Hei! Oletteko itse huomanneet mitään eroa pariutumishalunsuhteen tai sen eri piirteiden eri vuodenaikojen välillä. Itse olen mies ja jostain syystä mulle on jäänyt se kuva että vaikka kevättä kovasti mainostetaan rakkauden aikana niin silloin ei paljon lämpene. Mulle on herunut kaikista eniten syksy-talvi aika. Luulen että silloin noi kriteerit eivät ole niin pinnalla vaan haetaan vaan jotain armasta kainaloon kylmäksi ajaksi. Tarkennusta hieman että saaminen on loppunut aina uuteen vuoteen. Tiedän jo kokemuksesta että yksin saan olla syksyyn asti. Mulla tulee vaan ensimmäisenä mieleen että haetaanko keväällä jotain oikeaa suurta rakkautta jossa kaiken täytyy olla täydellistä jolloin päädytään kaikkiin epämääräisiin suhteisiin eri-ihmisten kanssa. Syksyllä on alkanut jo epätoivoiskeä että joku on löydyttävä jolloin minun kaltaisenikin kelpaa ja uutena vuotena ollaan niin masentuneita tai jo leipiintyneitä omaan yksinäisyyteen että ei jakseta pahemmin yrittää.
Vuodenajat
dasdasda
080
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.