Mitäs tehdä jos on liian itsenäinen ja tottunut olemaan sinkkuna?
Jotenkin en osaa treffata, tapailla tai aloittaa parisuhdetta millään.
Sinkkuutta on kestänyt muutaman vuoden ja tuollaisia satunnaisia tapailuja lukuunottamatta niin tuntuu ettei oikein kiinnosta. Toisaalta olisi kiva kun olisi joku mutta ei se pelkkä "joku kiva" riitä vaan pitäisi oikeasti olla ainesta enempään.
Jotenkin vain huolestuttaa kun tuntuu että kynnys kasvaa koko ajan suuremmaksi aloittaa suhdetta. Arvailen että moni tässä tilanteessa aloittaa vähäpätöisen väliaikaisen suhteen johon liittyy yleensä seksi päällimmäisenä tai vain "kiva yhdessäolo" mutta itsestäni ei sellaiseen taida olla enää. Tahtoisi jotain syvempää, jotain enemmän mutta kun on vaikea löytää jo tuollaista "ihan kivaa"...
Olen 30 vuotias mies pian ja jotenkin häiritsee tämä olotila. Aivan kuin olisi ollut aviossa parikymmentä vuotta ja nyt sitten yritän tehdä paluuta sinkkumarkkinoille. Kokemusta pitempiaikaisesta seurustelusta ei edes ole mutta nyt sellaista vain tahtoisin mutta samaan aikaan jotenkin pelkään menettäväni vapauteni.
Jotenkin myös tuntuu että ihmiset etsivät nykään pelkästään hetken hummausta tai sitten väliaikaista romanssia tai sitten jotain supervakavaa omakotitaloa hommelia heti.
Auttakaa mäessä, miten tästä ahdistavasta tunteesta pääsee eroon? Tekisi mieli olla jotakuta lähellä ja välittää tästä samalla sitoutuen mutta kuitenkin tuntuu etten ole varma osaanko olla toisen ihmisen kanssa enää kun olen niin itsenäinen ja omiin juttuihin tottunut.
Vai onko niin että lopulta etsin todellista rakastumisen tunnetta/rakkautta jota en elämässäni ole kokenut ja mikään vähempi ei tule riittämään jota kautta osaisin myös antautua toiselle?
En vain usko että sellaista enää löytyy kun en ole mikään A-luokan uros.
Tottunut sinkuksi?
96
4032
Vastaukset
- 728yhfel,m
Moikka!
Joo, kyllähän siihen tottuu. Itse olen vuosia sinkkuna ollut nainen ja ihan onnellinen näin, tottunut omaan aikaan ja muuhun. Enkä itsekään ole kiireinen suhteeseen hyppääjä, mutta en nää tätä ongelmana. Mun mielestä jokainen voi kyllä päätää ostaako heti omakotitalon, muuttaako heti yhteen, eli sehän on helppoa. Itse en edes mene heti sänkyyn, vaan haluan tuntea ihmisen. En pidä sitäkään ongelmana, siksi itsekin olen vain tapaillut muutamaa, mutta ei ole kolahtanut millään lailla.
Siihen hetken hummaukseen voin sanoa, että kun kuitekaan suhteita ei voi hallita. Kyllä jokainen etsii sitä rakkautta ja hyväksyntään, mutta kun ei voi etukäteen tietää, kestääkö se vai ei. Joten ei sille mitään mahda, ettei sitä täysin voi määrätä millä kaavalla se menee ja sitä säkin yrität tehdä. Sun mielestä se pitäisi olla riittävän hidasta, mutta vakaata etenemistä. Toisen heti kuitenkin tietää ja olla tosissaan, mutta osata pysyä juuri sopivallla etäisyydellä sinuun nähden. Jne. Joten kyllä sä vaan joudut sitä kokhtaa pohtimaan, että miten sä voit kohdata asioita myös sillai, kun se toinen haluaa. Myös siltä kannalta, että mitä sä voit hallita (itsesi ja omat ratkaisusi) ja mitä et (toista).
"Vai onko niin että lopulta etsin todellista rakastumisen tunnetta/rakkautta jota en elämässäni ole kokenut ja mikään vähempi ei tule riittämään jota kautta osaisin myös antautua toiselle?"
Kaunis ajatus, mutta ei sellaista olekaan. Tahdolla voi ain tyrmätä tämän todellisessa maailmassa olevan rakkauden mahdollisuuden, koska tuo kuvaus tuntuu elokuva-rakkaus-kuvaukselta. Ja sitäkin pitäää tahtoa ja toivoa, että se toteutuu.
Ei se toinen tuo sinulle mitään suurta rakkautta ja antautumista, vaan sinun kylllä täytyy itse haluta sitä ja olla avoin mahdollisuudelle. Mutta tottakai: joku kolahtaa ja joku toinen ei. Otat sitten sen, joka enemmän :)
Sulllahan on hyvin asiat. Sä tykkäät sinkkudestasi, joten sulla ei ole kiirettä. Moni valittaa ja ruikuttaa ja vaipuu epätoivoon, sinä et. Joten sulla on just todella hyvin asiat. Hieman vaan pohdintaa, asennemuutosta ehkä ja avoimuutta mahdollisuuksille. Ei sun tarvitse valita ketään, kenestä et tykkää, eikä muuttaa tosiaan heti yhteen: ihmisiin voi myös tutustua ja sulla on se oma puolesi siinä suhteessa, millä vaikutat. Ei sun edes heti tarvitse seurustella, voit tapaillakin hieman, sen verran että tiedät, onko just siinä naisessa niitä juttuja, mitä haluat, tarvitset ja huom. onko se nainen sellainen, että myös sulla on jotain annettavaa suhteelle. Eihän se pelkkään sinun tarvitsemiseesi pohjaudu tietenkään :)
Mutta! Tietty sulla täytyy olla eds jotenkin tiedossa, mistä tykkäät ja mistä et.
Otat vaan rennosti, elät enemmän hetkessä, tässä ja nyt. Tutustut ihmisiin ja elät elämääsi. Tapailen naisia ja jos kolahtaa alat seurustelemaan. Ei kenelläkään ole kristallipalloa, enempää ei voi tietää. Sillä siitä ahdistuksesta pääsee: eihän sulla ole edes kiire minnekään!- Hjälppiääää
"Kaunis ajatus, mutta ei sellaista olekaan. Tahdolla voi ain tyrmätä tämän todellisessa maailmassa olevan rakkauden mahdollisuuden, koska tuo kuvaus tuntuu elokuva-rakkaus-kuvaukselta. Ja sitäkin pitäää tahtoa ja toivoa, että se toteutuu.
Ei se toinen tuo sinulle mitään suurta rakkautta ja antautumista, vaan sinun kylllä täytyy itse haluta sitä ja olla avoin mahdollisuudelle. Mutta tottakai: joku kolahtaa ja joku toinen ei. Otat sitten sen, joka enemmän :)"
Ajan nyt takaa sitä että toinen ihminen tahtoisi rakastua minuun.
Tällä hetkellä vain tuntuu että oma kykyni rakastua taitaa olla häviämässä ja minusta ei taitaisi kohtaa enää olla siihen jos sinkkuus jatkuu.
Tuo "elä elämääsi" on hankala koska sitä olen tehnytkin jo monta vuotta, katsellut jne. mutta nyt tuntuu etten jaksa enää sitäkään.
Olen yksinkertaisesti vain mieluummin yksin kuin näissä nykyajan epätasaisissa häilyvissä suhteissa. En kuluta aikaani kaksi tai viisi vuotta siihen että olen ihmisen kanssa ja sitten sanotaan hyvästit.
Tarkoitin rakkaudella siis sitoutumista toiseen sekä tasaista tutustumista ajan kanssa en mitään elokuvan kaltaista romanttista jättipottia.
Nyt vain huolettaa että mitä pitempään tämä sinkkuus jatkuu niin sitä vaikeammaksi sen rakkauden löytyminen tulee koska en osaa suhtautua ihmisiin enää oikein enkä päästää ihmisiä lähelleni.
Olen lähestymässä sitä hetkeä jonka jälkeen en jaksa enää aktiivisesti etsiä naista ja te naiset ette ymmärrä miten se vaikuttaa miehen mahdollisuuteen löytää nainen. Siitä tulee sitten lottoa ja mahdollisuudet siihen ovat todella pienet.
- aivan sama
tilanne. Pelkään eniten itseäni, en tiedä haluanko toisessa sitä tunnetta, vai haluanko todella olla juuri tuon ihmisen kanssa. Ihastumisen tunne on niiiin ihana, että pelkään pettäväni itseäni ja niin myös toista.
Järki pitäis säilyttää päässä, mutta joskus kun voisi vaan heittäytyä.... Siksi kartan kaikkia , ajatellen, ettei siitä kuitenkaan mitään tule, siis arjesta, sitähän se elämä jatkossa tulisi olemaan.- Hjälppiääää
Joskus nuorempana minulla oli tuollainen tunne. Valinnanvapauden ongelma muttei sellaista ole enää.
Toisaalta huolestuttaa nimenomaan se miten toiseen osa suhtautua pitemmän päälle.
- naiselta vastaus
Minusta on hienoa, että olet itsenäinen mies! Olet ottanut vastuun elämästäsi, etkä siirtynyt äidin helmoista naisten helmoihin. Pelkäät, että olet liian itsenäinen pystyäksesi aidosti rakastumaan toiseen ihmiseen. Et kai ole ylianalysoija luonne?
Oletko ihastunut johonkin tällä hetkellä? Kyllä sen nimittäin tuntee, kun sopiva henkilö kohdalle sattuu..
Mun mielestä tää seuraava mietelause kuvaa hyvin parisuhteen aloittamista ja parisuhdetta ylipäätään (en muista kuka tän on kirjoittanut): "Ei se ole oikea kenen kanssa voi olla, vaan se, jota ilman ei voi olla".
Se on huikee tunne, kun kohtaa sen, jota ilman ei voi olla! ;)- Hjälppiääää
"Et kai ole ylianalysoija luonne?"
Mitäköhän tämä tarkoittaa? Analysoin asioita kyllä varmaan enemmän kuin keskimäärin ihminen mutta pointti on juuri siinä etten jaksa näitä "elä tänään, huomenna tämä saattaa jo loppua" suhteita.
Onko väärin analysoida mahdollista suhdetta sitten etukäteen?
Saat kuulostamaan analysoinnin joltakin sairaudelta jota tulisi välttää joka tekisi ihmisestä vielä nähtävästi kyvyttömän elämään? Jos en analysoisi asioita niin olisin varmaan elämässäni jossain aivan muussa paikassa kuin nyt olen, ihmisen kanssa josta en varmaan välittäisi.
"Oletko ihastunut johonkin tällä hetkellä? Kyllä sen nimittäin tuntee, kun sopiva henkilö kohdalle sattuu.."
En ole. Eräästä olin kiinnostunut mutta hän paljastui varatuksi.
Nuo ihastuksen tunteet voivat johtaa myös pahasti harhaan ja ihastua ihmisiin jotka eivät pidemmän päälle sovi elämääsi.
""Ei se ole oikea kenen kanssa voi olla, vaan se, jota ilman ei voi olla"."
En ymmärrä kyllä tuota lausahdusta. Kyllä kai ihmisen kanssa täytyy myös pystyä olemaan eikä pelkästään niin että häntä ilman ei voi olla?
Mitä järkeä on olla ihmisen kanssa jonka kanssa ei voi olla (vaikkapa erilaisten luonteiden jne. takia).
Kuulostaa pikkaisen jonkinlaiselta pakkomielelteiseltä ihastumiselta. Pelkään nimenomaan sitä että olen tullut niin itsenäiseksi etten taida löytää ihmistä jota ilman en voisi olla. Olen ylittänyt jonkun sellaisen rajan.
Ongelma on ehkä se etten vain löydä sellaista ihmistä joka kokisi minut sellaiseksi jota ilman ei voisi olla ja olen seurannut ihmissuhteita ulkopuolelta liikaa joissa tuota "ilman ei voisi elää" mutta yhtäkkiä parin vuoden päästä se on jo joku toinen se "ilman ei voi elää".
Ehkä ylianalysointia mutta pitäisikö minun sitten lopettaa ajattelu kokonaan ja vain ihastua seuraavaan ohikulkijaan, olla hänen kanssaan puoli vuotta ja todeta että "oli ihan tunne mutta nyt se on ohi"? - naiselta vastaus
Hjälppiääää kirjoitti:
"Et kai ole ylianalysoija luonne?"
Mitäköhän tämä tarkoittaa? Analysoin asioita kyllä varmaan enemmän kuin keskimäärin ihminen mutta pointti on juuri siinä etten jaksa näitä "elä tänään, huomenna tämä saattaa jo loppua" suhteita.
Onko väärin analysoida mahdollista suhdetta sitten etukäteen?
Saat kuulostamaan analysoinnin joltakin sairaudelta jota tulisi välttää joka tekisi ihmisestä vielä nähtävästi kyvyttömän elämään? Jos en analysoisi asioita niin olisin varmaan elämässäni jossain aivan muussa paikassa kuin nyt olen, ihmisen kanssa josta en varmaan välittäisi.
"Oletko ihastunut johonkin tällä hetkellä? Kyllä sen nimittäin tuntee, kun sopiva henkilö kohdalle sattuu.."
En ole. Eräästä olin kiinnostunut mutta hän paljastui varatuksi.
Nuo ihastuksen tunteet voivat johtaa myös pahasti harhaan ja ihastua ihmisiin jotka eivät pidemmän päälle sovi elämääsi.
""Ei se ole oikea kenen kanssa voi olla, vaan se, jota ilman ei voi olla"."
En ymmärrä kyllä tuota lausahdusta. Kyllä kai ihmisen kanssa täytyy myös pystyä olemaan eikä pelkästään niin että häntä ilman ei voi olla?
Mitä järkeä on olla ihmisen kanssa jonka kanssa ei voi olla (vaikkapa erilaisten luonteiden jne. takia).
Kuulostaa pikkaisen jonkinlaiselta pakkomielelteiseltä ihastumiselta. Pelkään nimenomaan sitä että olen tullut niin itsenäiseksi etten taida löytää ihmistä jota ilman en voisi olla. Olen ylittänyt jonkun sellaisen rajan.
Ongelma on ehkä se etten vain löydä sellaista ihmistä joka kokisi minut sellaiseksi jota ilman ei voisi olla ja olen seurannut ihmissuhteita ulkopuolelta liikaa joissa tuota "ilman ei voisi elää" mutta yhtäkkiä parin vuoden päästä se on jo joku toinen se "ilman ei voi elää".
Ehkä ylianalysointia mutta pitäisikö minun sitten lopettaa ajattelu kokonaan ja vain ihastua seuraavaan ohikulkijaan, olla hänen kanssaan puoli vuotta ja todeta että "oli ihan tunne mutta nyt se on ohi"?Ehkä ymmärsit minut väärin, tai ajattelet asiaa muuten vain eri näkökulmasta.. Tarkoitin siis tuolla mietelauseella sitä, että monet ihmiset roikkuvat suhteissa, koska "tässä on ihan okei olla..", ovat ehkä tottuneet toisen läsnäoloon jne. tai jos ei ole mitään parempaakaan tarjolla. Tuo loppuosa "..jota ilman ei voi olla", tarkoittaa siis sitä, että kokee toisen ihmisen itselle niin merkittäväksi, ettei halua kokea elämää ilman tuota osapuolta elämän kiemuroita rinnalla jakamassa. Eli että suhde ei ole pelkästään okei, vaan että siinä on jotain enemmän...en osaa paremmin tässä selittää. Varmasti monen ihmisen lähellä VOI olla, mutta kuinka monen ihmisen läsnäolon koet tarvitsevasi TODELLA, että elämä olisi elämisen arvoista? Jos rehellisesti mietit, niin niitä on varmasti vain kourallinen. Siitä tietää, että niissä suhteissa on jotain erityistä ja pysyvää.
- Hjälppiääää
naiselta vastaus kirjoitti:
Ehkä ymmärsit minut väärin, tai ajattelet asiaa muuten vain eri näkökulmasta.. Tarkoitin siis tuolla mietelauseella sitä, että monet ihmiset roikkuvat suhteissa, koska "tässä on ihan okei olla..", ovat ehkä tottuneet toisen läsnäoloon jne. tai jos ei ole mitään parempaakaan tarjolla. Tuo loppuosa "..jota ilman ei voi olla", tarkoittaa siis sitä, että kokee toisen ihmisen itselle niin merkittäväksi, ettei halua kokea elämää ilman tuota osapuolta elämän kiemuroita rinnalla jakamassa. Eli että suhde ei ole pelkästään okei, vaan että siinä on jotain enemmän...en osaa paremmin tässä selittää. Varmasti monen ihmisen lähellä VOI olla, mutta kuinka monen ihmisen läsnäolon koet tarvitsevasi TODELLA, että elämä olisi elämisen arvoista? Jos rehellisesti mietit, niin niitä on varmasti vain kourallinen. Siitä tietää, että niissä suhteissa on jotain erityistä ja pysyvää.
Ymmärsin selkeästi sinut väärin.
"Jos rehellisesti mietit, niin niitä on varmasti vain kourallinen. Siitä tietää, että niissä suhteissa on jotain erityistä ja pysyvää."
Tätä ehkä etsinkin. Siis ei pelkästään sitä että minä en tahtoisi olla ilman toista mutta myös toisin päin.
Huolettaa vain että menetän etsikkoaikani vielä nuorehkona sinkkuna tässä ja koko ajan tuntuu tulevan vaikeammaksi tämä ihmisten luontainen tapaaminen ja heihin tottuminen. - naiselta vastaus
Hjälppiääää kirjoitti:
Ymmärsin selkeästi sinut väärin.
"Jos rehellisesti mietit, niin niitä on varmasti vain kourallinen. Siitä tietää, että niissä suhteissa on jotain erityistä ja pysyvää."
Tätä ehkä etsinkin. Siis ei pelkästään sitä että minä en tahtoisi olla ilman toista mutta myös toisin päin.
Huolettaa vain että menetän etsikkoaikani vielä nuorehkona sinkkuna tässä ja koko ajan tuntuu tulevan vaikeammaksi tämä ihmisten luontainen tapaaminen ja heihin tottuminen.Tarkoitin juuri niin, että molemmilla osapuolilla suhteessa pitäisi olla samanlainen fiilis toisesta (..että ilman ei voi olla), muutoinhan suhde on sairas, jos toinen tekee kaikkensa toisen eteen, ja toinen ei ole samalla tavalla sitoutunut, ja odottaa vaan seuraavaa kohdetta.
Oletko koskaan miettinyt siltä kantilta, että kolmenkympin korvilla monet (ainakin naiset) alkavat haaveilla perheestä ja sitoutumisesta ylipäätään.. Haluan vain sanoa, että ehkä hieman kypsemmän iän saavuttaneet suhtautuvat ihmissuhteisiinkin vakavammin, kuin pelkästään hetken huvia hakien. Vai pelkäätkö nykyään, että joutuisit heti suhteen alussa vaaleanpunaisia vauva- ja omakotitalounelmia täyttämään? (sekin on yllättävän yleistä, olen huomannut) - Hjälppiääää
naiselta vastaus kirjoitti:
Tarkoitin juuri niin, että molemmilla osapuolilla suhteessa pitäisi olla samanlainen fiilis toisesta (..että ilman ei voi olla), muutoinhan suhde on sairas, jos toinen tekee kaikkensa toisen eteen, ja toinen ei ole samalla tavalla sitoutunut, ja odottaa vaan seuraavaa kohdetta.
Oletko koskaan miettinyt siltä kantilta, että kolmenkympin korvilla monet (ainakin naiset) alkavat haaveilla perheestä ja sitoutumisesta ylipäätään.. Haluan vain sanoa, että ehkä hieman kypsemmän iän saavuttaneet suhtautuvat ihmissuhteisiinkin vakavammin, kuin pelkästään hetken huvia hakien. Vai pelkäätkö nykyään, että joutuisit heti suhteen alussa vaaleanpunaisia vauva- ja omakotitalounelmia täyttämään? (sekin on yllättävän yleistä, olen huomannut)Osuit aivan oikeaan.
Mitä vanhemmaksi tulen niin samalla myös yleensä naiskandidaatit vanhenevat ja sitä sitoutumisherkempää porukkaa joka myös omasta luonteestani johtuen löytyy nimenomaan vähän vanhemmista naisista. Nämä ovat vain olleet sellaisia tapauksia joista en ole löytänyt oikein kipinää ja ajatus paikalleen asettumisesta noin vain puistattaa.
Olisi hyvä elää yhdessä parisuhdetta jne. ensin hieman ennen kuin sille tielle lähdetään. En edes ole aivan varma tahdonko ihan perusperhe-elämää lopulta mutta oikean ihmisen kanssa olisin siihen varmaan pitemmän päälle valmis.
Eli en kaipaa näitä väliaikaisia "ilman sitoumuksia" suhteita mutten jaksa sitäkään että pitäisi alkaa perhettä suunnittelemaan huomenna. Tässä on siis useampi ristikkäinen asia päällekkäin.
Ehkä ratkaisu olisi sitten joku selvästi nuorempi nainen joka olisi henkisesti kypsä kuitenkin sitoutumaan eikä vain etsimään erilaisia kokemuksia. Sellaisia ei taida vain kovin paljon olla, kuten mainitsit että vain "kourallinen" jonka kanssa tulee se tunne. Omani odottaa löytymistään.
Huolettaa vain että alan ollan liian tottunut ja itsenäistynyt sinkku. Ehken enää osaa edes ihastus/rakastua tai todella ottaa huomioon toista sekä ajatus toisen jatkuvasta seurasta hieman huolestuttaa.
Kai sitä on syntynyt liian sitoutumisvarmaksi ihmiseksi ilman haaveita kuitenkaan perhe-elämästä ja kun nykyään elo ja suhteet on tällaista menoa niin lopputulos on pahin mahdollinen. - mielikuvat on paljon
Hjälppiääää kirjoitti:
Osuit aivan oikeaan.
Mitä vanhemmaksi tulen niin samalla myös yleensä naiskandidaatit vanhenevat ja sitä sitoutumisherkempää porukkaa joka myös omasta luonteestani johtuen löytyy nimenomaan vähän vanhemmista naisista. Nämä ovat vain olleet sellaisia tapauksia joista en ole löytänyt oikein kipinää ja ajatus paikalleen asettumisesta noin vain puistattaa.
Olisi hyvä elää yhdessä parisuhdetta jne. ensin hieman ennen kuin sille tielle lähdetään. En edes ole aivan varma tahdonko ihan perusperhe-elämää lopulta mutta oikean ihmisen kanssa olisin siihen varmaan pitemmän päälle valmis.
Eli en kaipaa näitä väliaikaisia "ilman sitoumuksia" suhteita mutten jaksa sitäkään että pitäisi alkaa perhettä suunnittelemaan huomenna. Tässä on siis useampi ristikkäinen asia päällekkäin.
Ehkä ratkaisu olisi sitten joku selvästi nuorempi nainen joka olisi henkisesti kypsä kuitenkin sitoutumaan eikä vain etsimään erilaisia kokemuksia. Sellaisia ei taida vain kovin paljon olla, kuten mainitsit että vain "kourallinen" jonka kanssa tulee se tunne. Omani odottaa löytymistään.
Huolettaa vain että alan ollan liian tottunut ja itsenäistynyt sinkku. Ehken enää osaa edes ihastus/rakastua tai todella ottaa huomioon toista sekä ajatus toisen jatkuvasta seurasta hieman huolestuttaa.
Kai sitä on syntynyt liian sitoutumisvarmaksi ihmiseksi ilman haaveita kuitenkaan perhe-elämästä ja kun nykyään elo ja suhteet on tällaista menoa niin lopputulos on pahin mahdollinen.on aika vaikea tunnustaa myös miehelle naisena, että haluaisi parisuhdetta, mutta ei sitä jämähtänyttä lapset-talo-velkavankeus kuviota vielä vuosiin, mutta että kuitenkin sitä parisuhdetta..
Tuossa asiassa varmaan se, et osaatko antaa oikeanlaista viestiä, että haluaisit parisuhteen ja sitoutumista, mutta sitten noin muun elämän kannalta ei sellaista vakiintumista vielä..
Jos joku vaikuttaa kovin vakiintumattomalta, hänestä on vaikea edes tajuta, että oikeasti voisi ajatella parisuhteesta noin ja toisaalta kovinkaan elämäänsä jo uomilleen saamasta ihmisestä ei myöskään voisi ajatella, että hän enää omaa elämäänsä alkaisi kyseenalaistamaan, vaikka parisuhde tulisikin kuvioihin. Ehkä tuossa ihmiset tekee toisesta asiasta liian nopeita yleistyksiä, mutta tuo voi olla yksi asia, että mikä mielikuva ihmisille jää. Ja mitä asioita tuo aidosti esiin. - Hjälppiääää
mielikuvat on paljon kirjoitti:
on aika vaikea tunnustaa myös miehelle naisena, että haluaisi parisuhdetta, mutta ei sitä jämähtänyttä lapset-talo-velkavankeus kuviota vielä vuosiin, mutta että kuitenkin sitä parisuhdetta..
Tuossa asiassa varmaan se, et osaatko antaa oikeanlaista viestiä, että haluaisit parisuhteen ja sitoutumista, mutta sitten noin muun elämän kannalta ei sellaista vakiintumista vielä..
Jos joku vaikuttaa kovin vakiintumattomalta, hänestä on vaikea edes tajuta, että oikeasti voisi ajatella parisuhteesta noin ja toisaalta kovinkaan elämäänsä jo uomilleen saamasta ihmisestä ei myöskään voisi ajatella, että hän enää omaa elämäänsä alkaisi kyseenalaistamaan, vaikka parisuhde tulisikin kuvioihin. Ehkä tuossa ihmiset tekee toisesta asiasta liian nopeita yleistyksiä, mutta tuo voi olla yksi asia, että mikä mielikuva ihmisille jää. Ja mitä asioita tuo aidosti esiin."Tuossa asiassa varmaan se, et osaatko antaa oikeanlaista viestiä, että haluaisit parisuhteen ja sitoutumista, mutta sitten noin muun elämän kannalta ei sellaista vakiintumista vielä.."
Nuo ulospäin lähtevät signaalit merkkaavat paljon.
Olen vain ulospäin rauhallisen oloinen ja sellainen jäykkä tyyppi ehkä että jo siltä pohjalta lähetän varmaan usein monesti väärää signaalia.
Lisäksi kun olen huomaavainen jne. niin sitten kaikkein ne tätimäismmät naiset kiinnostuvat juuri joilla on ehkä jo lapsia tai tulevaisuudenhaaveissa numero yhtenä.
Tässä vain kun tulee ikää lisää niin tilanne taitaa tuolta osin muuttua hankalammaksi.
En vain näe järkeä aloittaa suhdetta tällä hetkellä jossa tavoitteena on perhe-elämän aloittaminen mutta kovasti olen saanut nimenomaan vinkkiä että jos suhdetta haluan löytää niin siihen pitäisi alkaa olla valmis, jo siitä johtuen että nuoremmilla naisilla on enemmän valinnanvaraa eikä minulla sellaista tarjottavaa.
Tulee vain aika ikävä olo että on "pakotettu" aloittamaan suhde josta ei välttämättä oikeasti välitä tai vaikka välittäisi mutta että pitäisi vakiintua ja asettua aloilleen pikapuoliin. - Hjälppiääää
mielikuvat on paljon kirjoitti:
on aika vaikea tunnustaa myös miehelle naisena, että haluaisi parisuhdetta, mutta ei sitä jämähtänyttä lapset-talo-velkavankeus kuviota vielä vuosiin, mutta että kuitenkin sitä parisuhdetta..
Tuossa asiassa varmaan se, et osaatko antaa oikeanlaista viestiä, että haluaisit parisuhteen ja sitoutumista, mutta sitten noin muun elämän kannalta ei sellaista vakiintumista vielä..
Jos joku vaikuttaa kovin vakiintumattomalta, hänestä on vaikea edes tajuta, että oikeasti voisi ajatella parisuhteesta noin ja toisaalta kovinkaan elämäänsä jo uomilleen saamasta ihmisestä ei myöskään voisi ajatella, että hän enää omaa elämäänsä alkaisi kyseenalaistamaan, vaikka parisuhde tulisikin kuvioihin. Ehkä tuossa ihmiset tekee toisesta asiasta liian nopeita yleistyksiä, mutta tuo voi olla yksi asia, että mikä mielikuva ihmisille jää. Ja mitä asioita tuo aidosti esiin."Tuossa asiassa varmaan se, et osaatko antaa oikeanlaista viestiä, että haluaisit parisuhteen ja sitoutumista, mutta sitten noin muun elämän kannalta ei sellaista vakiintumista vielä.."
Nuo ulospäin lähtevät signaalit merkkaavat paljon.
Olen vain ulospäin rauhallisen oloinen ja sellainen jäykkä tyyppi ehkä että jo siltä pohjalta lähetän varmaan usein monesti väärää signaalia.
Lisäksi kun olen huomaavainen jne. niin sitten kaikkein ne perhe-elämää hamumavimmat naiset kiinnostuvat juuri joilla on ehkä jo lapsia tai tulevaisuudenhaaveissa numero yhtenä.
Tässä vain kun tulee ikää lisää niin tilanne taitaa tuolta osin muuttua hankalammaksi.
En vain näe järkeä aloittaa suhdetta tällä hetkellä jossa tavoitteena on perhe-elämän aloittaminen mutta kovasti olen saanut nimenomaan vinkkiä että jos suhdetta haluan löytää niin siihen pitäisi alkaa olla valmis, jo siitä johtuen että nuoremmilla naisilla on enemmän valinnanvaraa eikä minulla sellaista tarjottavaa.
Tulee vain aika ikävä olo että on "pakotettu" aloittamaan suhde josta ei välttämättä oikeasti välitä tai vaikka välittäisi mutta että pitäisi vakiintua ja asettua aloilleen pikapuoliin. - naiselta vastaus
Hjälppiääää kirjoitti:
"Tuossa asiassa varmaan se, et osaatko antaa oikeanlaista viestiä, että haluaisit parisuhteen ja sitoutumista, mutta sitten noin muun elämän kannalta ei sellaista vakiintumista vielä.."
Nuo ulospäin lähtevät signaalit merkkaavat paljon.
Olen vain ulospäin rauhallisen oloinen ja sellainen jäykkä tyyppi ehkä että jo siltä pohjalta lähetän varmaan usein monesti väärää signaalia.
Lisäksi kun olen huomaavainen jne. niin sitten kaikkein ne perhe-elämää hamumavimmat naiset kiinnostuvat juuri joilla on ehkä jo lapsia tai tulevaisuudenhaaveissa numero yhtenä.
Tässä vain kun tulee ikää lisää niin tilanne taitaa tuolta osin muuttua hankalammaksi.
En vain näe järkeä aloittaa suhdetta tällä hetkellä jossa tavoitteena on perhe-elämän aloittaminen mutta kovasti olen saanut nimenomaan vinkkiä että jos suhdetta haluan löytää niin siihen pitäisi alkaa olla valmis, jo siitä johtuen että nuoremmilla naisilla on enemmän valinnanvaraa eikä minulla sellaista tarjottavaa.
Tulee vain aika ikävä olo että on "pakotettu" aloittamaan suhde josta ei välttämättä oikeasti välitä tai vaikka välittäisi mutta että pitäisi vakiintua ja asettua aloilleen pikapuoliin.Ajattelin asiaa..jotenkin tuntuu, ettei kuitenkaan ihan kaikki kolmekymppisetkään ole lasta haluamassa heti uuden suhteen alussa, en minä ainakaan ole. Omissa toiveissani on ehjä perhe, sitten kun sen aika on, ja siinä suhteessa on järkevämpi odottaa ja antaa parisuhteen kehittyä ja lujittua ihan kahdestaan. Kokea yhdessä asioita, joita ei perheellisenä olisi niin helppo toteuttaa. Naisen näkökulmasta, jos suhde alkaisi 38-40 vuotiaana, niin siinä vaiheessa alkaisi olla kiire laittaa lapsi alulle ennen kuin se olisi liian myöhäistä... Ei kolmekymppisenä tarvitse vielä panikoida, niin pahasti ainakaan. Toki meitä on moneen junaan.
Katseletko sinä kuitenkin aktiivisesti ympärillesi, löytyykö kiinnostavia naisia ympäriltäsi? Yritätkö lähestyä heitä? - Hjälppiääää
naiselta vastaus kirjoitti:
Ajattelin asiaa..jotenkin tuntuu, ettei kuitenkaan ihan kaikki kolmekymppisetkään ole lasta haluamassa heti uuden suhteen alussa, en minä ainakaan ole. Omissa toiveissani on ehjä perhe, sitten kun sen aika on, ja siinä suhteessa on järkevämpi odottaa ja antaa parisuhteen kehittyä ja lujittua ihan kahdestaan. Kokea yhdessä asioita, joita ei perheellisenä olisi niin helppo toteuttaa. Naisen näkökulmasta, jos suhde alkaisi 38-40 vuotiaana, niin siinä vaiheessa alkaisi olla kiire laittaa lapsi alulle ennen kuin se olisi liian myöhäistä... Ei kolmekymppisenä tarvitse vielä panikoida, niin pahasti ainakaan. Toki meitä on moneen junaan.
Katseletko sinä kuitenkin aktiivisesti ympärillesi, löytyykö kiinnostavia naisia ympäriltäsi? Yritätkö lähestyä heitä?"Ajattelin asiaa..jotenkin tuntuu, ettei kuitenkaan ihan kaikki kolmekymppisetkään ole lasta haluamassa heti uuden suhteen alussa, en minä ainakaan ole."
Ei varmasti kaikki ole mutta niitä tuntuu olevan liikkeellä.
Lisäksi otetaan huomioon että kolmekymppisiä on erilaisia ja vaikka olen kypsä osittain niin taitaisin soveltua paremmin aika nuorekkaan ihmisen seuraksi.
"Katseletko sinä kuitenkin aktiivisesti ympärillesi, löytyykö kiinnostavia naisia ympäriltäsi? Yritätkö lähestyä heitä? "
Tässä pari vuotta olen yrittänyt, mutta kuten sanoin niin jotenkin nyt on tullut tietynlainen väsymys ihmisiin tutustumiseen ja jotenkin tuntuu niin helpommalta olla vain yksin. Samalla kuitenkin tulee tunne että koko ajan tulee vaikeammaksi tutustua ja tietysti sieltä sinkuista lähtee varatuksi ihmisiä.
Valitettavasti myös piirit joissa liikun ovat pienet. Baareista ja ravintoloista en koskaan ole osannut iskeä ja se ympäristö tuntuu vieraalta sellaiseen touhuun. Nettideittailua yritin mutta se oli niin karseaa touhua että oli pakko lopetaa ja noin yleisesti ottaen olen tapaamisiin sekä siihen ilmapiiriin joka liittyy ihmissuhteiden alkuun kyllästynyt. Tuntuu että myös taidot tuolla alalla ovat aika ruosteessa tai ehkä ruoste johtuu ettei vain kiinnosta?
Osa ihmisistä on niin onnekkaita kun tapaavat jostain ihan sattumalta tai kaveripiiristä löytävät kumppanin. Ihan kylmiltään tuolla sinkkujen maailmassa on aika raakaa touhua ja tulee olo että moni hakee noita väliaikaisia suhteita, lyhyitä romansseja tai sitten on todellakin ne omakotitalot mielessä. Lisäksi ei kysyntä ole minulla niin suurta mutta en osaa tyytyä ihan kehen tahansakaan koska pitäisi puolen jos toisin olla fyysistä viehätystä sekä myös se psyykkinen puoli kiinnostava.
Ehkä se ongelma on etten ajatuksellisti koskaan ole osannut suhtautua luontevasti tuohon sosiaaliseen leikkiin mitä ihmissuhteet nykypäivänä tarjoavat. Ehkä tässä tulee vain fiilis että kohta niistä syrjäytyy kokonaan.
Tämä ajatus iski päähäni tästä että "kaikki ei ole kunnossa" kun erästä naista jututin joka noin muuten oli mukava ja jonka tyyppinen olisi joskus kiinnostanut mutta nyt tuntui niin vieraalta ja jopa tylsältäkin. Jos tähän lisätään vielä tuo jonkun mainitsema "arpapeli" elementti niin aika kaukaiseksi ajatus ihmissuhteista alkaa jäädä. - tähti.
Hjälppiääää kirjoitti:
"Tuossa asiassa varmaan se, et osaatko antaa oikeanlaista viestiä, että haluaisit parisuhteen ja sitoutumista, mutta sitten noin muun elämän kannalta ei sellaista vakiintumista vielä.."
Nuo ulospäin lähtevät signaalit merkkaavat paljon.
Olen vain ulospäin rauhallisen oloinen ja sellainen jäykkä tyyppi ehkä että jo siltä pohjalta lähetän varmaan usein monesti väärää signaalia.
Lisäksi kun olen huomaavainen jne. niin sitten kaikkein ne tätimäismmät naiset kiinnostuvat juuri joilla on ehkä jo lapsia tai tulevaisuudenhaaveissa numero yhtenä.
Tässä vain kun tulee ikää lisää niin tilanne taitaa tuolta osin muuttua hankalammaksi.
En vain näe järkeä aloittaa suhdetta tällä hetkellä jossa tavoitteena on perhe-elämän aloittaminen mutta kovasti olen saanut nimenomaan vinkkiä että jos suhdetta haluan löytää niin siihen pitäisi alkaa olla valmis, jo siitä johtuen että nuoremmilla naisilla on enemmän valinnanvaraa eikä minulla sellaista tarjottavaa.
Tulee vain aika ikävä olo että on "pakotettu" aloittamaan suhde josta ei välttämättä oikeasti välitä tai vaikka välittäisi mutta että pitäisi vakiintua ja asettua aloilleen pikapuoliin.Oon lukenut näitä sun kirjoituksia.. Pohdit täällä, että olet mieluummin yksin kuin lyhyissä, muutaman vuoden suhteissa. Eikö sulla (Hjälppiääää) ole sellaista tunnetta, että haluaisit olla toisen lähellä enemmän kuin mitään muuta? Tai siis, että halu/tarve läheisyyteen olisi suurempi tunne kuin se toinen tunne mikä sulla on? (miksi sitä edes voi sanoa..siis se tunne, miltä susta tuntuu kun sanot olevasi mieluummin yksin kuin lyhyissä suhteissa).
Mulla on välillä niin kova ikävä toisen ihmisen läheisyyteen, että sattuu. - Hjälppiääää
tähti. kirjoitti:
Oon lukenut näitä sun kirjoituksia.. Pohdit täällä, että olet mieluummin yksin kuin lyhyissä, muutaman vuoden suhteissa. Eikö sulla (Hjälppiääää) ole sellaista tunnetta, että haluaisit olla toisen lähellä enemmän kuin mitään muuta? Tai siis, että halu/tarve läheisyyteen olisi suurempi tunne kuin se toinen tunne mikä sulla on? (miksi sitä edes voi sanoa..siis se tunne, miltä susta tuntuu kun sanot olevasi mieluummin yksin kuin lyhyissä suhteissa).
Mulla on välillä niin kova ikävä toisen ihmisen läheisyyteen, että sattuu."Pohdit täällä, että olet mieluummin yksin kuin lyhyissä, muutaman vuoden suhteissa. Eikö sulla (Hjälppiääää) ole sellaista tunnetta, että haluaisit olla toisen lähellä enemmän kuin mitään muuta? Tai siis, että halu/tarve läheisyyteen olisi suurempi tunne kuin se toinen tunne mikä sulla on? (miksi sitä edes voi sanoa..siis se tunne, miltä susta tuntuu kun sanot olevasi mieluummin yksin kuin lyhyissä suhteissa)."
Njoo.
Taidan juuri pohtia noiden tunteiden eroja ja toisaalta sitä että miksi minusta tuntuu tältä.
Minulla on ollut tuollainen tunne että haluaisi olla toisen ihmisen lähellä, välittää tästä ja kantaa huolta, halailla, helliä jne. mutta ajan kanssa ne tahtovat hävitä ja kyllä kuvaan on tullut aina mukaan tuo ettei minulle se lyhyempi suhde riitä. Tietyllä tavalla se läheisyys menisi hukkaan jos olisin jonkun kanssa vain hetken aikaa tai sanotaan pari vuotta.
Tietyllä tavalla myös tuo ihminen tuntuisi vähäpätöisemmältä ja varmaan ihmistä halatessani ajattelisin että "tämäkin voi olla ohi huomenna". Tokihan voi tapahtua asioita ihmisistä tahtomatta jonka vuoksi suhde loppuu mutta minua vaivaa näissä nykyajan suhteissa se tahdon puute ja että osa ei näy tietävän että ollako vai eikö olla.
"Mulla on välillä niin kova ikävä toisen ihmisen läheisyyteen, että sattuu. "
Hetkittäin olen kokenut pistoksia tuosta mutta ne ovat menneet nopeasti ohi ja nyt viime aikoina en oikeastaan ole tuntenut niitä.
Taitaa olla juuri niin että mitä enemmän aikaa kuluu näin niin sitä vähemmän sitä kaipaa koska se hinta siitä on niin kova ettei sitä hintaa ole valmis maksamaan jostakin joka sitten vielä kestää vain lyhyen aikaa.
Hinnalla tarkoitan sitä ruljanssia tutustua toiseen jne. jonnekin se innostus tutustua ihmisiin on hävinnyt tai häviämässä.
Sekä tietysti on sellainen homma että minun täytyy uskoa että se toinen ihminen antaa läheisyyttä takaisin aidosti eikä vain kun ei muuta löydä tai halua olla yksin.
Esimerkiksi sinun tapauksessa tuntisin aika typeräksi itseni jos haluat antaa läheisyyttä vain jollekulle joka tarve voi yhtäkkiä päättyä parin vuoden kuluttua ja kyllästyt sitten minuun. Tahtoisin että sillä naisella olisi yhtä suuri tarve antaa läheisyyttä eritoten minulle.
En ole mikään kylmis joka ei halua läheisyyttä vaan huolestun juuri että tarpeeni sille on vähentynyt huomattuani kuinka vaikeaa kaikki on ihmissuhteissa. Sinulle se valinta on helppo koska haluat olla toisen lähellä enemmän kuin mitään muuta. Ehkä minusta on tullut liian itsekeskeinen, en tiedä.
Aika vaikea yhtälö. - bfbfdffvdfd
Hjälppiääää kirjoitti:
Osuit aivan oikeaan.
Mitä vanhemmaksi tulen niin samalla myös yleensä naiskandidaatit vanhenevat ja sitä sitoutumisherkempää porukkaa joka myös omasta luonteestani johtuen löytyy nimenomaan vähän vanhemmista naisista. Nämä ovat vain olleet sellaisia tapauksia joista en ole löytänyt oikein kipinää ja ajatus paikalleen asettumisesta noin vain puistattaa.
Olisi hyvä elää yhdessä parisuhdetta jne. ensin hieman ennen kuin sille tielle lähdetään. En edes ole aivan varma tahdonko ihan perusperhe-elämää lopulta mutta oikean ihmisen kanssa olisin siihen varmaan pitemmän päälle valmis.
Eli en kaipaa näitä väliaikaisia "ilman sitoumuksia" suhteita mutten jaksa sitäkään että pitäisi alkaa perhettä suunnittelemaan huomenna. Tässä on siis useampi ristikkäinen asia päällekkäin.
Ehkä ratkaisu olisi sitten joku selvästi nuorempi nainen joka olisi henkisesti kypsä kuitenkin sitoutumaan eikä vain etsimään erilaisia kokemuksia. Sellaisia ei taida vain kovin paljon olla, kuten mainitsit että vain "kourallinen" jonka kanssa tulee se tunne. Omani odottaa löytymistään.
Huolettaa vain että alan ollan liian tottunut ja itsenäistynyt sinkku. Ehken enää osaa edes ihastus/rakastua tai todella ottaa huomioon toista sekä ajatus toisen jatkuvasta seurasta hieman huolestuttaa.
Kai sitä on syntynyt liian sitoutumisvarmaksi ihmiseksi ilman haaveita kuitenkaan perhe-elämästä ja kun nykyään elo ja suhteet on tällaista menoa niin lopputulos on pahin mahdollinen.Ap:n teksti oli kuin suoraan itsestäni, tosin olen nelikymmpinen nainen.
Olen tosiaan alkanut epäiläl, että kykyni ihastua ja rakastua olisi mennyt. Joskus tapaan ihan ok miehiä, niin kuin juuri vähän aikaa sitten, jotka yrittävät aktiivisetsi tutustua ja joissa voisin kuvitella olevan potentiaalia, mutta en tajua mikä minua vaivaa. Olen kai niin urautunut nykyiseen elämääni ja tavallaan tyytyväinen siihen, että on tullut kynnykseksi "keikuttaa venettä" turhilla suhteilla. Mutta mutta.. ihan tosiaan nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni, ja yritän aikaansaada treffit yhden miehen kanssa, joka voisi olla kiinnostava. Tämä on lupaus! (ja kertonee paljon minusta, että tällaista pitää edes alkaa lupaamaan ja päättämään..)
Yksi pointti on, että olen vähän erakkotyyppiä, ja on vaikea kuvitella eläväni yhdessä toisen aikuisen kanssa. Nyt olen sitten päättänyt, että ei kaikkien ole pakko muuttaa yhteen, miksei voisi ylläpitää koko loppuelämää, tai ainakin jonkin aikaa, vain hauskaa treffailua mukavan ihmisen kanssa. Eli koen tosi ahdistaviksi sellaiset oletukset, että jos nyt lähtisin treffeille jonkun miehen kanssa, niin hän haluaisi heti naimisiin ja perhettä ja yhteiselämää. En koe olevani valmis tai sopiva sellaiseen. Unelma olisi, jos tavattaisiin kerran pari viikossa, ja kumpikin asuisi erikseen omassa kodissaan.
Lasta en enää haikaile, mikä selvästi vaikuttaa asenteisiini. Ilmeisesti se on biologista, että nainen jossain vaiheessa haluaa lapsen ja sitten etsii kuumeisesti ketä tahansa sopivaa isäkandidaattia, ainakin itselläni oli sellainen vaihe. Nyt on siis tilanne kääntynyt toisin päin, että kun ei lapsi kiinnosta, ei ole miehelläkään väliä.
No, oli mukava lukea ap:n kirjoitus ja muiden kommentit siihen. Toivottavasti saisin itseni tästä piristettyä. Kovasti tein siihen töitä tänään. Suosittelen sellaista mielikuvaharjoittelua, että yritä mahdollisimman eälvästi muistella jotakuta naista/miestä, josta olet ollut fyysisesti mielettömän kiinnostunut. Se voi herätellä hormoneja enemmän kuin järkeily. - Hjälppiääää
bfbfdffvdfd kirjoitti:
Ap:n teksti oli kuin suoraan itsestäni, tosin olen nelikymmpinen nainen.
Olen tosiaan alkanut epäiläl, että kykyni ihastua ja rakastua olisi mennyt. Joskus tapaan ihan ok miehiä, niin kuin juuri vähän aikaa sitten, jotka yrittävät aktiivisetsi tutustua ja joissa voisin kuvitella olevan potentiaalia, mutta en tajua mikä minua vaivaa. Olen kai niin urautunut nykyiseen elämääni ja tavallaan tyytyväinen siihen, että on tullut kynnykseksi "keikuttaa venettä" turhilla suhteilla. Mutta mutta.. ihan tosiaan nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni, ja yritän aikaansaada treffit yhden miehen kanssa, joka voisi olla kiinnostava. Tämä on lupaus! (ja kertonee paljon minusta, että tällaista pitää edes alkaa lupaamaan ja päättämään..)
Yksi pointti on, että olen vähän erakkotyyppiä, ja on vaikea kuvitella eläväni yhdessä toisen aikuisen kanssa. Nyt olen sitten päättänyt, että ei kaikkien ole pakko muuttaa yhteen, miksei voisi ylläpitää koko loppuelämää, tai ainakin jonkin aikaa, vain hauskaa treffailua mukavan ihmisen kanssa. Eli koen tosi ahdistaviksi sellaiset oletukset, että jos nyt lähtisin treffeille jonkun miehen kanssa, niin hän haluaisi heti naimisiin ja perhettä ja yhteiselämää. En koe olevani valmis tai sopiva sellaiseen. Unelma olisi, jos tavattaisiin kerran pari viikossa, ja kumpikin asuisi erikseen omassa kodissaan.
Lasta en enää haikaile, mikä selvästi vaikuttaa asenteisiini. Ilmeisesti se on biologista, että nainen jossain vaiheessa haluaa lapsen ja sitten etsii kuumeisesti ketä tahansa sopivaa isäkandidaattia, ainakin itselläni oli sellainen vaihe. Nyt on siis tilanne kääntynyt toisin päin, että kun ei lapsi kiinnosta, ei ole miehelläkään väliä.
No, oli mukava lukea ap:n kirjoitus ja muiden kommentit siihen. Toivottavasti saisin itseni tästä piristettyä. Kovasti tein siihen töitä tänään. Suosittelen sellaista mielikuvaharjoittelua, että yritä mahdollisimman eälvästi muistella jotakuta naista/miestä, josta olet ollut fyysisesti mielettömän kiinnostunut. Se voi herätellä hormoneja enemmän kuin järkeily.Tuota juuri ajoin takaa, sillä poikkeuksella että jos etsisin vakavaa suhdetta niin tuo "kahdesti viikossa tapailu" ei olisi minulle käynyt.
Nimenomaan tuo yhdistelmä itselläni että etsin vakavaa suhdetta ilman perheen perustamista ja toisaalta halua olla koko ajan etsimässä jotakuta aiheutti niitä ongelmia suhteessa myös omaan persoonaan joka pyrki yksin oloon.
Nyt tajuan tässä asiaa mietittyäni että ehkä se ainut ratkaisu
Toisaalta esimerkiksi nykysuhteita katsoessa niin tuntuu että olen niitä harvoja jotka näkevät niissä piilevän lyhytikäisyyden siemenet jo ennalta. Ehkä se toisaalta on sitä liikaa eriytymistä ja toisaalta kyynistymistäkin.
"Suosittelen sellaista mielikuvaharjoittelua, että yritä mahdollisimman eälvästi muistella jotakuta naista/miestä, josta olet ollut fyysisesti mielettömän kiinnostunut. Se voi herätellä hormoneja enemmän kuin järkeily."
Joo, mutta vakavampia suhteita harkitessa niin ei tuollainen johda kovin pitkälle. Sitä sitten etsii vaikkapa naisia jotka sytyttävät ja laittavat hormonit liikkeelle mutta ei heitä kohtaan välttämättä tunne kiintymystä eikä heistä välitä ihmisenä noin muuten.
Nyt kun etsin lyhempiaikaista suhdetta niin tuossa on jo enemmän järkeä eli että lähdetään liikkeelle siitä hormoneista ja toisen fyysisestä vetovoimasta enemmän kuin yhteisistä asioista ja samankaltaisuudesta.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja suosittelen ettet ota asioita vakavasti. Ajattele ettei sinun tarvitse luopua kaikesta ja voit vaikka olla suhteessa tietyn lyhyen aikaa. Itse aion tehdä niin koska muuten sopivia suhteita tuskin tulen löytämään.
- hedelmällistä...
Liikaa tuota ajatella, teet joka tilanteessa niin kuin sinusta itsestä tuntuu hyvältä. Itse olen periaatteessa puhdas parisuhdeihminen, mutta kohtalo tai miksi sitä haluaa kutsuakin on ollut siirtyä pikemminkin suhteesta toiseen kuin jakaa elämää saman ihmisen kanssa. Välillä se on satuttanut kipeästi. Silti voin rehellisesti sanoa, että olen antanut paljon ja saanut paljon rakkautta myös takaisin.
- Hjälppiääää
No, minä en juuri jaksaisi tuollaista.
Kysymys ei ole pelosta että se "satuttaisi" ja olisi tuskaisaa vaan näen sen ajan tuhlauksena.
Minulle ei riitä hetkellinen rakkaus ja siirtyminen suhteesta toiseen. Kaipaan syvempää sitoutumista mutta nyt tuntuu siltä että olen menettänyt osan tuosta herkkyydestäni
Osa ihmissuhteiden ongelmista johtuu juuri tuosta "tee joka tilanteessa niin kuin sinusta tuntuu hyvältä". Usein ihminen ajattelee joko tunnettaan NYT ja toisaalta heijastellen jotain joka ei välttämättä toteudu. Täten esimerkiksi suhteen vaihtaminen alkaa vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta ja ihminen selittää itselleen jälkeenpäin että se oli oikea ratkaisu tai "kohtaloa" koska ajatus siitä että oli turhassa suhteessa TAI että suhteen vaihtaminen oli väärä ratkaisu ovat LIIAN KIPEITÄ asioita käsitellä.
Jos ihminen elää vain nykyhetkessä niin se johtaa juuri siihen että mikään ei koskaan riitä koska ihminen ilman että on valmiina tahdollaan rakastamaan ei koskaan tyydy yhteen henkilöön.
Tuo on asia joka vaivaa nykyajan suhteissa ja olen miettinyt onko nykyinen herkkyyden puute juuri johdannainen siitä etten jaksa etsiä ihmistä rinnalleni tai yrittää ihmistä joka sitten tarpeen tullen on valmis lähtemään suhteesta noin vain kun vain se tuntuu hyvältä.
Olen ehkä vanhanaikainen sitoutumisvahva ihminen joka ei ole tavannut kaltaistaan joka rakastaisi takaisin sillä tavoin vaikken mitään perinteistä avioliittoa muksuja jne. odotakkaan vaan enemmän dynaamista suhdetta.
Ehkä kysymys juuri on siitä että olen lopulta mieluummin yksin kuin 2-5 vuotta jonkun henkilön kanssa vaikka se hyvältä tuntuisikin sen aikaa. En näe sellaisessa mitään tolkkua. Siihen päälle se kaikki vatvominen ja suhteen alun ponnistelu että homma saadaan liikkeelle.
Huolettaa vain että tämä vie minulta mahdollisuuden sitten siihen pitempiaikaiseen rakkauteen myös. Olen vain huono alistumaan olemaan tuollaisissa väliaikaisissa suhteissa tai leikkimään näillä parisuhdemarkkinoilla. - noinkin...
Hjälppiääää kirjoitti:
No, minä en juuri jaksaisi tuollaista.
Kysymys ei ole pelosta että se "satuttaisi" ja olisi tuskaisaa vaan näen sen ajan tuhlauksena.
Minulle ei riitä hetkellinen rakkaus ja siirtyminen suhteesta toiseen. Kaipaan syvempää sitoutumista mutta nyt tuntuu siltä että olen menettänyt osan tuosta herkkyydestäni
Osa ihmissuhteiden ongelmista johtuu juuri tuosta "tee joka tilanteessa niin kuin sinusta tuntuu hyvältä". Usein ihminen ajattelee joko tunnettaan NYT ja toisaalta heijastellen jotain joka ei välttämättä toteudu. Täten esimerkiksi suhteen vaihtaminen alkaa vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta ja ihminen selittää itselleen jälkeenpäin että se oli oikea ratkaisu tai "kohtaloa" koska ajatus siitä että oli turhassa suhteessa TAI että suhteen vaihtaminen oli väärä ratkaisu ovat LIIAN KIPEITÄ asioita käsitellä.
Jos ihminen elää vain nykyhetkessä niin se johtaa juuri siihen että mikään ei koskaan riitä koska ihminen ilman että on valmiina tahdollaan rakastamaan ei koskaan tyydy yhteen henkilöön.
Tuo on asia joka vaivaa nykyajan suhteissa ja olen miettinyt onko nykyinen herkkyyden puute juuri johdannainen siitä etten jaksa etsiä ihmistä rinnalleni tai yrittää ihmistä joka sitten tarpeen tullen on valmis lähtemään suhteesta noin vain kun vain se tuntuu hyvältä.
Olen ehkä vanhanaikainen sitoutumisvahva ihminen joka ei ole tavannut kaltaistaan joka rakastaisi takaisin sillä tavoin vaikken mitään perinteistä avioliittoa muksuja jne. odotakkaan vaan enemmän dynaamista suhdetta.
Ehkä kysymys juuri on siitä että olen lopulta mieluummin yksin kuin 2-5 vuotta jonkun henkilön kanssa vaikka se hyvältä tuntuisikin sen aikaa. En näe sellaisessa mitään tolkkua. Siihen päälle se kaikki vatvominen ja suhteen alun ponnistelu että homma saadaan liikkeelle.
Huolettaa vain että tämä vie minulta mahdollisuuden sitten siihen pitempiaikaiseen rakkauteen myös. Olen vain huono alistumaan olemaan tuollaisissa väliaikaisissa suhteissa tai leikkimään näillä parisuhdemarkkinoilla.On. Ehkä tuosta jäi paitsi se seikka, etteivät viimeiset suhteet yli kymmenen vuoden ajalta eivät ole todellakaan päättyneet omasta tahdostani ja luonnollisesti joka kerta menettäminen on aiheuttanut tuskaa. Silti saatuani omat haavat parannettua uskallan laittaa edelleen itseni täysillä suhteeseen, jossa näen olevan potentiaalia. Sen voin silti nähdä vain omasta näkökulmasta ja luottaa siihen mitä toinen antaa itsestään. Takeita tulevaisuudesta voi tietysti kasvattaa sitomalla lapsiin, omaisuuteen jne, mutta ainoastaan vapaasta tahdosta se on huomattavasti hankalampaa.
- Hjälppiääää
noinkin... kirjoitti:
On. Ehkä tuosta jäi paitsi se seikka, etteivät viimeiset suhteet yli kymmenen vuoden ajalta eivät ole todellakaan päättyneet omasta tahdostani ja luonnollisesti joka kerta menettäminen on aiheuttanut tuskaa. Silti saatuani omat haavat parannettua uskallan laittaa edelleen itseni täysillä suhteeseen, jossa näen olevan potentiaalia. Sen voin silti nähdä vain omasta näkökulmasta ja luottaa siihen mitä toinen antaa itsestään. Takeita tulevaisuudesta voi tietysti kasvattaa sitomalla lapsiin, omaisuuteen jne, mutta ainoastaan vapaasta tahdosta se on huomattavasti hankalampaa.
Jokaisella on omat ongelmansa. ;)
Olen tieten tahtoen osaa suhteista ja ihmisistä vältellyt koska olen hakenut jotain muuta.
En ole tahtonut heittää itseäni täysillä suhteisiin joissa olen nähnyt edes olevan potentiaalia, tosin ei niitä kovin montaa ole kaltaiselleni miehelle ollut tarjollakaan.
Etsin ehkä ihmistä joka on samankaltainen että tahtoo voimakkaasti sitoutua mutta kuitenkaan ei halua heti asettua aloilleen. Se on aika harvinaista herkkua varsinkaan jos tahtoo että on syvällisempiäkin asioita/tuntemuksia joita jakaa ja että persoonat sopii yhteen.
Mutta ehkei sellaista ihmistä/suhdetta ole olemassakaan ja pitäisi vain ottaa joku vastaantulija uskotellen itselleen sekä sille toiselle että tässä on sitä jotakin. Mutta ajatuksena se vain jotenkin ahdistaa pirusti.
Välillä tietysti tulee mieleen ajatus että jos olisi komeampi, upeampi jne. mies niin ehkä sitten onni olis löytää joku samankaltainen helpommin. Mutta en tiedä sitten olisiko tämä tunne että on liian itsenäinen kuitenkin myös näin vahvana silloin.
Niin ja jos ette ymmärtäneet niin en ole mitään haluttua tavaraa noilla sinkkumarkkinoilla joten ei niitä kiinnostuneita naisia muutenkaan joka orrella kasva. - neitokainen*****
noinkin... kirjoitti:
On. Ehkä tuosta jäi paitsi se seikka, etteivät viimeiset suhteet yli kymmenen vuoden ajalta eivät ole todellakaan päättyneet omasta tahdostani ja luonnollisesti joka kerta menettäminen on aiheuttanut tuskaa. Silti saatuani omat haavat parannettua uskallan laittaa edelleen itseni täysillä suhteeseen, jossa näen olevan potentiaalia. Sen voin silti nähdä vain omasta näkökulmasta ja luottaa siihen mitä toinen antaa itsestään. Takeita tulevaisuudesta voi tietysti kasvattaa sitomalla lapsiin, omaisuuteen jne, mutta ainoastaan vapaasta tahdosta se on huomattavasti hankalampaa.
Sinkkuus on alkanut vaivata myös mua jossain määrin.. ..on vaikeaa aloittaa suhdetta ..ja toisaalta ahdistaa ajatus siitä, että en koskaan löytäisi enää rakkautta.
Olen pettynyt suhteissani ja tullut tosi varovaiseksi. Toki olen oppinutkin; enää en kattele päivääkään juopon lauluja, miten ..ottaa enää yhden, enkä kuuntele eronneen ainaista ulinaa siitä, miten sillä on vaikeeta (kun saa asiansa kuntoon, unohtaa mut), enkä todellakaan jätä huomioimatta kun varoituskellot alkaa soida miehen puhuessa aina itsestään eikä huomioi muita.
Suojamuuristani on tullut niin vahva, että vaikka joku kiva mies lähestyisikin minua, niin en uskalla mennä suhteessa kaveruutta pidemmälle.
Heti kun alan ihastua, minut valtaa ahdistus ja haluan siitä tunteesta eroon. Vaikka olen muutoin sosiaalinen ja mukava, niin ihastuksen läheisyydessä alan inhota itseäni. Vaikka tiedän sataprosenttisesti, että olen rakastettava ja kuin luotu parisuhteeseen. - Hjälppiääää
neitokainen***** kirjoitti:
Sinkkuus on alkanut vaivata myös mua jossain määrin.. ..on vaikeaa aloittaa suhdetta ..ja toisaalta ahdistaa ajatus siitä, että en koskaan löytäisi enää rakkautta.
Olen pettynyt suhteissani ja tullut tosi varovaiseksi. Toki olen oppinutkin; enää en kattele päivääkään juopon lauluja, miten ..ottaa enää yhden, enkä kuuntele eronneen ainaista ulinaa siitä, miten sillä on vaikeeta (kun saa asiansa kuntoon, unohtaa mut), enkä todellakaan jätä huomioimatta kun varoituskellot alkaa soida miehen puhuessa aina itsestään eikä huomioi muita.
Suojamuuristani on tullut niin vahva, että vaikka joku kiva mies lähestyisikin minua, niin en uskalla mennä suhteessa kaveruutta pidemmälle.
Heti kun alan ihastua, minut valtaa ahdistus ja haluan siitä tunteesta eroon. Vaikka olen muutoin sosiaalinen ja mukava, niin ihastuksen läheisyydessä alan inhota itseäni. Vaikka tiedän sataprosenttisesti, että olen rakastettava ja kuin luotu parisuhteeseen.Olen miettinyt muuten että omalla kohdallani kyse voisi olla myös tuosta.
Koin ehkä ainakin yhden kovan kolauksen nuorempana joka herätti sekä teki varovaiseksi, toisin sanottuna en siedä yhtään mitään paskaa yhdeltäkään naiselta. Olen nähnyt myös miten kavereitani on kohdeltu kaltoin ja miten osa on jäänyt aina ja täysin yksin. Ei oikein usko enää rakkauteen eikä luota ihmisiin.
Tosin sanoisin ettei se ole pelkkää varovaisuutta ja uskalluksen puutetta vaan tietynlaista ylpeyttäkin ettei tarvitse ketään.
Minusta kuitenkin kuulostaa siltä että sinä neitokainen olet edelleen herkkä ja vaikka muurisi alkavat olla korkeat niin ehkä uskaltaisit varovasti laskea laskusiltaa vallihaudan yli jos sopiva tulisi kohdalle. Mutta kysymys kuuluu että minkälaista miestä sitten etsit jos on tullut jo ehkä koettua jonkin asteista intohimoa vaikkapa renttumaisen tyypin kanssa jne.
Olen tavannut joitakin naisia joita myös on haavoitettu ja itseäni on vaivannut se että he ovat olleet täydellisten paskiaisten kanssa aiemmin suhteissa joka on luonut heille traumoja/ sekä toisaalta todella outoja tapoja/odotuksia suhdetta kohtaan.
Sinun kannattaisi ehkä miettiä sitä että kehen ihastut koska jos kohteesi ovat olleet tuollaisia "epäturvallisia". Olen huomannut että miehenä olen ehkä juuri tuon analysointini, turvallisuuteni ja sitoutumisvakavuuteni takia vähemmän haluttu mieshenkilö varsinkin nuorten neitosten keskuudessa.
Mutta kun ei ole suhteessa niin sitten häviää tuo tunteiden herkkyys sekä kyky olla naisten kanssa tekemisissä romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä. Toisen läsnäolo jo alkaa tuntua joko ikävältä tai sitten turhauttavalta.
Ikävää että alat inhota itseäsi. Samanlaisia fiiliksiä on ollut minulla joskus ihastuneena etten ole "toisen arvoinen" mutta olen huomannut lopulta ettei se toinen ehkä olekaan niin arvokas kuin olen olettanut. Ei kannata asettaa ihastustaan jalustalle vaikka tunteet sanoisivat mitä.
Tällaista kai se rakkaus tässä maailmassa on. - ......
Hjälppiääää kirjoitti:
Jokaisella on omat ongelmansa. ;)
Olen tieten tahtoen osaa suhteista ja ihmisistä vältellyt koska olen hakenut jotain muuta.
En ole tahtonut heittää itseäni täysillä suhteisiin joissa olen nähnyt edes olevan potentiaalia, tosin ei niitä kovin montaa ole kaltaiselleni miehelle ollut tarjollakaan.
Etsin ehkä ihmistä joka on samankaltainen että tahtoo voimakkaasti sitoutua mutta kuitenkaan ei halua heti asettua aloilleen. Se on aika harvinaista herkkua varsinkaan jos tahtoo että on syvällisempiäkin asioita/tuntemuksia joita jakaa ja että persoonat sopii yhteen.
Mutta ehkei sellaista ihmistä/suhdetta ole olemassakaan ja pitäisi vain ottaa joku vastaantulija uskotellen itselleen sekä sille toiselle että tässä on sitä jotakin. Mutta ajatuksena se vain jotenkin ahdistaa pirusti.
Välillä tietysti tulee mieleen ajatus että jos olisi komeampi, upeampi jne. mies niin ehkä sitten onni olis löytää joku samankaltainen helpommin. Mutta en tiedä sitten olisiko tämä tunne että on liian itsenäinen kuitenkin myös näin vahvana silloin.
Niin ja jos ette ymmärtäneet niin en ole mitään haluttua tavaraa noilla sinkkumarkkinoilla joten ei niitä kiinnostuneita naisia muutenkaan joka orrella kasva.Ei valitettavasti ihmissuhteissa ole, seuraava päivä voi tuoda asioita eteesi, joita et ole pystynyt kuvittelemaankaan. Raastavin kokemus itselle on ehdottomasti ollut täysin toimivan parisuhteen heittäminen hukkaan vain koska minkäänlaista kompromissia yhden asian suhteen ei löytynyt, ei edes kovan yrityksen jälkeen. Tänä päivänä ihmiset ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan, riskit ovat kovat ja jokaisen epäonnistumisen tuska vaatii aikaa parantua. Valitettavastikin näin, toisaalta sairaissa suhteissa ei tarvitse kituuttaa ikäänsä.
- neitokainen*****
Hjälppiääää kirjoitti:
Olen miettinyt muuten että omalla kohdallani kyse voisi olla myös tuosta.
Koin ehkä ainakin yhden kovan kolauksen nuorempana joka herätti sekä teki varovaiseksi, toisin sanottuna en siedä yhtään mitään paskaa yhdeltäkään naiselta. Olen nähnyt myös miten kavereitani on kohdeltu kaltoin ja miten osa on jäänyt aina ja täysin yksin. Ei oikein usko enää rakkauteen eikä luota ihmisiin.
Tosin sanoisin ettei se ole pelkkää varovaisuutta ja uskalluksen puutetta vaan tietynlaista ylpeyttäkin ettei tarvitse ketään.
Minusta kuitenkin kuulostaa siltä että sinä neitokainen olet edelleen herkkä ja vaikka muurisi alkavat olla korkeat niin ehkä uskaltaisit varovasti laskea laskusiltaa vallihaudan yli jos sopiva tulisi kohdalle. Mutta kysymys kuuluu että minkälaista miestä sitten etsit jos on tullut jo ehkä koettua jonkin asteista intohimoa vaikkapa renttumaisen tyypin kanssa jne.
Olen tavannut joitakin naisia joita myös on haavoitettu ja itseäni on vaivannut se että he ovat olleet täydellisten paskiaisten kanssa aiemmin suhteissa joka on luonut heille traumoja/ sekä toisaalta todella outoja tapoja/odotuksia suhdetta kohtaan.
Sinun kannattaisi ehkä miettiä sitä että kehen ihastut koska jos kohteesi ovat olleet tuollaisia "epäturvallisia". Olen huomannut että miehenä olen ehkä juuri tuon analysointini, turvallisuuteni ja sitoutumisvakavuuteni takia vähemmän haluttu mieshenkilö varsinkin nuorten neitosten keskuudessa.
Mutta kun ei ole suhteessa niin sitten häviää tuo tunteiden herkkyys sekä kyky olla naisten kanssa tekemisissä romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä. Toisen läsnäolo jo alkaa tuntua joko ikävältä tai sitten turhauttavalta.
Ikävää että alat inhota itseäsi. Samanlaisia fiiliksiä on ollut minulla joskus ihastuneena etten ole "toisen arvoinen" mutta olen huomannut lopulta ettei se toinen ehkä olekaan niin arvokas kuin olen olettanut. Ei kannata asettaa ihastustaan jalustalle vaikka tunteet sanoisivat mitä.
Tällaista kai se rakkaus tässä maailmassa on.Olen aika paljon analysoinut itseäni ja myös suhteitani. Itsetuntemus on kehittynyt vuosien varrella, sehän on kait ihan hyvästä.
Tää on varmaan joku sellanen trauma-juttu, nää mun inhontunteet. Että ne vanhat tunteet palaa pintaan, vaikka tilanne olisikin ihan täysin toinen.
Mulla on ollut muutama erittäin onnellinen ja pidempi parisuhde. Näiden miesten kanssa on hyvät välit eikä traumoja ole.
Mutta sitten oli pari paskiaista, joiden kanssa ajauduin suhteeseen, koska paineet "jonkun löytymiselle" oli kovat ja he sattuivat silloin osumaan paikalle. No, pitkään meni hyvin, mutta sitten näitä lieveilmiöitä alkoi ilmaantua.
Herkkänä koin valtavaa ahdistusta, yksinäisyyttä ja häpeää. Olenhan tottunut antamaan ja saamaan rakkautta ja elämään ihmisiksi toisten kanssa. Nämä olivat aivan käsittämättömiä.
Siinä sitten jonkun aikaa yritin ymmärtää kunnes itse olin eksyksissä ja lopulta otin jalat alleni.
Olen kuitenkin omasta mielestäni vahva ihminen. Elämäni on nyt onnellista ja turvallista.
Elämässäni on ihana koti, koulutus, työpaikka, rakkaita ystäviä, lapsia, lemmikki ja harrastuksia.
Kun se oikea ehkä tulee, kurkkaan sieltä muurini aukosta ja ehkä ojennan käteni.
Haluaisin uskoa siihen, että sen oikean kanssa voisi itseinhoni kadota.
Se minulle oikea voi kuitenkin saapua vasta kun olen 60v tai ehkei edes silloinkaan. Olen haaveillut omista lapsista jo kauan. Ikä alkaa tulla kohta vastaan ja olenkin päättänyt tehdä lapsen luovuttajan avulla. Että aika lailla parisuhde tuntuu pelottavan, vaikka aika ajoin toivoisin itseni vielä uskaltautuvan.
Kauhukuvitelmissani joutuisin antamaan lapseni viikonlopuksi jollekin ihmiselle, jota en voisi tippaakaan arvostaa ja sydämeni olisi huolesta sekaisin joka kerta. Ajattele, että naisen täytyy ajatella nykypäivänä näin!
En tunne, että mies voisi antaa minulle ja lapselle tukea ja turvaa.
Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että Sinä löydät rakkauden. - Hjälppiääää
neitokainen***** kirjoitti:
Olen aika paljon analysoinut itseäni ja myös suhteitani. Itsetuntemus on kehittynyt vuosien varrella, sehän on kait ihan hyvästä.
Tää on varmaan joku sellanen trauma-juttu, nää mun inhontunteet. Että ne vanhat tunteet palaa pintaan, vaikka tilanne olisikin ihan täysin toinen.
Mulla on ollut muutama erittäin onnellinen ja pidempi parisuhde. Näiden miesten kanssa on hyvät välit eikä traumoja ole.
Mutta sitten oli pari paskiaista, joiden kanssa ajauduin suhteeseen, koska paineet "jonkun löytymiselle" oli kovat ja he sattuivat silloin osumaan paikalle. No, pitkään meni hyvin, mutta sitten näitä lieveilmiöitä alkoi ilmaantua.
Herkkänä koin valtavaa ahdistusta, yksinäisyyttä ja häpeää. Olenhan tottunut antamaan ja saamaan rakkautta ja elämään ihmisiksi toisten kanssa. Nämä olivat aivan käsittämättömiä.
Siinä sitten jonkun aikaa yritin ymmärtää kunnes itse olin eksyksissä ja lopulta otin jalat alleni.
Olen kuitenkin omasta mielestäni vahva ihminen. Elämäni on nyt onnellista ja turvallista.
Elämässäni on ihana koti, koulutus, työpaikka, rakkaita ystäviä, lapsia, lemmikki ja harrastuksia.
Kun se oikea ehkä tulee, kurkkaan sieltä muurini aukosta ja ehkä ojennan käteni.
Haluaisin uskoa siihen, että sen oikean kanssa voisi itseinhoni kadota.
Se minulle oikea voi kuitenkin saapua vasta kun olen 60v tai ehkei edes silloinkaan. Olen haaveillut omista lapsista jo kauan. Ikä alkaa tulla kohta vastaan ja olenkin päättänyt tehdä lapsen luovuttajan avulla. Että aika lailla parisuhde tuntuu pelottavan, vaikka aika ajoin toivoisin itseni vielä uskaltautuvan.
Kauhukuvitelmissani joutuisin antamaan lapseni viikonlopuksi jollekin ihmiselle, jota en voisi tippaakaan arvostaa ja sydämeni olisi huolesta sekaisin joka kerta. Ajattele, että naisen täytyy ajatella nykypäivänä näin!
En tunne, että mies voisi antaa minulle ja lapselle tukea ja turvaa.
Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että Sinä löydät rakkauden.Nuo traumat ovat pahoja ja itselläkin niitä on tainnut kertyä.
Ne tahtovat rampauttaa ja tietyllä tavalla tulee rakennettua sitten niitä muureja itsensä ympärille.
Itse en jaksa 60 vuotiaaksi odottaa mitään suhdetta, jos ei tässä muutamaan vuoteen tapahdu mitään niin annan sitten olla lopullisesti. Hieman huolettaa että nyt on jo liian myöhäistä koska miehenä ei voi jäädä odottelemaan vaan pitäisi toimia.
Tässä alkaa jäädä kovinkin kokemattomaksi ja moni nainen sitten ohittaa kun ei näe minussa potentiaalista kumppaniehdokasta kun pitempiä suhteita ei ole kertynyt (näin on jo käynytkin).
Tavallaan omanlaisensa kello tikittää siis minullakin vaikkei biologinen. Ehkä se oma etsikkoaika meni jotenkin ohi jossakin vaiheessa.
Sikäli miehenä ei taida oikein tuo lapsen hankintakaan onnistua yksin. Tosin sellaista en lähiaikoina elämääni myöskään tahtoisi koska näkisin että suhteen pitäisi ensin olla koetettu ja vakaalla pohjalla sekä elämäntilanne toinen että lapset tulisivat mukaan kuvioihin.
Kiitos kovasti kun toivot tuollaista, samaa toivon myös sinulle.
Uskoisin että Sinulla on siihen paremmat eväät jahka selviät noista traumoistasi vain. - viittiskö vielä
neitokainen***** kirjoitti:
Sinkkuus on alkanut vaivata myös mua jossain määrin.. ..on vaikeaa aloittaa suhdetta ..ja toisaalta ahdistaa ajatus siitä, että en koskaan löytäisi enää rakkautta.
Olen pettynyt suhteissani ja tullut tosi varovaiseksi. Toki olen oppinutkin; enää en kattele päivääkään juopon lauluja, miten ..ottaa enää yhden, enkä kuuntele eronneen ainaista ulinaa siitä, miten sillä on vaikeeta (kun saa asiansa kuntoon, unohtaa mut), enkä todellakaan jätä huomioimatta kun varoituskellot alkaa soida miehen puhuessa aina itsestään eikä huomioi muita.
Suojamuuristani on tullut niin vahva, että vaikka joku kiva mies lähestyisikin minua, niin en uskalla mennä suhteessa kaveruutta pidemmälle.
Heti kun alan ihastua, minut valtaa ahdistus ja haluan siitä tunteesta eroon. Vaikka olen muutoin sosiaalinen ja mukava, niin ihastuksen läheisyydessä alan inhota itseäni. Vaikka tiedän sataprosenttisesti, että olen rakastettava ja kuin luotu parisuhteeseen.Mutta samat jäljet takana. Se ajoittainen, sisäsyntyinen ihmisen ikävä toisen luo ei aja enää eteenpäin, vaan lyö jarrut päälle. Oma elämä on niin kovin oma, ettei siihen haluaisi tehdä uuden persoonan mentävää aukkoa. Varsinkaan, kun se aukko on pitänyt paikata jo monesti.
Rakkaus on tottavie sokea, kun panee valitsemaan väärin aina vaan uudestaan. Toisaalta järki ei auta yhtään enempää vaan jouduttaa loppua.
Sepä taitaa olla Sinkku silleen, että asiaa on turha pähkäillä etukäteen. Kun kohdalle osuu joku sopiva, niin tunteet ja järki vetävät pitkää tikkua ja tuloksen kanssa on vain elettävä. Ihmissuhteet ovat riskistä touhua, jossa mitään ei saa, jos ei pane itseään alttiiksi ja kehnostikin käydessä kuitenkin jotakin jää käteen. Muistoja, vähän lisää itsetuntemusta ja mahdollisuus oppia tehdyistä virheistä.
- Hjälppiääää
Niin ja kiitos kaikille jotka annoitte hieman vinkkiä asioista.
Eihän näitä asioita täällä palstalla ratkaista mutta kiva hieman heijastella ajatuksia toisilla niin ei mene ihan miettimiseksi yksinään. Ihan hyviä asioita esititte ja selkeyttää edes jotenkin mieltä.
Ei ole oikein ihmisiä joiden kanssa tällaisia kävisi läpi.
Ehkei siinä ikisinkkuudessa ja itsenäisyydessä mitään pahaakaan ole. Rakkaus taitaa olla sellaista arpapeliä kuitenkin.
Mut kiitos. - samaa ajatellut
samaa miettinyt. Vasta kuulin, että yksi mies oli meinasi jättää naisen kun nainen oli niin itsenäinen, ettei kuulemma oikein olisi edes tarvinnut miestä.. Mietin, että itsekin olosuhteiden pakosta näköjään tulen itsekin elämässä jotenkin toimeen ilman suurempia katastrofeja ilman miestä. Että osaisiko sitä yhtäkkiä heittäytyä ihan avuttomaksi ja miten sitä yhtäkkiä muuttuisi niin kädettömäksi ja tarvitsevaksi ja esittäisi, että en mä mitään nyt itse osaa ja en itse pärjää itse, vaikka aina ennen on pitänyt ja että ei nyt just enää onnistu mikään..
Ja kun on itselläkin ne niin vakiintuneet tavat.. ja tavattomuudet, joilla ei tarvitsisi häiritä muita..
Joskus miettinyt, että ainut vaihtoehto olis löytää joku samanlainen. Joka tajuis, että ei on sitä ihan yhtä nainen tai mies vaikkei yhtäkkiä tarvis olla niin "tarvitsevainen avuton", joka ei pärjäis ilman sitä toista.
Mut joskus olen myös miettinyt tota, että ehkä sillä, et nimenomaan ei tarvitse ja on niin omillaan pystyy sitten jotenkin reilummin sit olemaan aito niissä tunteissaan. Että en rakasta sinua siksi että tarvitsen sinua, vaan tarvitsen sinua siksi, että rakastan sinua. - nyt se vasta alkaa
luin nuo kommenttisi läpi ja ehkä tuo on nyt vain kypsän aikuisen puhetta. Se vaan suhteutettuna siihen ehkä aiempiin ajattelumalleihin on vähän erilaista ja siksi saattaa ihmetyttää, että miten nämä asiat on nyt näin. Tuli mieleen, että itsessään kasvaneen ihmisen ajatuksia.
Ja että asioita on todella mietitty. Ehkä sinulla nyt vasta alkaa joku uusi kausi. - Hjälppiääää
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8755915/41936717
Tällaisen kirjoituksen löysin tuolta Sinkut-palstalta.
Tuo kuvaa aika hyvin tuntemuksiani, varsinkin tämä pätkä:
"Mulle kaverit ja ystävät sanoo, että kyllä se vielä tulee vastaan ja sitten se iskee kun vähiten ootat ja mitä lie niitä kuolemattomia totuuksia onkaan... mutta... kun mua ei huvita enää .
Yksinkertaisesti en jaksaisi enää tutustua uuteen ihmiseen ja käydä sitä koko hemmetin teerenpeliä ja toisen elämän omaan elämään sovittamista läpi. Ei kiitos. Mä tiesin ja tunsin tämän jo parisen vuotta sitten ja hyvälle ystävälleni sanoinkin, että näin tulee käymään. Ei uskonut, vaan pakkopa on varmaan kohta uskoa
Mun energia menee ihan kaikki lapsiin, omaan uraan, läheisiin ihmisiin, taloudenhoitoon ja omaan toipumiseen (ei erosta vaan masiksesta).
Kaiken lisäksi olen huomannut, että on turha kaivata sitä vahvaa olkapäätä itsensä ulkopuolelta; en tunne ketään sitkeämpää ihmistä (tai ainakaan miestä) kuin mitä mä itte oon"
Ehkä meitä on paljon sitten muitakin.- nainen 34
Mielestäni ap miettii liikaa järjellä, se on hyvä olla ihmissuhteissa mukana mutta kun näin teet niin et koe tunteita. Järkevä ihminen ei rakastu ja rakastunut ihminen ei ole järkevä.
On vaan tosiasia että rakkausasiat ovat arpapeliä, riskien ottamista, siinä voi sattua tai sitten ei. Jos pelkäät jo etukäteen noin paljon niin eihän siitä mitään tule.
Itse olen ainakin mieluummin elänyt 3 todellista rakkaussuhdetta kuin että olisin ollut noi vuodet yksin, vaikka on tehnyt kipeää ja ollut negatiivista niin olen saanut kuitenkin paljon rakkautta, välittämistä, turvaa jne. Kaikkiin suhteisiin on lähdetty asenteella että tämä kestää, ei ole kestänytkään mutta eihän sitä voi kukaan tietää alussa. Kukaan ei voi ennustaa miten suhteet menee.
Joku aloittaa suhteen 2 tunnin tutustumisen jälkeen ja se voi kestää kuolemaan saakka, toinen tapailee 2 vuotta ennen kuin aloitaa edes seurustelun ja tämä voi kestää kuolemaan saakka tai hajota.
Kuullostaa että ap:n mielestä on lähes häpeällistä jos menneessä on muutamia suhteita, pituudeltaan vaikka 2-6 vuotta.
Itse päälle 30 v naisena en aloittaisi suhdetta miehen kanssa jolla ei olisi mitään kokemusta pitkistä suhteista, kokemusta millasta on asua toisen kanssa, jakaa elämänsä. Olet oikeassa, mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeempaa kaikki on. Väittäisin että niillä jotka ovat aloittaneet ensimmäisiä suhteitaan nuorena on sitten helpompaa vanhempana, tietää jo mitä ei halua tai tietää mitä ainakin haluaa, ne mokat on tehty jo sillon nuorempana.
Kun sanoit että sulla ei ole muutenkaan vientiä naismarkkinoilla ja vielä olet vetänyt riman noin ylös niin sun mahikset on todella minimaaliset, en väitä ettetkö löydä kumppania, mutta noilla kriteereillä se on kuin yksi miljoonasta... - Hjälppiääää
nainen 34 kirjoitti:
Mielestäni ap miettii liikaa järjellä, se on hyvä olla ihmissuhteissa mukana mutta kun näin teet niin et koe tunteita. Järkevä ihminen ei rakastu ja rakastunut ihminen ei ole järkevä.
On vaan tosiasia että rakkausasiat ovat arpapeliä, riskien ottamista, siinä voi sattua tai sitten ei. Jos pelkäät jo etukäteen noin paljon niin eihän siitä mitään tule.
Itse olen ainakin mieluummin elänyt 3 todellista rakkaussuhdetta kuin että olisin ollut noi vuodet yksin, vaikka on tehnyt kipeää ja ollut negatiivista niin olen saanut kuitenkin paljon rakkautta, välittämistä, turvaa jne. Kaikkiin suhteisiin on lähdetty asenteella että tämä kestää, ei ole kestänytkään mutta eihän sitä voi kukaan tietää alussa. Kukaan ei voi ennustaa miten suhteet menee.
Joku aloittaa suhteen 2 tunnin tutustumisen jälkeen ja se voi kestää kuolemaan saakka, toinen tapailee 2 vuotta ennen kuin aloitaa edes seurustelun ja tämä voi kestää kuolemaan saakka tai hajota.
Kuullostaa että ap:n mielestä on lähes häpeällistä jos menneessä on muutamia suhteita, pituudeltaan vaikka 2-6 vuotta.
Itse päälle 30 v naisena en aloittaisi suhdetta miehen kanssa jolla ei olisi mitään kokemusta pitkistä suhteista, kokemusta millasta on asua toisen kanssa, jakaa elämänsä. Olet oikeassa, mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeempaa kaikki on. Väittäisin että niillä jotka ovat aloittaneet ensimmäisiä suhteitaan nuorena on sitten helpompaa vanhempana, tietää jo mitä ei halua tai tietää mitä ainakin haluaa, ne mokat on tehty jo sillon nuorempana.
Kun sanoit että sulla ei ole muutenkaan vientiä naismarkkinoilla ja vielä olet vetänyt riman noin ylös niin sun mahikset on todella minimaaliset, en väitä ettetkö löydä kumppania, mutta noilla kriteereillä se on kuin yksi miljoonasta..."Mielestäni ap miettii liikaa järjellä, se on hyvä olla ihmissuhteissa mukana mutta kun näin teet niin et koe tunteita. Järkevä ihminen ei rakastu ja rakastunut ihminen ei ole järkevä."
Miksi pitää aina noin jyrkästi jakaa järki ja tunteet. Eiköhän järjelllä voi käydä tunne-elämäänsä läpi sekä kannattaisi myös. Samoin joskus tunteilla voi tulkita järkeviä asioita toisenlaisiksi.
Varmaan saisi ne suhteetkin kestämään ja etsimään kestävämpiä suhteita. ;)
"On vaan tosiasia että rakkausasiat ovat arpapeliä, riskien ottamista, siinä voi sattua tai sitten ei. Jos pelkäät jo etukäteen noin paljon niin eihän siitä mitään tule."
Eivät ne ole jos riskiä voi pienentää. Uskoisin kuule että moni ihminen alkaa vanhempana miettiä että mitä siltä kumppanilta voisi odottaa ihan ajatuksella etukäteen jossa on niitä tunteitakin mukana koska tuskimpa kukaan koskaan ajattelee puhtaasti järjellä tai tunteella. En minäkään.
Miksi puhut "pelosta"? Joo, itseäni ei oikeasti hirvittävästi huvita pettymys että olen viettänyt 5 vuotta ihmisen kanssa suhteessa jossa oli rakkautta. Tarvitsen enemmän tai olen itsenäinen yksilö.
"Itse olen ainakin mieluummin elänyt 3 todellista rakkaussuhdetta kuin että olisin ollt noi vuodet yksin, vaikka on tehnyt kipeää ja ollut negatiivista niin olen saanut kuitenkin paljon rakkautta, välittämistä, turvaa jne. Kaikkiin suhteisiin on lähdetty asenteella että tämä kestää, ei ole kestänytkään mutta eihän sitä voi kukaan tietää alussa. Kukaan ei voi ennustaa miten suhteet menee."
Niitä voi ennustaa kyllä. Vaikea ennustettavuus johtuu siitä etteivät ihmiset tiedä mitä haluavat (eivätkä kerro sitä toisilleen= ja pyörivät ympäriinsä kokeillen suhteissa oloa. Sitähän tämä nykyajan touhu on. Mikään ei oikein riitä ja myös ajaa monet ihmiset eroamaan kun aina etsitään sitä "rakkausfiilistä". Ei tunneta omia tunteitakaan vaikka niitä korostetaan joka ratkaisun yhteydessä. Sellainen typeryys ei oikein innosta minua. Koin jo sitä aiemmin ja näin toisten suhteissa.
Olemme erilaisia ihmisiä. Minä etsin kestävämpää ja olen aina etsinyt. Sinä et etsi tai et usko että sitä voi hallita etukäteen millään.
"Kuullostaa että ap:n mielestä on lähes häpeällistä jos menneessä on muutamia suhteita, pituudeltaan vaikka 2-6 vuotta."
Missä sellaista olen sanonut? Eihän se häpeällistä ole mutta itse etsin jotain muuta. Tuntisin epäonnistumista jos odotan suhteesta kestävää ja lopputulos on tuo. En tahtoisi sellaista ja mietin että onkohan mahdolllista löytää jotain muuta vai ehkä pitäisi olla yksin kun siihen on tottunut.
Sekö on liikaa analyyttisuutta että arvioin tilannettani joka vaikuttaa myös toisiin ihmisiin?
Olisiko parempi sitten laskea rimaa ja rynnätä "rakkaudessa" johonkin suhteeseen ja kolmen vuoden päästä todeta että ahdistaa tämä suhde eikä meillä ole mitään yhteistä?
Sitäkö sinä ehdotat?
Minulle yksin olo alkaa olla potentiaalinen ratkaisu ja huolettaa että ihmissuhteiden arvo silmissäni juuri tuollaisten väliaikaisten suhteiden vuoksi joissa ihmiset ovat mukamas rakkaudesta vaikkeivät ole valmiita sitoutumaan ja edelleen eivät tiedä mitä haluavat koska vain haluavat "tuntea rakkautta" on laskenut pahasti.
"Itse päälle 30 v naisena en aloittaisi suhdetta miehen kanssa jolla ei olisi mitään kokemusta pitkistä suhteista, kokemusta millasta on asua toisen kanssa, jakaa elämänsä."
Kuulostaatsiltä että sinulle on häpeällistä jos toinen ei ole koskaan löytänyt rakastettua ja tullut rakastetuksi. Ehkä sinun kannattaisi laskea sitä rimaa? ;) - Hjälppiääää
Hjälppiääää kirjoitti:
"Mielestäni ap miettii liikaa järjellä, se on hyvä olla ihmissuhteissa mukana mutta kun näin teet niin et koe tunteita. Järkevä ihminen ei rakastu ja rakastunut ihminen ei ole järkevä."
Miksi pitää aina noin jyrkästi jakaa järki ja tunteet. Eiköhän järjelllä voi käydä tunne-elämäänsä läpi sekä kannattaisi myös. Samoin joskus tunteilla voi tulkita järkeviä asioita toisenlaisiksi.
Varmaan saisi ne suhteetkin kestämään ja etsimään kestävämpiä suhteita. ;)
"On vaan tosiasia että rakkausasiat ovat arpapeliä, riskien ottamista, siinä voi sattua tai sitten ei. Jos pelkäät jo etukäteen noin paljon niin eihän siitä mitään tule."
Eivät ne ole jos riskiä voi pienentää. Uskoisin kuule että moni ihminen alkaa vanhempana miettiä että mitä siltä kumppanilta voisi odottaa ihan ajatuksella etukäteen jossa on niitä tunteitakin mukana koska tuskimpa kukaan koskaan ajattelee puhtaasti järjellä tai tunteella. En minäkään.
Miksi puhut "pelosta"? Joo, itseäni ei oikeasti hirvittävästi huvita pettymys että olen viettänyt 5 vuotta ihmisen kanssa suhteessa jossa oli rakkautta. Tarvitsen enemmän tai olen itsenäinen yksilö.
"Itse olen ainakin mieluummin elänyt 3 todellista rakkaussuhdetta kuin että olisin ollt noi vuodet yksin, vaikka on tehnyt kipeää ja ollut negatiivista niin olen saanut kuitenkin paljon rakkautta, välittämistä, turvaa jne. Kaikkiin suhteisiin on lähdetty asenteella että tämä kestää, ei ole kestänytkään mutta eihän sitä voi kukaan tietää alussa. Kukaan ei voi ennustaa miten suhteet menee."
Niitä voi ennustaa kyllä. Vaikea ennustettavuus johtuu siitä etteivät ihmiset tiedä mitä haluavat (eivätkä kerro sitä toisilleen= ja pyörivät ympäriinsä kokeillen suhteissa oloa. Sitähän tämä nykyajan touhu on. Mikään ei oikein riitä ja myös ajaa monet ihmiset eroamaan kun aina etsitään sitä "rakkausfiilistä". Ei tunneta omia tunteitakaan vaikka niitä korostetaan joka ratkaisun yhteydessä. Sellainen typeryys ei oikein innosta minua. Koin jo sitä aiemmin ja näin toisten suhteissa.
Olemme erilaisia ihmisiä. Minä etsin kestävämpää ja olen aina etsinyt. Sinä et etsi tai et usko että sitä voi hallita etukäteen millään.
"Kuullostaa että ap:n mielestä on lähes häpeällistä jos menneessä on muutamia suhteita, pituudeltaan vaikka 2-6 vuotta."
Missä sellaista olen sanonut? Eihän se häpeällistä ole mutta itse etsin jotain muuta. Tuntisin epäonnistumista jos odotan suhteesta kestävää ja lopputulos on tuo. En tahtoisi sellaista ja mietin että onkohan mahdolllista löytää jotain muuta vai ehkä pitäisi olla yksin kun siihen on tottunut.
Sekö on liikaa analyyttisuutta että arvioin tilannettani joka vaikuttaa myös toisiin ihmisiin?
Olisiko parempi sitten laskea rimaa ja rynnätä "rakkaudessa" johonkin suhteeseen ja kolmen vuoden päästä todeta että ahdistaa tämä suhde eikä meillä ole mitään yhteistä?
Sitäkö sinä ehdotat?
Minulle yksin olo alkaa olla potentiaalinen ratkaisu ja huolettaa että ihmissuhteiden arvo silmissäni juuri tuollaisten väliaikaisten suhteiden vuoksi joissa ihmiset ovat mukamas rakkaudesta vaikkeivät ole valmiita sitoutumaan ja edelleen eivät tiedä mitä haluavat koska vain haluavat "tuntea rakkautta" on laskenut pahasti.
"Itse päälle 30 v naisena en aloittaisi suhdetta miehen kanssa jolla ei olisi mitään kokemusta pitkistä suhteista, kokemusta millasta on asua toisen kanssa, jakaa elämänsä."
Kuulostaatsiltä että sinulle on häpeällistä jos toinen ei ole koskaan löytänyt rakastettua ja tullut rakastetuksi. Ehkä sinun kannattaisi laskea sitä rimaa? ;)"Olet oikeassa, mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeempaa kaikki on. Väittäisin että niillä jotka ovat aloittaneet ensimmäisiä suhteitaan nuorena on sitten helpompaa vanhempana, tietää jo mitä ei halua tai tietää mitä ainakin haluaa, ne mokat on tehty jo sillon nuorempana."
Miksi pitää "mokailla" että oppii? Olen mokannut joskus (en pettänyt mutta nuorena sitä ei vain tajua asioita) ja se on helppo myöntää jonka takia yritänkin välttää suurempia mokia.
Eiköhän samoihin johtopäätelmiin pääse ihan sillä analyyttisella arvioinneilla vaikkapa suhteista jotka ovat olleet lyhyempiä, tarkkailemalla muiden suhteita jne. kuin olemalla suhteessa joka on lyhyt.
Älä tee itsestäsi parempaa kuin oletkaan tai "tietäväisempää ihmissuhteista". Olethan "epäonnistunut" jo kolmessa suhteessa (tavoite ei täyttynyt että se kestäisi), tai ehket pitempää suhdetta etsinytkään tai ehket tiedä vieläkään mitä etsit. ;)
Tuossa tuli ajatuksena itsellä että tiedän liiankin hyvin mitä etsin joka tavallaan juuri asettaa suuria odotuksia. Pitäisi varmaan vain hypätä mukaan mutta riski on silloin suuri että oikeasti se merkittävä henkilö menee sillä aikaa ohitse kun sitä on siinä 2-6 kestävässä suhteessa toissijaisessa suhteessa.
"Kun sanoit että sulla ei ole muutenkaan vientiä naismarkkinoilla ja vielä olet vetänyt riman noin ylös niin sun mahikset on todella minimaaliset, en väitä ettetkö löydä kumppania, mutta noilla kriteereillä se on kuin yksi miljoonasta..."
Riman ylös?
Myönnän että olen aika valikoiva mutta tarkoitatko että rima on liian korkealla jos odotan pitkää enkä lyhyttä suhdetta, odotan henkistä yhteyttä enkä haluaisi olla perustamassa perhettä aivan heti ja että naisen elämäntapojen tulisi olla samanlaiset (ajan vietto tavat, kiinnostuksen kohteet, liikuntatottumukset jne.)?
Väitänpä että nuo ovat nimenomaan pitkässä suhteessa niitä vähimmäisvaatimuksia, silloinhan sen riman tulee olla sen oman nenän kohdalla. Omituista puhetta tunteista ja sitten siitä että pitäisi jotenkin laskea rimaa? Järjelläkö sitä rimaa lasketaan jos ei tunne mitään joitakin ihmisiä kohtaan?
Millaista suhdetta sitten ehdottaisit?
Jotakin naista vain tuolta Salesta joka haluaa perustee perheen vaikkapa heti ja jonka elämä on täysin toisenlaista sekä joka ei ehkä miellytä henkisesti eikä ruumiillisesti. Pyöräytetään lapsi ja viiden vuoden päästä todetaan että rakkaus kuoli pois. Sitäkö tarkoitat? Sillä "mokalla" alkaa olla sitten jo aikamoisia seuraamuksia toisillekin. Mutta liika analysointi pois ja rakkautta peliin...vaikkei se kestäisikään!
Yksi miljoonasta ehkä mutta parempi olla sitten yksin. Olen huolissani etten osaisi enää tunnistaa sitä yhtä niistä miljoonista tai olla hänen kanssaan. Ehkä sinä olet onnekkaampi rakkaudessa kuin minä ja onnekkaana on helppo arvostella muita.
Tai sitten sinä olet parisuhdeihminen ja allekirjoittanut itsenäinen ihminen.
Kiitos kommenteistasi. - linjoilla...
nainen 34 kirjoitti:
Mielestäni ap miettii liikaa järjellä, se on hyvä olla ihmissuhteissa mukana mutta kun näin teet niin et koe tunteita. Järkevä ihminen ei rakastu ja rakastunut ihminen ei ole järkevä.
On vaan tosiasia että rakkausasiat ovat arpapeliä, riskien ottamista, siinä voi sattua tai sitten ei. Jos pelkäät jo etukäteen noin paljon niin eihän siitä mitään tule.
Itse olen ainakin mieluummin elänyt 3 todellista rakkaussuhdetta kuin että olisin ollut noi vuodet yksin, vaikka on tehnyt kipeää ja ollut negatiivista niin olen saanut kuitenkin paljon rakkautta, välittämistä, turvaa jne. Kaikkiin suhteisiin on lähdetty asenteella että tämä kestää, ei ole kestänytkään mutta eihän sitä voi kukaan tietää alussa. Kukaan ei voi ennustaa miten suhteet menee.
Joku aloittaa suhteen 2 tunnin tutustumisen jälkeen ja se voi kestää kuolemaan saakka, toinen tapailee 2 vuotta ennen kuin aloitaa edes seurustelun ja tämä voi kestää kuolemaan saakka tai hajota.
Kuullostaa että ap:n mielestä on lähes häpeällistä jos menneessä on muutamia suhteita, pituudeltaan vaikka 2-6 vuotta.
Itse päälle 30 v naisena en aloittaisi suhdetta miehen kanssa jolla ei olisi mitään kokemusta pitkistä suhteista, kokemusta millasta on asua toisen kanssa, jakaa elämänsä. Olet oikeassa, mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeempaa kaikki on. Väittäisin että niillä jotka ovat aloittaneet ensimmäisiä suhteitaan nuorena on sitten helpompaa vanhempana, tietää jo mitä ei halua tai tietää mitä ainakin haluaa, ne mokat on tehty jo sillon nuorempana.
Kun sanoit että sulla ei ole muutenkaan vientiä naismarkkinoilla ja vielä olet vetänyt riman noin ylös niin sun mahikset on todella minimaaliset, en väitä ettetkö löydä kumppania, mutta noilla kriteereillä se on kuin yksi miljoonasta...Liika rationalistisuus tappaa tunteet tehokkaasti, ehkä sen vuoksi kaikista älykkäimmillä yksilöillä on keskimäärin hankalampaa löytää itselleen kumppani.
Vaikka turhan monta kertaa on jo mennyt pieleen, silti vakaa usko vielä löytyy, että uusi kumppani ja onni löytyy. Ja se kestää niin kuin edellistenkin piti. Järjetöntä? Ehkä, ainakin uhkapeliä. Eihän kukaan järkevä ihminen voisi haluta elää jonkinlaisessa kauhun tasapainossa, jossa kyllä saa valtavasti, mutta 10 sekunnissa se sinulle rakas ihminen voi lähettää sinut alimpaan helvettiin. Voit toki itse tehdä samalla tavalla. Ehkä se osittain liittyy kasvukokemuksiin ettei yhtäkään suhdetta kokonaisuutena kadu jälkeenpäin, tunnen ilman ylpeyttä olevani viisaampi ja kypsempi kun olen kaikki tapahtumat käsitellyt ja surrut riittävästi.
Itse luovutan vasta sitten, kun menetän uskon että en enää pysty laittamaan riskeistä huolimatta suhteeseen koko sieluani. Silloin se ei olisi enää reilua toista kohtaan. - neitokainen*****
Hjälppiääää kirjoitti:
"Olet oikeassa, mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeempaa kaikki on. Väittäisin että niillä jotka ovat aloittaneet ensimmäisiä suhteitaan nuorena on sitten helpompaa vanhempana, tietää jo mitä ei halua tai tietää mitä ainakin haluaa, ne mokat on tehty jo sillon nuorempana."
Miksi pitää "mokailla" että oppii? Olen mokannut joskus (en pettänyt mutta nuorena sitä ei vain tajua asioita) ja se on helppo myöntää jonka takia yritänkin välttää suurempia mokia.
Eiköhän samoihin johtopäätelmiin pääse ihan sillä analyyttisella arvioinneilla vaikkapa suhteista jotka ovat olleet lyhyempiä, tarkkailemalla muiden suhteita jne. kuin olemalla suhteessa joka on lyhyt.
Älä tee itsestäsi parempaa kuin oletkaan tai "tietäväisempää ihmissuhteista". Olethan "epäonnistunut" jo kolmessa suhteessa (tavoite ei täyttynyt että se kestäisi), tai ehket pitempää suhdetta etsinytkään tai ehket tiedä vieläkään mitä etsit. ;)
Tuossa tuli ajatuksena itsellä että tiedän liiankin hyvin mitä etsin joka tavallaan juuri asettaa suuria odotuksia. Pitäisi varmaan vain hypätä mukaan mutta riski on silloin suuri että oikeasti se merkittävä henkilö menee sillä aikaa ohitse kun sitä on siinä 2-6 kestävässä suhteessa toissijaisessa suhteessa.
"Kun sanoit että sulla ei ole muutenkaan vientiä naismarkkinoilla ja vielä olet vetänyt riman noin ylös niin sun mahikset on todella minimaaliset, en väitä ettetkö löydä kumppania, mutta noilla kriteereillä se on kuin yksi miljoonasta..."
Riman ylös?
Myönnän että olen aika valikoiva mutta tarkoitatko että rima on liian korkealla jos odotan pitkää enkä lyhyttä suhdetta, odotan henkistä yhteyttä enkä haluaisi olla perustamassa perhettä aivan heti ja että naisen elämäntapojen tulisi olla samanlaiset (ajan vietto tavat, kiinnostuksen kohteet, liikuntatottumukset jne.)?
Väitänpä että nuo ovat nimenomaan pitkässä suhteessa niitä vähimmäisvaatimuksia, silloinhan sen riman tulee olla sen oman nenän kohdalla. Omituista puhetta tunteista ja sitten siitä että pitäisi jotenkin laskea rimaa? Järjelläkö sitä rimaa lasketaan jos ei tunne mitään joitakin ihmisiä kohtaan?
Millaista suhdetta sitten ehdottaisit?
Jotakin naista vain tuolta Salesta joka haluaa perustee perheen vaikkapa heti ja jonka elämä on täysin toisenlaista sekä joka ei ehkä miellytä henkisesti eikä ruumiillisesti. Pyöräytetään lapsi ja viiden vuoden päästä todetaan että rakkaus kuoli pois. Sitäkö tarkoitat? Sillä "mokalla" alkaa olla sitten jo aikamoisia seuraamuksia toisillekin. Mutta liika analysointi pois ja rakkautta peliin...vaikkei se kestäisikään!
Yksi miljoonasta ehkä mutta parempi olla sitten yksin. Olen huolissani etten osaisi enää tunnistaa sitä yhtä niistä miljoonista tai olla hänen kanssaan. Ehkä sinä olet onnekkaampi rakkaudessa kuin minä ja onnekkaana on helppo arvostella muita.
Tai sitten sinä olet parisuhdeihminen ja allekirjoittanut itsenäinen ihminen.
Kiitos kommenteistasi.Noita "rakkauden" suurkuluttajia löytyy aina ja ne tietää oman totuutensa.
Usein eivät edes ole kiinnostuneita ymmärtämään toisia.
Mun mielestä ihmissuhteessa toisen arvostaminen on kaiken ydin. Arvostaminen on osa rakkautta.
Eikä se edes ole riippuvainen siitä, jatkuuko suhde koko elämän. Mutta sitä ilman ei ole mitään.
Niin kuin rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Se on karmaisevinta, mitä tiedän.
Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Pidä kiinni omista hienoista arvoistasi.
Vain siten löydät sen, mitä etsit.
Kun se oikea tulee, yllättäen löydätkin voimaa tutustua, varmasti. - Hjälppiääää
neitokainen***** kirjoitti:
Noita "rakkauden" suurkuluttajia löytyy aina ja ne tietää oman totuutensa.
Usein eivät edes ole kiinnostuneita ymmärtämään toisia.
Mun mielestä ihmissuhteessa toisen arvostaminen on kaiken ydin. Arvostaminen on osa rakkautta.
Eikä se edes ole riippuvainen siitä, jatkuuko suhde koko elämän. Mutta sitä ilman ei ole mitään.
Niin kuin rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Se on karmaisevinta, mitä tiedän.
Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Pidä kiinni omista hienoista arvoistasi.
Vain siten löydät sen, mitä etsit.
Kun se oikea tulee, yllättäen löydätkin voimaa tutustua, varmasti."Noita "rakkauden" suurkuluttajia löytyy aina ja ne tietää oman totuutensa.
Usein eivät edes ole kiinnostuneita ymmärtämään toisia."
Ehkä niin. Ihmisiä on erilaisia myös ja ei kaikilla ole samankaltaiseen rakkauden yltäkylläisyyteen mahdollisuuksiakaan.
"Mun mielestä ihmissuhteessa toisen arvostaminen on kaiken ydin. Arvostaminen on osa rakkautta.
Eikä se edes ole riippuvainen siitä, jatkuuko suhde koko elämän. Mutta sitä ilman ei ole mitään."
Näin olen ajatellut.
"Niin kuin rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Se on karmaisevinta, mitä tiedän."
Mielestäni nuo molemmat ovat rakkauden vastakohtia mutta ymmärrän mitä tarkoitat.
"Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Pidä kiinni omista hienoista arvoistasi.
Vain siten löydät sen, mitä etsit.
Kun se oikea tulee, yllättäen löydätkin voimaa tutustua, varmasti. "
Niin, tässä vain alkaa tuntumaan etten taida sitten enää olla valmis edes tunnistamaan sitä "oikeaa" ja ehkä en enää osaisi olla hänen kanssaan. - Hjälppiääää
linjoilla... kirjoitti:
Liika rationalistisuus tappaa tunteet tehokkaasti, ehkä sen vuoksi kaikista älykkäimmillä yksilöillä on keskimäärin hankalampaa löytää itselleen kumppani.
Vaikka turhan monta kertaa on jo mennyt pieleen, silti vakaa usko vielä löytyy, että uusi kumppani ja onni löytyy. Ja se kestää niin kuin edellistenkin piti. Järjetöntä? Ehkä, ainakin uhkapeliä. Eihän kukaan järkevä ihminen voisi haluta elää jonkinlaisessa kauhun tasapainossa, jossa kyllä saa valtavasti, mutta 10 sekunnissa se sinulle rakas ihminen voi lähettää sinut alimpaan helvettiin. Voit toki itse tehdä samalla tavalla. Ehkä se osittain liittyy kasvukokemuksiin ettei yhtäkään suhdetta kokonaisuutena kadu jälkeenpäin, tunnen ilman ylpeyttä olevani viisaampi ja kypsempi kun olen kaikki tapahtumat käsitellyt ja surrut riittävästi.
Itse luovutan vasta sitten, kun menetän uskon että en enää pysty laittamaan riskeistä huolimatta suhteeseen koko sieluani. Silloin se ei olisi enää reilua toista kohtaan.Älykkyydestäni en uskalla sanoa mitään mutta onko se liikaa rationalisointia jos miettii voiko joku suhde onnistua?
Eikös se ole tunneälyisyyttä jos tutkii miten pitkälle tunteet kantavat?
Käsittääkseni analysointia ja rationalisointia tarvitaan nimenomaan pitemmissä suhteissa.
Valitettavasti ehkäpä minusta välittyy tuollainen kuva joka sitten tappaa monen naisen seksuaalisen mielenkiinnon pois. Pitäisi kai olla enemmän yksinkertainen ja eläimellisen seksikäs uros että naista kiinnostaisi myöskään pitempiaikainen suhde.
Omia aivojaan on kai mahdoton kytkeä pois päältäkään? Tai ehkä ehdotatte että pitäisi alkaa juoksemaan seksin ja kiihkeämpien tunteiden perässä? - se...
Hjälppiääää kirjoitti:
Älykkyydestäni en uskalla sanoa mitään mutta onko se liikaa rationalisointia jos miettii voiko joku suhde onnistua?
Eikös se ole tunneälyisyyttä jos tutkii miten pitkälle tunteet kantavat?
Käsittääkseni analysointia ja rationalisointia tarvitaan nimenomaan pitemmissä suhteissa.
Valitettavasti ehkäpä minusta välittyy tuollainen kuva joka sitten tappaa monen naisen seksuaalisen mielenkiinnon pois. Pitäisi kai olla enemmän yksinkertainen ja eläimellisen seksikäs uros että naista kiinnostaisi myöskään pitempiaikainen suhde.
Omia aivojaan on kai mahdoton kytkeä pois päältäkään? Tai ehkä ehdotatte että pitäisi alkaa juoksemaan seksin ja kiihkeämpien tunteiden perässä?Olisikin helppoa, voitaisiin järjestää kursseja kuinka löydän sen takuulla oikean ja pidän juuri oman täysin uniikin parisuhteeni kestävänä.
Itse olin hyvin samankaltaisessa ajatusmaailmassa muutaman vuoden ensimmäisen suhteen jälkeen, jonka vielä minä tyhmyyksissäni rikoin. Ehkä tarvitsin itse ulkopuolisen herätteen, että aloin ajattelemaan asioita. Pohdin paljonkin sitä että, jos syy on minussa ja halussani suojella itseäni etten edes ihastu kenenkään. Tavallaan siitä minulle itselleni aukeni täysin uusi elämä, jossa on kyllä on ollut paljon suruakin ilojen lisäksi.
Päättynyt suhde ei tarkoita sitä etteikö se voisi olla henkisesti hyvinkin syvällinen, en voisi itse ajatella mitään muuta vaihtoehtoa. Oma usko on säilynyt varmasti senkin vuoksi, että suhteet ovat päättyneet täysin eri syistä enkä koe hakkaavani päätä seinään kerta toisensa jälkeen. Muutama vuosi sitten minulla olisi ollut myös mahdollisuus valita nainen, jonka toiveet tulevaisuudesta olivat täsmälleen samat ja tiedän että hän olisi tehnyt sen eteen kaikkensa. Tavallaan myös minun ominaisuuteni suurelta osin vastasivat hänen ihannekuvaansa perheen päästä. Se kuitenkin jäi pelkän pitkäaikaisen ystävyyden tai jahkailun tasolle, koska meidän välillä ei ollut mitään yhteyttä, melkein olisi välillä voinut luulla että puhumme täysin eri kieltä eikä kyseessä todellakaan ollut kehon kieli. Hän olisi silti halunnut yrittää, mutta en todellakaan pystynyt siihen, koska tiesin valmiiksi että olisin hyvin pian onneton. - Hjälppiääää
se... kirjoitti:
Olisikin helppoa, voitaisiin järjestää kursseja kuinka löydän sen takuulla oikean ja pidän juuri oman täysin uniikin parisuhteeni kestävänä.
Itse olin hyvin samankaltaisessa ajatusmaailmassa muutaman vuoden ensimmäisen suhteen jälkeen, jonka vielä minä tyhmyyksissäni rikoin. Ehkä tarvitsin itse ulkopuolisen herätteen, että aloin ajattelemaan asioita. Pohdin paljonkin sitä että, jos syy on minussa ja halussani suojella itseäni etten edes ihastu kenenkään. Tavallaan siitä minulle itselleni aukeni täysin uusi elämä, jossa on kyllä on ollut paljon suruakin ilojen lisäksi.
Päättynyt suhde ei tarkoita sitä etteikö se voisi olla henkisesti hyvinkin syvällinen, en voisi itse ajatella mitään muuta vaihtoehtoa. Oma usko on säilynyt varmasti senkin vuoksi, että suhteet ovat päättyneet täysin eri syistä enkä koe hakkaavani päätä seinään kerta toisensa jälkeen. Muutama vuosi sitten minulla olisi ollut myös mahdollisuus valita nainen, jonka toiveet tulevaisuudesta olivat täsmälleen samat ja tiedän että hän olisi tehnyt sen eteen kaikkensa. Tavallaan myös minun ominaisuuteni suurelta osin vastasivat hänen ihannekuvaansa perheen päästä. Se kuitenkin jäi pelkän pitkäaikaisen ystävyyden tai jahkailun tasolle, koska meidän välillä ei ollut mitään yhteyttä, melkein olisi välillä voinut luulla että puhumme täysin eri kieltä eikä kyseessä todellakaan ollut kehon kieli. Hän olisi silti halunnut yrittää, mutta en todellakaan pystynyt siihen, koska tiesin valmiiksi että olisin hyvin pian onneton."Itse olin hyvin samankaltaisessa ajatusmaailmassa muutaman vuoden ensimmäisen suhteen jälkeen, jonka vielä minä tyhmyyksissäni rikoin. Ehkä tarvitsin itse ulkopuolisen herätteen, että aloin ajattelemaan asioita. Pohdin paljonkin sitä että, jos syy on minussa ja halussani suojella itseäni etten edes ihastu kenenkään. Tavallaan siitä minulle itselleni aukeni täysin uusi elämä, jossa on kyllä on ollut paljon suruakin ilojen lisäksi."
Ei kyllä kuulosta minun ajatusmaailmaltani.
Koen vain rasittavana sen prosessin ja ei noita ihastumisia tule joka päivä vastaan. Tässä hiljaittain oli pikkainen ihastus päälläkin mutta kyseessä oli lopulta varattu henkilö kuten usein käy.
Suruja ja pettymyksiä tuli koettuna aiemmin suhteissa joissa itsekin luopuin suhteesta joka ei vain toiminut.
"Päättynyt suhde ei tarkoita sitä etteikö se voisi olla henkisesti hyvinkin syvällinen, en voisi itse ajatella mitään muuta vaihtoehtoa. Oma usko on säilynyt varmasti senkin vuoksi, että suhteet ovat päättyneet täysin eri syistä enkä koe hakkaavani päätä seinään kerta toisensa jälkeen."
Niin mutta onko siinäkään järkeä etten näkisi sitä että olen ollut tässä muutaman vuoden sinkku tai tulen jatkossa olemaan sinkkun tärkeänä ja kasvattana tekijänä?
Miksi pitää etsiä toinen ihminen vierelle että tuntee syvällisyyttä?
Kerroin vain että etsin pitkäikäistä suhdetta koska en jaksaisi muutaman vuoden päästä todeta että "tämä oli tässä sitten". Ei yksinkertaisesti huvita jo seuraten monia tuntemiani ihmisiä.
"Muutama vuosi sitten minulla olisi ollut myös mahdollisuus valita nainen, jonka toiveet tulevaisuudesta olivat täsmälleen samat ja tiedän että hän olisi tehnyt sen eteen kaikkensa. Tavallaan myös minun ominaisuuteni suurelta osin vastasivat hänen ihannekuvaansa perheen päästä. Se kuitenkin jäi pelkän pitkäaikaisen ystävyyden tai jahkailun tasolle, koska meidän välillä ei ollut mitään yhteyttä, melkein olisi välillä voinut luulla että puhumme täysin eri kieltä eikä kyseessä todellakaan ollut kehon kieli. Hän olisi silti halunnut yrittää, mutta en todellakaan pystynyt siihen, koska tiesin valmiiksi että olisin hyvin pian onneton."
Olisko se muuttanut tilannetta jos se olisi ollut se "kehon kieli"? Minusta pelkkä seksuaalinen mielenkiinto ei riitä yhtään mihinkään vaikka kuinka mahtavaa se olisikin jos juuri ei ole sitä yhteyttä toisen syvemmällä tasolla.
Ajattelen vähän samalla tavoin yleensä suhteista kun sinä teit tuosta suhteesta paitsi olen jotenkin ehkä kyllästynyt siihen parisuhteen mekaniikkaan ja tutustumisprosessiin. Sen takia mieli ajaa olemaan yksin mutta se huolettaa että minulle tulee entistä vaikeampi sopia mitään suhteita.
"Olisikin helppoa, voitaisiin järjestää kursseja kuinka löydän sen takuulla oikean ja pidän juuri oman täysin uniikin parisuhteeni kestävänä."
Mielestäni kurssittaminen voisi tehdä monelle ihmiselle terää jossa opetettaisiin etsimään sitä oikeaa sekä vähän miettimään asioita pidemmälle kuin just sen että oonko vai enkö oo ihastunut ja onko ajatukset kovinkaan selkeät. Sitten voisi opettaa ihan perustutumista uusiin ihmisiin.
Aika moni kamppailee yksin näiden asioiden parissa tai sitten tuttavapiirin kanssa vaihtaa mielipiteitä ja kun tähän lasketaan vielä median vaikutus niin aikamoista arpapeliä ovat suhteet ja osa uskoo vielä että niiden tulisikin olla tai että ne aina ovat.
Jotenkin kaipaan enemmän sellaista tasaisempaa suhdetta jossa kuitenkin on lämmintä tunnetta mukana ja välittämistä mutta kai sitä vain on toisaalta hieman "outo" tyyppi ja toisaalta ehkä yksin oloon tottunut ettei oikein osaa enää.
Olisin hyvin pian onneton suhteissa joissa pitää arvailla että kestääköhän tämä vai ei koska toisesta ei tiedä. Ehken kaipaakaan suhteita olleenkaan tai sitten harmittelen sitä että osa osaa olla tuollaisissa suhteissa ja itse en näe niissä päätä enkä häntää. - vaahterainen
Hjälppiääää kirjoitti:
"Itse olin hyvin samankaltaisessa ajatusmaailmassa muutaman vuoden ensimmäisen suhteen jälkeen, jonka vielä minä tyhmyyksissäni rikoin. Ehkä tarvitsin itse ulkopuolisen herätteen, että aloin ajattelemaan asioita. Pohdin paljonkin sitä että, jos syy on minussa ja halussani suojella itseäni etten edes ihastu kenenkään. Tavallaan siitä minulle itselleni aukeni täysin uusi elämä, jossa on kyllä on ollut paljon suruakin ilojen lisäksi."
Ei kyllä kuulosta minun ajatusmaailmaltani.
Koen vain rasittavana sen prosessin ja ei noita ihastumisia tule joka päivä vastaan. Tässä hiljaittain oli pikkainen ihastus päälläkin mutta kyseessä oli lopulta varattu henkilö kuten usein käy.
Suruja ja pettymyksiä tuli koettuna aiemmin suhteissa joissa itsekin luopuin suhteesta joka ei vain toiminut.
"Päättynyt suhde ei tarkoita sitä etteikö se voisi olla henkisesti hyvinkin syvällinen, en voisi itse ajatella mitään muuta vaihtoehtoa. Oma usko on säilynyt varmasti senkin vuoksi, että suhteet ovat päättyneet täysin eri syistä enkä koe hakkaavani päätä seinään kerta toisensa jälkeen."
Niin mutta onko siinäkään järkeä etten näkisi sitä että olen ollut tässä muutaman vuoden sinkku tai tulen jatkossa olemaan sinkkun tärkeänä ja kasvattana tekijänä?
Miksi pitää etsiä toinen ihminen vierelle että tuntee syvällisyyttä?
Kerroin vain että etsin pitkäikäistä suhdetta koska en jaksaisi muutaman vuoden päästä todeta että "tämä oli tässä sitten". Ei yksinkertaisesti huvita jo seuraten monia tuntemiani ihmisiä.
"Muutama vuosi sitten minulla olisi ollut myös mahdollisuus valita nainen, jonka toiveet tulevaisuudesta olivat täsmälleen samat ja tiedän että hän olisi tehnyt sen eteen kaikkensa. Tavallaan myös minun ominaisuuteni suurelta osin vastasivat hänen ihannekuvaansa perheen päästä. Se kuitenkin jäi pelkän pitkäaikaisen ystävyyden tai jahkailun tasolle, koska meidän välillä ei ollut mitään yhteyttä, melkein olisi välillä voinut luulla että puhumme täysin eri kieltä eikä kyseessä todellakaan ollut kehon kieli. Hän olisi silti halunnut yrittää, mutta en todellakaan pystynyt siihen, koska tiesin valmiiksi että olisin hyvin pian onneton."
Olisko se muuttanut tilannetta jos se olisi ollut se "kehon kieli"? Minusta pelkkä seksuaalinen mielenkiinto ei riitä yhtään mihinkään vaikka kuinka mahtavaa se olisikin jos juuri ei ole sitä yhteyttä toisen syvemmällä tasolla.
Ajattelen vähän samalla tavoin yleensä suhteista kun sinä teit tuosta suhteesta paitsi olen jotenkin ehkä kyllästynyt siihen parisuhteen mekaniikkaan ja tutustumisprosessiin. Sen takia mieli ajaa olemaan yksin mutta se huolettaa että minulle tulee entistä vaikeampi sopia mitään suhteita.
"Olisikin helppoa, voitaisiin järjestää kursseja kuinka löydän sen takuulla oikean ja pidän juuri oman täysin uniikin parisuhteeni kestävänä."
Mielestäni kurssittaminen voisi tehdä monelle ihmiselle terää jossa opetettaisiin etsimään sitä oikeaa sekä vähän miettimään asioita pidemmälle kuin just sen että oonko vai enkö oo ihastunut ja onko ajatukset kovinkaan selkeät. Sitten voisi opettaa ihan perustutumista uusiin ihmisiin.
Aika moni kamppailee yksin näiden asioiden parissa tai sitten tuttavapiirin kanssa vaihtaa mielipiteitä ja kun tähän lasketaan vielä median vaikutus niin aikamoista arpapeliä ovat suhteet ja osa uskoo vielä että niiden tulisikin olla tai että ne aina ovat.
Jotenkin kaipaan enemmän sellaista tasaisempaa suhdetta jossa kuitenkin on lämmintä tunnetta mukana ja välittämistä mutta kai sitä vain on toisaalta hieman "outo" tyyppi ja toisaalta ehkä yksin oloon tottunut ettei oikein osaa enää.
Olisin hyvin pian onneton suhteissa joissa pitää arvailla että kestääköhän tämä vai ei koska toisesta ei tiedä. Ehken kaipaakaan suhteita olleenkaan tai sitten harmittelen sitä että osa osaa olla tuollaisissa suhteissa ja itse en näe niissä päätä enkä häntää.Ihan mielenkiinnosta kysyn millainen oli tuo nainen, johon olit hetken ihastunut? Mikä siis sai sinut ihastumaan hetkiseksi juuri häneen ja oletko aivan varma että hän on varattu? Miten onnistuit "lopettamaan" ihastumisesi, kun hän paljastui varatuksi?
- jaahas..
Hjälppiääää kirjoitti:
Älykkyydestäni en uskalla sanoa mitään mutta onko se liikaa rationalisointia jos miettii voiko joku suhde onnistua?
Eikös se ole tunneälyisyyttä jos tutkii miten pitkälle tunteet kantavat?
Käsittääkseni analysointia ja rationalisointia tarvitaan nimenomaan pitemmissä suhteissa.
Valitettavasti ehkäpä minusta välittyy tuollainen kuva joka sitten tappaa monen naisen seksuaalisen mielenkiinnon pois. Pitäisi kai olla enemmän yksinkertainen ja eläimellisen seksikäs uros että naista kiinnostaisi myöskään pitempiaikainen suhde.
Omia aivojaan on kai mahdoton kytkeä pois päältäkään? Tai ehkä ehdotatte että pitäisi alkaa juoksemaan seksin ja kiihkeämpien tunteiden perässä?Onks sul kuitenkin ollut jotain yhdenillanjuttuja tms. kokemuksia?
- ...................
Hjälppiääää kirjoitti:
"Itse olin hyvin samankaltaisessa ajatusmaailmassa muutaman vuoden ensimmäisen suhteen jälkeen, jonka vielä minä tyhmyyksissäni rikoin. Ehkä tarvitsin itse ulkopuolisen herätteen, että aloin ajattelemaan asioita. Pohdin paljonkin sitä että, jos syy on minussa ja halussani suojella itseäni etten edes ihastu kenenkään. Tavallaan siitä minulle itselleni aukeni täysin uusi elämä, jossa on kyllä on ollut paljon suruakin ilojen lisäksi."
Ei kyllä kuulosta minun ajatusmaailmaltani.
Koen vain rasittavana sen prosessin ja ei noita ihastumisia tule joka päivä vastaan. Tässä hiljaittain oli pikkainen ihastus päälläkin mutta kyseessä oli lopulta varattu henkilö kuten usein käy.
Suruja ja pettymyksiä tuli koettuna aiemmin suhteissa joissa itsekin luopuin suhteesta joka ei vain toiminut.
"Päättynyt suhde ei tarkoita sitä etteikö se voisi olla henkisesti hyvinkin syvällinen, en voisi itse ajatella mitään muuta vaihtoehtoa. Oma usko on säilynyt varmasti senkin vuoksi, että suhteet ovat päättyneet täysin eri syistä enkä koe hakkaavani päätä seinään kerta toisensa jälkeen."
Niin mutta onko siinäkään järkeä etten näkisi sitä että olen ollut tässä muutaman vuoden sinkku tai tulen jatkossa olemaan sinkkun tärkeänä ja kasvattana tekijänä?
Miksi pitää etsiä toinen ihminen vierelle että tuntee syvällisyyttä?
Kerroin vain että etsin pitkäikäistä suhdetta koska en jaksaisi muutaman vuoden päästä todeta että "tämä oli tässä sitten". Ei yksinkertaisesti huvita jo seuraten monia tuntemiani ihmisiä.
"Muutama vuosi sitten minulla olisi ollut myös mahdollisuus valita nainen, jonka toiveet tulevaisuudesta olivat täsmälleen samat ja tiedän että hän olisi tehnyt sen eteen kaikkensa. Tavallaan myös minun ominaisuuteni suurelta osin vastasivat hänen ihannekuvaansa perheen päästä. Se kuitenkin jäi pelkän pitkäaikaisen ystävyyden tai jahkailun tasolle, koska meidän välillä ei ollut mitään yhteyttä, melkein olisi välillä voinut luulla että puhumme täysin eri kieltä eikä kyseessä todellakaan ollut kehon kieli. Hän olisi silti halunnut yrittää, mutta en todellakaan pystynyt siihen, koska tiesin valmiiksi että olisin hyvin pian onneton."
Olisko se muuttanut tilannetta jos se olisi ollut se "kehon kieli"? Minusta pelkkä seksuaalinen mielenkiinto ei riitä yhtään mihinkään vaikka kuinka mahtavaa se olisikin jos juuri ei ole sitä yhteyttä toisen syvemmällä tasolla.
Ajattelen vähän samalla tavoin yleensä suhteista kun sinä teit tuosta suhteesta paitsi olen jotenkin ehkä kyllästynyt siihen parisuhteen mekaniikkaan ja tutustumisprosessiin. Sen takia mieli ajaa olemaan yksin mutta se huolettaa että minulle tulee entistä vaikeampi sopia mitään suhteita.
"Olisikin helppoa, voitaisiin järjestää kursseja kuinka löydän sen takuulla oikean ja pidän juuri oman täysin uniikin parisuhteeni kestävänä."
Mielestäni kurssittaminen voisi tehdä monelle ihmiselle terää jossa opetettaisiin etsimään sitä oikeaa sekä vähän miettimään asioita pidemmälle kuin just sen että oonko vai enkö oo ihastunut ja onko ajatukset kovinkaan selkeät. Sitten voisi opettaa ihan perustutumista uusiin ihmisiin.
Aika moni kamppailee yksin näiden asioiden parissa tai sitten tuttavapiirin kanssa vaihtaa mielipiteitä ja kun tähän lasketaan vielä median vaikutus niin aikamoista arpapeliä ovat suhteet ja osa uskoo vielä että niiden tulisikin olla tai että ne aina ovat.
Jotenkin kaipaan enemmän sellaista tasaisempaa suhdetta jossa kuitenkin on lämmintä tunnetta mukana ja välittämistä mutta kai sitä vain on toisaalta hieman "outo" tyyppi ja toisaalta ehkä yksin oloon tottunut ettei oikein osaa enää.
Olisin hyvin pian onneton suhteissa joissa pitää arvailla että kestääköhän tämä vai ei koska toisesta ei tiedä. Ehken kaipaakaan suhteita olleenkaan tai sitten harmittelen sitä että osa osaa olla tuollaisissa suhteissa ja itse en näe niissä päätä enkä häntää."Ei kyllä kuulosta minun ajatusmaailmaltani."
Lähtöajatuksen osalta kyllä, halusin 100 %:sta varmuutta. Haluaisin vieläkin, mutta olen hyväksynyt realiteetit. Jokaisen tietysti pitää itse tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Nämä ovat vain ajatuksia soppaan, ei neuvoja.
"Niin mutta onko siinäkään järkeä etten näkisi sitä että olen ollut tässä muutaman vuoden sinkku tai tulen jatkossa olemaan sinkkun tärkeänä ja kasvattana tekijänä?
Miksi pitää etsiä toinen ihminen vierelle että tuntee syvällisyyttä?"
Ei tietenkään, miksi suhteeseen pitäisi lähteä jos se ei tunnu hyvältä? Ja päinvastaisesti miksi suhteeseen ei pitäisi lähteä, jos näkee että toinen ihminen persoonaltaan sinulle sopii? Sinkkuelämä voi olla myös hyvin antoisaa. Se on huolestuttavaa käytöstä, jos pomppii suhteesta toiseen.
"Olisko se muuttanut tilannetta jos se olisi ollut se "kehon kieli"? Minusta pelkkä seksuaalinen mielenkiinto ei riitä yhtään mihinkään vaikka kuinka mahtavaa se olisikin jos juuri ei ole sitä yhteyttä toisen syvemmällä tasolla."
Ei olisi, eikä sitä edes kokeiltu, koska en halunnut häntä loukata. En vain kyennyt varmuuden ajatuksesta huolimatta kuvitella itseäni suhteeseen, jossa minun pitää osittain varoa olemasta itseni ja miettiä huolella jokainen sanani tai hyväksyä, että joudun pyytelemään anteeksi muutaman päivän välein. Tein väärin jo siinä, että pidin yllä jonkinlaista toivoa aivan liian kauan pohtiessani mihin asti olen valmis menemään.
"Mielestäni kurssittaminen voisi tehdä monelle ihmiselle terää jossa opetettaisiin etsimään sitä oikeaa sekä vähän miettimään asioita pidemmälle kuin just sen että oonko vai enkö oo ihastunut ja onko ajatukset kovinkaan selkeät."
Ehdottomasti, sitä en osaa sanoa kuinka hyvin niitä pystyy soveltamaan. Ulkopuolelta asiat ovat usein helpommin havaittavissa, sen vuoksi pariterapiakin voi toimia, jos vielä molemmilta löytyy tahtoa. Se onkin hyvä kysymys, miten sitä tahtoa voitaisiin istuttaa tai sen voisi saada selville ennen kuin on liian myöhäistä. Ja tietysti se tahto voi silloinkin kadota jonnekin matkan varrelle. - Hjälppiääää
jaahas.. kirjoitti:
Onks sul kuitenkin ollut jotain yhdenillanjuttuja tms. kokemuksia?
"Onks sul kuitenkin ollut jotain yhdenillanjuttuja tms. kokemuksia? "
Nyt lähiaikoina ei, enkä niitä kaipaakaan.
Yhden yön suhteista en saa mitään irti. - Hjälppiääää
................... kirjoitti:
"Ei kyllä kuulosta minun ajatusmaailmaltani."
Lähtöajatuksen osalta kyllä, halusin 100 %:sta varmuutta. Haluaisin vieläkin, mutta olen hyväksynyt realiteetit. Jokaisen tietysti pitää itse tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Nämä ovat vain ajatuksia soppaan, ei neuvoja.
"Niin mutta onko siinäkään järkeä etten näkisi sitä että olen ollut tässä muutaman vuoden sinkku tai tulen jatkossa olemaan sinkkun tärkeänä ja kasvattana tekijänä?
Miksi pitää etsiä toinen ihminen vierelle että tuntee syvällisyyttä?"
Ei tietenkään, miksi suhteeseen pitäisi lähteä jos se ei tunnu hyvältä? Ja päinvastaisesti miksi suhteeseen ei pitäisi lähteä, jos näkee että toinen ihminen persoonaltaan sinulle sopii? Sinkkuelämä voi olla myös hyvin antoisaa. Se on huolestuttavaa käytöstä, jos pomppii suhteesta toiseen.
"Olisko se muuttanut tilannetta jos se olisi ollut se "kehon kieli"? Minusta pelkkä seksuaalinen mielenkiinto ei riitä yhtään mihinkään vaikka kuinka mahtavaa se olisikin jos juuri ei ole sitä yhteyttä toisen syvemmällä tasolla."
Ei olisi, eikä sitä edes kokeiltu, koska en halunnut häntä loukata. En vain kyennyt varmuuden ajatuksesta huolimatta kuvitella itseäni suhteeseen, jossa minun pitää osittain varoa olemasta itseni ja miettiä huolella jokainen sanani tai hyväksyä, että joudun pyytelemään anteeksi muutaman päivän välein. Tein väärin jo siinä, että pidin yllä jonkinlaista toivoa aivan liian kauan pohtiessani mihin asti olen valmis menemään.
"Mielestäni kurssittaminen voisi tehdä monelle ihmiselle terää jossa opetettaisiin etsimään sitä oikeaa sekä vähän miettimään asioita pidemmälle kuin just sen että oonko vai enkö oo ihastunut ja onko ajatukset kovinkaan selkeät."
Ehdottomasti, sitä en osaa sanoa kuinka hyvin niitä pystyy soveltamaan. Ulkopuolelta asiat ovat usein helpommin havaittavissa, sen vuoksi pariterapiakin voi toimia, jos vielä molemmilta löytyy tahtoa. Se onkin hyvä kysymys, miten sitä tahtoa voitaisiin istuttaa tai sen voisi saada selville ennen kuin on liian myöhäistä. Ja tietysti se tahto voi silloinkin kadota jonnekin matkan varrelle."Lähtöajatuksen osalta kyllä, halusin 100 %:sta varmuutta. Haluaisin vieläkin, mutta olen hyväksynyt realiteetit. Jokaisen tietysti pitää itse tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Nämä ovat vain ajatuksia soppaan, ei neuvoja."
Saahan sitä neuvoakin. Ehkä olen hieman eksyksissä näissä asioissa tai en tiedä. Jonkun rajan olen kyllä ylittänyt koska jotenkin pelottavan helppoa on olla näin yksin.
En kyllä kaipaa 100% varmuutta, mutta päälle 90% kun tutustuminen on edennyt tarpeeksi pitkälle. Ei sen tarvitse alussa olla sitä, mutta jostakin syystä luen ihmisiä siten että aika monesta näkee etteivät he ole tosissaan mukana, etsivät jotain väliaikaista tai sitten tulee tunne etteivät ole varmoja minusta siis että pitäisivät oikeasti. Toisaalta myös itse näen aika monet näistä naisista sellaisina ettei suhde heidän kanssaan rakentuisi sellaisten asioiden päälle joille haluaisin vaikka se takaisi tuon lähemmäs 100% varmuuden.
"Ei tietenkään, miksi suhteeseen pitäisi lähteä jos se ei tunnu hyvältä? Ja päinvastaisesti miksi suhteeseen ei pitäisi lähteä, jos näkee että toinen ihminen persoonaltaan sinulle sopii? Sinkkuelämä voi olla myös hyvin antoisaa. Se on huolestuttavaa käytöstä, jos pomppii suhteesta toiseen."
Aivan totta. Viittasin vain siihen kun täällä on sanottu että jos ei ole kokemusta suhteista paljoa niin se on jotenkin huono asia ja että suhteet aina olisivat hyväksi jota ihmiset myös näyttävät jälkikäteen selittävän itselleen. Tarkoitin juuri sitä että sinkkuuskin voi olla yhtä hyvä vaihtoehto ja sitäkin voi selittää "tarvinneensa".
"En vain kyennyt varmuuden ajatuksesta huolimatta kuvitella itseäni suhteeseen, jossa minun pitää osittain varoa olemasta itseni ja miettiä huolella jokainen sanani tai hyväksyä, että joudun pyytelemään anteeksi muutaman päivän välein. Tein väärin jo siinä, että pidin yllä jonkinlaista toivoa aivan liian kauan pohtiessani mihin asti olen valmis menemään."
Joo, tiedän tuon tunteen. Samoin tiedät ehkä tunteen jossa et voi koskaan olla varma oletko sopiva ja tarpeeksi "hyvä" naiselle. Osa sanoo että se on miehen itsetunnosta kiinni mutta kyllä osa naisista on sen oloisia että heistä aistii että koko ajan arvioidaan miestä. Sellainen rasittaa. Ei saa hetken rauhaa eikä olla oma itsensä kun pitää miettiä että onkohan tämä nyt se tarpeeksi hyvä tälle neidille.
"Ehdottomasti, sitä en osaa sanoa kuinka hyvin niitä pystyy soveltamaan. Ulkopuolelta asiat ovat usein helpommin havaittavissa, sen vuoksi pariterapiakin voi toimia, jos vielä molemmilta löytyy tahtoa. Se onkin hyvä kysymys, miten sitä tahtoa voitaisiin istuttaa tai sen voisi saada selville ennen kuin on liian myöhäistä. Ja tietysti se tahto voi silloinkin kadota jonnekin matkan varrelle."
Tuosta tuli sellainen ajatus mieleeni että olen aika hyvä antamaan ulkopuolisena usein parisuhdeneuvoja. Kuulostaa oudolta jos olen ollut pitkään nyt sinkkun mutta minulla on usein ulkopuolinen perspektiivi noihin juttuihin. Valitettavasti en osaa tuota ulkopuolisen perspektiiviä soveltaa tietysti omiin yrityksiin ja toisaalta joku on sanonut että olen joskus etäisen/ulkopuolisen oloinen. Toisin sanottuna harkitsevaisen, mietteliään ja ehkä myös tuollaisen jäykän älykön oloinen vaikka siis yrittäisin olla rento joka ehkä latistaa joidenkin ihmisten ajatuksia minusta.
Tahto on minulle tärkeä asia ja sitä odotan juuri myös siltä toiselta. Ehkä etsin sitten niin samanhenkistä ihmistä vierelleni ja kun sellaista ei ole löytynyt niin olen todennut ja tahtonut olla yksin.
Mutta hei, kiitos sinulle ajatuksistasi. Ehkä tässä tulee ajatuksia ja neuvoja muillekin eikä pelkästään kosketa minua. - Hjälppiääää
vaahterainen kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn millainen oli tuo nainen, johon olit hetken ihastunut? Mikä siis sai sinut ihastumaan hetkiseksi juuri häneen ja oletko aivan varma että hän on varattu? Miten onnistuit "lopettamaan" ihastumisesi, kun hän paljastui varatuksi?
Jaa, se oli sellainen pieni ihastuminen nuorempaan naishenkilöön jota vain satuin näkemään usein tiettyjen asioiden tiimoilta. Oli nätti tietysti mikä helpotti asiaa, mutta oli myös fiksun oloinen ja kohtelias muuten. Lisäksi hänen silmänsä/katseensa oli todella upea. Sellainen hieman vaatimaton ja maanläheinen josta pidän. Lopulta siis ajattelin ettei hänen ulkonäöllä olisi ollut niinkään suurta väliä, olisin ihastunut joka tapauksessa.
Hän oli ja on varattu koska kysyin häneltä asiaa tietenkin. ;)
Ihastumisen voi lopettaa ihan ajatustyöllä ja välttelemällä toista ihmistä. Kovasti odotin että törmään häneen tähän kumppaniinsa pian mutta kesti aikaa ja kyllä se vähän töitä vaati. Tietysti ajattelin ja kattelin muita naisia, tein muita ja uusia asioita jne. Sillä tavoin ne ihastumiset jää taakse kun ei anna tilaa sille toiselle tulla tajuntaan.
Oikeastaan jo se että toinen on varattu itselläni lopettaa ihastuksen tehokkaasti mutta tällä kertaa harmitti etten koskaan törmää hänenkaltaiseensa koskaan. Toisin sanottuna vitutti että elämä menee niin että totun ja totun sinkkuuteen enemmän samalla kun törmään tällaisiin upeisiin ihmisiin.
Mutta sellaista se on. - vaahterainen
Hjälppiääää kirjoitti:
Jaa, se oli sellainen pieni ihastuminen nuorempaan naishenkilöön jota vain satuin näkemään usein tiettyjen asioiden tiimoilta. Oli nätti tietysti mikä helpotti asiaa, mutta oli myös fiksun oloinen ja kohtelias muuten. Lisäksi hänen silmänsä/katseensa oli todella upea. Sellainen hieman vaatimaton ja maanläheinen josta pidän. Lopulta siis ajattelin ettei hänen ulkonäöllä olisi ollut niinkään suurta väliä, olisin ihastunut joka tapauksessa.
Hän oli ja on varattu koska kysyin häneltä asiaa tietenkin. ;)
Ihastumisen voi lopettaa ihan ajatustyöllä ja välttelemällä toista ihmistä. Kovasti odotin että törmään häneen tähän kumppaniinsa pian mutta kesti aikaa ja kyllä se vähän töitä vaati. Tietysti ajattelin ja kattelin muita naisia, tein muita ja uusia asioita jne. Sillä tavoin ne ihastumiset jää taakse kun ei anna tilaa sille toiselle tulla tajuntaan.
Oikeastaan jo se että toinen on varattu itselläni lopettaa ihastuksen tehokkaasti mutta tällä kertaa harmitti etten koskaan törmää hänenkaltaiseensa koskaan. Toisin sanottuna vitutti että elämä menee niin että totun ja totun sinkkuuteen enemmän samalla kun törmään tällaisiin upeisiin ihmisiin.
Mutta sellaista se on.Hmmm.. Ok.
Kävikö sulla mielessä, että haluaisit kilpailla tästä varatusta naisesta? Vaikutat kyllä sellaiselta tyypiltä, joka ei ikimaailmassa pyrkisi toisten parisuhteen väliin..että mieluummin itse luvut omista tunteistasi.
Missä sä tapasit tämän naisen? Onko sinun muutoin helppo tutustua naisiin, esim. töissä? Siis ihan kaveripohjalta jne. Uskotko sellaiseen mahdollisuuteen, että kaveruus/ystävyys voi muuttua joskus rakkaudeksi? - Hjälppiääää
vaahterainen kirjoitti:
Hmmm.. Ok.
Kävikö sulla mielessä, että haluaisit kilpailla tästä varatusta naisesta? Vaikutat kyllä sellaiselta tyypiltä, joka ei ikimaailmassa pyrkisi toisten parisuhteen väliin..että mieluummin itse luvut omista tunteistasi.
Missä sä tapasit tämän naisen? Onko sinun muutoin helppo tutustua naisiin, esim. töissä? Siis ihan kaveripohjalta jne. Uskotko sellaiseen mahdollisuuteen, että kaveruus/ystävyys voi muuttua joskus rakkaudeksi?"Kävikö sulla mielessä, että haluaisit kilpailla tästä varatusta naisesta? "
Ei varsinaisesti. Tässä tapauksessa tuo kävi mielessä mikä on harvinaista johtuen siitä että heidän suhteensa kait ei vielä tuolloin ollut kovin vakava.
"Vaikutat kyllä sellaiselta tyypiltä, joka ei ikimaailmassa pyrkisi toisten parisuhteen väliin..että mieluummin itse luvut omista tunteistasi."
En lähde tosiaankaan kilpailemaan kenestäkään ja yrittämään vielä tunkea jonkun parisuhteeseen väliin. Jos kyseessä on joku tapailu niin sittenhän se on vielä hieman eri juttu tai vielä seurustelu jos se tutustuminen tapahtuu ilman suoria ehdotuksia, mutta minulla tulee naisestakin aika huono kuva jos nainen hyppää toisen mukaan aivan yhtäkkiä kun joku tunne siihen kehottaa.
Tietysti huvittavasti tämä nainen vaikuttaa samanlaiselta kuin minä eli uskoo että täytyy olla luotettava jne. joten hän todennäköisesti ei olisi joka tapauksessa välittänyt lähentelyistäni mitään.
Hän taisi mennä tosin niistä vähän hämilleen vaikka saattoi olla kiinnostut pikkaisen. Ehkä se oli kuitenkin enemmän sellaista uteliaisuutta ja toisaalta varovaisuutta häneltä koska hän oli lupautunut tapailemaan jotain toista.
Ei tuo jäänyt sikäli harmittamaan mutta ärsyttää vain ettei itsellä käy niin hyvä tuuri.
"Missä sä tapasit tämän naisen?"
Samoissa ympyröissä niin sanotusti pyöritään joten törmäiltiin ja joitain sanoja oli vaihdettu ihan noin muuten.
"Onko sinun muutoin helppo tutustua naisiin, esim. töissä? Siis ihan kaveripohjalta jne. "
Jos tarkoitat helpolla sitä että kohtaisin paljon naisia niin tällä hetkellä ei siltä osin että riittävästi saisi kontaktia. Tosin tuossa on näköpiirissä uusia työtehtäviä jonka tiimoilta saatan tavata aika paljonkin naisia muttei taaskaan niin että siinä voisi oikein enemmän tutustua toiseen. Pitäisi varmaan treenata noita iskutaitoja niin ehkä alkaisi syntyä jotain vipinää, mutta kuten sanoin alan kyllästyä koko touhuun ja tuntuu että antaa olla kun taidan etsiä jotain mahdotonta jota nykyaikana on turha odottaa.
"Uskotko sellaiseen mahdollisuuteen, että kaveruus/ystävyys voi muuttua joskus rakkaudeksi? "
Tuohan taitaa olla se mistä monet haaveilee mutta kyllä minun kokemus on se ettei niistä kehity itselläni enempää kuin kaveruutta/ystävyyttä. Naiset ei tahdo ymmärtää miten helposti mies liukuu siihen naisten "vain kaveri" ryhmää jolloin mies nähdään epäseksuaalisena ei kumppanimielessä kiinnostavana.
Se miten monet parit syntyvät on tietynlainen suljettu piiri tai löyhempi yhteisö jossa toiseen voi todellakin tutustua tipoittain.
Ongelmana tuossa on se että tutustun naisiin vähän liian hyvinä kavereina ja varmaan tuohon vaikuttaa osaltaan tuo luonteeni jota tässä on kuvailtu sekä tietty älyllinen jäykkyys/analyyttisuus joten päädyn vain niiden naisten kavereiksi.
Tällä hetkellä nuo sosiaaliset piirit ovat myös kovin pienet joten sitä kautta on hankala tutustua kehenkään sillä tavoin kaverina että siitä voisi kehkeytyä mitään.
Nykyään ajattelen tuosta ajatuksesta että tuo tapahtuu vain niille onnekkaille jota kautta voi syntyä todellakin se pitkä/kestävä/onnellinen suhde. Jos taas liikut sinkkumarkkinoilla ihan vapaana itsenäsi niin meininki on toisenlaista. Ihmistä arvioidaan aika nopeasti ja itse ainakin näen monista naisista että en heidän makuunsa sovi jo ihan päälle päin.
Ei vain jaksaisi kai laittaa itseään tarjottimelle jonka jälkeen viedä myydä ja esitellä itseään vaikka tietää ettei siitä seuraa mitään. Aika moni ihmisistä nykyaikana pitää nimenomaan tuosta tarjottimella pyöriskelystä, minulle siitä tulee vain ensin huimaus ja sen jälkeen lentää laatta.
- Järkinainen
on meitä naisiakin, jotka ovat samassa tilanteessa! itselläni 34-vuotiaana ei ole mitään kiirettä perheen perustamiseen (vaikka ehkä pitäisi olla) ja olen törmännyt sellaisiin vauvakuumetta poteviin miehiin. Se on todella ahdistavaa, kun haluaisin itse rauhassa tutustua toiseen ja miehet kiinnostuu heti ja ovat valmiita etenemään vauhdilla. En vain osaa lähteä tunteitteni vietäväksi, vaikka se olisi joskus varmasti hyväksikin. Jos joku mies hehkuttaa minua miten ihana ja kaunis olen, ajattelen että muutaman kuukauden/vuoden päästä hän ei tee enää niin. Tiedän, ettei niin pitäisi ajatella vaan nauttia siitä hetkestä, mutta minkäs mahdat.
Tärkeintä on mielestäni, että tietää mitä haluaa. Sinä tunnut tietävän mitä haluat ja pidät siitä vähän liian härkäpäisesti kiinni. En oikein ymmärrä kuinka voit tietää, että tämä suhde ei kestää tai kestää. Ei sitä voi tietää, ihmiset kasvaa parisuhteessa ja muuttuvat ajan kanssa, tulee erilaisia elämäntilanteita jne. Pitäisi kuitenkin uskaltaa heittäytyä, vaikka minullekin se on vaikeeta. Ja toisten suhteita on helppo arvostella ja antaa neuvoja, mutta heidän välisestä suhteesta ei voi kukaan ulkopuolinen tietää. Jos kaverisi kertoo ongelmista, niin tiedät vain asioiden yhden puolen. Se ei tee ihmisestä sen parempaa ihmissuhdetuntijaa, jos seuraa sivusta toisten suhteita.
Se on kaksipiippuinen juttu, että onko ollut parisuhteita vai ei. Aina joka suhde, myös hyväkin, jättää jälkensä ja arpensa, jonka jälkeen on vaikeampaa aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Mutta joka suhde kasvattaa ja sen jälkeen taas tietää vahvemmin, mitä haluaa ja mitä ei. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi olla suhteessa vain sen takia, että on suhteessa.
Muista kuitenkin nauttia elämästä, olitpa sitten yksin tai parisuhteessa. Olen aivan varma, että kun on oikea aika ja oikea ihminen, kaikki sujuu ja selviää helposti.- Hjälppiääää
Olen kyllä sitä mieltä että moni muukin asia elämässä "kasvattaa" myös elämiseen parisuhteessa kuin parisuhde. Yksinään ollessa voi oppia tuntemaan paremmin itseään jopa kuin parisuhteessa. Kaikissa on omat puolensa. En myöskään allekirjoita sitä että parisuhteen jälkeen tietää paremmin mitä haluaa kuin ilman parisuhdetta.
Ainakin itse olen sinkkuna pystynyt kokemaan kaikenlaista sekä olemaan ihmissuhteissa noin muuten mikä ei olisi ollut mahdollista jos olisin ollut parisuhteessa.
Noiden asioiden takia en ymmärrä tuota väitettä että ihminen joka on ollut useammassa parisuhteessa tai pitkässä tietäisi enemmän parisuhteista kuin joku joka ei ole ollut. Mielestäni tuo "kokemus" ei näy aina positiivisessa valossa. Monesti seuraavilta parisuhteilta odotetaan ehkä jopa liikaa tai sitten odotetaan samoja asioita kuin aiemmin.
Minusta sinun ajatukset siitä ettei sivusta seuraamalla toisten ihmisten suhteita oppisi mitään ja ainoastaan itse olemalla suhteessa kokemalla oppisi jotain ei pidä paikkaansa. Ihmisen itse ollessa suhteessa on vaikea nähdä asioita ulkopuolelta koska on tunteilla mukana asioissa. Itsekin opin omista suhteistani vasta jälkeenpäin kun en ollut enää niissä mukana, mutta valitettavasti ainakin yksi huono kokemus aiheutti paljon vahinkoa siihen miten luotan naisiin ja heidän tunteisiinsa. Ehkä omalla kohdallani ongelma on se etten ole oppinut niin paljon hyvää suhteistani. En ole koskaan päässyt riittävän syvälle tunteissani ja tuntenut todella jotain erikoista naisen kanssa.
En oikein ymmärtänyt että pidän härkäpäisesti kiinni siitä mitä haluan?
Pitäisikö minun sitten väkisin haluta jotain muuta? Vaikkapa muiden ihmisten takia tai sen takia kun ihmissuhteet tahtovat olla erilaisia yleensä kuin mitä minä haen?
Tiedän suurin piirtein millaista naista haen ja millaisen kanssa sopisin yhteen. Toisaalta myös tiedän etten halua lyhyttä suhdetta vaan pitkän. Toisaalta jos löydän tuollaisen naisen joka vaikuttaa myös valmiilta suhteeseen niin sitten voin katsoa asiaa eteenpäin.
Ongelmanihan on se että nautin elämästäni näin hieman liikaakin. Olen siis tottunut siihen liikaa ja huolettaa että aika ajaa ohitse tai etten tunnista mahdollisuuksia tunnistaa tuollaista naista.
Kovasti ihmettelen sitä miten luottavaisia ihmiset ovat tunteidensa ja suhteidensa suhteen niihin lähtiessään. Antavat vain mennä. Ehkei minusta ole tuollaiseen tai ainakin alkaa tuntua ettei ole enää. Sinkkuna vain on yksinkertaisesti parempaa. Toisaalta harmittelen sitä ettei voi käydä niin hyvä onni että löytäisi tuollaisen naisen varsinkin kun on äärettömän puuduttavaa treffailla jne. - Hjälppiääää
Hjälppiääää kirjoitti:
Olen kyllä sitä mieltä että moni muukin asia elämässä "kasvattaa" myös elämiseen parisuhteessa kuin parisuhde. Yksinään ollessa voi oppia tuntemaan paremmin itseään jopa kuin parisuhteessa. Kaikissa on omat puolensa. En myöskään allekirjoita sitä että parisuhteen jälkeen tietää paremmin mitä haluaa kuin ilman parisuhdetta.
Ainakin itse olen sinkkuna pystynyt kokemaan kaikenlaista sekä olemaan ihmissuhteissa noin muuten mikä ei olisi ollut mahdollista jos olisin ollut parisuhteessa.
Noiden asioiden takia en ymmärrä tuota väitettä että ihminen joka on ollut useammassa parisuhteessa tai pitkässä tietäisi enemmän parisuhteista kuin joku joka ei ole ollut. Mielestäni tuo "kokemus" ei näy aina positiivisessa valossa. Monesti seuraavilta parisuhteilta odotetaan ehkä jopa liikaa tai sitten odotetaan samoja asioita kuin aiemmin.
Minusta sinun ajatukset siitä ettei sivusta seuraamalla toisten ihmisten suhteita oppisi mitään ja ainoastaan itse olemalla suhteessa kokemalla oppisi jotain ei pidä paikkaansa. Ihmisen itse ollessa suhteessa on vaikea nähdä asioita ulkopuolelta koska on tunteilla mukana asioissa. Itsekin opin omista suhteistani vasta jälkeenpäin kun en ollut enää niissä mukana, mutta valitettavasti ainakin yksi huono kokemus aiheutti paljon vahinkoa siihen miten luotan naisiin ja heidän tunteisiinsa. Ehkä omalla kohdallani ongelma on se etten ole oppinut niin paljon hyvää suhteistani. En ole koskaan päässyt riittävän syvälle tunteissani ja tuntenut todella jotain erikoista naisen kanssa.
En oikein ymmärtänyt että pidän härkäpäisesti kiinni siitä mitä haluan?
Pitäisikö minun sitten väkisin haluta jotain muuta? Vaikkapa muiden ihmisten takia tai sen takia kun ihmissuhteet tahtovat olla erilaisia yleensä kuin mitä minä haen?
Tiedän suurin piirtein millaista naista haen ja millaisen kanssa sopisin yhteen. Toisaalta myös tiedän etten halua lyhyttä suhdetta vaan pitkän. Toisaalta jos löydän tuollaisen naisen joka vaikuttaa myös valmiilta suhteeseen niin sitten voin katsoa asiaa eteenpäin.
Ongelmanihan on se että nautin elämästäni näin hieman liikaakin. Olen siis tottunut siihen liikaa ja huolettaa että aika ajaa ohitse tai etten tunnista mahdollisuuksia tunnistaa tuollaista naista.
Kovasti ihmettelen sitä miten luottavaisia ihmiset ovat tunteidensa ja suhteidensa suhteen niihin lähtiessään. Antavat vain mennä. Ehkei minusta ole tuollaiseen tai ainakin alkaa tuntua ettei ole enää. Sinkkuna vain on yksinkertaisesti parempaa. Toisaalta harmittelen sitä ettei voi käydä niin hyvä onni että löytäisi tuollaisen naisen varsinkin kun on äärettömän puuduttavaa treffailla jne.Olen miettinyt tätä ja tullut siihen tulokseen että vastakkain minulla tahtoo olla halu olla itsenäinen vapaa sinkku jolloin saan tehdä asioita sitä vastaan että olen suhteessa jossa en saa tehdä noita asioita niin paljon ja joudun huomioimaan toista. Samalla näen että jos suhde ei kestäisi kauan niin olisin tuhlannut aikaani johonkin turhaan samalla sitoutuen vielä tunteiden tasolla toiseen.
En tiedä olenko tuohon vaihtokauppaan valmis. Lisäksi vaakakuppia toiselle puolen kallistaa että olen väsynyt ihmissuhdekuvioihin sinkkumarkkinoilla. Siihen miten tutustutaan, treffataan ja tapaillaan saamatta selvää toisesta että millä fiiliksillä hän on liikkelella ja mitä hän etsii. Ehkei minulla ole luottoa vain ihmisiin ja kun on sinkkuna ollut niin kaikenlainen ylimääräinen toiminta on alkanut stressaamaan.
Tiedän ettei sen pitäisi tullakaan helpolla, mutta en ymmärrä miten ihmiset jaksavat yrittää jos toisesta ei voi olla lainkaan varma onko tämä hetken hujaus vai jotakin pysyvämpää.
Etsin siis merkityksellistä ja pysyvämpää suhdetta, mutta näen ettei minusta ole moniin ihmissuhteisiin koska en niiden ihmisten elämää saa sovitettua omaani. Samalla kuitenkin aika kuluu ja huomaan enemmän juurtuvani kohti sinkkuutta. Pitäisi kai olla tyytyväinen ettei ole läheisriippuvainen jne.
Olisi ollut hyvä kuulla lisää toisten omia kokemuksia tähän aiheeseen ja ovatko he päätyneet mihin ratkaisuihin. - rautalangasta
Hjälppiääää kirjoitti:
Olen kyllä sitä mieltä että moni muukin asia elämässä "kasvattaa" myös elämiseen parisuhteessa kuin parisuhde. Yksinään ollessa voi oppia tuntemaan paremmin itseään jopa kuin parisuhteessa. Kaikissa on omat puolensa. En myöskään allekirjoita sitä että parisuhteen jälkeen tietää paremmin mitä haluaa kuin ilman parisuhdetta.
Ainakin itse olen sinkkuna pystynyt kokemaan kaikenlaista sekä olemaan ihmissuhteissa noin muuten mikä ei olisi ollut mahdollista jos olisin ollut parisuhteessa.
Noiden asioiden takia en ymmärrä tuota väitettä että ihminen joka on ollut useammassa parisuhteessa tai pitkässä tietäisi enemmän parisuhteista kuin joku joka ei ole ollut. Mielestäni tuo "kokemus" ei näy aina positiivisessa valossa. Monesti seuraavilta parisuhteilta odotetaan ehkä jopa liikaa tai sitten odotetaan samoja asioita kuin aiemmin.
Minusta sinun ajatukset siitä ettei sivusta seuraamalla toisten ihmisten suhteita oppisi mitään ja ainoastaan itse olemalla suhteessa kokemalla oppisi jotain ei pidä paikkaansa. Ihmisen itse ollessa suhteessa on vaikea nähdä asioita ulkopuolelta koska on tunteilla mukana asioissa. Itsekin opin omista suhteistani vasta jälkeenpäin kun en ollut enää niissä mukana, mutta valitettavasti ainakin yksi huono kokemus aiheutti paljon vahinkoa siihen miten luotan naisiin ja heidän tunteisiinsa. Ehkä omalla kohdallani ongelma on se etten ole oppinut niin paljon hyvää suhteistani. En ole koskaan päässyt riittävän syvälle tunteissani ja tuntenut todella jotain erikoista naisen kanssa.
En oikein ymmärtänyt että pidän härkäpäisesti kiinni siitä mitä haluan?
Pitäisikö minun sitten väkisin haluta jotain muuta? Vaikkapa muiden ihmisten takia tai sen takia kun ihmissuhteet tahtovat olla erilaisia yleensä kuin mitä minä haen?
Tiedän suurin piirtein millaista naista haen ja millaisen kanssa sopisin yhteen. Toisaalta myös tiedän etten halua lyhyttä suhdetta vaan pitkän. Toisaalta jos löydän tuollaisen naisen joka vaikuttaa myös valmiilta suhteeseen niin sitten voin katsoa asiaa eteenpäin.
Ongelmanihan on se että nautin elämästäni näin hieman liikaakin. Olen siis tottunut siihen liikaa ja huolettaa että aika ajaa ohitse tai etten tunnista mahdollisuuksia tunnistaa tuollaista naista.
Kovasti ihmettelen sitä miten luottavaisia ihmiset ovat tunteidensa ja suhteidensa suhteen niihin lähtiessään. Antavat vain mennä. Ehkei minusta ole tuollaiseen tai ainakin alkaa tuntua ettei ole enää. Sinkkuna vain on yksinkertaisesti parempaa. Toisaalta harmittelen sitä ettei voi käydä niin hyvä onni että löytäisi tuollaisen naisen varsinkin kun on äärettömän puuduttavaa treffailla jne.minähän kirjoitin, ettei EI välttämättä ole hyvä asia, jos on ollut paljon suhteita. Itse vain olen tiennyt joka suhteen jälkeen paremmin, mitä haluan mieheltä. Ja TÄMÄ EI OLE HYVÄ ASIA. Rima nousee joka kerta korkeammalle. Sinä tiedät, mitä haluat, hyvä sinä!
En tainnut tarpeeksi selvästi kirjoittaa sitäkään, ettei toisten suhteissa voi mennä neuvomaan. Tarkoitin sitä, että VOIT NEUVOA, mutta ethän voi tietää HEIDÄN KAHDENKESKISTÄ OLEMISTAAN JA KESKUSTELUJAAN. Tottakai ulkopuolisena ei ole niin tunteet mukana ja näkee asiat eri tavalla, muttei siinä tapahdu sitä "kasvamista". Asetat itsesi jotenkin toisten yläpuolelle ja luulet tietäväsi asioista muita paremmin ilman mitään kokemusta. Kaikenlaiset eri elämän tapahtumat kasvattaa, mutta kokemusta ei voi tulla asioista, JOS EI OLE ITSE KOKENUT NIITÄ!
Ja härkäpäisyydellä tarkoitin juuri tuota, ettet ota muiden neuvoja vastaan vaan hyökkäät kaikkia kommentteja vastaan. Minäkin yritin ensin sanoa hyvällä, mutta olet sokaistunut omista mielipiteistäsi, ettet tajua edes mitä tarkoitin. jos kerran pidät yksinäisyydestäsi ja riippumattomuudestasi, niin mitä täällä valitat? Sinulla on sitoutumiskammo, niinkuin monilla miehillä on. Haluat sitoa naisen, mutta pitää oman itsenäisyytesi. Parisuhteessa tarvitaan JOUSTOA molemmin puolin ja sinulta sitä ei näköjään löydy yhtään. Haluat löytää itsellesi jonkun tahdottoman barbin, jota ei ole olemassakaan. Hyvää loppuelämää poikamiehenä! - risukko
Hjälppiääää kirjoitti:
Olen kyllä sitä mieltä että moni muukin asia elämässä "kasvattaa" myös elämiseen parisuhteessa kuin parisuhde. Yksinään ollessa voi oppia tuntemaan paremmin itseään jopa kuin parisuhteessa. Kaikissa on omat puolensa. En myöskään allekirjoita sitä että parisuhteen jälkeen tietää paremmin mitä haluaa kuin ilman parisuhdetta.
Ainakin itse olen sinkkuna pystynyt kokemaan kaikenlaista sekä olemaan ihmissuhteissa noin muuten mikä ei olisi ollut mahdollista jos olisin ollut parisuhteessa.
Noiden asioiden takia en ymmärrä tuota väitettä että ihminen joka on ollut useammassa parisuhteessa tai pitkässä tietäisi enemmän parisuhteista kuin joku joka ei ole ollut. Mielestäni tuo "kokemus" ei näy aina positiivisessa valossa. Monesti seuraavilta parisuhteilta odotetaan ehkä jopa liikaa tai sitten odotetaan samoja asioita kuin aiemmin.
Minusta sinun ajatukset siitä ettei sivusta seuraamalla toisten ihmisten suhteita oppisi mitään ja ainoastaan itse olemalla suhteessa kokemalla oppisi jotain ei pidä paikkaansa. Ihmisen itse ollessa suhteessa on vaikea nähdä asioita ulkopuolelta koska on tunteilla mukana asioissa. Itsekin opin omista suhteistani vasta jälkeenpäin kun en ollut enää niissä mukana, mutta valitettavasti ainakin yksi huono kokemus aiheutti paljon vahinkoa siihen miten luotan naisiin ja heidän tunteisiinsa. Ehkä omalla kohdallani ongelma on se etten ole oppinut niin paljon hyvää suhteistani. En ole koskaan päässyt riittävän syvälle tunteissani ja tuntenut todella jotain erikoista naisen kanssa.
En oikein ymmärtänyt että pidän härkäpäisesti kiinni siitä mitä haluan?
Pitäisikö minun sitten väkisin haluta jotain muuta? Vaikkapa muiden ihmisten takia tai sen takia kun ihmissuhteet tahtovat olla erilaisia yleensä kuin mitä minä haen?
Tiedän suurin piirtein millaista naista haen ja millaisen kanssa sopisin yhteen. Toisaalta myös tiedän etten halua lyhyttä suhdetta vaan pitkän. Toisaalta jos löydän tuollaisen naisen joka vaikuttaa myös valmiilta suhteeseen niin sitten voin katsoa asiaa eteenpäin.
Ongelmanihan on se että nautin elämästäni näin hieman liikaakin. Olen siis tottunut siihen liikaa ja huolettaa että aika ajaa ohitse tai etten tunnista mahdollisuuksia tunnistaa tuollaista naista.
Kovasti ihmettelen sitä miten luottavaisia ihmiset ovat tunteidensa ja suhteidensa suhteen niihin lähtiessään. Antavat vain mennä. Ehkei minusta ole tuollaiseen tai ainakin alkaa tuntua ettei ole enää. Sinkkuna vain on yksinkertaisesti parempaa. Toisaalta harmittelen sitä ettei voi käydä niin hyvä onni että löytäisi tuollaisen naisen varsinkin kun on äärettömän puuduttavaa treffailla jne.moni muukin asia elämässä kasvattaa, ei kai sitä ole kukaan kieltämässä. Mutta ihmisellä on taipumus löytää itsestään erilaisia puolia eri tilanteissa - sitä voi tuntea itsensä vallan hyvin sinkkuna, mutta parisuhteessa taas huomaakin, että esiin nousee erilaisia puolia itsestä. Esimerkiksi voi pitää itseään enemmän järki-ihmisenä, mutta löytääkin itsensä suhteesta, jossa enemmän vetoaa fyysisyys kuin henkevät keskustelut.
Ei kai se mikään ongelma ole, että nauttisi elämästä... Ei kenenkään ole pakko hankkia parisuhdetta. Jos näet suhteen ensisijaisesti vapauttasi rajoittavana ja/tai liian haastavana, niin sinkkuus lienee paras vaihtoehto. - Hjälppiääää
rautalangasta kirjoitti:
minähän kirjoitin, ettei EI välttämättä ole hyvä asia, jos on ollut paljon suhteita. Itse vain olen tiennyt joka suhteen jälkeen paremmin, mitä haluan mieheltä. Ja TÄMÄ EI OLE HYVÄ ASIA. Rima nousee joka kerta korkeammalle. Sinä tiedät, mitä haluat, hyvä sinä!
En tainnut tarpeeksi selvästi kirjoittaa sitäkään, ettei toisten suhteissa voi mennä neuvomaan. Tarkoitin sitä, että VOIT NEUVOA, mutta ethän voi tietää HEIDÄN KAHDENKESKISTÄ OLEMISTAAN JA KESKUSTELUJAAN. Tottakai ulkopuolisena ei ole niin tunteet mukana ja näkee asiat eri tavalla, muttei siinä tapahdu sitä "kasvamista". Asetat itsesi jotenkin toisten yläpuolelle ja luulet tietäväsi asioista muita paremmin ilman mitään kokemusta. Kaikenlaiset eri elämän tapahtumat kasvattaa, mutta kokemusta ei voi tulla asioista, JOS EI OLE ITSE KOKENUT NIITÄ!
Ja härkäpäisyydellä tarkoitin juuri tuota, ettet ota muiden neuvoja vastaan vaan hyökkäät kaikkia kommentteja vastaan. Minäkin yritin ensin sanoa hyvällä, mutta olet sokaistunut omista mielipiteistäsi, ettet tajua edes mitä tarkoitin. jos kerran pidät yksinäisyydestäsi ja riippumattomuudestasi, niin mitä täällä valitat? Sinulla on sitoutumiskammo, niinkuin monilla miehillä on. Haluat sitoa naisen, mutta pitää oman itsenäisyytesi. Parisuhteessa tarvitaan JOUSTOA molemmin puolin ja sinulta sitä ei näköjään löydy yhtään. Haluat löytää itsellesi jonkun tahdottoman barbin, jota ei ole olemassakaan. Hyvää loppuelämää poikamiehenä!Olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi.
En usko noihin "tämä kasvattaa ihmistä"-hömpötyksiin.
Pohdin asioita mutta nähtävästi sitäkään ei saisi tehdä vaan pitäisi valittaa johon sitten toiset saavat näköjään vastavalittaa.
Olin huolissani riippumattomuudestani en yksinäisyydestäni. Niissä on aika vissi ero.
Eikä ole mitään sitoutumiskammoa, päinvastoin olen juuri LIIAN VALMIS sitoutumaan mutten voi tehdä sitä kenen tahansa kanssa. Tuota "tahdotonta barbi" kommenttia en ymmärtänyt.
Hyvää loppuelämää myös sinulle sen ainaisen joustopatjamiehen kanssa. - Hjälppiääää
risukko kirjoitti:
moni muukin asia elämässä kasvattaa, ei kai sitä ole kukaan kieltämässä. Mutta ihmisellä on taipumus löytää itsestään erilaisia puolia eri tilanteissa - sitä voi tuntea itsensä vallan hyvin sinkkuna, mutta parisuhteessa taas huomaakin, että esiin nousee erilaisia puolia itsestä. Esimerkiksi voi pitää itseään enemmän järki-ihmisenä, mutta löytääkin itsensä suhteesta, jossa enemmän vetoaa fyysisyys kuin henkevät keskustelut.
Ei kai se mikään ongelma ole, että nauttisi elämästä... Ei kenenkään ole pakko hankkia parisuhdetta. Jos näet suhteen ensisijaisesti vapauttasi rajoittavana ja/tai liian haastavana, niin sinkkuus lienee paras vaihtoehto."moni muukin asia elämässä kasvattaa, ei kai sitä ole kukaan kieltämässä. Mutta ihmisellä on taipumus löytää itsestään erilaisia puolia eri tilanteissa - sitä voi tuntea itsensä vallan hyvin sinkkuna, mutta parisuhteessa taas huomaakin, että esiin nousee erilaisia puolia itsestä."
Tästä olen samaa mieltä. Erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia saa eri asioista. Myös erilaisista ihmissuhteista.
"Esimerkiksi voi pitää itseään enemmän järki-ihmisenä, mutta löytääkin itsensä suhteesta, jossa enemmän vetoaa fyysisyys kuin henkevät keskustelut."
Enpä usko ainakaan kohdallani. En saa tuollaisesta fyysisestä vedosta kovin pitkäksi aikaa lämmikettä, toisaalta tarkoitukseni ole koskaan ollutkaan mitkään ylettömän henkevät keskustelutkaan.
"Ei kai se mikään ongelma ole, että nauttisi elämästä... Ei kenenkään ole pakko hankkia parisuhdetta. Jos näet suhteen ensisijaisesti vapauttasi rajoittavana ja/tai liian haastavana, niin sinkkuus lienee paras vaihtoehto."
Se voi olla.
En nyt ainakaan pakolla aio hankkia parisuhdetta. Tulee vain mieleen että pitäisikö hankkia joku pikku lämmike ettei tulisi liian itsenäiseksi toisaalta.
Näen tosin usein juuri suhteen rutiinit ja sen ylimääräisen sosiaalisen sähellyksen rasittavana. Osa naisista on näissä suhdejutuissa kuin kotonaan mutta miehelle tulee olo sellaisesta sirkuksesta. Siinä alkaa sitten miettiä että miksi moista jaksaa jos ihminen ei ole juuri oikea jonka kanssa tahtoo olla pitempäänkin. Mutta kun nykyään tuntuu ettei kukaan oikein tiedä mistään mitään kovinkaan pitkälle tai jos tietää niin sitten on vaippojen vaihto edessä lähes heti niin ei oikein moinen homma nappaa.
Ehkä on parempi olla sinkkuna ja harrastaa suhteilua kevyemmällä mielellä sitoutumatta koskaan mihinkään.
Sen taidan tehdä. - ..jatkuu
Hjälppiääää kirjoitti:
Olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi.
En usko noihin "tämä kasvattaa ihmistä"-hömpötyksiin.
Pohdin asioita mutta nähtävästi sitäkään ei saisi tehdä vaan pitäisi valittaa johon sitten toiset saavat näköjään vastavalittaa.
Olin huolissani riippumattomuudestani en yksinäisyydestäni. Niissä on aika vissi ero.
Eikä ole mitään sitoutumiskammoa, päinvastoin olen juuri LIIAN VALMIS sitoutumaan mutten voi tehdä sitä kenen tahansa kanssa. Tuota "tahdotonta barbi" kommenttia en ymmärtänyt.
Hyvää loppuelämää myös sinulle sen ainaisen joustopatjamiehen kanssa.En ole parisuhteessa tällä hetkellä ja olen viettänyt elämästäni aika paljon yksin, että tiedän kyllä mitä se on, kun tottuu omaan itsenäisyyteensä ja toista ihmistä on vaikeaa päästää lähelle. ja kynnys kasvaa iän myötä. Tänä päivänä ihmisillä on niin kiire,että on saatava kaikki nopeasti ja heti. Ei viitsitä nähdä vaivaa toisen ihmisen vuoksi. Siksi olen monen miehen kanssa tuskastunut siihen, ettei tutustuta tarpeeksi vaan heti pitäisi rynnätä suhteeseen. Olen näinkin tehnyt, mutta siitäkään ei tullut mitään. Olen hyvin joustava ihminen ja olenkin ollut monesti se osapuoli, joka on ollut joustavampi.
Sinäkin tunnut haluavan kaikki-mulle-tänne-heti, etkä halua nähdä vaivaa sen eteen. Ihastut vain naisen ulkonäköön tuntematta häntä se syvemmin. Etkä voi olla liian valmis sitotumaan, jos kerta pelkäät, että menetät riippumattomuutesi. "Tahdoton barbi" tarkoitti sitä, että nainen antaa sinun mennä ja tulla miten haluat ja odottaa sinua kotiin kiltisti, eikä aseta sinulle mitään "rajoituksia". Ehkä sellaisia naisia löytyy ja sellaista etsitkin. Kyselet täältä apua, muttet kuitenkaan ota niitä vastaan. - risukko
Hjälppiääää kirjoitti:
"moni muukin asia elämässä kasvattaa, ei kai sitä ole kukaan kieltämässä. Mutta ihmisellä on taipumus löytää itsestään erilaisia puolia eri tilanteissa - sitä voi tuntea itsensä vallan hyvin sinkkuna, mutta parisuhteessa taas huomaakin, että esiin nousee erilaisia puolia itsestä."
Tästä olen samaa mieltä. Erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia saa eri asioista. Myös erilaisista ihmissuhteista.
"Esimerkiksi voi pitää itseään enemmän järki-ihmisenä, mutta löytääkin itsensä suhteesta, jossa enemmän vetoaa fyysisyys kuin henkevät keskustelut."
Enpä usko ainakaan kohdallani. En saa tuollaisesta fyysisestä vedosta kovin pitkäksi aikaa lämmikettä, toisaalta tarkoitukseni ole koskaan ollutkaan mitkään ylettömän henkevät keskustelutkaan.
"Ei kai se mikään ongelma ole, että nauttisi elämästä... Ei kenenkään ole pakko hankkia parisuhdetta. Jos näet suhteen ensisijaisesti vapauttasi rajoittavana ja/tai liian haastavana, niin sinkkuus lienee paras vaihtoehto."
Se voi olla.
En nyt ainakaan pakolla aio hankkia parisuhdetta. Tulee vain mieleen että pitäisikö hankkia joku pikku lämmike ettei tulisi liian itsenäiseksi toisaalta.
Näen tosin usein juuri suhteen rutiinit ja sen ylimääräisen sosiaalisen sähellyksen rasittavana. Osa naisista on näissä suhdejutuissa kuin kotonaan mutta miehelle tulee olo sellaisesta sirkuksesta. Siinä alkaa sitten miettiä että miksi moista jaksaa jos ihminen ei ole juuri oikea jonka kanssa tahtoo olla pitempäänkin. Mutta kun nykyään tuntuu ettei kukaan oikein tiedä mistään mitään kovinkaan pitkälle tai jos tietää niin sitten on vaippojen vaihto edessä lähes heti niin ei oikein moinen homma nappaa.
Ehkä on parempi olla sinkkuna ja harrastaa suhteilua kevyemmällä mielellä sitoutumatta koskaan mihinkään.
Sen taidan tehdä.Niin, tarkoitus ei ollut väittää, että sinä pitäisit itseäsi enemmän järki-ihmisenä ja suhteessa kenties löytäisit itsestäsi toisenlaisen puolen, se oli pelkkä esimerkki. Mulla esim. on käynyt niin, että oma kuvitelma itsestä riippumattomana ihmisenä on joutunut uuteen tarkasteluun. Elin nuoren aikuisuuden seurustelematta ja sivusta ihmettelin, miten paljon parisuhteessa olevat ystäväni tuntuivat panevan painoa keskinäiselle yhteydelle ja esim. toisen lähellä ololle. Kuvittelin, että itse omassa suhteessa toimisin eri tavalla - minähän olin niin riippumaton ja itsenäinen. Aivan, näin olinkin - olinhan sinkku, lapseton ja vailla kovin likeisiä ihmissuhteita. Kun aloin seurustella, tutustuin toiseen puoleen itsestäni - siihen, joka on aika lailla tarvitseva ja läheisyyttä kaipaava. Tietysti nuo puolet olivat olemassa aikaisemminkin, mutta elämäni olosuhteet olivat sellaiset, että tarvitsevuus ja läheisyyden kaipuu piti piilottaa.
En ihan ymmärrä puhettasi parisuhteen hankkimisesta. Tokihan sitä voi tapailla ihmisiä vaikka sokkotreffeillä, mutta se on vain tapa tutustua mahdollisiin kumppaneihin, ei mikään automaatti, jota kautta parisuhde alkaisi varmuudella. Meidän ajassa parisuhteet perustuvat alkuvaiheessa tunteeseen (siis ihastumiseen ja ihastumisen kautta rakastumiseen), eikä tunteita voi pakottaa. Juuri se rakastumisen tunne herättää halun olla toisen ihmisen kanssa pitempään - ei siis olla yhdessä vain koska se sopii johonkin oman elämän projektiin, vaan siksi että toinen ihminen näyttäytyy itselle ainutlaatuisena ja rakastettavana. Silloin kysymys oman vapauden rajoittumisesta ei enää ahdista siinä määrin, että haluaisi vetäytyä toisen läheltä.
