sinulla on ollut hyviä kommentteja täällä ja ajattelin, josko esittäisit minullekkin mielipiteitäsi.
Mies kärysi pitkästä vuosien salasuhteesta. Kärystä on nyt kaksi vuotta aikaa. Tämä toinen nainen käräytti mieheni ja piinasi minua ja miestäni vuoden verran. Mies teki kaikkensa, jotta en olisi saanut tietää ja lopulta oli pakko tunnustaa, kun sain sellaista tietoa, ettei voinut enää kieltää.. Mies oli lopettanut suhteensa jo ennen käryä, mutta naiselle se ei sopinut. Käytiin parisuhdeterapiat ja itkettiin ja huudettiin ja elämä oli yhtä helvettiä. Mies ei halunnut erota, vaan halusi toisen mahdollisuuden. Mies ei vaatimuksestani kertonut naisen nimeä ja kun naiselta tuli erilaista tietoa heidän suhteestaan, epäilin ja tiesin, että mies ei ollut kertonut kaikkea. Intin naisen nimeä häneltä, mutta hän sanoi, ettei koskaan sano sitä. Epäilin, että nainen on tuttu, mies kiisti ja sanoi, etten ole koskaan häntä tavannut yms. Kunnes sitten reilu vuoden kärähtämisen jälkeen sain selville, että nainen olikin tuttu, niin tuttu, että olimme yhdessä perheidemme kanssa viettäneet aikaa yhdessä eli nainen oli todellakin juonut kahvia meidän kahvipöydässä! Lisäksi suhteen keston mies valehteli.
Löin hanksat tiskiin ja pyysin, että hakee eroa, ei hae, sanoo haluavansa olla minun kanssani. On alusta asti ottanut tekonsa harteilleen, eikä ole minua syyttänyt mistään. On kyynelsilmin pyytänyt anteeksi antoa ja sanonut, että hän ei saa tehtyä enää tekemättömäksi. On myöntänyt suoraan, että ihastui, ei kiellä sitä. Sanonut, että missään vaiheessa ei kuitenkaan halunnut lähteä naisen matkaan. Ja kun nainen alkoi vaatimaan, että lähtisi, mies sanoi ei, ja näin ollen nainen katkeruuksissaan alkoi piinata minua. Mies oli kireä vuosien ajan, johtuen juuri tästä salasuhteesta, lisäksi oli valtavat työhuolet, jonka pikkiin minä laitoinkin miehen muuttuneen olemuksen. Ystävätkin huomasivat sen, että miestä vaivasi joku, viina virtasi ja mieheni oli sellainen, niinkuin hän olisi ylitse kaikkien muiden. Ei hänen kanssaan voinut mitään keskustella, otti aina nokkiinsa ja heti oli avioerolla uhkaamassa. Lopulta minä olin hiljaa ja annoin olla, joten läheisyydestä ei ollut tietoakaan. Tavallaan mieheni eli sumussa ja kuvitteli olevansa parempi kuin muut, vaikka oli ihan luuseri, loppujen lopuksi.
"Pahinta" tässä on se, että mies muuttui heti käryn käytyä, hän sanoi itse, että haluaa muuttaa elämänsä, kävi tässä miten kävi. On hellä, tekee kotitöitä, ei juo enää viinaa, ei hengaile baareissa, vaan viettää sitä kotiaikaa perheensä kanssa. Ihan kuin hän olisi saanut jonkun "herätyksen" vuosien sekoilustaan, vaikkakin minä odotan, että koska hän muuttuu taas siksi itsekkääksi paskiaiseksi, joka hän oli vuosia.
Mies tuli parisuhdeterapiaan vapaaehtoisesti ja on todella tehnyt töitä avioliittomme eteen. Luulen, että hän on todellakin oivaltanut jotakin elämän perusarvoista, tuskin kukaan pystyy näyttelemään montaa vuotta.
Kaikista eniten sattuu se, että sain siinä vaiheessa tietää vasta naisen nimen, kun olin jo tavallaan voiton puolella. Kaikki lysähti taas ja tajusin, että mies pystyy valehtelemaan kuinka pitkälle tahansa. Edelleenkin mies on sitä mieltä, ettei minun olisi pitänyt tietää naisen nimeä. Terapeutin mukaan miehen valehteluun oli syynä armoton pelko; hän ei uskaltanut kertoa naisen nimeä, koska tiesi, että minulle se tieto olisi liikaa.
Mutta en voi kuin ihmetellä, kuinka mieheni pokka on pitänyt kaikki nämä vuodet. Kuinka hän on saattanut viedä minua naisen perheen luo kahville ja näytellä kuin mitään ei olisi? Minkälainen ihminen pystyy sellaiseen?? Onneksi nainen ei ole ollut koskaan minulle mikään sydänystävä, olen aina pitänyt häntä epämielyttävä ihmisenä.
En voi elää enää näin vuosikausia, terapeutin mukaan minulla kuitenkin menee vuosia asiasta selviämiseen. Kun saisi selvän vastauksen itselleen, niin tietäisi, että lähtisikö vai ei. Jos mies olisi ollut nyt sellainen paskiainen kuin aiemmat vuodet, niin olisin jo lähtenyt. Mutta kun hän on nyt unelmamies kaikin tavoin. Vaikka kuinka haukkuisin häntä, niin aina vaan pää pystyyn ja sanoo, että tämän läpi mennään. Miehellä on tietysti valtavat syyllisyydentuskat, mutta on päättänyt jatkaa elämäänsä ja sanoo, ettei voi joka päivä hokea itselleen, kuinka paska ihminen hän on. Mies ei ole missään vaiheessa tehnyt itsestään sellaista pelleä, että itkisi ja anelisi niin, että homma menisi ihan överiksi=näyttelisi. Vaan on tunnustanut virheensä ja sanonut, että minussa ei ole vikaa. Muutaman kerran on itkenyt ja tiedän, että ne ovat olleet aitoja kyyneleitä. Saan päivittäin tekstiviestejä puhelimeeni, jossa hän kertoo rakastavansa.
Mutta kaikki vuosien valheet satuttaa vieläkin ja nöyryytys on todella ollut kovaa. Miksi en vihaa miestäni? Asia on puitu moneen kertaan ja aina minä vain sorkin sitä. Olen sanonut miehelle, että en pääse koskaan katkeruudesta täysin yli, hän sanoi, että hyväksyy sen. Mutta ei toista voi nokkia loputtomiin.
Mies kärysi pitkästä vuosien salasuhteesta. Kärystä on nyt kaksi vuotta aikaa. Tämä toinen nainen käräytti mieheni ja piinasi minua ja miestäni vuoden verran. Mies teki kaikkensa, jotta en olisi saanut tietää ja lopulta oli pakko tunnustaa, kun sain sellaista tietoa, ettei voinut enää kieltää.. Mies oli lopettanut suhteensa jo ennen käryä, mutta naiselle se ei sopinut. Käytiin parisuhdeterapiat ja itkettiin ja huudettiin ja elämä oli yhtä helvettiä. Mies ei halunnut erota, vaan halusi toisen mahdollisuuden. Mies ei vaatimuksestani kertonut naisen nimeä ja kun naiselta tuli erilaista tietoa heidän suhteestaan, epäilin ja tiesin, että mies ei ollut kertonut kaikkea. Intin naisen nimeä häneltä, mutta hän sanoi, ettei koskaan sano sitä. Epäilin, että nainen on tuttu, mies kiisti ja sanoi, etten ole koskaan häntä tavannut yms. Kunnes sitten reilu vuoden kärähtämisen jälkeen sain selville, että nainen olikin tuttu, niin tuttu, että olimme yhdessä perheidemme kanssa viettäneet aikaa yhdessä eli nainen oli todellakin juonut kahvia meidän kahvipöydässä! Lisäksi suhteen keston mies valehteli.
Löin hanksat tiskiin ja pyysin, että hakee eroa, ei hae, sanoo haluavansa olla minun kanssani. On alusta asti ottanut tekonsa harteilleen, eikä ole minua syyttänyt mistään. On kyynelsilmin pyytänyt anteeksi antoa ja sanonut, että hän ei saa tehtyä enää tekemättömäksi. On myöntänyt suoraan, että ihastui, ei kiellä sitä. Sanonut, että missään vaiheessa ei kuitenkaan halunnut lähteä naisen matkaan. Ja kun nainen alkoi vaatimaan, että lähtisi, mies sanoi ei, ja näin ollen nainen katkeruuksissaan alkoi piinata minua. Mies oli kireä vuosien ajan, johtuen juuri tästä salasuhteesta, lisäksi oli valtavat työhuolet, jonka pikkiin minä laitoinkin miehen muuttuneen olemuksen. Ystävätkin huomasivat sen, että miestä vaivasi joku, viina virtasi ja mieheni oli sellainen, niinkuin hän olisi ylitse kaikkien muiden. Ei hänen kanssaan voinut mitään keskustella, otti aina nokkiinsa ja heti oli avioerolla uhkaamassa. Lopulta minä olin hiljaa ja annoin olla, joten läheisyydestä ei ollut tietoakaan. Tavallaan mieheni eli sumussa ja kuvitteli olevansa parempi kuin muut, vaikka oli ihan luuseri, loppujen lopuksi.
"Pahinta" tässä on se, että mies muuttui heti käryn käytyä, hän sanoi itse, että haluaa muuttaa elämänsä, kävi tässä miten kävi. On hellä, tekee kotitöitä, ei juo enää viinaa, ei hengaile baareissa, vaan viettää sitä kotiaikaa perheensä kanssa. Ihan kuin hän olisi saanut jonkun "herätyksen" vuosien sekoilustaan, vaikkakin minä odotan, että koska hän muuttuu taas siksi itsekkääksi paskiaiseksi, joka hän oli vuosia.
Mies tuli parisuhdeterapiaan vapaaehtoisesti ja on todella tehnyt töitä avioliittomme eteen. Luulen, että hän on todellakin oivaltanut jotakin elämän perusarvoista, tuskin kukaan pystyy näyttelemään montaa vuotta.
Kaikista eniten sattuu se, että sain siinä vaiheessa tietää vasta naisen nimen, kun olin jo tavallaan voiton puolella. Kaikki lysähti taas ja tajusin, että mies pystyy valehtelemaan kuinka pitkälle tahansa. Edelleenkin mies on sitä mieltä, ettei minun olisi pitänyt tietää naisen nimeä. Terapeutin mukaan miehen valehteluun oli syynä armoton pelko; hän ei uskaltanut kertoa naisen nimeä, koska tiesi, että minulle se tieto olisi liikaa.
Mutta en voi kuin ihmetellä, kuinka mieheni pokka on pitänyt kaikki nämä vuodet. Kuinka hän on saattanut viedä minua naisen perheen luo kahville ja näytellä kuin mitään ei olisi? Minkälainen ihminen pystyy sellaiseen?? Onneksi nainen ei ole ollut koskaan minulle mikään sydänystävä, olen aina pitänyt häntä epämielyttävä ihmisenä.
En voi elää enää näin vuosikausia, terapeutin mukaan minulla kuitenkin menee vuosia asiasta selviämiseen. Kun saisi selvän vastauksen itselleen, niin tietäisi, että lähtisikö vai ei. Jos mies olisi ollut nyt sellainen paskiainen kuin aiemmat vuodet, niin olisin jo lähtenyt. Mutta kun hän on nyt unelmamies kaikin tavoin. Vaikka kuinka haukkuisin häntä, niin aina vaan pää pystyyn ja sanoo, että tämän läpi mennään. Miehellä on tietysti valtavat syyllisyydentuskat, mutta on päättänyt jatkaa elämäänsä ja sanoo, ettei voi joka päivä hokea itselleen, kuinka paska ihminen hän on. Mies ei ole missään vaiheessa tehnyt itsestään sellaista pelleä, että itkisi ja anelisi niin, että homma menisi ihan överiksi=näyttelisi. Vaan on tunnustanut virheensä ja sanonut, että minussa ei ole vikaa. Muutaman kerran on itkenyt ja tiedän, että ne ovat olleet aitoja kyyneleitä. Saan päivittäin tekstiviestejä puhelimeeni, jossa hän kertoo rakastavansa.
Mutta kaikki vuosien valheet satuttaa vieläkin ja nöyryytys on todella ollut kovaa. Miksi en vihaa miestäni? Asia on puitu moneen kertaan ja aina minä vain sorkin sitä. Olen sanonut miehelle, että en pääse koskaan katkeruudesta täysin yli, hän sanoi, että hyväksyy sen. Mutta ei toista voi nokkia loputtomiin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei ihmistä tarvitse vihata vaan hänen tekojaan.
Tämä oli toinen pyyntö, kun mielipidettäni kysytään. Tähän haluan alleviivata, että nämä ovat vain yksi näkemys asioista, ja ihan takuulla on muillakin hyviä ajatuksia ja oivalluksia.
Ensinnäkin tapaukseen liittyy niin monta osatekijää, että ne jokainen ehkä olisi hyvä käsitellä ominaan. Niistä sitten voi muodostaa oman näkemyksensä.
Se että miehesi halusi salata juttunsa voi liittyä ihan hänen omaan henkilökohtaiseen kasvuprosessiinsa. Se mikä se tarkalleen on, osaa vain hän kertoa. Suosittelen että tutustutte elämäkaaripsykologiaan. Meillä on myös aikuisina tiettyinä ikäkausina ne omat haasteemme, joita elämä eteen asettaa. Ne ovat myös puolisosta riippumattomia.
Voit lainata Dunderfeltin mainion kirjan ja tästä voit alustavasti tutustua asiaan: http://joyx.joensuu.fi/~pollanen/ekulku.htm
Ehkä hän vain halusi hahmottaa omaa seksuaalista puoltaan ja haki tavallaan uuden peilin, eli uusi ihminen tuo aina esiin puolia, joita ei tuttujen kanssa tule esiin. Se oli hänen oma tutkimusmatkansa. Parisuhteessakin täytyy muistaa, että meillä on myös oma henkilökohtainen elämä elettävänä. Se voi olla ristiriidassa toki sen parisuhteen kanssa, mutta useimmiten on mahdollista löytää kompromissiratkaisu. Sisältyikö tuohon terapiaan myös yksilöterapiaa?
Pettämisiin liittyy tiettyjä kuvioita. Yksi puoli jota harvat miehet ajattelevat on se, että he antavat tuolle toiselle naiselle signaalin, että olemassa on kilpailutilanne. Kun kilpailu muuttuu avoimeksi, ei mies enää pysty hallitsemaan tilannetta niin kuin kuvitteli. Kamalin lienee se, että se toinen nainen on tuttu (tai jopa ystävä) oman puolison kanssa. Koetko tästä jotain erityisen nöyryyttävää tunnetta?
Moni meistä elää vähän lohkoutunutta elämää, eli erotamme mielellämme todellisuuden eri osiin. Vaikka erikseen työn ja perhe-elämän välille tai rakkauden ja seksin välille. Miehille tuo seksin erottaminen itsestään erilliseksi todellisuudeksi on helpompaa kuin naisille. Ehkäpä miehesi ei ole tarkoituksella tehnyt pahaa sinulle, vaan ei ole yksikertaisesti kyennyt hallitsemaan ymmärtämättömyyttään tilannetta?
Niin, ehkä nyt on sinun vuorosi muuttaa omaa käytöstäsi. Asian jatkuva kaivelu estää näet eteenpäin menoa. Kyse taitaa olla sinun omasta prosessista. Onko sinulla hyvää ystävää, joka ymmärtää vähän laajemmin tätä asiaa? Voit ehkä kirjoittaa tunteita ja ajatuksia, tai mikset myös tilata aikaa omaa terapiaa varten. Voit purkaa johonkin toiseen kohteeseen omia tunteitasi.
Ihan vain siksi että on hyvä osata lopettaa rikkova käytös. Muista että toisen syyllistäminen voi ajaa hänet nurkkaan. Se taas nostaa esiin negatiivisuutta ja sitä mukaa uudestaan pettämistä. Kuka tahansa väsyy siihen että ei saa tilaa eikä mahdollisuutta muutokseen vaikka kuinka yrittäisi, jos toinen tuomitsee siitä huolimatta.
Näe se hyvä (joka ilmeisesti miehessäsi oli suhteen alussa ja nyt), iloitse siitä, ja kannusta siinä. Ihmisellä on taipumus kääntyä aina sitä kohti, mistä saa onnistumisen ja mielihyvän tunteita. Aivan kuten kukka kääntyy aurinkoa kohti. Ellei hän saa niitä sinulta, miksi ihmeessä hän satuttaisi itseään epäonnistumisilla lopun elämäänsä?
annoit ajattelemisen aihetta. Uskon todellakin siihen, että miehelläni on ollut menossa joku oma kasvuprosessinsa, sitä mieltä on terapeuttimmekin. Että hän väärällä tavalla haki ratkaisuja väärästä paikasta ja sitten kietoutui kieroon elämäänsä täysin, eikä päässyt irti. Mieheni sanoi, että hänellä oli välillä kamalat tuskat, oksenteli aamuisin, mutta oli niin hukassa, ettei oikein osannut tehdä mitään muuta kuin kulkea silmät sumussa. Ei oikein kuulemma edes muista menneistä vuosista mitään.
Ja kyllä erityisen nöyryyttäväksi tämän tekee juuri tuo tuttu nainen, nainen, jonka luona kävimme koko perheen voimin kylässä. Onneksi hänestä ei koskaan muodostunut minulle sydänystävää, vaan en ole koskaan oikeastaan pitänyt hänestä. Hän on kylmä, aina oikeassa oleva, hyvin minä-keskeinen, syyttää aina toisia ja puhuu toisista pahaa, arvostelee muiden elämää sen sijaan, että joskus katsoisi itse peiliin ja miettisi, missä perhehelvetissä itse elää. Mutta en usko, että hän koskaan näkee itsessään mitään vikaa, hän on niin täydellinen kuin olla voi. Täysin minun vastakohtani. Ehkä kuitenkin hyvä, että mieheni ihastui juuri häneen, nyt kaiken tämän sopan jälkeen mies on kauhukseen ymmärtänyt, minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä ollut. Hassua, mutta minulle ei tullut mitenkään yllätyksenä se, että juuri tämä nainen osaa olla niin katkera ja ilkeä ja kostaa kaiken katkeruuden syyttömään; olen aina tiennyt, että jos häntä joku loukkaa niin halutessaan hän voi tehdä mitä vaan. Mieheni ei uskonut sitä, lopulta uskoi, koska nainen teki kaikkensa tuhotakseen meidän elämän.
Ehkä minun on nyt syytä vain keskittyä tähän päivään ja todella iloita siitä, että mieheni rakastaa minua edelleen kaikesta huolimatta. Hän on loukannut minua pahimmalla mahdollisella tavalla ja minä olen ruoskinut häntä siitä, oikein kovalla kädellä.
Hänen tarvitsee todella rakastaa minua, kun on kestänyt kaiken, ehkä minun olisi nyt syytä laittaa asia taka-alalla ja oppia elämään sen kanssa, mitä on tapahtunut. Niin terapeuttikin sanoi, että älä ajattele anteeksiantamista vaan yritä opetella elämään tapahtuneen kanssa.
Meidät molemmat on nöyryytetty ja hakattu naisen puolesta, nyt on vain meistä, ehkä enemmän minusta kiinni haluanko katsoa, mitä mahdollisuuksia meillä on.
Koska jokin se on, mikä meidät on pitänyt yhdessä tapahtuneen jälkeen, vaikka elämä on ollut yhtä helvettiä tunnemyrskyineen.
minun puolesta. Sekä aloittajan että sinun kirjoituksesi valaisivat myös minun ongelmaa. Olen myös paininut samojen ajatusten kera kuin aloittaja.
sinä juuri vihaatkin miestäsi, koska nokit ja sorkit loputtomiin. Sanot, ettet ikinä pääse yli katkeruudestasi. Pitäisiköhän sinun vain hakea eroa ja sanoa miehelle, että teidän juna meni jo.
Melko tyypillistä, että toinen alkaa ihanneihmiseksi vasta sitten, kun eron mahdollisuus on vahvasti ilmassa. Menettämisen pelko on suurempi kuin rakkaus. Rakkautta voi pikemmin olla myös huomio, että erotessa kumppanin vointi paranee huomattavasti. Voi ikäänkuin vapauttaa rakkaansa aiheuttamastaan piinasta vihelmällä peli poikki.
Eräs tuttavamies hoksasi kerran vaimonsa ja lapsensa ovat onnellisempia ja tulevat paljon paremmin toimeen ilman häntä. Niin paljon he riitelivät ja väänsivät asioista. Mies oli matkatöissä ja odotti, että perhe kohtelisi häntä kotonaan kuin vierailevana tähtenä... no siitähän (myös) tuli riitaa. Pari erosi, mutta sittemmin he muuttivat jälleen yhteen, kun mies oli saanut tarkennettua asennettaan enempi kohdalleen.
ja olet sitä mieltä, että toinen on ihanneihminen vuositolkulla ihan vain sen takia, että pelkää avioeroa? En kyllä ihan siihenkään usko, kaipa joku päivä saisi tarpeekseen.
Joo, usko tai älä, olen pyytänyt miestäni päästämään minut, jos kerran rakastaa minua niin paljon, niin päästäisi suosiolla pois, eikä puhuisi rakkaudestaan, soisi minulle onnen jonkun muun kanssa. olen myöskin miehelleni sanonut, että vuosien työ on edessä ja en ehkä koskaan pääse kokonaan katkeruudesta eroon, saatika, että pystyn anteeksi antamaan. Mies on silti sitä mieltä, että kun hänelle annetaan mahdollisuus, niin hän uskoo, että meistä tulee yhdessä vielä onnellisia. Hän ei halua päästää minua, vaan ymmärtää tunteeni ja kestää ne.
Helpommalla hän pääsisi kun nyt lähtisi, luottamus, kaikki on mennyt. Nyt lähdetään pohjalta, rakentamaan uutta, en tiedä pystynkö siihen.... Mieheni haluaa yrittää, on halunnut sitä jo kaksi vuotta. Ja olet sitä mieltä, että mieheni on muuttunut vain menettämisen pelon takia, tavallaan hän on jo menettänyt minut... Että miksi enää näytellä mitään, kaikki on jo riisuttu pois... uskon, että mieheni on muuttunut loppuelämäkseen, sen verran karvana opetuksen sai. Vaikka me erottaisiinkin, tiedän, että mieheni on muuttunut mies senkin jälkeen.
miestäni, jos vihaisin, tuskin pystyisin tässä enää olemaan. Olen vihainen hänen teoilleen ja katkera siitä, että hän loukkasi minua niin.
Jos vihaisin, en sietäisi nähdä häntä enää silmissäni, en todellakaan.
On täysin normaalia käyttäytyä ihanteellisesti, myötämielisesti jopa mielistellen pelätessään jotain esim. juuri avioeroa. Sitä myös jaksaa vuositolkulla, vaikka jossain syvällä sisimmässään tietäisikin jo menettäneen kumppaninsa. Ehkä se on jokin itsesuojelumekanismi.
Puhut kovasti paljon miehestäsi, mitä hän on tehnyt, tekee nyt, mitä hän tahtoo. Mies haluaa yrittää, mies halua mahdollisuuden. Mies uskoo, että teistä tulee vielä onnellisia yhdessä. Hän ei halua päästää sinua pois. Olet kehoittanut miestä hakemaan eroa, olet pyytänyt päästämään sinut vapaaksi. Mies jatkaa itsepäisesti puheita rakkaudestaan sinua haluamatta ymmärtää sitä mitä todella haluat ja näkemättä mikä sinulle on hyväksi. Jotenkin ymmärsin, että pohjimmiltasi olisit valmis lähtemään ja aloittamaan alusta jonkun toisen kanssa. Vaihtoehtona on pitkä ja epätoivoinen yritys etsiä onnea miehesi kanssa.
Miehesi ei tule koskaan hakemaan eroa sinusta, joten sinun on haettava eroa ja otettava siitä koko vastuu päätettyäsi erota. Uskot miehesi olevan muuttunut mies myös eronne jälkeen. Minusta tuo on turhan positiivisesti ajateltu (vaikka tieysti toivoisin asian olevan niin). Useinmiten mies, jonka vaimo jättää hänen hurmaus -ym. tsemppausyrityksistään huolimatta puhkeaa silmittömään vihaan, sitten masentuu, katkeroituu, hyvin usein myös alkoholisoituu. Jotkut selviävät piankin, toisilta kestää pidemmän aikaa.
Tutki sisintäsi..
Itsekin uskottelin itselleni vuosia, etten vihaa ex-miestäni, mutta sitten viha häntä kohtaan oli lopulta pakko myöntää. Oli todella pelottavaa, kun mieleen alkoi tulla aggressiivisia ajatuksia häntä kohtaan, aivan uutta minulle. Sitten mietiskelin, että etenkin tyttöjen odotetaan olevan kilttejä ja passiivisia. Vihaaminen on syntiä. Siksi sitä on pirun vaikea myöntää. Muut vihaavat, minä en.
hyvin sitä ahdistusta, joka tulee esiin kun toinen puolisoista haluaa muuttua. Silloin nousevat omat pelot ja vastarinta esiin. Jossain sisimmässä kielletään muutos, että itse ei tarvitsisi kohdata tuota pelkoa.
Tarkoitan muutoksella mitä tahansa muutosta. Vaikka sitä kun toinen alkaa laihduttaa.
Yksi tapa estää muutoksen onnistuminen on tuo torpedointi. Mitätöidään kaikki yrityksetkin. Tulkitaan kaikki niin negatiivisesti kuin pystytään, ne onnistumisetkin.
Ihminen joka oppii hyväksymään sen, että elämä tuo mukanaan muutoksia, paluuta entiseen ei ole, kykenee tekemään elämästään onnellisemman.
Elämään kuuluu myös ikävien muutosten mahdollisuus, mutta nekin voi kääntää voitokseen, jos haluaa. Tähän kuuluu luopumisen läksy, aina on luovuttava jostain saadakseen jotain. Niin, sitä samaa onnea on turha etsiä (kuten nuoruuttakin), mutta voi tulla jotain uutta ja ennen kokematonta onnea. Ihan yhtä hyvin kuin epäonnea, se mahdollisuus on myös uudessa suhteessa. Uuden ihmisen kanssa et myöskään voi kokea samoja asioita kuin historiassa koit entisen kanssa. Uuteen suhteeseen liittyy ihan uudet haasteet. Se on nyt kahdesta ihmisestä kiinni, kuinka paljon he valmiita panemaan elämäänsä siihen likoon.
Jos ei se avioliiton ihanne ja etenkään se ihanne joka ulkoapäin asetetaan, toteudu, niin erotaan? Jokaisen on mietittävä mitä siltä avioliitoltaan lopultakaan haluaa. Siihen vain on varauduttava että toinen muuttuu ja niin sitä muuttuu itsekin. Eikä meistä kukaan tiedä tulevaa niin hyvin, että voisi ennustaa. Se joka kerää elämästä voimaa ja kokemusten kautta oppii kasvamaan, kestää paremmin nuo muutokset.
Sekin on jo hyvä saavutus, että yhdessä nuo kaksi menevät eteenpäin vaikka mahdollisesti siitä seuraisi ero. Nuo vuodet voivat olla hyvin rikkaita, kun vain osaa ne rikkauksiksi kääntää. Ilman näitä kokemuksia he olisivat paljon heikompia. Tätä kutsutaan Elämänkokemukseksi.
Päätelmäsi siitä millä mittaat mm. miehen ”todellista” muuttumista on kehäpäätelmä. Saman logiikan mukaan se että petetty masentuu ja alkaa vihata, vain paljastaisi petetyn todellisen tunteen. Että hän onkin aina vihannut miestään ja on luonteeltaan vihamielinen, henkisesti heikko ja kostonhaluinen. Hän siis ei ole rakastanut koskaan miestään, vaan etsinyt tilaisuutta erota ja etsiä uutta. Pettäjän tulisi vetää johtopäätös, että oli hyvä että pettämisen yhteydessä tuli esiin tämä puoli, joten se on hyvä syy erota. Avioliitosta ei tulisi enää mitään. Päättelyä vain vahvistaisi se, että petetty eron jälkeen masentuisi tai alkaisi käyttää päihteitä.
Niin vain ap voi kertoa, mitä suhteeltaan haluaa. Mikä hänelle on tärkeää. Se että hän saa elää ja kasvaa juuri sen ihmisen rinnalla vai se että toteuttaa avioliiton ihannetta? Tätä ihannetta voi yrittää toteuttaa jonkun muun miehen kanssa. Tai sitten voi ottaa asenteen uuden kanssa, että kunhan vain voi kertoa muille, että menee ”ihan hyvin” ja on joku mies.
mieheni on osittain muuttunut pakonkin edessä, koska tietää, että en jatka missään tapauksessa hänen kanssaan, jos entinen meno jatkuu. Hänen tarvitseekin muuttua ja niin myös minunkin. Eikö se ole päivänselvää? Kun en voi hyväksyä hänen tekojaan, niin jos hän jatkaa samaan malliin, niin en voi ajatellakaan jatkoa hänen kanssaan.
Mieheni suhde oli vielä voimissaan, kun hän eräänä syksyisenä iltana sanoi minulle, että alkaa elää elämäänsä erilailla, jättää viinan, viettää aikaa enemmän perheensä kanssa, alkaa harrastaan liikuntaa. Kun kyselin, että mistä moinen päätös, sanoi, että haluaa tehdä niin. Eli kyllä muutos hänen elämänsä muuttumisesta on tullut hänestä itsestään. Muutosprosessi alkoi jo ennen kärähtämistä.
Eikö joskus voi ajatella niin, että ihminen tosiaan muuttuu? Eikö ole koskaan sitä mahdollisuutta, että ihminen huomaa, ettei se ruoho ollutkaan vihreämpää aidan takana?
En tiedä, sitähän tässä yritetään selvittää.... Järjellisesti ajateltuna sanoisin itselleni, että hae eroa, tunnepuolella tulee tunne, että ehkä me onnistumme, terapeutin mukaan vain aika antaa vastauksen ja hänen mukaansa tunteeni menevät vielä pitkään laidasta laitaan. Joten uskoisin, niin, että aika antaa vastauksen minulle.
Selventääkseni vielä asiaa, meillä on ollut myös hyviä hetkiä paljon, olemme tulleet läheisimmiksi, kun on ollut pakko puhua. Kaikesta katkeruudesta, surusta ja riidoista huolimatta olemme läheisempiä kuin vuosiin. Edes joku asia on paremmin kuin vuosiin.
Siis haloo, ap on jo kaksi vuotta märehtinyt miehensä uskottomuutta?! Rivien välistä kyllä näkee, että petetty vaimo jollain tapaa nauttii salaa siitä vallan tunteesta, kun mies itkee ja vannoo päivittäin rakkauttaan tekstareilla. Eihän tollasta piinaa kukaan kestä, ei pettäjä kuin petettykään. On se kumma, että ei osata päästää irti tai antaa anteeksi, vaan kieriskellään näissä syyllinen-syytön-petetty-jätetty -kuvioissa vuosikausia. Eikö teillä ole ollenkaan muuta elämää kuin parisuhde? Harrastuksia, ystäviä, lapsia? Eikös se nyt ole ihan sama, kenen kanssa mies on pettänyt? Tuttu tai tuntematon?
kerron sulle, että ei ole ihan sama kenen kanssa on pettänyt.
Ainoa, jota tässä kuviossa voit muuttaa, on itsesi. Hyvin syviä itsemäärittelyitä ovat kysymykset:
- suostuinko elämään valheessa,
- millaista elämää haluan toteuttaa,
- miksi minun pitäisi ymmärtää tuota miestä vierelläni
* kuka minä oikein olen
* millaiseksi ymmärrän vastavuoroisuuden
Teet nyt niin tai näin, todellinen ongelma ei ole miehesi ymmärtäminen. Todellinen ongelma on sinun reaktiosi, tulkintasi ja ennen kaikkea tunteesi a) tapahtuneesta, b) nyt ja c) mitä tunteita haluat kokea elämässäsi.
Sinä olet nyt 'ajettu tai ajautunut' muutoksen välttämättömyyteen. Itsemäärittely on niistä haastavin tehtävä, Älä pakene, kuten miehesi pakeni uskottomuuteen. Ja on sen vuoksi tilanteensa vanki. Ole vapaa, henkisesti. Toissijainen kysymys on, eroatko vai et?