Kielimuuri

Välillä sitä väsyy siihen, että en puhu puolisoni kieltä tai hän ei puhu minun kieltä. On rasittavaa kun molemmat puhuu vierasta kieltä keskenään (englanti).. Tosin sekin on jo meidän välillä kehittynyt sellaiselle tasolle, että ei sitä varmasti kukaan englantia äidinkielenään puhuva ymmärrä. Meille on kehittynyt oma kieli, englanti toimii ikäänkuin runkona ja sitten siihen on sullottu vielä suomea ja bengalia. Enimmäkseen se toimii hyvin, ymmärrämme toisiamme jne, mutta sitten joskus tulee väsymys siihen ku ei voi sanoa että niin se nuolija on siellä toisiks ylimmässä laatikossa. Ku mikä on nuolija? Ja missä laatikossa? Yksittäisten tavaroiden nimet kehittyy vähitellen, yleensä suomenkielisiksi. Mutta silti jos joku esine, josta ei yleens juuri puhuta on jossain, mistä ei myöskään puhuta on mentävä näyttämään missä se on. Nyt unohdin murot kauppaan ja jos niitä haluan pitää itse hakea.. Joskus toivon että voisin vaan laittaa miehelleni viestin et tuo muroja, tai mitä ikinä nyt tarvitsenkaan, tietäen että sieltä tulee juurikin niitä muroja eikä esim puurohiutaleita. No joo. Kaikkea ei voi saada.
30720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

etkö osannut varautua asiaan? Kannattaisi toki opetella toistensa äidinkieltä. Vaikka sitä ei täydellisesti oppisikaan, auttaa jonkinlainen kielentuntemus kuitenkin ymmärtämään toisen kultuuria ja ajattelua. Kieli on avain ymmärrykseen kaikilla tasoilla. Eihän se vaadi kuin halua molemmilta. Elämää helpottaisi vaikka ei takaisikaan, että saat pyytämällä oikeita muroja:)

Äänestä
  • Jaa, no ehkäpä sitä ei tullut ajatelleeksi silloin kun tavattiin ja aletti seurustella.:) Nyt sentään mies aloittaa suomenkielen opiskelut joten ehkä me joskus puhuttais vaikka yhteistä kieltä.;)

    Ja ihan näin yleiseltä kantilta.. Tää palsta on paskin mahdollinen. Ei täällä voi oikeasti keskustella mistään ku kaikki on niin vihamielisiä ja Watson kieputtaa ihmisiä miten tahtoo. Hän on erittäin taitava provosoimaan ja muut sitten menee hömelöinä mukaan siihen ja watson myhäilee minkä kerkiää. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja mun puolesta Watson voi velloa omassa inhossaan ihan vapaasti, ei pahenna mun elämää. Onhan se kiva että on tällaisia kanavia joiden kautta ihmiset pääsee purkamaan niitä patoutumiaan. Mua ei kiinnosta mitä mieltä Watson minusta, mun miehestä, mun koulutuksesta tai ylipäätään mun valinnoista ja elämästäni on. Yhtä paljon kuin Watson halveksii minua minä halveksin häntä.

    Äänestä

  • tsintsi kirjoitti:

    Jaa, no ehkäpä sitä ei tullut ajatelleeksi silloin kun tavattiin ja aletti seurustella.:) Nyt sentään mies aloittaa suomenkielen opiskelut joten ehkä me joskus puhuttais vaikka yhteistä kieltä.;)

    Ja ihan näin yleiseltä kantilta.. Tää palsta on paskin mahdollinen. Ei täällä voi oikeasti keskustella mistään ku kaikki on niin vihamielisiä ja Watson kieputtaa ihmisiä miten tahtoo. Hän on erittäin taitava provosoimaan ja muut sitten menee hömelöinä mukaan siihen ja watson myhäilee minkä kerkiää. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja mun puolesta Watson voi velloa omassa inhossaan ihan vapaasti, ei pahenna mun elämää. Onhan se kiva että on tällaisia kanavia joiden kautta ihmiset pääsee purkamaan niitä patoutumiaan. Mua ei kiinnosta mitä mieltä Watson minusta, mun miehestä, mun koulutuksesta tai ylipäätään mun valinnoista ja elämästäni on. Yhtä paljon kuin Watson halveksii minua minä halveksin häntä.

    mita avautumista.

    Katsos kun satun tietamaan etta siella Intian suunnalla korkeammin koulutetut osaavat englantia erittain hyvin, hieman vanhanaikaista kieltahan se mutta taysin ymmarrettavaa. Sina taas kitiset etta "miehesi" aidinkieli ei ole englanti, mika viittaa aivan kouluttamattomaan persaukiseen apinaan.

    Kerro MIKSI aina pitaa ottaa se koyhin ja surkein yksilo? Vai eiko rahkeet riittaneet rikkaamman miehen saamiseksi. Itse olen sita mielta etta on taysin naurettava ajatus mikali puolisot eivat kykene kommunikoimaan sujuvasti. Suhde ei voi toimia.

    No toisaalta ei ole mikaan yllatys etta olet suhteessa kehitysmaalaisen, persaukisen runkkarin kanssa. Saat varmasti mielettomia viboja siita etta olet loytanyt itseasi surkeamman olennon, jonka rinnalla kaltaisesi idioottikin nayttaa viisaalta.

    Äänestä

Etta tammoinen tapaus.

Miksi 99% musukuukerisuhteista on nimenomaan naita? Nuija suominainen, ilman peruskoulun paattotodistusta ja yhtalailla urpo kehitysmaalainen, joka ei edes lukea osaa!

Äänestä
  • ettei kaveri osaa lukea? Mistä sait prosenttiluvut, omasta pienestä rasistisesta pääkopastasi? Suomessa harvassa on enää ihmisiä ilman peruskoulun päättötodistusta. Onko niin, että juuri sinä kuulut joukkoon? Uskon siihen kovasti, että kuulut, koska koulutuksesi ei voi olla korkea rasistisista kommenteista päätellen. Tutkimusten mukaan rasismia esiintyy eniten kouluttamattomilla ja vähäisen koulutuksen saaneilla.

    Äänestä

  • ei ap kirjoitti:

    ettei kaveri osaa lukea? Mistä sait prosenttiluvut, omasta pienestä rasistisesta pääkopastasi? Suomessa harvassa on enää ihmisiä ilman peruskoulun päättötodistusta. Onko niin, että juuri sinä kuulut joukkoon? Uskon siihen kovasti, että kuulut, koska koulutuksesi ei voi olla korkea rasistisista kommenteista päätellen. Tutkimusten mukaan rasismia esiintyy eniten kouluttamattomilla ja vähäisen koulutuksen saaneilla.

    taas yksi ymmartaja joka ei osaa joko lukea tai ei ymmarra lukemaansa.

    Jos nyt ihan rauhallisesti lukisit tuon alkuperaisen viestin uudestaan, niin ehkapa se avautuu sinullekin.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    sun ääkköset katos, hudsoni???

    Äänestä

  • ei ap kirjoitti:

    ettei kaveri osaa lukea? Mistä sait prosenttiluvut, omasta pienestä rasistisesta pääkopastasi? Suomessa harvassa on enää ihmisiä ilman peruskoulun päättötodistusta. Onko niin, että juuri sinä kuulut joukkoon? Uskon siihen kovasti, että kuulut, koska koulutuksesi ei voi olla korkea rasistisista kommenteista päätellen. Tutkimusten mukaan rasismia esiintyy eniten kouluttamattomilla ja vähäisen koulutuksen saaneilla.

    kehuu olevansa korkeasti koulutettu ja sivistynyt joten hänen ulosannistaan tällä palstalla voimme päätellä ettei kouluttautuminen kaikille anna ainakaan viisautta ja tietämystä. Eikä se ainakaan paranna pääkoppaa ja senkin näkee tuon hullun kirjoituksista.

    Äänestä

  • .....-', kirjoitti:

    mahtaa sinuakin ns. vituttaa kun ymmarrat etta tiedan enemman kuin sina.

    Kannattaisi hieman kipaista Suomen ulkopuolella, niin ehka alkaisit ymmartaa... toisaalta kaltaisesi musukuukerinhyysaaja tuskin mitaan oppisi. Joutaisit tulla raiskatuksi, olit sitten mies tai nainen.

    Äänestä

Kielen oppiminen vie aikaa mutta se kannattaa. Meillä on nyt kolme yhteistä kieltä joita muutkin ihmiset ymmärtävät. Mutta oppiminen on veinyt monia vuosia.

Äänestä

Niin väsyy, itsekin väsyy jos ei osaa ilmaista itseään.

Yhteistä kieltä kannattaa opetella ihan aktiivisesti, vaikka pänttäämällä edes viisi sanaa päivässä sanakirjasta aakkosjärjestyksessä tärkeysjärjestyksen mukaan. Ei kukaan puoliso jaksa olla loputtomiin opettajana jokaiselle arkipäiväiselle sanalle. Eikä kukaan valitse puolisoaan sen mukaan mitä kieltä tämä valmiiksi puhuu.

Kun aikoinani muutin Ranskaan, niin luin ranskankurssin ohella ihan tavallista lasten kuva-aapista ja hassuja lastenkirjoja, siirryin siitä sarjakuviin ja nuorisokirjoihin. Luin ihania tarinoita intiaanitytöstä ja mustasta orista, Tinttiä, Asterixia ja Aku Ankkaa ;-) Viiden vuoden kuluttua olin siirtynyt klassikoihin ja ranskalaiset kysyivät olenko sveitsiläinen vai beligialainen, kun puheessani oli määrittelemätön korostus, mutta puhuin sujuvasti.

Kyllä kielen oppii jos haluaa ja yrittää.

Äänestä
  • Oppiihan sen. Tietenki vie aikaa ja helppohan mun sille on sanoa että puhu ny suomea perkele.;) Pitäis yrittää jaksaa olla hieman kannustavampi, eikä heti väsyä ku toinen ei tajua. Varmasti se on rasittavampaa sille ku mulle, koska se myös joutuu kohtaamaan painostusta oppimiseen vähän joka suunnalta. Mut eiköhän se tästä taas.:)

    Äänestä

Tavallaan tiedän tunteen, että olisi kiva jos voisi puhua täysin suomea (tai bengalia) mutta toisaalta eikö viestinnän tarkoitus ole että asia saadaan perille eikä niinkään kieliopillinen osaaminen?
Tuntuu ettei teistä kumpikaan osaa edes englantia tarpeeksi tai sitten viestinnässänne on todellisia ongelmia, jotka eivät johdu kielestä eivätkä kulttuurista vaan luonteen ja ajatuskulun erilaisuudesta.
On selvä ettei kaikki tunne kaikkia esineitä ja niiden nimiä esim. jos joku sanoisi minulle, että anna perkuuveitsi niin en minä takuula osaisi antaa juuri oikeaa veistä, koska kalankäsittely ei ole minulle tuttua vaikka kyse olisi äidinkielisestä ilmaisusta (tämä on perus esimerkki, todellisuudessa saattaisin ehkä osatakin antaa oikean veitsen;D).

Jos miehesi ei saa kaupasta tuotua muroja vaan puurohiutaleita on ongelma myös hänen sosiaalisuudessaan hän ei siis voi kysyä kaupassa työntekijöiltä neuvoa toisaalta hän voi olla täysin varma, että sinä tarkoitit puurohiutaleita (ja on ehkä nähnyt kaapissasi juuri niitä ja tuttu paketti herättää hänessä muistikuvan, että näitä se tsinstsi syö;D).
Joidenkin ihmisten välillä kommunikaatio ei toimi koskaan (esimerkki minun kirjoituksista, joita watson tulkitsee ihan oman mielensä mukaan ja molemmat ollaan suomalaisia mutta maailmankuvat ovat hieman erilaisia ja halu ymmärtää toista on siinä ja siinä ainakin watsonin puolelta;D).

Kommunikaatio vaikeudet ovat yleisimpiä parisuhdeongelmia ja ne ovat akuutteja etenkin suhteista, joissa ei ole yhteistä äidinkieltä. Tämän takia yhteinen kieli olisi tärkeä jo heti suhteen alussa mutta useimmat luottavat liikaa rakkauden elleelliseen ja tunteelliseen kieleen tai seksin voimaan. Itse olen seurustellut vain ulkomaalaisten miesten kanssa, jotka ovat vaivautuneet opettelemaan suomea (ja käyttäneet muuten englantia), joten todellisiin kieliongelmiin olen sitten törmännyt vain välillisesti esim. exmieheni veljen kanssa keskustellessa (kieli ongelma ei tosin häntäkään estänyt asumasta ulkomailla, toimimasta yrittäjänä Suomessa, hankkimasta ajokorttia tai hygieniapassia... mutta älkää vain minultakysykö miten... tosin nyt hän opiskeleekin suomea mutta mitä hyötyä on kieliopillisesta taivutuksesta jos ei osaa tehdä lauseita?).
Molemmat miehet tosin ovat omassa maassaan käyneet peruskoulun lisäksi lukion ja opetelleet itse aktiivisesti kieltä suomessa työskennellessään.
Tärkeämpää, kuin se että osaako kumppanisi joitakin yksittäisien esineiden nimiä on sinun kannaltasi, että hän aidosti haluaa keskustella sinun kanssasi kokemuksistaan ja muistoistaan ja yhteiskunnan kannalta se että hänellä on halu oppia tarvittava kieli ja käytäntö (jota kautta sitten työllistyy tai/ja on muuten kelpoyksilö, noudattaa lakia ja ennenkaikkea oikeutta).

Textiviestit ovat sitten oma lukunsa sinänsä... monissa maissa kirjoituksen opiskeluun ei panosteta niin kuin suomessa. Suomi on kirjoitetun tiedon maa mutta monissa muissa maissa tietoa välitetään vieläkin suullisesti ja suullisuus näkyy myös kielen sanastossa... meidän näkeminen voi olla toisissa maissa kuulemista ja korva tiedollisempi kuin silmä... tämäkin kannattaa pitää mielessä kun viestii eri kulttuuristen ja kielisten kanssa....

Äänestä
  • Olipas kiva viesti.:)

    Eihän meillä kummallakaan englanti ole mikään huippuhyvä tietenkään ja sitten siinä jotenkin vaan on käynyt niin että asioita joita ei englanniksi osannut sanoa sanotaan omalla kielellä ja joskus mukavuus/tapa syistä myös englanniksikin osattavat asiat muuntuu käytännössä jommankumman omalle kielelle.:) Yleisesti ottaen keskustelu sujuu jouhevasti ja ymmärrämme toisiamme. Pystytään puhumaan menneistä, tulevista ja tässä hetkessä tapahtuvista asioista monipuolisesti ja viihdyttävästi. Ikävä kyllä ihan kovin syvällisiin asioihin harvoin päästään käsiksi, koska niistä voi olla vaikea puhua jopa omalla äidinkiellä. Tosin siihen saattaa kieltä suurempana esteenä ehkä ollakin meidän tavat katsoa maailmaa..;) Mutta siis murot mua eilen lähinnä ärsytti. Olis se varmasti jotain muroja osannut tuoda, just niitä joita on mun nähnyt syövän, mutta ei varmaan sitä mitä halua.;) Ehkä mulla on liian suuret vaatimukset. Tiedän myös, että en ole kovin kannustava vaan todella lyhyt pinnainen ku tulee puheeksi suomen opettelu. Mun äiti jaksaa toisen kanssa vääntää rautalangasta asioita ja puhuu sitkeästi suomea vaikka toinen on enimmäkseen pihalla. Mutta silti ne jaksaa keskustella pitkään ja kai ne jotain toisiltaan saakin irti sitte.:D Mulla menee hermo ja vaihdan huonetta jo pelkästään kuunnellessani sitä. Joten ehkä omalta osaltanikin vaikeutan sen kielen oppimista.. Blah. Joo.. Nii ja on toikin käynyt kotimaassaan lukiot ja collegea, mutta mitäpä se tässä auttaa.;) Onhan se fiksu ja tietää hirveästi asioita, mutta niin erilaisia kuin minä. Vaikka toisaalta se ehkä tekeekin meidän keskusteluista viihdyttäviä, että sillä on uutta kerrottavana eikä asioita jotka jo tiedän.

    Äänestä

Miehiä on joskus vaikea saada ymmärtämään asioita. Oma isänikin on vanhemmiten vähän sellainen, että jos äiti pyytää tuomaan kaupasta puuroriisiä, voi olla, että saa kaurahiutaleita.. Puuroahan äiti kuitenkin halusi tehdä jne. Ei ehkä aivan näin kauas päädytä alkuperäisestä, mutta riittävän kauas kuitenkin, että tarkoitus ei toteudu.

Meillä mies puhuu aika hyvää suomea, mutta ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen puhelimessa neuvotellut kaupan työntekijän tai jopa toisen asiakkaan kanssa siitä, mitä miehen pitäisi ostaa, viimeksi muistaakseni muffinsivuoat olivat ylivoimaisia. ;) Joku ystävällinen täti sitten auttoi. Tätä ei tietenkään tapahdu yleensä ostettavien ruokien tai tavaroiden kanssa, ne mies tietää ja joskus pyytää näyttämään pakettia, jos ei tiedä varmaksi.

Minä revin peliverkkareitani milloin mistäkin sana- tai taivutusvirheestä, huonona päivänä esim. miehen väite "käyn kaupassa" voi aiheuttaa yhteenottoa, jos kyse onkin siitä, että on jo käynyt. En varmasti jaksaisi parisuhdetta, jossa millään kielellä ei voisi olla varma, että puhutaan samasta asiasta. Meillä kuitenkin on vielä se takaportti, että keskustellaan englanniksi, jos ei suomeksi onnistu. Toivotan siis kärsivällisyyttä ja motivaatiota kieltenopiskeluun; toisen äidinkielen opiskelemisesta saa kyllä muutakin kuin toimivampaa kommunikointia.

Äänestä
  • Heh, laitat sitten miehen kauppaan ostamaan muffinssivuoat...
    No pitäähän sitä arjessa seikkailua ja haastetta olla;D

    Jep, taas ajattelin olla ihan vaan pari tuntia pitkästä aikaa täällä mutta aika vain vierähti kuin siivillä.
    Onkai niitä parempiakin tapoja viettää perjantaita mutta tämä meni kyllä ihan vain näin issekseen palstalla pölistessä... yksinäistä on kun kämmpikset vielä viettää joululomaa ja on niin kylmä ettei himota uloskaan mennä... pyörästä hävisi avain että hip hei... rajoittaa liikkumista aika lailla kun en tykkää kävellä.

    " "käyn kaupassa" voi aiheuttaa yhteenottoa, jos kyse onkin siitä, että on jo käynyt."

    Just näin... mikä siinä kävin ja tein ym. impperfektimuotojen käytössä on niin ylivoimaista kun tapahtuma on jo suoritettu! Joskus ne on ihan kohillaan kaikki ja joskus niin päin honkia kuin olla ja voi. sitten vaan se on että "ahaa, anteeksi... minä TULIN kotiin, ei minä tulen kotona tai minä olen tulossa kotona vaan minä tulin... ok minä muistan ensi kerralla...." Ja varmaan muistaa.... (no joo kyllä se joskus muistaakin)

    Ärsyttävintä on valikoiva oppiminen eli kun on ollut juuri puhetta, jostain sanasta, että mitä se on suomeksi ja englanniksi tms. niin sitten taas kun sitä sanaa tarvittaisiin toinen useasti kysyy, että mitä tämä nyt olikaan suomeksi...ja sitten saattaa jossain muussa asia yhteydessä käyttää samaa sanaa ilman kysymättä. Esim. nyt viimeksi oli puhetta järjestyksestä (oli kuullut sanan toiselta mamulta ja äänsikin sen päin honkia tietysti)
    Ja varmasti muistan kuulleeni sanan hänen suustaan aiemmin kun on puhuttu, että asiat on järjestyksessä/jerjastuksessa
    tai jotain että tarvii järjestellä tms. ja itsekin olen useasti käyttänyt sanaa niin nyt se sitten jotenkin ihan ihmeissään kysyy että mikä se sana on... (ihan perus sana, Tonttu!)

    Sitten hymyn ääntäminen oli taas ihan ylivoimaista, vaikka kuinka yritti suipistaa suutaan koko ajan sanoi vain humu Mikä siinä yyssä muka on niin vaikeaa? yliopisto ja syödä sanoissa y kuulostaa kuitenkin jokseenkin oikealta mutta usein se ääntyy uuna muualla... ja ääkin osataan ääntää vain äiti sanassa muuten se on aina lähempänä aata tai eetä. Nuo on kyllä oikeastaan sellaisia asioita, joihin ei puheessa edes kiinnitä huomiota mutta erikseen jotain sanaa lausututtaessa sen taas huomaa ja kirjoituksessa.. voi tavaton...
    Ei "mita kuuluu" vaan mitä kuuluu, pönttö-örvelö! joskus äätkin ovat oudosti kohdillaan jopa mutta ööt ei ikinä vaan töissä on aina toissa tai tyoissa tai oudosti tuysa vaikka puheessa ö kuuluukin (ja öötä on myös harjoiteltu oksennus efektin kautta).

    Ihan naurettavaa, tyyppi joka tietää ainakin kolme suomalaista ilmausta oluelle ei tiedä/muista järjestys- sanaa... no asiat on ehkä miehillä aina tärkeysjärjestyksessä kielen oppimisessakin;D

    minun tärkeysjärjestyksessä on nyt nukkumaanmeno mutta palataan asialle.... taas kun siltä tuntuu...

    Äänestä

  • Täälläkin on eräät keskustelut käyty kun mies sanoo "mä tulen kohta" ja mä tietysti odotan häntä saapuvaksi noin puolen tunnin päästä. Nykyään hän sanoo "mä tulen myöhemmin" jolloin en ole heti puolen tunnin päästä soittamassa että missäs luuraat kun sun piti tulla jo kotiin .. :D

    Äänestä

  • Toki yhteinen kieli on hyvä asia ja helpottaa yhteiseloa,mutta en kyllä näkisi kuvailemaasi "ongelmaa" ihan
    pelihousujen repimisen kokoiseksi ;) Mietippä asiaa niin päin että asuisitte miehesi kotimaassa ja hän tekisi numeron ja riidan yhdestä sanavirheestäsi...omaa neuvoaan kannattaa noudattaa myös itse,siis KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ! Meillä ainakin yhteinen kielten opiskelu on rentoa ja hauskaa eikä pienet virheet mitään,nehän on vaan monestikkin hassuja ja harvemmin niitä moneen kertaan toistetaan...:)

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    Heh, laitat sitten miehen kauppaan ostamaan muffinssivuoat...
    No pitäähän sitä arjessa seikkailua ja haastetta olla;D

    Jep, taas ajattelin olla ihan vaan pari tuntia pitkästä aikaa täällä mutta aika vain vierähti kuin siivillä.
    Onkai niitä parempiakin tapoja viettää perjantaita mutta tämä meni kyllä ihan vain näin issekseen palstalla pölistessä... yksinäistä on kun kämmpikset vielä viettää joululomaa ja on niin kylmä ettei himota uloskaan mennä... pyörästä hävisi avain että hip hei... rajoittaa liikkumista aika lailla kun en tykkää kävellä.

    " "käyn kaupassa" voi aiheuttaa yhteenottoa, jos kyse onkin siitä, että on jo käynyt."

    Just näin... mikä siinä kävin ja tein ym. impperfektimuotojen käytössä on niin ylivoimaista kun tapahtuma on jo suoritettu! Joskus ne on ihan kohillaan kaikki ja joskus niin päin honkia kuin olla ja voi. sitten vaan se on että "ahaa, anteeksi... minä TULIN kotiin, ei minä tulen kotona tai minä olen tulossa kotona vaan minä tulin... ok minä muistan ensi kerralla...." Ja varmaan muistaa.... (no joo kyllä se joskus muistaakin)

    Ärsyttävintä on valikoiva oppiminen eli kun on ollut juuri puhetta, jostain sanasta, että mitä se on suomeksi ja englanniksi tms. niin sitten taas kun sitä sanaa tarvittaisiin toinen useasti kysyy, että mitä tämä nyt olikaan suomeksi...ja sitten saattaa jossain muussa asia yhteydessä käyttää samaa sanaa ilman kysymättä. Esim. nyt viimeksi oli puhetta järjestyksestä (oli kuullut sanan toiselta mamulta ja äänsikin sen päin honkia tietysti)
    Ja varmasti muistan kuulleeni sanan hänen suustaan aiemmin kun on puhuttu, että asiat on järjestyksessä/jerjastuksessa
    tai jotain että tarvii järjestellä tms. ja itsekin olen useasti käyttänyt sanaa niin nyt se sitten jotenkin ihan ihmeissään kysyy että mikä se sana on... (ihan perus sana, Tonttu!)

    Sitten hymyn ääntäminen oli taas ihan ylivoimaista, vaikka kuinka yritti suipistaa suutaan koko ajan sanoi vain humu Mikä siinä yyssä muka on niin vaikeaa? yliopisto ja syödä sanoissa y kuulostaa kuitenkin jokseenkin oikealta mutta usein se ääntyy uuna muualla... ja ääkin osataan ääntää vain äiti sanassa muuten se on aina lähempänä aata tai eetä. Nuo on kyllä oikeastaan sellaisia asioita, joihin ei puheessa edes kiinnitä huomiota mutta erikseen jotain sanaa lausututtaessa sen taas huomaa ja kirjoituksessa.. voi tavaton...
    Ei "mita kuuluu" vaan mitä kuuluu, pönttö-örvelö! joskus äätkin ovat oudosti kohdillaan jopa mutta ööt ei ikinä vaan töissä on aina toissa tai tyoissa tai oudosti tuysa vaikka puheessa ö kuuluukin (ja öötä on myös harjoiteltu oksennus efektin kautta).

    Ihan naurettavaa, tyyppi joka tietää ainakin kolme suomalaista ilmausta oluelle ei tiedä/muista järjestys- sanaa... no asiat on ehkä miehillä aina tärkeysjärjestyksessä kielen oppimisessakin;D

    minun tärkeysjärjestyksessä on nyt nukkumaanmeno mutta palataan asialle.... taas kun siltä tuntuu...

    Pitäähän sitä miehenkin elämässä haastetta olla. ;) Jos nyt on muutenkin kauppaan menossa, niin saa muffinsivuoatkin tuoda. Ja ihan hyvin siinä kävikin. Kiva muuten lukea sinunkin kirjoituksiasi taas.

    Meillä mies osaa kyllä ääntää sanat oikein hyvin, paitsi silloin, kun on kuullut jonkin uuden sanan kaverilta. Siinä saakin joskus jonkin aikaa arvailla, mitä sanaa nyt tavoitellaan. Y onnistuu myös, paitsi sanassa 'hyi' on kovin vaikea saada y kohdilleen. Tässä asiassa uskoisin ihmisen oman äidinkielen vaikuttavan eniten, siis kuinka mahdotonta tiettyjä äänteitä on lausua. Ja kirjoitustapoihinkin varmasti oman äidinkielen kirjoitusasu vaikuttaa. Välillä on oikein hauska lukea miehen tekstiviestejä, kun kirjoittaa jonkin ihan tutun sanan lähes tunnistamattomaan asuun, vaikka osaa sanoa sen aivan oikein.

    Mokuvaimolle vielä lohdutukseksi, että ei se peliverkkarien repiminen meillä tarkoita sitä, että aloiteltaisiin mitään riitaa tai käsirysyä. Me varmaankin tulkitsemme tuota sanavalintaa vähän eri tavalla. Mies on kuitenkin ollut Suomessa monta vuotta ja osaa halutessaan taivuttaa sanat oikein, joten toisinaan korotan hänelle ääntä asiasta. Ja nyt puhutaan nimenomaan esim. kaupassa käymisestä, josta on puhuttu tuhat kertaa ja jonka mies tosiaan osaisi sanoa oikeinkin.

    Äänestä

  • Mokuvaimo kirjoitti:

    Toki yhteinen kieli on hyvä asia ja helpottaa yhteiseloa,mutta en kyllä näkisi kuvailemaasi "ongelmaa" ihan
    pelihousujen repimisen kokoiseksi ;) Mietippä asiaa niin päin että asuisitte miehesi kotimaassa ja hän tekisi numeron ja riidan yhdestä sanavirheestäsi...omaa neuvoaan kannattaa noudattaa myös itse,siis KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ! Meillä ainakin yhteinen kielten opiskelu on rentoa ja hauskaa eikä pienet virheet mitään,nehän on vaan monestikkin hassuja ja harvemmin niitä moneen kertaan toistetaan...:)

    viaton kysymys.

    Onko liikaa vaadittu etta opettelee sen kielen ennenkuin edes ryhtyy suhteeseen?

    Itse toimin nain ja homma on mitenkuten hanskassa (naiset eivat aina kykene ymmartamaan asioita).

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    viaton kysymys.

    Onko liikaa vaadittu etta opettelee sen kielen ennenkuin edes ryhtyy suhteeseen?

    Itse toimin nain ja homma on mitenkuten hanskassa (naiset eivat aina kykene ymmartamaan asioita).

    "Naiset ei vaan aina kykene ymmärtämään asioita"
    Kuten sinä ymmärrät heti minunkin tekstit niin nappiin että kolme miestä muuttuu koko kylälle jakamiseksi vai mites se menikään ;D

    Suhteeseen on aika hankala opetella kieltä valmiiksi ennen kuin ryhtyy mihinkään, koska kuitenkin peruskielelläkin voi syntyä jo suhde (ja kielen ja toisen ymmärtämisellä ja se sitten syvenee )
    Eri asia sitten jos on kartta ja kompassa jo valmiina ja tiedossa maa mistä sen puolison haluaa niinkuin useimmilla palstan miehillä taitaa olla, silloin olisi tosiaan synti ja häpeä olla kieltä opettelematta ennen kuin on edes päivää sanonut tulevalle potentiaaliselle kullalleen, joka tietysti voisi periaatteessa olla kuka tahansa Xmaan naisista sillä hehän ovat jumalattaria... tai ainakin parempia kuin se suomalainen exä ja pari muuta suomalaista naista, joiden käytös ei miellytä ja ne tytöt, jotka kiusasi ala-asteella vai mistä ne "pahat suominaiset" aina muodostuukaan täällä miesten mieliin mollattavaksi;D

    Miten sinä määrittelet suhteen alun? Ei kaikissa suhteissa vaan "aleta olemaan", että sen voisi noin vain sanoa milloin se suhde tai se halu toiseen muodostui. Serkkuni Sirpa oli poikaystävänsä Tepon kanssa mökillä jouluna ja sitten menin sen poikaystävän kanssa samaa matkaa tätini kyydillä kotiin ja matkalla täti tietysti alkoi Teppoa tenttaamaan, että "Kuinkas monta vuotta te oikein olette olleet yhdessä?" Poikaystävä sitten kertoi, että on tässä oltu ainakin kaks vuotta... ja Täti että "Ai jaa, kun Sirpa kerto, että nyt vasta kesäkuussa aloitte olemaan... ja sit nyt muutitte yhteen tos pari kuuta sitten..."
    Teppo alkoi että "Ahaa... no minulla on kyllä ihan eri näkemys tästä ajasta..."
    Ja täti sitten että "Joo, näin se Sirpa kertoi miulle... että silloin aiemmin ette ollu ku kavereita;D"
    Teppo totesi sitten että "joo kavereitahan me kyl oltiin mutta itse en kyllä ihan muista miten se sit lopulta meni tälleen;D"

    Mutta joo, hyvä jos homma on hanskassa ja on kiva syyttää naisen ylimaallista ymmärrystajua kun oma selitys ei vaan aina toimi;D Mutta jos nainen tykkää, että asiat on hänen tajuntansa takia joskus epäselviä niin mikäs siinä... tuleepa vanhat "hyvät ajat" mieleen exästä kivasti...
    Ainiin, minunhan piti olla sille katkera kun oli se Sello juttukin...
    Hyi te tuhmat mamut ja musut, häpitkää... (häpeämisen ja häviämisen muodoste)

    Äänestä

  • Meriami kirjoitti:

    Pitäähän sitä miehenkin elämässä haastetta olla. ;) Jos nyt on muutenkin kauppaan menossa, niin saa muffinsivuoatkin tuoda. Ja ihan hyvin siinä kävikin. Kiva muuten lukea sinunkin kirjoituksiasi taas.

    Meillä mies osaa kyllä ääntää sanat oikein hyvin, paitsi silloin, kun on kuullut jonkin uuden sanan kaverilta. Siinä saakin joskus jonkin aikaa arvailla, mitä sanaa nyt tavoitellaan. Y onnistuu myös, paitsi sanassa 'hyi' on kovin vaikea saada y kohdilleen. Tässä asiassa uskoisin ihmisen oman äidinkielen vaikuttavan eniten, siis kuinka mahdotonta tiettyjä äänteitä on lausua. Ja kirjoitustapoihinkin varmasti oman äidinkielen kirjoitusasu vaikuttaa. Välillä on oikein hauska lukea miehen tekstiviestejä, kun kirjoittaa jonkin ihan tutun sanan lähes tunnistamattomaan asuun, vaikka osaa sanoa sen aivan oikein.

    Mokuvaimolle vielä lohdutukseksi, että ei se peliverkkarien repiminen meillä tarkoita sitä, että aloiteltaisiin mitään riitaa tai käsirysyä. Me varmaankin tulkitsemme tuota sanavalintaa vähän eri tavalla. Mies on kuitenkin ollut Suomessa monta vuotta ja osaa halutessaan taivuttaa sanat oikein, joten toisinaan korotan hänelle ääntä asiasta. Ja nyt puhutaan nimenomaan esim. kaupassa käymisestä, josta on puhuttu tuhat kertaa ja jonka mies tosiaan osaisi sanoa oikeinkin.

    No en toki väittänytkään mitään tuollaista enkä mitään käsirysyä edes maininnut.Ihmettelinpä vaan että miten pienestä sanavirheestä tulee poru...kaikkihan asiat ottaa aikansa.Itse olen vuosia opiskellut mieheni äidinkieltä enkä silti todellakaan puhu sitä virheettömästi,ei siis tulisi mieleenkään vaatia sitä toiselta.Mutta erilaisia olemme me ihmiset...onneksi :)
    Vielä sen verran että älä ihan noin kiivastu jos joku sanoo vähän kanssasi eriävää mielipidettä,ei kaikki aina tarkoita pahaa vaikka täällä olet varmaan monenlaista saanutkin lukea :)

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    viaton kysymys.

    Onko liikaa vaadittu etta opettelee sen kielen ennenkuin edes ryhtyy suhteeseen?

    Itse toimin nain ja homma on mitenkuten hanskassa (naiset eivat aina kykene ymmartamaan asioita).

    "Onko liikaa vaadittu etta opettelee sen kielen ennenkuin edes ryhtyy suhteeseen?"

    On mielestäni liikaa vaadittu. Paitsi tietenkin, niiltä jotka etukäteen päättävät "hankkia" puolison jostain määrätystä maasta. Sitä suunnitelmallisuutta näkyy tällä palstalla aika paljonkin tyyliin "mistä löytää ukrainalainen vaimo" jne.

    Itse olin lukiossa surkea ruotsissa ja saksassa, sen sijaan hyvä englannissa ja ranskassa. Opiskelin sen jälkeen USAssa ja Englannissa yliopistossa ja aviomies olikin sitten yllättäen saksankielinen. En tosiaankaan valinnut oman valmiin kielitaitoni perusteella aviomiestä, vaan opettelin hänen äidinkielensä sitten pitkin hampain siltä keskiverto kasin lukiophjalta.

    Miestäni en kannusta suomen opintoihin, sillä hän ei viihdy Suomessa edes lomalla ja jos kotiporukat käyvät kyläilemässä, niin he puhuvat mieheni kanssa sitä omaa lukiosaksaansa tai englantia. Äitini luki aikoinaan yhteiskoulussa pitkän saksan englannin sijaan, joten jutustelu sujuu häneltäkin kohtalaisesti. Mieheni käy lisäksi USAssa ja Taiwanissa työmatkoilla, joten häntä kiinnostaa enemmän vieraina (työ)kielinä englanti ja Taiwanin kiina. Eli ei hänkään opiskellut valmiiksi suomenkieltä tähtäimessään suomalainen vaimo. Minusta se olisi ollut melkeimpä outoa ja epäilyttävää käytöstä, olisi viitannut jonkinlaiseen pakkomielteeseen suomalaisnaisien suhteen.

    Äänestä

  • asiallinen vastaus kirjoitti:

    mutta. Miehesi onkin sivistysvaltiosta kotoisin ja omasi yhden kielen taidon, jonka avulla pystyitte kommunikoimaan. Tilanteesi ei eroa mitenkaan muista vastaavista tilanteista missa henkilot omaavat kommunikaation valineen, tapauksessasi englanti. Ongelman luovat nama idiootit jotka osaavat huonosti jopa suomen kielen ja menevat hankkimaan ns. miehen kehitysmaasta ja ko "mies" on samanlainen puupaa. Hyvia esimerkkeja ovat:
    Taman kirjoituksen ap, lillukka, meriami, haskiisa ja bidraldi. Kehitysmaalainen mies pitaa olla, jotta nayttaa hienolta vaan kommunikaatio kaytannossa 0.

    Eikös se englanti ollutkaan bangladeshin toinen virallinen?
    Kysehän oli suomen puhumisesta... ja tottakai saksalaiselle on helppo opetella suomikin kun kirjaimet ovat täysin samat jo alusta pitäen...
    Ja millä voit väittää, että minä tai muut osaisimme huonosti suomea.,..kirjoitettu kieli tai edes kielioppi ei ole ainoa miten sitä kieltä voi mitata vaan myös kielenkäyttö ja sanaston monipuolisuus ja se että ymmärtää lukemansa tekstin kontekstin ja nyanssit (jota sinä et tosiaankaan tee mutta sinulla ehkä se portugali sotkee siellä taustalla nyt)

    Bengalin omat kirjaimet taas sotkevat jopa englannin opiskelua ja englanti taas sotkee suomen opettelua. mikä näkyy ääntämisessä ja kirjoittamisessa sekä siinä miten sanoja yritetään taivuttaa tai jätetään taivuttamatta tai järjestellään (itse usein huomaan, että juuri niillä ketkä ovat itse alkaneet opetella suomea, käymättä kielikursseja, lauseiden sanajärjestys kulkee bengalin tahtiin... paitsi fraasi lauseissa, jotka on kuultu ja omaksuttu siltänsä tai luettu kirjasta... tämä tietysti muuttuu sitten myöhemmin kun kielen käyttö vakiintuu esim, opiskelun tai töiden saannin tai suhteiden kautta)
    Samalla tavalla suomalainen oppii bengalia lähinnä englannin kautta, koska itseopiskelumateriaalia ei ole saatavana suomeksi.
    Suomea ja kehitysmaiden kielen opiskelua on muutenkin hankala verrata koska suomessa painotetaan kirjallista oppimista niin paljon, että vieraissa kielissäkin useimmat lausuvat englantia tai muuta kieltä kuin se on kirjoitettu, koska eivät ole harjoitelleet ääntämistä (ei edes koulussa ole aiemmin ollut kunnolla mitään ääntämisharjoituksia.)
    Muualla taas kieltä opetetaan puhumalla ja kirjoittaminen on vähäistä. En tiedä oletko sinä yrittänyt opetella hindiä tai bengalia tai seurannut ihmisten kielen oppimista mitenkään (paitsi tietenkin sinun omaa kielen oppimistasi... ainiin eihän sinun tarvitse mitään oppia sinähän tiedät;D) mutta itsellä ainakin moni asia on helpompi ymmärtää toiseen kieleen tutustumisen kautta. tietysti suomalaisena närkästyn kun MINUN ylivoimasita ja hienoa kotimaan kieltäni ei puhuta "oikein" tai että sanat eivät näytä "oikealta" vaikka ne on helppo tunnistaa ja asia tulee selväksi kuitenkin. Translitteraatiokaan ei ole ihan yksinkertaista...

    Kehitysmaalaista miestä ei tietenkään tarvitse olla mutta jos sellaiseen sattuu rakastumaan ja haluaa suhteen hänen kanssaan niin kyllä siinä sitten täytyy kommunikoida yhdessä ja ymmärtää toisiaan jo toisen tapaa oppia ja katsoa maailmaa. Naisille tämäkin on helpompaa ja tärkeämpää kuin miehille... Tietysti olisihan minun pitänyt jo sillon lukiossa tietää että haluun ulkomaalaisen (vaikka en ees halunnu) ja varmuuden vuoksi opetella kaikki maailman suuret kielet. samoin ahmankin/minun exän olisi pitänyt tietää, että jää Suomeen ja opetella ennen tänne tuloaan suomi... nythän niitä kieliä ei mistään syystä pidä enää opetella kun eihän niitä voi suhteessa/töissä oppia... kun kaikki pitäisi osata jo valmiiksi;D

    Luulisi sinunkin brasilialaisesi miettivän, että mitenhän sinä tästä ja tuosta ajattelet ja tämän koket
    ja miten hänen/sinun taustat ja etenkin sinun maailmanmatkailusi (oman kultasi matkailuista et juuri kerro, joten en ota niihin kantaa) ja muu elämä kaikkeen teidän yhteiseloon vaikuttaa...
    Tosin ei kaikille elämä ole niin syvällistä pohdintaa, toiset vaan jaksaa liitää pinnalla ja olla niin hiton kylmiä ja rationaalisia ja seksikin menee suorituksena ja pisteytyksinä;D

    Ahman kanssa edelleen keskustellaan suomeksi ja apuna sitten käytetään englantia bengalia tai "hindiä" tai eleitä ja ilmeitä mutta itsekin sanoit, että joskus asia menee perille miten kuten kun naisesi ei ymmärrä ja se on ihan normaalia kaikissa suhteissa mutta sääntö mokusuhteissa (että aina ei ymmärrys ole taattu);D
    Mietipä, jos minulla ja sinulla olisi suhde (oletetaan ihan huvikseen, että minä olisin aivan sinun kriteereillä "puhdas"), niin eiköhän olisi ainaista riitaa vaan vaikka ihan suomalaisia ollaan kun sulla kolme miestä tarkoittaa koko kylää ja vieressä nukkuminen tai yökylä nussimista ja näin päin pois;D

    ja se vc... oliskohan se você?

    totisesti omituisin otus mita maa paallaan kantaa.

    En tieda, lukiessani vuodatuksiasi, pitaisiko itkea vaiko nauraa. Varmasti olet tuonut paljon iloa ymparistoosi vuosien varrella.

    Ja lopuksi kylla, vc on lyhennys sanasta voce.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    mutta. Miehesi onkin sivistysvaltiosta kotoisin ja omasi yhden kielen taidon, jonka avulla pystyitte kommunikoimaan. Tilanteesi ei eroa mitenkaan muista vastaavista tilanteista missa henkilot omaavat kommunikaation valineen, tapauksessasi englanti. Ongelman luovat nama idiootit jotka osaavat huonosti jopa suomen kielen ja menevat hankkimaan ns. miehen kehitysmaasta ja ko "mies" on samanlainen puupaa. Hyvia esimerkkeja ovat:
    Taman kirjoituksen ap, lillukka, meriami, haskiisa ja bidraldi. Kehitysmaalainen mies pitaa olla, jotta nayttaa hienolta vaan kommunikaatio kaytannossa 0.

    Kyllä minä olisin samantien opetellut jonkin muunkin kielen kuin saksan, jos olisin jonkun toisenmaalaisen miehen kotimaahan muuttanut. Eikös ole yleensä järkevää opetella sen maan kieli missä asuu. Minun mieheni taitaa olla ainoa palstan puolisoista, joka ei ole opetellut suomea muuta kuin mitä passiivisesti oppii. Käsittääkseni palstalaisten Suomessa asuvat puolisot opettelevat suomea kiitettävän ahkerasti, sekä miehet että vaimot. Ja ainakin tämänpäiväisissä viesteissä voi lukea, että Meriami kirjoittaa oikein hyvin ja Bidrali on verbaalisesti viihdyttävä.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    mutta. Miehesi onkin sivistysvaltiosta kotoisin ja omasi yhden kielen taidon, jonka avulla pystyitte kommunikoimaan. Tilanteesi ei eroa mitenkaan muista vastaavista tilanteista missa henkilot omaavat kommunikaation valineen, tapauksessasi englanti. Ongelman luovat nama idiootit jotka osaavat huonosti jopa suomen kielen ja menevat hankkimaan ns. miehen kehitysmaasta ja ko "mies" on samanlainen puupaa. Hyvia esimerkkeja ovat:
    Taman kirjoituksen ap, lillukka, meriami, haskiisa ja bidraldi. Kehitysmaalainen mies pitaa olla, jotta nayttaa hienolta vaan kommunikaatio kaytannossa 0.

    omaan huonon suomen kielen taidon? En ole koskaan valittanut tällä palstalla (tai ylipäänsä millään palstalla) kommunikaatiovaikeuksista mieheni kanssa. Ainoat kommunikaatiovaikeudet välillämme johtuvat nykyisin ihan syystä että hän on mies ja minä nainen.
    Todellakin keskustelimme aluksi englanniksi, mutta noin puolen vuoden jälkeen mies päätti että suomen kieltä sen olla pitää, koska täällä ollaan. Elikkäs siinä vaiheessa kun sanoimme toisillemme "tahdon" niin suomen kieli sujui jo ihan hyvin.
    Tieten tahtoen??? Onhan tuosta jo aikaa, mutta en muista että teini-iässä olisin tehnyt listaa minkämaalainen olisi ok, ja mikä ei. Ylipäänsä en tuolloin ajatellut avioliittoa, jo iästänikin johtuen 8/
    "jotta näyttää hienolta" kuulostaa lähinnä teini-ikäisten bb-maailma-ajattelulta. Olenpa kirjoittanut ennenkin että ne "ihqut ruskeet silmät" voi olla ihania, mutta kun koliikkivauva on valvottanut kuukausia, työt ja opiskelut pitäisi saada tehtyä ja asuntolaina maksettua, niin siinä vaiheessa ratkaisevaa on se mies siellä silmien, ruskeiden tai sinisten, takana.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    totisesti omituisin otus mita maa paallaan kantaa.

    En tieda, lukiessani vuodatuksiasi, pitaisiko itkea vaiko nauraa. Varmasti olet tuonut paljon iloa ymparistoosi vuosien varrella.

    Ja lopuksi kylla, vc on lyhennys sanasta voce.

    kivempi tuottaa iloa kuin surua, vaikkapa tahattomastikin kömmähdellen ja siitä tarinoiden;D

    Äänestä

perusteella vaikuttaa siltä, että teistä kummallakaan ei ole englannin kielen taito kovin vahvalla pohjalla. Toki on tärkeää, että miehesi oppii Suomen kielen, kun asutte kuitenkin Suomessa, suosittelen teitä kumpaakin panostamaan toistenne äidinkielen opiskelussa. Lisäksi suosittelen lukemaan englannin kielistä kirjallisuutta, se kartuttaa kielitaitoa.

Ja onneksi kommunikointi on myös paljon muuta kuin sanoja. Tsemppiä kielen opiskeluun!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tsintsi kirjoitti:

Välillä sitä väsyy siihen, että en puhu puolisoni kieltä tai hän ei puhu minun kieltä. On rasittavaa kun molemmat puhuu vierasta kieltä keskenään (englanti).. Tosin sekin on jo meidän välillä kehittynyt sellaiselle tasolle, että ei sitä varmasti kukaan englantia äidinkielenään puhuva ymmärrä. Meille on kehittynyt oma kieli, englanti toimii ikäänkuin runkona ja sitten siihen on sullottu vielä suomea ja bengalia. Enimmäkseen se toimii hyvin, ymmärrämme toisiamme jne, mutta sitten joskus tulee väsymys siihen ku ei voi sanoa että niin se nuolija on siellä toisiks ylimmässä laatikossa. Ku mikä on nuolija? Ja missä laatikossa? Yksittäisten tavaroiden nimet kehittyy vähitellen, yleensä suomenkielisiksi. Mutta silti jos joku esine, josta ei yleens juuri puhuta on jossain, mistä ei myöskään puhuta on mentävä näyttämään missä se on. Nyt unohdin murot kauppaan ja jos niitä haluan pitää itse hakea.. Joskus toivon että voisin vaan laittaa miehelleni viestin et tuo muroja, tai mitä ikinä nyt tarvitsenkaan, tietäen että sieltä tulee juurikin niitä muroja eikä esim puurohiutaleita. No joo. Kaikkea ei voi saada.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu