Pettäjät!

Kun te petätte rakastunutta ihmistä (jota tekin sanotte rakastavanne), ja kun tämä ihminen sitten ei kestäkään tekoanne vaikka te pettäjät haluaisittekin edelleen jatkaa, niin sattuuhan se jättäminen teitäkin. Mutta kertokaa se kipu miljardilla, niin ymmärrätte, millainen on se petetyn tuska ja kipu.
Itse olen tullut petetyksi. Kaiken piti olla hyvin, oli hellyyttä, juteltiin paljon, oli yhteisiä harrastuksia kunnes mies ilmoitti salasuhteestaan. Minulla alkoi järjetön alamäki, pää meni sekaisin ja toipuminen kesti pitkään. Jätin tämän miehen ja hän syytti minua elämänsä pilaamisesta, mitäs menin jättämään.

Nyt vuosia myöhemmin voisin sanoa, että tämä mies puhui totta suhteen aikana. Hän sanoi tekevänsä minut onnelliseksi ja näin todella tapahtui. Sen suhteen jälkeen olen ymmärtänyt, mitä on olla todella onnellinen ja mitä on aito rakkaus. Nuorena romantikkona kuvittelin kaikenlaisen lässytyksen ja romanttisen hörhöilyn olevan tavoittelemisen arvoista. Nykyään en lainkaan. Elämäni pahin painajainen toteutui tämän miehen kanssa ollessa. En ollut suhteessa oma itseni, elin vain "rakkaudelle" ja hänelle. Helvetin jälkeen elämäni on ollut seesteistä ja kaunista ja kartan tietyn tyyppisiä miehiä. Olen kääntänyt hyvin erilaisen lehden elämässäni monella tapaa. En kestä lainkaan imeliä sanoja tai liiallista kontrollointia ja mustasukkaisuutta saati liiallista sitoutumista toiseen ihmiseen.

Joskus petetyksi tuleminen voi olla aikamoinen siunaus ja oman sisimmän tutkiskeluprosessi jos sen haluaa nähdä niin. Minulle se oli paras asia, mitä minulle on koskaan tapahtunut, niin kamalalta kun se kuulostakin. Naivista nuoresta tytöstä tuli hetkessä fiksu ja omilla jaloilla seisova nainen.
4454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan oli kuin omasta kädestä tuo teksti. Sain tässä jokunen aika sitten tietää miehen pettäneen. Annoin kaikkeni siihen suhteeseen, asiat olivat hyvin, ei edes riitoja. Miehellä vaan oli niin säälittävän huono itsetunto että sitä piti lähteä pönkittämään toisen naisen kanssa. Valehteli puoli vuotta minulle.

Olen jotenkin onnellisempi nyt. Totta kai sattuu vieläkin mutta olen oppinut paljon itsestäni, aloittanut puhtaalta pöydältä. Olen vapaa. Elämään itselleni.

Äänestä

Minä olen juuri tässä miljardikertaisessa kiputilassa, itseasiassa ollut kaksi kuukautta. 25 vuotta yhteiseloa takana ja mies jäi kiinni. Alan olla siinä kunnossa, että suljettu osasto tuntuu kohta ainoalta vaihtoehdolta. Meille ei pitänyt käydä koskaan näin, olimme onnellisia, miehenkin mielestä. Mutta niin vain kävi. (Eihän niin koskaan vain käy, se on aina pettäjän tietoinen valinta.)
Mies on hoitanut minua koko ajan parhaalla mahdollisella tavalla; olen saanut lohtua, tukea, purkaa vihaa häneen ja hän on uskottavasti kertonut kaikki tilanteeseen sopivat fraasit; olen läksyni oppinut, haluan vain sinut, en tiedä mikä sai minut niin tekemään jne.
Teimme heti eropaperit ja ositukset kuntoon, mutta minusta ei ollutkaan siihen. Olen kaikkeni antanut jo teinistä tähän suhteeseen ja kauhukseni huomasin, että olen täysin riippuvainen miehestäni. Vaikka panin hänet pihalle, halusin hänet heti takaisin, menin suorastaan paniikkiin.
Vaikka on täysin selvää, että tämä kolmas osapuoli ei enää elämäämme konkreettisesti kuulu, minusta tuntuu etten voi koskaan päästä tästä yli. Olen niin lapsellinen ja vanhoillinen, että mielestäni jotain on rikottu niin peruuttamattomasti, ettei tämä enää voi onnistua. Meillä on kaikki muuten hyvin ja rakastamme toisiamme hyvin paljon, mutta nyt tuntuu, että tämä minun vatvomiseni vain pahenee ja vaivun syvään masennukseen. Ensi viikolla yritämme vielä terapiaa ja sanoinkin miehelleni, että toivottavasti ammatti-ihminen osaisi valaa minuun rohkeutta eron ottamiseen, jos kerran näyttää siltä etten voi tätä koskaan antaa anteeksi.
Olen itsekin miettinyt sitä, että erotuska ottaisi varmasti aluksi kipeämpää, mutta siitä voisi aueta uusi iloinen ja itsenäinen elämä -joskus, olen kuitenkin vasta 40-vuotias. Se, että jatkuvasti tekee kipeää toisen rinnalla, vaikkakin ehkä joskus vähän vähemmän, voi kuluttaa tämän suhteen kuitenkin täysin loppuun ja sitten huomaankin yhtä äkkiä olevani elämäni ehtoopuolella ja täysin turta.
Teidän kertomuksenne rohkaisevat uskomaan siihen, että minustakin voi vielä tulla itsenäinen ja fiksu nainen, ehkä joskus vielä onnellinenkin -yksin tai uudessa suhteessa uskollisen ja kunnioittavan miehen rinnalla.

Äänestä
  • Pettämisen ja mahdollisen eron jälkeen tulee ns vieroitusoireita, voi joutua paniikkiin jne. Voi luulla että haluaa just sen ihmisen takaisin mutta ne tunteet voivat mennä ohi. Sun kannattais odottaa että sun olotila on mahdollisimman neutraali ennen kuin teet lopullisen päätöksen. Niin kauan kun tunnet jotain miestäsi kohtaan niin ei kannata pistä ihan poikki. Tunteilla tarkoitan vihaa, rakkautta, surua jne.

    Äänestä

  • nainen34 kirjoitti:

    Pettämisen ja mahdollisen eron jälkeen tulee ns vieroitusoireita, voi joutua paniikkiin jne. Voi luulla että haluaa just sen ihmisen takaisin mutta ne tunteet voivat mennä ohi. Sun kannattais odottaa että sun olotila on mahdollisimman neutraali ennen kuin teet lopullisen päätöksen. Niin kauan kun tunnet jotain miestäsi kohtaan niin ei kannata pistä ihan poikki. Tunteilla tarkoitan vihaa, rakkautta, surua jne.

    Itsellä sekava tilanne. Mies jäi kiinni vuosia jatkuneesta seksisuhteesta ja koko ajan kuitenkin kertoi rakastavansa minua. Nyt tilanne se, että maksan miehen ulos yhteisestä kodista ja hän hankkii oman asunnon. Emme ole tehneet vielä ainakaan lopullista eropäätöstä. Pidämme harkinta-ajan/paussia. Kuitenkin olemme sopineet, että tämän aikana ei ole kummallakaan muita säätöjä vaan ajattelemme suhdettamme ja varsinkin mies luvannut miettiä miksi niin on käynyt. Ilman näitä vastauksia liityen salasuhteeseen en voisi edes ajatella yhteistä jatkoa. Mutta mistä sen tietää ettei saman nainen astu kuvioon mukaan kun mies on sitten "vapaa", nainen itse kertoi, ettei halua miehestäni itselleen kumppania vaan se kaikki on ollut pelkkää kahden aikuisen kivaa. Mies kertoo samaa. Tiedä häntä sitten...Katotaan kuitenkin mitä tapahtuu ja näin on parempi myös lasten kannalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ERÄSNAINENnnnn kirjoitti:

Kun te petätte rakastunutta ihmistä (jota tekin sanotte rakastavanne), ja kun tämä ihminen sitten ei kestäkään tekoanne vaikka te pettäjät haluaisittekin edelleen jatkaa, niin sattuuhan se jättäminen teitäkin. Mutta kertokaa se kipu miljardilla, niin ymmärrätte, millainen on se petetyn tuska ja kipu.
Itse olen tullut petetyksi. Kaiken piti olla hyvin, oli hellyyttä, juteltiin paljon, oli yhteisiä harrastuksia kunnes mies ilmoitti salasuhteestaan. Minulla alkoi järjetön alamäki, pää meni sekaisin ja toipuminen kesti pitkään. Jätin tämän miehen ja hän syytti minua elämänsä pilaamisesta, mitäs menin jättämään.

Nyt vuosia myöhemmin voisin sanoa, että tämä mies puhui totta suhteen aikana. Hän sanoi tekevänsä minut onnelliseksi ja näin todella tapahtui. Sen suhteen jälkeen olen ymmärtänyt, mitä on olla todella onnellinen ja mitä on aito rakkaus. Nuorena romantikkona kuvittelin kaikenlaisen lässytyksen ja romanttisen hörhöilyn olevan tavoittelemisen arvoista. Nykyään en lainkaan. Elämäni pahin painajainen toteutui tämän miehen kanssa ollessa. En ollut suhteessa oma itseni, elin vain "rakkaudelle" ja hänelle. Helvetin jälkeen elämäni on ollut seesteistä ja kaunista ja kartan tietyn tyyppisiä miehiä. Olen kääntänyt hyvin erilaisen lehden elämässäni monella tapaa. En kestä lainkaan imeliä sanoja tai liiallista kontrollointia ja mustasukkaisuutta saati liiallista sitoutumista toiseen ihmiseen.

Joskus petetyksi tuleminen voi olla aikamoinen siunaus ja oman sisimmän tutkiskeluprosessi jos sen haluaa nähdä niin. Minulle se oli paras asia, mitä minulle on koskaan tapahtunut, niin kamalalta kun se kuulostakin. Naivista nuoresta tytöstä tuli hetkessä fiksu ja omilla jaloilla seisova nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu