laihdutus kisa

eilen oli laihdutuskisa teeveessä. kauhiaa liikunnallista rääkkiä ja oliko nyt ruuat oikeat. onko synnynnäiset urheilija tyypit nytten parhaita laihdutusvalmentajia? eli ei varmaan ollut vhh ystävällistä touhua.
ps. touhu on käsittääkseni tekemistapa joka ei mahdollista mitään onnistumista.
8133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kattelin ohjelmaa ja ihmettelin ihmisten huonoja saavutuksia ensimmäisen viikon aikana. Osalla tulos oli vain 2-3kg vaikka lähtöpaino oli reilusti yli sadan. Se mitä olen seurannut karpeista uusia tulokkaita niin heillä on lähes järjestään parempia tuloksia vaikka eivät ekalla viikolla kulutakkaan liikunnalla tuhansia kaloreita.

Ja nähtiinhän se jälleen tuossakin ohjelmassa millainen rasitus on pistää reilusti ylipainoinen "järjettömälle" kuntokuurille. Parempi vaihtoehto varsinkin tavalliselle laihduttajalle on pistää ensin ruokavalio kuntoon ja pikku hiljaa alkaa lisäämään liikuntaa. Näin ei riko paikkojaan ja innostuskin tulee säilymään pidempään.

Karpeissa alkaa ensi viikolla kevään kamppanja. Jälleen pääsee näkemään kuinka hyvin kilot haituu karppaajilla, siinä saa painonvartijat olla ihmeissään miten rasvaa syömällä laihtuu.

Äänestä
  • "Lahjoittaja on toivonut, että kampanjaan osallistuva laihduttaja eli "läskin myyjä" menisi paikallisen luterilaisen seurakuntansa tiloihin punnittavaksi 7.2.2010 mennessä. Seurakunta kirjaa myyjän nimen, syntymäajan, alkupainon, pituuden sekä ihannepainon alarajan." http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2009122910852678_lh.shtml

    Olisiko asiallisesti esittely vihkonen paikallaan punnituspaikkoihin? Thl ei taitais tykätä kilpailevista ruokavalioista, mutta siinä olisivat vertailtavissa.

    Äänestä

  • Juu, vaikka suomalaiset kisaajat olivatkin neuvolapainoisia verrattuna ameriikan serkkuihin, oli prosentuaalinenkin painonpudotus erityisesti ensimmäisellä viikolla hyvin toisennäköinen mitä ameriikassa.

    Epäilen että ohjelmassa ei kovin tiukkaa VHH-ruokavaliota oltu käytetty, koska nesteet eivät selvästikkään lähteneet liikkeelle ensimmäisen viikon kohdalla. 5 litraa nestettä olisi pitänyt lähteä kaikilta tiukalla protudietillä.

    Kiintoisaa kuitenkin nähdä että tuleeko yli 50% painontiputuksia, kun alkuvauhti on noin vaisu.

    Äänestä

  • Kaikkein parasta on laihtua pikku hiljaa, ja liikuntaa kannattaa lisätä ohjelmaan ehdottomasti heti alusta alkaen. Onhan kyseessä elämäntapamuutos.

    Jos olet vuosia ollut ylipainoinen, ei ole mitään väliä laidutko 2-3 kg viikossa vaiko 5-6 kg viikossa. Pääasia että laihdut ja suunta on oikea.

    Mutta liikunta mukaan heti alussa, se on minun mielipiteeni.

    Äänestä

  • OmShantiShivaShakti kirjoitti:

    Juu, vaikka suomalaiset kisaajat olivatkin neuvolapainoisia verrattuna ameriikan serkkuihin, oli prosentuaalinenkin painonpudotus erityisesti ensimmäisellä viikolla hyvin toisennäköinen mitä ameriikassa.

    Epäilen että ohjelmassa ei kovin tiukkaa VHH-ruokavaliota oltu käytetty, koska nesteet eivät selvästikkään lähteneet liikkeelle ensimmäisen viikon kohdalla. 5 litraa nestettä olisi pitänyt lähteä kaikilta tiukalla protudietillä.

    Kiintoisaa kuitenkin nähdä että tuleeko yli 50% painontiputuksia, kun alkuvauhti on noin vaisu.

    siellä tietenkään noudata, herrajumala suomen TV:ssä ;-) . Mutta noilla liikuntamäärillä kulutetaan ne glukoosivarastot tyhjiin joten ne nesteetkin lähtee. Tai sitten ovat tehneet jotain tosi pahasti väärin.

    Aika vaikea uskoa että pääsisivät -50%:een, koska niitä raskassarjalaisia ei ole kuin muutama kenellä edes olisi mahdollisuus siihen. Jenkkien sarjassa nämä raskassarjalaiset pudottivat ekalla viikolla jopa 10kg ja muutaman ekan viikon aikana about 20-30kg.

    Äänestä

  • aktiivi . kirjoitti:

    Kaikkein parasta on laihtua pikku hiljaa, ja liikuntaa kannattaa lisätä ohjelmaan ehdottomasti heti alusta alkaen. Onhan kyseessä elämäntapamuutos.

    Jos olet vuosia ollut ylipainoinen, ei ole mitään väliä laidutko 2-3 kg viikossa vaiko 5-6 kg viikossa. Pääasia että laihdut ja suunta on oikea.

    Mutta liikunta mukaan heti alussa, se on minun mielipiteeni.

    Ja kun olen useammankin kauden ko sarjaa katsonut niin ihmeen huonoja tuloksia saivat.

    Tavallisen laihduttajan ohjeet tuossa jo kirjoitinkin.

    Äänestä

  • Skäri. kirjoitti:

    Ja kun olen useammankin kauden ko sarjaa katsonut niin ihmeen huonoja tuloksia saivat.

    Tavallisen laihduttajan ohjeet tuossa jo kirjoitinkin.

    ... mutta kyse on tv-viihteestä joka tosiaan kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    Todellisen laihtumisen ja elämäntapamuutoksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Itse en ole koskaan kärsinyt ylipainosta vaikka ikä lähentelee viittäkymmentä. Laihtumiseen löytyy yksi ja ainoa resepti: on syötävä vähemmän kuin kuluttaa. Kannattaa siis vähentää syömistä ja lisätä (liikunnalla) kulutusta. Kaupanpäälle saa muut liikunnan moninaiset terveyshyödyt.

    Äänestä

  • bandy c kirjoitti:

    Onhan joukkoon mahtunut myös oikeita onnistujia, mm se mieshenkilö (eka kausi?) pohjoisesta? joka on TV:ssä ollut esillä myöhemminkin. Hänhän sai paljon painoa pois ja meni mahanahan poistoleikkaukseenkin. Mutta tässä täytyy ottaa huomioon se että nämä kilpailijat ovat jatkuvan tarkkailun alaisena, tavallisella laihduttajalla ei ole sitä mahdollisuutta.

    Millä tavalla vähentää syömistä? Jättämällä välipalat pois? Näin minä olen tehnyt ja varsinkin iltaruokani on samankokoinen ateria kuin ennenkin. Ei aterioiden pienentämisellä mitään saavuteta kun kyseessä on elämäntapa muutos. Helpompaa on katsoa mitä syö ja riittävästi niin ei tarvitse laihdutuksen jälkeen opetella taas uutta tapaa syödä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jurpolukki kirjoitti:

eilen oli laihdutuskisa teeveessä. kauhiaa liikunnallista rääkkiä ja oliko nyt ruuat oikeat. onko synnynnäiset urheilija tyypit nytten parhaita laihdutusvalmentajia? eli ei varmaan ollut vhh ystävällistä touhua.
ps. touhu on käsittääkseni tekemistapa joka ei mahdollista mitään onnistumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu