Miten tän nyt aloittaisin,,minulla on kaukosuhde ihanaan naiseen jota rakastan kunnioitan ja hän rakastaa ja kunnioittaa minua, hänen lapset ovat minulle kuin olisivat omiani,välimatkaa meillä on useampi sata km ,olemme olleet yhessä jo hieman yli 2v,minulla on talo valmiina kotona päin mutta toinen puoliskoni ei ole muuttamassa pääkaupungista pieneen kylään,eli pääsyynä ei ole enää lapset,eikä työkään,vaan se että häntä ahdistaa kun on niin vähän ihmisiä kylässäni,vaikka lähimpään kaupunkiin on 1/2 h ajo autolla.
Olisin valmis menemään kihloihin hänen kanssaan ja naimisiinkin,mutta itse olen sitä mieltä että pitäisi asua edes yhdessä siinä vaiheessa.
Olen pyrkinyt olemaan jopa viikkoja hänen luonaan jotta saamme olla yhdessä edes illat ja yöt,mutta samalla päivisin kärsin neljän seinän sisällä olemisesta ja odottamisesta päiviä,viikkoja,että pääsen vapaaksi omaan talooni hänen kanssaan,ehkä yhden tai kahden viikonlopun, parin kk välein.olen aika ajoin ottanut puheeksi muuttamisen kotikonnuilleni,viimmeksi eilen,,mutta ensin oli lapset syynä,sitten työ,ja nyt viimmeisessä ärsyttävässä keskustelussa eilen oli että liian vähän ihmisiä ympärillä,en ihan uskonut väitettä,mutta mietin voiko se todellakin olla niin että kaupunkilainen tarvii enemmän ihmisiä ympärilleen liikkuessaan esim.kaupassa? kyllä ihmisiä maaseudun kaupoissakin on,mutta ei aina siinä määrässä kuin esim.helsingissä.
Jotakuinkin tunnen olevani loukussa tämän meidän dilemman kanssa,ja säälittelen mielessäni jo etukäteen koska todellakin rakastamme toisiamme,jos käy niin että suhteemme loppuu siihen että emme toden näköisesti muuta ikinä yhteen,olen viimmeisenä vuotena kysellyt useaan otteeseen,ja annoin aikaa mennä väliin kauankin ennekuin otin asian taas puheeksi.mutta en ole saanut sellaista selkeää vastausta,vain sen että on kuulemmasti liian vähän ihmisiä ympärillä,onko se oikeasti tärkeintä?
Itse en ole valmis muuttamaan pääkaupunkiin,koska en viihdy siellä,haluan oman pihani ja oman vapauteni,jossa olen aina elänyt,en halua olla neljän betoniseinän sisällä,ja hän tietää sen.
Meillä on vaikea "dilemma tässä ja haluaisin asiallisia kommentteja,mikä neuvoksi,tiedän jo kokemuksesta,että tulemme tosi hyvin toimeen yhdessä ns.perheenä,mutta nyt samalla pelkään ettei tästä loppujen lopuksi tule mitään,,kaukosuhteena kyllä toimii,mutta mikä yhteiseen elämään neuvoksi??
Pelkään että kaikki loppuu vaikka en sitä halua,eikä haluis hänkään,mutta toisaalta ajattelen että meneekö aika vaan hukkaan odotellessani hänen muuttavan luokseni,odotin jo kaksi vuotta,enkä viimmeisen keskustelun mukaan usko hänen muuttavan milloinkaan.
Olisin valmis menemään kihloihin hänen kanssaan ja naimisiinkin,mutta itse olen sitä mieltä että pitäisi asua edes yhdessä siinä vaiheessa.
Olen pyrkinyt olemaan jopa viikkoja hänen luonaan jotta saamme olla yhdessä edes illat ja yöt,mutta samalla päivisin kärsin neljän seinän sisällä olemisesta ja odottamisesta päiviä,viikkoja,että pääsen vapaaksi omaan talooni hänen kanssaan,ehkä yhden tai kahden viikonlopun, parin kk välein.olen aika ajoin ottanut puheeksi muuttamisen kotikonnuilleni,viimmeksi eilen,,mutta ensin oli lapset syynä,sitten työ,ja nyt viimmeisessä ärsyttävässä keskustelussa eilen oli että liian vähän ihmisiä ympärillä,en ihan uskonut väitettä,mutta mietin voiko se todellakin olla niin että kaupunkilainen tarvii enemmän ihmisiä ympärilleen liikkuessaan esim.kaupassa? kyllä ihmisiä maaseudun kaupoissakin on,mutta ei aina siinä määrässä kuin esim.helsingissä.
Jotakuinkin tunnen olevani loukussa tämän meidän dilemman kanssa,ja säälittelen mielessäni jo etukäteen koska todellakin rakastamme toisiamme,jos käy niin että suhteemme loppuu siihen että emme toden näköisesti muuta ikinä yhteen,olen viimmeisenä vuotena kysellyt useaan otteeseen,ja annoin aikaa mennä väliin kauankin ennekuin otin asian taas puheeksi.mutta en ole saanut sellaista selkeää vastausta,vain sen että on kuulemmasti liian vähän ihmisiä ympärillä,onko se oikeasti tärkeintä?
Itse en ole valmis muuttamaan pääkaupunkiin,koska en viihdy siellä,haluan oman pihani ja oman vapauteni,jossa olen aina elänyt,en halua olla neljän betoniseinän sisällä,ja hän tietää sen.
Meillä on vaikea "dilemma tässä ja haluaisin asiallisia kommentteja,mikä neuvoksi,tiedän jo kokemuksesta,että tulemme tosi hyvin toimeen yhdessä ns.perheenä,mutta nyt samalla pelkään ettei tästä loppujen lopuksi tule mitään,,kaukosuhteena kyllä toimii,mutta mikä yhteiseen elämään neuvoksi??
Pelkään että kaikki loppuu vaikka en sitä halua,eikä haluis hänkään,mutta toisaalta ajattelen että meneekö aika vaan hukkaan odotellessani hänen muuttavan luokseni,odotin jo kaksi vuotta,enkä viimmeisen keskustelun mukaan usko hänen muuttavan milloinkaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tärkein kysymys: Haluaako nainen asua kanssasi?
Jos haluaa, tehkää kompromissi ratkaisu. Pääkaupungin ja pikkukylän väliin mahtuu monta vaihtoehtoa. Jos haluatte asua yhdessä, molempien on tultava vastaan.
Kiitti kommentista happypahh,olen sitä yhdessä asumista kysynyt myös ja saanut positiivisen vastauksen että se olisi jopa mahtava juttu.annoit kyllä siihen hyvän vastauksen,,ja mainitsit siitä että molempien on tultava vastaan,se on kekustelun arvoinen neuvo,,kiitos siitä sinulle. =)
Ollos hyvä vaan , ilo puolellani. On se vaan kiva, että täällä joku osaa vielä käyttäytyäkin. Yleensä asiallisiinkaan vastauksiin ei saa mitään kuittausta.
Asumisasiaa olen omallakin kohdalla miettinyt viime aikoina. Toistaiseksi työpaikat määrää asumisen, eikä asia ole päivän polttava.
Kun kaksi aikuista haluaa muuttaa yhteen, niin usein voisi olla toimiva ratkaisu perustaa yhteinen uusi koti, eikä niin, että toinen muuttaa toisen "nurkkiin".
Hyvää jatkoa ja onnistuneita, molempia tyydyttäviä ratkaisuja toivotellen.
Tuli kirjoitustasi lukiessa myös mieleen että onko naisystäväsi käynyt sinun luonasi koskaan. Joskus myös kaupungissa asunut ihminen ei osaa ajatella itseään maalla asumassa tai on 'vääriä' kuvitelmia. Häntäkin voisi tällainen maalaiselämä kiinnostaa enemmän jos olisi hiukan kokemusta, ensin vaan pari päivää ja sitten ehkä parin viikon juttuja. Voipi huomata ettei se olekaan niin kamala paikka.
Ja niinkuin edellinen kirjoittaja sanoi, suomessa on paljon valinnanvaraa siltä väliltä. Esim. pääkaupunkiseudulloa voi asua ja silti olla ihan 'landella'. esim. järvenpää, vantaan pohjoisosat on vielä tosi lyhyen matkan päässä keskustastakin.
Niin, toisaalta tuo kuulostaa oudolta, että haluat nimenomaan hänen muuttavan sinun luokse, mutta itse e tvoi edes ajatella että sinä muuttaisit hänen luokse..miusta tuo ei ole just reilua parisuhteessa. Mut toi että muuttaisitte yhdessä johonkin puoleen väliin siltä teijän molempien asunnoilta ni vois olla aika toimiva ratkaisu. Ja jos löytäisitte viel sellaselta alueelta asunnon et molemmat vois vaik pitää oman työpaikkansa..
Meil on kans toi sama ongelma kun mun miesystävä ei tykkää asua Helsingissä ja mie en taas mistään syrjäseuduistakaan tykkää. Tosin hän asuu nyt keravalla ja mie Helsingissä ni oli just puhetta et voisin sit muuttaa hänen luokse sinne et ei muuteta kuitenkaan mihinkään ihan tuppukylään ni sieltä pääsee kuitenkin puolessa tunnissa Helsinkiin jos menoa kaipaa. :) ja samalla voi kuitenkin säilyttää oman työpaikan tääl Helsingis ku matka ei nyt oo mikään isokaan ongelma.
Mut kyl se kompromissien tekeminen parisuhteessa on tärkeintä, jos naisystäväs ei tykkää muuttaa maalle ni kattokaa joku semmonen kaupunki mikä nyt ei oo hurjan iso mut ei sit kauhean pienikään että se naiseskin sit viihtyis siel. Tietty sul voi olla vähän hankalampaa ku on oma talo mut luulis et sen nyt aika hyvin varmaan saa myytyä. Mut missään tapauksessa älä ala sille linjalle et edellytät et naises muuttaa sun luo asumaan, se voi viedä kyl sit jo suhteen karille. Neuvotteleminen ja asioista yhdessä sopiminen on se avainsana. :)
Mene hänen kanssaan naimisiin, ansaitsette toisenne. Nykyinen miehesikin on onnellisempi ilman Sinua. Hän löytää uuden ja sinä uusia. Kumpi on onnellisempi.
www.city.fi
www.iskarit.net
Höh..
Eikö pääkaupunkiseudulta löydy muka sitten kivoja rivitalon pätkiä, tai jotain omakotitaloa? Pääsisit ainakin lähemmäksi naistasi ja hän voisi jopa miettiä sinne yhteiseen taloon muuttamista. Kysele, ehdottele...
Meillä vastaava tilanne, mutta ollaan alusta asti sovittu, että kumpikaan ei pakota toista muuttamaan. Jos ei ole itse valmis muuttamaan toisen luokse, niin sitä ei voi vaatia toiseltakaan. Elämäntilanteemme pakottavat asumaan eri paikkakunnilla - vielä.
Siitä on keskusteltu, että jonakin päivänä asutaan vielä saman katon alla, jos ei muuten niin eläkeläisinä ja tuo on suoranainen vitsi, sillä molemmat halutaan asua saman katon alla jo paljon aikaisemmin :)
Ymmärrä naistasi, jos hän sanoo, että lasten takia ei halua muuttaa. Mitä vanhempia lapset ovat, sitä tärkeämpää heille on kaveripiiri. Tosin jos hän on valmis muuttamaan kanssasi 50 km päähän entisestä paikasta, niin ei sen pitäisi olla mahdotonta muuttaa myöskään 200 km päähän, sillä 50 km on lapsille aika pitkämatka yrittää säilyttää kaveripiiri.
Ehkä hän ympärillä olevillä ihmisillä tarkoittaa omia tuttuja, ystäviä ja sukulaisiaan. Pelkää, että uudessa paikassa ei saa uusia kavereita.
Voitte myös päättää rehellisesti asua kahta kotia. Vuoron perään vierailette toistenne luona ja kesällähän on maalla paljon tekemistä, joten silloin on hyvä olla vuorostaan teillä.
Ole riittävästi omassa kodissasi, jotta et ahdistu 4 seinän sisällä ja katso kantaako suhteenne myös sen. Ihan siltä varalta, että teistä kumpikaan ei halua muuttaa toistenne luokse.
Uusi yhteinen koti voisi olla ratkaisu, ellei sinulla ole jotakin perintötilaa tai muuta, mikä pitäisi kiinni toisella paikkakunnalla. Rahasi ovat kuitenkin kiinni talossasi ja mielesi elämäntavassasi.
Tsemppiä :)