25v nainen olen ja sinkkuna ollut tässä jo useamman vuoden. minulla on lapsi ja ollaan pitkälti pyöritty omassa arjessamme, taustalla pari pitkää parisuhdetta joista jälkimäisestä on lapseni. En ole miestä hakemalla hakenut, muutama syvempi tutustumis yritys tosin vuosien varrella koettu. yhdenillan suhteita ei ainoatakaan eikä niitä ole koskaan kokenut edes tarvitsevani. olen todella kokematon suhteessa ystäväpiiriini mitä ihmissuhteisiin tulee. :) lähinnä "elänyt" ystävien parisuhde juttujen kautta, iloinnut ja sureksinut heidän tukenaan kun ei itsellä ole ollut halua eikä voimaa kipeän eron jälkeen laittaa itseään likoon. Pari miekkosta tavannut mutta kun ei vaan uskalla niin ei uskalla. Olen kyllä sosiaalinen persoona mielestäni mutta parisuhde pelottaa. En koe, että kyseessä olisi varsinainen sitoutumiskammo, jossa etsitään alituisesti "jotain parempaa". Enkä tosiaan koe olevani läheisriippuvainenkaan.
Nyt kuitenkin käynyt niin hullusti, että olen ihastunut kulmakarvojani myöten vanhempaan mieheen.
Ei maistu ruoka eikä uni :)
Pelkään kuollakseni, että varovaisuuteni tai liika innokkuuteni pilaa jutun. Tai ettei mies ole kanssani tosissaan alkuunkaan. Vaikea uskoa toiseen ihmiseen. Varovasti tässä edetään mutta voi itku, miten aikuinen ihminen ei voi luottaa itseensä. Miksen vaan voi yrittää pitää päätä kylmänä jos kemiat ei synkkaa sittenkään. Elämänkokemusta se vain lisää mutta miksi minun on niin vaikea uskoa parisuhteen onnistumiseen kohdallani?
Nyt kuitenkin käynyt niin hullusti, että olen ihastunut kulmakarvojani myöten vanhempaan mieheen.
Ei maistu ruoka eikä uni :)
Pelkään kuollakseni, että varovaisuuteni tai liika innokkuuteni pilaa jutun. Tai ettei mies ole kanssani tosissaan alkuunkaan. Vaikea uskoa toiseen ihmiseen. Varovasti tässä edetään mutta voi itku, miten aikuinen ihminen ei voi luottaa itseensä. Miksen vaan voi yrittää pitää päätä kylmänä jos kemiat ei synkkaa sittenkään. Elämänkokemusta se vain lisää mutta miksi minun on niin vaikea uskoa parisuhteen onnistumiseen kohdallani?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Antaa palaa! Kerran täällä vaan eletään ja nyt on sinun vuorosi. Miksi pitää pitää pää kylmänä kun on sitä harrastanut jo monta vuotta. Fiilispohjalta, neuvoo toinen yh.
Emmä tiedä tarviiko sun sen kummemmin pitää päätä kylmänä, tai varautua pettymyksiin. Mutta se sun pitää oppia hyväksymään, että myös pettymykset kuuluu elämään. Nyt yrität ennakoida ja suojella itseäsi "ettei vaan sattuis mitään", mutta kuten huomaat, se on sitten yksinäinen tie. Elää sitten toisten ilojen ja surujen kautta. Voihan niinkin tehdä, mutta ekä kannattaa miettiä, olisiko rakkaus riskin ja ehkä myös pettymyksen arvoista?
Et halua laittaa itseäsi likoon enää eron jälkeen, mutta, kun ero tulee se tulee. Sama riski on jokaisessa suhteessa. Riski epäonnistua on aina kun yrittää jotain. Riski hävitä on aina jos yrittää voittaa. Ja riski särkyneestä sydämestä on aina rakkaudessa. Mutta voiko se matka ja kokemus olla sen arvoista, että vaikka häviäisikin, voittaisi jotain?
Jos kemiat ei synkkaa, niin sitten ei, olethan sä nytkin selvinnyt, mikset siitä selviäisi? Jos ei synkkaa hänen kanssaan, niin maailma on muita täynnä. Mikä olisi se parisuhteen onnistuminen? Loppuelämä? Kuule, niitä on oikeasti aika harvassa, muttei sen takia elämättä kannata jättää. Eroista selviää kyllä, jopa kuolemasta selviää kyllä. Sein riski on, ja vaikka olisi siis loppuelämän suhde, se koittaa aikanaan. Loppu. Joten suotta sitä pelkäät, ajattelepa asioita toiselta kannalta. Sinunkin elämäsi päättyy joskus. Mitä haluat olla elänyt, ja kokenut, millaiseksi ihmiseksi haluat itsesi kasvattaa?
En usko, että sinulla on sitoutumiskammoa vaan pettymysten pelko. Pelkäät kipua ja pettymystä, mutta unohdat, että se on elämän hinta,-ja myös kauneus. Ei oole toista ilman toista. Kesä on ihana, mutta syksy tulee, ja talvella kaikki on unessa. Mutta täytyy muistaa, että myös kevät tulee, ja eikö se olekin sen arvoista? Kun kaikki kukkii ja on kaunista. Kaiken täytyy myös kuolla siinä välissä.
Voi olla, ette tästä jutusta tulekaan ihastumista kummempaa, mutta täytyykö, onko se kaiken loppu jos ei? Tai että se toimii kaksi vuotta, muttei enää kolmatta, voisiko ne kaksi vuotta olla sen arvoiset?
Pelkäätkö epäonnistumista, virheitä? Älä pelkää. Kaikki, siis kaikki tekee niitä. Väittivät mitä vaan, jokaisella alkaa olla virhe ja likalista aikamoinen tuossa hieman vanhempana. Kaikki pettyvät, menettävät ja katuvat. Onnellisimpia ovat ne, jotka pystyvät rehellisesti myöntämään asiat ja elämään asioitten kanssa huomioiden enemmän hyviä kuin huonoja. Laittamaan asioita mittasuhteisiin. Korjaamaan itseään, ja parantamaan. Anna siis sinäkin jo anteeksi ja päästä irti, olisiko sinulla mahdollisuus olla ainakin hetken onnellinen? Sitä kuinka kauan se hetki on, ei tiedä kukaan, vuosi vai 4kymmentä. Anna itsellesi mahdollisuus!
normaali ja yleinen reaktio. Aikaisemmat traumat (vaikea tai vaikeat erot ja samat asiat lähipiirissä) aiheuttavat muistijälkiä eli ns. post-traumaattisen stressioireyhtymän. Sitten kun olet taas suhteessa, niin nämä traumat tulevat läpi ja aiheuttavat pelkoa ja ahdistusta.
Jos kyseessä on tasapainoinen, aikuinen ja turvallinen mies, niin voit kertoa hänelle tästä ongelmastasi. Hän todennäköisesti ymmärtää ja osaa tukea sinua. TÄmä on varmasti osasyy siihen miksi ylipäätään ihastuit hieman kypsempään ja persoonaltaan rakentuneempaan mieheen, josta löytyy selkeätä aikuisuutta ja kykyä vanhemmuuteenkin.
Kiitos asiallisista vastauksista ja näkökannoista ja kannukstuksesta, ehkä se on tosiaan aika alkaa elämään taas. Varsinkin kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Iloineen ja suruineen. Mitä sitä elämää pelkäämään!
Luultavammin kyse on kuvaamastanne traumareaktiosta. Miten sellaisen sitten kääntää hyödykseen, pitää selvittää. :)
Siksi sinun on vaikea uskoa parisuhteeseen, koska sinulla on taustalla päättyneitä parisuhteita.Pettymykset muistuttavat taustalla. Itselläni samanlainen tausta. Tosi jäin leskeksi, mutta tämän jälkeen olen eronnut kolmen vuoden suhteesta. Itse käyn lävitse vielä eroon johtanutta suhdetta, viellä en ehkä ole valmis uuteen suhteeseen. Toisaaltaan kaipaan kumppania rinnalleni jakamaan arjen iloja ja suruja. Kaipaan myös fyysistä läheisyyttä. Kuuntele sydämesi ääntä!!!