Vaikka toinen Lauri, se Ihalainenkaan ei aina ajattele työttömien parasta niin tämä Lyly se vasta pelottava onkin. Varsinkin jos hänestä tulee SAK:n puheenjohtaja.
Nythän Skog teki hyvän pienen ehdotuksen jossa työnteon oikeutta lisättäisiin, niin eikös tämä Lyly
tuominnut esityksen heti. Vetosi siihen että olisi muka kokeiltu 90-luvulla opiskelijoilla ja mukamas ei ollut tullut tuloksia. Kysymys onkin kuinka pitkää kokeiltiin ja millä mallilla ja kuka tutki ja mitä tuloksia saatiin ja entäs jos ei olisi kokeiltu siinä tilanteessa.
Tämä Skogin ideahan oli että pitkäaikaistyöttömät saisivat oikeuden mennä töihin (jos he niin haluavat) pienemmällä palkalla kuin sopimukset määrää ja sopimuksen alittava kesto olisi määräaikainen.
Tämä on varsin hyvä malli kansantaloudellisesti, sillä jos työtä haluava menee töihin esim. 10 % pienemmällä palkalla ja vastaavasti tätä 10 %:ia vastaavasti tiputettaisiin häneltä veroja.
Lopputuloksena yrityksen kilpailukyky kasvaa ja halu palkata lisää työntekijöitä. Tälle työttömälle tämä merkitsisi sitä että hän saisi lähes saman nettopalkan kuin jo työssä olevat kaverit. Valtio hyötyisi tästä erittäin paljon sillä työtön joka kuluttaa verovaroja muuttuukin verojen tuottajaksi.
Yritysten kilpailukyky kasvaa myös sitä kautta että heidän rahoittama ansiodonnaisen osuus pienenee kun ansiosidonnaisen päivärahan käyttäjät vähenevät. Valtio hyötyy myös sitä kautta että työttömän ostovoima kasvaa ja samalla kotimarkkinoiden kysyntä paranee ja sitä kautta kotimarkkinatyöpaikkoja tulee lisää. Ja onhan siinä vielä ne mielenterveys ongelmat jotka pitäisi vähetä kun pitkäaikaistyötön pääsee töihin ja sitä kautta valtion menot.
Mutta kertokaas joku onko tämä Lauri Lyly tehnyt ikinä oikeaa työtä ja minkälainen on hänen koulutuksensa? sillä hänestä ollaan tekemässä suomen yhtä vaikutusvaltaisimmista henkilöistä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hän oli sähköasentaja Loviisan voimalaitoksella. Pääluottamusmies siinä samalla.
Koulutuksensa on siis sähköasentaja.