Amadeus Osloon, MUTTA...

Amadeus on ollut suosikkini alusta saakka, ja on edelleen, mutta moittia pitää lavashowta. Amadeuksen ääni oli aivan täydellinen, parempi kuin studioversiossa, ja biisi pelkällä korvalla kuunneltuna toimii täysin, mutta lavashowssa on vielä hurjasti kehiteltävää. Pitäisi saada sitä mystisyyttä, kiehtovaa Anastaciamaista dramaattisuutta myös esitykseen, jumppatytöt voisi heittää ihan kättelyssä menemään, pilasivat koko esityksen. Amadeuksenkaan liikehdintä ei ollut mairittelevaa, esityksestä puuttui se täydellinen biisiin mukaan heittäytyminen, täydellinen eläytyminen. Jotta viisukansa vakuuttuu, pitäisi lavashown olla todella vaikka mieluummin yliampuva, kuin liian laimea. Nyt kun ns. tanssijoita katsoi, ei todellakaan tanssijalka vipattanut samalla tavalla kuin pelkällä korvalla biisiä kuunnellen. Biisi on melko mahtipointinen saundeiltaan, joten esityksenkin pitäisi olla uljas ja upea. Kun nyt Amadeuksen taustajoukot tajuisivat hioa hänelle täydellisen lavashown, niin menestys Oslossa olisi varma.
6356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei uppoa välttämättä muihin eurooppalaisiin. Muistuu mieleen se Jasmin, joka lauloi että "Niin KAUNIS on taivas ja KAUNIS on maa jne." Ihan samaa menestystä pahnan pohjimmaisena povaan tälle pojulle, jos pääsee edustamaan Suomea.

Äänestä
  • houust sillä oli jalassa? Jotkut haaremihousutjo? Ihan järkyt! Levensivät takapuolta ja saivat kintut näyttämään pilleiltä. Stailaajat taas mokanneet pahan kerran...

    Äänestä

vähän samat fiilikset. oliko musiikki suorana kun Amadeus ei päässyt "sisälle kappaleen tunnelmaan" kunnolla? harmitaa kun paras biisi mokaillaan vähän näin...

Äänestä
  • esitys olisi ollut paljon dramaattisempi ilman taustajoukkoja, pelkkää mustaa ja valkoista ja ainoana tuulikone vaan käymään :) Amadeuksen laulun lisäksi

    Äänestä

Amadeuksen ääni on oksettavan kamala. Tuolalisessa honottavan tukkoisessa ja läpilauletussa möyryämisessä ei ole mitään hienoa.

Äänestä
  • Tuolla äänellä valittu tangokuninkaaksi, uskomatonta.
    Yrittääkö laulaa toisella tavalla vai onko ihan oikeasti tuommoinen lauluääni. Ainoa tuosta porukasta, joka osasi laulaa oli Pentti Hietanen, mutta lavalla liikaa perheenjäseniä ilman selvää roolia, eikä kieli kuulostanut kovin sulavalta, oliko esiintymisjännitystä vai muuta kankeutta? No se selviää Tampereen finaalissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lavashow kuntoon kirjoitti:

Amadeus on ollut suosikkini alusta saakka, ja on edelleen, mutta moittia pitää lavashowta. Amadeuksen ääni oli aivan täydellinen, parempi kuin studioversiossa, ja biisi pelkällä korvalla kuunneltuna toimii täysin, mutta lavashowssa on vielä hurjasti kehiteltävää. Pitäisi saada sitä mystisyyttä, kiehtovaa Anastaciamaista dramaattisuutta myös esitykseen, jumppatytöt voisi heittää ihan kättelyssä menemään, pilasivat koko esityksen. Amadeuksenkaan liikehdintä ei ollut mairittelevaa, esityksestä puuttui se täydellinen biisiin mukaan heittäytyminen, täydellinen eläytyminen. Jotta viisukansa vakuuttuu, pitäisi lavashown olla todella vaikka mieluummin yliampuva, kuin liian laimea. Nyt kun ns. tanssijoita katsoi, ei todellakaan tanssijalka vipattanut samalla tavalla kuin pelkällä korvalla biisiä kuunnellen. Biisi on melko mahtipointinen saundeiltaan, joten esityksenkin pitäisi olla uljas ja upea. Kun nyt Amadeuksen taustajoukot tajuisivat hioa hänelle täydellisen lavashown, niin menestys Oslossa olisi varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu