Olen täysin umpikujassa ajatuksieni ja tunteideni kanssa. En tiedä mitä pitäisi tehdä, että se olisi oikea ratkaisu parisuhteelle ja myös itselleni tässä tapauksessa. Olemme mieheni kanssa kihloissa ja tulevaisuutta ollaan suunniteltu yhdessä jne. Kaiken pitäisi olla näennäisesti ihan hyvin, tiettyjä epäkohtia lukuunottamatta. Rakastan häntä ja niin hänkin sitä minulle kertoo. Tosin käytäntö on osoittanut toisin..
Hän ilmoittaa minulle aina silloin tällöin kun yritän keskustella meistä vakavasti, että ei tiedä haluaako kanssani naimisiin, mutta toivoo kuitenkin minun olevan se elämänsä nainen. Tähän epäilyyn kuulema vaikuttaa aina käytökseni, mikä milloinkin tekemäni tai sanomani asia. Nämä asiat ovat aivan naurettavia ja sellaisia että ne helposti korjaa, ja ylipäätään sellaisia ettei kukaan nyt repisi herneitä nenään nuin vakavasti. Olen huomannut, että hän ikäänkuin pitää jotain plusmiinus-päiväkirjaa päässään minusta ja avaa sen vasta kun keskustellaan vakavasti asioista. Tilanne on nyt se, etten tiedä mitä pitäisi tehdä tämän suhteen eteen, koska teinpä mitä hyvänsä se johtaa aina tähän umpikuja tilanteeseen, jossa hän henkisesti kiristää minua "parantamaan" käytöstäni ja milloin mitäkin että voisin ansaita hänet itselleen aviomieheksi tulevaisuudessa! Kaiken huippu on se, että kaikki menee muuten sitten ihan normaalisti ikäänkuin meillä olisikin kaikki hyvin. Tosin välillä tuntuu, että kiristys näkyy seksin vähenemisenä ja muun hyväilyn vähentymisenä, koska häntä ei loukkaantuneena kuulema kykene. En uskalla enää puhua tai tehdä mitään, ettei tilanne johda riitoihin ja näihin uhkailuihin ja hiljaisen listan aukaisemiseen. Olen huomannut, että tarkkailen kaikkea mitä teen tai sanon, yritän miellyttää häntä että kaikki olisi vain hyvin. Olen aivan rikki henkisesti, en luota häneen yhtään.
Tilanne on myös se, että olen nuori nainen ja valmistun ensi keväänä ammattiin. Haluan todellakin tässä vaiheessa elämää tietää, miten tulen elämään ja mihin minun kannattaa satsata ja säästää rahaa tulevaisuutta ajatellen kun alani töitä saan. Onko tällaisella suhteella tulevaisuutta? Kannattaako minun satsata meihin vai puhtaasti vain itseeni? Miten ja milloin tiedän että mies on varma minun oikeellisuudesta ja sopivuudesta hänelle? Olemme sentään kihloissa, joten mielestäni tämä on törkeää eikä hänellä ole oikeutta tuollaiseen puheeseen. Kaiken huippuna mies oli kertonut ystävälleen tässä hiljattain, että meillä menee hyvin! Ja tiedän, että mieheni kertoo jos paskasti menee rehellisesti tälle ystävälleen, mutta hyvin menee kuulema! No, mulle kerrotaan aivan muuta. Mies on myös kertonut, että haluaa ja toivoo minun olevan se nainen hänelle lopuksielämää, eikä halua etsiskellä muista naisista sitä elämänkumppaniaan. Eli kysymys ei ole toisista naisista. Olen aivan yksin tän asian kanssa, minulla ei ole ketään luotto henkilöä jolle voisin kertoa tästä. Siksi kirjoitankin tänne, että saisin edes jotain objektiivista näkemystä tilanteeseen. En halua elää elämääni epävarmuudessa ja haluan tietää teenkö hankinnat meitä ja meidän tulevaisuutta ajatellen vai miten. Suunnittelenko tulevaisuuttani puhtaasti iteseäni ajatellen vai meidän varalle? Miten saan tähän tilanteeseen ratkaisun? Odottelenko tappiin asti vai mihin asti? Rakastan kuitenkin häntä ja ne hyvät puolet jotka hänessä on, on jotain ainutlaatuista miksi haluan hänen kanssaan tulevaisuuden. En normaalisti sallisi miehen käyttäytyvän minulle näin, periaatteet minullakin, mutta kuinka sokea voi rakkaus olla..ai niin ja mies sanoi minulle eilen, että ne minun huonot puolet jotka esiintyy saa hänet unohtamaan minussa ne minun hyvät puoleni. Pahinta mitä hän mulle on sanonut on että ei tiedä haluaako kanssani lapsia sittenkään, koska minussa sellaisia paskoja henkisiä ominaisuuksia kuulema joiden piirissä ei halua mahdollisten lapsien kasvavan. Alussa hän siis haaveili yhteisistä lapsista. Tosin ristiin puhuu, kun tässä edellisviikolla sanoi itse minulle että "sitten kun ollaan naimisissa ja meidän lapsen.." mitä tämä tällainen käytös on?! Tulen hulluksi! Toisena päivänä puhuu ja suunittelee tulevaisuutta yhdessä ja toisena päivänä olisi melkein valmis eroamaan vaikka heti! Se mikä meitä yhdistää rakkauden lisäksi on yhteinen rakas koiramme. Mies oli valmis ottamaan koiran kaikista epävarmuuden tunteista huolimatta (joista en siis silloin tiennyt) yhdessä koiran, joka siis sitoo sen yli 10-vuoden mitä nyt koirat keskimäärin elää. Mitä siis teen? Tunnen itseni huijatuksi, petetyksi ja katkeraksi. En tiedä kauanko mieli tätä jaksaa..anteeksi epäselkeä kirjoitukseni! Auttakaa!
Hän ilmoittaa minulle aina silloin tällöin kun yritän keskustella meistä vakavasti, että ei tiedä haluaako kanssani naimisiin, mutta toivoo kuitenkin minun olevan se elämänsä nainen. Tähän epäilyyn kuulema vaikuttaa aina käytökseni, mikä milloinkin tekemäni tai sanomani asia. Nämä asiat ovat aivan naurettavia ja sellaisia että ne helposti korjaa, ja ylipäätään sellaisia ettei kukaan nyt repisi herneitä nenään nuin vakavasti. Olen huomannut, että hän ikäänkuin pitää jotain plusmiinus-päiväkirjaa päässään minusta ja avaa sen vasta kun keskustellaan vakavasti asioista. Tilanne on nyt se, etten tiedä mitä pitäisi tehdä tämän suhteen eteen, koska teinpä mitä hyvänsä se johtaa aina tähän umpikuja tilanteeseen, jossa hän henkisesti kiristää minua "parantamaan" käytöstäni ja milloin mitäkin että voisin ansaita hänet itselleen aviomieheksi tulevaisuudessa! Kaiken huippu on se, että kaikki menee muuten sitten ihan normaalisti ikäänkuin meillä olisikin kaikki hyvin. Tosin välillä tuntuu, että kiristys näkyy seksin vähenemisenä ja muun hyväilyn vähentymisenä, koska häntä ei loukkaantuneena kuulema kykene. En uskalla enää puhua tai tehdä mitään, ettei tilanne johda riitoihin ja näihin uhkailuihin ja hiljaisen listan aukaisemiseen. Olen huomannut, että tarkkailen kaikkea mitä teen tai sanon, yritän miellyttää häntä että kaikki olisi vain hyvin. Olen aivan rikki henkisesti, en luota häneen yhtään.
Tilanne on myös se, että olen nuori nainen ja valmistun ensi keväänä ammattiin. Haluan todellakin tässä vaiheessa elämää tietää, miten tulen elämään ja mihin minun kannattaa satsata ja säästää rahaa tulevaisuutta ajatellen kun alani töitä saan. Onko tällaisella suhteella tulevaisuutta? Kannattaako minun satsata meihin vai puhtaasti vain itseeni? Miten ja milloin tiedän että mies on varma minun oikeellisuudesta ja sopivuudesta hänelle? Olemme sentään kihloissa, joten mielestäni tämä on törkeää eikä hänellä ole oikeutta tuollaiseen puheeseen. Kaiken huippuna mies oli kertonut ystävälleen tässä hiljattain, että meillä menee hyvin! Ja tiedän, että mieheni kertoo jos paskasti menee rehellisesti tälle ystävälleen, mutta hyvin menee kuulema! No, mulle kerrotaan aivan muuta. Mies on myös kertonut, että haluaa ja toivoo minun olevan se nainen hänelle lopuksielämää, eikä halua etsiskellä muista naisista sitä elämänkumppaniaan. Eli kysymys ei ole toisista naisista. Olen aivan yksin tän asian kanssa, minulla ei ole ketään luotto henkilöä jolle voisin kertoa tästä. Siksi kirjoitankin tänne, että saisin edes jotain objektiivista näkemystä tilanteeseen. En halua elää elämääni epävarmuudessa ja haluan tietää teenkö hankinnat meitä ja meidän tulevaisuutta ajatellen vai miten. Suunnittelenko tulevaisuuttani puhtaasti iteseäni ajatellen vai meidän varalle? Miten saan tähän tilanteeseen ratkaisun? Odottelenko tappiin asti vai mihin asti? Rakastan kuitenkin häntä ja ne hyvät puolet jotka hänessä on, on jotain ainutlaatuista miksi haluan hänen kanssaan tulevaisuuden. En normaalisti sallisi miehen käyttäytyvän minulle näin, periaatteet minullakin, mutta kuinka sokea voi rakkaus olla..ai niin ja mies sanoi minulle eilen, että ne minun huonot puolet jotka esiintyy saa hänet unohtamaan minussa ne minun hyvät puoleni. Pahinta mitä hän mulle on sanonut on että ei tiedä haluaako kanssani lapsia sittenkään, koska minussa sellaisia paskoja henkisiä ominaisuuksia kuulema joiden piirissä ei halua mahdollisten lapsien kasvavan. Alussa hän siis haaveili yhteisistä lapsista. Tosin ristiin puhuu, kun tässä edellisviikolla sanoi itse minulle että "sitten kun ollaan naimisissa ja meidän lapsen.." mitä tämä tällainen käytös on?! Tulen hulluksi! Toisena päivänä puhuu ja suunittelee tulevaisuutta yhdessä ja toisena päivänä olisi melkein valmis eroamaan vaikka heti! Se mikä meitä yhdistää rakkauden lisäksi on yhteinen rakas koiramme. Mies oli valmis ottamaan koiran kaikista epävarmuuden tunteista huolimatta (joista en siis silloin tiennyt) yhdessä koiran, joka siis sitoo sen yli 10-vuoden mitä nyt koirat keskimäärin elää. Mitä siis teen? Tunnen itseni huijatuksi, petetyksi ja katkeraksi. En tiedä kauanko mieli tätä jaksaa..anteeksi epäselkeä kirjoitukseni! Auttakaa!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Jos miehesi ei ole varma tunteistaan sinua kohtaan, niin eivät ne silläkään selviä että ollaan tulehtuneessa tilanteessa, ei niitä näe ilman että ottaa etäisyyttä tilanteeseen ja tarkastelee sitä' objektiivisesti ikäänkuin ulkopuolelta.
Sanon mene pois siksi, että säilyttäisit mielenterveytesi ja saisit itsellesi sen hyvän mikä sinulle kuuluu. Jos miehesi sanoo sinulle että kaikki huonot puolesi saavat hänet unohtamaan hyvät puolesi, on se selkeästi vääristynyttä vallankäyttöä, alistamista, sinun pitää käyttäytyä tietyllä tavalla jotta sinua voitaisiin rakastaa. Onko se mielestäsi rakkautta?
Tuo "sitten kun ollaan naimisissa..." ja toisena päivänä "en tiedä haluanko naimisiin kanssasi..." on ihan klassista kiinni pitämistä ja manipulointia. Sinua pidetään löysässä hirressä, luvataan toiveillesi sen verran ettet mene pois, mutta samalla ollaan lupaamatta tai perutaan, niin ettet pysy tasapainossa ja olet siten ohjailtavissa.
Mene pois, sinä et voi miehellesi mitään, et voi häntä muuttaa.
Tekstissäsi lukee, että tunnet itsesi huijatuksi, petetyksi ja katkeraksi. Sinulla ei ole suhde nyt kunnossa, sen voit lukea itsekkin lukemalla mitä kirjoitit. Mieheesi ei voi luottaa, sehän on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. Kun on yhteinen elämä, yhteistä muutakin, niin ollaan tavallaan yksi ja sama ihminen, jolloin pitää olla keskinäinen luottamus ja kunnioitus toisiaan kohtaan. Pahasti sanottu tuo että sinussa on sellaisia henkisiä ominaisuuksia ettei halua lapsen kasvavan siinä. Sehän tarkoitti ettei se halua lasta sinun kanssasi, joskus hyvällä tuulella sanoo että sitten kun meidän lapsi sitä ja tätä. Eihän taida olla valmis vielä naimisiin, onko hääpäiväkin jo sovittu? Haluatko itse lapsen? Jos joudut olemaan varuillasi ja varomaan tekemisiäsi, niin suhteenne on jo huonolla mallilla. Sitten kun on alttarilla käyty ja se lapsi ehkä saatu, niin tilanne ei tule helpottumaan, päinvastoin. Ja taas yksi yh-äiti lisää. Alistaminen ja toisen saaminen epävarmaksi ja olon huonoksi on tyypillistä narsistille, mutta sitä en väitä miehestäsi, kun en tunnekkaan. Sitä voi tehdä tervekkin ihminen mutta jotain pahuutta tuossa on. Miehesi haluaa sinun olevan alistettu.
Valtapeliähän tuo on. Miehesi manipuloi sinua ja pitää epävarmuudessa. Välillä annetaan siimaa, välillä taas kelataan takaisin. Sinä olet jo alkanut "korjailemaan" itseäsi ja hiippailemaan pitkin seiniä. Vielä kun aikaa kuluu, huomaat olevasi muovailuvahaa, joka ei enää edes tiedä mitä ajattelee tai tuntee.
Lähde pois ennen kuin kadotat itsesi vielä pahemmin. Ei miehesi sinua rakasta. Jos rakastaisi, ei "kasvattaisi" sinua kuin rakkikoiraa. Ymmärrä, että tuo sokea rakkautesi on yksipuolista. Jos joskus jotain hyvää saat, saat sen vain siksi, että mies tahtoo sinut koukuttaa itseensä. Sitten tuleekin niskaan taas seuraava paskalasti kun on ensin varmistettu, ettet ole lähdössä mihinkään. Ja paskan jälkeen lisää "rakkautta", "rakkauden" jälkeen paskaa jne.
Ystävilleen sanoo, että teillä menee hyvin. Sinulle puhuu toista. Mieti, lähdetkö peliin mukaan, sillä peliähän tuo on. Kiiltävien kulissien takana voi olla yksinäistä. Etenkin siinä vaiheessa, kun alkaa epäillä omaa mielenterveyttään...
Juuri tuolta minusta tuntuukin. Asia ei vain ole niin yksiviivainen (kunpa olisikin), että hän olisi paskamainen kokoajan. Meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja kun teemme yhdessä asioita on aina mukavaa. Hän elää kanssani muuten ihan normaalisti, on kuin kuka tahansa kumppani. En ymmärrä miksi hän sitten on muuten arkena normaalisti kanssani, jos kerta pyörittelee tuollasia ajatuksia päässään ja halveksii minua joistakin asioista?! Ongelmia tulee heti, jos en hyväksy jotain hänelle tärkeää asiaa tai anna olla hänen yksikseen tarpeeksi kauan tms. Hän haluaa viettää omaa aikaansa ja puuhailla omiaan monta tuntia putkeen päivässä. Tällöin, jos menen häirihtemään ja puhumaan jotain siis ihan sama mitä, hän yleensä ärähtää mulle. Jos en ole antanut olla omissa oloissaan niinkauan kuin haluaa, niin se on kuulema pois meidän ajasta eli ei halua osoittaa silloin minullekaan hellyyttä. Onko tämä normaalia?
Eikö kenelläkään olisi vinkkejä, miten saisin miehen huomaamaan käytöksensä ja joku muu keino kuin välitön eroaminen siihen että hän saisi päätökseen ajatuksensa tulevaisuudestamme? Pitäisikö minun rueta häntä kohtaan välinpitämättömäksi ja olla huomioimatta mitenkään ja katsoa mitä tapahtuu? Katsoa esim. puolivuotta eteenpäin ja tehdä ratkaisuja sitten? Haluaisin kuitenkin vielä pelastaa tilanteen jotenkin tai tehdä jotain asialle..
Tietenkään hän ei ole paskamainen koko ajan. Ethän sinä silloin häntä katselisi, eikö niin?
Tuskinpa saat häntä koskaan ymmärtämään omaa käytöstään, mikäli hän vakavien keskustelujen aikana kääntää huomion pois keskusteltavasta asiasta ja alkaa sen sijaan analysoida sinun huonoja piirteitäsi. Vanha silmänkääntötemppu tuokin. Eihän tuollainen ihminen ole kiinnostunut keskustelemaan ongelmista. Pääasia, että keskustelun saa ohjattua sivuraiteille ja vielä sysättyä syyt niskoillesi, jotta oppisit, ettei noita keskusteluja kannata edes yrittää käydä.
Voithan tietysti yrittää tuota välinpitämättömyyttä. Jätät ne vakavat keskustelut käymättä, annat miehen olla omissa oloissaan ja keskityt omiin asioihisi. Silloin tosin sinun pitää pystyä laittamaan hänelle ne rajat, joiden yli ei tulla. Eli et lähde mukaan, vaikka hän sinua tökkisikin noilla tökeröillä kommenteillaan.
Se, että joku pitää tuollalailla kirjaa toisen plus/miinus puolista ja omasta/yhteisestä ajankäytöstä ei ole normaalia. Tosin sinulle itsellesi saattaisi tehdä hyvää listata nuo plussat ja miinukset miehestäsi. Voisit sitten pohtia, riittävätkö ne hyvät puolet korvaamaan ikävien puolien aiheuttaman pahan olon. Liian usein ihmiset kuittaavat kaiken ikävän pois ajattelemalla, että "Onhan se nyt toisinaan kuitenkin niin ihana ja onhan siinä se niin kultainenkin puolensa olemassa". Ei se kuitenkaan poista sitä negatiivista mihinkään. Mieti, kelpaako sinulle tuo mies huonoine puolineen. Ilmeisesti miehesi ei kuitenkaan ole miksikään muuttumassa vaan hänen projektinaan on sinun koulimisesi. Ja pidä mielessäsi se, että sinun huonoja puoliasi hän ei tule hyväksymään vaikka sinä hänet tuollaisena hyväksyisitkin.
Muista myös, että sinä et yksinään pysty suhdetta pelastamaan, vaikka kuinka yrittäisit. Siihen tarvitaan kaksi.
Tarve näytellä muille, että kaikki on hyvin vaikkei omatuntokaan ole samaa mieltä, viestii pelosta ja epävarmuudesta eikä vahvuudesta. Samoin se, että alentuu rankaisemaan toista kaikista pikku "virheistäkin" uhitellen ja pelotellen heti rakkaussuhteen loppumisella, kielii pohjimmiltaan siitä omasta menettämisenpelosta. Puolison kontrolloimisen tarve kuvastaa oman mielen epävarmuutta, jossa pienikin virhe tai erhe voi aiheuttaa sisäisen kaaoksen.
Vaikeaa arvioida mistä hän on ns. "oppinsa saanut" tuollaiseen käytösmalliin, mutta jonkin palkinnon hän siitä uhittelusta saa, koska se kannustaa häntä jatkamaan samalla toimintamallilla. Ehkä se ärähdys tai huomion kääntäminen sinuun itseesi, silloin kun sinä yrität puhua teidän yhteisistä elämäntilanteistanne, hiljentää sinut? Ehkä sinä annat silloin periksi ja peräännyt, joten se palkinto on siinä: hän pääsee kuin koira veräjästä hänelle itselleen ikävästä keskustelutilanteesta.
Jos hän reagoi kuvaamallasi tavalla vain ja ainoastaan sinun negatiiviseen palautteeseesi hänestä, elämästänne yleensä jne., on silloin kyse haluttomuudesta/kyvyttömyydestä käsitellä niistä sanoista syntyviä negatiivisia tunteita. Hän kokee olevansa heti selkä seinää vasten, itse se "huono puoliso", silloin kun sinä annat hänelle palautetta omista fiiliksistäsi jotka eivät ole hyviä, hänen käytöksestään joka ahdistaa sinua jne., joten hän puolustautuu hyökkäämällä takaisin, aseenaan se teidän suhde ja sen päättyminen.
Se on ehkä pahin skenaario jonka hän osaa itselleenkään kuvitella, joten niiden sanojen paino on suuri.
Oli miten oli, tilanteen suunnan muuttamiseen tarvitaan vahvaa ja jaksavaa mieltä, etkä sinä kuulosta nyt olevan siinä kunnossa. Sinun pitäisi ensin hoitaa itsesi tasapainoon, kyetäksesi sitten ohjailemaan toisen käytöstä oman muuttuneen käytöksesi avulla. Sillä se tyyli jolla sinä nyt yrität häntä lähestyä asioissa jotka eivät ole kivoja ja onnellisuutta tukevia, on väärä, jos mies reagoi siihen aina samalla tavalla rankaisevasti.
Pitäisi löytää uusi tapa tarjoilla hänelle asioita, jotka hän kokee ehkä hyvinkin uhkaaviksi ja jotka selvästkin stressaavat hänen mieltään. Se tapa olisi rauhoitteleva, jos hän on peloissaan jne., enkä nyt tarkoita, että hänelle pitää alkaa puhumaan kuin idiootille nätisti ja suojelevasti kun hän raukka ei kestä suoraa puhetta...
Eipä vahvan itsetunnon omaavalla, tasapainoisella ihmisellä ole mitään tarvetta pelotella jatkuvasti muitakaan. Kun itseä ei pelota, ei pelottelu ole myöskään mikään käypä ase puolisonkaan sanojen hiljentämiseksi. Ongelmien lakaiseminen maton alle on itsesuojelua, silloin kun on epävarma ja pelkää ettei selviä negatiivisten asioiden käsittelemisestä. Ja monesti se pelko on tiedostamatonta.
Ihan totta puhutte kaikki. Hienoja viestejä olette kirjoittaneet, kiitos siitä teille!
Hänellä on tosiaan tapa aina kääntää keskusteluissa kaikki syyt minun niskoille, hän oikein kaivelemalla kaivelee asian kuin asian josta syyttää sitten minua kesken keskusteluiden. Yleensä se menee juuri niin, että kun osun asian ytimeen ja minulla on aihetta sanoa jotain johonkin tärkeään epäkohtaan, niin silloin hän juuri kääntää asian aivan toiseen aiheeseen, aiheeseen jossa voi minua sättiä ja jossa olen itse käyttäytynyt väärin. Hän ei koskaan pyydä anteeksi vapaaehtoisesti, vaikka kuinka todisteet ja tunteeni kertoo juuri hänen tehneensä väärin minua kohtaan. Äkkiä minä olenkin se, joka yrittää tehdä hänen elämästään helvettiä, vaikka asia on juuri päinvastoin. Ja kyllä, olen todellakin siinä pisteessä nyt etten enää jaksaisi hänen käytöstään. Huomaan olevani poissaolevan oloinen arjessa ja itkuherkässä. Todellakin tunnen, että olen kadottanut oman itseni ja voimani kamppaillessa sitä vastaan ettei tulisi enää yhtään miinusta hänen päänsisäiseen listaansa. Tiedostan itsekin miten väärin se on, mutta en voi itselleni mitään. En todellakaan tiedä miten jaksan tulevaa ja rankkaa kevättä, jos joudun olemaan näin varpaillani kokoajan. Sairaaksi ja rankaksi tästä asiasta tekeekin juuri se, että hyvinä hetkinä kaikki tuntuu olevan hyvin ja asiat luistaa hyvin. Mutta sitten hän älähtää jos sanon hänelle jotain negatiivisesti jostain mikä on hänelle jotenkin tärkeää ja minä koen sen vääränä tai vastenmielisenä asiana. Joskus vain tuntuu, että ärsytän jo pelkällä olemassaolollani. Joskus vain hän tiuskaisee että haluaa laittaa vaikka ruokaa ihan omissa oloissaan ja minun täytyy olla hiljaa, etten vain häiritsisi ja loukkaisi häntä yksilönä. Hän jopa väittää minulle, etten rakastaisi häntä itseään vaan jotain muuta hänessä (?). Mainittakoon että hänellä on herkkä persoona ja että ne asiat mitä hän pitää elämässään tärkeänä, niin hän on niitä asioita kirjaimellisesti täynnä, niistä ei jousteta. Ja jos niihin menen puuttumaan tai siis sanomaan sanani, ongelmia ilmenee välittömästi. Enää ei edes huvita keskustella näistä asioista edes neutraaliinkaan sävyyn, koska en voi tietää käsittääkö minut väärin tai jotenkin mielipiteeni ei miellytä ja on hänestä loukkaava. Huvittavinta tässä on se, että hään meidän suhteemme alkuaikoina pelkäsi menettävänsä minut ja teki oloni hyväksi kaikintavoin. Nyt sitten asiat päinvastoin..
Niin, edelleenkin mitä pitäisi tehdä, jotta hän käsittäisi minut ja uhkailut loppuisivat? Se ero olisi vasta se viimeinen vaihtoehto kuitenkin. Mitä nimim. Fagerholm tarkoitit sillä, että hoidan itseni ensin kuntoon ja sitten lähestyn häntä eritavalla asioiden kanssa? Miten niinkuin käytännössä ajattelit sen tapahtuvan? Pitäisikö minun sitten tosiaan alkaa itsekkääksi ja alkaa olemaan enemmän omissa oloissani ja olla hänelle enemmän välinpitämätön? Koska minusta ihan tuntuu että hän kerjää sitä minulta. Pitäisikö aloittaa joku ihan oma harrastus (jo ihan itseni takia) ja näyttää hänelle miten kivaa minulla on ilman häntä? Vai pitääkö sille kylmästi antaa joku deadline että jos vielä tyyliin puolenvuoden päästä uhittelet ja tunnet noin niin saa häipyä elämästäni? Mitään ehdotuksia?
No, se on semmonen homma, että sen ukkos on puhuttava! Minä ainakin laittaisin riidan päälle ja riitelyäkin pitää olla, se puhdistaa ilmaa. Sano sille äijälle että miksi puhut ristiin, kysy tietääkö se mitä se haluaa teidän suhteen. Nuo olisi pitäny puhua jo ennenkuin muutetaan yhteen asumaan puhumattakaan kihloista. Älä nyt ota sitä riskiä että menet naimisiin tai tulet raskaaksi. Laita se äijäs tarkkailun alle ja anna ympäri korvia, jos tulee epärehellisyyttä, alistamista, painostusta, mitä tahansa negatiivista. Sano ettet jaksa enää tätä. Etkä voisi puhua vaikka vanhempiesi kanssa. Minä ainakin kertoisin tästä lähiomaisille, että suhteemme ei ole kunnossa. Ja myös parille kaverille. Ihan varmaan puhuisin tämän sydäntäni vaivaavan asian, tällaista ei voi pitää sisällä, se syö sua ja saatat masentua oikeasti ja vakavasti. Olet antanut sille liikaa joustoja, se vie kaiken sulta, jos et nyt laita rähinäksi. Jos mulla miehellä ois noin käyttäytyvä akka, niin se olisi riita ja katsoisin käykö käsiksi. Jos käy, niin korvista kantaisin ulos. Tuo tapa syö ihmisen itsevarmuutta, heikentää henkisiä voimia, kohta olet niin raukka matonen, ettet osaa puolustaa itseäsi ollenkaan, sitten olet tossun alla pahimmoilleen koko ikäsi tai seuraavat 30 vuotta ennenkuin uskallat erota. Ei tuosta tule mitään noin. Se on puhuttava auki kaikki mikä sinua vaivaa, hänen kanssaan. Jos se taas laittaa keskustelun sivuraitelle, niin uhkaa itse sitä että näin en kykene sinun kanssasi elämään. Kerro lähiomaisillesi suhteenne oikea tila, en tiedä muuta konstia nyt kuin ottaa rohkeutta jostain ja sanoa miehelle, että otetaan kunnon keskustelut sinua vaivaavista asioista, muuten tämä meidän tulevaisuus näyttää huonolta.
Ei vaikuta rakkaudelta, ei todellakaan. Kun toista oikeasti rakastaa, osaa nähdä myös puutteiden taakse, eikä todellakaan kiristä toista muuttumaan. Tottahan kyse saattaa olla heikosta itsetunnosta ja muutenkin tunneköyhästä ihmisestä, joka haluaa vain satuttaa toisia.
Kerro miehellesi aidosti epäilyksistäsi, ja siitä mitä sitoutuminen sinulle oikeasti merkitsee. Jos tämä ei halua kuulla, eiköhän tarina ole jo selvä.
Jätä tuo ilkeä tunnepeikko! Tiedän ettei ole helppoa, mutta tuskin nyt tuosta pahemmaksi voi enää mennä. Koira ei voi sitoa yhtään sen enempää kahta ihmistä yhteen kuin lapsikaan. Otatte koiralle yhteishuoltajuuden, jos sopimus siitä kummalle kaveri menee ei synny.
Mies ei todellakaan ole ansainnut rakkauttasi. Joten pakkaa laukkusi ja lähde kohtaamaan se elämäsi AITO suuri rakkaus :)
Kaikki kertomasi viittaa siihen että mies haluaa olla ystäväsi. Hän ei ole vielä pitkään aikaan valmis sitoutumaan mihinkään syvällisempään sinun kanssasi. Kaveritasolla, yes, muttaa halua sen jäävän sille tasolle.
Mitä enemmän sinä vatkaat tuota vyyhteä sitä sekaisemmaksi se tulee ja kohta olette kumpikin hulluuden partaalla.
Eiko olisi tässä vaiheessa parasta antaa miehen olla, laskea hänet omilleen ja pitää ystävänä. Mitä hän haluaa tulevalta aviovaimoltaan (jos hän sitä oikein itsekkään tietää) on jotain mitä sinulta puuttuu.
Keskittäydy omaan elämääsi tekemättä kovin paljon tilaa tuolle miehelle. Hyväksy hänet ystävänä siinä missä muutkin ystäväsi. Kyllä sieltä muiden ystävien joukosta aikanaan alkaa erottua ihminen joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja jonka sinä voit täydellisesti hyväksyä 10 tulevan lapsesi isäksi.
Just. Tää oli hyvä vastaus niin kuin myös "Toljakkeen" vastaus alussa. On sellainen vanha viisaus vai mikä aforismi lie, en muista sanasta sanaan mutta asia on: 'luovu siitä, mitä eniten halajat, sen jälkeen se tulee luoksesi itsestään'. Omassa elämässä olen joutunut sen pari kertaa huomaamaan, aikaa vain kului luopumisen ja asian palaamisen kanssa niin paljon, että ehti unohtua välillä. Mutta jooo-o, näin elämä pelittää ...
Ovat jo kihloissa, mitä "ystävyyttä" se sellainen on?
Mies rakastaa sua mutta suomeksi sanottuna olet hänelle vähän ämmä välillä käytökseltäsi. Ehkä ne asiat ovat SINUN mielestäsi pieniä, koska olet elänyt niiden kanssa kolmen vanhasta saakka muodossa tai toisessa. Vaan vieraalle ihmiselle, joka on eri sukupuolta ja eri luonnetta kuin sinä, ne asiat voivat todellakin olla ESTE avioliiton solmimiselle.
Ei sulla oo muuta kuin käytöskoulun paikka nyt. Harvalla noin hyvää miesehdokasta on, että sanoo suoraan toivovansa seurustelukumppanistaan sitä elämänsä viimeistä rakkautta.
Viitsitkö lukea edes ensimmäistä vastausta tähän ketjuun. Luepa ja testaa käsityskykysi ! Aloittajan kaverin 'rakkaus' on ehdollista, "rakastan, jos käyttäydyt hyvin". Siis sadisti tai sika tai muuten persoonallisuushäiriöinen.
Kuulostaa kurjalta tuo sinun tilanteesi ja ehkä siksi, että olen itse vähän samanlaisessa tilanteessa. Elämää ja kokemusta minulla on sen verran jo takana, että tuollainen käytös mieheltä ei ole normaalia. Mieshän pitää sinua kynnysmattona, pyyhkii jalkansa siihen kun sattuu huvittamaan.
Tiedän että on vaikea puhua ja tehdä ratkaisuja, mutta se on vain otettava härkää sarvista (myös minun) ja lakattava olemasta kynnysmattona, jopa menettämisen uhalla. Jos toista tosissaan rakastaa niin mielestäni siihen kuuluu toisen hyväksyminen sellaisena kuin on, myös ne negatiiviset puolet. Suhteessa ollaan tasavertaisina, toinen ei saa pitää toista alempiarvoisena kuin itseään.
Itselläni on tilanne sellainen, että kaipaan hellyyttä ihan valtavasti ja suhteen alussa sitä olikin jonkin verran, mutta nykyään tuntuu, että minussa on jotain vikaa kun ei edes ohimennessä kosketa. Koiralle antaa suukkoja ja halailee ja antaa jakamattoman huomion. Olenko naurettavasti mustasukkainen koiralle? Mielestäni en, koska kyllä se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan jos koira menee minun edelleni. Olemme hiljattain muuttaneet yhteen ja jos tämä on nyt jo tällaista niin eipä se kovin pitkälle voi kantaa ja luultavasti mies on sen myös itse huomannut, koska pitää edelleen treffi-ilmoitusta netissä. Tunnen myös itseni huijatuksi ja petetyksi, mutta olen päättänyt seurata tilannetta hetken aikaa ja sitten nostaa kissan pöydälle. Minulla vaikuttaa taustalla eletty elämä, johon liittyy raiskaus, pettämistä ja väkivaltaa ja yksinkertaisesti olen vain päättänyt, että minua ei voi kohdella miten sattuu ja jos se ei miellytä, niin on parempi mennä erisuuntiin... vaikkakin rakastaa toista aivan suunnattomasti, joskus se vain on suurempaa rakkautta, että antaa toisen mennä.
Joku tuolla ylempänä ihmetteli miksi ei ole asioista puhuttu ja selvitetty ennen kihloihin menoa. Siinähän tämän asian kipeys piileekin, kun asiat todellakin oli puhuttu ennen mitään kihloihin menoa. Kaikki oli tosi hyvin silloin. Nyt mies siis ottanut asiaan ns. takapakkia, ikäänkuin olisinkin täysin eri ihminen kuin silloin. En todellakaan ymmärrä mitä täydellistä luonnetta hän yrittää minusta muovata. Mutta olen huomannut sen, että jos olen tehnyt jossain asiassa muutoksen ja tehnyt sen hänen mielikseen, saan siitä välitöntä kiitosta. Eli hän tulee osoittamaan minulle ekstra määrän hellyyttä ja kertoo kuinka paljon hän minua rakastaakaan. Olen siis käsittänyt asian menevän niin, että jos alan pitämään suuni kiinni sellaisista asioista joista tiedän hänen loukkaantuvansa ja näytän muutoksen hänelle omassa toiminnassani, niin minulla on saumoja hänen vaimokseen. Mutta miten jaksan tukahduttaa omat mielipiteeni ja tunteeni pidemmällä aikavälillä? Olen luoteeltani aika impulsiivinen ja jos jokin asia ärsyttää minua ilmaisen sen välittömästi ja haluan selvittää asiat heti. Mutta mistä sitten tiedän, että vaikka kaikesta huolimatta parantaisinkin käytöstäni ja tekisin kaikin voimin muutoksen itsessäni paremmaksi hänelle, että suunnitelmamme palautuisi siihen tilaan mitä se oli ennen? En voi elää epätietoisuudessa ja epävarmuudessa kovinkaan kauaa. Eikä hänellä ole oikeutta kiduttaa minua näin, samalla hän riistää joka minuutilta pois minun omaa elämäänikin. Tämä asiahan kummittelee kuitenkin ns. taka-alalla. Meidän arki sujuu ihan normaalisti ja hyvin, ikäänkuin mitään mätää suhteessamme ei olisi. Mutta tulevaisuuteen liittyvät asiat tulevat esiin kuitenkin kokoajan. Miten hankit epävarman ihmisen kanssa yhtään mitään yhteistä pienempää tai suurempaa asiaa? Yhteisiin asioihin pitäisi tehdä yhteiset suunnitelmat, kuten rahan säästö sellaisiin asioihin jotka ovat kuitenkin ajankohtaisia lähitulevaisuudessa. Ja mikä pahinta, miten voin elää päivittäin siinä tiedossa katsoen miestäni, ettei hän ehkä enää ensi talvena ole tässä vieressäni tai ehkä hän saa suhteestamme tarpeekseen jo kesällä. Olemme sentään kihloissa ja meillä olisi määrä mennä naimisiinkin. Ei tässä vaiheessa enää voi mennä takapakkia. Ja että tällaiset asiat on kiinni hänen testien läpäisemisessä ja todistelussa. Nämä todisteltavat asiat eivät kuitenkaan ole mitään joka asiassa näkyviä asioita tai edes päivittäin ilmeneviä asioita, vaan jotain tietyissä asioissa ja tilanteissa. Olen miettinyt puhki tätä asiaa ja kelannut minkälaista tulevaisuutemme voisi olla yhdessä ja ilman tätä ongelmaa tietenkin. Mutta päädyn aina siihen tulokseen, etten voisi kuvitella sitä ilman häntä ja että rakastan häntä kaikesta huolimatta. Sitä hänkin minulle päivittäin kertoo ja osoittaa arkisissa asioissa. Nimim. Myttyne30 voisin kertoa, että joskus minustakin tuntuu että mies mieluummin koiraa hyväilisi enemmän kuin minua, mutta sekin taas vaihtelee ja riippuu millä päällä hän on minun suhteeni. Miten tälle asialle saa mahdollisimman pian ratkaisun? Sitä eroa en ole nyt vielä kuitenkaan tekemässä, koska näen kuitenkin että tilanteen voisi jotenkin pelastaa ja muuten hyvä olla suhteessa. En kuitenkaan voi odotella tappiin asti, että haluaako mies minut loppuelämäkseen vai ei. Olen kuitenkin siinä vaiheessa elämääni, että kun sitoudun johonkin niin oletan sen olevan pysyvää ja sijoittamisen arvoista. En todellakaan halua pelata mitään tunnepelejä, että odotellaan vuosia ja katsellaan rauhassa ja sitten kuitenkin erotaan. Kyllä se on tiedettävä jo tässä vaiheessa kun on jo minulle aikaisemmin lupautunut. Miten siis edetä etten tule pilaamaan omaa elämääni?
Miksi sinä piinaat itseäsi?
Kaikki kertomasi liehuttelee punaisia lippuja:
1) Mies tukahduttaa sinun ajatukset ja teot rankaisemalla asioista jotka sinulle ovat isestään selvyyksiä ja toiminnallisia
2) Hän "palkitsee" vain silloin kun alistut idioottitasolle -et sano mitään muuta kuin vain mitä vain hän itse haluaa kuulla.
3) Soutaa ja huopaa yrittäen joko tietoisesti tai tiedottomasti rikkoa sinun "minuuden"
4) Elää valhemaailmassa toitottaen muille miten hyvin kaikki on kuitenkin tietäen sinun kärsivän
Tuo mitä sinä tunnet häntä kohtaan ei oikein kuulosta rakkaudelta. Se on enemmänkin kiintymystä haavekuvaan jollaisena haluaisit nähdä miehen. Haluaisit niin kovasti että hän olisi se jonka kanssa voisit elää loppuelämän yhdessä.
Kyllähän sinä voisitkin, mutta näyttää siltä että melko nopeasti tuo mies on nujertanut sinut aivan täysin joksikin jota sinun EI kuulu olla ja joksi sinun EI koskaan pitäisi tulla.
Mitenkä olisi jos poistaisit nuo vaaleanpunaiset silmälasi nenältäsi ja hyväksyisit tosiasiat ilman enempiä jahkailuja. Nyt on hyvä aika mennä elämässä eteenpäin. Ilman tuota miestä.
Sanoisin sinun tarvitsevan apua. Siis mitä tahansa ammattilaisen tukea. Ja melko kiireesti, kun koet kadottaneesi itsesi ja olet itkuherkkä arjessakin. Sinut on ajettu tuohon tilaan, työnnetty rajalle vaivihkaa kontrollilla, toki tiedostamatta. Psykologia, terapeuttia, niitä on kunnalliset palvelutkin pullollaan, jos vaan kysyy. Terveuskeskukset, neuvolat ja seurakunnat, kaikista saa ilmaiseksi apua tilanteeseesi. Menet vain kysymään, se on sitä rohkeutta puolustaa itseään ja vaatia itselleen hyvää. Koska et ole juuri nyt riittävän hyvässä kunnossa, mielestäni, niin et kykene ehkä näkemään oman itsesi kannalta parhaita ratkaisuja, et jaksa pitää puoliasi puolisosi ohjailua vastaan etkä siten voi myöskään saada häntä muuttamaan toimintaansa. Kun saat itsesi parempaan kuntoon, ja ehkä neuvojakin, niin kykenet näkemään asiat ja teidän tilanteenne paremmin sellaisina kuin todella ovat. Ja kun muutat toimintaasi, hänkin muuttaa omaa toimintaansa tai vastustaa sinun muutostasi toisenlaiseksi, itsenäisemmäksi, ja öykkäröi vieläkin enemmän.
Sanoit että:
"Mutta olen huomannut sen, että jos olen tehnyt jossain asiassa muutoksen ja tehnyt sen hänen mielikseen, saan siitä välitöntä kiitosta.
JA ...niin minulla on saumoja hänen vaimokseen. Mutta miten jaksan tukahduttaa omat mielipiteeni ja tunteeni pidemmällä aikavälillä?
SEKÄ ...vaikka kaikesta huolimatta parantaisinkin käytöstäni ja tekisin kaikin voimin muutoksen itsessäni paremmaksi hänelle...
Vastaat tuossa kohdassa itse itsellesi, osittain. Ensinnäkin tuo ensimmäine kohtahan on kuin puhuisimme koirasta, eikö? Anna tassu, saat keksin. Sitäkö haluat? Tuo toinen, kerrot siinä itsekin että saadaksesi hänet, sinun pitäisi muuttua joksikin miehesi ideaaliksi, mitä et nyt jaksa. Miksi et jaksa? Siksi, että se erilainen sinä on väkivalloin tuotettu ideaali, jonka ylläpitämiseen vaaditaan runsaasti energiaa, koska se ideaali ei ole aito luontainen sinä. Ja muuten, jos muututkin ideaaliksi ja kestät sen, sinut hylätään välittömästi, koska sinua ei arvosteta tippaakaan koiramaisen ohjailtavuutesi tähden. Kolmas lainaus viittaakin sitten asian ytimeen. Haluatko olla sinä vai muuttua paremmaksi jollekulle? Se että muuttuisit paremmaksi toiselle ei vain onnistu ilman väkivaltaa, koska sinun sisimpäsi taistelee vastaan, se haluaa olla oma itsensä sellaisena kuin itse kulloinkin on. Tähän samaan perustuu se miksei puolisoaan voi muuttaa, voi vain muuttaa itseään ja ehkä kumppani muuttuu mukana.
Eka ajatukseni kirjoituksestasi oli sama, kuin useimmilla muillakin: juokse ja lujaa! Luin kirjoituksesi kuitenkin uudestaan ja mietin vähän pidempään. Seuraavaa tuli mieleeni.
Selvästikkään et halua panna suhdetta poikki vielä, vaan mietit miten tilanteesta voisi selvitä. En tiedä kauan olette olleet tai asuneet yhdessä, enkä tietenkään tiedä toisen puolen näkemystä asiasta. Lähdenkin nyt siitä, ettei miehesi sairasta narsismia tms. ja olette aika nuoria ettekä ole asuneet yhdessä kovinkaan kauaa. Voisin myös kuvitella, että itse olet ihminen, joka tekee asiat omalla "parhaalla" tavallaan ja ehkä toivoo, että niin tekisivät muutkin (?) Tästä on pakko oppia pois (ainakin vähän), usko vaan! Kerron myöhemmin omasta kokemuksestani! Koska minä ainakin tiedän parhaiten meillä, miten asiat toimii ja mihin järjestykseen tiskit astianpesukoneessa kuuluu!
No, asiaan. Kun ekat vuodet "symbioosissa", käsikädessä pusutellen on mennyt ja esim. yhteinen koti on hankittu, on alettava antaa "hengitystilaa" toiselle. Puolin ja toisin. Usein menee niin, että toinen kaipaa tilaa aikaisemmin kuin toinen, ja silloin tämä toinen ei heti voi ymmärtää asiaa. Ja jos jotenkin painostaa toista, toinen helposti "pelästyy" tai "pakittaa" kaikista kauniista yhteisistä tulevaisuuden suunnitelmista. Tässä sanoisinkin, että anna sen miehen rauhassa tehdä sitä ruokaa, lähde lenkille, shoppailemaan tai mihin vaan, ja kysy vaan, milloin ruoka olis valmista. Anna tilaa, mut ei niin, että "mulla on tosi kivaa ilman suakin", vaan ihan vaan, että "tuun sitten kun on valmista" :-) Eli ota myös ite omaa tilaasi, ja nauti siitä, että sulla on joku siellä kotona, joka laittaa teille ruokaa. (ja sitten kun ne kaikki kattilat ja muut on siellä pesemättä niin... voit tietty mainita, et jäljet vois korjata, mut tarviiko aina sitäkään sanoa?;-)
Ärsyyntymisestä sen verran, että meillä mies esim. jättää mytyn vaatteita makkarin yhteen nurkkaan...joka on RAIVOSTUTTAVAA! Mutta oon opetellut, etten ensiksikin ala niitä (enää) lajittelemaan puhtaisiin ja likasiin ym. vaan siinähän on. Hän sitten lajittelee ne ite viikonloppusin sinne minne kuuluukin, onneks! Aluksi muutaman kerran tein sen, koska oon vähän "niuho" tietyissä asioissa, mutta ärsyynnyin aivan totaalisesti, josta tietysti seurasi nalkutusta ja molemminpuolista ahdistusta. Tässä kohtaa mietin, ihan oman mielenterveytenikin kannalta, et kannattaako mun ärsyyntyä moisesta vai ei, ja päätin olla ärsyyntymättä ja antaa herran hoitaa omat vaattensa. (en sitten tiedä, mitä olis tullut, jos se ei olis ite hommaan tarttunut? Onneks tarttui.)
Yhden ehdotuksen voisin vielä laittaa. Kirjoita miehellesi kirje näistä tunteistasi, ja lahde vaikka viikonlopuksi kavereiden kanssa johonkin, tai vanhemmillesi tai johonkin, ja anna hänen kelailla asioita ihan rauhassa. Voisit vaikka laittaa asioita, missä voisit ite joustaa/otttaa huomioon ja asioita, missä toivoisit miehesi joustavan/ottavan huomioon.
Tää kirjotus pohjaa ihan tuohon, että miehesi on tavallinen, hyvä mies, eikä alistava yksilö. Jos sitten onkin niin, että hänellä on joku "narsistinen häiriö" tai jotain, niin muista, että sinä olet sinä, oma itsesi, eikä kukaan saa sitä muuttaa. Omia luonteenpiirteitään voi ja toki joskus pitääkin "hioa", mutta aina omasta tahdostaan! Toivon sulle hyvää tulevaisuutta, joko tämän miehesi kanssa, jonkun toisen tai ihan vaan itseksesi!
Olet ehkä ensimmäinen joka on ymmärtänyt tämän tilanteen laadun. Ei kyseessä ole narsisti, vaikka niitä piirteitä hänessäkin on, kuten meissä kaikissa tietyissä asioissa. Symbioosi vaihe on todellakin ohi ja arkea olemme eläneet jo hyvän aikaa. Olet oikeassa siinä, että mies on herännyt ennen minua tähän "oman tilan"- vaiheeseen. Minä olen vain sellainen luonteeltani, että kaipaan paljon läheisyyttä ja yhdessä tekemistä ja jakamista asioissa. No sitä teemmekin suhteessamme, mutta ongelmia kumpuaa juuri tuosta tilan antamisesta. Eli osuit nappiin siinä, että epäilykset herää kun en anna tilaa jne. Olemme tästä keskustelleet monesti, mutta en tiedä mikä minussa on, en osaa olla liian pitkään ilman hänen seuraansa tai edes jotain aitoa huomion osoitusta häneltä. Tämä johtaa siihen, että alan kerjäämään sitä ja hän ahdistuu siitä. Tiedän, että minussa on vikaa tämän asian suhteen, en vain voi itselleni mitään vaikka pakko olisi nyt. Tänään kun häneltä kysyin asiaa ehkä hieman kierostikin, että jos jäisin sänkyyn makaamaan peiton alle koko päiväksi niin hän ei muistaisikaan olemassa oloani ja olisi vain tyytyväinen kun en ole näköpiirissä. Vastasi hän siihen, että olisi onnellinen jos saisi olla koko päivän omissa oloissaan yksin ilman häiriköintejä putkeen, ei unohtaisi olemassa oloani ja kunnioittaisi minun omaa halua olla siellä peiton alla vaikka koko päivän. Mitä olette tällaisesta mieltä? Sitten kun kysyin, että eikö hän tosissaan missään vaiheessa haluaisi tehdä jotain yhdessä, niin vastasi siihen, että jos vaikka innostun lukemaan kirjaa koko päivän ja illan niin voi se voittaakin sen yhteisen ajan vieton silloin. Mitä tästä pitäisi olla mieltä? En koe tällaista oikein luontevaksi. Hän siis kaipaa ihan tuhottomasti omaa aikaa ja tilaa! Missä menee normaaliuden raja parisuhteessa, kertokaa hyvät ihmiset? Eli käytännössä minun pitäisi hissutella täällä kotona, olla hiljaa eikä vahingossakaan häntä häiriköidä, olla toisinsanoen kuin ilmaa hänelle, olla yli-itsenäinen ja kaiken huipuksi tämän pitäisi olla siis pysyvä elämäntapa ja suoda se hänelle. Tämän kun annan, niin suhdekin kukistaisi sitten kenties ajanmyötä. Näin hän on minulle asian ilmaissut, että jos en anna tarpeeksi sitä omaa aikaa ja tilaa päivittäin hänelle, ei häntä kiinnosta olla yhteistä laatuaikaa kanssanikaan. Onko tällainen jotenkin normaalia? Ja kävin uudelleen taas hänen kanssaan keskustelua yhteisen tulevaisuuden näkymistä, niin haluaa kuuleman olla ja kysyi itsekin jaksanko minä olla hänen kanssaan vielä vanhanakin ja vitsaili siihen vielä perään vai haenko seuraa muualta silloin. Minulla on vain sellainen tunne, että tämä meidän suhteemme on minusta kiinni ja siis käytöksestäni. Ei ole varaa tehdä paljoa virheitä vaan se kostautuu. Hän ei edes katso minua silmiinkään, jos on oikein "vittuuntunut" tilanteeseen, eli olen häiriköinyt ja rikkonut hänen omaa tilaansa ja aikaansa. Se tulehtunut tilanne on sitten päällä koko vuorokauden ajan ja siihen ei mitkään juttelut auta. En siis näe muuta vaihtoehtoa, kuin rueta huonekasviksi hänelle ja katsoa ihan piruuttanikin, mitä tulee tapahtumaan. Tämä vaikuttaa suorastaan jo jotenkin sairaan naurettavaltakin. Ai niin tosiaan, hän myös räjähtää ja suuttuu jos kyselen jostain asiasta vähän tarkemmin ja liian pitkään hänen mielestään. Näin kävi viimeksi eilen, kun hän kertoi jostain tv-ohjelmasta jonkun pitkän vitsin jonka oli juuri kuullut ja olin toisessa huoneessa silloin. No en ymmärtänyt sitä että mikä pointti sillä oli ja kysyin sitä sitten tarkemmin ja pyysin häntä kertomaan mikä siinä nauratti jne. Tästäkö hän sitten suuttui aivan silmittömästi ja huusi että anna olla sitten ja painu takaisin huoneeseen. Minä sanoin että älä sinä ala huutamaan tuollaisesta asiasta minulle ja että sinä et minua käskytä. Siitä seurasi vielä enemmän raivoa häneltä ja paiskasi kihlasormuksen lattialle. Jälleen kerran olin järkyttynyt ja enemmän kuin ihmeissäni, miten joku voi suuttua tuollaisesta asiasta ja että ei voi olla normaalia tuollainen? Myöhemmin menin sitten sovittelemaan (minä olen aina se sovittelija, ei koskaan hän), että ei viitsitä pilata päivää tuollaisella asialla ja että ylireagoit. Kysyin myös häneltä mikä häntä otti aivoon tilanteessa, sanoi vain, että halusi jakaa kumppanilleen jotain minkä koki hauskaksi ja minähän en sitä arvosta. En ymmärrä ollenkaan, en todellakaan näe asiaa tuollaisena kuin hän ja mielestäni minun reaktiolla asiaan ei voi olla mitään tekemistä arvostuksen puutteen kanssa! Kertokaa aivan vapaasti mitä mieltä ja mitä tekisitte itse jos kumppaninne noin käyttäytyisi?
On todella ahdistavaa, jos ei tilaa tarvitessaan saa. Siinä tulee sellainen tunne, että toinen haluaa koko ajan valvoa ja vahtia. Etkö ole itse vastuussa omasta hyvinvoinnistasi? Jos on huomionkipeä, niin pitäisi koettaa sinnitellä sen kanssa. Oletat hänen antavan joka välissä huomiota. Miksi? Yritä hyväksyä, että ei hänen tarvitse muuttua sen enempää kuin sinunkaan: jos hän haluaa olla itsekseen anna hänen olla. Sinä vaikutat "vaativan" häneltä jatkuvasti (?) huomiota. Ei se ole vain hän joka vaatii, huomaatko?
Kyseleminen jos menee "tenttaamisen" puolelle voi olla rasittavaa. Ehkei sillä sitten ole niin väliä, ymmärsikö sen vitsin, jos toinen ei jaksa selittää?
Hänen reagointinsa oli tuossa todellinen ylilyönti. Tee selväksi, ettet kestä katsella sellaisia, liian vakavalla asialla pelaamista se on. Älä hyväksy! (Kuulosti ok:lta kuvailemasi käytös...anna hänelle tovi muuttaa tapaansa reagoida? Pysy itse tiukkana.) Hän ei tunnu osaavan käsitellä vahvoja negatiivisia tunteita, joita tilanne hänessä (hetkellisesti tod.näk.) herättää? Ei se tee hänestä narsistia, todennäköisesti hän itse katuu?
Seksistä se on kiinni kaikki avioliitossa. Kunseksi pelaa, niin kaikki pelaa. Tai paremminkin rakkaus on elämän käyttövoima, ei seksi.
www.city.fi
Juuu-u, 'rakkaus' voi olla elämän "käyttövoima" mutta avioliitto ei perustu 'rakkauteen' kuin ehkä ihan vähän alussaan. Asiat ovat niin kaukana toisistaan kuin itä on lännestä tai se maa, missä pippuri kasvaa, meistä.
Yhtä sun toista miehiltä nähneenä ja kokeneena sanon että lähde ja heti, mutta älä luule että sinut helposti pääsetään irti. Yksi suuri virheesi on että yrität koko ajan ymmärtää miestäsi ja etsit hänen käytökseensä logiikkaa, koska et itse koskaan kohtelisi ketään noin. Et voi hyväksyä että on ihmisiä jotka manipuloivat, dominoivat ihan siitä ilosta että niin voi tehdä. Koitappa uskoa se vaan. Pääset paljon vähemmällä migreenillä. Katsot vaan faktat, mitkä ne on, miten sinua kohdellaan, älä puolustele äläkä selittele miehesi käytöstä itsellesi, ja katsoppa miltä näyttää.
Kun eroat, ja luulen että vielä lähdet tuosta, niin mies ei tule päästämään sinua kiltisti menemään, varaudu siihen jo henkisesti ja terästäydy. Itse sain kärsiä samanlaiselta mieheltä vuoden kestävää kiusaamista. Olin myös tosi nuori silloin, ja tuskissani ihmettelin miksi hän ei vain jätä minua rauhaan kun ei kerran rakastakkaan. En silloin tajunnut että rakkaudesta ei olekkaan kyse, ei koskaan ollut, vaan kulisseista, hallinnasta, manipuloinnista. Hän oli äärettömän pinnallinen ja tarkka siitä miltä asiat näyttävät ulospäin.
Ihan oikeasti kehoitan sinua miettimään niin tarkasti, että et ole vielä koskaan miettinyt. Ma olen elänyt kuvaamasi laisen ihmisen kanssa kolme vuosikymmentä avioliitossa. Ma en kelvannutkaan omana itsenäni vaan olisi pitänyt muuttua hänen toiveittensa mukaiseksi, että olisin ollut hyvä ja kaikki olisi ollut hänelle hyvin. Kuljin liiton ekat vuodet eksyksissä itsestäni, lakkasin jotenkin olemasta, kun en ymmärtänyt miksi en kelvannutkaan ja miksi en saisi olla oma itseni.
Runsaan kymmenen aviovuoden jälkeen päätös oli selvä: minusta tulisi minä eikä kenenkään muun toive. Taistella olen omasta puolestani saanut 'kynsin hampain', mutta tänä päivänä voin sanoa, että se kannatti. Olen taas oma ihana itseni ja tiedän ainakin suunnilleen, mihin suuntaan olen menossa. Minun käytöstavoissani ei ole - eikä ollut - vikaa eikä se mieäs ymmärrä luultavasti vieläkään, mikä se juttu on, millä se avioliittonsa sottasi.
Mul oli kans aikoinaan samanlainen mies eli kaikki oli aina mun syytä jos joku meni pieleen. Ja todellakin, manipulointi siinä oli taustalla eli hänessä ei koskaan ollut vikaa ja mun piti muuttua sellaseksi kuin hän haluasi, muuten hän ei voinut täysillä mua rakastaa. Mut mä olin onneks niin suupaltti (oon muuten edelleenkin) et kerroin avoimesti mun vanhemmille millainen tää mies on mua kohtaan ja kysyin heiltä rehellisesti "ulkopuolisen" silmin että mitä he tilanteesta ajattelevat. Mun isä sanoi kyllä silloin tosi hyvin et ei mussa ole vikaa vaan se mies yrittää saada musta mieleisensä ja muokata mut sellaseen malliin minkä itse haluaa naisen olevan. Ja kovasti he tukivat mua siinä päätöksessäni ku vihdoin, noin vuoden piinan jälkeen avasin silmäni ja totesin et mä en oo tää ihminen millaiseksi mua nyt yritetään muokata. Sillä totuus on se et ei ihmistä voi muuttaa, et sä voi olla sellainen nainen kun sun mies haluaa, me ihmiset ei olla elukoita joita koulutetaan mieleisekseen.
Ja sen voin sanoa et helppoa ei sulla tule olemaan ero tuosta miehestä mut se on ainut oikea mahdollisuus, sä et voi elää sellaisena millaseksi sun miehes sut haluaa "muokata" vaan sun täytyy olla ja saada olla oma ittes, muuten et oo kokonainen ihminen. Mustakin tuli äärettömän ahdistunut ja masentunut ihminen kun en kokenut oikeaksi sitä millaiseksi olin muuttunut.
Mutta puhu jollekin, vaikka vanhemmillesi ja huomaat et saat ihan uutta näkökantaa asioihin! Silloinkaan se ero ei tule olemaan helppo tuommoisen ihmisen kanssa, itse jouduin vaihtamaan puhelinnumeron ja laittamaan sen salaiseksi kun tämän miehen äiti päätti soitella mulle jatkuvasti ja kertoa miten huonossa kunnossa hänen poikansa on kun jätin sen. Mut se helvetti kannatti elää, tänä päivänä kierrän kaukaa tuommoiset alistajat/manipuloijat ja tunnistan kyllä sellaiset heti jos sellaisen nään. Mut yksin en olis tässä pärjänny, onneks mun isän vaimo ymmärsi mun tilanteen ja oli kuuntelevana korvana ensimmäiseet pari viikkoa kun itsekseni mietein et teinkö sittenkään oikeaa ratkaisua ja entäs jos oikeasti olen niin paha kuin tämä mies antoi ymmärtää. Isäni vaimo ja isä sai sit mut lopulta tajuamaan et ei se vika ole minussa vaan nimenomaan tässä sairaassa miehessä. Ja voin sanoa et kun yli pääsin tuosta miehestä, en ole päivääkään katunut ratkaisuani!
Hänhän yritti jo painostaa 5 kk:n seurustelun jälkeen mua menemään naimisiin kanssaan mut onneks oli mulla sen verran järkeä päässä et niin ei päässy tapahtumaan. Jotenkin hän varmaan aatteli et jos saa mut nopeesti kanssaan naimisiin niin silloin joudun olemaan hänessä kiinni koko loppuelämän. Onneks meille tuli tosi paha riita siinä kirkkoherran viraston edessä ja se pääty siihen et lähdettiin siitä ovet paukkuen eri suuntiin, mutta toki illalla menin takas kotiin kun olin ensin käynyt kaverin luona itkemässä pahaa oloani useamman tunnin ajan.
Ja aina riidan jälkeen hän osasi olla tosi ihana ja nopeestihan siinä leppy kunnes tuli taas uus riita ja tietenkin sekin oli vaan mun syy..jos en käyttäytyis niin idioottimaisesti niin meillähän ei olis ollut kuulema ikinä mitään riitoja..eli mussa aina syy, hänessä ei koskaan! Iskäkin sanoi ihan suoraan et jos sen miehen kans naimisiin menen ni tiedän et ykskään meijän suvusta ei sitä naurettavaa pelleilyä tule todistamaan..ja usko tai älä ni tää kyl kans pisti aika pahasti miettimään asioita..et jos kaikki vastustaa mun ja hänen suhdetta niin täytyy siinä olla muutakin kuin se et mie en vaan osaa käyttäytyä! Ja luojan kiitos et vastustivat, pahimmassa tapauksessa olisin hänen kanssaan mennyt naimisiin enkä todellakaan hirviä edes ajatella millaista olisi elämä mulla silloin ollut. Tod.näk. sairastaisin äärettömän syvää masennusta enkä osaisi nauttia mistään elämässä.
Kuinka kukaan nainen VOI kirjoittaa mitään noin huonoa tekstiä. Lukijat ovat antaneet toinen toistaan parempia neuvoja ja syitä miksi APn olisi parasta juosta lujaa tuon "miehen" läuota pois. AP vain jatkaa tarinointiaan miten oksettava tuo mies on . ja vain jatkaa ja jatkaa.....
Ehkä AP onkin se sairas osapuoli tuossa vastenmielisessä liitossa.
Toinen haluaa jatkuvasti huomiota, toinen haluaa olla yksin.
Miksi kidutatte toisianne?
Et ole sen parempi kuin miehesikään, olette vaan liian erilaisia.
Aaaargh! Joku ei "tiedä", onko toinen Se Oikea. No eihän sitä voi KUKAAN tietää, ei tulevaisuutta voi suunnitella sen pohjalta, voisiko jostain joskus myöhemmin löytyäkin joku vielä parempi puolisovaihtoehto. Jos toinen tuntuu hyvältä, ollaan yhdessä, ja silloin siis OLLAAN yhdessä, ja PÄÄTETÄÄN että nyt ollaan yhdessä. Jos antaa tunteiden viedä ja joka typerän ihastuksen kohdalla haluaa vaihtaa paria, ei siitä tule mitään. yhdessä olo on PÄÄTÖS. Sen vuoksi pitää myös joskus tehdä TÖITÄ. Ei mikään parisuhde voi olla aina ruusuilla tanssimista. Mutta jos kumpikin sitoutuu suhteeseen ja tekee sen eteen TÖITÄ, ollaan yhdessä vielä mummoina ja pappoinakin. Jos toinen ei ole tätä mieltä, ei kannata edes yrittää.
Ota jalat allesi pian ja eroa tuosta miehestä!
Ihminen on ihmeen sopeutuvainen olento; sinäkin riudut huonossa ja alistavassa suhteessasi ja yrität saada siihen jotain helpostusta, jota ei koskaan tule. Älä alistu enää.
Pelottaa puolestasi, koska tuollainen elämä jättää jälkensä. Se on nöyryyttävää. Kun pääset siitä irti, ihmettelet, miksi annoit kohdella itseäsi noin.
Olen itse ollut hetken suhteessa, jossa piti kävellä jatkuvasti varpasillaan, koska mies raivosi helposti. Onneksi tajusin, että häntä yksinkertaisesti ärsyttää kaikki muut ja hänen on paras olla yksin. Vaikka olin reipas ja lähdin, niin vieläkin ahdistaa ajatus siitä, että tuhlasin hänen kanssaan 4kk yrittäen ymmärtää. Häpeän sitä, että yritin miellyttää häntä varomalla tekemisiäni ja sanomisiani joka käänteessä, sillä hän räjähteli jopa perunavesien kiehumisesta hellalle. Täys sekopää, ajattelen nyt.
Miehesi käyttäytyminen on törkeää. Se ei ole rakkautta.
Eroa. Mene ammattiauttajan luo.
Oikeasti mielenkiintoinen keskustelu. Tuntuu että (lähes) kaikki vastaajat ovat naisia ja viestin sisältö että miehessä on vikaa.
Itse olen vielä nuori mutta pystyn samaistumaan miehesi kanssa.
-Hänellä saattaa olla huono itsetunto, se ei ole sairaus. Kun on huono itsetunto niin saattaa helposti syyllistää toisia pienistäkin asioista.
-Kerroit sen televisiosta tulleen vitsi tilanteen, ei sellaisesta ole mitään syytä suuttua mutta jos päivän aikana on useampi asia ottanut päähän niin sitten se viha purkautuu jossain aivan mitättömästä asiasta. Vaikka että toinen puristaa hammastahna tuubia keskeltä ja toinen järjestyksessä päädystä, se on sellainen asia josta huonona päivänä saattaa huomauttaa sitä joka puristaa tuubia mistä sattuu.
-Tuo oma-aika juttu. Esim. pyörään tekee kevät huoltoa ja pyörä on noin 100 osassa maassa, sitten tyttöystävä tulee lemmikkien kanssa siihen pyytämään että pitäisi ulkoiluttaa eläimet. Mies sanoo että nyt ei pysty, ja kuinka nainen sen kokee? Haluaa olla yksin eikä tehdä yhteisiä asioita?
-Jos nainen on iltaa/yötä vietämässä baarissa ja haluaisi aamu kolmelta kyydin kotiin, miehellä alkaa työt seitsemältä niin ei huvittaisi alkaa ajamaan yöllä ja olla väsyneenä töissä. Loukkaantuuko nainen tästä?
-Suhteen alussa sitä olettaa toisesta luonteenpiirteitä ja toivoo toisen olevan sellainen kuin haluaa. Kun aikaa kuluu niin huomaa eroavaisuuksia jotka suututtavaat. Voiko pettämiseksi sanoa jos menee kesällä festareille ja halailaa vastakkaista sukupuolta edustavaa, entä suutelu. Naiminen on suurimman osan mielestä jo pettämistä?
-Onko teillä yhteisiä tulevaisuuden tavoitteita? Asunto, matka tms... Mikäli toinen on säästäväinen ja toinen kuluttaa heti rahansa niin siinä voi olla haastetta yhteisille tavoittelille.
Miestäsi taitaa haitata jotkin asiat. Joku mitä teet, kuinka käyttäydyt. Oletteko miehesi mielestä riittävän samankaltaisia? Oletko kysyny häneltä?
Hei kultsupieni, kiva että olet kiinnostunut tällaisista jutuista, jaksoit tutkia ketjua. Luitko aloittajan tekstin tarkasti ajatuksella ? Mielestäni hän kertoo aika huvin, mistä on kyse, tosin ma ymmärrän erilailla kuin sinä, kun olen iäkkäämpi ja toista sukupuolta.
Mihin sinä samaistut ? 'Rakkaus' ja parisuhde ei tarkoita, että toisen pitää muuttua toisen unelmaksi ja toiveeksi ja täyttää kaikki pyyteet ja lakata elämästä omaa elämää. Siis oikeasti, valitettavasti normaalielämässä varsinkin miehet luulevat, että noin asioiden kuuluu mennä.
Toisen persoonallisuutta, haluja, toiveita ... tulee ymmärtää ja kunnioittaa ja antaa lupa toimia oman katsomuksen mukaan. Huonoa käytöstä ei ole se, että toinen on eri mieltä / tekee asioita erilailla kuin toinen. Ne täytyy vain sovitella yhteen, jos on haluja yhteiseen elämään. Mutta yleensä miehet tulkitsevat erilaisuuden ja toisenlaiset tavat ajatella ja toimia huonoksi käytökseksi, jotta nainen oppisi olemaan kuuliainen ja alistuvainen.
"Samankaltaisista" ei koskaan tule hyvää paria, vanha sananlasku 'vakka kantensa valitsee' tarkoittaa, että erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan ja silloin suhteesta tulee täyteläinen ja tyydyttävä, kun kaksi erilaista osaa ottaa hyvistä puolistaan kaiken irti ja oppivat sietämään huonoja puolia ymmärtäen ne persoonaan kuuluviksi mausteiksi.
Nyt meni kyllä kovasti pieleen, sananlasku "vakka kantensa valitsee" tarkoittaa nimenomaan päinvastaista eli samanlaiset ihmiset sopivat yhteen. Ajattelepa itsekin ihan järjellä: Laittaisitko vaikkapa suuren, mustan ja pyöreän vakan päälle pienen, vaaleanpunaisen ja neliskanttisen kannen?
Ota läpyt pois silmiltä ja avaa ne; kuuntele ja katsele, näe ja koe. Liian samanlaiset ihmiset eivät tule juttuun keskenään, sano sinä mitä sanot. Eix se ole joku muukin sääntö; samannimiset hylkivät toisiaan tjs. Parisuheasioissa käytetään harvoin järkeä. Esimerkkisi ontuu muutenkin.
Hei!
Valitettavasti joudun neuvomaan sinua lopettamaan suhteen. Itse tein niin asuttuani n. vuoden kuvailemasi kaltaisen miehen kanssa. Se alkoi pienestä, jatkuvaa ärtyisyyttä ja tiuskimista, joskus jopa julkisilla paikoilla huutamista ja sättimistä, syyllistämistä järjettömistä asioista esim. auton käynnistymättömyydestä tai halusta lähteä parille siiderille. Se jatkui yöllisellä terrorilla, esim. peiton piilottamisella ja nukahtaessani tahallaan toistuvasti herättämällä ja toivottamalla minulle kuolemaa. Ja lopulta se eskaloitui siihen etten välittänyt tästä ihmisestä yhtään, petin häntä useasti ilman syyllisyyttä, jätin kylmästi enkä taakseni katsonut vaikka hän uhkasi tappaa itsensä. Enkä ole mitään päätöstä elämässäni niin lämmöllä muistellut :)
Avaa silmäsi !
> Eli käytännössä minun pitäisi hissutella täällä kotona, olla hiljaa eikä vahingossakaan häntä häiriköidä, olla toisinsanoen kuin ilmaa hänelle, olla yli-itsenäinen ja kaiken huipuksi tämän pitäisi olla siis pysyvä elämäntapa ja suoda se hänelle.
Onko tuo mielestäsi normaalia?
Tilanne ei tule koskaan muuttumaan, etkä saa sitä omalla käytökselläsi paremmaksi.
Kun teet virheen, saat rangaistuksen.
Mieti, millaista lasten olisi elää tuollaisessa hiljaisuustalossa. Ymmärtääkö vauva olla huutamatta ja mitä miehesi sitten tekee, kun vauva ei hiljenekään ! ? Kasvavat hampaan itkettävät, jne.
Vaikka omaan käytökseesi voisitkin vaikuttaa, tuo ei ole hyväksi lapsille. Haluatko heistä kasvavan hiljaisia ja piilossa pysyviä, pelkääviä ihmisiä?
Kysyt koko ajan, onko miehesi käytös normaalia, mitä mieltä olemme, jne.
Kun moni ehdottaa eroa, se ei sinulle käykään, vaan kyselet uusia mielipiteitä,
jotka edelleen kehottavat eroamaan, kun kerrot kauhujuttujasi.
Asia ei muuksi muutu, vaikka sitä kuinka pyörittelisi.
Ero on minunkin ainoa neuvoni sinulle. Se on mielipiteeni :)
Voit löytää toisen yhtä läheisyydenkaipuisen ihmisen kuin itsekin olet. Silloin olet onnellinen.
Nim. "nuori mies" kertoi tilanteen, jossa saakin vaatia omaa aikaa. Oman ajan haluaminen on normaalia, samoin se, että ei suostu tyttöystävän/poikaystävän jokaiseen pyyntöön.
Alkuperäisen on suostuttava, muuten on sotatanner pystyssä kotona.
Aloittajan kertomat miehen raivostumiset ja henkisen väkivallankäytön piirteet eivät ole normaaleja.