Olemme olleet ydhessä relilun vuoden josta olemme asuneet yhdessä pari viime kuukautta, ikää meillä on 22 vuotta kummallakin. Ongelmana on että minä kaipaisin todella paljon rakkautta, tunnetta siitä että olemme toisillemme tärkeimmät asiat maailmassa, silmiin katselemista, yhteenkuuluvuutta, huumantunutta oloa. Tyttöystänäni taas ei näitä kaipaa vaan hänelle riittäisi turvallisuuden ja kiinytymyksen tunne. Sen sijaan esim. että katoisimme toisiamme silmiin ja suutelisimme, usein meillä sen sijaan vaan ollaan sylikkäin ja vähän pusutellaan, varotaan silmiin katselemista. Tyttöystävälläni on masennus. Olemme keskustelleet asiasta, hän jotankin kokee yllämainitut asiat pelottaviksi ja jopa inhottaviksi, luultavasti hän jotenkin pelkää "heittäytymistä" kokonaan suhteeseen, minkä hän myös myöntää. Onglemana on että hän ei edes halua yrittää saada tilannetta paremmaksi koska hän on tyytyväinen nykytilanteeseen. Hän vain tokaisi että ekhä jos hän joskus paranee masennuksestaan niin ehkä siitten mahdollisuus rakkauteen olisi olemassa.
Niin ja sen verran vielä että en tiedä onko sana "rakkaus" tässä oikea, kenties "rakastuminen" olisi osuvampi. Sen verran kuitenkin tiedän että tähän tunteeseen tarvitaan molemmat, kun taas esim. ihastunut voi olla mainiosti yksinkin.
En tiedä mitä tehdä sillä välitän hänestä todella paljon enkä haluisi jättää häntä yksin, mutta toisaalta minulla on tunne että suhteessa ilman rakkautta ei ole järkeä.
Neuvoja ja muiden kokemuksia kaivataan!
Niin ja sen verran vielä että en tiedä onko sana "rakkaus" tässä oikea, kenties "rakastuminen" olisi osuvampi. Sen verran kuitenkin tiedän että tähän tunteeseen tarvitaan molemmat, kun taas esim. ihastunut voi olla mainiosti yksinkin.
En tiedä mitä tehdä sillä välitän hänestä todella paljon enkä haluisi jättää häntä yksin, mutta toisaalta minulla on tunne että suhteessa ilman rakkautta ei ole järkeä.
Neuvoja ja muiden kokemuksia kaivataan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
"En tiedä mitä tehdä sillä välitän hänestä todella paljon enkä haluisi jättää häntä yksin, mutta toisaalta minulla on tunne että suhteessa ilman rakkautta ei ole järkeä."
Olet oikeassa, ei tuossa ole mitään järkeä.
aivan päivänselvästi naisesi ei rakasa sinua, vaan olet ehkä enemmän sellainen arjen tuki ja turva.
Kyllä sulle tulee käymään niin että jos puert vain hammasta ja hoidat naisesi kuntoon hän:
1. tervehtyneenä tajuaa ettei teidän suhteessa ole rakkautta ja lähtee
2. ei tajua itse kohtaa 1, mutta jossain vaiheessa törmää mieheen joka vie jalata alta ja lähtee toisen mukaan
tai sitten sinä törmäät johonkin naiseen ja vetäset itse tuon kakkoskohdan.
ymmärrätkö että sulla ei ole mitään mahkuja saavuttaa oikeastaan yhtään mitään? miksi ihmeessä olette ylipäätänsä muuttaneet yhteen?
jossain vaiheessa tuo tilanne alkaa ahdistamaan jompakumpaa niin paljon, että kuvaan astuu kolmas osapuoli ja sitten meneekin hyvin ikäväksi.
Niinpä, miksi ihmeessä olette edes muuttaneet yhteen jos tilanne on tuo?
Minkälaista kuvittelet sen olevan myöhemmin,kun nyt on jo noin apaattista!
Ajattele,että otat suhteen vain kokemuksena elämän tielle..osaat sitten erilailla arvostaa seuraavaa naistasi.
Aikansa kestää ja sitten loppuu tämä nykyinen suhteesi..älä tee lapsia masentuneen kanssa,niistä tulee vain onnettomia.kokemusta on..äiti oli aina masentunut ja tappoi lopulta itsensä.
Oletan, että puhut masennuksesta joka on diagnosoitu ja lääkitty?
Jos näin on, ei voida puhua ihmisestä, jolla on normaalit tunteet ja käytöstavat. Näin ollen ei myöskään ole realistista odottaa häneltä samanlaista suoriutumista kaikesta kuin terveeltä ihmiseltä odotetaan.
niinpä, en suhteen alussa tajunnut kuinka paljon se masennus kaikkeen vaikuttaa. Tuntuisi pahalta kuitenkin jättää toinen sairauden takia. Lääkitys ollaan juuri aloittamassa, saa nähdä miten se tilanteeseen vaikuttaa.