Muinoin vanhemmat hoitivat lasten kasvatuksen, nykyisin se taitaa kuulua usein koululle ja telkkarille. Silloin lasten kasvatukseen kuului myös rankaisu käyttäen fyysisiä menetelmiä, jolloin piiskaaminen, tukkapölly ja luunapit olivat tavallisia menetelmiä joissain perheissä. Antoikohan tämä väkivaltaan taipuvaisille ihmisille samalla väylän purkaa paineita käyttäen lievää väkivaltaa? Luunappi päivässä ja viikottainen piiskaus helpotti ehkä samalla omaa oloa. No nyt kun lapsia ei saa enää kurittaa (onneksi) voi joillekkin kasaantua paineita, jotka sitten purkaantuvat vaikkapa aviopuolisoon. No väkivaltaan taipuvilla miehillä on aina ollut vaimo hakattavana mutta voisiko naisten lisääntyvä väkivaltaisuus johtua osittain vaikkapa ym. seikoista? Lasta kun ei voi tukistaa niin silloin tällöin vedetään ukkoa turpiin?
Mainittakoon että en hyväksy perheväkivaltaa, enkä muutakaan. Lisäksi olen tietoinen seikasta, että miehet pahoinpitelevät naisia paljon useammin kuin toisinpäin.
Mainittakoon että en hyväksy perheväkivaltaa, enkä muutakaan. Lisäksi olen tietoinen seikasta, että miehet pahoinpitelevät naisia paljon useammin kuin toisinpäin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Poikkeuksestta suomalaisten väkivaltainen käytös on kotona opittua, niitä luunappeja ja remmiä yms. niin isän kuin äidinkin jakamina. Juuri ne mainostamasi tavalliset menetelmät, piiskat, tukkapöllyt ja luunapit ovat opettaneet lapsille, niin tytöille kuin pojillekin, että väkivalta on ok toimintatapa. Koti väkivaltaan on puututtava ja se nimenomaan on saatava loppumaan, jotta väkivallan kierre saadaan loppumaan.
Tuo "poikkeuksetta" ei mielestäni pidä paikkaansa. Varmasti ihminen voi aloittaa väkivaltaisen käyttäytymisen, vaikka olisi väkivallattomasta perheestä kotoisin. Valitettavasti. Toki homma toimii toisinkin päin, jos ihminen ei käyttäydy väkivaltaisesti, hän voi olla sellaisesta perheestä.
Kasvatus vaikuttaa paljon mutta yksilön on otettava oma vastuunsa käytöksestään. Joka tapauksessa, ei perheväkivallalle.
Väkivaltaisella ihmisellä on suuria mielenterveydellisiä ongelmia. Nämä tulisi tiedostaa ajoissa ja ohjata tyypit lääkityksen ja terapian puoleen pikimmiten. Vaikka pakkohoitokaavakkeella jos ei muu auta.
Ottakaa vatuu lähimmäisistänne ja toimikaa kun tiedätte jonkun olevan väkivaltainen. Hankkikaa tyypille apua, autatte samalla kyseisen tyypin uhreja ja ehkäisette uusien uhrien synnyn.
"Myös naisen on otettava vastuu väkivaltaisuudestaan."
"Naisen on vaikea kohdata omaa vihaansa.
Patoutuneet vihantunteet voivat sairastuttaa naisen tai ryöstäytyä hallitsemattomaksi purkaukseksi. Nainen nähdään kuitenkin herkästi uhrina myös hänen ollessaan väkivallan tekijä.”
Lähde: http://www.mielenterveys-taimi.fi/
Niin elikkä kun nyt tuota miestenkin väkivaltaisuuden määrää eli prosenttiosuutta mietitään niin olkaa hyvä ja lukekaan tuo viimeinen lause lainauksesta vaikka varmmuden vuoksi kahteen kertaan. Itsellä kokemusta tällaisesta löytyy, elikkä puolustautumalla naisen hyökkäykseltä, hyökkäyksen alkperäisestä kohteesta eli miehestä tuleekin se hyökkääjä.
Esimerkiksi tilanteissa jossa nainen hyökkää miehen kimppuun ja mies ottaa naisen molemmat kädet hallintaansa ja istuu vaikka tämän päälle kunnes raivon puuska menee ohi, tämän jälkeen kun tilanne rauhoittuu mies ei VARSIN TODENNÄKÖISESTI katso tilanteen olevan niin vakava että menisi poliisin pakeille, nainen sensijaan saattaa edelleen (vaikka seuraavanakin päivänä) kiukuspäissään mennä poliisin luo esittelemään ranteitaan jossa nämä kiinnipitojäljet näkyvät. Eli nainen hyökkää ja mies puolustautuu parhaallaa mahdollisella tavalla ja täten hänestä voidaankin jo käyttää varsin leimaavaa nimeä vaimonhakkaaja. Noh, ehkäpä toiset tosiaankin ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Tämä on siis todellisuutta mutta katsokaa vaan sitä tilastoa jos se jonkun väkivaltaisen naisen (joka ei sitä vielä ole edes itselleen kunnolla myöntänyt) elämää helpottaa.
Lisään vielä että kun näitä perheväkivalta tapauksia sattuu, niin naisilla tuntuu olevan aina jokin "hyvä syy" käyttää väkivaltaa, miehellä sellaista sensijaan ei ole koskaan, mielestäni kummallakaan ei pitäisi olla koskaan "hyvää syytä" väkivaltaan. Yhteiskunnassamme väkivaltainen mies on alhainen vaimonhakkaaja kun taas väkivaltainen nainen on väärinymmärretty tunteidensailmaisija. Tämä ynnättynä siihen faktaan mitä edellisessä kirjoitin voimme päätellä että yhteiskuntamme tietyllä tavalla hiljaa hyväksyy naisten väkivaltaisen käyttäytymisen ja varsin ankarasti taas tuomitsee miesten väkivaltaisen käyttäytymisen esimerkiksi leimaamalla vaimonhakkaajiksi.
Jos otamme järjen käteen, voimme varsin loogisesti päätellä että naisten väkivallan hiljainen hyväksyminen aiheuttaa lisää väkivaltaa maahamme. Koska naisilla ei ole LÄHESKÄÄN yhtäpahaa yhteiskunnallista häpeäleimaa väkivallasta kuin miehillä ja koska heidän tekemää väkivaltaa vähätellään, saattaa, eikä vain saata vaan oikeastaan VARMASTI lisää naisten väkivaltaista käytöstä mitä pidemmälle näin mennään, koska edes käytännön tasolla eli kotona, miehellä ei ole mahdollisuutta tätä väkivaltaista käytöstä estää ainakaan jos nainen päättää miehen "leimata". Myös nuorten naisten (nuorten naisten väkivalta nousussa) "tieto" siitä että he voivat käyttäytyä miestä kohtaan väkivaltaisesti mutta mies ei saa mitenkään puolustautua, (leimautumisen uhalla) ei varmaankaan poista maassamme tapahuvaa väkivaltaa, eikä varmasti ainakaan vähennä miesten aiheuttamaa väkivaltaa.
Nuorten naisten väkivalta on siis nousussa maassamme. "Naista ei saa lyödä" on sanonta joka on ikäänkuin tarkoitettu suojelemaan naisia, nyt tilanne on kääntymässä pikkuhiljaa päälaelleen tilanteeseen jossa nämä nuoret naiset käyttävät tätä sanapartta ja tallaisia feministien "kaikki väkivalta tulee miehestä" ja "naiset ovat uhreja" naistutkimuksia hyväkseen esimerkiksi perheriitatilanteissa joissa sanalliset solvaukset eivät enää naisen mielestä tehoa ja on aika ruveta väkivaltaiseksi, ja siis jos mies pistää hanttiin eli pitelee vaikka naisesta kiinni on naisella mainio mahdollisuus leimata hänet naistenhakkaajaksi.
Naisten väkivaltaisen käyttäytymisen liiallinen yhteisunnannallinen ymmärtäminen/hyväksyminen ja vastaavasti miehen väkivaltaisen käyttäytymisen voimakas leimaantuminen ovat siis johtaneet myös siihen tilanteeseen jossa etenkin nuoret naiset käyttävät väkivaltaa eräänlaisena kiristyskeinona miehiä kohtaan. Laillinen kiristys vastakkaista sukupuolta kohtaan se vasta tasa-arvoa onkin. Kö?
EN VÄITÄ ETTEIKÖ PUHDASTA VÄKIVALTAA JOSSA MIES ILMAN SYYTÄ HAKKAA NAISTA TAPAHTUISI! Mutta koittakaa uskoa, että sellainen tapahtuma näissä tilastoiduissa prosenteissa on PALJON PALJON PIENEMPI kuin mitä yleisesti annetaan ymmärtää. Sellainen "kulttuuri" on jo mennyt ja se oli sodan "ansiota" jossa sodasta palanneet miehet eivät sormia napsauttamalla palautuneet normielämään, viinalla sitten hukuttivat sodan kauheudet.
Millään mittarilla mitattuna tämän hetkinen tilanne ei ole reilu miehiä ja miehen alkuja kohtaan. Toisaalta en katso sen olevan reilu naissukupuolellekkaan, puhumattakaan tuleville sukupolville joita nämä yhdyskunnan "hiljaisella säännöllä" väkivaltaan etuoikeutetut tulevaisuuden äidit sitten "hellästi hoivaavat". Jo opitusta ja yhteiskunnan hyväksymästä käyttäytymisestä kun on vaikea päästä eroon, ja ongelmia yhteiskunnassamme saattaa tulla esimerkiksi kun "yhteiskunnan väkivaltaan etuoikeutettu" ottaa lapsensa kanssa yhteen ja mitä traumoja siitä jääkään lapselle?
viha on väkivallan syy naisella !!!!
Mun väkivaltaisuus johtui aivan selkeästi stressistä ja väkivallasta kotona. Väkivalta oli enimmäkseen henkistä (vähättelyä, vittuilua ja manipulointia), mutta minua on myös lyöty ja mm. raahattu hiuksista. Lisäksi pitkäaikainen sairaus aiheutti koko perheemme sairastumisen.
Sen lisäksi jouduin nuorena pahan seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Ja tietenkin, jos muuten olin jo ollut yksinäinen, se tuhosi lopunkin, en tarkenna enkä kerro siitä enempää, mutta kuitenkin...
En osannut käsitellä tilanteita. Kasaantunut raivo purkaantui suurimmaksi osaksi itseen, masennuksena, painajaisina ja ryyppäminen oli tietenkin pakokeino, mutta löin, koska en osannut kohdata väsymystä, hermostumista, enkä kokenut hallitsevani mitään. Itseänikään. En ole tosin lyönyt miestäni. Olen lyönyt ystävääni ja koiraani. Jos minulla olisi ollut lapsia, olisin todennäköisesti lyönyt/jotenkin pahoinpidellyt heitä.
Alistetut pahoinpitelevät heikompaansa, ylimielisyyteen nuijitut koettavat kovempaa. Ne ihmiset joita on vaikka juuri lapsena nollattu, purkavat raivonsa heikompaan: koska ovat heikkoja, eikä sitä voi vahvempaankaan purkaa. Yleensä he pelkäävät. Kaikkea. Sitten on se ryhmä, mitkä pakotetaan liian koviksi, mitkä sitten uhoavat grillillä ja portsarille, koska "sä olet sitten kova jätkä". Hekin pelkäävät: kasvojensa menetystä ja heikouksia. Ehkä lyhennettynä ja näin, mutta siis yleensä.
No... Väsymys oli pahinta. Lisäksi asioilla on tapana johtaa toisiin... Olen valinnut suhteeni täysin väärin. Tilanteita jotka toistavat kuvioita jne. Jouduin tietenkin hyväksikäytön kohteeksi jne. ja kyllä, olisin halunnut suoraan sanottuna tappaa jonkun miehen. Vihasin jossain vaiheessa miehiä, koska tietenkin, se piiri mihin sitten ajautuu, ja ne tilanteet... No, olisin varmaan hakannut miehenkin... Jos kohde olisi ollut oikea (en koskaan niitä kenestä välitin. Heistä olisin hakenut turvaa). Parempi, etten laita väkivaltaisimpia ajatuksiani tähän.
En itseasiassa vuosiin edes tajunnut, millaista elämää olin elänyt, koska olin elänyt siinä aina. Nyt kun kirjoittaa lyhyestikin, niin kuulostaa aika pahalta, mutta sitä on vaikea nähdä siinä tilanteessa. Ja kun kaikki ei ole pahaa, ei meilläkään ollut pelkkää paskaa kotona, oli paljon hyvää. Mä teininä kuvittelin olevani vaan hullu. Että tällästä tää on ja tää ahdistus ja raivo, toisaalta kaiken pelkääminen ja hulluuden tunne, raivokohtaukset ja huutamiset, on vaan tätä "teini-ikää". Ja toisaalta, mulle kyllä sitä vakuuteltiinkin: minä olen se hullu, vaikea, hankala, huono.
Eikä voi puhua, väkivalta on häpeällistä: sä olet väkivaltainen, sekopää. Ja olethan sä. Lisäksi kaikki se muu vaan pahentaa asiaa. Ei voi hakea apua, ei voi puhua ääneen. Se on vielä kamalampaa, kun naisten väkivaltaa peitellään. Tuntuu että on ainoa. Sä olet se kaikkein paskin nainen koko maailmassa: tytöt on kilttejä ja sä olet paska. Sä et ole edes ihminen.
Voin kertoa, ettei auta yhtään. Itseään tulee kyllä kidutettua ja rangaistua.
Naisten häpeä väkivallasta on suuri ja apua ei ole. Mietin joskus että kysyisin miesten lyömättömältä linjalta apua, mutta se on miehille. En voinut. Luin jostain hiton maria-kerhosta vai mikä se oli: paskaa, luentoja ja psykologista lässytystä, muttei ketään kenelle olisi voinut soittaa, ei mitään suoraa. Sellainen ei toimi. Se on aivan turhaa.
No, sitten tajusin. Satutin erästä rakasta ja näin itseni peilistä. Se oli kuin minulle olisi osoitettu, että "katso", kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi. Olin holtiton, väsynyt ja raivoissani. Yht'äkkiä näin, että minusta oli tullut jokainen pahoinpitelijäni, ahdistelijani, kaikki ne, kenelle olin vihainen ja ketä vihasin. Se olin minä. Siitä alkoi askel askeleelta paraneminen, joka on kestänyt 10 vuotta. Apua olen saanut viimeiset 4 vuotta. Olen parempi nykyään. Saanut elämääni takaisin. En koe väkivaltaisia ajatuksia enää. Olen sortunut enää muutaman kerran, tosin viimeisin pettymys pari vuotta sitten oli järkyttävä. Luulin, että voin unohtaa, mutta en voi. Koskaan ei voi unohtaa. Se oli kamalaa.
Anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei saa. Elämänsä voi aloittaa ja parantaa vain anteeksi annon kautta. Vihan tien olen jo nähnyt, ja sen mihin se johtaa. Anteeksi anto ei ole sama, kun unohdus. Saa muistaa. Muistaminen opettaa. Valitsemaan toisin. En voi korvata mitään enkä muuttaa mitään. Se on taakka mitä kannan aina. Väkivaltaa ei voi poistaa julmuudella eikä väkivallalla.
Vihaan näissä keskusteluissa typeryksien mies-nais-puheita. He ovat typeryksiä. Pitäisi puhua ihmisistä ja väkivallasta. Minuakin on lyöty, minä tiedän miltä tuntuu, kun perheen jäsen lyö. Minä olen lyönyt, minä tiedän miltä se tuntuu. Minä tiedän väkivallasta ja sen kivusta. Ihminen on väkivaltainen. Sen myöntäminen olisi askel siihen, että sitä voitaisiin korjata.
Nykyajan väkivalta johtuu aivan samasta syystä kun aina ennenkin.
Väkivallan kierre on mahdollista katkaista. Minä olen tehnyt senkin. Toivottavasti.
Jos jotain hyvää pitää etsiä, on se se, että olen aika armollinen ihmisiä kohtaan nykyään. Ymmärrän aika paljon, en liikaa, mutta aika paljon. Olen aika pienistä asioista onnellinen. Olen kiitollinen että olen pelastunut. Toivottavasti. Uskon Jumalaan. Teen aina parhaani ja nautin siitä. Valitan vain harvoin. Olen aika tasapainoinen nykyään, vaikka en varmaan koskaan opi luottamaan siihen. Olen nähnyt ihmisyyden eri puolia. Myös sen pahan. Olen oppinut ajattelemaan, että minäkin voisin ansaita jotain hyvää, ja sen armollisuuden kautta, saanut rauhaa. Rakastan nykyään elämää ja jopa haluan elää. Nään kauniita asioita.
Sinun kommentteihisi vielä:
"Varmasti ihminen voi aloittaa väkivaltaisen käyttäytymisen, vaikka olisi väkivallattomasta perheestä kotoisin. Valitettavasti. Toki homma toimii toisinkin päin, jos ihminen ei käyttäydy väkivaltaisesti, hän voi olla sellaisesta perheestä."
- kyllä voi, mutta sitten sitä väkivaltaa on muualla. Psykopaatteja on todella harvassa, ja muuten väkivaltaisuuteen on aina syy.
- Kaikista ei tulekaan väkivaltaisia sellaisissa olosuhteissa, ainakaan muita kohtaan.
"Kasvatus vaikuttaa paljon mutta yksilön on otettava oma vastuunsa käytöksestään. "
- Ilman syitä et voi poistaa seurauksia. Se olisikin todella helppoa. Vastuu teoistaan on tietenkin jokaisella, mutta siitä huolimatta, harva on väkivaltainen ilman syytä, ja jos sairauden todellista syytä ei poisteta, ei kyllä sairauttakaan paranneta.
Periaatteessa kaikesta voi aina keskustella, mutta mun mielestä ne, ketkä eivät asiaa ole kokeneet ja joutuneet tosissaan käsittelemään, eivät siitä kyllä mitään tiedä, eivätkä ymmärrä. Enkä nyt tarkoita sinua, vaan yleisesti tähän vielä. Keskustelua on hyvä herättää kuitenkin. Ehkä se jotain synnyttää, kunhan ei sitä iänikuista kilpailua. Se kun ei ketään auta. Mutta avoimuus ehkä.
Siinä kaikki tällä erää.
asiaa.
Tekstistäsi huomaa, että olet ihan todella joutunut miettimään asioita ja tiedät, mistä puhut.
Itse olen joskus ollut väkivallan kohteena. Vain lievän ruumiillisen ja julmemman henkisen. Pääsin siitä kierteestä aika nopeasti pois enkä mielestäni vahingoittunut kovin pahasti. Toipuminen vei silti aikaa.
Paljon olen pohtinut näitä väkivalta-asioita ja ajattelen kyllä ihan samalla tavalla kuin sinäkin. Pitäisi puhua nimenomaan ihmisistä, heidän teoistaan, syistä ja seurauksista. Tällainen miehet vastaan naiset kilpailu, mitä täälläkin käydään ei ainakaan auta ketään. Väitänpä, että päin vastoin.
Miksi naisten käyttämälle väkivallalle pitää löytää syy ja selitys? Eikö väkivalta on aina väärin ja tekijä vastuussa teostaan?
Minä en usko, että naisten väkivaltakäyttäytyminen on yhtään lisääntynyt - siitä on vain tehty näkyvämpää.
Enkä usko siihenkään, että miehet pahoinpitelevät naisia yhtään sen useammin kuin tosinkaan päin.