Kun naisten varmaan yleisin vaatimus miehelle on hyvä itsetunto, niin olisi mukava saada lisävalaistusta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.
Jos oletetaan että mies pitää itseään kaikin puolin ihan fiksuna ja hyvänä työssään ja myös joissakin harrastuksissa eikä kulje mitenkään pää painuksissa, niin kuinka paha asia se on että hän myöntää ettei ole kovin suosittu naisten keskuudessa? Minusta tuntuu että kaiken suurin synti ja virhe on myöntää naiselle rehellisesti ettei ole ollut mikään varsinainen sydäntensärkijä ja tuskin tulee olemaankaan.
Itse olen ainakin niin realisti ja rehellinen että tuntuu typerältä esittää menestyneempää kuin onkaan. Eikö voisi vain myöntää että olen ihan hyvä tyyppi kaikin puolin, mutta ei naiset ole minuun kovin hulluina olleet?
Jos oletetaan että mies pitää itseään kaikin puolin ihan fiksuna ja hyvänä työssään ja myös joissakin harrastuksissa eikä kulje mitenkään pää painuksissa, niin kuinka paha asia se on että hän myöntää ettei ole kovin suosittu naisten keskuudessa? Minusta tuntuu että kaiken suurin synti ja virhe on myöntää naiselle rehellisesti ettei ole ollut mikään varsinainen sydäntensärkijä ja tuskin tulee olemaankaan.
Itse olen ainakin niin realisti ja rehellinen että tuntuu typerältä esittää menestyneempää kuin onkaan. Eikö voisi vain myöntää että olen ihan hyvä tyyppi kaikin puolin, mutta ei naiset ole minuun kovin hulluina olleet?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Aika hankalaa on sanoa, mitä se hyvä itsetunto oikein on, mutta huono on helpompi määritellä (kuten negatiiviset jutut yleensäkin). Ihminen, jolla on huono itsetunto, on minun mielestäni jollain lailla haluttoman ja hidasliikkeisen oloinen ja muiden seurassa enemmän tai vähemmän passiivis-aggressiivinen, jotenkin perässävedettävä.
Minun korvaani sinä et kuulosta tuollaiselta. Ei se itsetunto liity naisten suosioon millään tavalla, joten jos sen haluat sanoa, sano pois.
Minusta taas tuntuu siltä että naisten mielestä itsetunto liittyy juuri siihen kuinka suosittuna mies pitää itseään naisten silmissä. Kaikki muu arvostus mitä itselleen antaa, tuntuu olevan ihan sivuseikka. Voin olla tietysti väärässäkin...
Kyllähän se nostaa itsetuntoa, kun kokee olevansa suosittu, mutta millä tavalla se suosio on ansaittu, on eri juttu. Suosio ei tule itsestään, vaan ihmisessä pitää olla joitan ominaisuuksia, jolla se suosio saavutetaan. Tavalliselle miehella riitää kai se, että osaa olla oma itsensä ali-tai yliarvioimatta itseään. Itsensä aliarvioiminen tai yliarvioiminen ei nosta nosta miehen arvoa, eikä suosiota naisen silmissä. Terve itsetunto näkyy niin miehen kuin naisenkin käyttäytymisessä aitona omana persoonana, joka huokuu positiivista asennetta niin itseä kuin toisiakin kohtaan.
Jotenkin minulla on jäänyt sellainen kuva että itsensä lievä yliarvioiminen olisi naisten mielestä paljon parempi juttu kuin ihan omana itsenään oleminen, mutta toivottavasti olen väärässä.
Tuntuu että itsevarmuuden korostaminen on mennyt vähän överiksi. Ainakin minulla on sellaisia kokemuksia että nainen häviää samantien jos olen myöntänyt olevani esimerkiksi tylsä naisten mielestä. Eihän sen sanominen vielä tarkoita sitä että olisin tylsä, vaan se saattaa olla ihan realistinen kuvaus siitä miten naiset ovat minut usein nähneet. Eikä se todellakaan tarkoita sitä että pitäisin itseäni tylsänä.
Älä kerro naisille tuollaisia juttuja. Tuo kuulostaa huonolta. Jos sanot olevasi tylsä niin se kuulostaa melkeinpa itsensä tehostamiselta ikäänkuin sulle pitäisi sanoa "no mutta ethän sä ole mitenkään tylsä".
Elät nyt vain tätä hetkeä ja juttelet mukavia. Kyllä se siitä.
Äläkä koko ajan mieti mitä naiset sinusta ajattelevat.
Eikun nyt oli tarkoitus syväluodata naisten logiikkaa eikä minulle antaa iskuvinkkejä :-)
Pitääkö itsestään sitten heti kertoa kaikki huonot puolet. Ei minulla ainakaan tulisi mieleeni esim.työpaikkahaastattelussa kertoa, että olen tylsä, hidas, huono työntekijä, älkää vaan ottako minua. Samoin ihmisten kanssa ei yleensä tuoda huonoja puoliaan esille, vaan yritetään skarpata ja antaa itsestä positiivinen ja hyvä vaikutelma. Kyllä jokaisella ihmisellä, niin naisella kuin miehelläkin on silmät päässä, että osaa arvioida onko tyyppi mitäänsanomattoman tylsä ilman hänen sanomistaankin.
No joo, tuosta on helppo olla samaa mieltä. Mutta miksi vedetään heti se "huono itsetunto" kortti esille jos ihan rehellisesti kertoo vaikkapa siitä miten muut ovat minut nähneet? Eihän se vielä kerro mitään minun itsetunnostani.
Tuo mitä sanot on täysin totta. Ei ole oikein mitään lisättävää. Ihmiset eivät oikeasti tiedä mitä huono itsetunto tarkoittaa, ja tuo kuvaamasi käytös ei tosiaankaan ole osoitus huonosta itsetunnosta mutta se voidaan tulkita niin.
kostautuu aina. Miksei voisi olla vain salaperäinen ja kartella asiaa? Jos sanot naiselle, että eivät naiset ole minuun kovin hulluina olleet, nainen kysyy itseltään miksi? Vastaus riippuu ulkonäöstäsi ja käytöksestäsi, mutta yleensä ensimmäisenä tulee mieleen, että sinussa on jotain vikaa.
Juu, tietysti sitä kannattaisi karttaa asiaa, mutta joskus tulee sellainen yltiörehellisyyden puuska että haluaa sanoa asian ihan suoraan. Tietysti nainen luikkii siinä vaiheessa pois, mutta antaako se naisestakaan kovin hyvää kuvaa jos hän ei sen enempää luota omiin näkemyksiinsä vaan perustaa mielipiteensä muiden hyväksyntään?
Se on vaan niin helppoa olla mutkattoman avoin/yltiörehellinen, eikö olekin? Minusta ainakin on, vaikka aina silloin tällöin tulee tunne ettei se taida niin fiksua ollakaan kun monet(?) eivät tunnu tajuavan sitä, että minä tosiaankin olen avoin ja rehellinen sanomisteni suhteen vaan he ehkäpä jopa olettavat minun olevan salaperäinen tai suorastaan valehtelevan.
En tiedä missä määrin tuo virhearvio sitten johtuu suoraan minusta, mutta ehkä se melkoiselta osaltaan johtuu joko tämän "kyseenalaistajan" omista taipumuksista kaunistella asioita ja/tai siitä, että "kyseenalaistaja" on itse huomannut ihmisten olevan kaunistelijoita tai suoranaisia valehtelijoita. Koska tuollaisiahan melkoisen moni, ehkä jopa pääosa ihmisistä on. Sad but true.
Itse olen koittanut itselleni uskotella, että mikäli nainen ei minun sanomisiani usko ja ehkä jopa lähtisi nykimään, niin siinäpähän sitten menee koska on väärä ihminen minulle. En paljoa jaksa ylimääräistä stressata tuollaisen asian vuoksi, vaikka vituttamaanhan se pistääkin.
Minusta hyvä itsetunto ihmisellä tarkoittaa sitä, että osaa arvostaa myös muita ihmisiä eikä ole kateellinen muiden saavutuksista. Kuten ketjussa jo todettiin, huono itsetunto näkyy helpommin, eli toisten vähättelyä, itsensä esiintuomista, kilpailua (negatiivista kilpailua) yms. piirteitä.
Ei siis mitään menestystä/menestymättömyyttä vastakkaisen sukupuolen silmissä vaan siis ihan muut tekijät vaikuttavat siihen onko miehellä hyvä itsetunto vaiko ei.
Toisten nälviminen kertoo että on huono itsetunto.Kyllä minä tiedän ihmisiä joilla käy flaksi vastakkaisen sukupuolen kanssa mutta jotka silti kärsivät huonosta itsetunnosta. Minusta tuntuu että moni pönkittää huonoa itsetuntoaan nimenomaan testailemalla viehätysvoimaansa vastakkaisen sukupuolen keskuudessa, ns. tyrkyttää itseään, kerjää huomiota yms.
Mutta, ajan kanssa sen huomaa kestääkö miehen itsetunto olla esim. minun kanssani vaiko ei. Jotkut miehet mollaavat omaa naistaan ja se nälviminen ei ala ihan heti suhteen alussa vaan vasta sitten kun nainen on ihastunut...
Minusta naisen mollaaminen huonon itsetunnon takia kertoo jo todella huonosta itsetunnosta. Jos hyvän itsetunnon määritelmä on noinkin helppo täyttää, niin sitten olen ollut hieman väärillä jäljillä.
Jos minä esimerkiksi lähestyn naisia melko varovaisesti, enkä suinkaan kuvittele itsestäänselvyytenä omaa viehätysvoimaani, niin minusta se on enemmänkin realismia kuin huonoa itsetuntoa. Itse kyllä tiedän vahvuuteni ja viehättävät piirteeni, mutta mistäs minä voin etukäteen tietää näkeekö toinen niitä...
Mun mielestäni ap ei nyt kuulosta mitenkään itsetunto-ongelmaiselta.
Miehet valitettavasti ovat suhteessa mustasukkaisia ja mollaavat omaa naistaan. Naisen työn/koulutuksen/ammatin vähätteleminen on varsin yleistä. Siis kun miehet aina seurustelevat itseään huonommin tienaavan naisen kanssa niin se johtaa aina tuohon naisen työn vähättelemiseen.
Varovainen lähestymistapa on varmasti ihan hyvä. Moni nainen arvostaa sellaista ennemmin kuin päällekäypää tyyliä.
Olet oma itsesi, hymyile ja se siitä se lähtee. Älä mieti noin paljon asioita äläkä ennakoi asioita, ts. älä mieti etukäteen mikä nyt menee taas pieleen milloinkin. kaikkia et voi kuitenkaan miellyttää, mutta jollekin naiselle olet varmasti ihan sopiva.
Toisen mollaaminen itsensä korottamiseksi sattuu ainankin minun korvaan pahasti. Reaktiona on välitön turn-off?
Lähestyessä kannattaa minusta jopa hieman röyhistellä itsetuntoa vahvemmaksi, kuten taisit aikasemmin jo mainita. Pitää olla oman elämän suuri voittaja juuri sillä hetkellä. Jos lähestyessä valmistautuu pakkeihin, niin saa pakit paljon helpommin. Viisi kossua epävarmuuteen auttaa itsetuntoa jo paljon ;) ..ainakin omasta mielestä...
Juuri tuota röyhistely-logiikkaa en ole oikein ymmärtänyt koskaan, mutta ehkä se vielä minullekin avautuu. Siis tiedän kyllä että se tehoaa, mutta itse en täysin ymmärrä mihin on kadonnut se lievän epävarmuuden tuoma viehätys. Itse ainakin tykkään katsella kun Hugh Grant räpyttelee silmiään ja laukoo sarkastisia kommentteja itsestään ja siltikin saa naisia. No, elokuvathan on vain fantasiaa...
Mä luulen että tuo öykkäröinti toimii silloin kun naiset ovat kaatokännissä ravintolassa. Ei selvinpäin.
Tuosta naisten mollaamisesta (joka on minusta osoitus miehen huonosta itsetunnosta)....mies aloittaa sen yleensä vasta siinä vaiheessa kun nainen on kiinnostunut/ihastunut. Tottakai jos ventovieras mies tulee nälvimään naisen työtä niin siitä seuraa turn-off. Toinen on tuo oman naisen ulkonäön mollaaminen, sekin tulee vasta ajan myötä. Parisuhdepalstoiltakin voi lukea noisa asioista aika paljon; kun mies ei arvosta omaa naistaan. Minusta naisen ulkonäön mollaaminen on osoitus huonosta itsetunnosta eikä sitäkään kukaan mies varmaankaan tee suhteen alkuhetkillä. Vasta myöhemmin.
Aloittajalla ei mielestäni ole huono itsetunto. Mutta, näistä asioista on varmasti monta mielipidettä.
Ehkä ravintolassa tosiaan on hieman sama ilmiö kuin teatterilavalla että kaikki pitää olla hyvin teatraalista ja liioittelevaa jotta siitä saa juonen päästä kiinni melusta ja kännistä huolimatta.
Naisten mollaamisesta en osaa oikein sanoa muuta kuin että tuomittavaahan se on selityksistä ja itsetunnoista huolimatta.
Mutta jos saan vielä kysyä sinulta tuota alkuperäistä kysymystä, niin haittaako sinua jos mies myöntää sinulle ettei ole erityisen suosittu naisten mielestä? Jos sinä pidät hänestä, niin riittääkö se?
En tiedä mitä naiset ajattelevat, mutta tässä se miten itse ajattelen…
Hyvä itsetunto on sitä, että osaa olla onnellinen, keskittyy omiin vahvuuksiin ja positiivisiin asioihin, eli niihin jotka tekevät onnelliseksi, näkee siis itsensä positiivisessa valossa, eikä oma onnellisuus ole liian riippuvainen muiden mielipiteistä ja siitä mitä muut ovat sanoneet, eli oma sisäinen maailma ja usko ei romahda jos joku sanoo pahasti, tai vaihtoehtoisesti ei lähde hyökkäämään toisen kimppuun kovin puolustaen. Hyvä itsetuntoinen myöntää myös virheensä ja ottaa vastuuta tekemisestään, eikä vain totea, että olen vain tällainen enkä sille mitään voi. Hyvä itsetuntoinen näkee myös muut positiivisessa valossa.
Itsevarmuus on taas enemmän taas sitä ulkoista, eli pää ylhäällä kulkemista, varmasti käyttäytymistä, jne. Se voi olla joskus myös heikon itsetunnon peittelyä tai pönkittämistä. Joku voi esiintyä itsevarmasti, olla rohkea, pukeutua tyylillä ja erilaisesti, ja lähestyä vastakkaista sukupuolta itsevarmasti ja vietellen, jne., mutta todellisuudessa hän voikin olla sisimmissään onneton, tai hänen sisäinen maailmansa voi romahtaa helposti jos toinen ei annakaan hyväksyntää.
Rehellisesti, kyllä kirjoituksesi lauseissa on sellainen todella negatiivinen ja vähättelevä sävy itseensä, ja uskon puute (esim. ”tuskin tulee olemaankaan”), että kyllä ne se suoraan kuulostaa heikosta itsetunnosta tuolla (nais/seksi) saralla. En suosittelisi tuollaisesti ilmaisemaan (mitä niillä lauseilla muuten edes yritetään ilmaista?) asiaa kenellekään. Nainenhan voi vaikka ajatella, ettei toisella ole kiinnostusta tai edes halua oppia miellyttämään häntä (vai onko näin?), tai ettei toinen usko hänen pystyvän miellyttämään häntä. Ei asioista tarvitse valehdella, liioitella tai kerskailla, mutta jos haluaa kertoa jotain, niin miksi silloin vähätellä ja luoda onnetonta kuvaa. Toisaalta jos noilla lauseilla halutaan kertoa, että on kokematon, niin eikö olisi hyvä saman tien myös kertoa mitä haluaa, niin ei toisen välttämättä tarvitse arvailla tai ottaa niin suurta vastuuta/paineita.
Määritelmäsi itsetunnosta on varmasti ihan oikeaoppinen ja itsekin olen samaa mieltä. Naisen logiikka taas voi olla joskus niin kummallista että ajattelin jos se poikkeaa jotenkin tästä määritelmästä.
Tuo esimerkki siitä että kertoo naiselle olleensa epäsuosittu, on tietysti sellainen mitä en suosittele kenellekään, mutta minusta se avaa hyvin sitä logiikkaa mikä minua kummastuttaa. Jos kerron toisten havaintoja itsestäni, niin se ei vielä kerro omista näkemyksistäni. Lisäksi ihmetyttää miksi itsetunto liitetään niin usein juuri naismenestykseen, vaikka elämässä on niin paljon muitakin osa-alueita joilla itsetunto voi olla mitä mainioin.