Puppugeneraattori räpättää täysillä (THL-uutisointi/ Helsingin Sanomat). Ampuma-aseet muka itsemurhien suurena syypäänä. Väärin! Syy on hoitamaton masennus. Suurin osa itsemurhista Suomessa tehdään hirttäytymällä, ei ampuma-aseilla.
Tässä faktaa törkytiedon sijasta:
Tekotavat
Seppukua varten aseteltu japanilainen Tantō -veitsi.
Suomessa miesten yleisin itsemurhamenetelmä on vuosina 1979–1998 koottujen tilastojen mukaan hirttäytyminen (35 %);[17] Yhdysvalloissa, jossa tuliaseita on vapaammin saatavilla kuin useimmissa maissa, yleisin tapa on ampuma-aseiden käyttö.[4] Suomessa tilastojen mukaan miesten toiseksi yleisin itsemurhatapa on ampuma-aseiden käyttö (27 %). Suomessa naisten yleisin itsemurhatapa oli vuosina 1979–1998 myrkyttäytyminen (39 %) ja toiseksi yleisin hirttäytyminen (24 %).[17] Miehet tekevät enemmän onnistuneita itsemurhia kuin naiset (noin 5:1). Naiset yrittävät noin kymmenen kertaa useammin itsemurhaa kuin onnistuvat siinä: pääasiassa miesten käyttämät menetelmät ovat väkivaltaisempia ja "varmempia" kuin naisten. Suomessa naiset esimerkiksi vain ani harvoin ampuvat itsensä, kun taas USA:ssa se on tavallista.lähde? Myös valtimoiden aukileikkaaminen on melko yleistä varsinkin nuorten keskuudessa.lähde? Useimmiten itsensä kuiviin vuodattaminen epäonnistuu, koska haavasta ei tule tarpeeksi syvää.lähde? Itsemurhan tyypilliset tekotavat riippuvat suuresti ympäristöstä ja kulttuurista.
Korkealta paikalta hyppääminen, hukuttautuminen ja tahallinen liikenneonnettomuus, esimerkiksi autolla ajaminen vastaantulevaa rekkaa päin, ovat myös toisinaan käytettyjä tapoja tehdä itsemurha. Osa näitä keinoja käyttäneistä jää myös eloon vammautuneena.
Lääkkeiden yliannostelu itsemurhatarkoituksessa on varsin yleistä, mutta tämä jää usein yritykseksi. Masennuksen hoidossa käytettäviä SSRI-lääkkeitä vaaditaan itsemurhan tekemiseen erittäin suuri määrä. Yliannostusitsemurhaa saatetaan yrittää myös huumausaineilla, vaikka ne tyypillisesti ovat vaikeammin saatavilla. Myös myrkkyjä saatetaan käyttää, vaikkakaan tällöin ei puhuta yliannostusitsemurhista. Myrkyt ovat lääkkeiden yliannostuksia vaarallisempia. Yksi keino on myös käynnistää auto suljetussa autotallissa tai jossain muussa sisätilassa. Ilmaan moottorista leviävä häkä tainnuttaa ihmisen nopeasti ja sen jälkeen tappaa syrjäyttämällä verenkierrosta kaiken hapen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Puolustusvoimat ampuu kaikilla aseilla kovia panoksia. Vaarallinen alue ulottuu myös Suomi24:n sivuille!
http://www.uusisuomi.fi/uutiset
Nyt hameväki ja vellisankarit hiljaa! Ase on miehinen juttu.
Suomessa on tahoja, jotka pelkäävät ampuma-aseita. Naiset ja sivarit istuvat päättämässä asioista. Heille ase on paha pyssy, joka pitää ottaa pois rosmon käsistä. Metsästyskin on eläinrääkkäystä jne. Samalla logiikalla myös barbi-nuket tulee kieltää kevytkenkäisyyden pahana esimerkkinä!
http://www.nra.fi/arkisto/100104-luvattomat.html
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/82023-armeija-suomalaisten-aseiden-kaytto-”positiivista”