Nollatutkimuksilla ja niiden rahoittamisella

Estetään räikeitten yhteiskunnallisten epäkohtien, kansan kahtiajaon köyhiin ja rikkaisiin, esiin tuominen ja kritisoiminen. On paljon kivempaa keskustella siitä, että onks naiset vai miehet väkivaltasempii, kuin siitä, että kansalaiset ovat täysin eriarvoisessa asemassa lakiin nähden. Taloudellinen väkivalta köyhiin suomalaisiin kohdistettuna on valtiovallan ja oikeusministeriön siunaamaa.

ns. oikeusaputoimistojärjestelmä on pelkkää silmänlumetta, jolla käytännössä vaiennetaan heikompiosaisten ja puolustuskyvyttömien ihmisten mahdollisuudet saada todellista oikeutta. Esim. ylempiin oikeusasteisiin valittaminen päätöksistä pitää jokaisen maksaa omasta pussista ja jos olet yksi miljoonasta köyhästä suomalaisesta tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että mihinkään et pysty valittamaan.

Eli rahalla saa oikeutta tässä maassa, vaikka Suomi menisi Kongon perukoille esittämään oikeusvaltiota, niin omassa maassa asiat ovat toisin, ihmiset ovat täysin eriarvoisessa asemassa lakiin nähden. Vaikka oikeusministeriö kuinka toista väittäisi, käytännössä asia ovat niin.

Tätä ihmetellessämme ja asiasta oikeusministeriöön soittaessamme saimme vastaukseksi langan päässä olleelta juristilta, että "köyhyys on syntymävamma".

Suomen perustuslain mukaan esim. kunnollinen perusturva ja toimeentulo pitää kuulua kaikille Suomen kansalaisille. Näinhän nyt ei ole, ainakaan miljoonan suomalaisen kohdalla. Tämä tosiasia ei näytä aiheuttavan minkäänlaisia toimenpiteitä oikeusministeriössä. Tilanne jatkuu ennallaan, pahenee ja syvenee, selitykset monimuotoistuvat, ihmisiä kuolee suoraan ja/tai välillisesti köyhyyden seurauksena.
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Suomi 2010 kirjoitti:

Estetään räikeitten yhteiskunnallisten epäkohtien, kansan kahtiajaon köyhiin ja rikkaisiin, esiin tuominen ja kritisoiminen. On paljon kivempaa keskustella siitä, että onks naiset vai miehet väkivaltasempii, kuin siitä, että kansalaiset ovat täysin eriarvoisessa asemassa lakiin nähden. Taloudellinen väkivalta köyhiin suomalaisiin kohdistettuna on valtiovallan ja oikeusministeriön siunaamaa.

ns. oikeusaputoimistojärjestelmä on pelkkää silmänlumetta, jolla käytännössä vaiennetaan heikompiosaisten ja puolustuskyvyttömien ihmisten mahdollisuudet saada todellista oikeutta. Esim. ylempiin oikeusasteisiin valittaminen päätöksistä pitää jokaisen maksaa omasta pussista ja jos olet yksi miljoonasta köyhästä suomalaisesta tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että mihinkään et pysty valittamaan.

Eli rahalla saa oikeutta tässä maassa, vaikka Suomi menisi Kongon perukoille esittämään oikeusvaltiota, niin omassa maassa asiat ovat toisin, ihmiset ovat täysin eriarvoisessa asemassa lakiin nähden. Vaikka oikeusministeriö kuinka toista väittäisi, käytännössä asia ovat niin.

Tätä ihmetellessämme ja asiasta oikeusministeriöön soittaessamme saimme vastaukseksi langan päässä olleelta juristilta, että "köyhyys on syntymävamma".

Suomen perustuslain mukaan esim. kunnollinen perusturva ja toimeentulo pitää kuulua kaikille Suomen kansalaisille. Näinhän nyt ei ole, ainakaan miljoonan suomalaisen kohdalla. Tämä tosiasia ei näytä aiheuttavan minkäänlaisia toimenpiteitä oikeusministeriössä. Tilanne jatkuu ennallaan, pahenee ja syvenee, selitykset monimuotoistuvat, ihmisiä kuolee suoraan ja/tai välillisesti köyhyyden seurauksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu