että flaksi ei käy vastakkaisen sukupuolen kanssa ? Koska luovutitte ?
Itse huomasin tossa muutama vuosi opiskelun ja baarieläman jälkeen että hei nyt on jotain vialla. Saldo nada. Lukiossa ja opiskelun eka vuosina oli jotain virityksiä. Mutta jostain syystä se on täysin tyssähtänyt nyt.
Vielä en ole luovuttanut mutta baareissa käynti ei oikein innosta enää. Pari kaveria jo luovuttanut, totuttelevat sinkkuna olemiseen.
Itse huomasin tossa muutama vuosi opiskelun ja baarieläman jälkeen että hei nyt on jotain vialla. Saldo nada. Lukiossa ja opiskelun eka vuosina oli jotain virityksiä. Mutta jostain syystä se on täysin tyssähtänyt nyt.
Vielä en ole luovuttanut mutta baareissa käynti ei oikein innosta enää. Pari kaveria jo luovuttanut, totuttelevat sinkkuna olemiseen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sinä päivänä kun täytin 30 tajusin, että kaikki ei ole OK. Nolla naista kaadettuna, joten tyhmänäkin ymmärsin, että peli oli siinä! (Siis, ettei koskaan mitään peliä edes ollutkaan!)
Olen huomannut että aika moni mies on heittänyt pyyhkeen kehiin jo aika varhain. Kyllä sen jotenkin aistii jos ei kiinnosta vastakkaista sukupuolta kuin kaverimielessä.
En luovuta koskaan :D
Välillä tympäännyt nettideitteihin, mutta vitutuksen laannuttua lataan profiilin taas aktiiviseksi ja lähettelen viestejä miehille oma-aloitteisesti, välillä saaden vastauksia ja välillä taas en.
Mutta mitään ei saa, ellei yritä. Sama tepsii työpaikan saamisessakin, et saa töitä jollet ole aktiivinen yrittäjä ja koita positiivisesti puskea läpi.
Ja miksi luovuttaisin, jos tahdon miehen rinnalleni, niin en luovuta ennen kun sen oikean löydän ja saan vielä koukutettua kohteen... Itse kuitenkin olen laumaeläin ja viihdyn toisen/toisten seurassa, en yksikseni ja sinkkuna ollessani en saa elämältä irti sitä minkä tahdon. Tosi naiset ei luovuta koskaan!! ;)
Sinä oletkin nainen eli ongelmasi ei ole se etteikö miehet kiinnostuis vaan se että sinulle ei kelpaa mikään.
Tässä viimisen rapian vuojen aikana ymmärtänyt.
Ennen sitä elätteli toiveita siitä, että joku joskus löytyy. Kun olin huomattavasti lihavampi, eivät naiset edes hirveästi kiinnostaneet (vieläkin löytyy karistettavaa, vaikka olen parikymmentä kiloa pudotanut.) Viime vuosina esteeksi sitten noussut se, etten ole seurustellut aikaisemmin. Mahdollisuuksia olisi ollut joskus lukiossa, sain pari aloitetta naisilta, en vain itse silloin kokenut olevani valmis seurustelemaan. Nyt juna on ajanut ohitse. Ikää kertynyt sen verran, että pitäisi naisten silmissä olla jotain seurustelu historiaa takana, 25 v paukahti täyteen vastikään.
Baareissa ramppaaminen jatkuvasti ei kiinnosta, ja silloinkin kun käyn niin yleensä kaveritten kans joissain pystäreissä parilla. Muualla ei vapaisiin naisiin juuri törmää, kaveri pariskuntien juhlissa ei tapaa kuin varattuja naisia. Muuten opiskelut vie aikaa niin paljon resursseja, ettei aikaa tai rahaa muuhun harrastamiseen juuri jää. Kuntoilua harrastan käymällä kuntosalilla ja uimassa, niissäkään ei naisiin juuri törmää, eikä kehtaisi häiritäkkään.
Ihan viimeaikoina ymmärtänyt, että yksin tässä tullaan jäämään. Vaikeaa se on välillä hyväksyä.
Nyt kun ikää on jo 31, on lienee aivan selvä, että peli on pelattu - tai siis sitä ei koskaan tulla edes pelaamaan.
Jonkinlainen karisma minulta ilmeisesti puuttuu, sillä vastakkaiselle sukupuolelle olen aina ollut pelkkää ilmaa. Joskus yläaste ja lukio iässä en tajunnut edes huolestua asiasta. Yliopistossa bileitä riitti ja sosiaalinen elämä oli jopa minunkin kohdalla poikkeuksellisen vilkasta. Kuitenkaan flaksi ei käynyt ja juuri silloin tajusin, että jotain on pahasti pielessä.
Ikä 25-30 oli sitten opintojen jälkeistä työuran aloittelua ja "oikeaan elämään" siirtymistä. Tilaisuudet tavata uusia ihmisiä vähenivät silloin vauhdilla ja yhteydet myös vanhaan kaveripiiriin heikkenivät. Samalla kokemattomuus alkoi tuntua yhä nolommalta ja muodostui vähitellen suureksi taakaksi.
