Olen mies, jolla on 24 vuotta nuorempi nainen. Hän vannottaa rakkauttaan joka päivä. Minäkin rakastuin häneen, vaikka se ei ollut tarkoitus. Hän käyttää aika paljon erilaisia lääkärin määräämiä lääkkeitä ja hänen mielialansa on on todella ailahtelevainen. Aikuisena tajuan realiteetit ja sydänsärystä huolimatta haluaisin jättää hänet. Uskon että hänelläkin olisi oman ikäkavereittensa kanssa tulevaisuus edessään. Ongelma on vaan hänen mielialahäiriönsä. Hän on joskus sanonut,että murskautuisi täysin, jos minä jättäisin hänet. Minä olen pian viisikymppinen. Meillän on todella ihanaa yhdessä 95% ajasta. Silti, uskallanko sanoa hänelle, että haluan lopettaa suhteemme.? En haluaisi hänen kärsivän erosta , mutta suoraan sanoen minä en jaksa mielenterveysongelmista kärsivää puolisoa. Pelkään hänen oikeasti tekevän jotain ikävää itselleen, jos lähden.
Mitä tekisin? Jos hän tekee itsarin vuokseni, niin minunkin loppuelämäni on pilalla. Toista naista minulla ei todellakaan ole. Olen vain kauaskatsoinen realisti. Nautinko yhdessäolosta ja annan hänen sitten aikanaan jättää minut? Hän on kaunis, eikä uuden miehen löytäminen ole varmaankaan ongelma.
Mitä tekisin? Jos hän tekee itsarin vuokseni, niin minunkin loppuelämäni on pilalla. Toista naista minulla ei todellakaan ole. Olen vain kauaskatsoinen realisti. Nautinko yhdessäolosta ja annan hänen sitten aikanaan jättää minut? Hän on kaunis, eikä uuden miehen löytäminen ole varmaankaan ongelma.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Anteeksi vain, mutta koko viestistäsi paistaa, että olet täydellinen idiootti. 95% ajasta olette ikionnellisia ja sinä kehtaat valittaa. Oikeastaan tämän viestin järjettömyys viittaa siihen, että koko kirjoitus on pelkkä vedätys. Jos sä olet 50, niin sä et ikinä kirjoittaisi, että 95% ajastanne on ihanaa ja sitten kysyisi, että pitäisikö sun jättää .... tää on jonkun runkkuteinarin tekstiä, sori vaan.
Terveiset oikeasti noin puolivuosisataiselta.
Jos luit ap:n viestistä muutakin kuin että nainen on nuori ja kaunis, niin hänellä on MIELENTERVEYDELLISIÄ ONGELMIA ja ne eivät ole helppoja käsitellä kun alkavat oirehtia.
Valitettavasti olen joutunut elämään mielenterveyspotilaiden lähellä, perheessä, naapurissa ja jopa poikaystävällä oli mielenterveysongelmia. Voin kertoa että iän myötä ongelmat voivat pahentua entisestään ja onko teillä lapsia tai aiotteko hankkia? Pystyykö hän koskaan huolehtimaan lapsista? Pystyykö huolehtimaan edes lemmikistä? Onko hän kenties seotessaan vaarallinen? Kannattaa miettiä ihan näitä realiteetteja.
Itse en jaksa mielenterveysongelmaisia, en vain ole sen luonteinen että sympatia riittäisi, varsinkin jos ihminen on muuten vaikea ja vaikean luonteinen.
Todellakin kuulostaa melkoisen epäuskottavalta. Ristiriitoja on ja muutenkin huomaa, ettei kaikki taida olla ihan näin kuten kerrot.
Vitustako minä sen tiedän. Nain minun puolestani vaikka naapurin mummo.