Mummomuorille

Neuvojasi olen tässä muutamana päivänä ihastellut. Voisitko avata silmäni minunkin asioihin mihin itse en (vielä) yllä. Tarinani:
Tutustuin ja rakastuin yli kolme vuotta sitten mieheen. Hän on naimisissa ja minä sinkku. Rakastuttiin tulisesti toisiimme, yritettiin antaa olla mutta toisin kävi. Joka päivä puhutaan, viestitellään. Tavataan aina kun on mahdollista, välillä viidesti viikossa, välillä kahdenkin viikon tauko. Miehellä on yksi lapsi, tapaamisemme aikoihin rakennettu talo. Mies on ns. vaimonsa tossun alla , sellainen vähän reppana.
Kaikki mitä kerron ei ole vain miehen kertomaa vaan tähän tarinaa liittyy monta sivupersoonaa, ihmisiä jotka tuntevat meidät kaikki.
Mies elänyt kuin sisko ja veli vuosikaudet. Edes hänen vehkeensä ei laisinkaan toiminut tavattaessa. Mies muuttui, uskalsi uhmata vaimoa kanssani. Vaikeaa hänelle kaikki oli, myös minulle koko tilanne.
Mutta, aika kuluu, mies sanoo haluavansa erota, mutta ei ole koskaan tehnyt isoja päätöksiä elämässään, vaimon mukaan menty. Nyt kokee olevansa muuttunut mies. Ei tiedä miten pystyisi, toivoisi vaimon eroavan.
Mies jäänyt useasti kiini, juteltu ollaann vaimon kanssa, he eivät kuulemma koskaan ero ja piste. Mies vannoo ja vakuuttaa, hän tulee, miten hän pystyy, ei tiedä, mutta hänen on pakko uskaltaa. Vaimo laittaa hanttiin, ei suostu eroon.
Kysymys kuuluukin: odotanko suotta? Kykeneekö mies hakea eroa? En haluaisi tuhlata yhtään enempää aikaa, rakastan häntä mutta en halua elää vain unelmoiden. Mitä viisaat aivosi kertovat? Kysyä saa yksityiskohtia lisää, vastaan mielelläni.
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ikävä kyllä…

Ensimmäisenä silmään pisti tuo, kuinka kuvaat miestä alistuvaksi persoonaksi. Onko näin todella?

Etsiikö tämä mies ”aikuista”, joka antaa hänelle selkeät ohjeet ja tekee elämän hänelle valmiiksi? Ainakin vaimostaan hän on etsinyt ehkä tätä. Ja edelleen hän pitää siitä, koska ei halua erota. Sillä eihän tänä päivänä ole se este ettei toinen halua erota, koska eron voi hakea myös yksipuolisesti.

Voisin kuvitella että mies ei ole koskaan kyennyt itsenäistymään kunnolla. En ihmettelisi vaikka hänellä ei edes murrosiässä olisi ollut kapinavaihetta. Voi olla että hän nyt sinun kauttasi elää tätä ja on ihastunut sinuun vai siksi, että edustat hänelle sitä ideaalia mitähän haluaisi olla itsekin. Eli etsii itsestään puuttuvia ominaisuuksia.

Heitän vain arvailun, mutta voi olla että jos hän eroaisi, tuskin hän jäisi sinunkaan luoksesi. Se olisi vai startti ”villiin ja vapaaseen” elämään, eli hän lähtisi etsimään seikkaluja. Muista että tämä on vain arvaus. Ehkä voisitte yhdessä vähän puhua unelmista, ja etenkin niistä että jos saisi ihan vapaasti päättää, mitä tekee. Voi olla että hän pyrkii miellyttämään sinua, eikä todella uskalla ilmaista sisimpiä fantasioitaan.

Teillä on kulunut jo kolme vuotta, mutta mies ei ole tehnyt yhtään ratkaisevaa liikettä? Sinuna antaisin selkeän takarajan, mihin mennessä pitää päätös tehdä. Kolme kuukautta? Ellei mitään tapahdu, lakkaa pitämästä yhteyksiä. Ala tapailla muitakin ja miettiä ihan omaa erillistä elämää. Vaikka se koskee, tee se vaikka sisulla.

Jos mies todella haluaa elää kanssasi, hän tulee. Aikanaan. Ratkaisu on nyt hänen vastuulla ja katso kuinka hän vastuuseen vastaa. Se kertoo myös sen kuinka hän ehkä kantaa vastuun teidänkin suhteessanne. Samoin mieti, halutako olla aikuisenmiehen ”aikuisempi” nainen. Jaksatko todella elää ihmisen kanssa, joka ei kykene tekemään elämässään mitään päätöksiä?

Niin, sinuna viheltäisin nyt vähän pidemmän jäähyn.

Äänestä
  • Kiitoset vaivannäöstäsi, toki en odota sinun olevan kaikkitietävä. Sinulla vaan on näkemyksiä, hyviä sellaisia monesta eri asiasta, osaat miettiä ja kyseenalaistaa monia asioita joita liian lähellä oleva, asianoasainen, ei välttämättä kykene näkemään.
    Mies on todellakin alistuva persoona, uskon tämän olevan hänen ensimmäinen kertansa kun uskaltaa vaimoansa uhmata. Itsekin siitä ihmeissään.
    Sanomansa mukaan ei ole koskaan isoja päätöksiä elämässään tehnyt. Kapinavaihetta murrosiässä ei tosiaan ole elänyt, toisinsanoen itsenäistyminen jäänyt puolitiehen. Tiedostamme molemmat tämän ja avoimesti asioista puhumme. Hän haluaisi irtaantua, kyetä tekemään ratkaisut.
    Jotenkin ymmärrän hänen vaikeutensa, mutta kykeneekö hän eroon? Sitä en tiedä. Tehnyt asioita joista tietänyt jäävänsä kiinni, ihmetteleekin miksei toinen ota eroa vaikka hän mitä tekisi. Eli taas tässäkin jättää päätöksen toiselle.
    Olen tässä lukenut monta viestiketjua hieman kauhistellut sitä kaikkea vihaa ja katkeruutta mitä ihmisille eroista ja uskottomuudesta jäänyt. Ja noita varoituksia ettei se mies siihen jää tai pettää uuttakin. Itse en osaa tuollaisia asioita pelätä, jos menee niin menee, ei se minun elämäni siihen kaadu.
    Miellyttää tämä mies osaa, muuttunut näiden vuosien aikana paljon. Uskaltaa jo puhua omista haaveistaan ja mielipiteistään, kehitystä on tapahtunut. Aikaa on tosiaan mennyt jo useita vuosia ja itse olen valmis jatkamaan matkaani joko hän rinnallani tai yksin. Siksi kai neuvoja ja näkemyksiä haen.
    Paljon on muutoksia tapahtunut, hitaasti, en vain ajattele että lakkaisin pitämästä yhteyttä ja katsoisin mitä tapahtuu, minulle se on jo silloin minun poismenemistä uusiin vaiheisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain vielä kirjoitti:

Neuvojasi olen tässä muutamana päivänä ihastellut. Voisitko avata silmäni minunkin asioihin mihin itse en (vielä) yllä. Tarinani:
Tutustuin ja rakastuin yli kolme vuotta sitten mieheen. Hän on naimisissa ja minä sinkku. Rakastuttiin tulisesti toisiimme, yritettiin antaa olla mutta toisin kävi. Joka päivä puhutaan, viestitellään. Tavataan aina kun on mahdollista, välillä viidesti viikossa, välillä kahdenkin viikon tauko. Miehellä on yksi lapsi, tapaamisemme aikoihin rakennettu talo. Mies on ns. vaimonsa tossun alla , sellainen vähän reppana.
Kaikki mitä kerron ei ole vain miehen kertomaa vaan tähän tarinaa liittyy monta sivupersoonaa, ihmisiä jotka tuntevat meidät kaikki.
Mies elänyt kuin sisko ja veli vuosikaudet. Edes hänen vehkeensä ei laisinkaan toiminut tavattaessa. Mies muuttui, uskalsi uhmata vaimoa kanssani. Vaikeaa hänelle kaikki oli, myös minulle koko tilanne.
Mutta, aika kuluu, mies sanoo haluavansa erota, mutta ei ole koskaan tehnyt isoja päätöksiä elämässään, vaimon mukaan menty. Nyt kokee olevansa muuttunut mies. Ei tiedä miten pystyisi, toivoisi vaimon eroavan.
Mies jäänyt useasti kiini, juteltu ollaann vaimon kanssa, he eivät kuulemma koskaan ero ja piste. Mies vannoo ja vakuuttaa, hän tulee, miten hän pystyy, ei tiedä, mutta hänen on pakko uskaltaa. Vaimo laittaa hanttiin, ei suostu eroon.
Kysymys kuuluukin: odotanko suotta? Kykeneekö mies hakea eroa? En haluaisi tuhlata yhtään enempää aikaa, rakastan häntä mutta en halua elää vain unelmoiden. Mitä viisaat aivosi kertovat? Kysyä saa yksityiskohtia lisää, vastaan mielelläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu