Missä ovat ideat?

Minä olen kyllä aina ollut käsityksessä, että tänne viskaistut pätkät ovat vielä vaiheessa, eivät siis valmista tekstiä. Nyt kun äkkiä vilkaisin viimeisimpiä, niin otannassa tulivat nuo hyvät esimerkit tällaisista pätkistä:
Edward Hawk
Antti
anni k

Mielestäni näissä kaikissa kolmessa on alkuainekset kirjoittaa romaani. Joten jos ette ole samaa mieltä, niin laitan menestyneen huippukirjailijan
“
Stephen King / Kirjoittamisesta
lainaus:
“ Minun nähdäkseni novelleissa ja romaaneissa on kolme elementtiä: kerronta, joka kuljettaa tarinaa kohdasta A kohtaan B ja lopulta kohtaan Ö; kuvaus, joka luo lukijalle aistein “havaittavan” todellisuuden; ja dialogi, joka luo henkilöt eläviksi heidän puheensa kautta.

Saatat ihmetellä, mihin juoni mahtuu. Vastaus - ainakin minun vastaukseni - on, ettei se mahdu mihinkään. En yritä uskotella sinulle, etten ole koskaan rakentanut juonta, enkä liioin, etten ole koskaan valehdellut, mutta kumpaankin syyllistyn niin harvoin kuin pystyn. Minä en luota juoniin kahdesta syystä. Ensinnäkin meidän elämämme on valtaosin juoneton, vaikka mukaan otettaisiin kaikki järkevät varotoimet ja huolellinen suunnittelu. Toiseksi en usko, että juonen rakentaminen ja aidon luomisen spontaanius sopivat yhteen. Minun on parasta sanoa tämä mahdollisimman selvästi. Perimmäisin käsitykseni kertomusten sepittämisestä on, että ne kutakuinkin sepittyvät itsestään. Kirjailijan tehtävänä on tarjota niille kasvupaikka (ja tietenkin pistää ne paperille). Jos pystyt näkemään asiat tältä kantilta (tai edes yrittämään), tulemme mukavasti juttuun. Jos taas pidät minua kahelina, ei se mitään. Et ole ensimmäinen.

Kun annoin haastattelun The New Yorkerille ja kerroin haastattelija Mark Singerille, että uskon tarinoiden olevan löytötavaraa, kuin maahan hautautuneita fossiileita, hän väitti ettei usko minua. Sanoin että hyvä on, kunhan hän vain uskoo että minä uskon niin. Ja minä uskonkin. Tarinat eivät ole matkamuisto-T-paitoja eivätkä GameBoy-pelejä. Tarinat ovat reliikkejä, jäänteitä menneestä ja kadonneesta maailmasta. Kirjailijan tehtävänä on pakkinsa työkaluilla irrottaa tarina maasta niin hyvin ja niin ehjänä kuin mahdollista. Joskus löydät pienen fossiilin, simpukankuoren. Joskus löydät valtavan, Tyrannosaurus rexin jättimäisine kylkiluineen ja irvistävine hampaineen. Kävi niin tai näin, löysit sitten novellin tai tuhatsivuisen tiiliskiviromaanin, kaivausmenetelmät ovat pääosin samat.”
“
-
Minä ainakin
scarabaeus
olen aina käyttänyt tällä palstalla aikaani monivireiseen “keskusteluun”, ja välillä olen pyytänyt kommenttia joistakin tekstinpätkistäni. Viime aikoina tosin harvemmin. Enemmänkin olen nyt tarvinnut apuja printtausjuttuihin. Erittäin hyvät neuvot sain ennen joulua! SE kirjaseni tuli itselleni kotiinkannettuna aatonaattona ja sujauttelin niitä läheisilleni joulupaketteihin!
Siis.
Joskus saa vastauksia heti ja hyvinkin täsmällisiä, toisinaan menee jutut överiksi ns. kauheimman kautta, mutta kaikki liittyy kaikkeen ja minä ainakin olen kokenut palstan itselleni erittäin käyttökelpoiseksi omiin tarkoitusperiini. Enkä tiedä mitään muuta tämänkaltaista paikkaa kirjoittajalle, jossa maksuttomasti saa timanttisia neuvoja joskus jopa albatrosseilta (= ihqoikeat kirjailijat) tai muilta kirjallisuuden alan ammattilaisilta.

Samaa mieltä kuin Scarabaeus, että jos on jotain hyvää, ei tänne sitä tule laittaneeksi välttämättä. Eikä kannatakaan, koska jos vaikka olisi muita julkaisukanavia. Aihe-asiasta olet kyllä oikeassa tarkemmin ajatellen. Harva varmaan miettii nasevaa aihetta, varsinkaan tänne kirjoittaessa. Tai joskus aihe on liian hyvä kirjoittajan taitoihin nähden. Joskus kirjoittaja pitää typerää aihetta hyvänä.
Välillä on ollut sellaista että joku ehdottaa että kirjoitettaisiin samasta aiheesta, esim. "Potkut", mutta ei kirjoittajat sitten ole innostuneet kirjoittamaan, oisko ajanpuute tms. syynä.

Voisin jakaa kanssanne ajatuksen, joka epäsuorasti liittyy puheenaiheeseenne. Minulla nimittäin on kirjan ostamisen yhteydessä tapa tehdä pari pistokoetta kirjalle. Pelkästään sen perusteella ostan/luen kaikki kirjat (välillä joudun tietenkin lukemaan sellaisiakin, jotka eivät läpäise pistokoetta). Menetelmä ei ole kertaakaan epäonnistunut (tarkoittaen sitä, että kirja on juuri sitä, mistä pistokokeista voi olettaa).

Mitä vaatimuksia tämä asettaa kirjailijalle? Ainakin sen, että teksti pysyy koko teoksen halki mielenkiintoisena. Toisinaan avaan kirjan ensin ja luen takakannen vasta sitten - jos muistan. Tämä tietenkin merkitsee sitä, ettei juonella ole pääpainoa päätöstenteossani, vaan kerronan mukaansatempaavuudella.

Jos tarina on hyvä, lukija kyllä huomaa sen.
Jatkakaa.