Mulla on joitain kokemuksia siitä, että vastakkainen osapuoli on rakastunut päätä pahkaa minuun, ja itse taas en ole ollenkaan... Yhdessä sellaisessa tilanteessa se toinen osapuoli oli suunnilleen rakentamassa omakotitaloa ja hankkimassa lapsilaumaa parin vuorokauden tuttavuuden jälkeen. En tiedä, onko sinun kohdallesi tullut tuollaisia tapauksia. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että ahdistavaa oli se omien ja toisen tunteitten välinen epäsuhta - tuntui, että se ihastunut vaatii ja haluaa minulta asioita, joita en kerta kaikkiaan kykene antamaan. Silloin otin jalat alleni - ja varmasti se oli viisasta. Varsinaiset suhteet ovat sitten syntyneet sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ihastuminen ja rakastuminen ovat lähteneet liikkeelle samassa tahdissa. Ikäväkseni olen kerran eronnut - mutta suhteen ensimmäiseen 7 vuoteen kuvittelin, ettemme koskaan eroaisi. Alussa oli voimakas usko yhteiseen tulevaisuuteen jossain muodossa - ilman sitä ei kai koko suhdekaan alkanut. - Hjälppiääää
..jatkuu kirjoitti:
En ole parisuhteessa tällä hetkellä ja olen viettänyt elämästäni aika paljon yksin, että tiedän kyllä mitä se on, kun tottuu omaan itsenäisyyteensä ja toista ihmistä on vaikeaa päästää lähelle. ja kynnys kasvaa iän myötä. Tänä päivänä ihmisillä on niin kiire,että on saatava kaikki nopeasti ja heti. Ei viitsitä nähdä vaivaa toisen ihmisen vuoksi. Siksi olen monen miehen kanssa tuskastunut siihen, ettei tutustuta tarpeeksi vaan heti pitäisi rynnätä suhteeseen. Olen näinkin tehnyt, mutta siitäkään ei tullut mitään. Olen hyvin joustava ihminen ja olenkin ollut monesti se osapuoli, joka on ollut joustavampi.
Sinäkin tunnut haluavan kaikki-mulle-tänne-heti, etkä halua nähdä vaivaa sen eteen. Ihastut vain naisen ulkonäköön tuntematta häntä se syvemmin. Etkä voi olla liian valmis sitotumaan, jos kerta pelkäät, että menetät riippumattomuutesi. "Tahdoton barbi" tarkoitti sitä, että nainen antaa sinun mennä ja tulla miten haluat ja odottaa sinua kotiin kiltisti, eikä aseta sinulle mitään "rajoituksia". Ehkä sellaisia naisia löytyy ja sellaista etsitkin. Kyselet täältä apua, muttet kuitenkaan ota niitä vastaan."En ole parisuhteessa tällä hetkellä ja olen viettänyt elämästäni aika paljon yksin, että tiedän kyllä mitä se on, kun tottuu omaan itsenäisyyteensä ja toista ihmistä on vaikeaa päästää lähelle. ja kynnys kasvaa iän myötä. Tänä päivänä ihmisillä on niin kiire,että on saatava kaikki nopeasti ja heti. Ei viitsitä nähdä vaivaa toisen ihmisen vuoksi. Siksi olen monen miehen kanssa tuskastunut siihen, ettei tutustuta tarpeeksi vaan heti pitäisi rynnätä suhteeseen. Olen näinkin tehnyt, mutta siitäkään ei tullut mitään. Olen hyvin joustava ihminen ja olenkin ollut monesti se osapuoli, joka on ollut joustavampi."
Olisit voinut kuvailla minua tuossa juuri kun kuvailet itseäsi.
Tosin mitä tulee tuohon "suhteeseen ryntäämiseen" niin ole eri mieltä.
Ei moni halua nykyaikana tutustua naisistakaan eikä toisaalta rynnätä suhteeseen vaan leikkiä ja pompotella sekä jahkailla että tuleeko mitään vai ei ja oonko just sopiva siihen mitä se nainen hakee.
Mielellään tutustun kunnolla ensin mutta samalla kuitenkin pitää päämääräätietoisesti liikkua kohti tavoitetta myös naisen eikä vain vehdata.
Valitettavasti sinkkunaisilla on niin paljon vientiä että heillä on varaa vehdata ja vängätä mihinkä minuun ei ole mitään haluja.
"Sinäkin tunnut haluavan kaikki-mulle-tänne-heti, etkä halua nähdä vaivaa sen eteen."
Jos vaiva tarkoittaa sitä että pitää asettautua näytille, esitellä itseään ja yrittää vietellä naista samaan aikaan kun nainen ei tee itse mitään asioiden eteen niin se rasittaa. Samoin aika monet näistä sosiaalisista tavoista mitä liittyy seurusteluun nykyäänkin tahtoo olla sellaisia joissa mies joutuu tekemään ne työt. Aivan kuin nainen olisi joku palkinto jota pitää loputtomasti jaksaa jahdata.
Joustollakin on kuule rajansa ja sillä että jaksaako sitä sosiaalista leikkiä.
Et ehkä ymmärrä asiaa sen takia koska olet nainen miten mies joutuu iskemään ja yrittää tehdä vaikutusta naiseen.
"Ihastut vain naisen ulkonäköön tuntematta häntä se syvemmin. "
Miten niin ihastun? En minä ihastu yleensä kenenkään ulkonäköön vaan nimenomaan kun opin tuntemaan sen toisen.
Tuossakin tapauksessa jota aiemmin kuvailin niin ihastuin hieman siihen potentiaaliin mitä näin tässä naisessa eli luonteeseen. Olihan hän nätti mutta jos olisi paljastunut ettei tuo potentiaali pidä paikkaansa luonteen ja meidän yhteensopivuuden suhteen en olisi ihastunut häneen sen syvemmin.
Itseasiassa olen niitä ihmisiä joilla alkuihastus on aika vähäistä. Mutta kiva kun syytät minua siitä mihin suurin osa muista ihmisistä syyllistyy eli ulkokuoren perusteella ihastuvat alussa syvemmin huomioimatta mitään muuta. Olen täysin eri tyyppinen ihminen.
Toisaalta on minullakin ulkonäöllisesti kriteereitä eli naisen pitää olla normaalivartaloinen ja jotenkin omaa silmää miellyttävä, mikä nyt on aika vähän vaadittu minun tapauksessani.
"Etkä voi olla liian valmis sitotumaan, jos kerta pelkäät, että menetät riippumattomuutesi. "Tahdoton barbi" tarkoitti sitä, että nainen antaa sinun mennä ja tulla miten haluat ja odottaa sinua kotiin kiltisti, eikä aseta sinulle mitään "rajoituksia". Ehkä sellaisia naisia löytyy ja sellaista etsitkin. Kyselet täältä apua, muttet kuitenkaan ota niitä vastaan."
Nämä kuulostavat enemmän syytöksiltä kuin miltään neuvoilta.
Kyllä minua rasittaa ajatus että toinen alkaa määräämään elämääni enemmän kuin minä itse.
Enemmän huolettaa vielä se kaikki sosialisointi ennen suhdetta tutustumisvaiheessa ja suhteessa. Tarkoitan sitä että asiat pitää tehdä tietyllä tavalla jotta naisen mielenkiinto säilyisi. Ihmistä ei voi kohdata ihmisenä vaan koko ajan pitää viestittää miten ihana toinen onkaan toisen laittamatta tikkua ristiin. - Hjälppiääää
risukko kirjoitti:
Niin, tarkoitus ei ollut väittää, että sinä pitäisit itseäsi enemmän järki-ihmisenä ja suhteessa kenties löytäisit itsestäsi toisenlaisen puolen, se oli pelkkä esimerkki. Mulla esim. on käynyt niin, että oma kuvitelma itsestä riippumattomana ihmisenä on joutunut uuteen tarkasteluun. Elin nuoren aikuisuuden seurustelematta ja sivusta ihmettelin, miten paljon parisuhteessa olevat ystäväni tuntuivat panevan painoa keskinäiselle yhteydelle ja esim. toisen lähellä ololle. Kuvittelin, että itse omassa suhteessa toimisin eri tavalla - minähän olin niin riippumaton ja itsenäinen. Aivan, näin olinkin - olinhan sinkku, lapseton ja vailla kovin likeisiä ihmissuhteita. Kun aloin seurustella, tutustuin toiseen puoleen itsestäni - siihen, joka on aika lailla tarvitseva ja läheisyyttä kaipaava. Tietysti nuo puolet olivat olemassa aikaisemminkin, mutta elämäni olosuhteet olivat sellaiset, että tarvitsevuus ja läheisyyden kaipuu piti piilottaa.
En ihan ymmärrä puhettasi parisuhteen hankkimisesta. Tokihan sitä voi tapailla ihmisiä vaikka sokkotreffeillä, mutta se on vain tapa tutustua mahdollisiin kumppaneihin, ei mikään automaatti, jota kautta parisuhde alkaisi varmuudella. Meidän ajassa parisuhteet perustuvat alkuvaiheessa tunteeseen (siis ihastumiseen ja ihastumisen kautta rakastumiseen), eikä tunteita voi pakottaa. Juuri se rakastumisen tunne herättää halun olla toisen ihmisen kanssa pitempään - ei siis olla yhdessä vain koska se sopii johonkin oman elämän projektiin, vaan siksi että toinen ihminen näyttäytyy itselle ainutlaatuisena ja rakastettavana. Silloin kysymys oman vapauden rajoittumisesta ei enää ahdista siinä määrin, että haluaisi vetäytyä toisen läheltä.
Mulla on joitain kokemuksia siitä, että vastakkainen osapuoli on rakastunut päätä pahkaa minuun, ja itse taas en ole ollenkaan... Yhdessä sellaisessa tilanteessa se toinen osapuoli oli suunnilleen rakentamassa omakotitaloa ja hankkimassa lapsilaumaa parin vuorokauden tuttavuuden jälkeen. En tiedä, onko sinun kohdallesi tullut tuollaisia tapauksia. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että ahdistavaa oli se omien ja toisen tunteitten välinen epäsuhta - tuntui, että se ihastunut vaatii ja haluaa minulta asioita, joita en kerta kaikkiaan kykene antamaan. Silloin otin jalat alleni - ja varmasti se oli viisasta. Varsinaiset suhteet ovat sitten syntyneet sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ihastuminen ja rakastuminen ovat lähteneet liikkeelle samassa tahdissa. Ikäväkseni olen kerran eronnut - mutta suhteen ensimmäiseen 7 vuoteen kuvittelin, ettemme koskaan eroaisi. Alussa oli voimakas usko yhteiseen tulevaisuuteen jossain muodossa - ilman sitä ei kai koko suhdekaan alkanut."En ihan ymmärrä puhettasi parisuhteen hankkimisesta."
Sinä itse mainitsit asian näin "Ei kenenkään ole pakko hankkia parisuhdetta."
"Tokihan sitä voi tapailla ihmisiä vaikka sokkotreffeillä, mutta se on vain tapa tutustua mahdollisiin kumppaneihin, ei mikään automaatti, jota kautta parisuhde alkaisi varmuudella."
Aikamoinen itsestäänselvyyshän tuo on. Sinä et vain tajua että olen väsynyt käymään treffeillä ja vähän tapailemaan jne. jauhamaan sitä samaa kuin automaatti.
En minä odota että se alkaa siitä mutta olen tulossa vain siihen lopputulokseen että se hinta minkä joutuu maksamaan siitä veivauksesta on liian suuri siihen lopputulokseen nähden. Koska lopputuloksena ei ole kuitenkaan pysyvämpi parisuhde vaan näitä turhia ropinoita "voi miten ihana sä oot" ja kahden vuoden päästä vihelletään peli poikki. Sama otetaan sitten uusiksi.
" Meidän ajassa parisuhteet perustuvat alkuvaiheessa tunteeseen (siis ihastumiseen ja ihastumisen kautta rakastumiseen), eikä tunteita voi pakottaa. Juuri se rakastumisen tunne herättää halun olla toisen ihmisen kanssa pitempään - ei siis olla yhdessä vain koska se sopii johonkin oman elämän projektiin, vaan siksi että toinen ihminen näyttäytyy itselle ainutlaatuisena ja rakastettavana. Silloin kysymys oman vapauden rajoittumisesta ei enää ahdista siinä määrin, että haluaisi vetäytyä toisen läheltä."
Olen täysin eri mieltä tuosta mitä sanoit.
Nykyaikana aika moni suhde perustuu todellakin alkuihastumiselle varsinkin himoon eli seksuaaliseen lataukseen. Toiseen ei haluta tutustua ja luodaan fantasioita mitä se toinen voisi olla.
Minulla on paljon kyynisempi näkemys nykyajan ihmissuhteista kuin sinulla. Sinä kuvittelet että tunteet vievät oikeaan suuntaan ja että rakkaus vapauttaa yms. skeidaa.
Yritän juuri välttää sitä että ihastun johonkin päätä pahkaa jota kautta sitten olen siinä samassa tilanteessa kuin monet ihmiset ovat = väliaikaisessa suhteessa joka kestää sen ihastumisen/rakastumisen ajan. Sitten pamahtaa esille parin erilaisuus. Jos seksi on hyvää niin ihmiset yrittävät pysyä yhdessä vaikkei heillä olisi mitään muuta yhteistä. Yritetään kasvaa yhteen vaikkei se tule toimimaan. Toisaalta jos asiat lähtee kiintymyksestä liikkeelle niin ihmiset alkavat haikailla sen intohimon perään, seuraa pettämistä ja jättämistä.
Miksi alentua moiseen?
Minulle tuollainen on juuri sellainen "pikkulämmike" suhde
Samoin päinvastoin uskon että ihmiset nimenomaan etsivät toisista ihmisistä nykyaikana projekteja ja kokemuksia, eivät toista ihmistä josta oikeasti välittävät pitkällä aikavälillä.
Nykyään kun joku sanoo etsivänsä "sitä oikeaa" niin minun korvaani se kuulostaa todella falskilta. Yleensä se tarkoittaa että "se oikea täksi hetkeksi". Kohtapuoliin se on jo "se väärä".
"Mulla on joitain kokemuksia siitä, että vastakkainen osapuoli on rakastunut päätä pahkaa minuun, ja itse taas en ole ollenkaan... Yhdessä sellaisessa tilanteessa se toinen osapuoli oli suunnilleen rakentamassa omakotitaloa ja hankkimassa lapsilaumaa parin vuorokauden tuttavuuden jälkeen. En tiedä, onko sinun kohdallesi tullut tuollaisia tapauksia. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että ahdistavaa oli se omien ja toisen tunteitten välinen epäsuhta - tuntui, että se ihastunut vaatii ja haluaa minulta asioita, joita en kerta kaikkiaan kykene antamaan."
Ei aivan koska en ole antanut asioiden mennä niin pitkälle.
Minua ei vain kiinnosta lapsikeskeinen perhe-elämä tällä hetkellä. Onhan se nyt selvää myös jos koen jo parisuhteen itseäni ehkä rajoittavana niin että miltä sitten tuntuisi tuollaisessa suhteessa.
"Ikäväkseni olen kerran eronnut - mutta suhteen ensimmäiseen 7 vuoteen kuvittelin, ettemme koskaan eroaisi. Alussa oli voimakas usko yhteiseen tulevaisuuteen jossain muodossa - ilman sitä ei kai koko suhdekaan alkanut."
Nimenomaan haen tuota uskoa molemmin puolin sekä ennen kaikkea yhteistä tahtoa asioihin. Toisaalta minun on nähtävä että on riittävästi asioita, jotka yhdistävät enemmän kuin erottavat. Sellaista vain ei ole sattunut omalle kohdalle.
Minusta on vain alkanut tuntua että ehkä on parempi todellakin elää sinkkuna. Jotenkin tuo sinkkumarkkinoiden pyöritys on niin stressaavaa että parempi vain katsella harvakseltaan jos joku sattuisi osumaan kohdalle. Mutta en jaksa kyllä enää muutaman vuoden päästä etsiä tai huolia ketään vierelleni tätä menoa. Sen takia tämä tällä hetkellä kalvaa mieltä kun on tunne että olen tavallaan tottumassa sinkkuuteen jotenkin lopullisesti. Ainahan jotain pientä voi viritellä tietenkin, mutta ei sellaista virityksistä synny mitään pysyvämpää johon kannattaa sitoutua. Olen aina etsinyt jotain täysin muuta muttei sellaista ole löytynyt.
Kiitos kommenteistasi. Vaikka voi vaikuttaa etten niistä hätkähdä niin kuitenkin käsittelen niitä samalla tässä läpi. - risukko
Hjälppiääää kirjoitti:
"En ihan ymmärrä puhettasi parisuhteen hankkimisesta."
Sinä itse mainitsit asian näin "Ei kenenkään ole pakko hankkia parisuhdetta."
"Tokihan sitä voi tapailla ihmisiä vaikka sokkotreffeillä, mutta se on vain tapa tutustua mahdollisiin kumppaneihin, ei mikään automaatti, jota kautta parisuhde alkaisi varmuudella."
Aikamoinen itsestäänselvyyshän tuo on. Sinä et vain tajua että olen väsynyt käymään treffeillä ja vähän tapailemaan jne. jauhamaan sitä samaa kuin automaatti.
En minä odota että se alkaa siitä mutta olen tulossa vain siihen lopputulokseen että se hinta minkä joutuu maksamaan siitä veivauksesta on liian suuri siihen lopputulokseen nähden. Koska lopputuloksena ei ole kuitenkaan pysyvämpi parisuhde vaan näitä turhia ropinoita "voi miten ihana sä oot" ja kahden vuoden päästä vihelletään peli poikki. Sama otetaan sitten uusiksi.
" Meidän ajassa parisuhteet perustuvat alkuvaiheessa tunteeseen (siis ihastumiseen ja ihastumisen kautta rakastumiseen), eikä tunteita voi pakottaa. Juuri se rakastumisen tunne herättää halun olla toisen ihmisen kanssa pitempään - ei siis olla yhdessä vain koska se sopii johonkin oman elämän projektiin, vaan siksi että toinen ihminen näyttäytyy itselle ainutlaatuisena ja rakastettavana. Silloin kysymys oman vapauden rajoittumisesta ei enää ahdista siinä määrin, että haluaisi vetäytyä toisen läheltä."
Olen täysin eri mieltä tuosta mitä sanoit.
Nykyaikana aika moni suhde perustuu todellakin alkuihastumiselle varsinkin himoon eli seksuaaliseen lataukseen. Toiseen ei haluta tutustua ja luodaan fantasioita mitä se toinen voisi olla.
Minulla on paljon kyynisempi näkemys nykyajan ihmissuhteista kuin sinulla. Sinä kuvittelet että tunteet vievät oikeaan suuntaan ja että rakkaus vapauttaa yms. skeidaa.
Yritän juuri välttää sitä että ihastun johonkin päätä pahkaa jota kautta sitten olen siinä samassa tilanteessa kuin monet ihmiset ovat = väliaikaisessa suhteessa joka kestää sen ihastumisen/rakastumisen ajan. Sitten pamahtaa esille parin erilaisuus. Jos seksi on hyvää niin ihmiset yrittävät pysyä yhdessä vaikkei heillä olisi mitään muuta yhteistä. Yritetään kasvaa yhteen vaikkei se tule toimimaan. Toisaalta jos asiat lähtee kiintymyksestä liikkeelle niin ihmiset alkavat haikailla sen intohimon perään, seuraa pettämistä ja jättämistä.
Miksi alentua moiseen?
Minulle tuollainen on juuri sellainen "pikkulämmike" suhde
Samoin päinvastoin uskon että ihmiset nimenomaan etsivät toisista ihmisistä nykyaikana projekteja ja kokemuksia, eivät toista ihmistä josta oikeasti välittävät pitkällä aikavälillä.
Nykyään kun joku sanoo etsivänsä "sitä oikeaa" niin minun korvaani se kuulostaa todella falskilta. Yleensä se tarkoittaa että "se oikea täksi hetkeksi". Kohtapuoliin se on jo "se väärä".
"Mulla on joitain kokemuksia siitä, että vastakkainen osapuoli on rakastunut päätä pahkaa minuun, ja itse taas en ole ollenkaan... Yhdessä sellaisessa tilanteessa se toinen osapuoli oli suunnilleen rakentamassa omakotitaloa ja hankkimassa lapsilaumaa parin vuorokauden tuttavuuden jälkeen. En tiedä, onko sinun kohdallesi tullut tuollaisia tapauksia. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että ahdistavaa oli se omien ja toisen tunteitten välinen epäsuhta - tuntui, että se ihastunut vaatii ja haluaa minulta asioita, joita en kerta kaikkiaan kykene antamaan."
Ei aivan koska en ole antanut asioiden mennä niin pitkälle.
Minua ei vain kiinnosta lapsikeskeinen perhe-elämä tällä hetkellä. Onhan se nyt selvää myös jos koen jo parisuhteen itseäni ehkä rajoittavana niin että miltä sitten tuntuisi tuollaisessa suhteessa.
"Ikäväkseni olen kerran eronnut - mutta suhteen ensimmäiseen 7 vuoteen kuvittelin, ettemme koskaan eroaisi. Alussa oli voimakas usko yhteiseen tulevaisuuteen jossain muodossa - ilman sitä ei kai koko suhdekaan alkanut."
Nimenomaan haen tuota uskoa molemmin puolin sekä ennen kaikkea yhteistä tahtoa asioihin. Toisaalta minun on nähtävä että on riittävästi asioita, jotka yhdistävät enemmän kuin erottavat. Sellaista vain ei ole sattunut omalle kohdalle.
Minusta on vain alkanut tuntua että ehkä on parempi todellakin elää sinkkuna. Jotenkin tuo sinkkumarkkinoiden pyöritys on niin stressaavaa että parempi vain katsella harvakseltaan jos joku sattuisi osumaan kohdalle. Mutta en jaksa kyllä enää muutaman vuoden päästä etsiä tai huolia ketään vierelleni tätä menoa. Sen takia tämä tällä hetkellä kalvaa mieltä kun on tunne että olen tavallaan tottumassa sinkkuuteen jotenkin lopullisesti. Ainahan jotain pientä voi viritellä tietenkin, mutta ei sellaista virityksistä synny mitään pysyvämpää johon kannattaa sitoutua. Olen aina etsinyt jotain täysin muuta muttei sellaista ole löytynyt.
Kiitos kommenteistasi. Vaikka voi vaikuttaa etten niistä hätkähdä niin kuitenkin käsittelen niitä samalla tässä läpi."Yritän juuri välttää sitä että ihastun johonkin päätä pahkaa jota kautta sitten olen siinä samassa tilanteessa kuin monet ihmiset ovat = väliaikaisessa suhteessa joka kestää sen ihastumisen/rakastumisen ajan."
Psykologiassa puhutaan parisuhteen vaiheista - ja alun voimakas ihastuminen/rakastuminen monella kuuluvat asiaan (taustaa vaikkapa täältä http://www.verkkoklinikka.fi/?id=5737999&page=4094735). Kun rakastuminen tasaantuu, on ensimmäisen kriisin paikka. Jotkut parit eroavat tuossa kohden - mutta väittäisin, ettei syynä ole se, että ihastuminen olisi vetänyt yhteen vääränlaiset ihmiset, vaan se, ettei pari siedä sitä suhteen muuttumista alkurakkaudesta enemmän kahden itsenäisen ihmisen suhteeksi.
Mun ensimmäinen parisuhteeni oli sillä lailla outo, ettei se toinen osapuoli koskaan tainnut olla voimakkaasti ihastunut tai rakastunut minuun. Puolisko nimenomaan sanoikin melko alkuvaiheessa, että juuri ihastumista hän yrittää välttää, siinä kun rakennellaan pilvilinnoja ja haavekuvia - hänelle riittää keskinäinen arvostus, kumppanuus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Hänen puoleltaan suhde oli järkiliitto, minun puoleltani rakkausliitto. Hän suhteen lopulta lopetti, kun rakastui kuulemma sietämättömällä voimalla työkaveriinsa, eli tunteet häntäkin lopulta ohjasivat ihmissuhteissa. Itse koen, että meiltä puuttui se yhteinen "liima", eli molemminpuoliset muistot suhteen alkuvaiheen isoista tunnekokemuksista.
"Samoin päinvastoin uskon että ihmiset nimenomaan etsivät toisista ihmisistä nykyaikana projekteja ja kokemuksia, eivät toista ihmistä josta oikeasti välittävät pitkällä aikavälillä."
Varmasti tällaisia ihmisiä on. Tärkeämpää on kumminkin se, mitä itse etsit toisista ihmisistä. Toisten tarkoituksista/motiiveista ei koskaan voi olla sataprosenttisesti selvillä, omistaan ainakin likimain. Jos itse etsii sen ihmisen, josta oikeasti välittää pitkällä aikavälillä ja toinen osapuoli sitten vuosien jälkeen paljastuu pelkäksi minä-projektin toteuttajaksi, niin kyllähän se kipeästi tuntuu. Mutta ei se nollaa yhteistä historiaa. Parempi vaikka muutaman vuoden suhde kuin ei suhdetta lainkaan... Ainakin saa kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja oma perspektiivi laajenee. - Hjälppiääää
risukko kirjoitti:
"Yritän juuri välttää sitä että ihastun johonkin päätä pahkaa jota kautta sitten olen siinä samassa tilanteessa kuin monet ihmiset ovat = väliaikaisessa suhteessa joka kestää sen ihastumisen/rakastumisen ajan."
Psykologiassa puhutaan parisuhteen vaiheista - ja alun voimakas ihastuminen/rakastuminen monella kuuluvat asiaan (taustaa vaikkapa täältä http://www.verkkoklinikka.fi/?id=5737999&page=4094735). Kun rakastuminen tasaantuu, on ensimmäisen kriisin paikka. Jotkut parit eroavat tuossa kohden - mutta väittäisin, ettei syynä ole se, että ihastuminen olisi vetänyt yhteen vääränlaiset ihmiset, vaan se, ettei pari siedä sitä suhteen muuttumista alkurakkaudesta enemmän kahden itsenäisen ihmisen suhteeksi.
Mun ensimmäinen parisuhteeni oli sillä lailla outo, ettei se toinen osapuoli koskaan tainnut olla voimakkaasti ihastunut tai rakastunut minuun. Puolisko nimenomaan sanoikin melko alkuvaiheessa, että juuri ihastumista hän yrittää välttää, siinä kun rakennellaan pilvilinnoja ja haavekuvia - hänelle riittää keskinäinen arvostus, kumppanuus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Hänen puoleltaan suhde oli järkiliitto, minun puoleltani rakkausliitto. Hän suhteen lopulta lopetti, kun rakastui kuulemma sietämättömällä voimalla työkaveriinsa, eli tunteet häntäkin lopulta ohjasivat ihmissuhteissa. Itse koen, että meiltä puuttui se yhteinen "liima", eli molemminpuoliset muistot suhteen alkuvaiheen isoista tunnekokemuksista.
"Samoin päinvastoin uskon että ihmiset nimenomaan etsivät toisista ihmisistä nykyaikana projekteja ja kokemuksia, eivät toista ihmistä josta oikeasti välittävät pitkällä aikavälillä."
Varmasti tällaisia ihmisiä on. Tärkeämpää on kumminkin se, mitä itse etsit toisista ihmisistä. Toisten tarkoituksista/motiiveista ei koskaan voi olla sataprosenttisesti selvillä, omistaan ainakin likimain. Jos itse etsii sen ihmisen, josta oikeasti välittää pitkällä aikavälillä ja toinen osapuoli sitten vuosien jälkeen paljastuu pelkäksi minä-projektin toteuttajaksi, niin kyllähän se kipeästi tuntuu. Mutta ei se nollaa yhteistä historiaa. Parempi vaikka muutaman vuoden suhde kuin ei suhdetta lainkaan... Ainakin saa kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja oma perspektiivi laajenee."Mun ensimmäinen parisuhteeni oli sillä lailla outo, ... eli tunteet häntäkin lopulta ohjasivat ihmissuhteissa. Itse koen, että meiltä puuttui se yhteinen "liima", eli molemminpuoliset muistot suhteen alkuvaiheen isoista tunnekokemuksista."
Näkisin kyllä että jos ihminen käyttää vain järkeään niin hän on pelkkä automaattinen kone ja jos hän käyttää vain sydäntään on hän pelkkä avuton lapsi. Vaikuttaa siltä että sinun kumppanisi ei alunperin tiennyt lainkaan mitä etsi. Tuollaista henkilöä yritän juuri välttää.
Kahta erilaista kappaletta on aika typerää alkaa liimaamaan yhteen kun sattumalta niiden väliin on osunut liimaa. Liimassa olo ei paljon auta jos on liimautunut ihmiseen joita yhdistää vain se liima. Liimaa voi olla vaikka kenen välillä eikä se merkitse mitään pitemmällä
aikavälillä. Ei yhtään mitään ajatellen sopivatko ihmiset lopulta yhteen.
Sen joudumme me ihmiset ihan itse miettimään ja ehkä käymään läpi. Osa käy sitä
ennen suhdetta tai suhteen alussa ja osa käy enemmän läpi suhteen aikana kunnes lopulta saattavat tulla samaan lopputulokseen ettei sen toisen kanssa voi elää. Minä vain pyrin tekemään noita johtopäätöksiä etukäteen sekä siinä alussa enkä sitten jälkikäteen 5 vuoden päästä.
"Varmasti tällaisia ihmisiä on. ... niin kyllähän se kipeästi tuntuu. Mutta ei se nollaa yhteistä historiaa."
Ei voi tietää täysin muttei muttei tarvitse olla 100 prosentin varma. Jos on todennäköistä että toinen on tuollainen niin en näe siinä päätä eikä häntää "katsoa asiaa" muutamaa vuotta. Mikään liima ei riitä siihen että ottaa moista riskiä. Varmasti osalla tuo "liima" on se joka houkuttaa jonka takia sitten on pakko yrittää.
"Parempi vaikka muutaman vuoden suhde kuin ei suhdetta lainkaan... Ainakin saa kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja oma perspektiivi laajenee."
Tätä en kyllä ymmärrä lainkaan. Olet selvästi eri tyyppinen ihminen joka haluaa jotenkin "kasvaa" jne. tai uskoo ainakin sellaiseen. Selität myös suhteita tuolla perusteella vaikka ne olisivat epäonnistuneet ja kuivuneet kokoon.
Juuri näen että ihmiset väittävät että eivät ole minä-projektin toteuttajia mutta sitten kun vähän pintaa raaputtaa niin sieltä alta paljastuu sellainen. Sen takia kannattaakin olla varovainen. Tahdon tunnistaa tuollaiset ihmiset etukäteen ja kun huomaa kuinka paljon tuollaisia ihmisiä on, niin alkaa miettiä miten sellaisen ihmisen voisi löytää joka ei ole. Ehkä on helpompi olla yksin kuin ihmisen joka huijaa toista tai itseäänkin? Tai sitten olla ei niin tosissaan liikkeellä?
Jos olisin tuollaisessa väliaikaisessa suhteessa niin sellaiseen lähtisin alunperinkin sillä mielellä ettei olla yhdessä tosissaan. Joko ollaan vakavasti liikkeellä tai sitten ollaan sinkkuna ja etsitään jotain vähemmän vakavaa. Muttei ainakaan väännetä väkisin jotain puolivakavuuksia jonka jälkeen ollaan taas aloitusruudussa jolloin selitellään miten tärkeä tuo puolivakava suhde oli että "kasvaisin ihmisenä". Olen jo riittävän vanha ymmärtääkseni että "kokeminen, kasvaminen ja oppiminen" ovat suuresti liioiteltuja asioita.
Eräs tuntemani kaveri on ollut kolme 3-5 vuotta kestänyt suhdetta ja hän on minua hieman vanhempana alkanut vain etsimään baarikaatoja. Hän on samaa mieltä ettei jaksa enää sitä kokeilua ja pyöritystä sekä ikuista uskoa "että tämä tulee kestämään" tai "tästä opin ja sain sitä ja sitä, ei mennyt hukkaan". Hän oli henkisesti hukassa ja kuuleman mukaan myös tunteiden osalta täysin romahtanut kun oli ollut noissa suhteissa. Mieluummin hän on vapaa sinkku saaden ja ottaen seksiä silloin kun huvittaa. Hän oppi siis hieman toisenlaisen "läksyn" suhteista ja kasvoi ihmisenä hieman eri suuntaan. Tietysti joku voi aina selittää että noissa suhteissa oli jotain järkeä/mieltä ja muuta roskaa mutta tosiasia jonka hän myönsi itselleen on että hän hukkasi niissä elämäänsä ja stressaantui niistä lopulta kun piti aina olla joustamassa ja sopeutumassa toisen ehdottomiin vaatimuksiin. Harmittelen kun en itse saa ihan puhtaista seksisuhteista mitään irti.
Tämän kaiken takia olen eriytymässä selvästi ajatuksesta varsinaisesta vakavammasta parisuhteesta vaikka se on se jota olen aina etsinyt. Todennäköisesti taidan pysytellä sinkkuna ja etsin jonkun vähemmän vakavan suhteen joka on helpompi ja jonka voi ottaa leikillään, jossa voin olla hetken aikaa se impattava liimatuubi. Sittenpähän tiedän ainakin missä mennään eikä tarvitse välittää tai miettiä mitä suhteessa lopulta tapahtuu. Tietysti liian vakavaksi sellaista suhdetta ei kannata muuttaa. Myös ajatukset syvemmästä rakkaudesta taitavat olla todellakin vain päiväunta kohdallani. Ehkä olette oikeassa ja olen ajatellut todellakin asioita aiemmin liian vakavasti ja "järkevästi". Eihän ihmissuhteita kannata ottaa vakavissaan kuten ei kukaan muukaan ota.
Mutta kiitokset kommenteista, nyt lopettelen kirjoittelun tähän.
Taisin saada ja löytää vastaukseni. - Hjälppiääää
risukko kirjoitti:
"Yritän juuri välttää sitä että ihastun johonkin päätä pahkaa jota kautta sitten olen siinä samassa tilanteessa kuin monet ihmiset ovat = väliaikaisessa suhteessa joka kestää sen ihastumisen/rakastumisen ajan."
Psykologiassa puhutaan parisuhteen vaiheista - ja alun voimakas ihastuminen/rakastuminen monella kuuluvat asiaan (taustaa vaikkapa täältä http://www.verkkoklinikka.fi/?id=5737999&page=4094735). Kun rakastuminen tasaantuu, on ensimmäisen kriisin paikka. Jotkut parit eroavat tuossa kohden - mutta väittäisin, ettei syynä ole se, että ihastuminen olisi vetänyt yhteen vääränlaiset ihmiset, vaan se, ettei pari siedä sitä suhteen muuttumista alkurakkaudesta enemmän kahden itsenäisen ihmisen suhteeksi.
Mun ensimmäinen parisuhteeni oli sillä lailla outo, ettei se toinen osapuoli koskaan tainnut olla voimakkaasti ihastunut tai rakastunut minuun. Puolisko nimenomaan sanoikin melko alkuvaiheessa, että juuri ihastumista hän yrittää välttää, siinä kun rakennellaan pilvilinnoja ja haavekuvia - hänelle riittää keskinäinen arvostus, kumppanuus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Hänen puoleltaan suhde oli järkiliitto, minun puoleltani rakkausliitto. Hän suhteen lopulta lopetti, kun rakastui kuulemma sietämättömällä voimalla työkaveriinsa, eli tunteet häntäkin lopulta ohjasivat ihmissuhteissa. Itse koen, että meiltä puuttui se yhteinen "liima", eli molemminpuoliset muistot suhteen alkuvaiheen isoista tunnekokemuksista.
"Samoin päinvastoin uskon että ihmiset nimenomaan etsivät toisista ihmisistä nykyaikana projekteja ja kokemuksia, eivät toista ihmistä josta oikeasti välittävät pitkällä aikavälillä."
Varmasti tällaisia ihmisiä on. Tärkeämpää on kumminkin se, mitä itse etsit toisista ihmisistä. Toisten tarkoituksista/motiiveista ei koskaan voi olla sataprosenttisesti selvillä, omistaan ainakin likimain. Jos itse etsii sen ihmisen, josta oikeasti välittää pitkällä aikavälillä ja toinen osapuoli sitten vuosien jälkeen paljastuu pelkäksi minä-projektin toteuttajaksi, niin kyllähän se kipeästi tuntuu. Mutta ei se nollaa yhteistä historiaa. Parempi vaikka muutaman vuoden suhde kuin ei suhdetta lainkaan... Ainakin saa kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja oma perspektiivi laajenee."Psykologiassa puhutaan parisuhteen vaiheista - ja alun voimakas ihastuminen/rakastuminen monella kuuluvat asiaan (taustaa vaikkapa täältä http://www.verkkoklinikka.fi/?id=5737999&page=4094735). Kun rakastuminen tasaantuu, on ensimmäisen kriisin paikka. Jotkut parit eroavat tuossa kohden - mutta väittäisin, ettei syynä ole se, että ihastuminen olisi vetänyt yhteen vääränlaiset ihmiset, vaan se, ettei pari siedä sitä suhteen muuttumista alkurakkaudesta enemmän kahden itsenäisen ihmisen suhteeksi."
Päinvastoin.
Väitän että nimenomaan nykyään ihastuminen (varsinkin ulkoiseen olemukseen) ja seksuaalisuuden ylikorostaminen sekä hetkessä tehdyt päätökset saavat "vääränlaisia" ihmisiä toisiinsa ihastumaan. Pitkällä tähtäimellä nämä suhteet ovat tuomittuja joko epäonnistumaan tai olemaan onnettomia.
Valitettavasti koska kyseessä on ihastuminen/rakastuminen eli aika voimakas tunnetila niin sitä selitetään itselleen tuota tunnetilaa siten että sillä on ollut joku merkitys heidän elämässään ja jos ei muuta niin he ovat oppineet jotain uutta. Se on täyttä tuubaa, monelle se on pelkkä ajelu uudessa huvipuiston laitteessa. Kun ne popcornit ja hattarat ovat tulleet ylös ja ulos siihen penkille niin totta kai pitää sanoa että "hauskaa silti oli".
Ongelmaksi muodostuu ettei sitä kasvamista tapahtunut koska edelleen uskotaan että suhde syntyy tuolla tavalla eikä opita tunnistamaan riskejä suhdetta ennen. Kiinnitetään huomiota enemmänkin siihen miltä tuntuu kuin siihen miltä suhde vaikuttaa. Tunteet voivat taas johtua monestakin syystä.
Tuo mistä tuossa psykologiassa puhutaan on taas asia joka tapahtuu lähes poikkeuksetta aina suhteissa. Liittyy ihan uutuudenviehätyksene kuten vaikkapa uuden auton kanssa. Nämä asiat vain sekoitetaan toisiinsa eli ihmiset eivät tunnista onko kyseessä tuo luonnollinen kehitysprosessi vai se ettei ihmiset sovi yhteen. Aika moni herää tuon ihastumisen jälkeen siihen ettei ole mitään yhteistä. Joku kuvittelee että se on luonnollista, muttei se ole. Intohimon häviäminen on luonnollista mutta se ettei ole kovinkaan paljon yhteistä kertoo että teit väärän valinnan alunperin ja epäonnistuit suhteessasi. Moni vain ei tunnista näitä oireita etukäteen koska ovat ihastuneita ja etsivät eritoten ihastumista. - mieltä
risukko kirjoitti:
"Yritän juuri välttää sitä että ihastun johonkin päätä pahkaa jota kautta sitten olen siinä samassa tilanteessa kuin monet ihmiset ovat = väliaikaisessa suhteessa joka kestää sen ihastumisen/rakastumisen ajan."
Psykologiassa puhutaan parisuhteen vaiheista - ja alun voimakas ihastuminen/rakastuminen monella kuuluvat asiaan (taustaa vaikkapa täältä http://www.verkkoklinikka.fi/?id=5737999&page=4094735). Kun rakastuminen tasaantuu, on ensimmäisen kriisin paikka. Jotkut parit eroavat tuossa kohden - mutta väittäisin, ettei syynä ole se, että ihastuminen olisi vetänyt yhteen vääränlaiset ihmiset, vaan se, ettei pari siedä sitä suhteen muuttumista alkurakkaudesta enemmän kahden itsenäisen ihmisen suhteeksi.
Mun ensimmäinen parisuhteeni oli sillä lailla outo, ettei se toinen osapuoli koskaan tainnut olla voimakkaasti ihastunut tai rakastunut minuun. Puolisko nimenomaan sanoikin melko alkuvaiheessa, että juuri ihastumista hän yrittää välttää, siinä kun rakennellaan pilvilinnoja ja haavekuvia - hänelle riittää keskinäinen arvostus, kumppanuus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Hänen puoleltaan suhde oli järkiliitto, minun puoleltani rakkausliitto. Hän suhteen lopulta lopetti, kun rakastui kuulemma sietämättömällä voimalla työkaveriinsa, eli tunteet häntäkin lopulta ohjasivat ihmissuhteissa. Itse koen, että meiltä puuttui se yhteinen "liima", eli molemminpuoliset muistot suhteen alkuvaiheen isoista tunnekokemuksista.
"Samoin päinvastoin uskon että ihmiset nimenomaan etsivät toisista ihmisistä nykyaikana projekteja ja kokemuksia, eivät toista ihmistä josta oikeasti välittävät pitkällä aikavälillä."
Varmasti tällaisia ihmisiä on. Tärkeämpää on kumminkin se, mitä itse etsit toisista ihmisistä. Toisten tarkoituksista/motiiveista ei koskaan voi olla sataprosenttisesti selvillä, omistaan ainakin likimain. Jos itse etsii sen ihmisen, josta oikeasti välittää pitkällä aikavälillä ja toinen osapuoli sitten vuosien jälkeen paljastuu pelkäksi minä-projektin toteuttajaksi, niin kyllähän se kipeästi tuntuu. Mutta ei se nollaa yhteistä historiaa. Parempi vaikka muutaman vuoden suhde kuin ei suhdetta lainkaan... Ainakin saa kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja oma perspektiivi laajenee.risukon kanssa. En saanut selvää, oletko mies vai nainen, mutta kirjoitat järkevästi. Vaikka olen järkinainen, haaveilen silti siitä alkuhuumasta ja heittäytymisestä ihastuksen valtaan niin, että toinen vie jalat alta. Minulle ei ole vielä koskaan käynyt niin, olen vain kuullut tuosta tunteesta. Se on varmaa, että se alkuhuuma jossain vaiheessa haihtuu, mutta olisi edes mitä muistella. Ja luulen, että tätä tarkoitit tuolla "liimalla", mikä sitoo ihmiset yhteen. jos tuollaista alkuhuuma ei ole ollut, sitten ongelmien tullessa esiin, ei ole mitään mikä kantaa vaikeiden aikojen yli: "että on meillä joskus ollut ihanaa ja upeaa". Eli ei se alkuhuuma ole välttämättä sokaistumista ja huomioimatta toisen huonoja puolia. Eiköhän sitä ihastuta samankaltaisuuksiin ihmisessä, mitä itsessäkin on. Ainakin minä teen niin. Ja jos alkuhuumaa ei ole ollut, niin on se suhde varmasti aika paljon tylsempi. Sen aika näyttää, kestääkö suhde ja onko molemmilla halua tehdä töitä suhteen eteen. Toisesta ei voi olla koskaan täysin varma, vaikka hän vakuuttelisi mitä.
Mutta siitä olen eri mieltä, että parempi joku suhde kuin suhdetta lainkaan. Nykyään suojelen itseäni, enkä jaksa enää kokea sitä pettymystä, kun ei onnistunutkaan. en ole toivoani menettänyt ja kuljen avoimin mielin, jos joku mies haluaa valloittaa minut ja nähdä se vaiva, että tutustuu minuun ensin kunnolla ja uhraa aikaansa siihen. Olen aika perinteinen ihminen ja olen sitä miltä, että miehen on tehtävä aloite ja "iskeä" minut. En kuitenkaan ole vain jossain valtaistuimella ja odota, että se unelmien prinssi saapuu vaan olen aidosti kiinnostunut myös miehestä ja hänen asioistaan. Nykyään on vain kertakäyttökulttuuri ihmissuhteissakin, että etsitään vain hetken huumaa ja yhdenillan suhteita, joista minulla on myös kokemusta nuoruudessani. On sekin aika turhauttavaa pidemmän päälle.
Toisen mieltä on vaikea lähteä muuttamaan, niinkuin tässä tapauksessa. Mutta toivottavasti ainakin ajattelun aihetta tulee. Luulen, että aloittaja asuu pääkaupunkiseudulla, jossa kertakäyttökulttuuri ja ulkonäölliset seikat korostuu. Mutta olisin vaan halunnut luoda toivoa, että on toisenlaisiakin naisia olemassa. Tärkeintä on elää elämää, eikä jättää elämättä. Eikä voi saada mitään, jos ei itsestään anna jotain. - ihmettelijä nainen
Hjälppiääää kirjoitti:
"Mun ensimmäinen parisuhteeni oli sillä lailla outo, ... eli tunteet häntäkin lopulta ohjasivat ihmissuhteissa. Itse koen, että meiltä puuttui se yhteinen "liima", eli molemminpuoliset muistot suhteen alkuvaiheen isoista tunnekokemuksista."
Näkisin kyllä että jos ihminen käyttää vain järkeään niin hän on pelkkä automaattinen kone ja jos hän käyttää vain sydäntään on hän pelkkä avuton lapsi. Vaikuttaa siltä että sinun kumppanisi ei alunperin tiennyt lainkaan mitä etsi. Tuollaista henkilöä yritän juuri välttää.