Tässä vaiheessa joudun realistina myöntämään, että mahdollisuuteni kokea vastakkaisen sukupuolen läheisyyttä ovat olemattomat. Järkevintä olisi unohtaa koko juttu ja keskittyä ihan muihin asioihin. Toistaiseksi en kuitenkaan ole siinä onnistunut, vaan edelleen jokin irrationaalinen optimismi yrittää nostaa päätään. Turhauttavaa.
Olen seurustellut onnellisestikin, mutta sen päälle olen saanut kokea suhteissa todella paljon ahdistusta, että jotenkin pelkään parisuhdetta kuin ruttoa. Usein tunnen, että tämä oli luultavimmin tässä. Nämä tunteet tulvahtelevat aina silloin tällöin.
Sanonta "se, mikä ei tapa, vahvistaa" on osin puppua. Ei kaikki koettu tai se, ettei ole saanut kokea, ole pakollista, ei kaikkea tarvitse ottaa vaan kiitollisena vastaan.
Uskon kuitenkin, että vaikka itse ajattelisikin etten ikinä enää rakastu onnellisesti, elämä saattaa yllättää. Niin on teidänkin laitanne.
nöösipoikakin mukaan, vedetään ranteet auki ja annetaan elämän valua, ei vaan koskaan saanut mitään elämältä..
mutta kaikki päättynyt niin mitään ei lasketa.
"Lukiossa ja opiskelun eka vuosina oli jotain virityksiä. Mutta jostain syystä se on täysin tyssähtänyt nyt. "
Johtuiskohan siitä että suurin osa lukioikäisistä tytöistä eivät ole vielä olleet tekemisissä baarikulttuurin kanssa joka käytännössä ajan kanssa nostaa naisten vaatimustasoa miesten suhteen, koska kysyntä tapahtuu naisiin päin.
Surullista ajatella että vielä niin viattomista ja puhtaista lukioikäisistä tytöistä kasvaa ajan myötä kylmiä ja kyynisiä lutkia. :(
"..suurin osa lukioikäisistä tytöistä eivät ole vielä olleet tekemisissä baarikulttuurin kanssa.. "
Tuntuu siltä että ilman tuota ihmisten "sulattamoa" moni ja moni tyttö saisi suotuisammin arvoisensa miehen eikä pitkää uraa panokokemusten kerääjänä.
Sillä kulttuurimme fokusoi kaiken hyväksytyn iskemisen niihin baareihin. Olemme sulkeutuneita muuten. Paine ja normit ovat hirmuiset baarissa. Normit joihin pitää mukautua. Mitä kauniimpi prinsessa- sitä parempaan tasoon miesten suhteen nousee ja hyöty on välitön.
Uskon täysillä että suomi naisten ja heidän tasojen takia ei kenenkään tule lähteä Jeesusta moikkaamaan! Aina on vaihtoehtoja! Muutos itsessä kirpaisee, mutta on tarpeen. Menneisyydessä vellominen ei auta, koska siitä menneisyydestä ei tiedä kukaan muu kuin itse, itse sitä kivirekeään vetää.
Kuten jedien Voimassa, Viha, pelko ja agressio vie rakkaudessa tai edes sen tavoittelussa pimeälle puolelle.
On aika tulla vähitellen valoon.
Pois sieltä nurkasta. Tehtävä niitä reippaita aloitteita. Ymmärrettävä että jokainen nainen ei voi olla kiinnostunut juuri nyt. Tiedämme listan, kunhan hyväksymme sen.
Välillä tosiaan tekis mieli luovuttaa, mutta en ainakaan tähän mennessä sitä oo tehnyt. Toisinaan mulla on netissä aktiivinen profiili, sitten kyllästyn ja poistan sen. Mutta olen kuitenkin kokeillut sitä uudelleen, vaikka en oikein usko netistä ketään löytäväni. Ja baareissa tulee käytyä aika harvoin, joten mistä voisin jonkun löytää.
Nytkin olen tavannut netissä mielenkiintoisen oloisen miehen. Ja ollaan kerran tavattu livenä. Tapaamisen jälkeen viestissä, mies sanoi ettei kavereita ole koskaan liikaa. Itse olisin toivonut enemmän, mutta ei taida onnistua vaikka mieli tekisikin vielä yrittää.
Mulla oli kyllä muitakin syitä kuin flaksin puute. Baarissa join nuorena itseltäni tajun kankaalle ja käyttäydyin huonosti.
Töissä yritin aina iskeä niitä naisia, jotka eivät olleet minusta kiinnostuneita. Niitä naisia, jotka olivat minusta kiinnostuneita, juoksin pakoon. Jälkeenpäin vituttaa saatanasti tuo tyhmyyteni.
Seksisuhteet korvasin ilotytöillä. Sen jälkeen kun opin käymään huorissa, ei ollut enää mitään tarvetta juosta naisten perässä seksin takia. Toki platoninen seukkaaminen siviilinaisten kanssa kävi silloin tosi helpoksi, kun ei tarvinnut enää seksijutuista haaveilla.
En ole heittänyt pyyhettä lopullisesti narikkaan. Aina silloin tällöin tulee vielä vastaan gimma, joka edes vähän herättää kiinnostukseni.
Tilannetta on vaikea kuvailla. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja pystyn helposti kommunikoimaan ihmisten kanssa.
Alottaessani baareissa käymisen vuosia sitten jostain tuli sellainen tunne että on naisille ilmaa "miehenä". En oikein usko että tämä olisi vain omaa kuvitelmaa. Tilanteet joissa voi tehdä tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa intiimimpi tutustuminen tavoitteena esim. ravintolat, pikkujoulut, opiskelubileet ym. meni/menee aina niin että vaikka pystyn aika helposti juttelemaan ihan fiksuja luentevasti huomaa että naiset eivät "syty". Asenne on ei vihamielinen vaan välinpitämätön. Toisaalta opiskelu/työympäristössä minulla on paljon naisystäviä joiden kanssa on hauskaa yhdessäoloa ja keskustelua.
Ulkomailla ollessani olen huomannut että en ole naisille seksuaalisesti näkymätön miehenä vaan päinvastoin.
Olisiko niin että ulkoisessa habituksessani on jokin perustavaa laatua oleva turn-off etteivät naiset halua minua ?
Kannattaa opetella tunnistamaan se naistyyppi, joka on sinusta kiinnostunut. Kaikki naiset eivät syty kaikista miehistä. Minulla meni sen asian tajuamiseen 15 vuotta.
Minusta on kiinnostunut ehkä 10% baarissa ja työpaikoilla tapaamistani naisista. Se 10% on sitten kuin samasta muotista valettuja: hoikkia, koulutettuja, monesti hivenen poikamaisia blondeja. Hyvä tsägä sikäli, etten ole itsekkään muunlaisista kiinnostunut.
Naamasta ei ole kiinni. Moni akateeminen, täyspäinen, mukava ja lähes miesmallin näköinen sälli on sinkku. Ei niilläkään mitään pysyvää haaviin tartu. Hyvä jos kerran vuodessa naista saavat.
Ulkomaisilla naisilla on ilmeisen erilainen miesmaku kuin suomalaisilla. Ulkkarit kiinnostuvat tavallisista suomalaismiehistä, joilla on paketti kunnossa, mutta jotka ovat suomalaisille naisille ehkä hivenen tylsiä.
Eikö tämä kysely tehty jo viikko sitten? Arvioin edelleen, että ehkä noin 20-vuotiaana, kenties 21-vuotiaana jätin areenan suosiolla lopullisesti toisille miehille. Runsas vuosi sitten, 26-vuotiaana, olisi ensimmäisen kerran ollut edes pieni mahdollisuus suhteeseen, mutta oli jo liian myöhä, enkä sopeutunut enää edes seurustelua edeltävään tapailuvaiheeseen. Enää ei siis auttaisi, vaikka flaksin määrä yhtäkkiä lisääntyisikin.
..se, miten monet täällä tekevät johtopäätöksiä niin nuorina. Toivoisin teille armollisuutta itseänne kohtaan.
Jossain vaiheessa elämää huomaa kyllä väkisin sen, että elämä todella tuntuu menneen ohi, jos jää yksin. Näin ainakin monilla. Yksi asia on pakko selvitellä itsensä kanssa. Nimittäin lasten saaminen.
Itse olen nelikymppinen nainen ja omien lasten saaminen alkaa tuntua todella utopistiselle enää tässä vaiheessa. Sopivaa miestä en ole löytänyt, tuntuu, että kaikki mukavat miehet on varattuja. Nyt todella tunnen, että jotain peruuttamatonta on tapahtunut, kun en nuorena tehnyt lapsia.
Miehelle asia on onneksi armollisempi. Miehen on mahdollista tulla isäksi vanhempanakin, mutta mahdollisuudet vähenevät tietysti koko ajan.
Toimikaa nyt, kun teillä useimmilla vielä on mahdollisuus. Ottakaa elämää kädestä ja antakaa itsellenne mahdollisuus.
Itse aion yhä yrittää.
sanoisin että totuus on (valitettavasti) että nuorempana vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen on todella vaikeaa omana itsenään. Nuorena sitä on todella vaativa ja ehdoton, ulkonäkö ym. vaatimukset. Koska nuorena sitä ajattelee että onhan tässä aikaa jne..Kyse ei ole siitä etteikö haluasi antaa itselleen mahdollisuutta vaan siitä ettei saa sitä omana itsenään. Varmaan omatkin vaatimuksesi miehen suhteet ovat täysin erit nyt kuin nuorempana ?
No en ole luovuttanut. En vaan ole tavannut tarpeeksi fiksua naista joka olisi kiinnostunut. No parhaat päivät on vielä edessäpäin. M33