ryhdyin soveltamaan teoriaa itseeni. Hukkasin sen alkuperäisen ketjun (erilaisuuden sieto). Vaikka ei siinä mielestäni erilaisuudesta ollut kyse vaan normeista ja yksilön vapaudesta. Yksilönvapautta kuvastaa hyvin juuri se, että sinä nimität sitä erilaisuudeksi.
Joka tapauksessa se turvallisuudentunne/uhka vaikuttaa ainakin minuun. Olen potentiaalisesti joko ihan kiva ämmä tai kauhea mäkättäjä riippuen siitä, kumpaan primitiiviseen hermoon toiminta osuu.
esimerkki 1: asun kerrostalossa, jossa toisaalta pitää kestää sitä että muistakin lähtee melua, ja toisaalta yrittää antaa muillekin leporauhaa. Perinteisesti, normatiivisesti arkena mekkaloidaan mutta sunnuntaina ollaan hiljaa. Jos joku haluaatehdä jotain rauhassa, hänellä pitäisi olla sunnuntaina siihen mahdollisuus.
Nyt sitten on sunnuntai ja alkaa poraaminen seinän takana. Totta mooses olen raivona. Miksi? En niinkään äänen takia, vaan siksi että pidän poraajaa uhkana. Jos hän ei piittaa muiden mahdollisesta levosta tai kunnioita sitä tai edes tajua säännön merkitystä, millainen tunari seinän takana oikein on? Kiukku johtuu siitä, että yhteisössä tai lähistöllä on elementti, jonka määrittelen uhkaavaksi oman selviytymiseni kannalta. Jos se kerran ei tajua tai välitä, niin eihän se osaa elvyttääkään saati pidä ovea auki kun molemmat kädet ovat varatut. Mikä lie hampuusi. Enkä varmaan tervehdi, saatana.
Ja entäs sitten kun sunnuntaina soi ovikello, ja minulla on vähän flunssaakin. Päässä juilii. Henkilö oven toisella puolella esittelee itsensä ( ), pahoittelee häiriötä ( ) ja kertoo nolona että on juuri muuttanut eikä pysty oikein kulkemaan missään kun kirjat ovat lattialla. Hän tietää että on sunnuntai, mutta häiritsisikö pahasti jos hän poraisi pari kirjahyllyä paikalleen? Noh, siinähän on lisko ihan onnesta soikeana kun näin huomaavaisesti ( NORMIENMUKAISESTI) kysytään. Poraa ihmeessä!
Desibelithän ovat molemmissa tapauksissa samat.
Eli mistä on kyse? Ei jonkin asian tai äänen suvaitsemisesta, vaan siitä että koenko toisen ihmisen uhaksi vai soveliaaksi omaan ympäristööni. Eikö tuo sama periaate päde sinunkin tai teidän muiden elämään? En ole humalassa.
Joka tapauksessa se turvallisuudentunne/uhka vaikuttaa ainakin minuun. Olen potentiaalisesti joko ihan kiva ämmä tai kauhea mäkättäjä riippuen siitä, kumpaan primitiiviseen hermoon toiminta osuu.
esimerkki 1: asun kerrostalossa, jossa toisaalta pitää kestää sitä että muistakin lähtee melua, ja toisaalta yrittää antaa muillekin leporauhaa. Perinteisesti, normatiivisesti arkena mekkaloidaan mutta sunnuntaina ollaan hiljaa. Jos joku haluaatehdä jotain rauhassa, hänellä pitäisi olla sunnuntaina siihen mahdollisuus.
Nyt sitten on sunnuntai ja alkaa poraaminen seinän takana. Totta mooses olen raivona. Miksi? En niinkään äänen takia, vaan siksi että pidän poraajaa uhkana. Jos hän ei piittaa muiden mahdollisesta levosta tai kunnioita sitä tai edes tajua säännön merkitystä, millainen tunari seinän takana oikein on? Kiukku johtuu siitä, että yhteisössä tai lähistöllä on elementti, jonka määrittelen uhkaavaksi oman selviytymiseni kannalta. Jos se kerran ei tajua tai välitä, niin eihän se osaa elvyttääkään saati pidä ovea auki kun molemmat kädet ovat varatut. Mikä lie hampuusi. Enkä varmaan tervehdi, saatana.
Ja entäs sitten kun sunnuntaina soi ovikello, ja minulla on vähän flunssaakin. Päässä juilii. Henkilö oven toisella puolella esittelee itsensä ( ), pahoittelee häiriötä ( ) ja kertoo nolona että on juuri muuttanut eikä pysty oikein kulkemaan missään kun kirjat ovat lattialla. Hän tietää että on sunnuntai, mutta häiritsisikö pahasti jos hän poraisi pari kirjahyllyä paikalleen? Noh, siinähän on lisko ihan onnesta soikeana kun näin huomaavaisesti ( NORMIENMUKAISESTI) kysytään. Poraa ihmeessä!
Desibelithän ovat molemmissa tapauksissa samat.
Eli mistä on kyse? Ei jonkin asian tai äänen suvaitsemisesta, vaan siitä että koenko toisen ihmisen uhaksi vai soveliaaksi omaan ympäristööni. Eikö tuo sama periaate päde sinunkin tai teidän muiden elämään? En ole humalassa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Enpä ole ennen tuollaista uhka-näkökulmaa ajatellutkaan.
Aika hyvin ehdin aikanaan hiiltyä näihin naapureihin jotka tekivät mitä huvitti, milloin huvitti ja kuinka tahansa suureen ääneen sattui huvittamaan. Sitten eräänä päivänä tumppasin itseni sohvaan ja jäin kelaamaan. Kelasin että mikäs siinä menee pilalle, jos naapuri poraa seinää sunnuntaina klo 16.22? Mun päivä. Miten se siitä mekkalasta menee pilalle? Ottaa pannuun kun just oli hiljasta kuin hautausmaalla, ihana rauha. Miksi sun päivä siitä leviää? Kun se taulapää ei lue niitä taloyhtiön sääntöjä, vaan poraa sillon kun säännöissä kielletään.
No tässä kohdassa mietinkin sitten tota samaa kuviota, jossa se samainen taulapää tulee ovelle kiltisti kysymään MULTA luvan sille mekkaloinnille. Mikä olis vastaus? Anna mennä vaan, tuunko mukaan auttelemaan? Just, onkohan mulla ihan kaikki kotona... Tulipa sitten mieleen siitä tuo suvaitsevuus ja olosuhteiden hyväksyminen, mutta ennen kaikkea se, että jos on säännöt ja minä niitä pyrin noudattamaan, niin ai että hiiltyy kun joku toinen ei noudatakaan. Miksi? Siksikö, että se toinen rikkoo niitä sääntöjä vai siksikö, että minä en niin tee vaikka voisinkin, eli miksen minäkin ottaisi kaikkea sitä mikä on mahdollista? Vai oliko kyseessä se, että kun minut huomioitiin ja minulle annettiin mahdollisuus myös sanoa ei, (olisiko vaikuttanut...) niin homma olikin ok?
Tästä en olekaan jaksanut vielä pidemmälle pohtia. Riitti kun tajusin että se mun päiväni ei mene pilalle siitä äänestä tai typerästä naapurista, vaan siitä että itse asennoidun tuohon ärsykkeeseen niin että päivä pilaantuu. Että suostun hiiltymään siitä, että tapahtuu jotain johon en ihmeemmin voi vaikuttaa, koska se päivä on pilalla samantien kun poraaminen alkaa, jos asenne on sellainen. Tulipa vaan mieleen lopuksi, että voiko se mun päiväni aivan aikuisten oikeasti mennä tosta pilalle? No ei kyllä voi.
Niin siis loppupäätelmä tuolloin oli, että oma asennoituminen oli väärä, sekä se ettei multa kysytä mielipidettä muakin koskevissa asioissa, menetän siis omaa elämääni koskevien asioiden hallinnan osittain. Jälkimmäisen voisi helposti nähdä jonkinlaisena uhka-tekijänäkin. Muuten en ihan pääse kiinni tohon uhka-hommaan tässä esimerkissä.
Loppupäätelmä on siinä mielessä toiminut, että edellinen porari reitti seinää raskaimman kautta niin surkeilla vehkeillä, että meinasin jo mennä kysymään josko se piirtäis ne reiänpaikat seinään ja minä hoitelisin lopun, ei tarttis niin pitkään sitä ulinaa kuunnella. Menin sitten kuitenkin lenkille ja kas, palatessa poraus oli ohi :)