Kaksoiselämää

Miksi mies on erilainen kotona ja kodin ulkopuolella. Miheni on kaikille ystävällinen, auttavainen ja ymmärtäväinen. Ulkopuolisen ollessa kyseessä ympäristö unohtuu ja mielistely alkaa ( miheni mielestä se on vain kohteliaisuutta). Mies keskittyy niin "kohteliaisuuteensa" ettei ikinä vahingossakaan sano kenestäkään kasvotusten väärää sanaa ( joo, joo mies). Mies peesaa muita ja ymmärtää aina.

Kotona asiat on toisin. Mies haluaa olla se joka päättää asuinpaikan ja olosuhteet elämälle. Riitoja tulee, jos on erimieltä tai yrittää saada omia haaveitaan tai mielipiteitään kuuluville. Mies ei kuuntele ( tai siis kuuntee, muttei noteeraa). Kaikki on hyvin niin kauan, kuin jaksan hymyillä ja tyydyn tilanteisiin. Tämä kaikille kiltti mies osaa myös raivostua ja huutaa rivouksia ( mutta vain kotona ). Ystäväni hämmästyi aidosti, kun kerroin hänelle asiasta. Ei olisi kuulemma ikinä voinut uskoa...

Onko neuvoja miksi tälläinen käytös?
4497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarve tulla aina hyväksytyksi ja antaa itsestään pelkästään positiivinen kuva, pelko joutua konfliktiin muiden kanssa ja saada negatiivista palautetta niiltä muilta.
On eri juttu ajautua konfliktiin tutun kumppanin kanssa, joka kenties vieläpä sietää päin naamaa huutamistakin.

Joo, ei se kieltämättä kyllä kaikilta onnistu, kumpikaan noista systeemeistä.
En tiedä mitä muuta sun pitäis pystyä tekemään, muuta kuin osoittamaan kumppanilles ne rajat joihin sun oma sietokykysi loppuu.

Äänestä

Mies on kohtelias ja omaa käytöstavat. Ei ole onnellinen kanssasi, alistaa sinua. Oletko kauan ollut miehesi kanssa ja pysyt tuollaisen miehen kanssa?

Äänestä

Tiedän kokemuksesta että tuollainen näytteleminen tosi raivostuttavaa! Olen noin kolmekymppinen ja mies minua huomattavasti vanhempi.

Mies on KAIKILLE MUILLE todellinen enkeli ja mulle tosi usein oikea perkele!!! Sitten kun on ollut minulle oikein kusipää niin sitten koittaa lepyttely vaihe jolla hän kuittaa kaiken tapahtuneen olemalla maailman ihanin ja auttavaisin, huomaavaisin, kaikea mahdollista...

Meille tulee usein riitaa ihan tyhjästä, ja usein oikein tekemällä tehtyä mieheni puolesta (mies on kahdestaan tosi äksy ja viinaan menevä, kova haastamaan riitaa).

Kun joudun purkamaan huolia ja pahaa mieltä sukulaisilleni tapahtuneista, niin sukulais piiristä kukaan ei oikeasti usko että mies on teeskentelijä ja alkoholi ongelmainen. Kukaan ei ole puolellani vaan pitäävät minua automaattisesti vahvana määräävänä persoonana, kaikessa syntipukkina ja mies on todellinen enkeli!!

En tiedä mitä tehdä???

Äänestä
  • Eikö toi ois pariterapian paikka? Tai ainakin mies vois ettiä apua ongelmiinsa. Jos se on vaikka narsisti? Mistä sitä tietää. Ja jos ei suostu hoitoon, niin ehkä sulla ois parempi yksin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avoke32 kirjoitti:

Miksi mies on erilainen kotona ja kodin ulkopuolella. Miheni on kaikille ystävällinen, auttavainen ja ymmärtäväinen. Ulkopuolisen ollessa kyseessä ympäristö unohtuu ja mielistely alkaa ( miheni mielestä se on vain kohteliaisuutta). Mies keskittyy niin "kohteliaisuuteensa" ettei ikinä vahingossakaan sano kenestäkään kasvotusten väärää sanaa ( joo, joo mies). Mies peesaa muita ja ymmärtää aina.

Kotona asiat on toisin. Mies haluaa olla se joka päättää asuinpaikan ja olosuhteet elämälle. Riitoja tulee, jos on erimieltä tai yrittää saada omia haaveitaan tai mielipiteitään kuuluville. Mies ei kuuntele ( tai siis kuuntee, muttei noteeraa). Kaikki on hyvin niin kauan, kuin jaksan hymyillä ja tyydyn tilanteisiin. Tämä kaikille kiltti mies osaa myös raivostua ja huutaa rivouksia ( mutta vain kotona ). Ystäväni hämmästyi aidosti, kun kerroin hänelle asiasta. Ei olisi kuulemma ikinä voinut uskoa...

Onko neuvoja miksi tälläinen käytös?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu