Luonnonvalinta

Mitä mieltä olette, arvon miehet ja naiset, voisiko joidenkin yksilöiden käsittämäton epäsuosio vastakkaisen sukupuolen silmissä johtua ihan vain siitä että heillä on jokin ei-toivottu geeni, jonka luonto kaikessa nerokkuudessaan blokkaa pois?

Itse tiedän monia miehiä, joilla pitäisi olla kaiken järjen mukaan edellytykset olla suosittuja naisten keskuudessa, mutta jokin kummallinen vastavoima tuntuu vaikuttavan heidän ja vastakkaisen sukupuolen välillä. Naisillahan taas on kunnia toimia eräänlaisena seulana tässä luonnon järjestelmässä ja pyrkiä tuottamaan vain geeneiltään toivottuja jälkeläisiä. Itse en näe eroa siinä onko kyseessä varsinainen jälkikasvun hankkiminen vai pelkkä pano baari-illan päätteeksi, sillä ihan samat vietit ovat käsittääkseni kyseessä.

Varmasti jonkin verran ihminen on evoluutiosta ajautunut sivuraiteilla, mutta voisiko olla kuitenkin olla niin että kaiken takana on geenit?
56547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Kunnianhimoinen, post-Auvis luonnonvalinta( natural selector) teoriasi on liian hullu ja psykoottinen vakavasti otettavaksi. Pyyhin aloituksellasi oman persekultani! Hih!

Sori vaan....

Äänestä

Niih. Eihän eläinmaailmassakaan läheskään jokainen pääse parittelemaan. Nykyajan yhteiskunnassa esim sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. Siksi on ymmärrettävää, että joku sosiaalisesti kömpelö hissukka ei naista saa, eikä pääse lisääntymään.

Äänestä
  • Ihminen taitaa vaan olla ainoa otus joka pystyy tiedostamaan sen oman kelpaamattomuutensa ja on sikäli surullisessa asemassa. Jokin huonogeeninen biisoni tuskin masentuu tappiosta, vaan puskee eteenpäin otsa kipeänä ja elää toiveikkaana että vielä se hyväkin päivä koittaa :-)

    Sosiaaliset taidot on varmaan yksi valintaperuste, mutta uskoisin että monet kriteereistä ovat edelleen peräisin jostain vieläkin kauempaa ihmiskunnan alkuhämäristä, esim. miehen fyysinen voima ja suuri koko.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Ihminen taitaa vaan olla ainoa otus joka pystyy tiedostamaan sen oman kelpaamattomuutensa ja on sikäli surullisessa asemassa. Jokin huonogeeninen biisoni tuskin masentuu tappiosta, vaan puskee eteenpäin otsa kipeänä ja elää toiveikkaana että vielä se hyväkin päivä koittaa :-)

    Sosiaaliset taidot on varmaan yksi valintaperuste, mutta uskoisin että monet kriteereistä ovat edelleen peräisin jostain vieläkin kauempaa ihmiskunnan alkuhämäristä, esim. miehen fyysinen voima ja suuri koko.

    lihaksia ja voimaa, mutta naista ei silti heru. Tiedän myös pieniä ja hinteliä miehiä, joilla taas nainen löytyy.

    Äänestä

  • Naisasialuuseri kirjoitti:

    lihaksia ja voimaa, mutta naista ei silti heru. Tiedän myös pieniä ja hinteliä miehiä, joilla taas nainen löytyy.

    Oletko luonnostasi lihaksikas ja voimakas vai oletko yrittänyt huijata evoluutiota treenaamalla? :-)

    Äänestä

Voihan tuo jossain määrin pitää paikkaansa, mutta toisaalta tämä nykyinen systeemi että vaan määrätyt miehet pääsee lisääntymään ei suosi geneettistä vaihtelua eli perimästä tulee pikkuhiljaa yksipuolinen.

Äänestä
  • Voihan se olla näinkin ja on muistettava ettei luontokaan aina pysty joka lajin menestystä varmistamaan. Virheitä sattuu siis paremmissakin piireissä.

    Geneettistä vaihtelua kuitenkin tuo esim. se että pohjolan naiset pitävät tummista miehistä ja päinvastoin.

    Äänestä

  • Jep. Varmaan on jo ensi viikolla vaarallisen yksipuolinen tämä kuuden miljardin ihmisen geeniallas.

    Äänestä

Ensinnäkin;
-Suuri osa naisista on yleensä enemmän tai vähemmän välinpitämätön useimpia miehiä kohtaan, ainakin siinä määrin etteivät itse lähesty näitä miehiä.
-Suuri osa miehistä tai erityisesti 'ATM:t' luultavasti keskivertoa useammin lähestyvät vain pientä osaa naisista.
-Ihmiseen vaikuttaa monet muutkin tekijät kuin paperille kirjattavat ominaisuudet.

Tämän takia voi tulla vaikutelma siitä että ei kelpaa kenellekkään.

Sen lisäksi on tutkittua esim.se että ihmiset haluavat kumppanin joka on tarpeeksi erilainen geneettisesti heistä itsestään, ja tässäkin on tietysti evoluutio takana. Siis näin ollen ääriesimerkkinä sisarukset eivät halua toisiaan paitsi poikkeavissa tapauksissa.

Sitten taas vaikka joku sadan metrin olympiavoittaja ja yleisnero (epätodennäköinen yhdistelmä, tiedän) voi joutua onnettomuuteen ja pyörätuoliin loppuiäksi ja ei kiinnosta naisia yhtään vaikka älyllisesti he tiedostavat miehen suuren potentiaalin ja miehen DNA on entisellään.

Äänestä
  • Hyviä pointteja! Tietenkään asia ei ole niin yksiselitteinen, mutta minusta tuntuu että koko evoluutio on jotenkin yritetty lakaistu maton alle vaikka jokainen tietää että siellä se edelleen kummittelee ja ohjailee tekojamme. En sano että ihan mitään tahdottomia sätkynukkeja olisimme, mutta tuntuu että joitakin "hylkimisreaktioita" ei voi muuten selittää.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Hyviä pointteja! Tietenkään asia ei ole niin yksiselitteinen, mutta minusta tuntuu että koko evoluutio on jotenkin yritetty lakaistu maton alle vaikka jokainen tietää että siellä se edelleen kummittelee ja ohjailee tekojamme. En sano että ihan mitään tahdottomia sätkynukkeja olisimme, mutta tuntuu että joitakin "hylkimisreaktioita" ei voi muuten selittää.

    Luonto ei ole hirveän nerokas. Luonto on tulvillaan esimerkkejä järjettömistä asioista kuten surkastuneet elimet ja geenit joita evoluutio ei ole korjannut pois. Tai vaikka se miten eläinten suurista poikueista vain yksi saattaa selvitä ja 'sisarukset' syödä toisensa.

    Yhtä hyvin se 'virheellinen' geeni voi olla naisissa joka estää naisia viehättymästä jostakin miestyypistä joka paperilla on mitä erinomaisin mies.

    On voinut käydä vaikka niin että joku mutaatio on levinnyt naispopulaatiossa niin että naiset ovat alkaneet suosia jotain tiettyä miestyyppiä ja -ominaisuuksia vaikka jatkuvuuden kannalta se ei olisikaan parasta. Ehkä naisilla on alusta asti ollut sellaisia geenejä ja ihmislaji on kuitenkin sinnitellyt tänne asti.

    Evoluutio vaikuttaa myös ihmisiin niin että ihmiset tykkäävät syödä sokeria ja läskistyä laihaläskeiksi porsaiksi koska luonnon olosuhteissa lihakset ovat kalliita ylläpitää ja läski ei. Keho on suunniteltu keräämään läskiä ja käyttämään turha lihas energiaksi kriittisiin elintoimintoihin. Läskillä elää paremmin kuin lihaksilla. Tämä selittää liikalihavuutta nykymaailmassa joka on tavallaan evoluution mukaista mutta pidetään silti epäesteettisenä ja epäterveellisenä.

    Ja miehet myös muokkaavat huomattavasti evoluution kulkua eivätkä pelkästään naiset. Siinä missä naiset haluavat panna esim.pitkiä miehiä niin miehet haluavat panna lyhyitä naisia. Miehet saattavat ennemmin valita kauniin ilmapääbimbon kuin lahjakkaan harmaavarpusen.

    Ihmisen moraalin ja tavoitteiden kannalta on myöskin kyseenalaista sen ajattelun mielekkyys että kaikessa pitää olla kyse kaikkein 'menestyvimpien' jälkeläisten saamisesta. Älynsä ansiosta ihminen voi muokata evoluution kulkua siten että joskus sukupolvien päästä kenties halut ja järki ovat enemmän yksissä kuin nyt. Näinhän toki on kauan tehtykin eri kulttuureissa pakkoavioliittojen ja muiden menetelmien kautta.
    -

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Pakkoavioliitto on tosiaan melkoinen poikkeama evoluution kannalta. Luontoäiti ei ole varmaan katsellut sitä hyvällä. Älyn käyttö parinvalinnassa olisi ainakin minun mielestä erittäin suotava asia ja toivon että siiheen suuntaan mennään, vaikka itse en ehtisikään enää siitä nauttimaan.

    Miehillä on tosiaan myös lusikkansa evoluutio-keitossa sikäli että tarjoavat toisille naaraille enemmän valinnanvaraa kuin toisille. Ajattelinkin että seuraavan kerran kun lähden baariin, niin tilaan kylmän oluen ja alan katsella "luontoiltaa" ihan uusin silmin :-)

    Luontoäitihän ei ole varsinaisesti mistään asiasta mitään mieltä koska sellaista 'mieltä' ei ole edes tiettävästi olemassakaan paitsi jossain vanhan ajan ideologisissa evoluutioteorioissa joissa ajatellaan että evoluutio tietoisesti huipentuu jotain tarkoitusta kohti.

    Lajeja jatkuvasti syntyy ja vähän ajan päästä kupsahtaa pois. Ei voida sanoa mikä on tarpeeksi pitkä elinaika jollekkin lajille. Ihminen on ainut eliö joka voi edes miettiä koko asiaa. Mikään älyllinen puuttuja ei ole tiettävästi esim.syrjäyttänyt dinosauruksia pois maailmasta joten dinosaurusten kuolema oli 'luonnollinen'. Samalla tavalla ihmisetkin ovat osa luontoa ja on yhtä luonnollista jos ihmiset kuolevat maailmasta vaikka ydinsodan seurauksena. Yksilöllisen eliön kannalta taas on ihan yhdentekevää säilyykö joku laji vai ei; ainoastaan omien geenien jatkumisella on merkitystä.

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Luonto ei ole hirveän nerokas. Luonto on tulvillaan esimerkkejä järjettömistä asioista kuten surkastuneet elimet ja geenit joita evoluutio ei ole korjannut pois. Tai vaikka se miten eläinten suurista poikueista vain yksi saattaa selvitä ja 'sisarukset' syödä toisensa.

    Yhtä hyvin se 'virheellinen' geeni voi olla naisissa joka estää naisia viehättymästä jostakin miestyypistä joka paperilla on mitä erinomaisin mies.

    On voinut käydä vaikka niin että joku mutaatio on levinnyt naispopulaatiossa niin että naiset ovat alkaneet suosia jotain tiettyä miestyyppiä ja -ominaisuuksia vaikka jatkuvuuden kannalta se ei olisikaan parasta. Ehkä naisilla on alusta asti ollut sellaisia geenejä ja ihmislaji on kuitenkin sinnitellyt tänne asti.

    Evoluutio vaikuttaa myös ihmisiin niin että ihmiset tykkäävät syödä sokeria ja läskistyä laihaläskeiksi porsaiksi koska luonnon olosuhteissa lihakset ovat kalliita ylläpitää ja läski ei. Keho on suunniteltu keräämään läskiä ja käyttämään turha lihas energiaksi kriittisiin elintoimintoihin. Läskillä elää paremmin kuin lihaksilla. Tämä selittää liikalihavuutta nykymaailmassa joka on tavallaan evoluution mukaista mutta pidetään silti epäesteettisenä ja epäterveellisenä.

    Ja miehet myös muokkaavat huomattavasti evoluution kulkua eivätkä pelkästään naiset. Siinä missä naiset haluavat panna esim.pitkiä miehiä niin miehet haluavat panna lyhyitä naisia. Miehet saattavat ennemmin valita kauniin ilmapääbimbon kuin lahjakkaan harmaavarpusen.

    Ihmisen moraalin ja tavoitteiden kannalta on myöskin kyseenalaista sen ajattelun mielekkyys että kaikessa pitää olla kyse kaikkein 'menestyvimpien' jälkeläisten saamisesta. Älynsä ansiosta ihminen voi muokata evoluution kulkua siten että joskus sukupolvien päästä kenties halut ja järki ovat enemmän yksissä kuin nyt. Näinhän toki on kauan tehtykin eri kulttuureissa pakkoavioliittojen ja muiden menetelmien kautta.
    -

    "Luonto ei ole hirveän nerokas. Luonto on tulvillaan esimerkkejä järjettömistä asioista kuten surkastuneet elimet ja geenit joita evoluutio ei ole korjannut pois."

    Niinpä, tuntuu että osa parinvalintaa ohjaavista geeneistä on nykymaailmaan huonosti sopivia reliikkejä, jotka eivät välttämättä mitenkään takaa jälkikasvun turvallista ja menestyksekästä tuottamista. Vahva (komea), kylmäverinen ja rohkea (aggressiivinen) oli kova sana aikana, jolloin elannosta ja hengestään piti taistella paljain käsin, mutta saattaa tänä päivänä korreloida erilaisten sopeutumis-, vihanhallinta- ja epäsosiaalisuusongelmien kanssa.

    Brutaalissa entismaailmassa mies, joka viskoi naista vain silloin tällöin seinille, oli parempi vaihtoehto kuin mies, joka ei pystynyt viskomaan ketään, ei uhkaajaakaan, mutta ei taida yhteiskunnan normien mukaan olla enää, mutta vetoaako aggressiivisuus silti geenitasolla yhä aivojen eläimellisiin tasoihin?

    Paradoksaalisesti nykymaailmaan huonosti istuvat "ennen niin hyvät" geenit saattavat jopa johtaa jälkikasvun ennenaikaiseen tuhoon (altistuminen rikollisuuteen, tuhoissa riskikäyttäytyminen liikenteessä, hankaluudet yhteisöön sopeutumisessa -> ongelmakierre ja päihderiippuvuudet) eli geenien ohjelmoima parinvalinta saattaakin toimia täysin tarkoitustaan vastaan.

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Luontoäitihän ei ole varsinaisesti mistään asiasta mitään mieltä koska sellaista 'mieltä' ei ole edes tiettävästi olemassakaan paitsi jossain vanhan ajan ideologisissa evoluutioteorioissa joissa ajatellaan että evoluutio tietoisesti huipentuu jotain tarkoitusta kohti.

    Lajeja jatkuvasti syntyy ja vähän ajan päästä kupsahtaa pois. Ei voida sanoa mikä on tarpeeksi pitkä elinaika jollekkin lajille. Ihminen on ainut eliö joka voi edes miettiä koko asiaa. Mikään älyllinen puuttuja ei ole tiettävästi esim.syrjäyttänyt dinosauruksia pois maailmasta joten dinosaurusten kuolema oli 'luonnollinen'. Samalla tavalla ihmisetkin ovat osa luontoa ja on yhtä luonnollista jos ihmiset kuolevat maailmasta vaikka ydinsodan seurauksena. Yksilöllisen eliön kannalta taas on ihan yhdentekevää säilyykö joku laji vai ei; ainoastaan omien geenien jatkumisella on merkitystä.

    Huvittavaa kyllä ATM voi tänä päivänä lyödä kapuloita evoluution rattaisiin luovuttamalla spermaa. Näin hänen "luonnonvalinnan" puolesta hyljeksityt geeninsä jatkavat elämää tässä maailmassa ;)

    Äänestä

Uskoisin että luonto ei laita omenia ja appelsiineja kasvamaan samaan puuhun. Naisen toimiminen "seulana" on oiva ajatusmalli. Joskin mekanismi sen toimimiseen on kyseenalainen käytännössä. Ei kai ole mahdotonta että fyysisesti vahva mies ei tuppisuuna saa naisseuraansa?

Äänestä
  • Kyllähän ihmisilläkin peli menee niin, että urosten on yritettävä parhaansa mukaan tyrkyttää geenejään eteenpäin aktiivisesti. Tuppisuumies tietysti joutuu kärsimään siitä että järjestelmä toimii niin. Geenien kannalta olisi toki parempi että nainen iskisi hänet, mutta kuten kaikki tiedämme niin eihän se niin mene :-)

    Äänestä

  • naisseuran saamiseen tai saamattomuuteen liitty todella paljon kultturisia tekijöitä. Tavat rituaalit lainsäädännöt, kohtauspaikat, pukeutumiset, muoti, varallisuus ja asema ja tietenkin se propakanta ja jutun vääntö näistä asioista jota media täynnänsä on . Nämä ja näissä asioissa taphtuvat muutokset ja riistriidat komplisoivat asioita todella paljon ja aiheuttavat monille juurikin esim. erilaista estyneisyyttä. Tietenkin tähän asetelmaan kuuluu yhtäältä kulttuurin kautta tulevat paineet ja toisaalta yksilöistä kulttuuriiin päin tuleva palaute joka ylläpitää tai muuttaa kulttuuria. Tietenkin myös vaihesssirrto yhtäältä tämän kulttuurin kautta tulevan painneen ja sen palutteen välillä joka meiltä yksilöiltä kulttuuriin päin suuntautuu ja ylläpitää tai muokkaa tätä on tässä tärkeässä roolissa.

    Primitiivisissä olissa tapahtunut naisen otto ja sen nussiminen on puolestaan varsin yksinkertainen toimenpide. Varmasti miehen koko ja raaka voima on noissa oloissa ollut hyvin keskeisessä roolissa.

    Äänestä

Olen ihmetellyt, että miksi sitten suurin osa naisista saa jatkaa sukuaan, kun varsinkin naisista olisi kelvollisia siirtämään geenejään jälkeläisilleen vielä pienempi osa kuin miehistä? Täydellinen tämä luonnonvalinta olisi vain silloin, jos ns. alfaurokset suostuisivat parittelemaan vain vaikkapa sen huippuneljänneksen kanssa naisista, ja loput jäisivät ilman lapsia. Ikävä kyllä, tälläinen suojamekanismi puuttuu miehiltä, ja paritteluun tuntuu kelpaavan huonompitasoisetkin naiset.

Äänestä
  • Mikä ja kuka sinä kuvittelet olevasi sanomaan kuka on "kelvollinen siirtämään geenejään" ja kuka ei ? Mistä sinä olet saanut oikeuden ja luvan panna ihmisiä paremmuusjärjestykseen ? Ukkojumalaako leikit ?

    Äänestä

  • Joku viisaampi voisi kertoa miksi homma toimii niin että urosten tehtävä on yrittää siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä mahdollisimman monen eri naaraan kanssa ja miksi naaraiden tehtävä on yrittää poimia ne parhaat parittelukumppanit.

    On tosiaan vähän ikävää että miesten geenit on niin kovasti syynissä ja naiset pääsevät siinä suhteessa kuin koira veräjästä :-)

    Äänestä

  • on toiminnassa edelleen meilä ihmisillä.

    Kivikaudella naiset valitsivat miehen, joka oli hyvä metsästäjä, eli pystyi ruokkimaan naisensa ja lapsensa, nykyaikaan sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että mies, jolla on hyvä toimeentulo, ja pystyy elättämään itsensä ja perheensä, saa varmasti naista, uhohtakaa kaikki markkina-arvo teoriat, ATM:t, YTM:t ja muu paska, ainoastaan kyky saada saalista, eli nykyaikana RAHAA, ratkaisee sen, pääsetkö parisuhteeseen,

    Äänestä

  • Peter Houston kirjoitti:

    on toiminnassa edelleen meilä ihmisillä.

    Väärin. Oma kuukausipalkkani on suurempi kuin keskimääräisen suomalaisen, ja silti olen kelvoton paska. Tiedän kuitenkin, että moni vähemmänkin ansaitseva seurustelee, ja jopa työttömät, velkaiset, sosiaalituille heittäytyneet retkutkin. Tyypillinen ATM ei ekonomiselta statukseltaan poikkea juurikaan tavallisista ihmisistä ainakaan huonompaan suuntaan.

    Tässä "huonon" ei ole tarkoitus olla arvottava määre, vaan lähinnä kuvastaa, miten hyvää elintasoa pystyy itsenäisesti (ilman vastikeettomia tukia) pitämään yllä.

    Äänestä

  • Peter Houston kirjoitti:

    on toiminnassa edelleen meilä ihmisillä.

    Kivikaudella naiset valitsivat miehen, joka oli hyvä metsästäjä, eli pystyi ruokkimaan naisensa ja lapsensa, nykyaikaan sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että mies, jolla on hyvä toimeentulo, ja pystyy elättämään itsensä ja perheensä, saa varmasti naista, uhohtakaa kaikki markkina-arvo teoriat, ATM:t, YTM:t ja muu paska, ainoastaan kyky saada saalista, eli nykyaikana RAHAA, ratkaisee sen, pääsetkö parisuhteeseen,

    En sano että olet väärässä, mutta onko evoluutio mielestäsi tosiaan niin nopea että se osaa poimia nyky-yhteiskunnan voittajat niistä jotka olivat voittajia vaikkapa tuhat vuotta sitten?

    Itse veikkaisin että entisaikojen hyvä metsästäjä on nykypäivän luonnonvalinnassa ns. sporttinen mies :-)

    Tuo pitää osaksi paikkansa, mutta on otettava huomioon myös se, että myös naisella on nykyään mahdollisuus tehdä rahaa ja elättää itsensä. Siksi naisten ei enää tarvitsekaan ottaa miehekseen jokaista murjottavaa nyhveröä, vaan voi vaatia myös ulkonäköä ja hyvää luonnetta.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    En sano että olet väärässä, mutta onko evoluutio mielestäsi tosiaan niin nopea että se osaa poimia nyky-yhteiskunnan voittajat niistä jotka olivat voittajia vaikkapa tuhat vuotta sitten?

    Itse veikkaisin että entisaikojen hyvä metsästäjä on nykypäivän luonnonvalinnassa ns. sporttinen mies :-)

    Ei. Varsinainen evoluutio on edelleenkin hyvin hidas prosessi. Ei siinä paljon tapahdu parissa vuodessa, eikä edes parissa sadassa vuodessa. Ihminenhän on fysiologisesti vieläkin pitkälti samanlainen kuin muutama tuhat vuotta sitten. Pidempi elinikä yms. johtuvat enemmänkin lääketieteen kehittymisestä yms, joka taas ei ole varsinaista evoluutiota.

    Kulttuurievoluutio taas on paljon nopeampaa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurievoluutio

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Joku viisaampi voisi kertoa miksi homma toimii niin että urosten tehtävä on yrittää siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä mahdollisimman monen eri naaraan kanssa ja miksi naaraiden tehtävä on yrittää poimia ne parhaat parittelukumppanit.

    On tosiaan vähän ikävää että miesten geenit on niin kovasti syynissä ja naiset pääsevät siinä suhteessa kuin koira veräjästä :-)

    Niin kuin jo selitin toisaalla, niin lapsen saanti 9 kk:n raskauksineen ja synnytysrasituksineen on naiselle niin iso investointi, että tätä prosessia ei laiteta alkuun kenenkä tahansa kanssa. Ja tämä pätee silloinkin, kun nainen ei edes suunnittele lapsen saantia, vaan haluaa vain yhden yön seksiä baarituttavuuden kanssa.

    Tämä valikoivuus on siis niin naisten geeneissä, että se vaikuttaa kaikissa tilanteissa, aina pitää valita mies, jolla on mahdollisimman hyvät geenit.

    Tämä geeniteoria on kaiken A&O, unohtakaa muuta teoriat ja koko tasoajattelu.

    Se vaan mietitytti miksi miehet eivät valikoi samalla tavalla kuin naiset, mutta ehkäpä siinä kärsisi jo jälkeläisten määrä niin rajusti että sukupuuttohan siinä uhkaisi.

    Että naiset, älkää valittako jos miehet katselee niin ahkerasti naisia. Sukupuuttoonko tässä pitäisi teidän mielestä kuolla!? :-)

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Joku viisaampi voisi kertoa miksi homma toimii niin että urosten tehtävä on yrittää siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä mahdollisimman monen eri naaraan kanssa ja miksi naaraiden tehtävä on yrittää poimia ne parhaat parittelukumppanit.

    On tosiaan vähän ikävää että miesten geenit on niin kovasti syynissä ja naiset pääsevät siinä suhteessa kuin koira veräjästä :-)

    Mitäs jos kysyisit siltä joka keksi nisäkkäät?

    Äänestä

  • Juuu, niin tekee kirjoitti:

    Mikä ja kuka sinä kuvittelet olevasi sanomaan kuka on "kelvollinen siirtämään geenejään" ja kuka ei ? Mistä sinä olet saanut oikeuden ja luvan panna ihmisiä paremmuusjärjestykseen ? Ukkojumalaako leikit ?

    Ihan omalla luvallani ne oikeudet otin. Tai itseasiassa ne oikeudet omaan mielipiteeseeni ovat aina olleet hallussani. Koko kysymyksen asettelu on pelkästään akateeminen, ja melkoinen itsensäkieltäjä täytyy olla, jos väittää ettei naisilla ole näissä asioissa valtikka kädessään. Parinmuodostuksessa ja lisääntymisbiologiassa kun ei pahemmin tunneta demokratiaa. Ja siihen paremmuusjärjestykseen asettamiseen tässä "geeniensiirrossa" syyllistyvät enimmäkseen naiset, tietoisesti tai tiedostamattaan.

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    Mitäs jos kysyisit siltä joka keksi nisäkkäät?

    Lukeeko hänkin tätä palstaa? Täytyykin olla varovainen sanoissaan...

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Se vaan mietitytti miksi miehet eivät valikoi samalla tavalla kuin naiset, mutta ehkäpä siinä kärsisi jo jälkeläisten määrä niin rajusti että sukupuuttohan siinä uhkaisi.

    Että naiset, älkää valittako jos miehet katselee niin ahkerasti naisia. Sukupuuttoonko tässä pitäisi teidän mielestä kuolla!? :-)

    että koska nainen kykenee normaalisti tuottamaan vain yhden jälkeläisen per 9 kk poikkeuksena kaksoset/kolmoset etc., ja vastaavasti perusmies voi käytännössä laskea alun lapselle joka päivä, niin tarvitaan ainoastaan osa miehistä huolehtimaan miesten osuus lastenteosta, kun taas mahdollisimman monta naista olisi ihanteellista lajin säilymiselle juuri tuon pitkän odotusajan takia.

    Äänestä

  • jp kirjoitti:

    Ihan omalla luvallani ne oikeudet otin. Tai itseasiassa ne oikeudet omaan mielipiteeseeni ovat aina olleet hallussani. Koko kysymyksen asettelu on pelkästään akateeminen, ja melkoinen itsensäkieltäjä täytyy olla, jos väittää ettei naisilla ole näissä asioissa valtikka kädessään. Parinmuodostuksessa ja lisääntymisbiologiassa kun ei pahemmin tunneta demokratiaa. Ja siihen paremmuusjärjestykseen asettamiseen tässä "geeniensiirrossa" syyllistyvät enimmäkseen naiset, tietoisesti tai tiedostamattaan.

    No jo on outo käsitys lisääntymisasioista. Eix ihmiset niinku ihastu, tykästy, 'rakastu' taijotainsellaista ja jos tykätään tarpeeksi että toi on se 'oikea' niin sitten perustetaan perhe, hankitaan lapsia eli lisäännytään luonnonlakien mukaan. Missä kohtaa siinä "asetetaan paremmuusjärjestykseen" ja ketä ?

    "Parinmuodostuksessa ja lisääntymisbiologiassa kun ei pahemmin tunneta demokratiaa." - Varmaan tahdot tämän ajatuksen selvittää kun ma olen niin tyhmä että en ymmärrä. Sensijaan sen ymmärrän hyvin, että "valtikkaa" heiluttelee miehet ihan yhtälailla kuin toiset naisistakin ko. asioissa.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Joku viisaampi voisi kertoa miksi homma toimii niin että urosten tehtävä on yrittää siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä mahdollisimman monen eri naaraan kanssa ja miksi naaraiden tehtävä on yrittää poimia ne parhaat parittelukumppanit.

    On tosiaan vähän ikävää että miesten geenit on niin kovasti syynissä ja naiset pääsevät siinä suhteessa kuin koira veräjästä :-)

    Maailmankuvasi lienee jotenkin kieroutunut. Normaalissa elämässä "poimitaan" se, johon tykästytään, joka tuntuu 'omalta', jonka kanssa voi ajatella elävänsä tulevaisuutensa ja tekevänsä jälkeläisensä. Geenejä tuskin ajatellaan ekana eikä vielä viidentenäkään. - Kyllähän niitä 'käkiä' riittää, jotka laskevat munansa joka pesään, mutta normaali-ihmiset nykyaikana tuntevat toivottavasti jo ehkäisymenetelmät ja vastuunsa, eivätkä tee ei-toivottuja lapsia elätettäväksi.

    "Geenien syynääminen" tarkoittanee parin arviointia ? Väitätkö sinä, että miehet eivät arvioi / arvostele / syynää / pisteytä / jne parinmuodostustilanteessa ihan yhtä paljon ja luultavasti enemmäkin kuin naiset.

    "Joku viisaampi voisi kertoa miksi homma toimii niin että urosten tehtävä on yrittää siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä mahdollisimman monen eri naaraan kanssa ja miksi naaraiden tehtävä on yrittää poimia ne parhaat parittelukumppanit.

    On tosiaan vähän ikävää että miesten geenit on niin kovasti syynissä ja naiset pääsevät siinä suhteessa kuin koira veräjästä :-)"

    No näinhän se tämä homma menee tasan tarkkaan, mutta se on outo juttu miksi tässsä nainen palktaan niin että hän saa mielin määrin nussia valitsemansa miehen kanssa eikä kukaan arvostele häntä sen enempää, kunhan nyt vaan edes jotenkin siedettävän näköinen on.
    Parittelemaan kelvottomaksi luokitellut miehet puolestaan saavat tuta että heitä käsitellään kuin vierasta sikaa, tuhotaan heidät ei yksin parisuhde/seksi -markkinakelvottmiksi leimaten vaan muiillakin elämän aluieilla, tavoitteen ollessa saatta heidät niin kurjaan tilaan että ei anutkaan nainen heitä edes stunnaisesti itseään panemaan kelpuuta.

    Äänestä

  • Sekopäistä kirjoitti:

    Toki miehet katsovat niitä naisia jotka saavat heidän seksuaalisen vietin kohoamaan. Tärkeää on tietenkin myös se että nainen näyttää lisääntymiskykyiseltä ja siltä että hän pystyy ruokkimaan tulevat lapset. Näin mies saa kasvatettua todennäköisyyttä että hänen geenit tulisivat siirrettyä eteenpäin.

    Geenien syynääminen on toki siis molempien sukupuolten hallussa, mutta onhan miehillä se tavoite kuitenkin siittää mahdollisimman paljon lisääntymiskykyisiä naisia, joten ehkä siinä ei aina pysty pitämään laatukriteereistä kiinni niin tiukasti kuin naiset.

    Oletko miettinyt mistä se tunne tulee että joku "tuntuu omalta"? Oletko varma ettei luontoäiti kuiskuttele korvaasi ohjeita? :-)

    Äänestä

  • Täh ? kirjoitti:

    No jo on outo käsitys lisääntymisasioista. Eix ihmiset niinku ihastu, tykästy, 'rakastu' taijotainsellaista ja jos tykätään tarpeeksi että toi on se 'oikea' niin sitten perustetaan perhe, hankitaan lapsia eli lisäännytään luonnonlakien mukaan. Missä kohtaa siinä "asetetaan paremmuusjärjestykseen" ja ketä ?

    "Parinmuodostuksessa ja lisääntymisbiologiassa kun ei pahemmin tunneta demokratiaa." - Varmaan tahdot tämän ajatuksen selvittää kun ma olen niin tyhmä että en ymmärrä. Sensijaan sen ymmärrän hyvin, että "valtikkaa" heiluttelee miehet ihan yhtälailla kuin toiset naisistakin ko. asioissa.

    Se paremmuusjärjestykseen laittaminen tapahtuu ennen sitä rakastumista/tykästymistä. Ihastuminenkin on vielä mahdollista vähemmän valioon yksilöön, mutta viimeistään sen jälkeen se järjestys tulee selville.

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    "Joku viisaampi voisi kertoa miksi homma toimii niin että urosten tehtävä on yrittää siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä mahdollisimman monen eri naaraan kanssa ja miksi naaraiden tehtävä on yrittää poimia ne parhaat parittelukumppanit.

    On tosiaan vähän ikävää että miesten geenit on niin kovasti syynissä ja naiset pääsevät siinä suhteessa kuin koira veräjästä :-)"

    No näinhän se tämä homma menee tasan tarkkaan, mutta se on outo juttu miksi tässsä nainen palktaan niin että hän saa mielin määrin nussia valitsemansa miehen kanssa eikä kukaan arvostele häntä sen enempää, kunhan nyt vaan edes jotenkin siedettävän näköinen on.
    Parittelemaan kelvottomaksi luokitellut miehet puolestaan saavat tuta että heitä käsitellään kuin vierasta sikaa, tuhotaan heidät ei yksin parisuhde/seksi -markkinakelvottmiksi leimaten vaan muiillakin elämän aluieilla, tavoitteen ollessa saatta heidät niin kurjaan tilaan että ei anutkaan nainen heitä edes stunnaisesti itseään panemaan kelpuuta.

    Sikäli systeemi on tosiaan aika karu sen miehen kohdalla, jota ei katsota lisääntymiskykyiseksi. Jos tavoite on harrastaa mahdollisimman paljon seksiä, niin naisethan on tietysti siinä vahvoilla. On kuitenkin muistettava että nainen on ohjelmoitu etsimään parasta mahdollista miestä ja jos edellytykset ei riitä kovin pitkälle, niin ikävä tunne sekin varmaan on.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Toki miehet katsovat niitä naisia jotka saavat heidän seksuaalisen vietin kohoamaan. Tärkeää on tietenkin myös se että nainen näyttää lisääntymiskykyiseltä ja siltä että hän pystyy ruokkimaan tulevat lapset. Näin mies saa kasvatettua todennäköisyyttä että hänen geenit tulisivat siirrettyä eteenpäin.

    Geenien syynääminen on toki siis molempien sukupuolten hallussa, mutta onhan miehillä se tavoite kuitenkin siittää mahdollisimman paljon lisääntymiskykyisiä naisia, joten ehkä siinä ei aina pysty pitämään laatukriteereistä kiinni niin tiukasti kuin naiset.

    Oletko miettinyt mistä se tunne tulee että joku "tuntuu omalta"? Oletko varma ettei luontoäiti kuiskuttele korvaasi ohjeita? :-)

    Niin, "luontoäiti", kohtalo, Luojan tahto, tähtiin kirjoitettu, jossain Korkeammalla taholla päätetty ... Sieltä se tuntemus tulee, sydän sanelee ja järki on siinä vaiheessa niin 'sumentunut', että sen ohjeita ei kuunnella. Onneksi järjenkin ääni sitten pikkuhiljaa palailee ja asioihin saa taas normaalin otteen.

    Ja sinä väität, että "luontoäidin kuiskuttelu" on geeni ? Ja sekinkö on geeniperintöä, kun toiset miehet "laskevat munansa joka pesään" ?

    Äänestä

  • 9+2 kirjoitti:

    Se paremmuusjärjestykseen laittaminen tapahtuu ennen sitä rakastumista/tykästymistä. Ihastuminenkin on vielä mahdollista vähemmän valioon yksilöön, mutta viimeistään sen jälkeen se järjestys tulee selville.

    En ollenkaan ymmärrä tarkoitusperiäsi etkä sinä näköjään osaa selittää 'suomeksi', yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi.

    Äänestä

  • Hmmmm ... kirjoitti:

    Niin, "luontoäiti", kohtalo, Luojan tahto, tähtiin kirjoitettu, jossain Korkeammalla taholla päätetty ... Sieltä se tuntemus tulee, sydän sanelee ja järki on siinä vaiheessa niin 'sumentunut', että sen ohjeita ei kuunnella. Onneksi järjenkin ääni sitten pikkuhiljaa palailee ja asioihin saa taas normaalin otteen.

    Ja sinä väität, että "luontoäidin kuiskuttelu" on geeni ? Ja sekinkö on geeniperintöä, kun toiset miehet "laskevat munansa joka pesään" ?

    En minä mitään väitä, kunhan kysyin mistä tulee se ihmeellinen ihastumisen tunne jota ei yleensä osata oikein järkevästi selittää. Ei me ihmiset niin kummallisia olla kuin me halutaan uskoa. Toki ollaan puusta laskeuduttu ja jopa kahdelle jalalle könytty, mutta niin vaan naisilta menee edelleen "jalat alta" kun riittävän komea metsästäjäuros katsoo silmiin. Ja niin vaan miehet edelleen yrittää päästä mahdollisimman monen naaraan petiin, tai ainakin joskus havahtuu haaveilevansa siitä.

    Eikä kun elämä ON ihmeellistä ja kummallista. Kai se rakennettiin ihmiseen silloin kun Aatami & Eeva söivät SEN omenan. Eihän tämä ihmiskunta olisi alkanut muuten lisääntymään. Eli geeneissäkö sittenkin ? - Mutta jos "jalat menee alta" niin se vaikuttaa kyllä enemmän hermostovauriolta tai lihasheikkoudelta. Tai-tai, aivothan sen vetelä-käskyn 'antaa' kun ne "komeat silmät katsoo", siis aivovaurio ...

    Äänestä

Ei tätä evoluutioroskaa taas.

Ei ihminen olipa mies tai nainen tunnista yksittäisiä geenejä. Piste.

Se miten ihminen vaikkapa nainen valitsee kumppaninsa riippuu monesta asiasta ja kyllä paljon on merkitystä sillä haetaanko kertapanoa vai tavataanko toinen vaikkapa netissä jne.

Olen kurkkuani myöten tätä evoluutioroskaa koska se ei ole selitys eikä mikään koska ihmisten havainnointikyky on aina rajallinen.
Voidaan luoda vain keskivertoja eli että nämä miehet ja nämä naiset miellyttävät keskimäärin enemmän kuin toiset.

Päinvastoin kuin väität niin evoluutiomoskaa ei lakaista maton alle vaan se on nostettu oikein näyteikkunaan mutta samaan aikaan kukaan ei näytä osaavan tulkita sitä.

Ihminen ei tunnista geenejä eikä osaa arvioida toista parittelukumppanina eikä hyvinä geeneinä kuin likimalkaisesti ja kaiken kaikkiaan ÄÄRIMMÄISEN HUONOSTI.

Suurin vaikuttava tekijä nyky parinvalinnassa on nopeus sekä tapaamismahdollisuuksien määrä yhdistettynä ihmisten vapauteen tehdä mitä haluaa. Tämä nostaa esille evoluution kannalta täysin mitään sanomattomia asioita lopulta koska havainnointi tapahtuu nopeasti tai vaikkapa alkoholin vaikutuksen alaisena baarissa. Samoin ihmiset laittavat etusijalle oman nautinnon jne. kuin henkisen, fyysisen että taloudellisen toisen tarjoaman tuen.

Kun ihmiset tekevät valintoja he tekevät yleensä aika surkeita valintoja ja nykyisellä menolla ilman nykyistä kykyä pitää yllä jälkeläisiä niin monet jälkeläisistä eivät selviäisi mihinkään.

Voitaisiin puhua melkein epäevoluutiosta kuin evoluutiosta nykyisin koska paineet ympäristöstä on valita lähes mitä tahansa mikä sattuu nyt vain näin äkkiseltään miellyttämään ilman mitään odotuksia paitsi oma mahdollinen onnellisuus.

Toki sekin on "evoluutiota" mutta sittenhän kaikki on evoluutiota. Kulttuurievoluutiota taas ei ole olemassa vaan evoluutio mukautuu ympäristön vaikutuksiin.

Äänestä
  • En väitä olevani "evoluutiomoskan" asiantuntija, kunhan vain maallikkona ihmettelen miten joku voi olla niin epäsuosittu vaikka kaikki järkitekijät muuta sanoisivat.

    Mutta eihän ihminen tietenkään ymmärrä tunnistavansa geenejä, kuten ei mikään muukaan laji. Ei kai vompattikaan ymmärrä valikoivansa jotain ihme geenejä, kunhan tekee niinkuin luonto on määrännyt.

    Voisiko ajatella niin että ne ihmisten surkeat valinnat johtuvat juuri evoluution hitaudesta? Jos nykypäivän valossa naisen kannattaisi valita tasapainoinen ja tasa-arvoinen kumppani, niin hän sortuukin kerta toisensa jälkeen siihen huippumetsästäjään.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    En väitä olevani "evoluutiomoskan" asiantuntija, kunhan vain maallikkona ihmettelen miten joku voi olla niin epäsuosittu vaikka kaikki järkitekijät muuta sanoisivat.

    mutta kyllä nykymiehissä alkaa olla yhä enemmän yksilöitä jotka eivät kiinnosta naisia. Samoin naisissa alkaa olla yhä enemmän yksilöitä jotka eivät kiinnosta miehiä. Sanotaan nyt sitä vaikka sosioekonomiseksi kehitykseksi. Tavoitteena on sukupuolten tasa-arvoistaminen ja erojen poistaminen. Sukupuolten erojen poistaminen naisistaa miehiä ja miehistää naisia. Erojen poistaminen tekee vastakkaisen sukupuolen vähemmän kiinnostavaksi. Tässä onkin paradoksi. Naisten pukeutumisen (seksuaalisuutta korostava) ja käyttäytyminen (agressiivinen, kilpailuhenkinen) välillä. Yliseksuaalisella pukeutumisella naiset ovat vielä voineet kompensoida käyttäytymisen vaikutusta. Tämäkin alkaa olla tiensä päässä.

    evoluutio ei ole vahvimman voitto vaan sopivimman voitto.

    Eri kulttuureissa/ilmastoissa jne evoluuti kehittyy eri suuntiin.

    Äänestä

  • uiopå kirjoitti:

    Tämäkin on varmasti yksi selitys sille miksi juuri tietynlaiset fiksut ja kohteliaat miehet saattavat jäädä paitsi kaikesta suosiosta. Tietoisella tai tiedostamattomalla tasolla se koetaan naismaiseksi, vaikka kaikki muuten viittaisikin potentiaaliseen kumppaniin.

    Äänestä

  • dar-win kirjoitti:

    evoluutio ei ole vahvimman voitto vaan sopivimman voitto.

    Eri kulttuureissa/ilmastoissa jne evoluuti kehittyy eri suuntiin.

    "evoluutio ei ole vahvimman voitto vaan sopivimman voitto."

    Toki näin ja olet oikeassa mutta muistetaan nyt että se "sopivuus" on suhteellista koska ihmisen havainto- ja valintakyky on niin paska.

    Se mistä ap. puhuu on tietty keskimääräisyys että paljon testosteronia sisältäviä, voimakkaita/aggressiivisia uroksia sekä symmetrisia yksilöitä suositaan kuten naisissa valikoidaan esille tie

    Mutta geenejä on muitakin ja esimerkiksi naiset voivat poimia miehistä "erikoisosaaja"-yksilöitä koska ne voi huomata joukosta.

    Tärkeintä miesten on erottua edukseen miesten joukosta ja keinoja siihen on useita.

    On typerä syyttää evoluutiota koska sitten samalla voitaisiin syyttää vain "jotakin luontoa".

    Äänestä

  • Ja taas tätä... kirjoitti:

    Sen verran pitää huomauttaa että en tarkoittanut ainoastaan sitä että vahvimmat ja miehekkäimmät miehet menestyisivät, vaan juuri jotain salakavalaa ihme pikku geeniä joka joiltakin saattaisi puuttua. Tai niin että jokin huono geeni estäisi muuten kelpo miehen yritykset.

    Testosteronimiesten suosiminen on niin selvä juttu, että siitä en jaksaisi tällaista ketjua edes avata :-)

    Entäs ne nykyiset sellaiset karvattomat miehet?

    Äänestä

Evoluutio on sattumanvarainen, sillä ei ole suunnitelmaa, näin ollen ei voi olla epätoivottua geenia, jonka luonto nerokkuudessaan blokkaa pois, koska luonnolla ei ole nerokkuutta, eikä suunnitelmaa. Se miksi evoluutiossa pitkässä juoksussa menestyy ne lajit, jotka ovat elinkelpoisimpia, on itsestään selvää, elinkelpoisimmat geenit säilyvät paremmin elossa. (daa)

Se, että parinvalintaa aletaan ajatella evoluution kannalta, ei ole biologiaa, vaan vaatii tietoista ajattelua ja seuraavaksi voi alkaa miettiä, kuinka kylmä ihmisen pitää olla, että parinvalinnassa miettii geenien elinvoimaisuutta, etenkin kun edelleen, pitkässä juoksussa, kaikki perustuu sattumaan.

Jos parinvalinta perustuisi genetiikkaan, miten voisi kenenkään olla kannattavaa rakastua samaan sukupuoleen? Ei mitenkään, mutta joustavuus taas on ominaisuus, joka on PITKÄSSÄ JUOKSUSSA (mikä tarkoittaa useampaan sukupolvea, yksilön valinnoilla ei siis merkitystä) osoittautunut ihmiselle hyödylliseksi, näin ollen elinvoimainen on ollut ihmistyyppi, jonka aivot pystyvät sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin, joka johtaa siihen, että aivot pystyvät myös yksilötasolla ajatellen luonnonvalinnan vastaiseen toimintaan, kuten homoseksuaalisuus, siksi sitä esiintyy myös joillain muilla kehittyneillä eläinlajeilla.

Pariutumismahdollisuuksiasi siis tämän teorian kannalta parannat parhaiten olemalla sopeutuva ja joustava, eli kannattaa hyväksyä kaikki ihmiset sellaisina kuin ovat ja olla avoin kaikille ihmisille.

Tässä tällainen postmoderni evoluutiopsykologian näkökulma asiaan.

Äänestä
  • Kysymykseesi siis, ei vaikuta, ei ole kaiken takana geenit. Ihminen on monimutkaisempi otus. Terveen näköinen ihminen tietysti nähdään elinvoimaisempana ja potentiaalisena rodun jatkajana, mutta ihmisen evoluutio on liian pitkällä, että sillä olisi kuvaamaasi vaikutusta, lisäksi eräät teoreetikot ovat sitä mieltä, että ihmisen evoluutio on jo pysähtynyt (itse en siihen usko, koska joustavuus on mielestäni ihmisen evoluution merkittävin tekijä).

    Periaatteessa tietysti evoluutio voi vaikuttaa tosiaan tuohon, että terveet ja vahvat yksilöt nähdään potentiaalisina suvun jatkajina, mutta evoluutioon ei pysty vaikuttamaan, koska se on sattumaa.

    Äänestä

Yllä väitettiin myös, että johtuu ihminen haluaa evoluutiosta johtuen mahdollisimman erilaisia geenejä kantavan yksilön, mistä johtuu, että sisarukset eivät toisiinsa ihastu. Paska puhetta tämäkin, ihminen EI tunnista geenejä, EIKÄ pysty edes alitajuisesti tekemään tällaista valintaa, TIETOISESTI pohtimalla kylläkin, mikä kumoaa ap:n koko teorian.

Se etteivät sisarukset ihastu toisiinsa, johtuu siitä, että ihmisiin on (geeneissä, koska se on elinvoimaista, ei näy päälle) rakennettu ominaisuus, jossa pienestä pitäen yhdessä kasvaneet eivät ihastu toisiinsa. Näin ollen geeneillä ei ole väliä, jos kaksi adoptiolasta elää samassa perheessä vauvasta, he eivät ihastu, jos biologiset sisarukset tapaavat aikuisiällä, he voivat ihastua, ihan kuin kuka tahansa muukin.

Evoluutio on silti aina mielenkiintoinen aihe ja onhan ihmisissä onneksi piirteitä joihin ihastutaan, joihinkin enemmän kuin toisiin.

Äänestä
  • Yövuoron ratoksi asiaa vielä mietin ja jonkinlaiset piirteet on, jotka (ulkoisesti) keskimäärin miellyttävät suvunjatkamismielessä (symmetriset kasvot=terve, sinisilmäiset miehet pitävät sinisilmäisistä naisista=suurempi mahdollisuus varmistaa, että jälkeläinen oma), jos itseäni huonosti ilmaisin, mutta tuo alkuperäinen väite, että muuten ok tyypissä olisi joku piilevä geeni, jonka ei haluta jatkuvan, on hölynpölyä, eihän se geeni olisi hengissä edes selvinnyt.

    Lisäksi on mahdoton sanoa, mikä tekijä ihastumisessa mistäkin johtuu, kulttuurista, psykologiasta, evoluutiosta, kognitiosta, jne. Ylipäätään ihminen on niin monimutkainen, että mitään selkeää tekijää on vaikea sanoa, sitä vaan johonkin ihastutaan, miten muuten voisi selittää vaikkapa sen, että ulkoisesti tarkastellen itsellänikin on ollut seurustelukumppaneita yönmustasta aidosti aivan blondiin.

    Äänestä

  • määääääääääääääää kirjoitti:

    Yövuoron ratoksi asiaa vielä mietin ja jonkinlaiset piirteet on, jotka (ulkoisesti) keskimäärin miellyttävät suvunjatkamismielessä (symmetriset kasvot=terve, sinisilmäiset miehet pitävät sinisilmäisistä naisista=suurempi mahdollisuus varmistaa, että jälkeläinen oma), jos itseäni huonosti ilmaisin, mutta tuo alkuperäinen väite, että muuten ok tyypissä olisi joku piilevä geeni, jonka ei haluta jatkuvan, on hölynpölyä, eihän se geeni olisi hengissä edes selvinnyt.

    Lisäksi on mahdoton sanoa, mikä tekijä ihastumisessa mistäkin johtuu, kulttuurista, psykologiasta, evoluutiosta, kognitiosta, jne. Ylipäätään ihminen on niin monimutkainen, että mitään selkeää tekijää on vaikea sanoa, sitä vaan johonkin ihastutaan, miten muuten voisi selittää vaikkapa sen, että ulkoisesti tarkastellen itsellänikin on ollut seurustelukumppaneita yönmustasta aidosti aivan blondiin.

    "sitä vaan johonkin ihastutaan"

    Kiitos hyvistä kommenteista! Poimin tuon yksittäisen kohdan tekstistäsi, sillä minua mietityttää mikä on luonnonvalinnan osuus niissä ihastumisissa jotka eivät välttämättä ole järjellä perusteltavissa. Naiset kun sanovat usein että "ei vaan tunnu oikealta" tai "jokin kolahti" tai "siinä oli kemiaa". Jos ihminen on niin järkevä otus kuin jotkut väittävät, niin miksi perustelut on noinkin epämääräisiä?

    Siihen jos osaisin vastata tyhjentävästi ja siitä kirjan kirjoittaisin, niin varmaan rikastuisin. Onhan siitä noita teorioita, itse uskon sen olevan monen tekijän summa, onhan ihminenpsykofyysissosiaalinen olento.

    Jos puhutaan naisten ihastumisesta niin vanha klisee on tuo, että nainen ottaa joko isänsä kaltaisen miehen tai täydellisen vastakohdan.

    Teoreettisella tasolle laajennettuna, hyvin kyyninen psykologinen ajattelutapa: ihminen valitsee parisuhteen sen perusteella, että parisuhteessa ihminen hoitaa ja käy läpi lapsuuden kodistaan kantamia kokemuksia(traumoja), parisuhteen ollessa se läheisin suhde. Selittää myös sen, miksi joskus erotaan, "koska vain kasvettiin erilleen", tällöin on jotain käsitelty ja suhde ei anna psyykkeen eheytymiselle enää mitää.

    Tähän liittyen heitän kysymyksen, jota olen itse paljon miettinyt: kun ihminen tietää ihmisen psyykkeestä ja sen häiriöistä (ja kaikilla on jonkinasteisia häiriöitä, koska täysin normaali on käsite, jota ei ole tässä tapauksessa), niin pystyykö nauttimaan tavallisesta elämästä. Jos vaikka vaimon/miehen toiminnassa näkee aina sen ja sen häiriön ja taustalla olevan syyn, kuten myös rakkaudessa sen, miksi toinen sellaista tuntee oman psyykkeensä kannalta, niin pystyykö siitä nauttimaan. Istuuko tällainen ihminen takan edessä onnellisena olutta juoden ja makkaraa paistellen vai lisääkö tieto tuskaa liikaa, että pystyy ihmiselosta enää nauttimaan?

    "näkyvä uskoontulo on aina persoonallisuushäiriön oire, vailla aitoa katumusta, sillä pyritään saavuttamaan itsekästä hyötyä"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ap kirjoitti:

Mitä mieltä olette, arvon miehet ja naiset, voisiko joidenkin yksilöiden käsittämäton epäsuosio vastakkaisen sukupuolen silmissä johtua ihan vain siitä että heillä on jokin ei-toivottu geeni, jonka luonto kaikessa nerokkuudessaan blokkaa pois?

Itse tiedän monia miehiä, joilla pitäisi olla kaiken järjen mukaan edellytykset olla suosittuja naisten keskuudessa, mutta jokin kummallinen vastavoima tuntuu vaikuttavan heidän ja vastakkaisen sukupuolen välillä. Naisillahan taas on kunnia toimia eräänlaisena seulana tässä luonnon järjestelmässä ja pyrkiä tuottamaan vain geeneiltään toivottuja jälkeläisiä. Itse en näe eroa siinä onko kyseessä varsinainen jälkikasvun hankkiminen vai pelkkä pano baari-illan päätteeksi, sillä ihan samat vietit ovat käsittääkseni kyseessä.

Varmasti jonkin verran ihminen on evoluutiosta ajautunut sivuraiteilla, mutta voisiko olla kuitenkin olla niin että kaiken takana on geenit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu