Seurustelin melkein 3v Ihanan tytön kanssa ja erosimme melkein puolivuotta sitten. Suhteessamme on ollut paljon hyviä mutta myös huonojakin aikoja. Minuun on sattunut paljon ja olen varmasti myös satuttanut häntä. Ensimmäisen kerran erosimme vain muutaman kk:n jälkeen koska tyttö oli uskoton eikä halunnut jatkaa vaikka minä halusin. Vaan muutaman päivän päästä hän jo soitti ja halusi yrittää vielä. Seuraavan kerran erosimme 1.5v sdeurustelun jälkeen koska tyttökaveri ihastui toiseen ja lähti hänen matkaan, olimme erossa pari kk ja sitten hän palasi luokseni. Nyt syksyllä hän ihastui taas toiseen mutta on jo hänestäkin eronnut vaan silti ei ole palannut luokseni. Minulla ei pyöri mielessäni mkään muu kuin hän. Vaikka tiedän että se on aivan tyhmää niin rakastana häntä vieläkin aivan valtavasti ja tekisin hänen puolestaan mitä vaan, en vain saa häntä mitenkään mielestäni. En uskolla ottaa häneen yhteyttä koska olen luvannut sen hänelle ja itselleni että en ota niin kuin edellisellä kerralla. En tiedä mitä tulkisi tehdä, haluan hänet takaisin hinnalla millä hyvänsä mutta mikä on oikein ja mikä väärin. Vieläkö pitäisi vain yrittää unohtaa vaikka se ei ole onnistyunu puolessavuodessa?
Kaipuu
entisen luo
1608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
Hyväksikäyttöähän tuo on exäsi puolelta...Palaa aina luoksesi, kun hohto uudesta suhteesta on hävinnyt. Nyt ei sitä kuitenkaan onneksi ole tehnyt.
Itse siedin 2,5 vuotta samanlaista käytöstä exmiesystävältäni...ja sitten tuli viimeinen niitti. Ymmärsin VIHDOIN ansaitsevani parempaa. Eivät aikuiset ihmiset käyttäydy noin! Exäni käytös aiheutti minulle keskivaikean masennuksen sekä mukavan määrän erinäisiä paniikki/ahdistuskohtauksia...Nyt olen kuitenkin paranemassa hyvää vauhtia, koska tajusin lähteä. Tietenkään ero ei ollut helppo ja tulihan sitä mietittyä että onko tässä edes mitään järkeä...olin eroamassa "hyvästä" miehestä. Eivätkä ne tunteet toista kohtaan minnekään olleet hävinneet.
Jouduin hokemaan itselleni hyvän aikaa, olevani itse oman elämäni tärkein ihminen, enkä ole onnellinen exäni kanssa. Hän sai mielenterveyteni reistaamaan :( Vaikeina hetkinä luen listaa, jonka kirjoitin juuri näitä hetkiä varten: " Miksi tämä suhde ei ole minun arvoiseni". Se auttaa :D
Ja mikä tärkeintä, en ole saanut yhtäkään kohtausta eron jälkeen :)
Toivottavast sait tästä edes jotain irti...Tee itsellesi palvelus, äläkä pidä exääsi mitään yhteyksiä yllä. Ainakaan vielä. Sitähän sanotaan, että suhteesta ylipääsemiseen menee parisen vuotta.