Kahta erilaista kappaletta on aika typerää alkaa liimaamaan yhteen kun sattumalta niiden väliin on osunut liimaa. Liimassa olo ei paljon auta jos on liimautunut ihmiseen joita yhdistää vain se liima. Liimaa voi olla vaikka kenen välillä eikä se merkitse mitään pitemmällä
aikavälillä. Ei yhtään mitään ajatellen sopivatko ihmiset lopulta yhteen.
Sen joudumme me ihmiset ihan itse miettimään ja ehkä käymään läpi. Osa käy sitä
ennen suhdetta tai suhteen alussa ja osa käy enemmän läpi suhteen aikana kunnes lopulta saattavat tulla samaan lopputulokseen ettei sen toisen kanssa voi elää. Minä vain pyrin tekemään noita johtopäätöksiä etukäteen sekä siinä alussa enkä sitten jälkikäteen 5 vuoden päästä.
"Varmasti tällaisia ihmisiä on. ... niin kyllähän se kipeästi tuntuu. Mutta ei se nollaa yhteistä historiaa."
Ei voi tietää täysin muttei muttei tarvitse olla 100 prosentin varma. Jos on todennäköistä että toinen on tuollainen niin en näe siinä päätä eikä häntää "katsoa asiaa" muutamaa vuotta. Mikään liima ei riitä siihen että ottaa moista riskiä. Varmasti osalla tuo "liima" on se joka houkuttaa jonka takia sitten on pakko yrittää.
"Parempi vaikka muutaman vuoden suhde kuin ei suhdetta lainkaan... Ainakin saa kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja oma perspektiivi laajenee."
Tätä en kyllä ymmärrä lainkaan. Olet selvästi eri tyyppinen ihminen joka haluaa jotenkin "kasvaa" jne. tai uskoo ainakin sellaiseen. Selität myös suhteita tuolla perusteella vaikka ne olisivat epäonnistuneet ja kuivuneet kokoon.
Juuri näen että ihmiset väittävät että eivät ole minä-projektin toteuttajia mutta sitten kun vähän pintaa raaputtaa niin sieltä alta paljastuu sellainen. Sen takia kannattaakin olla varovainen. Tahdon tunnistaa tuollaiset ihmiset etukäteen ja kun huomaa kuinka paljon tuollaisia ihmisiä on, niin alkaa miettiä miten sellaisen ihmisen voisi löytää joka ei ole. Ehkä on helpompi olla yksin kuin ihmisen joka huijaa toista tai itseäänkin? Tai sitten olla ei niin tosissaan liikkeellä?
Jos olisin tuollaisessa väliaikaisessa suhteessa niin sellaiseen lähtisin alunperinkin sillä mielellä ettei olla yhdessä tosissaan. Joko ollaan vakavasti liikkeellä tai sitten ollaan sinkkuna ja etsitään jotain vähemmän vakavaa. Muttei ainakaan väännetä väkisin jotain puolivakavuuksia jonka jälkeen ollaan taas aloitusruudussa jolloin selitellään miten tärkeä tuo puolivakava suhde oli että "kasvaisin ihmisenä". Olen jo riittävän vanha ymmärtääkseni että "kokeminen, kasvaminen ja oppiminen" ovat suuresti liioiteltuja asioita.
Eräs tuntemani kaveri on ollut kolme 3-5 vuotta kestänyt suhdetta ja hän on minua hieman vanhempana alkanut vain etsimään baarikaatoja. Hän on samaa mieltä ettei jaksa enää sitä kokeilua ja pyöritystä sekä ikuista uskoa "että tämä tulee kestämään" tai "tästä opin ja sain sitä ja sitä, ei mennyt hukkaan". Hän oli henkisesti hukassa ja kuuleman mukaan myös tunteiden osalta täysin romahtanut kun oli ollut noissa suhteissa. Mieluummin hän on vapaa sinkku saaden ja ottaen seksiä silloin kun huvittaa. Hän oppi siis hieman toisenlaisen "läksyn" suhteista ja kasvoi ihmisenä hieman eri suuntaan. Tietysti joku voi aina selittää että noissa suhteissa oli jotain järkeä/mieltä ja muuta roskaa mutta tosiasia jonka hän myönsi itselleen on että hän hukkasi niissä elämäänsä ja stressaantui niistä lopulta kun piti aina olla joustamassa ja sopeutumassa toisen ehdottomiin vaatimuksiin. Harmittelen kun en itse saa ihan puhtaista seksisuhteista mitään irti.
Tämän kaiken takia olen eriytymässä selvästi ajatuksesta varsinaisesta vakavammasta parisuhteesta vaikka se on se jota olen aina etsinyt. Todennäköisesti taidan pysytellä sinkkuna ja etsin jonkun vähemmän vakavan suhteen joka on helpompi ja jonka voi ottaa leikillään, jossa voin olla hetken aikaa se impattava liimatuubi. Sittenpähän tiedän ainakin missä mennään eikä tarvitse välittää tai miettiä mitä suhteessa lopulta tapahtuu. Tietysti liian vakavaksi sellaista suhdetta ei kannata muuttaa. Myös ajatukset syvemmästä rakkaudesta taitavat olla todellakin vain päiväunta kohdallani. Ehkä olette oikeassa ja olen ajatellut todellakin asioita aiemmin liian vakavasti ja "järkevästi". Eihän ihmissuhteita kannata ottaa vakavissaan kuten ei kukaan muukaan ota.
Mutta kiitokset kommenteista, nyt lopettelen kirjoittelun tähän.
Taisin saada ja löytää vastaukseni.Olet käsittämättömän negatiivinen, käytät parisuhteista ja koko ihmissuhde elämästä sanoja rasittava, en jaksa, en viitsi, typerää touhua koko treillu. Sulla on jo näin negatiiviset asenteet vaikket ole edes ollut parisuhteessa.
Jo toi sun negatiivisuus karkottaa naiset, kiinnitä siihen huomiota.
Kuvittelet myös olevasi jotenkin fiksumpi ja muiden yläpuolella kun olet niin analyyttinen ja pohdit asiat 30 vuoden päähän ennen kuin hyppäät suhteeseen, havittelet täysin mahdottomia, et pysty millään, kukaan ei pysty valitsemaan sellaista kumppania jonka tiedät varmuudella kestämään. Haluaisit hallita elämääsi loputtomasti mutta se ei onnistu, sori.
Pysy tosiaan sinkkuna, vaikutat todella rasittavalta kumppanilta jaaritustesi kanssa. - Hjälppiääää
ihmettelijä nainen kirjoitti:
Olet käsittämättömän negatiivinen, käytät parisuhteista ja koko ihmissuhde elämästä sanoja rasittava, en jaksa, en viitsi, typerää touhua koko treillu. Sulla on jo näin negatiiviset asenteet vaikket ole edes ollut parisuhteessa.
Jo toi sun negatiivisuus karkottaa naiset, kiinnitä siihen huomiota.
Kuvittelet myös olevasi jotenkin fiksumpi ja muiden yläpuolella kun olet niin analyyttinen ja pohdit asiat 30 vuoden päähän ennen kuin hyppäät suhteeseen, havittelet täysin mahdottomia, et pysty millään, kukaan ei pysty valitsemaan sellaista kumppania jonka tiedät varmuudella kestämään. Haluaisit hallita elämääsi loputtomasti mutta se ei onnistu, sori.
Pysy tosiaan sinkkuna, vaikutat todella rasittavalta kumppanilta jaaritustesi kanssa."Olet käsittämättömän negatiivinen, käytät parisuhteista ja koko ihmissuhde elämästä sanoja rasittava, en jaksa, en viitsi, typerää touhua koko treillu."
Negatiivisia mielleyhtymiä yleensä ihmissuhdekulttuuriin liittyen ei saa siis kuvailla vaan sitä pitäisi hehkuttaa ihanaksi jottei olisi negatiivinen itse?
Se on alkanut tuntumaan typerältä touhulta ja en ole ainoa. Olen tavannut miehiä ja naisia jotka ovat väsyneet treffailukulttuuriin ja parisuhdekulttuuriin. Nähtävästi tämä on kielletty asia.
"Sulla on jo näin negatiiviset asenteet vaikket ole edes ollut parisuhteessa."
Sitten olet luketnut väärin. Olen kyllä ollut parisuhteessa mutta en lähiaikoina.
Nimenomaanhan sanoin että negatiivisuuteni on syntynyt viime aikoisten kokemusten sekä tapailun/treffailun myötä siitä sosiaalisesta pelistä mitä ihmissuhteet nykyisin ovat.
"Jo toi sun negatiivisuus karkottaa naiset, kiinnitä siihen huomiota."
Enpä usko. Olen hieman eri ihminen täällä netissä kuin muuten.
Päinvastoin usein saan palautetta juuri päinvastaisesta.
Sinunkin kannattaa kiinnittää omaan idioottimaisuuteesi huomiota, se karkottaa ihmiset luotasi.
"Kuvittelet myös olevasi jotenkin fiksumpi ja muiden yläpuolella kun olet niin analyyttinen ja pohdit asiat 30 vuoden päähän ennen kuin hyppäät suhteeseen, havittelet täysin mahdottomia, et pysty millään, kukaan ei pysty valitsemaan sellaista kumppania jonka tiedät varmuudella kestämään. Haluaisit hallita elämääsi loputtomasti mutta se ei onnistu, sori."
Pyrin olemaan fiksu ja tekemään toisin kuin monet muut ihmiset tekevät jottei tarvitse katua kadotettua aikaa sekä tuhlattua energiaa ihmisiin jotka pyörivät ympyrää elämässään ja pomppivat suhteesta toiseen.
Sitä paitsi juuri päätin josta kerroinkin etten etsi enää vakavaa suhdetta enkä odota että ne kestävät.
Silloin voin olla sinkku ja huvikseen olla jonkun muijan kanssa jonka jälkeen laittaa tämän henkilön vaihtoon kun ei enää kiinnosta. Täten en tule olemaan kenenkään kanssa paria vuotta pidempään. Helppoa ja yksinkertaista sekä positiivista.
Tällöin saan olla samalla vapaa ja toisaalta en odottele turhaan mitään.
Todistitte juuri tässä ketjussa miksei päinvastainen kannata.
"Pysy tosiaan sinkkuna, vaikutat todella rasittavalta kumppanilta jaaritustesi kanssa. "
Sinä taas vaikutat vain pelkältä lukutaidottomalta paskanjauhajalta, sori.
Suosittelen sinua pysymään erossa kaikista ihmissuhteista. Se on parasta meille kaikille. - Hjälppiääää
mieltä kirjoitti:
risukon kanssa. En saanut selvää, oletko mies vai nainen, mutta kirjoitat järkevästi. Vaikka olen järkinainen, haaveilen silti siitä alkuhuumasta ja heittäytymisestä ihastuksen valtaan niin, että toinen vie jalat alta. Minulle ei ole vielä koskaan käynyt niin, olen vain kuullut tuosta tunteesta. Se on varmaa, että se alkuhuuma jossain vaiheessa haihtuu, mutta olisi edes mitä muistella. Ja luulen, että tätä tarkoitit tuolla "liimalla", mikä sitoo ihmiset yhteen. jos tuollaista alkuhuuma ei ole ollut, sitten ongelmien tullessa esiin, ei ole mitään mikä kantaa vaikeiden aikojen yli: "että on meillä joskus ollut ihanaa ja upeaa". Eli ei se alkuhuuma ole välttämättä sokaistumista ja huomioimatta toisen huonoja puolia. Eiköhän sitä ihastuta samankaltaisuuksiin ihmisessä, mitä itsessäkin on. Ainakin minä teen niin. Ja jos alkuhuumaa ei ole ollut, niin on se suhde varmasti aika paljon tylsempi. Sen aika näyttää, kestääkö suhde ja onko molemmilla halua tehdä töitä suhteen eteen. Toisesta ei voi olla koskaan täysin varma, vaikka hän vakuuttelisi mitä.
Mutta siitä olen eri mieltä, että parempi joku suhde kuin suhdetta lainkaan. Nykyään suojelen itseäni, enkä jaksa enää kokea sitä pettymystä, kun ei onnistunutkaan. en ole toivoani menettänyt ja kuljen avoimin mielin, jos joku mies haluaa valloittaa minut ja nähdä se vaiva, että tutustuu minuun ensin kunnolla ja uhraa aikaansa siihen. Olen aika perinteinen ihminen ja olen sitä miltä, että miehen on tehtävä aloite ja "iskeä" minut. En kuitenkaan ole vain jossain valtaistuimella ja odota, että se unelmien prinssi saapuu vaan olen aidosti kiinnostunut myös miehestä ja hänen asioistaan. Nykyään on vain kertakäyttökulttuuri ihmissuhteissakin, että etsitään vain hetken huumaa ja yhdenillan suhteita, joista minulla on myös kokemusta nuoruudessani. On sekin aika turhauttavaa pidemmän päälle.
Toisen mieltä on vaikea lähteä muuttamaan, niinkuin tässä tapauksessa. Mutta toivottavasti ainakin ajattelun aihetta tulee. Luulen, että aloittaja asuu pääkaupunkiseudulla, jossa kertakäyttökulttuuri ja ulkonäölliset seikat korostuu. Mutta olisin vaan halunnut luoda toivoa, että on toisenlaisiakin naisia olemassa. Tärkeintä on elää elämää, eikä jättää elämättä. Eikä voi saada mitään, jos ei itsestään anna jotain.Kuten totesin niin tulen jatkossa etsimään kertakäyttösuhteita silloin kun jaksan, muun ajan olen sinkkuna. Täten en liikaa laita aikaani suhteisiin ja ihmisiin jotka eivät aio tehdä samoin.
Ainakin itse tiedän ettei tuo kulttuuri poikkea paljon pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä jos ei aivan maaseudusta puhuta.
Mielestäni pitempiaikainen rakkaus vaatii tahtoa eikä mitkään ensihuuman muistelot siinä merkitse mitään vaan yksinkertaisesti päätös olla toisen seurassa. Usein sen alkuhuuman aiheuttaa ihmisten erilaisuus eikä niinkään samankaltaisuus mikä kostautuu juuri siinä vaiheessa kun huomataan ettei ollakaan niin samankaltaisia kuin ihastuksen aikana vaikutti.
Mut tosiaan kiitoksia avusta ja tajusin aika merkittävän asian tässä tosiaan etten tule enää etsimään pitkäaikaista vakavaa suhdetta enkä usko että myöskään annan yhdenkään suhteen kehittyä sellaiseksi.
Varmaan ajatukseni olivat typeriä ja liian analyyttisia sekä järkevyyteen pyrkiviä. Joten parempi vain antaa palaa sekä eikä ottaa suhteita enää lainkaan vakavasti. Tällöin voi keskittyä kaikkeen muuhun eikä aseta suhteelle mitään odotuksia paitsi tietysti sen että naisen pitää olla sopiva. Ja kunhan toiselle ei lupaa mitään pysyvyyttä niin sittenhän suhteen voi lopettaa toista satuttamatta milloin haluaa.
Kiitokset. - Hjälppiääää
Hjälppiääää kirjoitti:
Kuten totesin niin tulen jatkossa etsimään kertakäyttösuhteita silloin kun jaksan, muun ajan olen sinkkuna. Täten en liikaa laita aikaani suhteisiin ja ihmisiin jotka eivät aio tehdä samoin.
Ainakin itse tiedän ettei tuo kulttuuri poikkea paljon pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä jos ei aivan maaseudusta puhuta.
Mielestäni pitempiaikainen rakkaus vaatii tahtoa eikä mitkään ensihuuman muistelot siinä merkitse mitään vaan yksinkertaisesti päätös olla toisen seurassa. Usein sen alkuhuuman aiheuttaa ihmisten erilaisuus eikä niinkään samankaltaisuus mikä kostautuu juuri siinä vaiheessa kun huomataan ettei ollakaan niin samankaltaisia kuin ihastuksen aikana vaikutti.
Mut tosiaan kiitoksia avusta ja tajusin aika merkittävän asian tässä tosiaan etten tule enää etsimään pitkäaikaista vakavaa suhdetta enkä usko että myöskään annan yhdenkään suhteen kehittyä sellaiseksi.
Varmaan ajatukseni olivat typeriä ja liian analyyttisia sekä järkevyyteen pyrkiviä. Joten parempi vain antaa palaa sekä eikä ottaa suhteita enää lainkaan vakavasti. Tällöin voi keskittyä kaikkeen muuhun eikä aseta suhteelle mitään odotuksia paitsi tietysti sen että naisen pitää olla sopiva. Ja kunhan toiselle ei lupaa mitään pysyvyyttä niin sittenhän suhteen voi lopettaa toista satuttamatta milloin haluaa.
Kiitokset.Niin ja tuolla lyhyellä ei-vakavalla suhteella tarkoitan tietysti muutamasta kuukaudesta enintään pari vuotta kestävään suhteeseen joka ei ole liian kiinteä. Aikaisemmin välttelin ajatusta sellaisesta koska ajattelin että kuluttaisin aikaa turhaan sellaisessa ja mahdollisesti oikea rakkaus menisi ohi suun. Nyt en usko enää sellaista rakkautta saapuvaksi joten parempi vain pyrkiä tuollaisiin suhteisiin jolloin saa olla myös suhteellisen vapaa kunhan pitää huolen ettei lupaile liikaa sille naiselle tai valehtele tavoitteista.
Sopiva nainekin on näköpiirissä joten täytyy olla hänen kanssaan sen aikaa kuin jaksaa. Ehkä pystyn sellaiseen vaikka onkin luonteeni vastaista.
Negatiivisuus ja kyynisyys pois mielestä ja posiitivisella mielellä uuteen lyhytaikaista vaihtoehtoa kohti. - särkynyt nainen
Hjälppiääää kirjoitti:
Niin ja tuolla lyhyellä ei-vakavalla suhteella tarkoitan tietysti muutamasta kuukaudesta enintään pari vuotta kestävään suhteeseen joka ei ole liian kiinteä. Aikaisemmin välttelin ajatusta sellaisesta koska ajattelin että kuluttaisin aikaa turhaan sellaisessa ja mahdollisesti oikea rakkaus menisi ohi suun. Nyt en usko enää sellaista rakkautta saapuvaksi joten parempi vain pyrkiä tuollaisiin suhteisiin jolloin saa olla myös suhteellisen vapaa kunhan pitää huolen ettei lupaile liikaa sille naiselle tai valehtele tavoitteista.
Sopiva nainekin on näköpiirissä joten täytyy olla hänen kanssaan sen aikaa kuin jaksaa. Ehkä pystyn sellaiseen vaikka onkin luonteeni vastaista.
Negatiivisuus ja kyynisyys pois mielestä ja posiitivisella mielellä uuteen lyhytaikaista vaihtoehtoa kohti.Minä ymmärrän sinua.
Mielestäni odotuksesti eivät ole epärealistiset. Sinun tulee vain uskaltaa sanoa odotuksesi ääneen kumppanillesi. Että hän tietää, mihin pyrit, mitä odotat. Kyllä sinä löydät vielä vastinkumppanisi.
Älä lähde lyhytaikaiselle tielle. Älä satuta muita äläkä itseäsi. - on
Hjälppiääää kirjoitti:
Niin ja tuolla lyhyellä ei-vakavalla suhteella tarkoitan tietysti muutamasta kuukaudesta enintään pari vuotta kestävään suhteeseen joka ei ole liian kiinteä. Aikaisemmin välttelin ajatusta sellaisesta koska ajattelin että kuluttaisin aikaa turhaan sellaisessa ja mahdollisesti oikea rakkaus menisi ohi suun. Nyt en usko enää sellaista rakkautta saapuvaksi joten parempi vain pyrkiä tuollaisiin suhteisiin jolloin saa olla myös suhteellisen vapaa kunhan pitää huolen ettei lupaile liikaa sille naiselle tai valehtele tavoitteista.
Sopiva nainekin on näköpiirissä joten täytyy olla hänen kanssaan sen aikaa kuin jaksaa. Ehkä pystyn sellaiseen vaikka onkin luonteeni vastaista.
Negatiivisuus ja kyynisyys pois mielestä ja posiitivisella mielellä uuteen lyhytaikaista vaihtoehtoa kohti.kovaa vauhtia katkeroitumassa. Eikä se auta asiaa, että otat jonkun tilapäissuhteen huvin vuoksi. Se on toisen ihmisen hyväksikäyttöä. Jos kuitenkin tapaat sen elämäsi naisen suhteen aikana, niin toinen joutaa romukoppaan, niinkö? Se ei ole oikein. Ja kyllä sen yleensä aistii, jos toinen on vasten tahtoaan mukana.
Mielestäni ihmiset ihastuu samankaltaiseen ja -näköiseen ihmiseen kuin itse on. Ja ne ärsyttävät piirteet itsessä ärsyttää myös toisessa. Toista ei voi muuttaa, vain itseään. Tottakai suhteen alussa ihmiset haluavat miellyttää toista, eikä heti näytä negatiivisia puoliaan. Kun tietyn pisteen ohi on päästy, voi pieraista ääneen. Ei näin tehdä ensitreffeillä, eikä vielä seuravillakaan. On vain tiettyjä asioita, jotka on käytävä läpi ja sitä et tahdo hyväksyä. Tahdolla on suuri merkitys suhteessa, mutta se mitataan vasta vaikeuksien kohdatessa.
Ei täällä kukaan ole sinua pakottamassa suhteeseen, johon et halua. Sinähän kirjoitit viihtyväsi yksin, joten mihin sinulla on kiire? Kyllä tuollaisella menolla satuttaa toista ja etenkin itseään, sillä ei tunteilla voi leikkiä vaikka olisi miten järkevä. Mutta itsepähän valintasi teet, niinkuin meistä jokainen. - Hjälppiääää
on kirjoitti:
kovaa vauhtia katkeroitumassa. Eikä se auta asiaa, että otat jonkun tilapäissuhteen huvin vuoksi. Se on toisen ihmisen hyväksikäyttöä. Jos kuitenkin tapaat sen elämäsi naisen suhteen aikana, niin toinen joutaa romukoppaan, niinkö? Se ei ole oikein. Ja kyllä sen yleensä aistii, jos toinen on vasten tahtoaan mukana.
Mielestäni ihmiset ihastuu samankaltaiseen ja -näköiseen ihmiseen kuin itse on. Ja ne ärsyttävät piirteet itsessä ärsyttää myös toisessa. Toista ei voi muuttaa, vain itseään. Tottakai suhteen alussa ihmiset haluavat miellyttää toista, eikä heti näytä negatiivisia puoliaan. Kun tietyn pisteen ohi on päästy, voi pieraista ääneen. Ei näin tehdä ensitreffeillä, eikä vielä seuravillakaan. On vain tiettyjä asioita, jotka on käytävä läpi ja sitä et tahdo hyväksyä. Tahdolla on suuri merkitys suhteessa, mutta se mitataan vasta vaikeuksien kohdatessa.
Ei täällä kukaan ole sinua pakottamassa suhteeseen, johon et halua. Sinähän kirjoitit viihtyväsi yksin, joten mihin sinulla on kiire? Kyllä tuollaisella menolla satuttaa toista ja etenkin itseään, sillä ei tunteilla voi leikkiä vaikka olisi miten järkevä. Mutta itsepähän valintasi teet, niinkuin meistä jokainen.Huomasin juuri tuon että tuota vauhtia voi ehkä katkeroitua joskus jonka takia kyselin neuvoa. Nyt kuitenkin löytyi sopiva ratkaisu.
Kyllä minä otan jatkossa noita tilapäissuhteita harkintaani vain pelkästään. Nuo elämäni rakkaus-hömpötykset ja tuollaiset liika analysoinnit saa jäädä. Toisaalta olen varma että tällä taktiikalla todennäköisesti se oikeampi henkilö menee ohi tai jää matkan varrelle mutta olisihan sellainen varmaan tähän mennessä jo tullut vastaan. Ei sellaiseen jaksa uskoa. Samalla potentiaalisten kumppanien määrä kasvaa koska ei tarvitse vouhottaa että onkohan tarpeeksi yhteistä vai ei jos tuntuu OKlta. Jos ei miellytä niin etsii uutta sitten.
En minä itseäni tällä taktiikalla satuta. Kun ei odota mitään vaan tajuaa että eletään hetkessä lyhyen aikaa jakaen toisen kanssa joitain juttuja ja sitten jatketaan taas itsenäisesti ehkäpä seuraavan luo niin en näe tässä omalla kohdallani mitään ongelmaa. Ehkä jotakuta toista sattuu, mutta sellaista se on eikä sitä voi tietää etukäteen kukaan kuten täällä jo kerrottiin. Tosin minä tiedän nyt joten pelini on siltä osin pelattu varman päälle.
Tällä patenttiratkaisulla myös vältän tuon liian itsenäistymisen ja samalla saan olla kuitenkin vapaa liian suurista velvoitteista. Eikä tarvitse stressta toisenkaan kiinnostuksesta sen enempää koska ei tarvitse miettiä jatkoa yhtään.
Mitä tulee tuohon hyväksikäyttö juttuun niin eiköhän meistä jokainen ainakin nähdyn ja koetun perusteella käytä toisia hyväkseen ihmissuhteissa varsinkin. Pitäisi vain miettiä miten tuolle näköpiirissä olevalle neitokaiselle muotoilee asiaa mutta kunhan en lupaa mitään turhan pitkälle niin eiköhän asia ole ihan hyvin hänenkin puoleltaan.
Oikeastaan tästä tuli varsin vapauttava kokemus osittain näiden neuvojenkin kautta täällä foorumilla. Taisin oppia jotain tärkeää myös itsestäni. Tajuan tietysti etten tätä kautta tule täyttämään tuota alkuperäistä ehkä persoonani mukaista tavoitetta jonkin asteisesta sielun kumppanista mutta ei elämässä voi saada kaikkea. Käännän näin uuden lehden elämässäni. - Hjälppiääää
särkynyt nainen kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua.
Mielestäni odotuksesti eivät ole epärealistiset. Sinun tulee vain uskaltaa sanoa odotuksesi ääneen kumppanillesi. Että hän tietää, mihin pyrit, mitä odotat. Kyllä sinä löydät vielä vastinkumppanisi.
Älä lähde lyhytaikaiselle tielle. Älä satuta muita äläkä itseäsi.Kyllä ne odotukset ovat epärealistiset verrattuna siihen mitä minulla on ehkä tarjottavana toisaalta siihen mitä odotan kumppanilta koskien yhteensopivuutta sekä henkistä yhteyttä että myös sitä että millaisia ihmissuhteet ovat nykyään.
Sitä voi kuvitella kaikenlaista mutta tajusin että turhautumiseni taitaa liittyä muiden tekijöiden ohella tuohon vastinkappaleen etsintään kun todellisuudessa minun pitäisi vain etsiä joku jonka kanssa on vähän yhteistä, on hyvä olla ja viettää siinä se vähän aikaa. Sen jälkeen on taas selvillä vesillä ja myös varmaan kasvanut ihmisenä kuten tuossa aiemmin mainittiin. Samalla saa erilaisia kokemuksia ihmissuhteista.
Varmaan liian ryppyotsaisesti olen etsinyt sitä oikeaa vaikka todellisuudessa pitää vain antaa mennä ja olla ihmisten kanssa. Mitään kokeilusuhteita tai puolivakavuuksia en ala vaan todellakin lyhytaikaista yhdessäoloa.
Enemmän satuttaisin itseäni pyörimällä tuollaisella tositarkoitusella tuolla sinkkumarkkinoilla. Sitä vain turhautuisi kuten minulla oli lähellä.
Olen ehkä kestävämpi kuin moni muu joten ei tässä minua satu. Pyrin myös varmistamaan toki ettei toista satu kovin pahasti mutta jokainenhan on vastuussa lopulta itsestään enkä voi kantaa vastuuta toisten kokemista mahdollisista kolhuista.
Tuli herätys jonkin asteiseen todellisuuteen kun tajusin että se on todellakin aika lailla mahdottomuus mitä etsin tai sitä pitäisi alentua eri asteisiin suhdekokeiluihin sitä ennen. Miksi moinen jos voin olla itsenäinen ja toisaalta olla sen aikaa suhteessa kuin sattuu kiinnostamaan? - hohhoijaa...
Hjälppiääää kirjoitti:
Huomasin juuri tuon että tuota vauhtia voi ehkä katkeroitua joskus jonka takia kyselin neuvoa. Nyt kuitenkin löytyi sopiva ratkaisu.
Kyllä minä otan jatkossa noita tilapäissuhteita harkintaani vain pelkästään. Nuo elämäni rakkaus-hömpötykset ja tuollaiset liika analysoinnit saa jäädä. Toisaalta olen varma että tällä taktiikalla todennäköisesti se oikeampi henkilö menee ohi tai jää matkan varrelle mutta olisihan sellainen varmaan tähän mennessä jo tullut vastaan. Ei sellaiseen jaksa uskoa. Samalla potentiaalisten kumppanien määrä kasvaa koska ei tarvitse vouhottaa että onkohan tarpeeksi yhteistä vai ei jos tuntuu OKlta. Jos ei miellytä niin etsii uutta sitten.
En minä itseäni tällä taktiikalla satuta. Kun ei odota mitään vaan tajuaa että eletään hetkessä lyhyen aikaa jakaen toisen kanssa joitain juttuja ja sitten jatketaan taas itsenäisesti ehkäpä seuraavan luo niin en näe tässä omalla kohdallani mitään ongelmaa. Ehkä jotakuta toista sattuu, mutta sellaista se on eikä sitä voi tietää etukäteen kukaan kuten täällä jo kerrottiin. Tosin minä tiedän nyt joten pelini on siltä osin pelattu varman päälle.
Tällä patenttiratkaisulla myös vältän tuon liian itsenäistymisen ja samalla saan olla kuitenkin vapaa liian suurista velvoitteista. Eikä tarvitse stressta toisenkaan kiinnostuksesta sen enempää koska ei tarvitse miettiä jatkoa yhtään.
Mitä tulee tuohon hyväksikäyttö juttuun niin eiköhän meistä jokainen ainakin nähdyn ja koetun perusteella käytä toisia hyväkseen ihmissuhteissa varsinkin. Pitäisi vain miettiä miten tuolle näköpiirissä olevalle neitokaiselle muotoilee asiaa mutta kunhan en lupaa mitään turhan pitkälle niin eiköhän asia ole ihan hyvin hänenkin puoleltaan.
Oikeastaan tästä tuli varsin vapauttava kokemus osittain näiden neuvojenkin kautta täällä foorumilla. Taisin oppia jotain tärkeää myös itsestäni. Tajuan tietysti etten tätä kautta tule täyttämään tuota alkuperäistä ehkä persoonani mukaista tavoitetta jonkin asteisesta sielun kumppanista mutta ei elämässä voi saada kaikkea. Käännän näin uuden lehden elämässäni.Ääliö mies.
Pysy kotonasi itkemässä ja katso pornoa. Et todellakaan ole edes valmis kypsään ihmissuhteeseen. - risukko
mieltä kirjoitti:
risukon kanssa. En saanut selvää, oletko mies vai nainen, mutta kirjoitat järkevästi. Vaikka olen järkinainen, haaveilen silti siitä alkuhuumasta ja heittäytymisestä ihastuksen valtaan niin, että toinen vie jalat alta. Minulle ei ole vielä koskaan käynyt niin, olen vain kuullut tuosta tunteesta. Se on varmaa, että se alkuhuuma jossain vaiheessa haihtuu, mutta olisi edes mitä muistella. Ja luulen, että tätä tarkoitit tuolla "liimalla", mikä sitoo ihmiset yhteen. jos tuollaista alkuhuuma ei ole ollut, sitten ongelmien tullessa esiin, ei ole mitään mikä kantaa vaikeiden aikojen yli: "että on meillä joskus ollut ihanaa ja upeaa". Eli ei se alkuhuuma ole välttämättä sokaistumista ja huomioimatta toisen huonoja puolia. Eiköhän sitä ihastuta samankaltaisuuksiin ihmisessä, mitä itsessäkin on. Ainakin minä teen niin. Ja jos alkuhuumaa ei ole ollut, niin on se suhde varmasti aika paljon tylsempi. Sen aika näyttää, kestääkö suhde ja onko molemmilla halua tehdä töitä suhteen eteen. Toisesta ei voi olla koskaan täysin varma, vaikka hän vakuuttelisi mitä.
Mutta siitä olen eri mieltä, että parempi joku suhde kuin suhdetta lainkaan. Nykyään suojelen itseäni, enkä jaksa enää kokea sitä pettymystä, kun ei onnistunutkaan. en ole toivoani menettänyt ja kuljen avoimin mielin, jos joku mies haluaa valloittaa minut ja nähdä se vaiva, että tutustuu minuun ensin kunnolla ja uhraa aikaansa siihen. Olen aika perinteinen ihminen ja olen sitä miltä, että miehen on tehtävä aloite ja "iskeä" minut. En kuitenkaan ole vain jossain valtaistuimella ja odota, että se unelmien prinssi saapuu vaan olen aidosti kiinnostunut myös miehestä ja hänen asioistaan. Nykyään on vain kertakäyttökulttuuri ihmissuhteissakin, että etsitään vain hetken huumaa ja yhdenillan suhteita, joista minulla on myös kokemusta nuoruudessani. On sekin aika turhauttavaa pidemmän päälle.
Toisen mieltä on vaikea lähteä muuttamaan, niinkuin tässä tapauksessa. Mutta toivottavasti ainakin ajattelun aihetta tulee. Luulen, että aloittaja asuu pääkaupunkiseudulla, jossa kertakäyttökulttuuri ja ulkonäölliset seikat korostuu. Mutta olisin vaan halunnut luoda toivoa, että on toisenlaisiakin naisia olemassa. Tärkeintä on elää elämää, eikä jättää elämättä. Eikä voi saada mitään, jos ei itsestään anna jotain."liima" on se alkuajan iso ihastuminen/rakastuminen, ja muistikuvat siitä kenties kantavat yli vaikeuksien. Toki on muitakin asioita, jotka voivat auttaa jatkamaan yhdessä. Ja mikään ei auta siinä kohden, jos parilla ei ole kykyä sietää suhteen muuttumista toisenlaiseksi (ihmiset muuttuvat, joten suhteetkin muuttuvat).
Parempi joku suhde -jutulla tarkoitin tosiaan sitä, että minusta on arvokasta, jos on joskus elämässään uskaltanutunut aidosti suhteeseen ja rakastanut toista ihmistä. Ei se ole mikään itsestäänselvyys. Tässäkin maassa on valtavan paljon yksinäisiä miehiä ja naisia, jotka eivät ikinä ole olleet edes seksisuhteessa rakkaussuhteesta puhumattakaan. Eri asia sitten ovat ne suhteet, joissa on jotakin perustavanlaatuisesti vialla (on esim. väkivaltaa tai lasten kaltoin kohtelua). Niitä pitää yllä nurja riippuvuus ja valta-asetelma, ei rakkaus.
Jos suhde päättyy, seuraa luopumisen tuskaa, surua, raivoa - monenlaisia tunteita. Hengissä siitä kumminkin yleensä selvitään ja jotain opitaankin. Tapahtumia ei voi hallita. Ainoastaan voi ottaa vastuun omista teoistaan ja itsestään - eli tässä tapauksessa jos haluaa olla suhteessa, toimii niin, ettei itse tekemisillään tai tekemättä jättämisillään aja yhteistä paattia karille.
Tärkeintä on tosiaan elää eikä jättää elämättä epäonnistumisen tai pettymyksen pelossa. Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan tule eroamaan, on turvallisinta kiertää kaikki parisuhteet kaukaa. Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan joudu irtisanotuksi työpaikastaan, on parasta elellä omavaraistaloudessa. Onnettomuuksilta voi parhaiten välttyä pysymällä kotona neljän seinän sisällä - vaikka keittiö taisikin olla tilastojen mukaan yllättävän vaarallinen paikka. - Hjälppiääää
risukko kirjoitti:
"liima" on se alkuajan iso ihastuminen/rakastuminen, ja muistikuvat siitä kenties kantavat yli vaikeuksien. Toki on muitakin asioita, jotka voivat auttaa jatkamaan yhdessä. Ja mikään ei auta siinä kohden, jos parilla ei ole kykyä sietää suhteen muuttumista toisenlaiseksi (ihmiset muuttuvat, joten suhteetkin muuttuvat).
Parempi joku suhde -jutulla tarkoitin tosiaan sitä, että minusta on arvokasta, jos on joskus elämässään uskaltanutunut aidosti suhteeseen ja rakastanut toista ihmistä. Ei se ole mikään itsestäänselvyys. Tässäkin maassa on valtavan paljon yksinäisiä miehiä ja naisia, jotka eivät ikinä ole olleet edes seksisuhteessa rakkaussuhteesta puhumattakaan. Eri asia sitten ovat ne suhteet, joissa on jotakin perustavanlaatuisesti vialla (on esim. väkivaltaa tai lasten kaltoin kohtelua). Niitä pitää yllä nurja riippuvuus ja valta-asetelma, ei rakkaus.
Jos suhde päättyy, seuraa luopumisen tuskaa, surua, raivoa - monenlaisia tunteita. Hengissä siitä kumminkin yleensä selvitään ja jotain opitaankin. Tapahtumia ei voi hallita. Ainoastaan voi ottaa vastuun omista teoistaan ja itsestään - eli tässä tapauksessa jos haluaa olla suhteessa, toimii niin, ettei itse tekemisillään tai tekemättä jättämisillään aja yhteistä paattia karille.
Tärkeintä on tosiaan elää eikä jättää elämättä epäonnistumisen tai pettymyksen pelossa. Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan tule eroamaan, on turvallisinta kiertää kaikki parisuhteet kaukaa. Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan joudu irtisanotuksi työpaikastaan, on parasta elellä omavaraistaloudessa. Onnettomuuksilta voi parhaiten välttyä pysymällä kotona neljän seinän sisällä - vaikka keittiö taisikin olla tilastojen mukaan yllättävän vaarallinen paikka.""liima" on se alkuajan iso ihastuminen/rakastuminen, ja muistikuvat siitä kenties kantavat yli vaikeuksien. Toki on muitakin asioita, jotka voivat auttaa jatkamaan yhdessä. Ja mikään ei auta siinä kohden, jos parilla ei ole kykyä sietää suhteen muuttumista toisenlaiseksi (ihmiset muuttuvat, joten suhteetkin muuttuvat)."
Olen eri mieltä.
Todellinen liima pitemmällä välillä on se parin kiintymys toisiaan kohtaan ei koskien yhteistä alkuaikaa vaan mitä yhteistä ihmisillä ylipäätään on ja miten he jakavat sitä pitemmällä aika välillä. Yksi purkaus isosta purkista liimaa alkuaikoina ajan myötä vain muistuttaa hyvistä ajoista eikä kanna eteenpäin muuten. Pahintahan tuossa on jos tuollaiseen alkaa uskoa että se alun intohimo kantaa sen yli ettei ihmisillä ole mitään yhteistä ja värjötellään suhteessa.
"Eri asia sitten ovat ne suhteet, joissa on jotakin perustavanlaatuisesti vialla (on esim. väkivaltaa tai lasten kaltoin kohtelua). Niitä pitää yllä nurja riippuvuus ja valta-asetelma, ei rakkaus."
Ehkä ne ovat yhdessä sen alkuaikojen "liiman" takia. ;)
"Hengissä siitä kumminkin yleensä selvitään ja jotain opitaankin. Tapahtumia ei voi hallita. Ainoastaan voi ottaa vastuun omista teoistaan ja itsestään - eli tässä tapauksessa jos haluaa olla suhteessa, toimii niin, ettei itse tekemisillään tai tekemättä jättämisillään aja yhteistä paattia karille."
Tapahtumia ei voi hallita? Mitä kohtalonomaista roskaa tuo on?
Minä voin hallita omia tekojani ja se toinen omiaan joten sillä tavoinhan niitä tapahtumia hallitaan yhdessä.
Niistä varmaan selvitään hengissä mutten ainakaan itse jaksaisi käydä samaa paskaa läpi kuin esimerkiksi tuo kaverini. En tuhlaa elämääni sellaiseen. Mitä siitä on sitten opittu?
Et sinäkään ole oppinut mitään vaan etsit samalla periaatteella uutta suhdetta joka varmaan päättyy sekin sen 7 vuoden jälkeen.
"Tärkeintä on tosiaan elää eikä jättää elämättä epäonnistumisen tai pettymyksen pelossa."
Miltäs ajan tuhlaaminen kuulostaa syyksi?
Suotta sitä kääntää miksikään "epäonnistumisen tai pettymyksen peloksi" jos ei jaksa kuluttaa aikaa suhteessa joka perustuu alkuaikojen liimalle joka ei tule kestämään.
". Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan tule eroamaan, on turvallisinta kiertää kaikki parisuhteet kaukaa."
Aivan totta. Sen takia aionkin valita että valitsen lyhyitä suhteita eikä pitkiä joten voin valita milloin eroan ja eron jälkeen ei tule olo että olisi hukattu aikaa.
"Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan joudu irtisanotuksi työpaikastaan, on parasta elellä omavaraistaloudessa. "
Et sinä parisuhdetta voi verrata työpaikkaan. Vai menisitkö sinä työpaikkaan jossa sinut erotetaan töistä jos olet tehnyt hyvää työtä vain sen takia kun pomoa ei enää kiinnosta katsella naamaasi? Luottaisitko että se kestää ja alkaisit muuttaa elämääsi muuten siihen suuntaan että saat olla tuossa työpaikassa?
Ei vaan haet osa-aikaista työtä tai työtä johon et liikaa ole sitoutunut.
"Onnettomuuksilta voi parhaiten välttyä pysymällä kotona neljän seinän sisällä - vaikka keittiö taisikin olla tilastojen mukaan yllättävän vaarallinen paikka."
Ihmettelen tässä sitä että aivan yhtäkkiä minulle ehdotetaan joko-tai vaihtoehtoja vaikka juuri kerroin että valitsen vaihtoehdon siltä väliltä: Väliaikaisen suhteen johon en liikaa sitoudu ja tiedän että tulee kestämään vain vähän aikaa. Niin moni muukin nykyään tekee tosin osa uskottelee itselleen että se tulee kestämään. Minä en itselleni uskottele vaan vaihdan suhdetta tai vaihdan sinkkuuteen niin ei tule liikaa rajoitettua itseään eli sulkeuduttua neljän seinän sisälle sen toisen ihmisen toimesta.
Täydellinen ratkaisu. Olin vain niin härkäpäinen uskoen että varmaan kohtaan jonkun ihmisen jonka kanssa kolahtaa mutta tajuan että se stressi siitä että joudun ensin etsimään sitä, olemaan suhteessa ja lopulta eroamaan kun toista ei enää kiinnostakkaan on aivan liian suuri verrattuna siihen miten helppoa on olla vain sinkku sekä valita helpompi lyhyempi suhde josta voi häipyä pois kun siltä tuntuu.
Siltä osin risukko puhuit asiaa että nyt uskon ettei moisia pitkiä suhteita kannata etsiä. Ne ovat ajan- ja tunteiden hukkaa. Tämä oli hyvin avartava kokemus minulle. - Hjälppiääää
hohhoijaa... kirjoitti:
Ääliö mies.
Pysy kotonasi itkemässä ja katso pornoa. Et todellakaan ole edes valmis kypsään ihmissuhteeseen."Pysy kotonasi itkemässä ja katso pornoa. "
Harvemmin itken ja porno ei oikein sovi minulle. Ymmärrän että haluat ehdottaa minulle ensimmäisenä omaa kahta suosikki ajanvietettäsi mutta muista ettei kaikki ole samanlaisia kuin sinä.
"Et todellakaan ole edes valmis kypsään ihmissuhteeseen. "
Olisin ehkä ollut muttei sellaisia kypsiä suhteita joita etsin löydy. Olen sen nähnyt ja tulin nyt siihen johtopäätökseen.
Joten siinä suhteessa en ole valmis todellakaan mihinkään pitkään, vakavaan ja "kypsään" suhteeseen joka rakentuu asioille joista en ole kiinnostunut.
Etsin lyhyitä mutta kypsiä suhteita, hieman samanhenkisten ihmisten kanssa jotka kuitenkaan eivät liikaa perustu seksille. Helppoa ja yksinkertaista. Ehkä ulkoiset ominaisuudet sitten korostuu siinä naisessa kun lähden tuollaista suhdetta etsimään koska kyllähän toisesta pitää ulkoisestikin viehättyä. Varmaan enemmän kuin muut ominaisuudet niin ulkonäkö tulee ratkaisemaan ja se oma tunne kuin jos etsisin sitten pitempiaikaista "kypsää" suhdetta jossa olisi tarvetta kiintyä toiseen.
Yritä jaksaa ehkä sinullekin joku löytyy niin ei tarvitse purkaa minuun noita aggressioitasi ja nimitellä toista ihmistä. - että joskus..
Hjälppiääää kirjoitti:
""liima" on se alkuajan iso ihastuminen/rakastuminen, ja muistikuvat siitä kenties kantavat yli vaikeuksien. Toki on muitakin asioita, jotka voivat auttaa jatkamaan yhdessä. Ja mikään ei auta siinä kohden, jos parilla ei ole kykyä sietää suhteen muuttumista toisenlaiseksi (ihmiset muuttuvat, joten suhteetkin muuttuvat)."
Olen eri mieltä.
Todellinen liima pitemmällä välillä on se parin kiintymys toisiaan kohtaan ei koskien yhteistä alkuaikaa vaan mitä yhteistä ihmisillä ylipäätään on ja miten he jakavat sitä pitemmällä aika välillä. Yksi purkaus isosta purkista liimaa alkuaikoina ajan myötä vain muistuttaa hyvistä ajoista eikä kanna eteenpäin muuten. Pahintahan tuossa on jos tuollaiseen alkaa uskoa että se alun intohimo kantaa sen yli ettei ihmisillä ole mitään yhteistä ja värjötellään suhteessa.
"Eri asia sitten ovat ne suhteet, joissa on jotakin perustavanlaatuisesti vialla (on esim. väkivaltaa tai lasten kaltoin kohtelua). Niitä pitää yllä nurja riippuvuus ja valta-asetelma, ei rakkaus."
Ehkä ne ovat yhdessä sen alkuaikojen "liiman" takia. ;)
"Hengissä siitä kumminkin yleensä selvitään ja jotain opitaankin. Tapahtumia ei voi hallita. Ainoastaan voi ottaa vastuun omista teoistaan ja itsestään - eli tässä tapauksessa jos haluaa olla suhteessa, toimii niin, ettei itse tekemisillään tai tekemättä jättämisillään aja yhteistä paattia karille."
Tapahtumia ei voi hallita? Mitä kohtalonomaista roskaa tuo on?
Minä voin hallita omia tekojani ja se toinen omiaan joten sillä tavoinhan niitä tapahtumia hallitaan yhdessä.
Niistä varmaan selvitään hengissä mutten ainakaan itse jaksaisi käydä samaa paskaa läpi kuin esimerkiksi tuo kaverini. En tuhlaa elämääni sellaiseen. Mitä siitä on sitten opittu?
Et sinäkään ole oppinut mitään vaan etsit samalla periaatteella uutta suhdetta joka varmaan päättyy sekin sen 7 vuoden jälkeen.
"Tärkeintä on tosiaan elää eikä jättää elämättä epäonnistumisen tai pettymyksen pelossa."
Miltäs ajan tuhlaaminen kuulostaa syyksi?
Suotta sitä kääntää miksikään "epäonnistumisen tai pettymyksen peloksi" jos ei jaksa kuluttaa aikaa suhteessa joka perustuu alkuaikojen liimalle joka ei tule kestämään.
". Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan tule eroamaan, on turvallisinta kiertää kaikki parisuhteet kaukaa."
Aivan totta. Sen takia aionkin valita että valitsen lyhyitä suhteita eikä pitkiä joten voin valita milloin eroan ja eron jälkeen ei tule olo että olisi hukattu aikaa.
"Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan joudu irtisanotuksi työpaikastaan, on parasta elellä omavaraistaloudessa. "
Et sinä parisuhdetta voi verrata työpaikkaan. Vai menisitkö sinä työpaikkaan jossa sinut erotetaan töistä jos olet tehnyt hyvää työtä vain sen takia kun pomoa ei enää kiinnosta katsella naamaasi? Luottaisitko että se kestää ja alkaisit muuttaa elämääsi muuten siihen suuntaan että saat olla tuossa työpaikassa?
Ei vaan haet osa-aikaista työtä tai työtä johon et liikaa ole sitoutunut.
"Onnettomuuksilta voi parhaiten välttyä pysymällä kotona neljän seinän sisällä - vaikka keittiö taisikin olla tilastojen mukaan yllättävän vaarallinen paikka."
Ihmettelen tässä sitä että aivan yhtäkkiä minulle ehdotetaan joko-tai vaihtoehtoja vaikka juuri kerroin että valitsen vaihtoehdon siltä väliltä: Väliaikaisen suhteen johon en liikaa sitoudu ja tiedän että tulee kestämään vain vähän aikaa. Niin moni muukin nykyään tekee tosin osa uskottelee itselleen että se tulee kestämään. Minä en itselleni uskottele vaan vaihdan suhdetta tai vaihdan sinkkuuteen niin ei tule liikaa rajoitettua itseään eli sulkeuduttua neljän seinän sisälle sen toisen ihmisen toimesta.
Täydellinen ratkaisu. Olin vain niin härkäpäinen uskoen että varmaan kohtaan jonkun ihmisen jonka kanssa kolahtaa mutta tajuan että se stressi siitä että joudun ensin etsimään sitä, olemaan suhteessa ja lopulta eroamaan kun toista ei enää kiinnostakkaan on aivan liian suuri verrattuna siihen miten helppoa on olla vain sinkku sekä valita helpompi lyhyempi suhde josta voi häipyä pois kun siltä tuntuu.
Siltä osin risukko puhuit asiaa että nyt uskon ettei moisia pitkiä suhteita kannata etsiä. Ne ovat ajan- ja tunteiden hukkaa. Tämä oli hyvin avartava kokemus minulle.lueskelin tätä ketjua läpi sieltä täältä. Ensimmäisenä tuli jotenkin paha olo puolestasi. Tuo asia on aika selvästi ahdistava ja sitten siihen ahdistukseen aletaan miettiä näitä en halua ketään tai ei mitään vakavaa, ja en minä tässä mitään odota.
Onhan se selvää, että jos on pitkään sinkkuna ja haluaisi jotakin, mitä nyt ei vielä ole saanut, ja kokee pettymystä tai turhautumista se ahdistaa. Siihen haluaisin sanoa, että on vaikea olla kyynistymättä ja on ei voi oikein järjellä enää selittää sitä, miksi haluaisi jotakin, mihin ei järkevästi ajateltuna kannattaisi kokemusten puolesta uskoa. Siihen kun sekoittuu vielä ehkä epävarmuuden syntyminen sitten itsestä, että mikä on vialla, kun ei ole näin käynyt, tulee helposti kokonainen ahdistava vyyhti asioita, mihin sitten saatetaan rajustikin reagoida tai jotenkin kompensoida tilannetta ja herkästi lähdetään etsimään sitten vastakohtaisia asioita, että millä helpotetaan sitä omaa tilanteen ahdistavuutta. Ja kuinka vaikea on edes itselleen myöntää, että se voi olla äärimmäisen kipeä asia, ja voi koskea niin paljon, että mieluummin torjuu koko asian.
Helposti saattaa alkaa ajatella, ettei minulle ole oikeutta keneenkään tai että on parempi luopua haaveistaan, ja järkevästi tai kyynisesti jotenkin järkeillä itsensä tilanteesta ulos. Voi hukuttaa omat pohjimmaiset ajatuksensa ja pettymyksensä ja surunsa turhiin ihmissuhteisiin. Joku voi alkaa juomaan, toinen työnarkomaaniksi, joku käyttää ihmissuhteita. Jokatapauksessa voi käydä niin, etttä lähtee tekemään jotakin sellaista, mikä ei lopulta ole ratkaisu omien tunteiden tai pettymyksen aitoon kohtaamiseen, pitemmällä aikavälillä vaan pahentaa tilannetta.
Miten osaisi elää itsensä kanssa, että ei kieltäisi itseltä sitä tarvetta tulla rakastetuksi tai saada rakastaa, eikä kovettaisi itseään. Ettei tulisi niitä, että kun en saa, niin enhän minä olisi halunnutkaan- tilanteita. Jos ei itsellekään salli ajatusta, että tahtoisi rakastaa tai tulla rakastetuksi, kuinka sitä voisi muillekaan sallia. On tietysti surullista, että asiat ei mene aina niinkuin suunnittelee, mutta surullisempaa on se, että aina ei edes huomaa itse jatkavansa omassa elämässään samaa ketjua ja kieltää itseltään edes tarpeen tasolla asioita, mitkä oikeasti jokaiselle kuuluvat.
Lopulta ei ole olennaista löytyykö sitä elämän rakkautta vai ei, tai menettääkö sen vai ei, jokainen menettää joskus. Mutta olennaisempaa on se, miten itse elämäänsä suhtautuu ja miten kohtaa ne tilanteet, mitä ei suunnitellut, joko sinkkuna tai parisuhteessa. Molemmissa on omat pettymyksen aikansa. Toisilla lähtevät ne parisuhteenkin ongelmat samasta asiasta, kun toinen ei ole se, mitä toivoi, ja ei osata käsitellä sitä asiaa tai pettymystä, voidaan ajatella, ettei tässä nyt sitten enää ole halua rakastaakaan, eikä edes yritä ja antaa kaiken kaatua. - Hjälppiääää
että joskus.. kirjoitti:
lueskelin tätä ketjua läpi sieltä täältä. Ensimmäisenä tuli jotenkin paha olo puolestasi. Tuo asia on aika selvästi ahdistava ja sitten siihen ahdistukseen aletaan miettiä näitä en halua ketään tai ei mitään vakavaa, ja en minä tässä mitään odota.
Onhan se selvää, että jos on pitkään sinkkuna ja haluaisi jotakin, mitä nyt ei vielä ole saanut, ja kokee pettymystä tai turhautumista se ahdistaa. Siihen haluaisin sanoa, että on vaikea olla kyynistymättä ja on ei voi oikein järjellä enää selittää sitä, miksi haluaisi jotakin, mihin ei järkevästi ajateltuna kannattaisi kokemusten puolesta uskoa. Siihen kun sekoittuu vielä ehkä epävarmuuden syntyminen sitten itsestä, että mikä on vialla, kun ei ole näin käynyt, tulee helposti kokonainen ahdistava vyyhti asioita, mihin sitten saatetaan rajustikin reagoida tai jotenkin kompensoida tilannetta ja herkästi lähdetään etsimään sitten vastakohtaisia asioita, että millä helpotetaan sitä omaa tilanteen ahdistavuutta. Ja kuinka vaikea on edes itselleen myöntää, että se voi olla äärimmäisen kipeä asia, ja voi koskea niin paljon, että mieluummin torjuu koko asian.
Helposti saattaa alkaa ajatella, ettei minulle ole oikeutta keneenkään tai että on parempi luopua haaveistaan, ja järkevästi tai kyynisesti jotenkin järkeillä itsensä tilanteesta ulos. Voi hukuttaa omat pohjimmaiset ajatuksensa ja pettymyksensä ja surunsa turhiin ihmissuhteisiin. Joku voi alkaa juomaan, toinen työnarkomaaniksi, joku käyttää ihmissuhteita. Jokatapauksessa voi käydä niin, etttä lähtee tekemään jotakin sellaista, mikä ei lopulta ole ratkaisu omien tunteiden tai pettymyksen aitoon kohtaamiseen, pitemmällä aikavälillä vaan pahentaa tilannetta.
Miten osaisi elää itsensä kanssa, että ei kieltäisi itseltä sitä tarvetta tulla rakastetuksi tai saada rakastaa, eikä kovettaisi itseään. Ettei tulisi niitä, että kun en saa, niin enhän minä olisi halunnutkaan- tilanteita. Jos ei itsellekään salli ajatusta, että tahtoisi rakastaa tai tulla rakastetuksi, kuinka sitä voisi muillekaan sallia. On tietysti surullista, että asiat ei mene aina niinkuin suunnittelee, mutta surullisempaa on se, että aina ei edes huomaa itse jatkavansa omassa elämässään samaa ketjua ja kieltää itseltään edes tarpeen tasolla asioita, mitkä oikeasti jokaiselle kuuluvat.
Lopulta ei ole olennaista löytyykö sitä elämän rakkautta vai ei, tai menettääkö sen vai ei, jokainen menettää joskus. Mutta olennaisempaa on se, miten itse elämäänsä suhtautuu ja miten kohtaa ne tilanteet, mitä ei suunnitellut, joko sinkkuna tai parisuhteessa. Molemmissa on omat pettymyksen aikansa. Toisilla lähtevät ne parisuhteenkin ongelmat samasta asiasta, kun toinen ei ole se, mitä toivoi, ja ei osata käsitellä sitä asiaa tai pettymystä, voidaan ajatella, ettei tässä nyt sitten enää ole halua rakastaakaan, eikä edes yritä ja antaa kaiken kaatua."lueskelin tätä ketjua läpi sieltä täältä. Ensimmäisenä tuli jotenkin paha olo puolestasi. Tuo asia on aika selvästi ahdistava ja sitten siihen ahdistukseen aletaan miettiä näitä en halua ketään tai ei mitään vakavaa, ja en minä tässä mitään odota."
Mitäs sitten pitäisi miettiä?
Ihan kuin tähän olisi joku "oikea ratkaisu" olemassa joka johtaa johonkin parempaan tilaan. Aivan kuin minun pitäisi tahtoa jotain vakavaa ihan väkisin.
Ehkä joskus odotin ihan vakavalla mielellä suhdetta joka lähtee kiintymyksestä ja jossa rakastetaan ja joka kestää pitkään.
Tässäkin ketjussa on todistettu jo tuhat kertaa että odotan mahdottomia.
Yksinkertaisesti asia on niin etten lähde leikkimään tuolla että etsin vakavaa suhdetta jos lopputulos on että viiden vuoden päästä selittelen sormi suussa itselleni että tulipahan tässä opittua itsestä jotain vaikka odotin paljon enemmän ja pitempää. En todellakaan lähde leikkimään puolivakavia "kestääkö vai eikö kestä" arpajaisia. Olen mieluummin yksin mutta toisaalta miksen etsisi suhdetta jossa ei tarvitse olla sitä viittä vuotta?
Jos tuollaista vakavampaa ei ole luvassa johon voi luottaa niin parempi muuttaa niitä tavoitteita ja tyytyä erilaiseen valintaan sekä olla onnellinen siitä.Tässä suhteessa siis lyhyempään suhteeseen jolloin ei suotta odota mitään enempää eikä myöskään kuluta aikaa suhteessa enempää kuin on itselle tarve. Toki toinen voi pettyä mutta enhän minä ole vastuussa heidän unelmistaan.
Ei minua sinkkuna olo sitä paitsi ahdista vaan huolettaa se että ei kohta enää osaa olla suhteessa lainkaan ja toisaalta se että oli joskus unelma joka ei varmaan toteudu jo sen takia että nykyään nämä ihmissuhdemarkkinat ovat sellaiset ettei tuollaiset suhteet ole yleisiä. Saa kuulla myös tällaista että "koskaan ei elämästä tiiä" ja "et sä ennalta voi tietää". Tajusin nyt että tuosta ristiriidasta ne ajatukset tähän ketjuun kasaantui päässä. Olin tajuamassa että suuntaa pitää muuttaa mutten tiennyt miten. Nyt tiedän.
"Onhan se selvää, ..., ja voi koskea niin paljon, että mieluummin torjuu koko asian."
Mikä tässä torjutaan?
Pitääkö sitten voivotella yksinään ja ahdistua yksin olosta, itkeä purnata odottaa ja toivoa sekä itkeä yössä yksin ja sitten lopulta mennä kylmään hautaan ikisinkkuna vai sitten esitellä itseään ihmisten parissa, treffata, deitata, tapailla, seurustella, kokeilla, yrittää, rakentaa unelmia, suunnitella, palvoa, mielistellä, kylvää siementä kunnes viiden vuoden päästä huomataan että ihminen on täysin väärä tai toinen toteaa että "mä oon kyllästynyt suhun"?
Ei kiitos molemmille vaihtoehdoille. Teen toisenlaisen, oman valintani.
Ei tässä mitään vastakohtia etsitä tieten tahtoen tai "paeta mitään" vaan selvää linjaa miten saavuttaa jotakin joka täyttää tietyt ehdot.
Kai nyt jokainen tahtoo saavuttaa jotakin eikä vain unelmoida turhaan jostakin?
Jos tuo alkuperäinen unelma on mahdoton saavuttaa niin muutetaan unelmia toisenlaiseksi, jotka voi saavuttaa. Turha haaveilu on syvältä. - Hjälppiääää
Hjälppiääää kirjoitti:
"lueskelin tätä ketjua läpi sieltä täältä. Ensimmäisenä tuli jotenkin paha olo puolestasi. Tuo asia on aika selvästi ahdistava ja sitten siihen ahdistukseen aletaan miettiä näitä en halua ketään tai ei mitään vakavaa, ja en minä tässä mitään odota."
Mitäs sitten pitäisi miettiä?
Ihan kuin tähän olisi joku "oikea ratkaisu" olemassa joka johtaa johonkin parempaan tilaan. Aivan kuin minun pitäisi tahtoa jotain vakavaa ihan väkisin.
Ehkä joskus odotin ihan vakavalla mielellä suhdetta joka lähtee kiintymyksestä ja jossa rakastetaan ja joka kestää pitkään.
Tässäkin ketjussa on todistettu jo tuhat kertaa että odotan mahdottomia.
Yksinkertaisesti asia on niin etten lähde leikkimään tuolla että etsin vakavaa suhdetta jos lopputulos on että viiden vuoden päästä selittelen sormi suussa itselleni että tulipahan tässä opittua itsestä jotain vaikka odotin paljon enemmän ja pitempää. En todellakaan lähde leikkimään puolivakavia "kestääkö vai eikö kestä" arpajaisia. Olen mieluummin yksin mutta toisaalta miksen etsisi suhdetta jossa ei tarvitse olla sitä viittä vuotta?
Jos tuollaista vakavampaa ei ole luvassa johon voi luottaa niin parempi muuttaa niitä tavoitteita ja tyytyä erilaiseen valintaan sekä olla onnellinen siitä.Tässä suhteessa siis lyhyempään suhteeseen jolloin ei suotta odota mitään enempää eikä myöskään kuluta aikaa suhteessa enempää kuin on itselle tarve. Toki toinen voi pettyä mutta enhän minä ole vastuussa heidän unelmistaan.
Ei minua sinkkuna olo sitä paitsi ahdista vaan huolettaa se että ei kohta enää osaa olla suhteessa lainkaan ja toisaalta se että oli joskus unelma joka ei varmaan toteudu jo sen takia että nykyään nämä ihmissuhdemarkkinat ovat sellaiset ettei tuollaiset suhteet ole yleisiä. Saa kuulla myös tällaista että "koskaan ei elämästä tiiä" ja "et sä ennalta voi tietää". Tajusin nyt että tuosta ristiriidasta ne ajatukset tähän ketjuun kasaantui päässä. Olin tajuamassa että suuntaa pitää muuttaa mutten tiennyt miten. Nyt tiedän.
"Onhan se selvää, ..., ja voi koskea niin paljon, että mieluummin torjuu koko asian."
Mikä tässä torjutaan?
Pitääkö sitten voivotella yksinään ja ahdistua yksin olosta, itkeä purnata odottaa ja toivoa sekä itkeä yössä yksin ja sitten lopulta mennä kylmään hautaan ikisinkkuna vai sitten esitellä itseään ihmisten parissa, treffata, deitata, tapailla, seurustella, kokeilla, yrittää, rakentaa unelmia, suunnitella, palvoa, mielistellä, kylvää siementä kunnes viiden vuoden päästä huomataan että ihminen on täysin väärä tai toinen toteaa että "mä oon kyllästynyt suhun"?
Ei kiitos molemmille vaihtoehdoille. Teen toisenlaisen, oman valintani.
Ei tässä mitään vastakohtia etsitä tieten tahtoen tai "paeta mitään" vaan selvää linjaa miten saavuttaa jotakin joka täyttää tietyt ehdot.
Kai nyt jokainen tahtoo saavuttaa jotakin eikä vain unelmoida turhaan jostakin?
Jos tuo alkuperäinen unelma on mahdoton saavuttaa niin muutetaan unelmia toisenlaiseksi, jotka voi saavuttaa. Turha haaveilu on syvältä."Helposti saattaa alkaa ajatella,... tai pettymyksen aitoon kohtaamiseen, pitemmällä aikavälillä vaan pahentaa tilannetta."
Totuus on etten välitä jostain tunteista paljoakaan jos ne perustuvat valheille. Tokihan sellainen syvempi rakkaus olisi ollut kiva kokea mutta mitä väliä sillä on jos sellaista ei löydy tai siinä illuusiossa eletään joku viisi vuotta? Tai jos sen löytääkseen pitää nöyryyttää itseään eri tavoilla sekä alentua joihinkin alkeellisiin rituaaleihin miten sosiaalisesti hyväksyttyihin normeihin miten asioiden pitäisi mennä mutta lopputulos on silti hyvin epävarma?
Tunteita on erilaisia ja aiemmin latasin odotukseni noihin tunteisiin pitempiaikaisesta kiintymyksestä, yhdessäolosta ja kumppanuudesta. Nyt luovun niistä ja etsin erilaisia tunnetiloja kuten helppoa yhdessäoloa ja miettimättä sitä että kestääkö suhde pitkään tai onko toisesta pitkään suhteeseen.
Tämä on nimenomaan oiva ratkaisu.
"Miten osaisi elää itsensä kanssa, ... ja kieltää itseltään edes tarpeen tasolla asioita, mitkä oikeasti jokaiselle kuuluvat."
Minä ainakin katkaisen tämän turhan ketjun elämässäni tällä tavoin. Jos jatkaisin samalla linjalla ja odottaisin jotain saapuvaksi jota ei tule eli kestävää ihmissuhdetta ja ihmistä johon voi luottaa kuin kallioon (huvittavaa muuten että mieheltä odotetaan tällaista mutta jos kyseessä on nainen niin tällaista ei saisi/voisi odottaa :D). Nyt lopetan sen kallion etsintäni johon aallot murtuvat ja mielelläni otan jonkun kiihkeämmän, ehkäpä ulkoisesti miellyttävän muttei luonteeltaan niin mielenkiintoisen tai yhteensopivan naisen lyhyeen yhdessäoloon. Tiedän ettei tuollaisesta kehity sen pitempään varsinkin kun sen niin päätän mutta hyvä niin. Sitä tahdonkin.
Mennään sillä tunteella eikä mietitä, pähkäillä, järkeillä tai analysoida enää. Siitähän minua tässä arvosteltiin ja varmasti osa naisista jo sen takia ei ole ollut minusta kiinnostunut aiemmin. Ja keskitytään siihen tuossa aiemmin mainittuun "liimaan". Ja kun tuubi on tyhjä niin vaihdetaan kiinnostuksen kohdetta tai kuljetaan itsenäisesti jonkin aikaa. ;)
"Lopulta ei ole olennaista löytyykö sitä elämän rakkautta vai ei, ...ttei tässä nyt sitten enää ole halua rakastaakaan, eikä edes yritä ja antaa kaiken kaatua."
Varmaan mutta omalla kohdallani tuo "elämän rakkauden" etsiminen loppui.
Oikeastaan koko ajatus tuntuu nyt niin naurettavalta. Tuollaisia sopivia ihmisiä on kuitenkin vähän ja nykyisten ihmissuhteiden tila sellainen että se ei tapahdu kuin harvoille ja valituille tietyissä olosuhteissa. Eikä minulla ole sellaisia olosuhteita kuten sopivia kaveripiirejä joista sielunkumppanin voisi bongata. Toisaalta ihan ok hyvää seuraa voi bongata jonka seurassa jaksaa viihtyä sen vajaan tai hieman yli vuoden jonka jälkeen voi taas olla vapaa etsien ehkä taas uutta kun tuntuu siltä. Tuo eka vastaaja tässä ketjussa oli pitkälle oikeassa. Tilanteeni on hyvä ja oikeastaan aika vaivaton.
Olen aiemmin ollut kovin typerä kun kuvittelen että joku ymmärtäisi nuoremmista naisista varsinkin mitä etsin. Osa taas on sitten niin epätoivoisia ja epäitsenäisiä tai haikailevat sitä lapsen kanssa elämää etten näe moiselle elämässäni tilaa.
Itsenäisyydestä ja riippumattomuudestani on tullut minulle kuitenkin elämän kulmakiviä kun sopivaa parisuhdetta ei ole löytynyt mutta olisi omituista jäädä
makaamaan laakereilleen odotellen jotain joka ehkä sitten todentuisi kun olisin lähempänä 40 vuotias.
Ajattelin ettei tänne palstalle kirjoittamisesta olisi varmaan hyötyä, mutta ajattelin ettei siitä olisi haittaakaan.
Nyt huomaan että sain tätä kautta vastauksia joita etsinkin itsestäni. - Hjälppiääää
että joskus.. kirjoitti:
lueskelin tätä ketjua läpi sieltä täältä. Ensimmäisenä tuli jotenkin paha olo puolestasi. Tuo asia on aika selvästi ahdistava ja sitten siihen ahdistukseen aletaan miettiä näitä en halua ketään tai ei mitään vakavaa, ja en minä tässä mitään odota.
Onhan se selvää, että jos on pitkään sinkkuna ja haluaisi jotakin, mitä nyt ei vielä ole saanut, ja kokee pettymystä tai turhautumista se ahdistaa. Siihen haluaisin sanoa, että on vaikea olla kyynistymättä ja on ei voi oikein järjellä enää selittää sitä, miksi haluaisi jotakin, mihin ei järkevästi ajateltuna kannattaisi kokemusten puolesta uskoa. Siihen kun sekoittuu vielä ehkä epävarmuuden syntyminen sitten itsestä, että mikä on vialla, kun ei ole näin käynyt, tulee helposti kokonainen ahdistava vyyhti asioita, mihin sitten saatetaan rajustikin reagoida tai jotenkin kompensoida tilannetta ja herkästi lähdetään etsimään sitten vastakohtaisia asioita, että millä helpotetaan sitä omaa tilanteen ahdistavuutta. Ja kuinka vaikea on edes itselleen myöntää, että se voi olla äärimmäisen kipeä asia, ja voi koskea niin paljon, että mieluummin torjuu koko asian.
Helposti saattaa alkaa ajatella, ettei minulle ole oikeutta keneenkään tai että on parempi luopua haaveistaan, ja järkevästi tai kyynisesti jotenkin järkeillä itsensä tilanteesta ulos. Voi hukuttaa omat pohjimmaiset ajatuksensa ja pettymyksensä ja surunsa turhiin ihmissuhteisiin. Joku voi alkaa juomaan, toinen työnarkomaaniksi, joku käyttää ihmissuhteita. Jokatapauksessa voi käydä niin, etttä lähtee tekemään jotakin sellaista, mikä ei lopulta ole ratkaisu omien tunteiden tai pettymyksen aitoon kohtaamiseen, pitemmällä aikavälillä vaan pahentaa tilannetta.
Miten osaisi elää itsensä kanssa, että ei kieltäisi itseltä sitä tarvetta tulla rakastetuksi tai saada rakastaa, eikä kovettaisi itseään. Ettei tulisi niitä, että kun en saa, niin enhän minä olisi halunnutkaan- tilanteita. Jos ei itsellekään salli ajatusta, että tahtoisi rakastaa tai tulla rakastetuksi, kuinka sitä voisi muillekaan sallia. On tietysti surullista, että asiat ei mene aina niinkuin suunnittelee, mutta surullisempaa on se, että aina ei edes huomaa itse jatkavansa omassa elämässään samaa ketjua ja kieltää itseltään edes tarpeen tasolla asioita, mitkä oikeasti jokaiselle kuuluvat.
Lopulta ei ole olennaista löytyykö sitä elämän rakkautta vai ei, tai menettääkö sen vai ei, jokainen menettää joskus. Mutta olennaisempaa on se, miten itse elämäänsä suhtautuu ja miten kohtaa ne tilanteet, mitä ei suunnitellut, joko sinkkuna tai parisuhteessa. Molemmissa on omat pettymyksen aikansa. Toisilla lähtevät ne parisuhteenkin ongelmat samasta asiasta, kun toinen ei ole se, mitä toivoi, ja ei osata käsitellä sitä asiaa tai pettymystä, voidaan ajatella, ettei tässä nyt sitten enää ole halua rakastaakaan, eikä edes yritä ja antaa kaiken kaatua."lueskelin tätä ketjua läpi sieltä täältä. Ensimmäisenä tuli jotenkin paha olo puolestasi"
Kiitokset huolenpidostasi kuitekin.
Myötätunnolla ja säälillä tosin harvemmin mies saa parisuhdetta aikaiseksi naisen kanssa.
Ehkä tämä oli niitä elämän oppitunteja joita osa oppii ihmissuhteissa kuten tämä yksi kaverini joista kerroin. Tosin aivan baarikaatoja en itse viitsi etsiä, mutta kuitenkin selvästi kevyempää ja lyhytaikaista kuin tuo alkuperäinen suunnitelmani.
Moni ihminen ajattelee että tuollainen rakkaus on mahdollista muuten jonka takia montaa suhdetta kokeilevat. Mutta ei se varmaan ole monellekaan. Pitkässä juoksussa totuus paljastuu. Suotta sitä tuulimyllyjä vastaan sitten taistelee e ja yrittää saavuttaa jotain olematonta.
Ehkä joku teistä tsemppareista löytää oman elämänsä rakkauden ja elää pitkän hyvän onnellisen suhteen hänen kanssaan. Kohtaloita on monia. - risukko
Hjälppiääää kirjoitti:
""liima" on se alkuajan iso ihastuminen/rakastuminen, ja muistikuvat siitä kenties kantavat yli vaikeuksien. Toki on muitakin asioita, jotka voivat auttaa jatkamaan yhdessä. Ja mikään ei auta siinä kohden, jos parilla ei ole kykyä sietää suhteen muuttumista toisenlaiseksi (ihmiset muuttuvat, joten suhteetkin muuttuvat)."
Olen eri mieltä.
Todellinen liima pitemmällä välillä on se parin kiintymys toisiaan kohtaan ei koskien yhteistä alkuaikaa vaan mitä yhteistä ihmisillä ylipäätään on ja miten he jakavat sitä pitemmällä aika välillä. Yksi purkaus isosta purkista liimaa alkuaikoina ajan myötä vain muistuttaa hyvistä ajoista eikä kanna eteenpäin muuten. Pahintahan tuossa on jos tuollaiseen alkaa uskoa että se alun intohimo kantaa sen yli ettei ihmisillä ole mitään yhteistä ja värjötellään suhteessa.
"Eri asia sitten ovat ne suhteet, joissa on jotakin perustavanlaatuisesti vialla (on esim. väkivaltaa tai lasten kaltoin kohtelua). Niitä pitää yllä nurja riippuvuus ja valta-asetelma, ei rakkaus."
Ehkä ne ovat yhdessä sen alkuaikojen "liiman" takia. ;)
"Hengissä siitä kumminkin yleensä selvitään ja jotain opitaankin. Tapahtumia ei voi hallita. Ainoastaan voi ottaa vastuun omista teoistaan ja itsestään - eli tässä tapauksessa jos haluaa olla suhteessa, toimii niin, ettei itse tekemisillään tai tekemättä jättämisillään aja yhteistä paattia karille."
Tapahtumia ei voi hallita? Mitä kohtalonomaista roskaa tuo on?
Minä voin hallita omia tekojani ja se toinen omiaan joten sillä tavoinhan niitä tapahtumia hallitaan yhdessä.
Niistä varmaan selvitään hengissä mutten ainakaan itse jaksaisi käydä samaa paskaa läpi kuin esimerkiksi tuo kaverini. En tuhlaa elämääni sellaiseen. Mitä siitä on sitten opittu?
Et sinäkään ole oppinut mitään vaan etsit samalla periaatteella uutta suhdetta joka varmaan päättyy sekin sen 7 vuoden jälkeen.
"Tärkeintä on tosiaan elää eikä jättää elämättä epäonnistumisen tai pettymyksen pelossa."
Miltäs ajan tuhlaaminen kuulostaa syyksi?
Suotta sitä kääntää miksikään "epäonnistumisen tai pettymyksen peloksi" jos ei jaksa kuluttaa aikaa suhteessa joka perustuu alkuaikojen liimalle joka ei tule kestämään.
". Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan tule eroamaan, on turvallisinta kiertää kaikki parisuhteet kaukaa."
Aivan totta. Sen takia aionkin valita että valitsen lyhyitä suhteita eikä pitkiä joten voin valita milloin eroan ja eron jälkeen ei tule olo että olisi hukattu aikaa.
"Jos haluaa olla aivan varma siitä, ettei koskaan joudu irtisanotuksi työpaikastaan, on parasta elellä omavaraistaloudessa. "
Et sinä parisuhdetta voi verrata työpaikkaan. Vai menisitkö sinä työpaikkaan jossa sinut erotetaan töistä jos olet tehnyt hyvää työtä vain sen takia kun pomoa ei enää kiinnosta katsella naamaasi? Luottaisitko että se kestää ja alkaisit muuttaa elämääsi muuten siihen suuntaan että saat olla tuossa työpaikassa?
Ei vaan haet osa-aikaista työtä tai työtä johon et liikaa ole sitoutunut.
"Onnettomuuksilta voi parhaiten välttyä pysymällä kotona neljän seinän sisällä - vaikka keittiö taisikin olla tilastojen mukaan yllättävän vaarallinen paikka."
Ihmettelen tässä sitä että aivan yhtäkkiä minulle ehdotetaan joko-tai vaihtoehtoja vaikka juuri kerroin että valitsen vaihtoehdon siltä väliltä: Väliaikaisen suhteen johon en liikaa sitoudu ja tiedän että tulee kestämään vain vähän aikaa. Niin moni muukin nykyään tekee tosin osa uskottelee itselleen että se tulee kestämään. Minä en itselleni uskottele vaan vaihdan suhdetta tai vaihdan sinkkuuteen niin ei tule liikaa rajoitettua itseään eli sulkeuduttua neljän seinän sisälle sen toisen ihmisen toimesta.
Täydellinen ratkaisu. Olin vain niin härkäpäinen uskoen että varmaan kohtaan jonkun ihmisen jonka kanssa kolahtaa mutta tajuan että se stressi siitä että joudun ensin etsimään sitä, olemaan suhteessa ja lopulta eroamaan kun toista ei enää kiinnostakkaan on aivan liian suuri verrattuna siihen miten helppoa on olla vain sinkku sekä valita helpompi lyhyempi suhde josta voi häipyä pois kun siltä tuntuu.
Siltä osin risukko puhuit asiaa että nyt uskon ettei moisia pitkiä suhteita kannata etsiä. Ne ovat ajan- ja tunteiden hukkaa. Tämä oli hyvin avartava kokemus minulle.erotetaan rakastUminen ja rakastAminen toisistaan - minä olen siitä "liimasta" puhunut yhtäläisyysmerkeillä rakastUmisen kanssa. RakastAminen on enemmän tahtoa kuin tunnetta - ja siinä voi vastata vain omasta tontistaan. Vaikka esim. avioliittokaavoissa kysytään "tahdotko rakastaa", niin tahto tai keinot rakkauden ilmaisemiseen voivat kadota. Silti on vilpittömästi alussa rakastettu ja uskottu, että suhde jatkuu. Ihmissuhteessa viisi, kymmenen, viisitoista tai kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Ei alussa voi tietää, mihin tilanteeseen sitoutuu myöhemmin. Jos puoliso on tehnyt konkurssin ja päätynyt velkasaneeraukseen, haluanko edelleen olla hänen rinnallaan? Jos itse huomaan, että olen kantanut vastuun suhteen arkiasioista ja toinen on vapaamatkustajana, kykenemmekö muuttamaan tilannetta paremmaksi? Jos jompi kumpi on hankkinut sivusuhteen, voimmeko jatkaa yhdessä? Jos jompi kumpi sairastuu vakavasti, onko toinen valmis jäämään muuttuneeseen suhteeseen, jossa kenties joutuu toisen omahoitajaksi? Jotkut suhteet jatkuvat. Kaikki eivät jatku. Se, etteivät kaikki suhteet jatku, ei ole syy olla tavoittelematta pitkää suhdetta.
Olen käsittänyt, että sinä ajattelet suhteen kestävän paremmin, jos suhde ei ala ihastumisella. Yritän tässä vääntää rautalangasta, ettei ole mitään kaavaa, jolla suhde päätyisi juuri tiettyyn lopputulokseen (eroon tai eron välttämiseen). En tiedä, miten sinä hallitset elämääsi. Miten eliminoit onnettomuudet ja sairastumiset? Etkö unohda? Etkö käsitä väärin? Ylläty? Nuo - onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset, yllätykset - vaikuttavat parisuhteessa, vaikuttavat potenssiin kaksi, sillä suhteessa on kahden ihmisen onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset etc.
Miten aikaa voi hukata? Miten aika pitäisi käyttää, jotta se olisi ei-hukattu? Mistä tiedät, että olet hukannut aikaa?
RakastUminen ei selitä suhteen alkamista - niin kuin taisin tuossa yllä jo kirjoittaa, minun päättyneessä suhteessani ex-puolisko sanoo, ettei koskaan ollut intohimoisesti rakastUnut minuun. Suhteemme ei kestänyt, vaikka alussa ei ollutkaan yhteistä huumaa. Olimme tietyllä tavalla samanlaisia, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, jopa työpaikkamme ovat samalla alalla. Minä kuvittelin, etten ikinä eroaisi. On aika lailla tarpeellista joutua sellaisten tilanteitten eteen, joissa omasta mielestä mahdoton asia toteutuu. Se nostaa itsestä esiin erilaisia puolia. Olenkin myös jotain muuta kuin olin kuvitellut. Puoliskokin oli jotain muuta kuin olin kuvitellut. Mihin "hukkaan" nyt olen aikaa heittänyt, kun olen tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen oppinut asioita, joita en muuta kautta olisi oppinut? - neitokainen*****
risukko kirjoitti:
erotetaan rakastUminen ja rakastAminen toisistaan - minä olen siitä "liimasta" puhunut yhtäläisyysmerkeillä rakastUmisen kanssa. RakastAminen on enemmän tahtoa kuin tunnetta - ja siinä voi vastata vain omasta tontistaan. Vaikka esim. avioliittokaavoissa kysytään "tahdotko rakastaa", niin tahto tai keinot rakkauden ilmaisemiseen voivat kadota. Silti on vilpittömästi alussa rakastettu ja uskottu, että suhde jatkuu. Ihmissuhteessa viisi, kymmenen, viisitoista tai kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Ei alussa voi tietää, mihin tilanteeseen sitoutuu myöhemmin. Jos puoliso on tehnyt konkurssin ja päätynyt velkasaneeraukseen, haluanko edelleen olla hänen rinnallaan? Jos itse huomaan, että olen kantanut vastuun suhteen arkiasioista ja toinen on vapaamatkustajana, kykenemmekö muuttamaan tilannetta paremmaksi? Jos jompi kumpi on hankkinut sivusuhteen, voimmeko jatkaa yhdessä? Jos jompi kumpi sairastuu vakavasti, onko toinen valmis jäämään muuttuneeseen suhteeseen, jossa kenties joutuu toisen omahoitajaksi? Jotkut suhteet jatkuvat. Kaikki eivät jatku. Se, etteivät kaikki suhteet jatku, ei ole syy olla tavoittelematta pitkää suhdetta.
Olen käsittänyt, että sinä ajattelet suhteen kestävän paremmin, jos suhde ei ala ihastumisella. Yritän tässä vääntää rautalangasta, ettei ole mitään kaavaa, jolla suhde päätyisi juuri tiettyyn lopputulokseen (eroon tai eron välttämiseen). En tiedä, miten sinä hallitset elämääsi. Miten eliminoit onnettomuudet ja sairastumiset? Etkö unohda? Etkö käsitä väärin? Ylläty? Nuo - onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset, yllätykset - vaikuttavat parisuhteessa, vaikuttavat potenssiin kaksi, sillä suhteessa on kahden ihmisen onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset etc.
Miten aikaa voi hukata? Miten aika pitäisi käyttää, jotta se olisi ei-hukattu? Mistä tiedät, että olet hukannut aikaa?
RakastUminen ei selitä suhteen alkamista - niin kuin taisin tuossa yllä jo kirjoittaa, minun päättyneessä suhteessani ex-puolisko sanoo, ettei koskaan ollut intohimoisesti rakastUnut minuun. Suhteemme ei kestänyt, vaikka alussa ei ollutkaan yhteistä huumaa. Olimme tietyllä tavalla samanlaisia, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, jopa työpaikkamme ovat samalla alalla. Minä kuvittelin, etten ikinä eroaisi. On aika lailla tarpeellista joutua sellaisten tilanteitten eteen, joissa omasta mielestä mahdoton asia toteutuu. Se nostaa itsestä esiin erilaisia puolia. Olenkin myös jotain muuta kuin olin kuvitellut. Puoliskokin oli jotain muuta kuin olin kuvitellut. Mihin "hukkaan" nyt olen aikaa heittänyt, kun olen tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen oppinut asioita, joita en muuta kautta olisi oppinut?En toivo sinulle,
että jossakin
metsäpolulla
kohtaisit valkean kauriin
tai kuninkaan pojan
tai haltiattaren,
joka tekisi sinut rikkaaksi.
Vaan että sinulla olisi
silmät joilla huomaat,
kun sinua vastaan tulee tiellä ihme.
Sillä ihmeisiin
ei tarvita satuja,
vaan näkevät silmät
ja sydän
joka ymmärtää
kiittää ihmeestä.
Mitä sinulle toivoisin?
En sitä, että olisit kaunein
puu tämän maan päällä. En sitä että
aina, vuodesta vuoteen kaikilla oksillasi
loistaisi kukkia. Vaan että joskus johonkin
oksaan puhkeaisi kukka, että joskus
syntyisi jotain kaunista, että
rakkauden sana joskus tavoittaisi
jonkun sydämen, sitä
sinulle toivon.
En toivo sinulle elämää,
jossa ei ole vaivaa eikä haasteita,
sillä mitä sinä tekisit sellaisella elämällä.
Sen sijaan toivon,
ettei elämäsi valu hukkaan,
toivon sinulle kätten ja sydämen voimaa.
Että vilja kasvaisi aurasi jäljissä,
ruumiin ja sielun leipä
ja että olkien seassa vilkkuisi aina kukkia.
En toivo sinusta ihmistä,
joka on suorakulmainen ruumiiltaan ja sielultaan,
sileä ja pysty kuin poppeli tai elegantti kuin sypressi.
Vaan toivoisin,
että sinä kaiken sen kanssa
mitä sinussa on köyryä ja kiemuraa
saisit elää hyvällä kasvupaikalla taivaan valossa,
niin että sekin sinussa,
mikä ei ole onnistunut hienosti
saisi olla arvossaan
ja sekin mikä sinussa ja työssäsi
on pahkuraista ja keskeneräistä
löytäisi suojan Jumalan armossa.
Jörg Zink Kirjasta Mitä sinulle toivoisin
Tuota minä Sinulle toivon. Kirja on muuten yksi parhaimmista. Tuossa vain pätkä sen kauniista sanoista. Ainakin minua on auttanut ja antanut voimaa. Ethän luovuta kauniista päämääristäsi. Se on aitoa Sinussa. - Hjälppiääää
risukko kirjoitti:
erotetaan rakastUminen ja rakastAminen toisistaan - minä olen siitä "liimasta" puhunut yhtäläisyysmerkeillä rakastUmisen kanssa. RakastAminen on enemmän tahtoa kuin tunnetta - ja siinä voi vastata vain omasta tontistaan. Vaikka esim. avioliittokaavoissa kysytään "tahdotko rakastaa", niin tahto tai keinot rakkauden ilmaisemiseen voivat kadota. Silti on vilpittömästi alussa rakastettu ja uskottu, että suhde jatkuu. Ihmissuhteessa viisi, kymmenen, viisitoista tai kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Ei alussa voi tietää, mihin tilanteeseen sitoutuu myöhemmin. Jos puoliso on tehnyt konkurssin ja päätynyt velkasaneeraukseen, haluanko edelleen olla hänen rinnallaan? Jos itse huomaan, että olen kantanut vastuun suhteen arkiasioista ja toinen on vapaamatkustajana, kykenemmekö muuttamaan tilannetta paremmaksi? Jos jompi kumpi on hankkinut sivusuhteen, voimmeko jatkaa yhdessä? Jos jompi kumpi sairastuu vakavasti, onko toinen valmis jäämään muuttuneeseen suhteeseen, jossa kenties joutuu toisen omahoitajaksi? Jotkut suhteet jatkuvat. Kaikki eivät jatku. Se, etteivät kaikki suhteet jatku, ei ole syy olla tavoittelematta pitkää suhdetta.
Olen käsittänyt, että sinä ajattelet suhteen kestävän paremmin, jos suhde ei ala ihastumisella. Yritän tässä vääntää rautalangasta, ettei ole mitään kaavaa, jolla suhde päätyisi juuri tiettyyn lopputulokseen (eroon tai eron välttämiseen). En tiedä, miten sinä hallitset elämääsi. Miten eliminoit onnettomuudet ja sairastumiset? Etkö unohda? Etkö käsitä väärin? Ylläty? Nuo - onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset, yllätykset - vaikuttavat parisuhteessa, vaikuttavat potenssiin kaksi, sillä suhteessa on kahden ihmisen onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset etc.
Miten aikaa voi hukata? Miten aika pitäisi käyttää, jotta se olisi ei-hukattu? Mistä tiedät, että olet hukannut aikaa?
RakastUminen ei selitä suhteen alkamista - niin kuin taisin tuossa yllä jo kirjoittaa, minun päättyneessä suhteessani ex-puolisko sanoo, ettei koskaan ollut intohimoisesti rakastUnut minuun. Suhteemme ei kestänyt, vaikka alussa ei ollutkaan yhteistä huumaa. Olimme tietyllä tavalla samanlaisia, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, jopa työpaikkamme ovat samalla alalla. Minä kuvittelin, etten ikinä eroaisi. On aika lailla tarpeellista joutua sellaisten tilanteitten eteen, joissa omasta mielestä mahdoton asia toteutuu. Se nostaa itsestä esiin erilaisia puolia. Olenkin myös jotain muuta kuin olin kuvitellut. Puoliskokin oli jotain muuta kuin olin kuvitellut. Mihin "hukkaan" nyt olen aikaa heittänyt, kun olen tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen oppinut asioita, joita en muuta kautta olisi oppinut?"Jos puoliso on tehnyt konkurssin ja päätynyt velkasaneeraukseen, haluanko edelleen olla hänen rinnallaan? Jos itse huomaan, että olen kantanut vastuun suhteen arkiasioista ja toinen on vapaamatkustajana, kykenemmekö muuttamaan tilannetta paremmaksi? Jos jompi kumpi on hankkinut sivusuhteen, voimmeko jatkaa yhdessä?"
Sekoitat nyt itsestä riippumattomat tekijät jotka eivät liity suhteeseen kuten vaikkapa konkurssin siihen että joku suhteessa oleva pettää.
Eiköhän nyt ole aika selvä että ulkoiset tekijät vaikuttavat suhteeseen mutta vielä tärkeämpää olisi että se toinen huolehtii omasta tontistaan ettei pilaa suhdetta vaikkapa pettämisellä.
Vertaat ulkoisia tapahtumia toisen suhteesssa olevan tekoihin verratessasi konkursseja tai sairastumisia pettämiseen tai "vapaa matkustamiseen".
Pettäjän kanssa en suhteessa olisi hetkeäkään. Ei sellainen ihminen rakasta ainakaan sitä petettyä vaan itseään.
"Miten aikaa voi hukata? Miten aika pitäisi käyttää, jotta se olisi ei-hukattu? Mistä tiedät, että olet hukannut aikaa?"
Tiedän että olen hukannut aikaa jos olen suunnitellut pitkäikäistä suhdetta ja se on kestänyt vaikka viisi vuotta josta sitten toinen on vielä ollut onnettomana pari vuotta.
"Olen käsittänyt, että sinä ajattelet suhteen kestävän paremmin, jos suhde ei ala ihastumisella. "
Tällaista en ole missään sanonut enkä tarkoittanut sanovani.
Se mitä olen ajanut takiaa on että suhteen pitäisi perustua muullekin kuin ihastukselle koska ihastuksia tulee ja menee. Ihastus ja rakkaus on sokea joten pitäisi osata arvioida ja antaa itselle aikaa miettiä onko toinen sopiva pitempään suhteeseen.
Ihastumistakin on monenlaista ja esimerkiksi fyysinen vetovoima ei lopulta kestä pitkään. Ihmisellä on luonnollinen halu kokea uutta ja erilasita jolloin jo se intohimo vähenee ajan myötä tekipä mitä hyvänsä.
Toisaalta kiintymykseen ja samankaltaisuuteen perustuva ihastuminen joka syttyy hitaammin on yleensä kestävämpää mutta monelle sekään ei riitä koska ei ole tarpeeksi voimakasta, äkillistä ja yllättävä.
En todellakaan kannata mitään puhtaita järkisuhteista vaan kumppanuutta jossa on toki ihastumista jonka pitää rakentua muullekin kuin fyysiselle vetovoimalle.
Ihastuneena myös arvioi toista kuten sinäkin ehkä teit hieman väärin jota kautta voi tehdä vääriä valintoja.
"Yritän tässä vääntää rautalangasta, ettei ole mitään kaavaa, jolla suhde päätyisi juuri tiettyyn lopputulokseen (eroon tai eron välttämiseen). En tiedä, miten sinä hallitset elämääsi. Miten eliminoit onnettomuudet ja sairastumiset? Etkö unohda? Etkö käsitä väärin? Ylläty? Nuo - onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset, yllätykset - vaikuttavat parisuhteessa, vaikuttavat potenssiin kaksi, sillä suhteessa on kahden ihmisen onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset etc."
Miten estät liikenneonnettomuudet?
Et mitenkään mutta voit ehkäistä niitä. Vai olisitko valmis lähtemään ajelemaan liukkaalla kelillä humalassa kännykkään puhuen kesärenkailla tai antaisit toisen ihmisen samassa tilassa ohjata autoa sinun katsellessa vierestä?
Puhuin koko ajan siihen että etsin henkilöä joka samalla hengellä on varautunut pitkän suhteen ongelmiin sekä ymmärrää sen oman tonttinsa. Tällaisia vain on aika vähän nykyään. Osa kuvittelee ettei asioille voi mitään itse ja kaikki vain "tapahtuu heille".
Ei esimerkiksi pettäminen ole elämän "tapahtuma" se on ihmisen valittu teko.
". Minä kuvittelin, etten ikinä eroaisi. On aika lailla tarpeellista joutua sellaisten tilanteitten eteen, joissa omasta mielestä mahdoton asia toteutuu. Se nostaa itsestä esiin erilaisia puolia. Olenkin myös jotain muuta kuin olin kuvitellut. Puoliskokin oli jotain muuta kuin olin kuvitellut."
Ehkä opit jotain mutta teet virheen kun oletat ettei tuota voi oppia muuten kuin itse kokemalla sen.
Ehkä olisi kannattanut analysoida asiaa ennen suhdettanne tai suhteen aikana eikä vasta jälkikäteen. ;)
". Mihin "hukkaan" nyt olen aikaa heittänyt, kun olen tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen oppinut asioita, joita en muuta kautta olisi oppinut?"
Se on sinun päätettävisä ja arvioitavissa hukkasitko aikaa vai et.
On täyttä harhaa ajatella ettet muuten olisi oppinut noita asioita.
Saattaisit olla vaikka tavannut elämäsi miehen ja rakkauden tuona aikana kun olit tuon exäsi kanssa joten siltäkin osin saatoit hukata paljonkin.
Suhteessa ollessa kun rajoittaa itseään ei pelkästään kumppanien vaan myös muiden mahdollisuuksien ja kokemusten osalta, usein huomaamattaan. - Hjälppiääää
neitokainen***** kirjoitti:
En toivo sinulle,
että jossakin
metsäpolulla
kohtaisit valkean kauriin
tai kuninkaan pojan
tai haltiattaren,
joka tekisi sinut rikkaaksi.
Vaan että sinulla olisi
silmät joilla huomaat,
kun sinua vastaan tulee tiellä ihme.
Sillä ihmeisiin
ei tarvita satuja,
vaan näkevät silmät
ja sydän
joka ymmärtää
kiittää ihmeestä.
Mitä sinulle toivoisin?
En sitä, että olisit kaunein
puu tämän maan päällä. En sitä että
aina, vuodesta vuoteen kaikilla oksillasi
loistaisi kukkia. Vaan että joskus johonkin
oksaan puhkeaisi kukka, että joskus
syntyisi jotain kaunista, että
rakkauden sana joskus tavoittaisi
jonkun sydämen, sitä
sinulle toivon.
En toivo sinulle elämää,
jossa ei ole vaivaa eikä haasteita,
sillä mitä sinä tekisit sellaisella elämällä.
Sen sijaan toivon,
ettei elämäsi valu hukkaan,
toivon sinulle kätten ja sydämen voimaa.
Että vilja kasvaisi aurasi jäljissä,
ruumiin ja sielun leipä
ja että olkien seassa vilkkuisi aina kukkia.
En toivo sinusta ihmistä,
joka on suorakulmainen ruumiiltaan ja sielultaan,
sileä ja pysty kuin poppeli tai elegantti kuin sypressi.
Vaan toivoisin,
että sinä kaiken sen kanssa
mitä sinussa on köyryä ja kiemuraa
saisit elää hyvällä kasvupaikalla taivaan valossa,
niin että sekin sinussa,
mikä ei ole onnistunut hienosti
saisi olla arvossaan
ja sekin mikä sinussa ja työssäsi
on pahkuraista ja keskeneräistä
löytäisi suojan Jumalan armossa.
Jörg Zink Kirjasta Mitä sinulle toivoisin
Tuota minä Sinulle toivon. Kirja on muuten yksi parhaimmista. Tuossa vain pätkä sen kauniista sanoista. Ainakin minua on auttanut ja antanut voimaa. Ethän luovuta kauniista päämääristäsi. Se on aitoa Sinussa.Kaunis runo mutta kauniit päämäärät eivät kanna yksinään mihinkään.
Niitä voi muuten lueskella yksin siinä kiikkutuolissa istuen ja manaillen että ei tuonut elämä rakkautta. Parempi myöntää totuus kuin paeta sitä.
Hakkasin päätä sanotaanko 15-vuotta etsien tuollaista pitkää vakavaa suhdetta, mutta nyt asiat ovat toisin.
En enää aio rämpiä suolla vaan teen lyhytaikaisista suhteista päämäärän jota kautta myös itsenäisyytenikin säilyy. Sitä paitsi tuollaisia suhteita on helpompi löytää ja niihin voi valita ihmisiä jotka eivät välttämättä kunnolla sovi itselle.
Ihminen joutuu elämässään lopulta luottamaan enemmän omaan tekemiseen kuin turhaan toivoon. - neitokainen*****
Hjälppiääää kirjoitti:
"Jos puoliso on tehnyt konkurssin ja päätynyt velkasaneeraukseen, haluanko edelleen olla hänen rinnallaan? Jos itse huomaan, että olen kantanut vastuun suhteen arkiasioista ja toinen on vapaamatkustajana, kykenemmekö muuttamaan tilannetta paremmaksi? Jos jompi kumpi on hankkinut sivusuhteen, voimmeko jatkaa yhdessä?"
Sekoitat nyt itsestä riippumattomat tekijät jotka eivät liity suhteeseen kuten vaikkapa konkurssin siihen että joku suhteessa oleva pettää.
Eiköhän nyt ole aika selvä että ulkoiset tekijät vaikuttavat suhteeseen mutta vielä tärkeämpää olisi että se toinen huolehtii omasta tontistaan ettei pilaa suhdetta vaikkapa pettämisellä.
Vertaat ulkoisia tapahtumia toisen suhteesssa olevan tekoihin verratessasi konkursseja tai sairastumisia pettämiseen tai "vapaa matkustamiseen".
Pettäjän kanssa en suhteessa olisi hetkeäkään. Ei sellainen ihminen rakasta ainakaan sitä petettyä vaan itseään.
"Miten aikaa voi hukata? Miten aika pitäisi käyttää, jotta se olisi ei-hukattu? Mistä tiedät, että olet hukannut aikaa?"
Tiedän että olen hukannut aikaa jos olen suunnitellut pitkäikäistä suhdetta ja se on kestänyt vaikka viisi vuotta josta sitten toinen on vielä ollut onnettomana pari vuotta.
"Olen käsittänyt, että sinä ajattelet suhteen kestävän paremmin, jos suhde ei ala ihastumisella. "
Tällaista en ole missään sanonut enkä tarkoittanut sanovani.
Se mitä olen ajanut takiaa on että suhteen pitäisi perustua muullekin kuin ihastukselle koska ihastuksia tulee ja menee. Ihastus ja rakkaus on sokea joten pitäisi osata arvioida ja antaa itselle aikaa miettiä onko toinen sopiva pitempään suhteeseen.
Ihastumistakin on monenlaista ja esimerkiksi fyysinen vetovoima ei lopulta kestä pitkään. Ihmisellä on luonnollinen halu kokea uutta ja erilasita jolloin jo se intohimo vähenee ajan myötä tekipä mitä hyvänsä.
Toisaalta kiintymykseen ja samankaltaisuuteen perustuva ihastuminen joka syttyy hitaammin on yleensä kestävämpää mutta monelle sekään ei riitä koska ei ole tarpeeksi voimakasta, äkillistä ja yllättävä.
En todellakaan kannata mitään puhtaita järkisuhteista vaan kumppanuutta jossa on toki ihastumista jonka pitää rakentua muullekin kuin fyysiselle vetovoimalle.
Ihastuneena myös arvioi toista kuten sinäkin ehkä teit hieman väärin jota kautta voi tehdä vääriä valintoja.
"Yritän tässä vääntää rautalangasta, ettei ole mitään kaavaa, jolla suhde päätyisi juuri tiettyyn lopputulokseen (eroon tai eron välttämiseen). En tiedä, miten sinä hallitset elämääsi. Miten eliminoit onnettomuudet ja sairastumiset? Etkö unohda? Etkö käsitä väärin? Ylläty? Nuo - onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset, yllätykset - vaikuttavat parisuhteessa, vaikuttavat potenssiin kaksi, sillä suhteessa on kahden ihmisen onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset etc."
Miten estät liikenneonnettomuudet?
Et mitenkään mutta voit ehkäistä niitä. Vai olisitko valmis lähtemään ajelemaan liukkaalla kelillä humalassa kännykkään puhuen kesärenkailla tai antaisit toisen ihmisen samassa tilassa ohjata autoa sinun katsellessa vierestä?
Puhuin koko ajan siihen että etsin henkilöä joka samalla hengellä on varautunut pitkän suhteen ongelmiin sekä ymmärrää sen oman tonttinsa. Tällaisia vain on aika vähän nykyään. Osa kuvittelee ettei asioille voi mitään itse ja kaikki vain "tapahtuu heille".
Ei esimerkiksi pettäminen ole elämän "tapahtuma" se on ihmisen valittu teko.
". Minä kuvittelin, etten ikinä eroaisi. On aika lailla tarpeellista joutua sellaisten tilanteitten eteen, joissa omasta mielestä mahdoton asia toteutuu. Se nostaa itsestä esiin erilaisia puolia. Olenkin myös jotain muuta kuin olin kuvitellut. Puoliskokin oli jotain muuta kuin olin kuvitellut."
Ehkä opit jotain mutta teet virheen kun oletat ettei tuota voi oppia muuten kuin itse kokemalla sen.
Ehkä olisi kannattanut analysoida asiaa ennen suhdettanne tai suhteen aikana eikä vasta jälkikäteen. ;)
". Mihin "hukkaan" nyt olen aikaa heittänyt, kun olen tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen oppinut asioita, joita en muuta kautta olisi oppinut?"
Se on sinun päätettävisä ja arvioitavissa hukkasitko aikaa vai et.
On täyttä harhaa ajatella ettet muuten olisi oppinut noita asioita.
Saattaisit olla vaikka tavannut elämäsi miehen ja rakkauden tuona aikana kun olit tuon exäsi kanssa joten siltäkin osin saatoit hukata paljonkin.
Suhteessa ollessa kun rajoittaa itseään ei pelkästään kumppanien vaan myös muiden mahdollisuuksien ja kokemusten osalta, usein huomaamattaan.Säilytä nuo Zinkin sanat ja kaiva ne esiin aina välillä.
Inhimillisyys elää sinussa kuitenkin, vaikka nyt kovasti psyykkaat itseäsi olemaan kova ja tunteeton.
Ottaa rakkaus vastaan on VALINTA. - risukko
Hjälppiääää kirjoitti:
"Jos puoliso on tehnyt konkurssin ja päätynyt velkasaneeraukseen, haluanko edelleen olla hänen rinnallaan? Jos itse huomaan, että olen kantanut vastuun suhteen arkiasioista ja toinen on vapaamatkustajana, kykenemmekö muuttamaan tilannetta paremmaksi? Jos jompi kumpi on hankkinut sivusuhteen, voimmeko jatkaa yhdessä?"
Sekoitat nyt itsestä riippumattomat tekijät jotka eivät liity suhteeseen kuten vaikkapa konkurssin siihen että joku suhteessa oleva pettää.
Eiköhän nyt ole aika selvä että ulkoiset tekijät vaikuttavat suhteeseen mutta vielä tärkeämpää olisi että se toinen huolehtii omasta tontistaan ettei pilaa suhdetta vaikkapa pettämisellä.
Vertaat ulkoisia tapahtumia toisen suhteesssa olevan tekoihin verratessasi konkursseja tai sairastumisia pettämiseen tai "vapaa matkustamiseen".
Pettäjän kanssa en suhteessa olisi hetkeäkään. Ei sellainen ihminen rakasta ainakaan sitä petettyä vaan itseään.
"Miten aikaa voi hukata? Miten aika pitäisi käyttää, jotta se olisi ei-hukattu? Mistä tiedät, että olet hukannut aikaa?"
Tiedän että olen hukannut aikaa jos olen suunnitellut pitkäikäistä suhdetta ja se on kestänyt vaikka viisi vuotta josta sitten toinen on vielä ollut onnettomana pari vuotta.
"Olen käsittänyt, että sinä ajattelet suhteen kestävän paremmin, jos suhde ei ala ihastumisella. "
Tällaista en ole missään sanonut enkä tarkoittanut sanovani.
Se mitä olen ajanut takiaa on että suhteen pitäisi perustua muullekin kuin ihastukselle koska ihastuksia tulee ja menee. Ihastus ja rakkaus on sokea joten pitäisi osata arvioida ja antaa itselle aikaa miettiä onko toinen sopiva pitempään suhteeseen.
Ihastumistakin on monenlaista ja esimerkiksi fyysinen vetovoima ei lopulta kestä pitkään. Ihmisellä on luonnollinen halu kokea uutta ja erilasita jolloin jo se intohimo vähenee ajan myötä tekipä mitä hyvänsä.
Toisaalta kiintymykseen ja samankaltaisuuteen perustuva ihastuminen joka syttyy hitaammin on yleensä kestävämpää mutta monelle sekään ei riitä koska ei ole tarpeeksi voimakasta, äkillistä ja yllättävä.
En todellakaan kannata mitään puhtaita järkisuhteista vaan kumppanuutta jossa on toki ihastumista jonka pitää rakentua muullekin kuin fyysiselle vetovoimalle.
Ihastuneena myös arvioi toista kuten sinäkin ehkä teit hieman väärin jota kautta voi tehdä vääriä valintoja.
"Yritän tässä vääntää rautalangasta, ettei ole mitään kaavaa, jolla suhde päätyisi juuri tiettyyn lopputulokseen (eroon tai eron välttämiseen). En tiedä, miten sinä hallitset elämääsi. Miten eliminoit onnettomuudet ja sairastumiset? Etkö unohda? Etkö käsitä väärin? Ylläty? Nuo - onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset, yllätykset - vaikuttavat parisuhteessa, vaikuttavat potenssiin kaksi, sillä suhteessa on kahden ihmisen onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset etc."
Miten estät liikenneonnettomuudet?
Et mitenkään mutta voit ehkäistä niitä. Vai olisitko valmis lähtemään ajelemaan liukkaalla kelillä humalassa kännykkään puhuen kesärenkailla tai antaisit toisen ihmisen samassa tilassa ohjata autoa sinun katsellessa vierestä?
Puhuin koko ajan siihen että etsin henkilöä joka samalla hengellä on varautunut pitkän suhteen ongelmiin sekä ymmärrää sen oman tonttinsa. Tällaisia vain on aika vähän nykyään. Osa kuvittelee ettei asioille voi mitään itse ja kaikki vain "tapahtuu heille".
Ei esimerkiksi pettäminen ole elämän "tapahtuma" se on ihmisen valittu teko.
". Minä kuvittelin, etten ikinä eroaisi. On aika lailla tarpeellista joutua sellaisten tilanteitten eteen, joissa omasta mielestä mahdoton asia toteutuu. Se nostaa itsestä esiin erilaisia puolia. Olenkin myös jotain muuta kuin olin kuvitellut. Puoliskokin oli jotain muuta kuin olin kuvitellut."
Ehkä opit jotain mutta teet virheen kun oletat ettei tuota voi oppia muuten kuin itse kokemalla sen.
Ehkä olisi kannattanut analysoida asiaa ennen suhdettanne tai suhteen aikana eikä vasta jälkikäteen. ;)
". Mihin "hukkaan" nyt olen aikaa heittänyt, kun olen tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen oppinut asioita, joita en muuta kautta olisi oppinut?"
Se on sinun päätettävisä ja arvioitavissa hukkasitko aikaa vai et.
On täyttä harhaa ajatella ettet muuten olisi oppinut noita asioita.
Saattaisit olla vaikka tavannut elämäsi miehen ja rakkauden tuona aikana kun olit tuon exäsi kanssa joten siltäkin osin saatoit hukata paljonkin.
Suhteessa ollessa kun rajoittaa itseään ei pelkästään kumppanien vaan myös muiden mahdollisuuksien ja kokemusten osalta, usein huomaamattaan."Vertaat ulkoisia tapahtumia toisen suhteesssa olevan tekoihin verratessasi konkursseja tai sairastumisia pettämiseen tai "vapaa matkustamiseen".
Niin vertaan. Oman itsen kannalta kumpikin - sekä ulkoiset olosuhteet että toisen suhteessa olevan teot - ovat samalla viivalla. Vain omista tekemisistään voi olla vastuussa - ei siitä, mitä puolisko tekee. Ei puoliskoa voi perin juurin tuntea (tarkkaan ottain ei omaa itseäänkään tunne täydellisesti). On mahdotonta tietää varmuudella sitä, miten kumpikin suhteen aikana muuttuu. Monesti ne ulkoset olosuhteet vielä vaikuttavat suhteen osapuoliinkin - esim. perusrehellinen maija/mattimeikäläinen muuttuu salailevaksi tai vältteleväksi.
Toki olisin jollain muulla tavalla voinut oppia jotain. Mutta minulle ovat tapahtuneet juuri nämä asiat - turha jossitella, mitä sitten olisin oppinut, jos päättynyttä suhdetta ei olisi. Ihminen ei voi valita kaikkea - mikä olisikaan täydellisempää, kuin aloittaa yhtä aikaa kolme suhdetta, silloinhan maksimoisi sen, että edes joku suhteista kasvaisi ja kehittyisi ja jatkuisi vuosikymmenet. Kumminkin ihmiset noin yleensä päätyvät siihen yhteen suhteeseen kerrallaan. Se, että suhteessa ollessaan kenties menettää kohtaamisen jonkun herra/neiti täydellisyyden kanssa, on osa elämisen rajallisuutta. Jokainen jollain lailla joutuu siihen sopeutumaan.
Etukäteen ei voi analysoida, se on pelkkää olettamista ja jossittelua. Suhteen aikana taas tarvitaan tekoja, analysoinnilla on kiusallinen taipumus pysäyttää kaikki pelkäksi puheeksi. Vallan mainiosti voi vaikka kuukausikaupalla keskustella rakkauden syvimmästä merkityksestä, mutta käytännössä suhteessa rakkaus näkyy tekoina, ei psykoveivaamisena. Jälkikäteisanalyysiä meistä itse kukin kai harrastaa ja jossain kohden sille on laitettava piste, muuten nykyhetki menee ohitse kuin kiitävä juna.
On väitetty, että siellä missä rakkaus vallitsee, ei ole pelkoa. Rakkaus olisi siis pelon puutetta. Mitä enemmän pelkää, sitä vähemmän kokee rakkautta - ja käänteisesti, mitä enemmän rakastaa, sitä vähemmän on pelkoa. Rakkautta kohti voi kulkea muutenkin kuin pelkästään seksuaalisen parisuhderakkauden kautta - onhan maailmassa muutakin rakastettavaa. - Hjälppiääää
risukko kirjoitti:
"Vertaat ulkoisia tapahtumia toisen suhteesssa olevan tekoihin verratessasi konkursseja tai sairastumisia pettämiseen tai "vapaa matkustamiseen".
Niin vertaan. Oman itsen kannalta kumpikin - sekä ulkoiset olosuhteet että toisen suhteessa olevan teot - ovat samalla viivalla. Vain omista tekemisistään voi olla vastuussa - ei siitä, mitä puolisko tekee. Ei puoliskoa voi perin juurin tuntea (tarkkaan ottain ei omaa itseäänkään tunne täydellisesti). On mahdotonta tietää varmuudella sitä, miten kumpikin suhteen aikana muuttuu. Monesti ne ulkoset olosuhteet vielä vaikuttavat suhteen osapuoliinkin - esim. perusrehellinen maija/mattimeikäläinen muuttuu salailevaksi tai vältteleväksi.
Toki olisin jollain muulla tavalla voinut oppia jotain. Mutta minulle ovat tapahtuneet juuri nämä asiat - turha jossitella, mitä sitten olisin oppinut, jos päättynyttä suhdetta ei olisi. Ihminen ei voi valita kaikkea - mikä olisikaan täydellisempää, kuin aloittaa yhtä aikaa kolme suhdetta, silloinhan maksimoisi sen, että edes joku suhteista kasvaisi ja kehittyisi ja jatkuisi vuosikymmenet. Kumminkin ihmiset noin yleensä päätyvät siihen yhteen suhteeseen kerrallaan. Se, että suhteessa ollessaan kenties menettää kohtaamisen jonkun herra/neiti täydellisyyden kanssa, on osa elämisen rajallisuutta. Jokainen jollain lailla joutuu siihen sopeutumaan.
Etukäteen ei voi analysoida, se on pelkkää olettamista ja jossittelua. Suhteen aikana taas tarvitaan tekoja, analysoinnilla on kiusallinen taipumus pysäyttää kaikki pelkäksi puheeksi. Vallan mainiosti voi vaikka kuukausikaupalla keskustella rakkauden syvimmästä merkityksestä, mutta käytännössä suhteessa rakkaus näkyy tekoina, ei psykoveivaamisena. Jälkikäteisanalyysiä meistä itse kukin kai harrastaa ja jossain kohden sille on laitettava piste, muuten nykyhetki menee ohitse kuin kiitävä juna.
On väitetty, että siellä missä rakkaus vallitsee, ei ole pelkoa. Rakkaus olisi siis pelon puutetta. Mitä enemmän pelkää, sitä vähemmän kokee rakkautta - ja käänteisesti, mitä enemmän rakastaa, sitä vähemmän on pelkoa. Rakkautta kohti voi kulkea muutenkin kuin pelkästään seksuaalisen parisuhderakkauden kautta - onhan maailmassa muutakin rakastettavaa."Niin vertaan. Oman itsen kannalta kumpikin - sekä ulkoiset olosuhteet että toisen suhteessa olevan teot - ovat samalla viivalla. ...- esim. perusrehellinen maija/mattimeikäläinen muuttuu salailevaksi tai vältteleväksi."
Ei toisen teot ole samalla viivalla ellet koe itseäsi vain oman elämän kautta etkä näe toista subjektina joka on vastuussa omista teoistaan. Sinun täytyy arvioida kykeneekö toinen olemaan vastuussa omista teoistaan sinulle vai pelaako hän vain omaan pussiin.
On mahdoton tietää lopullisesti MUTTA se ei tarkoita ettei voisi tehdä varsin hyviä arvauksia.
Jos ihminen muuttuu suhteen aikana salailevaksi hän ei ole alunperinkään ollut järin luotettava ihminen.
"Mutta minulle ovat tapahtuneet juuri nämä asiat - turha jossitella, mitä sitten olisin oppinut, jos päättynyttä suhdetta ei olisi."
Eli siis et halua edes ajatella asiaa joten senpä takia sen on täytynyt olla sinulle se paras mahdollinen vaihtoehto. Jos et kykene edes harkitsemaan vaihtoehtoja tai ajattelemaan jälkikäteen sitä mahdollisuutta että elämä olisi voinut mennä toisinkin niin miksi edes miettiä yhtään mitään.
Ehkä oppisit aidosti jotain jos antaisit mahdollisuuden itsellesi jossitella.
"Ihminen ei voi valita kaikkea - mikä olisikaan täydellisempää, kuin aloittaa yhtä aikaa kolme suhdetta, silloinhan maksimoisi sen, että edes joku suhteista kasvaisi ja kehittyisi ja jatkuisi vuosikymmenet."
Tietysti ei voi valita kaikkea, mutta se ihmisen täytyykin kohdata ettei voi valita kaikkea mutta se mahdollisuus on olemassa. Kun ihminen osaa valita sitten ja tyytyä samalla siihen yhteen valittuun niin hän osaa enemmän myös arvostaa sitä.
"Kumminkin ihmiset noin yleensä päätyvät siihen yhteen suhteeseen kerrallaan. Se, että suhteessa ollessaan kenties menettää kohtaamisen jonkun herra/neiti täydellisyyden kanssa, on osa elämisen rajallisuutta. Jokainen jollain lailla joutuu siihen sopeutumaan."
Eikös elämän rajallisuuden pitäisi juuri saada sinut pohtimaan ja analysoimaan jo etukäteen valintojasi?
Jälkianalysoinnin koko pointti on se että voit seuraavaan kerran analysoida siltä pohjalta alkavaa mahdollista suhdetta. Mutta näköjään kaikki analysointi on turhaa, koska sanot:
"Etukäteen ei voi analysoida, se on pelkkää olettamista ja jossittelua".
Kuvitteluko ei ole olettamista ja jossittelua sitten?
Teet juuri itse oletuksia suhteista mutta et pidä niitä oletuksina koska niihin ei sisälly epäilystä eikä termiä "analysointi".
"Suhteen aikana taas tarvitaan tekoja, analysoinnilla on kiusallinen taipumus pysäyttää kaikki pelkäksi puheeksi."
En tajua kyllä yhtään mitä tuolla tarkoitat. Analysoinnin tarkoitushan on toki siirtää energia niihin tekoihin jotka kannattavat sekä miettiä puhumisia eikä käydä asioista edestakaisin läpi.
Analysointi tarkoittaa sitä että ajan kanssa miettii itsekseen asioita huomioiden niitä juttuja joita toisesta on tullut ilmi ja miltä suhde vaikuttaa sekä mikä potentiaali sillä on. Mutta jos kyse on vain että "musta tuntuu nyt tältä, ja kiva olla tässä juu toistaiseksi ja tuo toinenkin on kiva" niin se ei tule TODENNÄKÖISESTI kestämään. Jos haluaa sitten ottaa riskin niin ottakoon. Minä en ota, koska se on typerää.
"Vallan mainiosti voi vaikka kuukausikaupalla keskustella rakkauden syvimmästä merkityksestä, mutta käytännössä suhteessa rakkaus näkyy tekoina, ei psykoveivaamisena."
Kuka tällaista edes on ajanut takaa?
Enhän minä jaksa keskustella mistään rakkauden syvemmästä merkityksestä. Kääntelet asioita ja tulkitset tekstejäni ihan miten sattuun.
Mutta se on vain tosiasia että pitempi suhde rakentuu erilaisille asioille kuin lyhyt ja kannattaa satsata suhteisiin/kumppaneihin joissa on noita tietyn tyyppisiä asioita jos etsii siis tietyn tyyppistä suhdetta.
"Jälkikäteisanalyysiä meistä itse kukin kai harrastaa ja jossain kohden sille on laitettava piste, muuten nykyhetki menee ohitse kuin kiitävä juna."
Joo ja jos sitä ei harrasta niin kävelee siihen raiteille ennen junan tuloa tai astuu väärään junaan kunnes huomaa olevansa toisella puolen Suomea.
"On väitetty, että siellä missä rakkaus vallitsee, ei ole pelkoa. Rakkaus olisi siis pelon puutetta. Mitä enemmän pelkää, sitä vähemmän kokee rakkautta - ja käänteisesti, mitä enemmän rakastaa, sitä vähemmän on pelkoa. "
Saahan sitä väittää vaikka mitä.
Rakkaudella voi ehkä ylittää pelkoa mutta toisaalta rakkaushan voi pelottaa todella paljon.
Itse väittäisin rakkauden olevan kuin huumetta joka saa ihmisen tekemään asioita jotka välttämättä eivät ole kannattavia edes itse rakkauden takia. Sitä voi huomata rakastaneensa ihmistä joka ei ole rakastanut takaisin tai joka ei ole ansainnut rakkauttasi.
Mutta päädyin erilaiseen ratkaisuun joten etsin lyhyitä suhteita ja tuon perusteella suosittelen samaa sinulle. Tai sitten uutta läksyjen lukua suhteistasi ja eletystä elämästä. Hyvää elämää. - Hjälppiääää
neitokainen***** kirjoitti:
Säilytä nuo Zinkin sanat ja kaiva ne esiin aina välillä.
Inhimillisyys elää sinussa kuitenkin, vaikka nyt kovasti psyykkaat itseäsi olemaan kova ja tunteeton.
Ottaa rakkaus vastaan on VALINTA."Inhimillisyys elää sinussa kuitenkin, vaikka nyt kovasti psyykkaat itseäsi olemaan kova ja tunteeton. "
En ymmärrä miten olen kova ja tunteeton?
"Ottaa rakkaus vastaan on VALINTA. "
Toki ja valintani on lyhytaikainen rakkaus. Ei pitkäaikainen.
Ainakin minulla se on valinta kun taas monella muulla ei näytä olevan koska etsivät pitkiä suhteita mutta ne aina kestävät vain lyhyen aikaa koska eivät osaa rakastaa tai todellisuudessa haluavat lyhyitä suhteita.
Minä olen rehellinen itselleni enkä ymmärrä miten olen yhtäkkiä epäinhimillinen. Toki ehkä valitsen kumppanit enemmän ulkoisten asioiden perusteella kun etsin lyhyempää suhdetta joten siltä osin olen kova ja tunteeton. Mutten välittä monista ihmisistä muutenkaan joten ehkä olen jo alunperin kova ja tunteeton.
Zinkin runo oli yksinkertaistus. Ihmisessä on monia puolia yleensä, osa kovia, osa pehmeitä, osa inhimillisä ja osa suorastaan petomaisia.
En tiedä muuttaako se minua ihmisenä niin paljoa että luovun ajatuksesta pitkäkestoisesta sielujen sympatiaan perustuvasta suhteesta ja etsin lyhytaikaista yhdessäoloa. En usko. Sama ihminen, eri tavoitteet. Ehkä parempi ja todellisempi lopputulos kuin aiemmin vain. - on
risukko kirjoitti:
erotetaan rakastUminen ja rakastAminen toisistaan - minä olen siitä "liimasta" puhunut yhtäläisyysmerkeillä rakastUmisen kanssa. RakastAminen on enemmän tahtoa kuin tunnetta - ja siinä voi vastata vain omasta tontistaan. Vaikka esim. avioliittokaavoissa kysytään "tahdotko rakastaa", niin tahto tai keinot rakkauden ilmaisemiseen voivat kadota. Silti on vilpittömästi alussa rakastettu ja uskottu, että suhde jatkuu. Ihmissuhteessa viisi, kymmenen, viisitoista tai kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Ei alussa voi tietää, mihin tilanteeseen sitoutuu myöhemmin. Jos puoliso on tehnyt konkurssin ja päätynyt velkasaneeraukseen, haluanko edelleen olla hänen rinnallaan? Jos itse huomaan, että olen kantanut vastuun suhteen arkiasioista ja toinen on vapaamatkustajana, kykenemmekö muuttamaan tilannetta paremmaksi? Jos jompi kumpi on hankkinut sivusuhteen, voimmeko jatkaa yhdessä? Jos jompi kumpi sairastuu vakavasti, onko toinen valmis jäämään muuttuneeseen suhteeseen, jossa kenties joutuu toisen omahoitajaksi? Jotkut suhteet jatkuvat. Kaikki eivät jatku. Se, etteivät kaikki suhteet jatku, ei ole syy olla tavoittelematta pitkää suhdetta.
Olen käsittänyt, että sinä ajattelet suhteen kestävän paremmin, jos suhde ei ala ihastumisella. Yritän tässä vääntää rautalangasta, ettei ole mitään kaavaa, jolla suhde päätyisi juuri tiettyyn lopputulokseen (eroon tai eron välttämiseen). En tiedä, miten sinä hallitset elämääsi. Miten eliminoit onnettomuudet ja sairastumiset? Etkö unohda? Etkö käsitä väärin? Ylläty? Nuo - onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset, yllätykset - vaikuttavat parisuhteessa, vaikuttavat potenssiin kaksi, sillä suhteessa on kahden ihmisen onnettomuudet, unohdukset, väärinkäsitykset etc.
Miten aikaa voi hukata? Miten aika pitäisi käyttää, jotta se olisi ei-hukattu? Mistä tiedät, että olet hukannut aikaa?
RakastUminen ei selitä suhteen alkamista - niin kuin taisin tuossa yllä jo kirjoittaa, minun päättyneessä suhteessani ex-puolisko sanoo, ettei koskaan ollut intohimoisesti rakastUnut minuun. Suhteemme ei kestänyt, vaikka alussa ei ollutkaan yhteistä huumaa. Olimme tietyllä tavalla samanlaisia, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, jopa työpaikkamme ovat samalla alalla. Minä kuvittelin, etten ikinä eroaisi. On aika lailla tarpeellista joutua sellaisten tilanteitten eteen, joissa omasta mielestä mahdoton asia toteutuu. Se nostaa itsestä esiin erilaisia puolia. Olenkin myös jotain muuta kuin olin kuvitellut. Puoliskokin oli jotain muuta kuin olin kuvitellut. Mihin "hukkaan" nyt olen aikaa heittänyt, kun olen tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen oppinut asioita, joita en muuta kautta olisi oppinut?tehty tutkimusta:
http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2010/02/1051386
Tiedän jo, mitä tähän vastaat. - Hjälppiääää
on kirjoitti:
tehty tutkimusta:
http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2010/02/1051386
Tiedän jo, mitä tähän vastaat.Oliko tämä minulle?
En näe tätä aihetta enää tarpeellisena itselleni mutta käykää vapaasti läpi jos teillä on samoja tilanteita. - up33
Hjälppiääää kirjoitti:
Oliko tämä minulle?
En näe tätä aihetta enää tarpeellisena itselleni mutta käykää vapaasti läpi jos teillä on samoja tilanteita.Huh hei, vähän uppia tälle ketjulle, jos muut ahdistuneet jatlaisivat, kun aloittaja lopetti!
- *
up33 kirjoitti:
Huh hei, vähän uppia tälle ketjulle, jos muut ahdistuneet jatlaisivat, kun aloittaja lopetti!
No niin, kivat sulle! Nostit tämän mun "muistojen ketjun" esille.. Elämä on parisuhteiden kannalta niin perseestä!
En ymmärrä miten aloittaja(n tunnemaailma) voi toimia noin. Tai helppoahan kai jos kukaan ei sykähdytä, tai jos niin järki pysyy kuitenkin voitolla.
Minä en osaa vaihtaa kohdetta vaikka järki sanois mitä, olen yrittänyt, mielummin sitten yksin. Enkä osaa olla vaan jonkun kivan kanssa väliaikaismielessä. Enkä ymmärrä ainaisia ihastuksien haluajia. Haluan pysyvää. Päätös rakastaa pitää, mutta kun sen toisen tulisi olla kaltaiseni..
Ja tällä hetkellä tuntuu että mitään en tule saamaan. Jos satun hyvällä tuurilla vielä joskus onnistumaan sydämeni vapauttamisessa että se olisi edes avoin ihastumiselle, menisi kaikki jo alkumetreillä pieleen kun ajattelisin taas vaan että ei tule kestämään.
Ja kun en sellaisia ihmisiä usko olevan kovinkaan paljon johon haluaisin edes siinä mielessä tutustua on kohtalo osaltani jo lähes sinetöity. Nyt vaan odotellaan että hyväksyn asian. ..ja voin sanoa ettei ole helppoa minunlaiselle joka on aina toivonut arkisen tylsää ja turvallista kumppanuutta! - Sellaista-
* kirjoitti:
No niin, kivat sulle! Nostit tämän mun "muistojen ketjun" esille.. Elämä on parisuhteiden kannalta niin perseestä!
En ymmärrä miten aloittaja(n tunnemaailma) voi toimia noin. Tai helppoahan kai jos kukaan ei sykähdytä, tai jos niin järki pysyy kuitenkin voitolla.
Minä en osaa vaihtaa kohdetta vaikka järki sanois mitä, olen yrittänyt, mielummin sitten yksin. Enkä osaa olla vaan jonkun kivan kanssa väliaikaismielessä. Enkä ymmärrä ainaisia ihastuksien haluajia. Haluan pysyvää. Päätös rakastaa pitää, mutta kun sen toisen tulisi olla kaltaiseni..
Ja tällä hetkellä tuntuu että mitään en tule saamaan. Jos satun hyvällä tuurilla vielä joskus onnistumaan sydämeni vapauttamisessa että se olisi edes avoin ihastumiselle, menisi kaikki jo alkumetreillä pieleen kun ajattelisin taas vaan että ei tule kestämään.
Ja kun en sellaisia ihmisiä usko olevan kovinkaan paljon johon haluaisin edes siinä mielessä tutustua on kohtalo osaltani jo lähes sinetöity. Nyt vaan odotellaan että hyväksyn asian. ..ja voin sanoa ettei ole helppoa minunlaiselle joka on aina toivonut arkisen tylsää ja turvallista kumppanuutta!Mitä hyvää tässä ketjussa oli?
Sekö että joku tuollainen vähän sekava dominoivan oloinen mies joka tahtoo varmistella suhdettaan alusta asti ilman tunnemyrskyjä purkaa itteään tänne?
Eiköhän muut ihmiset ole paljon järkevämpiä ja voimakkaammin tunteellisia kuin tollanen "robotti" mitä tuo mies varmaan on. - *
Sellaista- kirjoitti:
Mitä hyvää tässä ketjussa oli?
Sekö että joku tuollainen vähän sekava dominoivan oloinen mies joka tahtoo varmistella suhdettaan alusta asti ilman tunnemyrskyjä purkaa itteään tänne?
Eiköhän muut ihmiset ole paljon järkevämpiä ja voimakkaammin tunteellisia kuin tollanen "robotti" mitä tuo mies varmaan on.Sori, ilmaisin kierosti... Siis paska juttu että näin tämän taas. Tällaisia ahdistavia tekstejä minun ei olisi pitänyt koskaan lukea!
Voin oikein pahoin lukiessani aloittajan ajatuksia.. Valitettavasti tämän ketjun seuraaminen vielä pääsi vaikuttamaan elämääni tavatessani erään josta pidin kovasti. En tiedä mikä hänessä siihen vaikutti mutta vilkas mielikuvitukseni jotenkin kuitenkin ajatteli että hänen mielessään voisi liikkua jotain aloittajan kaltaisia ajatuksia, mikä taas tietysti laittoi minut käyttäytymään kuin heikkopäinen..
joo tiedän, minun ei pitäisi edes käydä täällä! Joskus olen saattanut kuvitella lukemani tekstin jonkun tuntemani kirjoittamaksi tai muuten häneen liittyväksi.. Onkohan muilla koskaan ollut näin? - niceguy3000
..jatkuu kirjoitti:
En ole parisuhteessa tällä hetkellä ja olen viettänyt elämästäni aika paljon yksin, että tiedän kyllä mitä se on, kun tottuu omaan itsenäisyyteensä ja toista ihmistä on vaikeaa päästää lähelle. ja kynnys kasvaa iän myötä. Tänä päivänä ihmisillä on niin kiire,että on saatava kaikki nopeasti ja heti. Ei viitsitä nähdä vaivaa toisen ihmisen vuoksi. Siksi olen monen miehen kanssa tuskastunut siihen, ettei tutustuta tarpeeksi vaan heti pitäisi rynnätä suhteeseen. Olen näinkin tehnyt, mutta siitäkään ei tullut mitään. Olen hyvin joustava ihminen ja olenkin ollut monesti se osapuoli, joka on ollut joustavampi.
Sinäkin tunnut haluavan kaikki-mulle-tänne-heti, etkä halua nähdä vaivaa sen eteen. Ihastut vain naisen ulkonäköön tuntematta häntä se syvemmin. Etkä voi olla liian valmis sitotumaan, jos kerta pelkäät, että menetät riippumattomuutesi. "Tahdoton barbi" tarkoitti sitä, että nainen antaa sinun mennä ja tulla miten haluat ja odottaa sinua kotiin kiltisti, eikä aseta sinulle mitään "rajoituksia". Ehkä sellaisia naisia löytyy ja sellaista etsitkin. Kyselet täältä apua, muttet kuitenkaan ota niitä vastaan.Olen 30 vuotias mies. Enkä liiemmin pitempiaikaisissa suhteissa ollut. Nuorempana jolloin olisi ollut helpompaa löytää ja sitoutua en halunnut. Samoin olen aika rikkinäisistä kuvioista itsekkin joten vaikea uskoa minkään kestävän. Tai sitten ihastun sellaisiin naisiin joita tiedän etten saa. Ei tule pettymyksiä myöhemmin. Enkä myöskään tunnista jos joku on kiinostunut minusta. En ellei sitä kirjoiteta rautalangalla. Tosi että olen myös tottunut olemaan itse itseni herra eikä tarvitse selitellä muille mitään. Toisaalta osa ystävistäni jotka ovat löytäneet sen toisen puolikkaan ja perustaneet perheen valittavat sitä elämää. Ihminen ei ole mihinkään tyytyväinen sanotaan. Vaan pimeänä iltana kun katson yksin televisiota mietin että olisi mukava kun olisi joku vierellä jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Toisaalta myös mietin mikä minussa on vikana kun en kelpaa kenellekkään. Pelkään myös kauniita naisia. Ne jotenkin pistää minut lukkoon sisältä. Käytäydyn heidän seurassaan kuin mr bean. Olen myös miettinyt olenko liian kiltti? Minussa ei ole särmää ilmeisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nuorille miehille ei kelpaa enää paljon käytetty nainen
"En ikinä huolisi mitään kyläpyörää", Tomi täräyttää TikTokissa https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/27182b8f-7759-49d0-83393395Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2192959Marinin hallituskaudella Suomen BKT sentään kasvoi
Tämä ns. kauhukabinetti ei ole saanut aikaan kuin vahinkoa. Otti ennätysvelat rikkaiden veroalennuksiin ja sai työttömyy612460Drone-epäily Uudellamaalla
Ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012008358.html1771530Loppuiko MTV3 näkymästä? Vinkki, miten näet mm. Salatut elämät jatkossa
MTV:n maksuttomien tv-kanavien (MTV3, MTV Sub, MTV Ava) näkyvyys Elisan palveluissa päättyi 12.5.2026. Tämä aiheutti har181359Oho! Martina Aitolehti teki radikaalin hiusmuutoksen - Uskaltaisitko itse?
Martina Aitolehti on menestyvä yrittäjä. Nyt hän on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukoissa Aitolehti nähdään581336Muistatko? Pete Parkkonen kohahdutti intiimillä videolla - Katso se tästä!
Pete Parkkonen sai kohujulkisuutta Kohta sataa -videolla. Nyt Parkkonen voi kohahduttaa Euroviisuissa ainakin silloin, j14965- 61962
- 90907
- 20844