Treenikämpät ovat kuuluneet Haven Yhtymän toimintaan aikojen alusta. Kesällä 2007 ostimme treenikämppiä vuokraavan yrityksen nimeltään Rock'n'chaoz Community, jonka oli rakentanut Mondo Bizarro -yhtyeessä soittava Ricardo. Kaupanteon myötä treenikämppätoiminta laajeni Turun seudulle.
Uudistuksista huolimatta Salon treenikset jatkavat samaan malliin tutussa turvallisessa ympäristössään.
Sen sijaan Turun treenikämpät saivat uuden osoitteen 2009. Parannuksia koitetaan tehdä kokoajan jotta treenaaminen olisi mukavaa.
Treenikämppiä on kolmenlaisia, privaattikämppiä, slottikämppiä ja kalustettuja treeniksiä.
Privaattikämppä on bändin oma yksityinen musiikin tuottamiseen tarkoitettu mesta, johon bändi tuo omat laitteensa. Jos joitain laitteita vielä kuitenkin puuttuu, niin järjestään yhdessä asia kuntoon.
Kalustetuissa treeniksissä on kaikki peruslaitteet valmiina. Rummut, kitarat ja bassot, kitara- ja bassovahvistimet, pa-kamat ja mikserit. Myös omia laitteita saa toki käyttää treeneissä, niitä varten on henkilökohtaiset lukolliset säilytyskaapit.
Slottikämpässä voit soittaa silloin kun sinulle sopii ja maksat vain käytetystä ajasta.
Toimintamme musiikin saralla on melko laaja-alaista, joten bändisi kehityskaaren perustyökalut löytyvät yllättävän läheltä. Tervetuloa taloon.
Tilanne elää kokoajan, joten
vapaana olevien tilojen tilannetta
kannattaa kysellä aina välillä.
Lisätietoja toiminnasta www.haven.fi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.