Pimp your underwear
Kisahalli tunnelmoi, pullisteli ja elämöi, kun kohti kehää asteli yleisön saattelemana sininen maailma silkkisensinisen huppunsa alla. Haastajan kasvoja ei näkynyt. Hän käveli joustavan tyynesti kehälle ja heilautti itsensä köysien välistä valoihin, tervehti yleisöä nostamalla vasemman hanskansa kohti kattoa. Yleisö mylvi.
Hädin tuskin kuultiin esittely, atonaalinen briiffi
- Ja sinisessä nurkassa illan haastaja, voimakkaampi kuin mikään, painavampi kuin kukaan. Tämä ikiaikainen ja hiljainen kaiken perustaja että perusta, kuolema ja elämä, kaiken haastaja ja kaiken tuomitsija, on saapunut tänään tänne, nähdäkseen vastustajansa kaatuvan, niin kuin he kaikki ovat kaatuneet tätä ennen ja tämän jälkeen. Ladies an' gentleman, sinisen kulman jumala, Avaruuden safiirisilmäinen dumari, itseee MAAILMA!
Kuuluttaja kailotti mikrofoniin kuin hänen jalkojansa olisi syöty. yleisö villiintyi, vaati verta ja kahtatoista erää, iltaansa täytettä. Kaikki odottivat, mutta eivät ehtineet saada ääntänsä madalletuksi, sillä valokeilat kääntyivät kuin sapelit kohti hallin toista päätyovea, josta ponnahti esiin punaisen kulman valtiatar, puolustava mestari. Yleisö ponnahti seisaalleen ja katto oli irrota sijoiltaan.
- Ja punaista kulmaa kohti tanssii kaikkien ikuisesti rakastama Hakaniemen oma ampiainen, varjoisten katujen kissa, kuumin katti sitten Aristojen laumain, sen syvin ja lämpimin sydän ja vaarallisuus, Kay the Ultimate Gay!
Kuuluttajan ääni hävisi väkijoukon silmittömään karjumiseen, kirkumiseen ja tömistelyyn. Ilmassa lensi tavaraa, lippiksiä ja lippujen valkoisena välkkyviä selkiä. Metelissä ei voinut kuulla enää mitään. Valokeiloissa pomppiva mustanuttuinen tyttö ei esittelyjä kaivannut. Hänen punaiset nyrkkeilyhanskat lähettelivät loputtomasti lentosuukkoja maailmalleen. Askeleet olivat keveät, asu valkoinen - jotta kaikki näkisivät kaiken. Oli saalistajien päivä. Puolustava mestari piteli hetken hanskojaan mustan piponsa päällä ja katseli vellovaa ihmismerta ympärillään ymmärtäen olevansa kaiken keskuksessa, hänessä itsessään.
Pipossa luki isoilla kultakirjaimilla
"FIGHTER".

Vastaukset 2
Vanhimmat
se pipopää Christina Aquilerasta?
Mä kävin kurkkaas sun galleriaa ja siellä oli yhä se kiva mulli odottamassa. En itse tosin tiedä mikä mulli on enkä ala sitä googlaamaan, sillä musta on naurettavaa tämä ajan yleissivistys, joka on lähtöisin googgelista. Mitä jos joku joutuu joskus ihan pöytäkeskusteluun jonkun kanssa? Mitä siinä sitten tekee, kun törmää suin ja päin omaan tietämättömyyteensä, kaivaa esiin kännykän ja alkaa surffaan?
Miä nauran.
Taas C.A:sta tykkää koko Tellus.
(uninen suudelma kädellesi, herrasmiesmäisesti)