tapaus tämäkin

Syksyllä kotikirkonkyläni ( en ole aikaisemmin ollut paikassa enkä kerro paikkakuntaa) hotelli-ravintolan päällikkö soitti ja sovittiin neljästä keikasta pikkujouluiltoihin. Ensimmäisenä iltana kun olin saanut laitteeni viriteltyä ja säädettyä tuli tarjoilija sanomaan että ´` meillä sitten karaokejuontaja kerää asiakkaiden tyhjät lasit ja tuo keittiöön tiskiin`. Olin hämmastynyt ja kerroin ihan asiallisesti etten ole tullut tarjoilijan töihin ja että minulla on kädet täynnä työtä kyllä karaoken juontamisessakin, eikä asiasta ollut mitään puhetta kun keikat sovittiin.
Ilta meni mukavasti, asiakkaat oli tyytyväisiä. Seuraavavna iltana tulikin itse ravintolan päällikkö kysyen`´ sinäkö et suostu keräämään laseja`. Kerroin että en ole tullut tarjoilijan töihin vaan juontamaan karaokea,eikä keikkoja sovittaessa asiasta ollut mitään puhetta.Päällikkönainen totesi siihen että hän piti asiaa itsestään selvänä. Vastasin asiallisesti ettei lasien plokkaus kuulu karaokejuontajan tehtäviin, on paljon järkevämpää että minä hoidan musiikkipuolen ja he tarjoilupuolen ja toivotin työn iloa. Vastaukseksi sain ettei minulta enää jatkossa tilata keikkaa. Kysynkin kuinka moni juontaja keräilee biisien välissä laseja ja juoksuttaa keittiöön? Saanko vastauksiin vain asiallista tekstiä. Nyt sitten sain kuulla että ravintola oli vuokrannut tietokoneen ja siirtynyt tälle tarjoilija -siivooja-levynlaittaja linjalle. Sääliksi käy karaokeasiakkaita jotka kyllä tödennäköisesti tulevat kertomaan jaloillaan toimiiko homma vai ei.
4443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos karaoke menee tähän konesysteemiin!! Se on jo nähty, ettei se toimi. Liikaa on taukomusiikkia ja laulajat saa odottaa vuoroaan todella pitkään. Ja se, että karaokevetäjä olisi tiskinplokkaaja, ei minun käsityksen mukaan ole normaali käytäntö! En ole itse vetäjä, mutta karaoken suurkuluttaja kylläkin, joskus viinin voimalla ja joskus ilman..Karaoke kunniaan! Vetäjä tekee hienoa ja tärkeätä työtä!

Äänestä

Mie taijan tietää tuon paikan. Mä luulin asiaa veetuiluksi, mutta liene totta! Ensinnäkin karaokejuontaja ei saa tarjoilla olutta ravintoloissa, eikä hänen tehtäviin kuulu oluttuoppien keräily. Karaokevetäjä ei ole sisäänheittäjä, eikä ulosheittäjä. Kiertäkää kaukaa tommoset paikat! Nimittäin lakikin sanoo näistä asioista jotakin.

Ne jotka sorsii karaokejuontajia omilla laitteilla, siivoja, tarjoilija, levynlaittaja leuhkien kompastuu omiin nilkkoihinsa ja pian! Terve teillekin - ja tervemenoa karaoketaipaleellanne päin metsikköä. Nykyään on asiakkaat täysin tietoisia karaokesta ja hetken huuman jälkeen ravintoitsija voi todeta tehneensä vikainvestoinnin. Ei me nyt ihan niin takapajulaan olla menossa, että pelkkä nimi taululla ja riittää karaokelaulajalle. Säädöistä ei oo tietookaan, eikä playereillä paljoa säädelläkään. Miksaus on sitä mitä levyllä on --- eikä aina kovin hääviä. Olen nähnyt monta paikkaa jotka ovat sortuneet kahteen asiaan ja ei hyvä: Ahneisiin nylkyrivetäjiin ja omaan ahneuteensa, tiskintakustarjoitavaan karaokeen. Tarjolla on paljon paljon muuta ja kysyntä on aivan toista. Lyön vetoa, että se paikka jossa on kunnon vetäjä vetää pitemmän korren että pauke käy! Kunhan nuo jäykkäniska isottelijat ensin putsaantuu pois.

Kaikkea sitä ihmisten suusta kuulee, mutta olen tullut siihen ajatuksiin, että kenelläkään ei ole vara suhtautua asiakkaisiin juontajana niin ilkeästi kuin jonkun ohjelmatoimiston rengeillä, joilla ei ole mitään vastuuta, kunhan raha juoksee. Ohjelmatoimistoissa karaoke on vasta sijalla sata, muuhun tarjontaan nähden ja silti he pitävät liekassaan monia asiakkaita aika uskomattomilla argumenteillaan. Hyi! Hyviäkin ohjelmatoimistoja löytyy, mutta silloin toiminta onkin alusta loppuun asti reilua ja sydämellä tehtyä... Aina kun on haju, löytyy itse läjäkin!

Äänestä
  • Että mikään lakihan ei kiellä karaokejuontajalta alkoholin myyntiä.
    Olen itsekin sellaisessa suuressa suomalaisessa ravintolasysteemissä, jossa karaokejuontaja myy alkoholia ja blokkaa tuoppeja. Tämä tapahtuu tosin vain ja ainoastaan silloin jos karaokessa on hiljaista tms.

    Eli pääasiallinen tehtäväni on karaoken pyörittäminen mutta jos aika antaa myöden, niin voin myydä alkoholia tai kerätä astioita. Ja pitää myöntää että mielelläni noita joskus teenkin koska silloin ei ainakaan aika käy pitkäksi.

    Äänestä

  • pitää kommentoida kirjoitti:

    Että mikään lakihan ei kiellä karaokejuontajalta alkoholin myyntiä.
    Olen itsekin sellaisessa suuressa suomalaisessa ravintolasysteemissä, jossa karaokejuontaja myy alkoholia ja blokkaa tuoppeja. Tämä tapahtuu tosin vain ja ainoastaan silloin jos karaokessa on hiljaista tms.

    Eli pääasiallinen tehtäväni on karaoken pyörittäminen mutta jos aika antaa myöden, niin voin myydä alkoholia tai kerätä astioita. Ja pitää myöntää että mielelläni noita joskus teenkin koska silloin ei ainakaan aika käy pitkäksi.

    kun karaokevetäjä lähtee "työmaaltaan" keräämään laseja ja baaritiskille myymään ja "suma" seisoo, varsinkin, kun on paljon laulajia. Eri asia on se, jos tarjoilija on = karaokevetäjä, mutta en tarkoittanut semmosta paikkaa, kun en sellaisissa paikoissa käy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joikuilua kirjoitti:

Syksyllä kotikirkonkyläni ( en ole aikaisemmin ollut paikassa enkä kerro paikkakuntaa) hotelli-ravintolan päällikkö soitti ja sovittiin neljästä keikasta pikkujouluiltoihin. Ensimmäisenä iltana kun olin saanut laitteeni viriteltyä ja säädettyä tuli tarjoilija sanomaan että ´` meillä sitten karaokejuontaja kerää asiakkaiden tyhjät lasit ja tuo keittiöön tiskiin`. Olin hämmastynyt ja kerroin ihan asiallisesti etten ole tullut tarjoilijan töihin ja että minulla on kädet täynnä työtä kyllä karaoken juontamisessakin, eikä asiasta ollut mitään puhetta kun keikat sovittiin.
Ilta meni mukavasti, asiakkaat oli tyytyväisiä. Seuraavavna iltana tulikin itse ravintolan päällikkö kysyen`´ sinäkö et suostu keräämään laseja`. Kerroin että en ole tullut tarjoilijan töihin vaan juontamaan karaokea,eikä keikkoja sovittaessa asiasta ollut mitään puhetta.Päällikkönainen totesi siihen että hän piti asiaa itsestään selvänä. Vastasin asiallisesti ettei lasien plokkaus kuulu karaokejuontajan tehtäviin, on paljon järkevämpää että minä hoidan musiikkipuolen ja he tarjoilupuolen ja toivotin työn iloa. Vastaukseksi sain ettei minulta enää jatkossa tilata keikkaa. Kysynkin kuinka moni juontaja keräilee biisien välissä laseja ja juoksuttaa keittiöön? Saanko vastauksiin vain asiallista tekstiä. Nyt sitten sain kuulla että ravintola oli vuokrannut tietokoneen ja siirtynyt tälle tarjoilija -siivooja-levynlaittaja linjalle. Sääliksi käy karaokeasiakkaita jotka kyllä tödennäköisesti tulevat kertomaan jaloillaan toimiiko homma vai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu