Olin laiha kolmanteen luokkaan asti. Aloin syömään suruuni, joka johtui koululiikuntatunneista. Epäonnistuin monet kerrat enkä ollut niin hyvä kuin muut, joten he alkoivat kiusata minua. Kiusaaminen jatkui ja jatkui. Pelkäsin joka ikinen viikko niitä tunteja ja samalla muu koulunkäynti kärsi. Aina kun tulin kotiin itku kurkussa niiden tuntien jälkeen en saanut mistään muusta lohtua kuin syömisestä. Siitä se sitten lähti. Vakava-asteinen masennus diagnosoitiin hyvin varhain ja vasta silloin aloin saamaan apua. Tälläistä tämä toiminta on, että puukko pitää olla oman kurkun vieressä ennen kuin suostutaan antamaan apua ja puttumaan koulussa kiusaamiseen. Sitä ennen minun väitettiin valehtelevan ongelmistani.
Nyt ei ole enää koululiikuntatunteja, mutta edelleen kärsin siitä johtuvista traumoista. Paino ei periaatteessa ole noussut enää hirveästi, mutta jojoilu on jatkunut ja ylimääräistä on ainenkin 25 kg. Sama vaatekoko on ollut jo vuosia paitsi välilä hieman pienempi. Välillä syön terveellisemmin ja välillä on jaksoja jolloin en jaksa laittaa ruokaa ja ostan valmisruokaa (roskaruokaa). Minulla lääkityksiä masennukseen ja unettomuuteen ja käyn terapiassa. Minulle on tuputettu lääkkeitä lapsesta lähtien, koska todennäköisesti lääkäri katsoi sen olevan helpoin keino. Aina vaan uutta reseptiä mukaan ja monet eri lääkkeet kokeiltu. Jotkut mielialalääkkeet ovat aiheuttaneet käänteisen vaikutuksen ja pahensivat asiaa. Epäilen, että lääkkeetkin ovat lisänneet ruokahaluani.
Silloin kun mielialani on edes vähän normaalimpi niin minun on helpompi hallita itseäni. Kaupassa karkkihyllyn kohdalla ajattelen: "Jep jos läski ostat tuon kilon rasian taas niin mietippä missä se sitten näkyy! Vyötäröllä vitun läskitollo! Eikö sitä läskiä ole jo tarpeeksi! Meneppä sinne kasviksien ja hedelmien osastolle". Mutta silloin kun on huonompia hetkiä niin ajattelen: "Mitä väliä millään on. Me kaikki kuollaan mua vituttaa nyt niin paljon, että kaipaan lohtua (karkkia)". Minulla ei silloin ole yksinkertaisesti mitään itsekuria. Minulla ei ole itsekuria 80 % ajastani, koska elämäni on suurimmaksi osaksi helvettiä. Olen yrittänyt itsemurhaa jo monia kertoja. Nyt olen päässyt kuitenkin sellaiseen vaiheeseen, että haluan muutoksia ja yritän elää vanhempien ja sisarusten vuoksi, koska itsemurhayritykseni ovat pistäneet välillä heidänkin elämänsä sekaisin.
Olen käynyt ravitsemusterapeutilla ja olen saanut hyviä vinkkejä, mutta ahmimishaluni on liian voimakas. Joka päivä teke mieli makeaa ja roskaruokia. Olen kuitenkin huomannut pieniä positiivisia muutoksia. Uusia aripijuovia ei ole enää ilmaantunut ja vanhat ovat alkaneet haalistua. Mahduin pari kokoa pienempiin vaatteisiin viimeeksi kun ostin vaatteita. Minulla ei ole autoa, joten joudun kävelemällä hoitamaan asiani mikä on hyvä juttu, koska muuten jos olisi auto niin sen kanssa käveleminen vähentyisi tosi paljon.
Kaikista suurin ongelma on kuitenkin tämä syöminen. Miten saan makeanhimon kuriin? Olen yrittänyt korvata karkit hedelmillä mutta ei tunnu auttavan. Tämä on niin hallitsemattoman tuntuista! Jos kaikki ylimääräinen ja epäterveellinen ruoka jäisi pois niin olen varma, että laihtuminenkin alkaisi ja kun vielä lisäisin liikuntaa. Mutta kun pahempi masennuskausi iskee niin se on sitten menoa.Lääkkeet ja terapiakaan ei tunnu estävän niitä kausia. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu jotain kamalaa jonka vuoksi on syytä masentua. Jos laihtuisin niin varmasti sen myötä elämäkin parantuisi edes jonkun verran. Olisi helpompi ehkä etsiä seurustelukumppaneita. On minulla suhteita ollut, mutta ei kovin positiivisia. 25 kg tuntuu aika paljolta, mutta tiedän, että monet ovat pudottaneet enemmän.
Nyt ei ole enää koululiikuntatunteja, mutta edelleen kärsin siitä johtuvista traumoista. Paino ei periaatteessa ole noussut enää hirveästi, mutta jojoilu on jatkunut ja ylimääräistä on ainenkin 25 kg. Sama vaatekoko on ollut jo vuosia paitsi välilä hieman pienempi. Välillä syön terveellisemmin ja välillä on jaksoja jolloin en jaksa laittaa ruokaa ja ostan valmisruokaa (roskaruokaa). Minulla lääkityksiä masennukseen ja unettomuuteen ja käyn terapiassa. Minulle on tuputettu lääkkeitä lapsesta lähtien, koska todennäköisesti lääkäri katsoi sen olevan helpoin keino. Aina vaan uutta reseptiä mukaan ja monet eri lääkkeet kokeiltu. Jotkut mielialalääkkeet ovat aiheuttaneet käänteisen vaikutuksen ja pahensivat asiaa. Epäilen, että lääkkeetkin ovat lisänneet ruokahaluani.
Silloin kun mielialani on edes vähän normaalimpi niin minun on helpompi hallita itseäni. Kaupassa karkkihyllyn kohdalla ajattelen: "Jep jos läski ostat tuon kilon rasian taas niin mietippä missä se sitten näkyy! Vyötäröllä vitun läskitollo! Eikö sitä läskiä ole jo tarpeeksi! Meneppä sinne kasviksien ja hedelmien osastolle". Mutta silloin kun on huonompia hetkiä niin ajattelen: "Mitä väliä millään on. Me kaikki kuollaan mua vituttaa nyt niin paljon, että kaipaan lohtua (karkkia)". Minulla ei silloin ole yksinkertaisesti mitään itsekuria. Minulla ei ole itsekuria 80 % ajastani, koska elämäni on suurimmaksi osaksi helvettiä. Olen yrittänyt itsemurhaa jo monia kertoja. Nyt olen päässyt kuitenkin sellaiseen vaiheeseen, että haluan muutoksia ja yritän elää vanhempien ja sisarusten vuoksi, koska itsemurhayritykseni ovat pistäneet välillä heidänkin elämänsä sekaisin.
Olen käynyt ravitsemusterapeutilla ja olen saanut hyviä vinkkejä, mutta ahmimishaluni on liian voimakas. Joka päivä teke mieli makeaa ja roskaruokia. Olen kuitenkin huomannut pieniä positiivisia muutoksia. Uusia aripijuovia ei ole enää ilmaantunut ja vanhat ovat alkaneet haalistua. Mahduin pari kokoa pienempiin vaatteisiin viimeeksi kun ostin vaatteita. Minulla ei ole autoa, joten joudun kävelemällä hoitamaan asiani mikä on hyvä juttu, koska muuten jos olisi auto niin sen kanssa käveleminen vähentyisi tosi paljon.
Kaikista suurin ongelma on kuitenkin tämä syöminen. Miten saan makeanhimon kuriin? Olen yrittänyt korvata karkit hedelmillä mutta ei tunnu auttavan. Tämä on niin hallitsemattoman tuntuista! Jos kaikki ylimääräinen ja epäterveellinen ruoka jäisi pois niin olen varma, että laihtuminenkin alkaisi ja kun vielä lisäisin liikuntaa. Mutta kun pahempi masennuskausi iskee niin se on sitten menoa.Lääkkeet ja terapiakaan ei tunnu estävän niitä kausia. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu jotain kamalaa jonka vuoksi on syytä masentua. Jos laihtuisin niin varmasti sen myötä elämäkin parantuisi edes jonkun verran. Olisi helpompi ehkä etsiä seurustelukumppaneita. On minulla suhteita ollut, mutta ei kovin positiivisia. 25 kg tuntuu aika paljolta, mutta tiedän, että monet ovat pudottaneet enemmän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.