Olin aviossa n 15v kun mieheni rakastui toiseen naiseen ja erosimme. Seurustelin uuden miehen kanssa 5v ja menimme naimisiin. Rakkaudesta. Luottamukseni on ollut tiukilla menetettyäni sen edellisen avioliiton myötä. Olemme olleet nyt kolme vuotta aviossa. Minua on ahdistanut usein mieheni menneisyys ja se siitä syystä, etten tiedä mitä se sisältää. Hän lupasi kertoa minulle historiansa niin olemme tasoissa, sillä olinhan itse kertonut hänelle kaiken omasta menneisyydestä. Mieheni oli n 25v naimissa. Sen tiesin. Nyt hän kertoi loputkin. Hänellä oli ollut suhde ainakin 30:n naisen kanssa avioliiton ohessa. Joskus muutaman viikon ajan ja joskus jopa kolme vuotta saman naisen kanssa. Työmatkoilla pitkin Suomea. Hän oli käynyt huorissa ainakin 100 kertaa pitkin maailmaa työmatkoilla. Kuuntelin kaiken tyynesti kunnes menin vessaan itkemään ja oksentamaan. Mieheni on hyvin fiksu ja arvostettu työssään ja korkeassa asemassaan. Mieheni on kertonut että olen ainutlaatuinen ja hän ei ole koskaan pettänyt minua eikä aio pettää. Miten pystyn häneen luottamaan? Nyt olen usein vähän surumielinen ja jotenkin myös pettynyt. Vaikka eihän hän ole minua pettänyt. Jotenkin silti tunnen itsenikin jollakin tapaa huorarivistön naiseksi. Itse olen kuitenkin rakastellut elämäni aikana kolmen miehen kanssa. - surusilmäinen, kuitenkin miestään rakastava vaimo
Satoja vieraita
Johtajan vaimo
19726
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ehkäpä miehesi ei saanut ex-puolisoltaan seksiä ja siksi juoksi vieraissa. Jospa hän nyt on niin hyvässä suhteessa ettei enää tarvitse. Ikäkin rauhoittaa. Lisäksi hän kertoi sinulle menneisyydestään, ei nykyisyydestä ja sanoi ettei aio sinua koskaan pettää. Minäkin petin nuorena poikaystävääni kun olin tyytymätön suhteeseen (poikakaveri ei arvostanut minua yhtään ja oli itsekäs, esim. seksi kesti 5 minuuttia) ja pyristelin suhteesta irti. Nykyistä miestäni en ole pettänyt koskaan. Ei ole tarvetta kun seksi hänen kanssaan on niin ihanaa.
Kun miehesi kertoi menneisyydestään, niin sinust tuntuu, että et pysty häneen luottamaan menneisyyden pohjalta.
Olen mies ja Itselläni on ollut paljon suhteita. Kun suhde on ollut tärkeä ja tietyn tyyppinen, niin olen ollut 100 % uskollinen. Koen jopa, että olen ollut luotettavampi kuin moni "vähän kokenut", koska tiedän naisten temput, ja miten he pyörittävät miestä. Kun olen löytänyt haluamani naisen, niin olen vain hänen.
Aiempi kokemus ei kerro tulevasta. Luota vaistoosi, unohda logiikka. Jos vaistosi sanoo muuta kuin miehen sanat, niin luota vaistoon.
En tiedä miehesi vietin perustaa. Voisi kuitenkin todeta, että naiset eivät edelleenkään tiedä, miten tärkeää seksi meille miehille on. Naisille on läheisyys tärkeää. Meille miehille seksi on samaa sarjaa. Se pitää sisällään läheisyyden ja hyväksymisen. Jos seksin kohdalla mennään vain naisen ehdoilla, niin miehen seksuaalinen nälkä (ja naisen torjunta) voivat johtaa ulkopuolisiin suhteisiin. On mahdollista sopia, että nainen saa suhteessa haluamansa määrän läheisyyttä ja mies seksiä. Silloin ollaan vankalla pohjalla.
Kiitos! Meillä seksi on melkein jokapäiväistä ja hyvää sellaista. Nautimme molemmat, otetaan ja annetaan.
Kun kerroit "vietin perustasta", mieheni on kertonut sen johtuvan siitä, että hänen vaimonsa ei arvostanut häntä. Mutta myöskin mieheni on hyvin "flirtti"luonne joka nappaa katsekontaktin aina kun tilaisuus tulee. Varsinkin jos on lasikaan viiniä alla. Sekin puoli hänessä harmittaa, mutta hän on kylläkin aikonut lopettaa sen käyttäytymisen. Haluan uskoa häntä.
Miksi menit utelemaan historiaa. Se ei kuulu sinulle eikä tuo tieto mitenkään hyodyttänyt sinua. Olisi se sitten ollut mikä tahaansa. No nyt virhe on jo tehty.
Katso eteenpäin ja luota mieheesi.Todennäkoisimmin hänkin on jo saanut huoraamisesta tarpeekseen ja keskittäytyy vain yhteen ihmiseen, sinuun.
Käyttäydy kuin sinä luottaisit häneen, äläkä utele hänen tulemisiaan tai menemisiään. Anna hänen rauhassa opetella ja tottua idean että joku todella, siis TODELLA uskoo ja luottaa häneeen.
Älkää hyvät ihmiset kyselkö ja kertoko, tai edes miettikö kumppaneittenne menneitä tekemisiä. Ei entisiä suhteita tarvitse käsitellä kenenkään kanssa! Elätte nyt tätä päivää, eikä sillä ole todellakaan mitään väliä mitä kumpikin olette tehneet sitä ennen. Varmaan miehes meni kukasta kukkaan silloin kun hän ei ollut sitoutunut eikä rakastunut kehenkään siinä määrin että olisi ollut tarvetta olla yhden naisen mies. Nyt tilanne on toinen, kun hän on halunnut sitoutua sinuun, eikä luultavasti muut naiset enää kiinnostakaan.
Vastaavasti kävi itselleni naisena. Nuorena huvittelin ja seikkailin monien miesten kanssa, avioiduttuani seikkailuhalut hävisivät ja annan sitäkin enemmän arvoa suurelle rakkaudelleni jonka vihdoin monien kokeilujen jälkeen löysin.
jospa olis jo rauhottunu..yhtä riskin ottoo se on aina..ei niistä tiedä..
vastaavassa tilanteessa olevalle miehelle?
On sama kumman historia on likaista, niin kauan kuin se on ja pysyy historiassa. TS tuota saastaa ei enää toisteta vaan kunnioitetaan poulisolle antamaa lupausta olla yksiavioisessa liitossa ja kaikkea sitä mitä tuo lupaus sisältää.
en usko että mies (tai nainen) voi muuttua. kyllähän sitä tuollainenkin muutaman vuoden voi hyvinkin pysyä uskollisena, mutta siinä vaiheessa kun joku alkaa tökkimään...
enkä kyllä suostuisi olemaan vaimolleni numero 157. jos itse kuulisin että vaimollani olisi vastaavanlainen tausta, se olisi ero välittömästi.
En yhtään ihmettele, että miehellesi oli korkea kynnys kertoa menneisyydestään. Vaikea aihe ja vaikea selittää! Joten voitko ajatella asiaa niin päin, että mies kuitenkin arvostaa sinua ja haluaa olla rehellinen kertomalla puolestaan oman historiansa? Sinä olet sitä suhteessanne edellyttänyt ja miehesi otti riskin sinun vuoksesi. Tietäen, että tulet järkyttymään ja reagoimaan voimakkaasti tunteillasi. Ja jos mietit hänen naismääräänsä, niin joukossa on varmasti ollut hyvinkin omistushaluisia, mustasukkaisia naisia ja miehesi on sitä kautta varmasti nähnyt mitä häntäveikoille voi pahimmillaan tapahtua = suhde päättyy samoin tein. Siis ihaninkin nainen voi valua pois käsistä.
Onko sinun pakko hakea selityksiä ja syitä miehesi vanhoille tempauksille? Ex-vaimon syyttely on mieheltäsi kaukaa haettua, eikä auta sinua yhtään-paremminkin päinvastoin.Ihmiset kun voivat oikeastikin muuttua ja oppia virheistään, joten sinuna antaisin asian hänen kanssaan olla ja työstäisin asiaa jonkun oikeudenmukaisen luottoystävän kanssa. Tunteilulla, taivastelulla ja itkeskelyllä sokaiset vain terveen arviointikykysi, etkä pysty enää sanomaan onko miehesi rakkautesi arvoinen.
Luottamusta rakennetaan, eikä sitä välttämättä saada ilmaiseksi rakkauden mukana. Sen voi pettää hyvinkin monesta syystä, joten syitä pettymykseen voi hakea ihan mistä vaan ja omien odotuksiensa pohjalta. Kuten kirjoitit sinulla on ikäviä muistoja omassa historiassasi ja useasti myös vanhat muistot, takautumat voivat nostattaa ihmisessä valtavan tunnemyrskyn, vaikka nykytilanne olisi muutoin täysin hallinnassa. Tutki siis tunteitasi ja erottele niistä se, mikä on vanhaa perua ja mikä taas tätä päivää. Luota itseesi, että saat tilanteen hallintaasi ja sinä selviät nyt paremmin kuin 15 v. sitten.
Kiitos. Olet oikeassa. Valitettavasti en kehtaa puhua asiasta edes parhaalle ystävälleni. Mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen tuntuu kuitenkin uskottavalta kun joku toinen sen sanoo.
Ehkä teit virheen sillä, että painostit miehesi kertomaan menneisyydestään.
1) Miksi miehesi kertoi sinulle nuo asiat? Ei hyvyyttään. Ei totuudenhaluaan. Kenties kyseessä on aito narsisti tai psykopaatti. Avioliitossa kun tuollaiseen toimintaan ei oikeuta aviovaimon olemus. Esimerkki: sinä sairastut ja miehesi juoksee vieraissa - oikein?
2) Teit aivan oikein, kun menit vessaan oksentamaan. Kunnioita välitöntä tunnekokemustasi, sillä se kertoo paljon.
3) Miehesi jatkaa samaa tarinaa.
Tämä nyt vain on se todellinen asetelma, jonka kuvasit, Antiikin draama!
Mielestäni sinulla on hyvin realistinen näkemys kyseisestä suhteesta.
Mies on näköjään paljon mennyt ja se on nähty. Sinä olet rakastunut tähän mieheen osittain juuri sen takia miksi hän on muokkautunut näillä menoillaan. Ilman niitä huoriaan hän ei olisi tuo mies eikä varmaan näkisi sinun ainutlatuisuuttasi.
Tiedän tunteen. Et halua että hän flirttailee mutta haluat kuitenkin =)
Samoin kuin sinä hän nauttii huomiosta. Painin saman asian kanssa.
En haluaisi riistää mieheltäni sitä "iloa" minkä hän saa siitä viinipäissään flirttailusta sillä itse olen samanlainen.
En kyllä myönnä sitä. Tiedän kuitenkin että se ei merkitse minulle mitään eikä uhkaa hänen ainutlaatuisuuttaan. Se vaan pönkittää minun naiseuttani samoin ilmeisesti se pönkittää miehen miehekkyyttä.
Siitä miehekkyydestä sinä kuitenkin tykkäät myös itse.
Miehistä tulee passiivisia jos heiltä viedään ihan kaikki samalla kertaa. Silmänilo antaa miehelle elinvoimaa.
ÄÄÄh...en minäkään siitä tykkää..
Et voi kun luottaa.
Mielestäni kertomasi miehen käytös herättää enemmän epäluottamusta kuin luottamusta. Ehkäpä hänen tapansa elää on sellainen...sinun on sovitettava omasi siihen historiaan tai poistuttava.
Jos luotat ja jatkat niin menestystä. Ainakin olet silloin yrittänyt.
Tässä ketjussa miehet eivät pidä sinun miestäsi luotettavana. Naiset sen sijaan näyttävät naivisti kuvittelevan, että "tiikeri pääsisi raidoistaan" ja mies olisi rakastumisensa myötä (tällä kertaa) muuttunut täysin toiseksi.
Mitä luulet, olisiko syytä pistää enemmän painoa miesten mielipiteille? Heillä kuitenkin on realistisemmat mahdollisuudet arvoida oman sukupuolensa edustajia kuin meillä naisilla.
Voit olla oikeassakin. Täytyy vain antaa ajan kulua ja katsoa miten menee. Opettelen luottamista ja samalla olen kuitenkin hyvin herkkä kuuntelemaan. Ei paljon vaihtoehtoja.
Kun se kuitenkin on se kuherrusaika nyt teilläkin jo laimentunut,ja niitä vikojakin alkaa toisesta löytyy,niin kannattaisiko kuitenkin elää sitä omaakin elämää!
Miksi ihmeessä sitä parisuhteessa aletaan oikeen sitoo itteensä toisen ympärille niin tiukasti,että tukahdutetaan suhde lopulta omaan mahdottomuuteensa!
Pidä itselläsikin se oma alueesi,niin et romahda,jos käry sitten kumminkin käy..
Vanhempi mieshän tuo jo on,mutta olen itsekkin tuon" tiikeri ja raidat "kannalla,vaikka nainen olenkin..
Toiset ukot nyt vaan on niin flirttejä,niinku jotku naisetkin..
Niitä imartelee toisten kiinnostus enempi kuin uskollisena oleminen..vähän narsisteja kuitenkin..
Jos minä olisin käynyt huorissa ja painanut kaikkia kahdella jalalla seisovia ;) niin miksi vitussa niistä kertoisin kellekkään... voisinhan tietysti valehdella ihan mitä vaan... mutta sitten omatuntoni ei olisi puhdas ??? toisaalta jos luottaisin sinuun 100% ja rakastaisin niin voisin olettaa että kestät totuuden ??? mutta alistaakseni sinua ???? jaahas en oikeen usko =) mutta mistäpä noista kaikista selvää ottaa, no aika tulee sen näyttämään ....