Olen ollut nykyisen mieheni kanssa jo 26 –vuotta, viimeisen 1.5 vuoden ajan olen suunnitellut avioeroa miehestäni ja viimeisen puolen vuoden ajan jo yrittänyt päästä eroon jo 2 kertaa hänestä. Ensimmäisellä kerralla olin suunnittelut kaikki valmiiksi, henkilökohtaiset paperit ja muut olen jo kesällä erotellut toisistaan, jotta ne olisi helppo pakata. Toiselle kerralla kävin jopa jo pankissa kysymässä asuntolainan ym. alustavat oman elämän aloittamiseen liittyvät toimet. Asuntojen myynti-ilmoituksia olen seurannut lähes päivittäin netistä. Molemmilla kerroilla kun kerroin miehelleni aikeistani, hän vetosi itsemurhaan, sääliini jne. ikään kuin minä olisin syyllinen hänen elämänsä alasmenoon. Molemmilla kerroilla jätin sen toteuttamatta ja yritän vielä kerran. Mies tietenkin on koko tämän ajan epäillyt kolmatta osapuolta suhteessamme, jota ei todellaan ole. Kontrolli on ollut tiukka se ahdistaa vielä enemmän jo muutoinkin vaikeaa tilannetta. Puhelinta on tutkittu, kerran jopa jouduin näyttämään oman sähköpostin, jotta hän vapautui omista ajatuksistaan jne…
Kummankaan kerran jälkeen ei mikään ole muuttunut, tunnen itseni todella ahdistuneeksi tässä suhteessa, meillä ei ole mitään puheenaiheita keskenään. Minä teen töitä kuin hullu ja hän saa kaiken ikään kuin tarjottimella. Hän huomio minua paljon, mutta em. syyn vuoksi lähinnä kiusaannun hänen huomionosoituksesta, koska en tunne häntä kohtaan enää mitään. Nyt huomasin olevan hyvän työpaikan haussa toisella paikkakunnalla ja taas on virinnyt ajatus muutosta sinne. Minulla oli mahdollisuus tehdä kaikki periaatteessa valmiiksi mieheni selän takana ja kertoa vasta kun vien tavarani pois. Toisaalta tiedän jo nyt, että jos yritän puhumalla, se päätyy jälleen samaan kuin edelliset irtiotot eli en pääse lähtemään. Ei kai avioliittoa ole tehty ikuiseksi kiusaukseksi ihmiselle, jos ei kerran ole tunteita toista kohtaan ja kaikki nykyinen ahdistaa… Olen valvonut kohtuuttoman monta yötä tämän asian tiimoilta ja aina on ollut vapauttavaa, kun olen tehnyt yöllä päätöksen omasta lähtemisestä eli kyseessä ei todellaan ole mikään hetken mielijohde. Haluaisin saada kommentteja samanlaisessa tilanteesta jo selvinneiltä, miten te toimitte? avoimesti vai salassa?
Kummankaan kerran jälkeen ei mikään ole muuttunut, tunnen itseni todella ahdistuneeksi tässä suhteessa, meillä ei ole mitään puheenaiheita keskenään. Minä teen töitä kuin hullu ja hän saa kaiken ikään kuin tarjottimella. Hän huomio minua paljon, mutta em. syyn vuoksi lähinnä kiusaannun hänen huomionosoituksesta, koska en tunne häntä kohtaan enää mitään. Nyt huomasin olevan hyvän työpaikan haussa toisella paikkakunnalla ja taas on virinnyt ajatus muutosta sinne. Minulla oli mahdollisuus tehdä kaikki periaatteessa valmiiksi mieheni selän takana ja kertoa vasta kun vien tavarani pois. Toisaalta tiedän jo nyt, että jos yritän puhumalla, se päätyy jälleen samaan kuin edelliset irtiotot eli en pääse lähtemään. Ei kai avioliittoa ole tehty ikuiseksi kiusaukseksi ihmiselle, jos ei kerran ole tunteita toista kohtaan ja kaikki nykyinen ahdistaa… Olen valvonut kohtuuttoman monta yötä tämän asian tiimoilta ja aina on ollut vapauttavaa, kun olen tehnyt yöllä päätöksen omasta lähtemisestä eli kyseessä ei todellaan ole mikään hetken mielijohde. Haluaisin saada kommentteja samanlaisessa tilanteesta jo selvinneiltä, miten te toimitte? avoimesti vai salassa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Salailu ja seläntakana toimiminen tuo lisää selloja. Kertapäätös ja avoimesti ! Pysyminen siinä ja puhuminen siitä helpottaa molempia osapuolia, ne "yllätykset" tuo aina niitä murhia ja tappoja.
Kokemusta on avoimmuudesta, ei selloista......vaikka uhkaavalta "näytti" hetken. Kun toinen osapuoli sisäisti asian, kaikki järjestyi sen jälkeen.......
Lopulta salaa, vaikka se tuntuu pahalta.
vaan muuta pois omaan asuntoon jä jätä lappu pöydälle miksi halusit erota ja tärkeät syyt siihen ja osoite ja puhelin slaiseksi niin hyvin menee. Tuollainen itsemurhalla uhkaaminen on siarasta ja kun miehesi seuraavan kerran uhkaa niin sanot vain että sitten tapat itsesi ja sinulle ei tule tunnontuskia ja niin edelleen. Sairastut vielä itse jos jäät suhteeseen misssä toinen on sairaalloisen mustasukkaisnen.
mieti, että miten omalla käytökselläsi olet ehkä ajanut miehen noin epätoivoiseen tilaan. Kyllä, totta helvetissä tilanteeseen tarvitaan aina kaksi, vaikka mies itse vastaa omasta toiminnastaan.
Jotain teidän välillänne on tapahtunut, jos ihan yhtäkkiä aletaan itsemurhalla uhittelemaan. Olitko ehkä ihastunut työkaveriin, oliko jotain salaamista, josta toiselle alkoi tulla epämukava olo? Useimmiten taustalla on jotain mitä toinen tekee, mutta ei itse koe sitä pahaksi vaan oikeudekseen (yhteydenpito ns. toista sukupuolta oleviin kavereihin, lounaat, soittelut, viestit, meilit, tapaamiset, Facebook jne., jotka itse kuvittelet ihan ok-asiaksi mutta toiselle ne eivät sitä ole).
Milloin tämä epäily alkoi? Olisiko mies itse käynyt vieraissa..? Joskus käy niin, että epäilee toista siitä mitä itse tekee.
Ole varovainen lähtösi kanssa, koska jos mies on tuossa mielentilassa niin ei tiedä mitä hän sinulle tekee, jos epäilee että kuvioissa on kolmas pyörä. En sano, että jää suhteeseen, enkä sano että lähde. Mutta sanon, että jos jäät, jää itsesi ja suhteenne vuoksi, ei miehen uhkailujen takia. Sillä et tee mitään muuta kuin hallaa teille kummallekin. Jää rakkauden takia, ei säälin.
Jos taas lähdet, niin lähde sillä mielellä että mietit tarkkaan mitä itse olet tehnyt ja mitä olisit voinut tehdä toisin. Ole selvillä siitä itsesi kanssa, miten lopputulema tulee olemaan. Parasta on toteuttaa uhkauksensa itse, ja lähteä ajoissa jos sellaista sanoo. Joka kerta kun olet jäänytkin, vaikka halusit lähteä on antanut toiveita miehelle suhteen kuntoon palaamisesta. Tarpeeksi kun toista "huijaa" niin voi tulla ikävää jälkeä. Erityisesti, jos kuvioissa on kolmas pyörä.
olen pohtinut sitä, että oma arvomaailma on vuosien varrelle niin paljon muuttunut, että meidän suhde on jäänyt kylmäksi. Olen suuntautunut sosiaalisesti ja mieheni arvomaailma on kovin materialistinen. Meidän puheenaiheet ovat todella vähissä; minulla ei paljon kiinnosta, minkälainen auto tms. kelläkin on eikä hänellä puolestaan mitkään sosiaaliset ongelmat.
Mieheni on ollut aina aiheettomasti mustasukkainen, mutta sen ensimmäisen lähtöyrityksen jälkeen se on ikäänkuin karannut käsistä. Hänen pitäisi tietää jopa minun ajatukset, muusta puhumattakaan. Lisäksi hänellä on narsistin piirteitä, olen vasta nyt aukaissut silmäni ja huomannut, että joka paikassa hän huomaa vain itsensä eli minä, minä, minä....
Pitkän avioliiton aikana en ole edes missään vaiheessa ajatellut pettämistä eikä kukaan mies ole edes kiinnostanut itseäni. Lisäksi olen aina ajatellut, että elän elämäni hänen kanssaan, mutta ei kai kukaan voi sille mitään jo muuttuu ihmisenä. Nyt ainakin olo on sellainen, että empä taida edes vähäänaikaan kaksilahkeisia vilkaistakkaan, mikäli pääsen tästä vankilasta irti.
..toisen eroaloitetta, joutuu "reagoimaan" toisen "viemään peliin". Se voi tuoda yllätyksiä, jos syvä keskusteluyhteys on ollut kotvasen poikki! Jos suoran aloitteen tekee itse, on se "pahis", jättäjä? Yleensä eroon päätyminen tiedetään, ratkaisua kumpikin hautoo kuin kissa-hiiri leikissä. Jos tilanne on huono tai ja epäselvä kauan, erosta voi tulla katkera.
Jos oikeasti haluaa rakentavan eron, keskustelee toisen kanssa avoimesti ja KIIHKOTTOMASTI, millaista elämää toinen haluaa elää, miltä tästä tuntuu. Kertoo mistä itsestä tuntuu, jos tilanne on otollinen. Jos ei pysty rakentavaan ilmaisuun omista tunteistaan, odottaa parempaa hetkeä jatkaa keskustelua.
Tällöin ei pitäisi ottaa minkään sortin rohkaisua, ja valita hetki huolella.
Yleensä ratkaisu tuo molemmille helpotuksen.
ja mietin vuosikausia lähtemistä. Vasta kun sain vakituisen työpaikan pystyin lähtemään. Järjestin asiat salassa ja ilmoitin että haluan avioeron. Ei se helpolla tullut mutta pääsin eroon. Jos en olisi tehnyt sitä salaa en olisi koskaan päässyt pois
olin itsekin todella kauan. Kaksi kertaa lähdin ja takaisin palasin, eka kerta oli pikainen, lyhyt irtiotto ja toisella kerralla en heti kertonut aikeistani vaan järjestelin asioita exän selän takana, mikä ei mielestäni ole oikea ratkaisu, mutta joskus on vaan pakko toimia niin. Sillä kertaa asuinkin jo kauemman aikaa muualla.
Kolmannen kerran kun tulin taas siihen tulokseen, että avioliitto ei kertakaikkiaan toimi enää, tein kaiken
avoimesti ja sotahan siitä tietenkin syttyi ja samat painostamiset ym. kuin ed. kerroillakin, että peruisin aikeeni.
Sillä kertaa kuitenkin tein lopullisen päätöksen, että liitto on loppu, muutin pois ja exän vihanpito, katkeruus, painostaminen ja kaikki jo koettu jatkui kuukausia eikä tilanne ole vieläkään sellainen kuin sen pitäisi jo tässä vaiheessa olla, mutta elän päivän kerrallaan, kertaakaan en ole lähtöäni katunut, elämän laatu parani niin paljon, että kaikki kiusa ym. exän puolelta on kuitenkin pientä sen rinnalla.