MICHAEL JA MINÄ

kun suoraan mun elämästä, hyvä etten itkemään alkanut =( i love u michael

vuonna 1997 Helsingin HiStory-konsertin jälkeen. Kertomuksesi on aivan kuin minunkin elämästäni paitsi,että kaikki tapahtui aikaisemmin ja näin matkan varrella on tullut paljon kärsittyä ja itkettyäkin Michaelin puolesta mutta olen saanut olla myös häntä puolustamassa erilaisin adressein ja kirjoituksin, siitä hyvä mieli :)
Kerrottavaa olisi vaikka kuinka mutta nyt täytyy rientää koiraa taluttamaan.

Minäkö tämän kirjoitin?
Ei tuohon voi sanoa muuta kuin aamen.

mediahype ja eli ainakin viimeiset vuodet mediatuotteena kuten ajan henkeen kuuluu. This is it showkin jäi sellaiseksi ja loppujen lopuksi ei siitä ehkä olisi parempaa tullutkaan todellisuudessa vaikka MJ olsi ollut elossa.

michael oli minulle todella läheinen ihminen kun tapasin hänet ja hänen lapsensa ennen hänen kuolemaansa

En näköjään pysty kuvailemaan omaa tarinaani, mutta se muistuttaa paljon ap-kirjoittajan kertomaa. MJ oli nuoruudessani planeetan suurin stara. Pidin hänen musiikistaan ja hän oli niin namun näköinenkin! Sittemmin muistiini jäi vain joitakin suurimpia lööppejä MJ:n elämän varrelta. Pedofilia-jutut olivat mielestäni täysin älyttömiä ja muutenkin säälitti.. suoraan sanoen vi..ti Michaelin kohtelu mediassa sekä esim. työkaverien kommentit. Myös minua hävettää, kun tuolloin ei ollut kanttia puolustaa häntä. Kun 25.6. yöllä valvoin ja näin uutisen MJ:n kuolemasta, itkin kuin läheinen olisi lähtenyt! Varmaan asia liittyy jotenkin myös oman kuolevaisuuden vääjämättömyys, kun nuoruuden musiikin luonut hahmo ottaa ja poistuu näyttämöltä. Surua onkin sitten piisannut, en ole voinut puhua asiasta kenellekään. Olen lukenut Michaelista kaiken mahdollisen, kuluttanut hirveästi aikaa youtubessa. Näin meni viime syksy. Nyt liki 7 kk jälkeen huomaan jotenkin hyväksyväni tapahtuneen ja minulle tuottaa iloa ajatella kaikkea, mitä hän sai aikaan. Maailma olisi helvetin paljon köyhempi paikka, jos MJ ei olisi koskaan täällä käynyt!

Olen siis keski-ikäinen nainen, joka harvoin innostuu mistään ilmiöistä, varsinkaan median hypetyksistä. Uskon vaan, että Jacksonissa on taikuutta. Niin paljon hän herättää ihmisissä tunteita - onneksi enimmäkseen positiivisia.

OON VARMAAN AIKA OUTO MUTTA NUKUN MJ JULISTEIDEN KANSSA TAI SIIS OON LAITTANUT ALEMMAKS NE JULISTEET. SANON MUN MJ JULISTEILLE AAMULLA HUOMENATA JA ILLALLA HYVÄÄ YÖTÄ. TUNTUU KUIN MJ OIS MUN KANSSA KOKO AJAN KOSKA MULLA ON MJ MIELIKUVITUS KAVERI... MUTTA ENTÄ SITTE?? AIDOT FANIT NIIN NILLÄ ON MJ:STÄ ESIM SE MIELIKUVITUS KAVERI NS. KOKO AJAN MUKANAAN. MUT KU MUN KOHAL AJATTELEE OON VASTA 12 VUOTIAS TYTTÖ NIIN EI SIIN OO MITÄÄ OUTOO. JA MUA SATTUU KUU AJATTELEN MJ:TÄ KOSKA RAKASTAN HÄNTÄ NIIN PALJON JA HÄN ON MUN ELÄMÄ, ENKELI JA SYDÄNMENI.

Kauniisti kirjoitit, hienoa.

On myönnettävä että Michael Jacksonin kuolema kosketti syvältä. Koko kesä 2009 ja syksykin meni sumussa, syvästi surren.

Katsoin joka päivä ja yö tuntikausia Michelin esiintymisiä YouTubesta sekä kuuntelin levyjään. Itkin usein.

Kukaan artisti ei kuoltuaan ole aikaan minulle tällaista tunnetilaa. Olen kuitenkin jo keski-ikäinen nainen en mikään teinityttö.

Itssellä on myös tuo juttu, että kun Michael kuoli, niin sitten vasta n.vuoden päästä alko kiinnostaan, että "hei, sehän tanssi noin hyvin, ja laulo noin hyvin ja ...." sitä rataa. Itseänikin hävettää syvästi se, kun joskus about.3 vuotta sitten kerroin kaverilleni YHDEN AINOAN KERRAN (siis en ole tätä "vitsiä" koskaan kenellekkään kertonut muulle kuin hänelle)tämän:
minä: MIkä rapisee, kimaltelee ja on vaarallinen lapsille?
kaveri:Hmmm... muovipussi?
minä: ei vaan MIchael Jackson!

Niin, vain tämän kerran kerroin sen kenellekkään, ja se on syöpynyt niin pahasti mieleeni, että näin siitä painajaista. (Itsestänikin tuo painajainen tuntuut järjettömältä:/)Mutta pyydän tuota sysyyyyyyyyväästi anteeksi kaikilta, jotka sitä pyytävät, ja toivon että tuo vitsi olisi unohdettu.
(Kuunnelkaa Youtubesta Michaelin lukema ja kirjoittama runo Planet Earth poem, itsellä sydän särkyy kun sitä kuuntelen :))

kuinka moni huomas putouksen finaalissa ku riku esitteli seuraavan vuoden hahmonsa "felastisen", niin Smooth Criminal pyörähti käyntiin ::D:D:D:D:D

joo... näyttelihän se Michaeliakin siinä... aika typerää käytöstä rikulta... Hyvä toi tarina, itekki aloin vasta tykkään Michaelista Hänen kuolemansa jälkeen:) Hän on niin ihana:) Ja hei se 12 vuotias tyttö, et ole outo:) Oon ite 13 vuotias tyttö ja 'harrastan' noit samoi juttui mitä sääki:) I love MJ

heiiii! mukava lukea täältä että on "muitakin" keski-ikäisiä,kolmenkympin iässä olevia joissa elää niin vahvasti MJ.joko faniksi tullut kuoleman jälkeen enempi tai fanittanut kauemmin.itse olen 32-v nainen ja olen ollut MJ fani yli 20vuotta.Ja huvittavinta on se että välillä tuntuu kun jostain alkaa puhe Mjstä olen kuin se pieni tyttö joka hehkuttaa ja fiilistelee niin paljon,ja suurin osa aikusista jne katsoo vähän että jooh...Jos on kasvanut MJn musiikin,ja käynyt läpi sen lapsuuden fiiliksen mitä koko ihminen on antanut taiteilijana niin se jatkuu koko elämän.Tottakai pidän muistakin soul,funk artisteista mm. ja elämässä on hetkiä milloin miettii muutakin jne.mutta MJ on ainut artisti joka on koskettanut mua ihmisenä ja antanut niin paljon että uskon olevani se ihminen mitä olen nyt.Hänessä on taikaa,koska olen päässyt hänen keikalleen ja en tiedä ketään artistia joka voisi aiheuttaa sellasta fiilistä.Hän on upea laulaja,musiikki on upeaa,tanssijana uskomaton ja tietenkin kuuma mieheksi kuin mikä.
Hänen kuolemansa kosketty syvästi ja pisti muistelemaan paljon nuoruuttani ja myös kuinka olen seurannut hänen elämäänsä joskus enemmän ja joskus vähemmän ,hiljasten hetkien aikaan,koska muistan hyvin miten pedofiili syytteet tulivat ja koko asia romutti MJtä ihmisenä ja jos joku on ollut lapsesta asti ihmisten esillä,ilman kaunista lapsuutta,ei se voi tehdä ihmisestä täysin normaalia.MJ tulee olemaan aina upea,kaunis esiintyjä ja ihminen ja arvostukseni on sanoin kuvaamatonta ,koska rakastan myös Jackson 5 varhaistuotantoa.Häen musiikkinsa on osa elämääni ja päiviäni ollut yli puolet elämästäni ja se tulee aina olemaan niin.R.I.P

Kaunis kirjoitus

Tuo on kyllä totta, että Michael oli niin kuuluisa julkkis, että hänestä oli tullut jo käsite - jotain elämää suurempaa. Itsekin muistan, että suuren osan elämästäni tiesin Michaelin olemassaolon ja arvostin häntä artistina, kuuntelin joitakin hänen kappaleitaan, mutta en suuremmin fanittanut tai tuntenut häntä. Muistan myös, että hänen kuolemansa tuntui jollain tavalla pahalta - maailma oli menettänyt ihmisen, joka oli niin paljon vaikuttanut siihen, aina Japanista Afrikkaan asti, ja muistan ajatelleeni, että tämä on väärin, kunpa hän ei olisi vielä kuollut. Mutta vasta tänä vuonna minusta on tullut hänen faninsa - se tapahtui sen jälkeen kun aloin vain hetken mielijohteesta katselemaan hänen haastatteluitaan youtubesta - tajusin nimittäin, etten koskaan ollut tutustunut hänen "lavantakaiseen" elämäänsä, siihen kaikkeen mitä hän oli esiintymisten ja hopeapukujen ulkopuolella. Ja pikku hiljaa, video videolta, haastattelu haastattelulta aloin tajuta, kuinka persoonallinen ja uniikki ihminen onkaan kyseessä ja oikeastaan kuinka samanlaisia minä ja hän olemme, ja siitä kaikesta oli väistämätön seuraus se, että minusta tuli "hard-boiled" Michael Jackson- fani. Koko elämäni loppuun asti...

Ihana teksti :3 Kaunis :3

Kaunis teksti! Itse olen ollut MJ fani 10 vuotiaasta saakka ja olen nyt 16. Ihana mies

Ite oon tällänen yläasteelainen tyttö ja kun olin nuorempi en ns. välittänyt Michael Jacksonista, mutta olin jo nuorena kuullut hänestä ja siitä kuinka ilmiömäinen esiintyjä hän oli. Serkun kaverin kautta sitte aloin kuunteleen hänen biisejään ja innostuin. Kohta olen 1 ja puol vuotta kunnolla fanittanut ennen vain pidin rakkauteni häneen vain omana tietona

ihan kun oisin ite kirjottanu ton... rakastan michaelia ja hirveä ikävä!!

Itse olen vasta nyt 14v tyttö ja löysin Michaelin musiikin elämääni vasta alle vuosi sitten. Olin aiemminkin tiennyt hänen olemassa olostaan mutten varsinaisesti pienenä tiennyt kuka hän oli. Sattuu älyttömästi ajatella että en koskaan saanut mahdollisuutta todellisessa elämässä kuulla hänen ääntään joka on kuin enkelillä, tai nähdä hänen hymyään joka on maailman kaunein. Itken usein kun ajattelen häntä, ja kun kuuntelen hänen musiikkia. Samalla saan siitä kuitenkin jotain voimaa, vaikka samaan aikaan tuntuu että hajoan sisältä päin enemmän joka hetki. Antaisin mitä tahansa, että saisin olla se yksi tyttö siellä 90-luvulla joka pääsi katsomaan hänen upeaa esiintymistään. Kun puolivahingossa kiinnostuin hänestä ja hänen musiikistaan, ja luin hänen kuolemastaan, sydämeni mureni tuhansiin pieniin palasiin. Olen päältä päin iloinen ja hyvin koulussa pärjäävä, mutta oikeasti olen aivan rikki. Minulla on kauhea ikävä Michaelia, ei ole mitään mitä en voisi tehdä, jos saisin kerran nähdä hänet ja kertoa kuinka paljon häntä rakastan. Sattuu ajatella kuinka raskas elämä hänellä oli, paljonko media ja syytökset häntä satuttivat, tai paremmin, ne mursivat hänet lopulta täysin. Itken nytkin kun kirjoitan tätä, en voi mitään että ikävä on niin kova, olen jo melkein sen vuoden itkenyt lähes päivittäin enkä tiedä kuinka kauan jaksan enää jatkaa. Kukaan ulkopuolinen ei voi kyetä ymmärtämään mun kipua, se on jotain niin suurta. Toisaalta ajatus siitä, että Michael saa nyt levätä rauhassa, poissa median kynsistä, nyt kukaan ei voi satuttaa häntä enää, saa sieluni rauhoittumaan mutta tekee älyttömän kipeää. Joka päivä tuntuu että kaipaan häntä enemmän ja enemmän, ajattelen häntä koko ajan. "Hänen musiikkinsa elää aina" on tietysti totta, mutta kyse ei ole pelkästä musiikista, vaan siitä, että minulla on ikävä hänen kaunista persoonaa ja sieluansa. Hän oli ihana niin sisältä kuin ulkoa ja minulle hän tulee todennäköisesti aina olemaan se ykkönen mun sydämessä, jossa hän säilyy ikuisesti, ja vaikjen oikein uskokaan, toivon että kun lähden rajan tuolle puolen, tapaan hänet siellä, ehkä vielä joskus. Tätä viestiä ei varmaan kukaan enää lue täällä 2018, mutta tuli kuitenkin tarve kirjoittaa juuri tähän keskusteluun. Parannetaan maailma, tehdään siitä parempi paikka.

Ei saakeli miten vanha ketju, mutta aivan pakko kertoa omakin kokemus :D Ihan vaikka omaksi iloksi, vaikkei kukaan luekaan. Olen 17v.
Olin 6 tai 7-vuotias. Isä kuunteli aina MJ:tä ja näytti hänestä videoita, kun kävin isällä. Olin varmasti nähnyt kaikki musiikkivideot, mutta parhaiten on mieleen jäänyt Thriller, Beat it, Remember the time, Black or White, Leave me alone, Smooth Criminal ja Bad. Tarkoituksella koitan olla katsomatta joitain noista videoista, että saisin myöhemmin vielä voimakkaamman nostalgiakokemuksen ja kylmät väreet. Isäni ei noin muuten ollut mikään kiva ihminen, ja Michaeliin tutustuttaminen on varmaan yksi ainoista hyvistä asioista, joita hänestä jäi. En koskaan pitänyt Michaelia esimerkiksi pelottavana, rumana tai outona, vaan minusta hän oli todella taitava, vaikka en tuolloin pienenä lapsena ollut hänestä yhtään kiinnostunut. En edes osannut kyseenalaistaa hänen ihonvärinsä muuttumista. Näin eniten hänen naamaansa 80-luvun lopulta, silloin kun oli Bad -kiertue. Ajattelin, että ehkä toinen hänen vanhemmistaan oli musta ja toinen valkoinen. Joskus opettelin puoliksi vitsillä hänen tanssiliikkeitään, mutta muuten en oikein osannut sanoa mitään mielipidettä saati hypettää. Kotona, eli äitin luona ei sitten ollut mitään MJ-kamaa. Kotona kuunneltiin suomalaisia naislaulajia, joten Michael jäi unholaan moniksi vuosiksi. Harmittaa, kun mitään fanituotteita ei ole. Ei levyjä, ei mitään. Äitin yksi poikaystävä myös paheksui sitä, että Thrillerin video on liian "pelottava" 6-7-vuotiaalle. :D Äiti varmaan tähän päivään saakka uskoo, että sain siitä traumat. En saanut. Upea kappale ja legendaarinen video.
Sain netin ulottuvilleni suhteellisen myöhään, ja kun sain, Youtubessa suositeltiin minulle satunnaisesti haastatteluja tai musiikkivideoita. Haikeudella katsoin ja kuuntelin niitä, olin että "Ainiin, hänkin on olemassa". Aloin katsomaan enemmän ja enemmän haastatteluja ja muita videoita. En ollut koskaan aikaisemmin esimerkiksi kuullut kunnolla hänen puheääntänsä. Se oli niin hento ja kummallinen, mutta suloinen. Tunnistan hänestä paljon tuttuja ja samaistuttavia piirteitä, ja hänestä tulee jotenkin niin sympaattinen vaikutelma ihmisenä. Niin lapsenmielinen ja hyväuskoinen. Varmaan omallakin kohdalla lapsenomaisuus tulee kestämään pitkälle aikuisikään xD Hänessä oli myös paljon asioita, joista en tiennyt. Esiteininä vasta sain tietää muun muassa pedofiilisyytöksistä ja tarkasta kuolinsyystä. Ne tuntuivat ja tuntuvan edelleen pahalta. Välillä suren tyypin kuolemaa, vaikka siitä on kulunut jo ikuisuus. Haastatteluissa hänelle ollaan välillä erittäin törkeitäkin. Hänen "fanittamisensa" menee vähän aalloittain. Saattaa mennä kuukausia tai puoli vuottakin, etten mieti häntä ollenkaan, mutta sitten kun sattuu löytämään hänestä jotain itselle uutta ja ihmeellistä, innostus palaa äkkiä takaisin.
Voi Michael.