Hei!
En löytänyt tältä palstalta osastoa pahoinpidellyistä, joten kirjoitan tänne..
Ollaan oltu avomieheni kanss yksissä 11 vuotta, yhteinen tytär 9 v. Tässä kaksi viikkoa sitten (onnex tytär ei ollut kotona näkemässä) miehini yritti kuristaa mut hengiltä. Happi loppui jo, kun hän jostain syystä irroitti otteensa (juoviuksissa). Koko yön soittelin sen jälkeen eri kriisipuhelimiin, hän sammui. Oon käynyt lääkärissä, poliisilla (otin ilmoituksen takas kun sain tietää ett hän ois joutunut vankilaan koska oli jo 3s kerta 11 vuoden aikana).
Tämä oli mulle tässä alistavassa suhteessa viimeinen pisara. Tuntui, että mitä tahansa muuta olisin kestänyt, vaikka lyönnitkin, mutta en sitä että oli henki mennä. Seuraavana päivänä sanoi vaan, että saat olla onnellinen että oot hengissä.
Tän jälkeen oon vaan itkenyt. Kaikelle. Lapselle on vain kerrottu, että äiti ja isä eroavat, koska riidellään niin paljon (sen kyllä on nähnyt näinä 9 vuotenaan). Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.. Miten selviän rahallisesti? Me jäätäis tähän tytön kanss, mutta tosi korkee vuokra, enkä sais sossun mukaan edes avustusta, koska mun VIIME vuoden tulot niin korkeat (nyt oon sairaskirjoilla-> loppuunpalaminen).
Tiedän jo vastauksia etukäteen: unohda ja mene eteenpäin, kyllä se siittä.. Mutta ehkä olen jo itsekin sairastunut henkisesti, kun silti tuntuu niin pahalle! Mies pakkaa tavaroitaan iltaisin (muutaa huomenna)ja minä itken. MIKSI?? Ehkä särkyneille unelmille.. Mietin, että ei mene viikkoakaan kun hänellä on varmaan jo uusi (naisten mieleen). Seksi oli ainoa missä synkkas, ajattelen mustasukkaisena seuraavaa muijaa, koska mies todella osaa asiansa sängyssä. Sairasta ajattelua, tiedän, silti kaamee suru, vaikka päällimmäisenä tietty tieto, että olen onnellinen että elän. Miksi tommoisen "hirviön" perään edes itken? En tajuu itsekään. Vastatkaa jos osaatte, pliis.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Rakas Ystävä!
Sä olet varmaan shokissa. Ulkopuolisena ajattelen, että lapsen kannalta hyvä, kun eroatte, lapsen etu on tärkein.
Mutta entä sinä. Kaikesta kuulee, että et ole eroon valmis, olet vielä sitoutunut suhteeseen, vaikka sanot, että nyt oli viimeinen pisara. Pelottaa sun puolesta, että "unohdat" tapahtuneen ja annat miehelle anteeksi. Älä tee sitä. Jos hän lyö kerran, lyö myös toisenkin kerran. Älä etsi verukkeita taloudellisista syistä. Mene seurakunnan diakoniatoimistoon hakemaan aineellista apua. Ja soskut myöntävät harkinnanvaraista toimeentulotukea etenkin kun on kysymyksessä myös lapsi. Tarvittaessa he juttelevat sinunkin kanssasi, jollekin sun täytyy purkaa pahaa oloasi. Älä anna miehen enää satuttaa itseäsi. Ja ne sänkyhommat.. tietysti ne miehen uudet tulevat ensimmäisenä mieleen. Mutta muista, että mies lyö kyllä uusia naisiaankin, jos sinuakin löi. Ja seksi luistaa sulta varmasti jonkun toisen kanssa, mutta älä katsele uutta, ennen kuin olet toipunut.
Ja vielä. Älä usko hänen verukettaan, että teki sen kännissä. Toivon, että sulle todella tuli mitta täyteen. Kaikkea hyvää sinulle.
Ensimmäinen viesti hyvä. Älä missään tapauksessa anna anteeksi, seuraava kuristus voi olla hengenlähtö. Suomessa kuolee väkivallan uhrina melkein joka päivä yksi nainen ja kenestäkään ei olisi uskonut. Lapsesi tarvitsee äitiä, ei väkivaltaista isää.
Ero on raastava, surullinen kokemus, epäonnistumista ja syyllisyyttä. Älä vaadi itseltäsi liikaa, hoida vaikka yksi asia päivässä tai jos siltä tuntuu ei sitäkään, mutta älä syyllistä itseäsi jaksamattomuudella. Vanha sanonta: aika parantaa haavat, pitää paikkansa ottaa se vaikka vuosia.
Etsi kaikki mahdollinen apu: ystävät, kriisipalvelut, mielenterveyshoidot vaikka netti.
Elintasosi voi laskea, mutta Suomessa ei kukaan vielä ole kuollut nälkään, pärjäät kyllä.
Eikö ole parempi, että miehesi nai jotakin, kuin kuristaa sinua (pahoinpitelee myös seuraavaa varmasti).
minä elin väkivaltaisessa suhteessa jossa väkivalta oli etupäässä henkistä mutta myös minua kuristettiin,potkittiin,lyötiin,nimiteltiin kaikkea tätä 19 pitkää vuotta ja jotenkin tuntuu että eläisin siinä vieläkin ellei mies olisi tappanut itse itseään !!
Turha kai sanoa että kuningas alkoholi näytteli myös suurta roolia asiassa, jos olisin jo aikaa sitten antanut miehen mennä enkä aina uskonut parempaa voisi minullakin olla asiat nyt paremmin...
Ota yhteyttä kuntasi mielenterveys toimistoon tai mene lääkärille joka kirjoittaa sinulle jatkohoito lähetteen esim. MTT:ehen !!!
Olet kokenut shokin ja sinulla on selkeästi posttraumaattisia oireita voit kirjoittaa myös minulle jos se sinua helpottaa !!
[email protected]
ps. olen "alan" ihmisiä ja minä noudatan vaitiolovelvollisuuttani myös siviilissä :-)
Totta kai se nyt tuntuu tuolta, mutta ymmärrä, että se on ainoa ratkaisu. Ethän halua lapsesi kasvavan tuollaisessa ympäristössä? Haluatko hänen ottavan mallia ja isona löytävän samanlaisen miehen joka kenties hakkaa hänet hengiltä? Haluatko itkeä lapsesi haudalla sitten ja ajatella mallia jonka annoit? Lähde nyt ja taloudellisesti aina pärjäät, Suomessa ei kukaan joudu kadulle; joka sekin olisi parempi vaihtoehto kuin elää väkivaltaisen psykopaatin taloudessa. Kerää itsesi ja ajattele lastasi seksielämäsi sijasta.
En miehenäkään tunne mitään myönteistä miestäsi kohtaan. Uskon myös, että jos lyö kerran, lyö myös toisen kerran ja silloin voi olla hengestä kysymys. Olen sattumoisin seurustellut kahdenkin naisen kanssa, joita mies yritti kuristaa hengiltä.
Älä siis ajattele nyt muita kuin itseäsi ja lastasi. Raha menettää merkityksensä turvalliseen oloon verrattuna. Haluatko, että lapsesi ahdistuu väkivaltaisen kotielämän vuoksi ? Sinä saat kyllä ajan kuluessa elämäsi järjestykseen, mutta exäsi ennuste on paljon huonompi.
Psyykkisen tilasi kohentamiseen olet jo saanut neuvoja, joten tässä jotakin muuta tietoa. Pahoinpitely on mielestäni nykyään yleisen syytteen alainen, joten et voi vetää sitä itse pois poliisilta. Asia menee eteenpäin sinusta huolimatta.
Kirjoitit korkeasta vuokrasta ja siitä, että sossu sanoi, ettet saa asumistukea. Asumistuen myöntää Kela eikä sossu. Kela tarkastelee viime vuodenkin tulojasi. Mene sen sijaan sossuun lasketuttamaan mahdollisuutesi toimeentulotukeen. Koska olet kriisitilanteessa ja mukana on lapsikin, voit anoa ns. ehkäisevää toimeentulotukea, jos normiperusteiseen toim.tulotukeen ei ole oikeutta. Lapsella pitää olla koti ja se on myös sos.viranomaisten lähtökohta asiassasi. Ehkäistäisiin siis lapsen kodittomaksi joutumista ja saisitte hieman lisäaikaa vaikka edullisemman asunnon etsimiseen.