Minulla on vaikea ongelma koskien yhtä hyvää ystävääni.
Hän osaa olla todella ihana persoona halutessaan, vaikkakin hän on hyvin itserakas (ei kuitenkaan mikään narsisti, vaikka hän varmasti itse mielellään sellaisena itseään pitäisi... ja tämä on siis totta) ja herkkä suuttumaan ja sanomaan pahastikin. Tämän kyllä ymmärrän, sillä pitäähän ystävien seurassa voida olla luontevasti, ja jos joku kiukuttaa, niin ystävän voi luottaa olevan silloin tukena. Hänellä on laaja ystäväpiiri, ja siksi toisaalta ihmetyttääkin, miksi hän niin paljon haluaa nimenomaan minun kanssani aikaa viettää, etenkin silloin kun minulle ei käy. Olen kyllä iloinen, että hän haluaa viettää aikaa kanssani enemmän kuin joidenkin muiden, mutta tuntuu, että tämä ystävyyssuhde on varsin yksipuoleinen. Ystäväni jaksaa kyllä puhua omista murheistaan vielä senkin jälkeen, kun olemme asian käyneet moneen kertaan läpi niin läpikotaisin kuin vain on ylipäänsä edes mahdollista, mutta sitten minusta taas tuntuu, että minun ongelmani sivuutetaan täysin.
Ongelma onkin se, kuinka kohtuuton hän minua kohtaan on. Koko ajan pitäisi olla lähtemässä baariin ja viihteelle hänen kanssaan, siitäkin huolimatta, että minulla on työpäivä ja aikainen herätys seuraavana päivänä tai vastaavasti työviikko from hell takana päin, jolloin olisi oikeasti ihana vaan mennä aikaisin nukkumaan ja olla täysi vätys koko viikonloppu. Ärsyttää suunnattomasti, että hän ei voi ymmärtää sitä, että jos on koko viikon nukkunut sen viisi tuntiä yössä, on ainakin minulla veto täysin pois ja vastaavasti minun oikeasti pitää olla töissä skarppina seuraavana päivänä. Olen tarjonnut kompromissiratkaisuksi sitä, että voin lähteä hänen kanssaan illalla baariin, mutta en juo mitään ja poistun aikaisemmin nukkumaan, mutta näin tehdessäni olen sitten vain ilonpilaaja. Tuntuu hirveän hyväksikäytetyltä, ihan kuin kelpaisin vaan seuraksi kun tarvitaan kaveria ryyppäämään ja kehumaan häntä ja jauhamaan kuinka hänelle nyt kävi niin ja kuinkä hänelle kävi nyt näin.
Aluksi olin varmaan liian kiltti, ja omaa naiiviuttani lähdin kanssaan baariin, aivan sama kuinka väsynyt olin tai oliko seuraavana päivänä töitä tai ei. Tämäkin osittain siksi, että en saanut häneltä hetken siunaaman rauhaa, jos kieltäydyin. Yleensä niin pitkään jatkui soittelu kunnes suostuin - jos en vastannut, sain vastaajan täyteen viestejä ja kerran hän jopa soitti veljelleni, että miksi en vastaa (veljeni ei tästä riemastunut). Niinä muutamina kertoina, kun pääni sain pidettyä, oli tuloksena mykkäkoulua ja vittuilua, niin että lopulta taivuin pyytämään anteeksi, koska en enää kestänyt sitä vihanpitoa. En yleensä valehtele, mutta nykyään on oikeasti pienempi paha sanoa, että olen muka menossa viikonloppuna vanhempieni mökille 200 kilometrin päähän, kuin että ei jaksa/huvita lähteä perjantai-iltana mukaan rientoihin.
...ja olisikin kyseessä vain pelkkä työ, mutta ilokseni minulla on todella hyvät välit sukuuni ja menen mielelläni juhliin ja kyläilemään heidän luokseen. Tiedän, että ystäväni ei ole sukulaistensa kanssa juurikaan tekemisissä, mitä nyt näissä vähän ns. isommissa juhlissa heitä näkee. No, nyt sitten pitäisi ilmeisesti minunkin vähentää tapaamasta sukulaisiani, vaikka en minäkään heitä nyt loppujen lopuksi niin usein näe, ehkä kerran parissa kuussa, vaikka mielelläni kummipoikaani useamminkin näkisin. Myöskin tämän ystävän takia en ehdi tapaamaan niin usein pidempiaikaisempia ystäviänikään (he eivät ole tämän ystäväni kavereita, mutta ovat kyllä toisensa tavanneet minun kauttani), mutta onneksi he ovat myötätuntoisia minua kohtaan, ja silloin kun saamme kiireiltämme aikaa järjestettyä, käymme kahvilla ihan arkena päiväsaikaan. Eivätkä he suutu, vaan ovat ymmärtäväisiä (kuten minä myös heitä kohtaan) jos kieltäydyn kutsusta lähtemästä bilettämään. Tai jos lähden, ja olen juomatta alkoholia siksi, että päätin lähteä autolla liikenteeseen.
(jatkuu alemmassa viestissä...)
Hän osaa olla todella ihana persoona halutessaan, vaikkakin hän on hyvin itserakas (ei kuitenkaan mikään narsisti, vaikka hän varmasti itse mielellään sellaisena itseään pitäisi... ja tämä on siis totta) ja herkkä suuttumaan ja sanomaan pahastikin. Tämän kyllä ymmärrän, sillä pitäähän ystävien seurassa voida olla luontevasti, ja jos joku kiukuttaa, niin ystävän voi luottaa olevan silloin tukena. Hänellä on laaja ystäväpiiri, ja siksi toisaalta ihmetyttääkin, miksi hän niin paljon haluaa nimenomaan minun kanssani aikaa viettää, etenkin silloin kun minulle ei käy. Olen kyllä iloinen, että hän haluaa viettää aikaa kanssani enemmän kuin joidenkin muiden, mutta tuntuu, että tämä ystävyyssuhde on varsin yksipuoleinen. Ystäväni jaksaa kyllä puhua omista murheistaan vielä senkin jälkeen, kun olemme asian käyneet moneen kertaan läpi niin läpikotaisin kuin vain on ylipäänsä edes mahdollista, mutta sitten minusta taas tuntuu, että minun ongelmani sivuutetaan täysin.
Ongelma onkin se, kuinka kohtuuton hän minua kohtaan on. Koko ajan pitäisi olla lähtemässä baariin ja viihteelle hänen kanssaan, siitäkin huolimatta, että minulla on työpäivä ja aikainen herätys seuraavana päivänä tai vastaavasti työviikko from hell takana päin, jolloin olisi oikeasti ihana vaan mennä aikaisin nukkumaan ja olla täysi vätys koko viikonloppu. Ärsyttää suunnattomasti, että hän ei voi ymmärtää sitä, että jos on koko viikon nukkunut sen viisi tuntiä yössä, on ainakin minulla veto täysin pois ja vastaavasti minun oikeasti pitää olla töissä skarppina seuraavana päivänä. Olen tarjonnut kompromissiratkaisuksi sitä, että voin lähteä hänen kanssaan illalla baariin, mutta en juo mitään ja poistun aikaisemmin nukkumaan, mutta näin tehdessäni olen sitten vain ilonpilaaja. Tuntuu hirveän hyväksikäytetyltä, ihan kuin kelpaisin vaan seuraksi kun tarvitaan kaveria ryyppäämään ja kehumaan häntä ja jauhamaan kuinka hänelle nyt kävi niin ja kuinkä hänelle kävi nyt näin.
Aluksi olin varmaan liian kiltti, ja omaa naiiviuttani lähdin kanssaan baariin, aivan sama kuinka väsynyt olin tai oliko seuraavana päivänä töitä tai ei. Tämäkin osittain siksi, että en saanut häneltä hetken siunaaman rauhaa, jos kieltäydyin. Yleensä niin pitkään jatkui soittelu kunnes suostuin - jos en vastannut, sain vastaajan täyteen viestejä ja kerran hän jopa soitti veljelleni, että miksi en vastaa (veljeni ei tästä riemastunut). Niinä muutamina kertoina, kun pääni sain pidettyä, oli tuloksena mykkäkoulua ja vittuilua, niin että lopulta taivuin pyytämään anteeksi, koska en enää kestänyt sitä vihanpitoa. En yleensä valehtele, mutta nykyään on oikeasti pienempi paha sanoa, että olen muka menossa viikonloppuna vanhempieni mökille 200 kilometrin päähän, kuin että ei jaksa/huvita lähteä perjantai-iltana mukaan rientoihin.
...ja olisikin kyseessä vain pelkkä työ, mutta ilokseni minulla on todella hyvät välit sukuuni ja menen mielelläni juhliin ja kyläilemään heidän luokseen. Tiedän, että ystäväni ei ole sukulaistensa kanssa juurikaan tekemisissä, mitä nyt näissä vähän ns. isommissa juhlissa heitä näkee. No, nyt sitten pitäisi ilmeisesti minunkin vähentää tapaamasta sukulaisiani, vaikka en minäkään heitä nyt loppujen lopuksi niin usein näe, ehkä kerran parissa kuussa, vaikka mielelläni kummipoikaani useamminkin näkisin. Myöskin tämän ystävän takia en ehdi tapaamaan niin usein pidempiaikaisempia ystäviänikään (he eivät ole tämän ystäväni kavereita, mutta ovat kyllä toisensa tavanneet minun kauttani), mutta onneksi he ovat myötätuntoisia minua kohtaan, ja silloin kun saamme kiireiltämme aikaa järjestettyä, käymme kahvilla ihan arkena päiväsaikaan. Eivätkä he suutu, vaan ovat ymmärtäväisiä (kuten minä myös heitä kohtaan) jos kieltäydyn kutsusta lähtemästä bilettämään. Tai jos lähden, ja olen juomatta alkoholia siksi, että päätin lähteä autolla liikenteeseen.
(jatkuu alemmassa viestissä...)
Vastaukset 10
Vanhimmat
(…jatkoa ylemmästä)
Ja sitten toinen ongelma on se, että ystäväni on itserakas, lisäksi äärettömän kateellinen ihminen. Arvatkaa vaan mitä siitä sitten seuraa, kun vastakkaisen sukupuolen edustaja pyytääkin jotain yhteistä ystäväämme vaikka tanssimaan, eikä häntä. Helpoimmillaan hän vain tekeytyy illan päätteeksi marttyyriksi ja rypee itsesäälissä, mutta eipä ole sekään ennenkuulumatonta, että lähdetään ovet paukkuen ulos ja siitä sitten ensimmäisellä taksilla kotiin, ja soitetaan vielä matkalta baariin jääneille ja haukutaan heidät. Aivan kuin hän ei ikinä muka saisi itse yhtään huomiota miehiltä, vaan me petturit heidät hänen nenänsä alta nappaisimme (Ihan kuin minulla tai kenelläkään yhteisellä ystävällämmekään niitä miehiä nyt liiaksi asti jaloissa pyörisi, että siitä vaan antaisi hänelle ne, ketkä eivät yksiin oman maun kanssa mene). Ja tämän epäonnistuneen illan jälkeen, jonka joku muu kuin hän itse siis pilasi, pyydelläänkin sitten taas anteeksi ja lepytellään. On kuulkaas yllättävän rankkaa pyydellä anteeksi asioita, joita ei ole edes tehnyt. (Kevennykseksi: tämän takia meinasi tältäkin tytöltä potentiaalinen sulhaskandinaatti mennä sivu suun, mutta onneksi oli miehellä edes sen verran järkeä päässä, ettei ihan pienistä säikkynyt ;D)
En kuitenkaan missään nimessä ole hylännyt tätä ystävääni, vaikka siltä varmaan vähän kuulostaakin, vaan yleensä kerran kuussa pyrin pitämään täysin vapaan viikonlopun ja 'omistamaan' sen hänelle, koska minusta 1-2 kertaa kuussa barhoppingia vuorotyötä tekevälle ihmisille riittää aivan hyvin. Etenkin, kun näillä kerroilla bailaankin sitten ihan kunnolla aamunkoittoon asti, enkä ''niuhota missään nurkassa vahtimassa kelloa'' (jota en siis tee). Näillä kerroilla sitten kuuntelen ystäväni huolia (jotka ovat aina sitä samaa vanhaa, keksisi edes jotain uutta valittamista edes välillä) ja pidän hänen kanssaan kunnon tyttöjen illan ja nauramme itsemme kipeiksi (kuten aikaisemmin mainitsin, hän osaa olla todella mukava halutessaan, ja hänen kanssaan on harvemmin tylsää, kun baariin lähtee).
Toivoisin kuitenkin, että hän oppisi ymmärtämään paremmin muita ihmisiä, eikä aina olettaisi kaiken menevän niin kuin hän tahtoo. Ja olemaan suuttumatta, kun näin ei sitten kuitenkaan käy. Ja tosiaan, vaikka hän onkin ihana ihminen, en silti tiedä riittääkö se siihen, että jaksan tätä sirkusta enempää pyörittää. On tässä sen verran paljon jo saatu yhden ystävyyssuhteen eteen nähdä vaivaa, että melkein alkaa mennä usko koko touhuun. Olen jonkin verran lukenut kirjoja, jotka käsittelevät temperamenttia, ja voin kyllä hiukan ymmärtää, miksi ystäväni käyttäytyy kuten käyttäytyy, mutta ei se hänellekään pahaa tekisi, jos hän yrittäisi hiukan paremmin hillitä itsensä ja ymmärtämään samalla, että hänen tapansa eivät ole samat kuin minun tapani, ja näin ollen erilailla asiat hoidankin.
Teksti on varmaan erittäin sekavaa (niin kuin onkin, ei edes yhteen viestiin mahtunut), mutta nyt oli vaan pakko saada tilittää, koska pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tässähän hajoaa kohta pää.
Kiitos ja anteeksi (:D)
Ystäväsi on lapsena keksinyt keinon, miten saanut vanhempiensa huomion itseensä.
Kun kilttiys ei ole toiminut, aletaan känkkäränkkyys.
Nyt kun kiltisti pyydetty asia ei toimi, jatkaa hän känkkäränkkä-linjalla.
Pettymyksiäkään hän ei näytä sulattavan.
Kun ystäväsi on iskenyt silmänsä diskossa johonkin mieheen ja miehen hakiessa ryhmästänne jonkun naisen, ei häntä tanssimaan. Hän saa känkkäränkän.
Mikäi hän kertoo sinulle yhteisistä ystävistänne heidän selän takana pahaa, kyseessä lienee jonkinasteinen narsismi.
Lyhyesti:
Kun ei toimi hänen mukaansa, hän pommittaa puheluilla tai livenä "Tehdään niin, pleace. Tehdään niin, pleace. Tehdään niin, pleace..." Mikäli ei toimi, suututaan ja tyhjästä suuttunut ei pyytele anteeksi, vaan syyttömät.
Yhdellä tutulla oli samankaltainen ystävä, joka kyllästyi perusteettomaan "Sinun vika, pyydä anteeksi" kohteluun. Päätti tuo tuttu ettei ole yhteydessä ystäväänsä ja kieltäytyä yhteisistä menoista, kunnes kiukuttelija pyytää häneltä anteeksi.
Sai odotella muutaman vuoden.
Kun lasket, onko hänestä enemmän iloa vai ahdistusta, voit miettiä, kannattaako jatkaa.
Samanlaisia baarijuttuja on koettu, ja hän pyysi toista kaveriani pýytämään ensin minua,
mukaan baariin kun tiesi etten kehtaa kieltäytyä kun olemme työstä tuttuja. Baari-illan aikana
sanoi minulle, että muut pullautetetaan pois ja mennään hänen luokse taksilla kahdestaan
"jatkoille", kun muut kaverit soittelivat perään ´pyysi minua vastaamaan kännykkäänsä ja
hän vastaili minun telefooniin, aamulla vielä soitti kaverit läpi että varmaan tuli selväksi
ketkä ovat bestikset!! Ja sivuhuomautus vielä, tällaista voi tapahtua 4-kymppisille perhellisille
"aikuisille"
----mutta joskus on kiva olla suosittu, ja "suojeltu"-----
Keromuksesi mukaan "ysätäväsi" vaikuttaa hyvinkin narsistiselta. Tutustuppa aiheeseen liittyviin artikkeleihin esim. narsistien uhrien tuki sivuilta. Tuolla on myös hyvä keskutelupalsta aiheesta, josta varmasti löydät samankaltaisia kokemuksia. Varsinkin tuo, että hän saa sinut pyytämään anteeksi asioita, joihin et ole syyllinen on yksi hyvin yleinen narsistin keino pyörittää ihmisiä. Syyllistämisen narsisti osaa ja erittäin taitavasti.
Vaikutat mm, herkältä, toiset huomioonottavalta, välittävältä ja luottavaiselta nuorelta naiselta. Olet siis aivan "täydellinen" uhri narsistille. Minun neuvo sinulle on, lue noita muiden kertomuksia, tutustu aiheeseen ja ota etäisyyttä ystävääsi mieluummin lopullisesti. Ei se tule ikinä muuttumaan.
samankaltainen ongelma: miespuolinen ja yhtäkkiä ottaa minut huonommin kuin ennen huomioon
luonteenlaatu on muuttunut natsiksi:ihmettelen, että miksi?
ennen oli kuin mikäkin sydänystävä, pelasimme älypelejä ja nauroimme jutuille yhdessä:surkeaa, jos ei palaa entiselleen
nyt käyttää jopa väkivaltaa(henk.&fyys.)pahaksi on mennyt mies!
ei ole enää vapaasti ,vaan on joku ottanut valtaansa!
Kuulostaa ikävän tutulta... Entinen ystäväni ei ole kuitenkaan näin narsistinen kuin sinun ystäväsi tapauksessa, mutta hyväksikäytetty olo kuulostaa muuten tutulta. Minusta vaikutti pitkään siltä, että ystäväni halusi olla minuun yhteyksissä sen vuoksi, että osaan analysoida asioita. Ystäväni tietysti mieluiten analysoi omia ihmissuhteitaan, ja joskus näihin keskusteluihin meni tunteja, minkä jälkeen olin aivan puhki. En mitenkään erityisemmin nauttinut näistä analyyseista ja myös minun ystäväni rypi viikkoja ja kuukausia samoissa jutuissa. Kun olin ystäväni luona kylässä, hänellä oli tapana sanoa minulle rumasti ja lopulta koin oloni hänen seurassaan teennäiseksi ja surkeaksi - pitääkö ystävien seurassa olla sellainen olo? Itse punnitsin tätä ystävyyssuhdettani ja lopulta ilmaisin hänelle asiat suoraan, millainen olo minulla oli hänen seurassaan. Pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen asiassa, mutta hän ei aikonut muuttaa käytöstään enkä minä omaani, joten laitoin ihmissuhteen jäihin. Ystävässäni on paljon hyvääkin, hän on hauska ja sille päälle sattuessaan kuunteli myös minua. Minusta tuntui, että ystävyyssuhteemme ei ollut aito, koska puhuin itsekin niin paljon pahaa hänen selkänsä takana, mitä en tavallisesti tee. Kerroin siis tunteistani ystävälleni ja punnitsin ihmissuhteen plussat ja miinukset, ja tein sitä kautta ratkaisuni. Toisaalta olen surullinen siitä, että menetin ystävän ja opin itsestänikin sen, että olen ilmeisesti aika suvaitsematon, mutta toisaalta olen helpottunut, koska enää minun ei tarvitse teeskennellä.
Onnea ja jaksamista ystävyyssuhteeseesi, tee niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä. Hyvää lähestyvää ystävänpäivää!
Niin, et oikeastaan ollut pekkaa parempi, vaan juuri pahempi. Todennäköisesti haukuit häntä selän takana enemmän kuin hän koskaan sinua. Silti tekstistäsikin paistaa jonkinlainen tiedostamaton taka-ajatus, että ikään kuin olet jotenkin "parempi", siis tiedät paremmin, miten olla ystävä, kuunnella jne.
Hauskaa on myös se, että mitä odotit hänen tekevän sinulle ja mitä et saanut, sitä et sallinut hänellekään. Hyvä, että kuitenkin näet itsesikin vähän totuudenmukaisemmassa valossa. Saatoit jopa tietyllä tavalla nauttia ystäväsi nöyryyttämisestä selän takana ja siitä, että sinä sanelet ystävyyden ehdot ja lopulta jätät hänet. Mielestäni monissa viesteissä toistuu sama kuin omassasikin - koetaan, että joudutaan kuuntelemaan toisen murheita. Kuitenkin itse ollaan ihan samanlaisia. Sinäkin kirjoitit pitkän seikkaperäisen kuvauksesi kaveristasi tänne, jonka me vuorostaan luemme. Minun tietenkin pitäisi osallistua kaveriesi lailla morkkaamiseen, mutta jostain syystä sympatiat eivät ole puolellasi. Kaltaisesí viestit ovat nimittäin vähemmän huolien purkamista kuin juuri sitä selän takana pahan puhumista. Sitä, jota yleensä eniten harrastavat ihmissuhteissaan "pärjäävät", ne joilla on varaa hylätä. Mutta sellaisiahan me ihmiset olemme.
Mitähän muuten muut kaverisi ajattelivat, kun haukuit häntä? Tuntuiko heistä, että taas jauhetaan ja analysoidaan tätä samaa? Itse olen ainakin kokenut tuollaiset tilanteet rasittavina... Ajatellut, että älä minusta mitään rikoskumppania tai itsepetoksellesi tukea hae.
Olen aivan varma, etten ollut ex-ystävälleni hyvä ystävä. Mulla on varmasti tosi korkeat odotukset ystävien suhteen. Toisaalta mustakin tuntui, etten vastannut ystäväni odotuksia, vaan mun olisi pitänyt olla erilainen. Emme kai kohdanneet samalla tasolla. Meillä oli yhteisiä ystäviä, joiden kanssa juttelimme (tai jauhoimme ja analysoimme) myös tästä ihmisestä, eivätkä juttuni tästä ihmisestä poikenneet niin kovasti muiden ystävien jutuista. Tosin eihän se tietenkään mikään puolustus ole. Mutta jos joku pitää täällä kirjoittelua on pahan puhumisena selän takana niin pitäköön. Ex-ystäväni tietää mun puhuneen hänestä pahaa, koska kerroin siitä hänelle, ja kerroin samalla, että mielestäni hän ei tarvitse tällaista ystävää.
Musta ei todellakaan tuntunut hyvältä laittaa ystävyyttä jäihin eikä puhua hänestä pahaa, se on ollut lähes sietämätöntä. Välien katkeamisesta on kulunut jo pitkän aikaa, mutta silti käyn sitä edelleen läpi, jopa niin että kirjoittelen nimimerkin takaa jonnekin helvetin keskustelupalstalle. En mä sentään niin kylmä ole, etteikö asia tuntuisi. Ja oikeasti olen tosi pettynyt myös itseeni, koska toivoin olevani hänelle ystävä, mitä oma toimintani ei todellakaan osoittanut todeksi. Eikä mulla ole niin vaan "varaa" hylätä ketään, tuskin kenelläkään oikeasti on.
Että ollaan nyt sitten ihmisiä toisillemme ja myös itsellemme.
"Meillä oli yhteisiä ystäviä, joiden kanssa juttelimme (tai jauhoimme ja analysoimme) myös tästä ihmisestä, eivätkä juttuni tästä ihmisestä poikenneet niin kovasti muiden ystävien jutuista. Tosin eihän se tietenkään mikään puolustus ole."
Kyllä se on puolustus. Miksi muuten olisit kokenut tarvetta sanoa, että juu, kyllä muutkin oli ihan samaa mieltä?
Onneksi tosiaan uskallat sinne peiliin katsella, mutta kuten itsekin olen laillasi havainnut, vaikea on myöntää itselleen koko totuutta siitä, mitä sieltä näkyy.
Muuten tuliko elämäsi jotenkin erityisen paljon paremmaksi, kun pääsit tästä ihmisestä? Helpottiko pahan puhuminen oloasi vai myrkytitkö omaakin maailmaasi vain enemmän?
Minulla on sinulle vinkki. Ota tai jätä (jättämisestähän sinulla jo on kokemusta, joten mikset ottaisi). Kun ihminen on sovussa itsensä kanssa ja kokee lämpöä ja rakkautta itseään kohtaan, on sitä helpompi kokea muitakin kohtaan. Silloin kestää helpommin muiden epätäydellisyyden ja ei elämää ja ihmisiä tarvitse niin paljon inventoida ja punnita koko ajan. Kun näkee ikävät puolet itsessään, kestää muidenkin ajoittaiset virheet. Tajuaa, että oma sisäinen paska painaa juuri niin paljon kuin muissa sitä näkee.
Lisäksi silloin kun puhuu paskaa, vie vähimmänkin oikeutuksen itseltään tehdä niin. Jos toinen olisikin tehnyt jotain väärin sitä ennen, ollaan siinä vaiheessa viimeistään tasossa. Sen jälkeen on turha edes mitään marttyyrinkaapua esiin kaivella. Joten miksi jauhaa paskaa, kun sen tarkoitus ei ole ajaa hyvää tai muutosta. Päinvastoin. Lisäksi ihminen usein vaistoaa, miten häneen suhtaudutaan (selänkin takana). Minä en ainakaan kenenkään itseinhoa tililleni halua.
Frendilläsi saattaa olla jokin persoonallisuushäiriö. Ihminen voi olla luonteeltaan narsistinen vaikka ei olekaan varsinainen narsisti. Narsistit (psykopaatit) taitavat olla melko harvinaisia, sen sijaan moniin mielenterveysongelmiin liittyy narsistisuutta.
Luultavasti frendisi piinaa sinua juuri siksi, kun harvemmin sanot hänelle "ei". Tuon tyyppisillä ihmisillä on yleensä vähintään yksi "nörttikaveri" jota voi pompotella mielensä mukaan. Kun kukaan muu ei lähde hänen kanssaan baariin niin sinä olet sitten se, joka lähtee heti kun käsketään. Todennäköisesti tyypillä ei todellisuudessa ole läheskään niin paljon kavereita, kuin hän antaa ymmärtää. Tyyppi ei varmastikaan kohtele kaikkia kavereitaan samalla tavalla kuin sinua, vaan mielistelee tietynlaisia ihmisiä. Saattaa olla, ettet välillä kuule hänestä moneen kuukauteen kun tyyppi hengaa "ystäviensä" kanssa eikä tarvitse varakaveriaan. Näitä "ystäviä" ovat kaikki ihmiset, joista kaverisi voi jollain tavalla hyötyä joko heidän asemansa tai heidän tuntemiensa ihmisten kautta.
Tyypillistä on myös sairaalloinen huomionhakuisuus, kateus, patologinen valehtelu sekä ihmisten haukkuminen juorujen levittely selän takana.