Kiinnostaa tällainen, jos vaikka saisi keskustelua eikä aina sitä tappaisi. Eli mitäköhän luulette, jos ihminen tietää riittävästi (liian paljon) ihmisen psyykkeestä ja sen häiriöistä, niin pystyykö enää nauttimaan normaalista rakkaudesta, jos aina näkee prosessit sen takana ja myös ne persoonallisuuden häiriöt, joita toinen toimillaan suhteessa mahdollisesti hoitaa?
kysynpä
määääääääääääääääää
19238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
No minun ainakin on nykyään hyvin vaikeaa syvemmin ihastua naiseen, rakastumista en ole edes yrittänyt. Luulen, että se johtuu osaksi siitä, että netissä olen päässyt oppimaan miten halveksuttavia olioita naiset ovat, ja miten miehellä on naisille vain välinearvo. Olen romanttinen ihminen, ja on tosi vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että naisia ei kiinnosta miehet ihmisinä, vaan ainoastaan muutamina ominaisuuksina, esim. aggressiivisuus, ulkonäkö sekä varakkuus ja halu jakaa sitä naiselle.
Pohjimmiltaanhan kaikki ihmiset toimivat hyvin pitkälti samanlaisten kaavojen mukaan, mkä tällön tekee naisesta miestä halveksuttavamman? Jokainen on johonkin pisteeseen omien taustojensa (tausta laajana käsitteenä käsittäen tapahtuneet psyykkiset, fyysiset, sosiaaliset ja kulttuuriset prosessit) vanki. Ne ovat muovanneet jokaisesta sellaisen, kuin nyt on ja niistä lähtökohdista toimitaan. Tosin tulevaisuuteensa toki voi vaikuttaa, koska kyseessä on dynaamiset prosessit ja niide suuntaan voi siis vaikuttaa.
Jos ajattelee noin, niin eikö ajatusmallissasi silloin kaikella ole vain välinearvo? Mitä ovat ne muut arvot, joita peräänkuulutat? Mikä arvo itsellesi miehenä on naisella? Miten se eroaa siitä arvosta, mitä itsellesi on jollain miehellä?
Jos yritän tiivistää: haluaisin naisen, jotta voisimme yhdessä luoda onnellisuutta ja pysyvyyttä toisillemme. Ehkäpä tehdä lapsiakin ja kasvattaa ne parhaamme mukaan, luoden näin toivottavasti jotain hyötyä myös yhteiskunnalle.
Välinearvoja nämäkin ehkä, mutta eivät pelkästään minua hyödyttäviä. Naisten miehiin kohdistamat välinearvo-odotukset taas hyödyttävät lähes pelkästään naista itseään. Välillisesti ehkä mahdollista lastakin.
Lisäksi naisten odotuksissa on ihan 100% varmasti miehiä enemmän ajatus siitä, että mies ei ole ihminen vaan kasa ominaisuuksia. Minä haluan naisen, ihmisen vierelleni, joka välillisesti voi tuoda myös näitä ensimmäisessä kappaleessa mainittuja hyötyjä. Nainen haluaa ensisijaisesti niitä ominaisuuksia, ja ottaa sitten sopivan miehen niitä täyttämään. Toki nainen käyttää tästä kaikesta hyvin piiloteltua ja pinnalta romanttista kieltä, joten on vaikea huomata ettei nainen ihastunutkaan tai rakastunutkaan, vaan löysi vihdoin listaansa riittävän sopivan miehen.
Tässä jotain mietittäväksi: miten voit luoda onnellisuutta ja pysyvyyttä ihmkisen kanssa, jota et kunnioita, koska uskot hänen olevan vain välinearvon perässä? Eikö hän silloin ole sinullekin automaattisesti väline? SINÄ haluat tuota, mutta eikö ole merkitystä sillä mitä toinen haluaa? SINÄ haluat naisen, mutta ei kai toista ihmistä voi omistaa?
Jos oletettaisiin, että nainen haluaisi sinusta vain välinearvoa ja itse saisit siitä haluamasi välinearvon, niin eikö se olisi tasapuolinen suhde? Jos taas haluat suhteen, joka perustuu johonkin muuhun, niin eikö sinun pitäisi ensin muuttaa omaa ajattelutapaa, jotta sellainen suhde olisi tasa-arvoisena mahdollinen?
Itsehän juuri väitit, ettei ole olemassa muita kuin välinearvoja. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että minun toiveeni naisesta vierellä eivät ole välinearvoja. Jos kuitenkin olet sitä mieltä, kuten kirjoitit "Jos ajattelee noin, niin eikö ajatusmallissasi silloin kaikella ole vain välinearvo? ", niin ainakin minun välinearvoni ovat vähemmän pinnalliset ja itsekkäät kuin naisen. En siis näe tarvetta muuttaa toiveitani.
Vai onko tämä sitä "arkiromantiikkaa"?
"Ehkäpä tehdä lapsiakin ja kasvattaa ne parhaamme mukaan, luoden näin toivottavasti jotain hyötyä myös yhteiskunnalle."
On tietysti hyvä kasvattaa lapset parhaansa mukaan, mutta tuo hyötynäkökohta vähän tämän naisen silmään tökkäisee. Eli nainen on tällöin sinulle väline, jotta voisit olla yhteiskunnalle hyödyksi (koska mieshän ei tunnetusti voi synnyttää..)?
Et ymmärtänyt ilmeisesti mitä ajan takaa. Nimimerkki määäääääääää oli sitä mieltä, että kaikilla on vain välinearvoja odotuksissaan kumppania kohtaan. Minä vastasin, että no ok, voi olla näinkin, mutta ainakin minun odotukseni ja välinearvoni pyrkivät hyödyttämään sekä minua että sitä naista jonka siihen vierelle toivon löytäväni.
Missä muuten on se romantiikka naisen toiveista, joissa mies ei ole edes ihminen?
En missään nimessä väittänyt, ettei olisi muita kuin välinearvoja, sinun tekstistäsi ymmärsin, että SINUN mielestäsi naisilla ei muita ole. Kuka määrittää sen, mikä välinearvo on pinnallinen ja mikä itsekäs? Jos tavoitteesi on vain saada vierelle nainen, niin etkö silloin itse ottaisi mahdollisimman hyvää? Edelleen kiinnostaa, että mitkä sitten ovat niitä ei-välinearvoja, joita toivoisit naisen toteuttavan?
Ajattelutapaasi tai toiveitasi en minulla ole tarvetta muuttaa, tykkään keskustella ja tarjoan näkökulmia. Ehkä voi silti miettiä, että haluatko ylipäätään tasa-arvoista suhdetta vai jotain muuta ja jos haluat, niin onko se mahdollista, jos ei lähtökohtaisesti kunnioita toista yhtä paljon kuin itseään? Toimit toki kuten haluat, maailma vain menee usein niin, että sitä saa mitä tilaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
En missään nimessä väitä, että minun mielestäni ei olisi muita kuin välinearvoja, sain sen irti sinun ajattelutavastasi, mutta korjaa jos olen väärässä ja kerro toki, mitä arvoja ajoit takaa?
Missä on romantiikka miehen toiveista, joissa nainen ei ole edes ihminen?
Kiitän kuitenkin jo tässä vaiheessa, että lähdit tosissasi keskustelemaan, vaikka mielipiteemme eroavatkin.
Jos toivon voivani tuottaa hyvää mieltä ja onnellisuutta myös naiselle, niin se on joko ei-välinearvo, tai sitten ainakin vähemmän pinnallinen välinearvo.
En jaksa tästä väitellä. Kyllä varmaan pystyt vääntämään mustan valkoiseksikin, mutta ajattelisi sitten tunteella tai järjellä, niin tuo ensimmäisen lauseeni näkökulma on se, jonka suurin osa ihmisistä varmasti allekirjoittaisi. Vain väittelemällä voi hetkeksi saada jonkun epäilemään, ettei asia olisi niin.
Tuohan on kauniisti ajatateltu, enkä sitä kiistäkään, onnelisuutenhan ihminen pyrkii ja onnellisuuden todennäköisyyttä lisää myös tuottaa ympärille onnellisuutta, näin ollen on knnattavaa sitä myös toisille tuottaa, on se välinearvo tai ei.
Mksi sitten halveksit naisia ja ajattelet, että he eivät haluaisi tätä samaa eli onnellisuutta? Miksi heidän onnellisuutensa riippuisi jostain eri tekijöistä kuin miehen? Miksei heille olisi yhtä kannattavaa tuottaa onnellisuutta myös ympäröiville ihmisille?
En yritä muuttaa mustaa valkoiseksi, koska asiat eivät mustavalkoisia ole, vaan enemmänkin harmaan sävyjä siltä väliltä.
Pystyy, koska jos ymmärtää kaikki prosessit niin ei kuitenkaan voi mitään monille tunteilleen tai toisen tunteille. Mielestäni ymmärtäminen ei häiritse kokemista. Ja jos näkee muun muassa persoonallisuuden häiriöt niin sehän on vain luonnollista ellei kyse ole sairaudesta :) Toivottavasti en vetäny ihan ohi aiheen ;P
Et vetäny asian ohi ja kivan positiivinen vastaus! Samoin pidin kommentistasi, että persoonalisuuden häiriöt ovat vain luonnollisia ellei ole kysymys sairaudesta. Näinhän se on ja jokaisella niitä on, tiedosti sen tai ei. Tätä taustaa vasten aihetta aloin miettiä, että sitten kun vaikka parisuhdekumppanissa hahmottaa sen esim lapsuuden trauman, joka häntä siinä suhteessa liikuttaa, niin viekö se rakkauden tunteen puhtaudesta pohjaa.
Omille tunteilleen voikin olla vaikeampi tehdä mitään, koska lähtökohtaisesti omia psyykkisiä prosesseja on vaikea objektiivisesti ymmärtää, koska niitä on niin lähellä.
Mitäs mieltä sitten olet sellaisesta ajatuksesta, että parisuhde loppujen lopuksi olisi yksilön kannalta paljolti käsittelemättä jääneiden lapsuuden asioiden käsittelyä? On oikea tieteellinen teoria, mutta en muista tähän hätään sen luojaa, enkä jaksa etsiä, koska se ei keskustelun kannalta ole oleellista, koska kyseessä on teoria.
sitä mieltä, että parisuhde on pitkälti menneisyydessä tapahtumien asioiden kertaamista ja hyväksymistä parisuhteessa. Ihminen eheytyy parisuhteessa toisen ihmisen kanssa. Siis psyyke, ellei toinen tai molemmat ole psyykkisesti sairaita ja sairaudentunto puuttuu jolloin tämä eheytymisprosessi on rikkonainen.
Ihminen vaan tuntee nämä menneisyyden kummmitukset parisuhteessa "perinteisinä" ylä ja alamäkinä. Suurin osa ihmisistä kasvaa tunnistamatta sitä kasvuprosessia ja sitten on niitä jotka tuntevat erittäin herkkinä sen ja se kasvuprosessi on erittäin kivulias.
On tietysti veteen piirretty viiva, mutta jos toinen on selkeästi psyykkisesti sairas ja toinen suht terve, niin sairastuuko terve tai onko sairaalla mahdollisuus eheytyä?
Noinhan tuon yllämainitsemani teorian sisällön hienosti sanoitit ja itse ilmeisesti siihen teoriaan jossain määrin uskot? Henkilökohtaisesti taas en haluaisi moista allekirjoittaa, sillä vie mielestäni jotain hienoa mystiikkaa ja kauneutta rakkaudesta, jos sen ajattelee noin, vaikka looginen ajatushan se sinällään on.
uko pois,se toistaa itseään se sairaus.olen aina ollut suhteissa se pystyssä pitävä voima.sitten keho-mieli våsyi,sairastuin pahasti,nyt ei ollut kukaan hoitamassa minua.ystävät kuoliat ilman apua,päätin olla itsekäs.teen nyt niin kuin parhaalta tuntuu.olisi ihana löytää kumminkin ihminen jonka kanssa vielä jaksaisi enemmänkin.mutta joskus riittää kun menee baariin ja näkee niitä,elämänsä pilaajia niin tekee mieli tulla omaan kotiinkyllä jos meinaa elämässä selvitä ja toinen sairas niin teidän tienne eroavat jossain vaih.varmasti.yleensä he löytävät omat verkostonsa.minuakin anoppi varoitteli,että älä ota takas,älä anna pilata enää mitään.olemme ystävät ed.keskenämme.ex osaa pilata itse oman itsensä uuuden kanssa.toiv,parasta,harvoin löyt.ihm.joka kiinn.puh.tuosta.aih. nim.nelikymppinen
ja kun olen tervehtynyt nyt 98%:sti niin mieleni on yhä tasaisempi. Eli en mieti noita syitä mitä on kaikkien takana. Mieli oli vaan niin sairas, että se keksi kaikkia paranoidisia asioita mitkä luulin täysin todeksi. Eli olet vielä sairas vaikka et ehkä sitä tiedäkkään. Syö lääkkeitä niin huomaat että mielesi ei täyty epäolennaisista asioita mitä ihminen ei mieti. Ja toisekseen et voi tuntea, tietää mitä on toisen ihmisen mielessä(tai jotain persoonallisuushäiriötä), kun jokaisen ihmisen mieli on erilainen ja erilaisine vikoineen.
En puhunut itsestäni, vaan aloin asiaa miettiä, kun olin aivan jäätävän hyvässä koulutuksessa persoonallisuushäiriöistä. Siellä oli todella asiantuntijana kouluttajana eräs ulkomainen alansa tohtori ja päätyökseen vankimielisairaalan ylilääkäri. Häntä kuunnellessani aloin miettiä, että millaistakohan mahtaa kyseisen kaverin arki olla. Itse en ole aivan niin pitkällä vielä, taitaa vaatia ikääkin lisää, ennenkuin se on edes mahdollista.
Nyt puhutaan siis oikeasta asiantuntemuksesta, eikä mistään paranoisista kuvitelmista, sillä kuten itse toteat, "jokaisen mieli erilaisine vikoineen". Silloinhan sieltä löytyy syyt noiden vikojen takana ja aika ylimielistä olettaa, että ne omat viat ja syyt olisivat jotain niin ihmeellisen erikoista, ettei niitä voi ymmärtää.
kyllä siinä romantiikka ja tasaarvo loppuu lyh.kun kohta et tajua etkä halua tajuta.varm.kandeis teidän lääkäriltä kysyä,ja jos vak.juttu toivon, että ajoissa peräännyt.tajusin,että hän on kok.n.s ongelmissa,olet kohta itse tosi pulassa.