Bussikuskien tyranniaa vuosaaressa.

Nousin tänään bussiin no:98 Vuosaaren kaivonkatsojantiellä noin klo:07,50. Bussi oli lähtenyt Itäkeskuksesta klo:07,34. Bussia ajoi venäläinen kuljettaja. Samalta pysäkiltä nousi bussiin kaksi lasta, tyttö ja poika, arviolta 11-12 vuotiaita, siis pieniä ja silminnähden lapsia. Poika maksoi rahalla kuljettajalle matkan ja sai lipun ja jäi odottelemaan kaikkia vaihtorahoja takaisin. Hän sanoi käsi ojossa kuljettajalle, että tässä ei ole riittävästi johon kuljettaja vain murahteli jotain. Poika sanoi moneen otteeseen saman asian, mutta kun kuljettaja ei reagoinut, niin poika meni istumaan siskonsa viereen. Kohta pienempi sisko meni kuljettajan viereen saman asian vuoksi mutta tilanne ei korjaantunut. Kysyin lapsilta, että mikä siinä oli hätänä, ja he kertoivat, että kuljettaja oli antanut pojalle aikuisen lipun ja otti myös aikuisen hinnan. Tulimme juuri Columbuksen kauppakeskukseen ja minäkin menin sanomaan kuljettajalle, että korjaa tilanne, anna lastenlippu ja oikein takaisin mutta kuski vain sulki oven ja lähti liikkeelle sanomatta sanaakaan. Kyllä tuli pienelle pojalle kallis matka kolmesta pysäkin välistä. Sikäli kuin oikein näin, niin kuski ei edes tulostanut lippua koneesta vaan se oli jo valmiina rahatarjottimella pojan astuessa bussiin. Lupasin kuskille tehdä hänestä valituksen ja nyt sen sitten teen.

Samana päivänä samalta pysäkiltä lähdin jälleen Columbuksen kauppakeskukseen samalla bussilla joka oli lähtenyt itäkeskuksesta klo:15,23. Kuljettaja oli niinikään venäläinen muttei sama. Yhtä pysäkkiä ennen kauppakeskusta bussi ajoi ainakin viisi metriä pysäkin ohi ja avasi keskiovet jotka olivat ainakin metrin korkean lumivallin kohdalla. Bussista oli poistumassa vanhoja ihmisiä ja he huusivat kuskille, että peruutatko vähän, että päästään ulos, mutta kuski ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan istua nökötti kuin tatti penkillä eikä peruuttanut bussia vaikka takaakaan ei tullut ketään. No vanhukset ja yksi keski-ikäinen matkustaja manaillen kipusivat korkean nietoksen yli jalkakäytävälle. Tekoa ei voi puolustella millään järkisyillä, kuten ei sitä aamuistakaan tapahtumaa. Nyt kysynkin, että mikähän mahtaa olla kuskien ÄO? En minä, enkä usko, että kukaan muukaan haluaa katsella ja kestää tuollaista kuskityranniaa jatkuvalla syötöllä, sillä tapauksia on vaikka kuinka monta mutta en jaksa kirjoittaa nyt tällä kertaa muista. Mitä mielipiteitä tämä teissä herättää? Tuleeko venäläinen ylenkatsova asenne osaksi Suomalaista arkea?
16361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

miksi tämä on postattu rasismipalstalle - onko sinulla?

Syyksi ei riitä se, että teksti itsessään tarjoaa ehdan rasistisen yleistyksen viimeistään viimeisellä rivillään?

Kertokaa minulle?

Äänestä
  • KENKÄÄ

    Äänestä

  • yleistys. Venäläiset ja Virolaiset bussikuskit eivät muuten anna aina edes lippua. Sillä he sanonvat, että lippulaite on rikki. He kun pyrivät pitämään kyseiset rahat itsellään.

    Tätä tapahuu tieyillä liikenteenharjoittajan busseissa.

    Äänestä

  • siitä maahanmuuttajat-palstan poistamisesta.

    Kun se palsta poistettiin, jengi siirtyi tänne.

    Minne palstalle venäläisistä bussikuskeista voisi valittaa?
    Nythän ei oikein kehitysmaat ja kehitysapu -palstakaan oikein käy.

    Tässä on muuten tuo positiivisen erityiskohtelun kysymys.
    Ulkomaalaisille tarjotaan töitä, vaikka eivät esim. edes osaa kunnolla suomea.

    Tässä on sitten sitä satoa, jota siitä niitetään.

    Äänestä

11 vuotias on jo senverta "iso" että jos ei ilmoita ÄÄNEEN sanoen lastenlippu, ottaa kuski ilman muuta aikuisen maksun. Asiakkaan virhettä ei minuuttien kuluttua enään pysty korjaamaan jälkikorjauksellakaan.

Venäläiset ja virolaiset ovat kovia tekemään työtä ja hyviä työkavereita. Suomesta löytyy pilvin pimein muunmaalaisia työttömiä maahanmuuttajia joille ei bussikuskinkaan työ maistu. Eikä mikään muukaan työ!

Äänestä
  • opetus auttaa,,,kunnon,,

    Äänestä

  • Bussikuskin velvollisuus on korjata virheensä jos siitä kuten yllä todettu on kerrottu kolme kertaa.
    Kyllähän noi työtä tekevät ei siinä mitään mutta mukaan mahtuu aina muutama mätäkin kuten valtaväestöönkin.

    Ties sitten tekikö tuo tahallaan ja sai itelleen vähän kahvirahaa lisää vai miksi, sitä on turha täällä selvitellä kun oikea paikka olisi soittaa liikennelaitoksen ajomestarille, nehän ne tarkistaa näitäkin tapauksia ja sinne voi valittaa.

    Sama koskee muitakin ammatteja, kyllä niissä pitää toimia oikein, on se syntyperä sitten mikä tahansa tai ihon väri mikä tahansa.

    Ja tiedoksi, että kyllä osa näistä idän miehistä myös on tehnyt aika huonoakin jälke, varsinkin rakennusalalla, ottaneet etumaksua ja työt on tekemättä, arvatkaas kaksi kertaa kuka nämäkin maksaa.
    Samaan tietty syyllistyy osa valtaväestöstäkin.

    Näitä työttömiä jotka ei halua töitä tehdä löytyy sitten ihan valtaväestöstäkin, ei se väristä ole kiinni, kuitenkin suurin osa työttömistä on ihan kunnollisia ja haluaisivat töitä muttei niitä vaan saa. Pitäisi katsoa vähän noiden työnantajienkin tempuilujen perään kun voittoa halutaan maksimoida, kenkää työväelle ja tehdään töitä harjoittelijoilla (esim. viime vuonna taidettiin teettää palkatonta työtä harjoittelijoilla n. 65 000 ihmistyövuoden verran).

    Persiistä tämä touhu kuitenkin on jokasuhteessa tänä päivänä, arvot on persiistä ja moraali ties missä syvällä missä aurinko ei paista.

    Äänestä

  • Kielitaitoa sekä asiakaspalvelua pitää heiltäkin vaatia.
    Jos asenne on väärä niin silloin EI sovi kuskiksi.

    Äänestä

  • Kyllähän se homma menee niin, että ensin asiakas sanoo, mitä hän haluaa ja kuski toimii vasta sitten. Voinhan minäkin aikuisena mennä siihen kuskin eteen seisomaan mutta ei kuljettaja voi toimia omien harkintojensa pohjalta ja heittää minulle aikuisten lippua. Minähän saatan haluta vaikka lasten lipun tai seutulipun tai sitten en ole lipuntarpeessa ollenkaan vaan haluan kysyä jotain. Siis asiakas sanoo mitä haluaa ja vasta sen jälkeen kuski toimii. Tämä on työjärjestys.

    Äänestä

  • .,.,.,.,.,.,.,,,.,., kirjoitti:

    Kyllähän se homma menee niin, että ensin asiakas sanoo, mitä hän haluaa ja kuski toimii vasta sitten. Voinhan minäkin aikuisena mennä siihen kuskin eteen seisomaan mutta ei kuljettaja voi toimia omien harkintojensa pohjalta ja heittää minulle aikuisten lippua. Minähän saatan haluta vaikka lasten lipun tai seutulipun tai sitten en ole lipuntarpeessa ollenkaan vaan haluan kysyä jotain. Siis asiakas sanoo mitä haluaa ja vasta sen jälkeen kuski toimii. Tämä on työjärjestys.

    Lue kokonaisuutena tekstit läpi urpo!
    Tässä oli monesta eri asiasta kyse ja jos sä aikuisena et osaa/uskalla puhua niin se on sun ongelma.

    Äänestä

"Lupasin kuskille tehdä hänestä valituksen ja nyt sen sitten teen. "
Toivotaan, että teit valituksen myös oikeaan osoitteeseen. Tämä palsta ei ole siihen oikea osoite, vaikka toki juttu tänne sopii.

Äänestä
  • että tässä se "valitus" nyt sitten on - kirjoitettuna virtuaaliseen vessanseinään suoli24:ssä.

    Äänestä

  • Kyllä tästä voi hyvin kirjoittaa myös tänne , tietysti asiasta kannattaa valittaa bussiyhtiön hallintoon.
    Ja joku idiootti kirjoitti että 11 vuotiaan täytyy itse osata pyytää lastenlippu , kyllä kuskin täytyy osata hoitaa hänelle kuuluva työ,nähdä että kyse on lapsesta.
    Jos kuskin ASENNE tuollainen niin se on hänen vika,ei matkustajien.

    Ja liikennöitsijän pitäisi vaatia bussikuskeilta PAREMPAA SUOMEN KIELEN TAITOA!!!
    Ja jos kuski EI tajua mihin on paras pysäköidä niin että matkustajat pääsevät vaivattomasti/turvallisesti ulos niin silloinkin vika on kuskin ASENTEESSA.

    Kannattaa valittaa epäkohdista,varsinkin rahastukseen liittyvistä epäilyistä koska jos tämä on yleistä siis rahojen pimittäminen jne.niin sen takia lippujen hintoja täytyy vähän väliä nostaa.
    Eikä pidä suvaita minkäänlaista vääryyttä,huonoa tai epäasiallista kohtelua.VALITTAKAA asioista.

    Äänestä

  • ROTIA kirjoitti:

    Kyllä tästä voi hyvin kirjoittaa myös tänne , tietysti asiasta kannattaa valittaa bussiyhtiön hallintoon.
    Ja joku idiootti kirjoitti että 11 vuotiaan täytyy itse osata pyytää lastenlippu , kyllä kuskin täytyy osata hoitaa hänelle kuuluva työ,nähdä että kyse on lapsesta.
    Jos kuskin ASENNE tuollainen niin se on hänen vika,ei matkustajien.

    Ja liikennöitsijän pitäisi vaatia bussikuskeilta PAREMPAA SUOMEN KIELEN TAITOA!!!
    Ja jos kuski EI tajua mihin on paras pysäköidä niin että matkustajat pääsevät vaivattomasti/turvallisesti ulos niin silloinkin vika on kuskin ASENTEESSA.

    Kannattaa valittaa epäkohdista,varsinkin rahastukseen liittyvistä epäilyistä koska jos tämä on yleistä siis rahojen pimittäminen jne.niin sen takia lippujen hintoja täytyy vähän väliä nostaa.
    Eikä pidä suvaita minkäänlaista vääryyttä,huonoa tai epäasiallista kohtelua.VALITTAKAA asioista.

    Valittaa pitää jos saa huonoa palvelua , epäilee jotain väärinkäytöstä.
    Matkustajan täytyy saada lippu jos maksaa matkan.

    Äänestä

  • valittakaa kirjoitti:

    Valittaa pitää jos saa huonoa palvelua , epäilee jotain väärinkäytöstä.
    Matkustajan täytyy saada lippu jos maksaa matkan.

    kun etsin väsyneenä kahvikuppia:

    "Onko pahvikuppia että saa ton kahvin mukaan?"

    -" NJommätiessotota mitähwitusatarcoita?"

    "Niin että kahvia kiitos, onko pahvikuppia, tiätsä?"

    -"emätieddä ota tosta cahvi kaks eurro."

    "Ei ku messiin, tajuutsä, tai anna olla, eiköhän tässä selvitä ilmankin."

    -"mglbh."

    "Vittu just joo."

    Äänestä

EXULLE TUU MIELEEN ETTÄ JOS SEI TAJUNNU SUOMI KIELI???!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuosaarelainen,.,. kirjoitti:

Nousin tänään bussiin no:98 Vuosaaren kaivonkatsojantiellä noin klo:07,50. Bussi oli lähtenyt Itäkeskuksesta klo:07,34. Bussia ajoi venäläinen kuljettaja. Samalta pysäkiltä nousi bussiin kaksi lasta, tyttö ja poika, arviolta 11-12 vuotiaita, siis pieniä ja silminnähden lapsia. Poika maksoi rahalla kuljettajalle matkan ja sai lipun ja jäi odottelemaan kaikkia vaihtorahoja takaisin. Hän sanoi käsi ojossa kuljettajalle, että tässä ei ole riittävästi johon kuljettaja vain murahteli jotain. Poika sanoi moneen otteeseen saman asian, mutta kun kuljettaja ei reagoinut, niin poika meni istumaan siskonsa viereen. Kohta pienempi sisko meni kuljettajan viereen saman asian vuoksi mutta tilanne ei korjaantunut. Kysyin lapsilta, että mikä siinä oli hätänä, ja he kertoivat, että kuljettaja oli antanut pojalle aikuisen lipun ja otti myös aikuisen hinnan. Tulimme juuri Columbuksen kauppakeskukseen ja minäkin menin sanomaan kuljettajalle, että korjaa tilanne, anna lastenlippu ja oikein takaisin mutta kuski vain sulki oven ja lähti liikkeelle sanomatta sanaakaan. Kyllä tuli pienelle pojalle kallis matka kolmesta pysäkin välistä. Sikäli kuin oikein näin, niin kuski ei edes tulostanut lippua koneesta vaan se oli jo valmiina rahatarjottimella pojan astuessa bussiin. Lupasin kuskille tehdä hänestä valituksen ja nyt sen sitten teen.

Samana päivänä samalta pysäkiltä lähdin jälleen Columbuksen kauppakeskukseen samalla bussilla joka oli lähtenyt itäkeskuksesta klo:15,23. Kuljettaja oli niinikään venäläinen muttei sama. Yhtä pysäkkiä ennen kauppakeskusta bussi ajoi ainakin viisi metriä pysäkin ohi ja avasi keskiovet jotka olivat ainakin metrin korkean lumivallin kohdalla. Bussista oli poistumassa vanhoja ihmisiä ja he huusivat kuskille, että peruutatko vähän, että päästään ulos, mutta kuski ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan istua nökötti kuin tatti penkillä eikä peruuttanut bussia vaikka takaakaan ei tullut ketään. No vanhukset ja yksi keski-ikäinen matkustaja manaillen kipusivat korkean nietoksen yli jalkakäytävälle. Tekoa ei voi puolustella millään järkisyillä, kuten ei sitä aamuistakaan tapahtumaa. Nyt kysynkin, että mikähän mahtaa olla kuskien ÄO? En minä, enkä usko, että kukaan muukaan haluaa katsella ja kestää tuollaista kuskityranniaa jatkuvalla syötöllä, sillä tapauksia on vaikka kuinka monta mutta en jaksa kirjoittaa nyt tällä kertaa muista. Mitä mielipiteitä tämä teissä herättää? Tuleeko venäläinen ylenkatsova asenne osaksi Suomalaista arkea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu