Suhteemme alku oli yhtä huumaa ja exäni alkoi odottamaan lasta n. 6kk tapaamisestamme, nopea lapsen teko oli enemmänkin exäni idea, tosin itsehän lähdin siihen mukaan. Sama juttu naimisiin menon kanssa, olimme olleet yhdessä 8kk kun menimme naimisiin, yritin jarrutella, mutta naimisiin mentiin. Vuosi tapaamisestamme muutettiin yhteen, tai lähinnä exä muutti minun asuntooni. Olin rempannut asuntoani jo ennen exäni tapaamista, mutta niin vain kävi että iso osa uusista ja jo asennetuista materiaaleista meni exän vaatimuksesta uusiksi ja hänen makunsa mukaisiksi, sama homma kävi huonekalujeni kanssa, 90% huonekaluistani sai väistyä exäni tavaroiden tieltä, toki jotain uuttakin hankittiin mutta hyvin vähän. Minun pois heitetyt huonekalut kun ei olleet edes mitään vanhoja tai "halpiksia". Lapsen syntymän jälkeen alkoi ongelmat, hoidin vauvaamme hyvin paljon ja annoin exälle lepoaikaa, harrastusaikaa jne... , mutta mikään ei riittänyt, sain aina niskaani vähättelyä ym, jos yritin puhua ongelmista, sain kaikesta syyt niskaani ja loppujenlopuksi olin se joka myönsi olevansa väärässä ja pyysi anteeksi, näin sain keskustelun päättymään "sopuun", sillä exäni koki lähes aina aloittamani suhdekeskustelun hänen syyllistämiseksi, yritin sitten aloittaa keskustelun kuinka "pehmeästi" tahansa ja varomalla että sanomassani ei ollut ripaustakaan syyllistämistä, itse olisin halunnut hyvää tasapuolista keskustelua, ilman että toinen suuttuu, alkaa raivoamaan ja uhkailemaan erolla. Noiden vuosien aikana toki itsekkin turhautuneena välillä huusin ja sanoin pahastikkin, oli niin paha ja ahdistunut olo, siitähän se riemu nousi kun joskus "räjähdin" ja pahasti sanomiani sanoja hän ei unohtanut koskaan, vaan muistutteli niistä hyvinkin usein, hän jopa muisti milloin olin ne sanonut. Pikkuhiljaa itsetuntoni mureni ja aloin voida fyysisestikkin huonosti, en nukkunut kunnolla ja jossain vaiheessa aloin jo oksentamaankin, en enää välittänyt terveydestänikään. Kaikki mitä tein perheemme hyväksi ei ollut hänen mielestään mitään, en saanut kiitosta mistään tai mitään muutakaan positiivista palautetta, sain päälleni jatkuvaa halveksuntaa ja vähättelyä. Viimeisen vuoden ajan ennen eroa huolehdin suurimmalta osin kotitöistä, viikolla tein ruoat, siivosin, hoidin lastamme jne... , mikään ei riittänyt ja keskusteluja en enää halunnut edes aloittaa kun tiesin jo valmiiksi että lopputulos on se että taas pyydän itse anteeksi ja nielen. Lopulta ilmoitin että haluan avioeron, sillä olin tuossa vaiheessa jo niin huonossa kunnossa psyykkisesti että ajattelin välillä jopa itsemurhaa. Luulin että elämäni muuttuisi paremmaksi, väärässä olin, eron jälkeen exäni on tehnyt kaiken mahdollisimman hankalaksi, viikottaisia raivareita, haukkuu tekstiviestein, haukkuu huonoksi isäksi, lapsen tapaamisien vaikeuttamista, nettisivuilla haukkumista tunnistettavasti (asumme pienellä paikkakunnalla) ja ihan kaikkea muuta mahdollista, tätä on jatkunut kohta vuoden. Pakko on kuitenkin olla exään yhteydessä kun haluan tavata lastani. Kyllä monesti toivon etten olisi tuota ihmistä koskaan tavannut ja nyt jälkeenpäin voin kyllä todeta että jos lapsemme ei olisi saanut alkuunsa noin nopeasti, olisin varmasti eronnut alle vuoden yhdessäolon aikana. Epäilen että exäni kärsii narsismista tai jostain muusta mielenterveydellisestä ongelmasta, tämä oli jo hänen kolmas liittonsa, kaikki ovat päättyneet -5v:n kuluessa ja kaikissa eroissa miehessä on ollut se kaikki syy. Lisäksi hänellä on aikuisuutensa aikana ollut asunnonvaihtoja lähes 20 kertaa ja useimmiten muuton syy on ollut huonot naapurit tms. No ainakin voin itse toimia jatkossa viisaammin ja edetä mahdollisessa seuraavassa suhteessa hitaammin, ottaa oikeasti selvää millainen toinen ihminen oikeasti on.
onkohan exäni narsu?
Hlin
26704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Aina,niin kauan kuin muistan,olen kaikille tuntemilleni nuorillepareille varoitellut lapsen saannista liian varhain!!
Ja niinkuin huomaat,sinunkin olisi pitänyt olla viisaampi siinä asiassa!!
Eikö kukaan sinua varoitellut ? Äitisikään?..nyt ei voi sitten,kuin kärsiä seuraavat 18 vuotta!
Eihän ketään voi oppia tuntemaan noin lyhyessä ajassa ja ymmärrän,että rakkauden huumassa sitä kaikkeen pöhköö alkaa,mutta lapsen teko on kuitenkin sen varran vakava asia,ettei siihen pidä noin heppoisin perustein ruveta!
No,neuvoja ei ole..exät on katkeria tapauksia ja lapsen takia ilkeyttä joutuu sietämään kauan..
Voimia sulle kuitenkin..ja pidä lapseen yhteyttä ilkeästä exästäsi huolimatta..
Tyhmästi olen todellakin toiminut ja kun ajattelee että olin tuolloin jo kuitenkin 37-v. Alkuhuumassa ei vaan tullut käytettyä järkeä, kunpa muut osaisivat toimia toisin.
13 vuotta vielä, niin lapsi on täysi-ikäinen. Lastani aion tavata aina kun minulla on siihen oikeus.
Eiks se oo nyt muotia et kaikki on narsuja eron jälkeen! Siitä tiedä mutta saman paskan läpi kahlasin!
Hymyilet vaan ku exän kaa näätte! Että sitä vituttaa! Koita, mulla toimii!
Voimia!
Mistään ei voinut puhua kun oli niin herkkänahkainen avokki ja itse ei myöntänyt olevansa väärässä. Jäi salasuhteesta "rysän" päältä kiinni ja pääsin eroon. Hyvä kirjoitus aloittajalla,suhde oli henkistä väkivaltaa.
Jos jotakin hyvää pitää tuosta löytää,niin onhan se lapsi kuitenkin tullut tehtyä!
Oot kuitenkin jo aikamies ja lapsenteko muutenkin jo ajankohtanen viimestäänkin!!
Pidät hyvät välit lapseesi,on tarkotusta nyt elämälle kuitenkin!
Pahasisuisesta eukostaki pääsit eroon!!Aattele,ku pitäs vieläki katella sitä päivät pääksytysten!!
Nyt vaan silloin tällöin! Lapsi kasvaa ja alkaa mukavat ajat,kun vähän itsenäistyy..
Hyvinhän sulla oikeestaan on asiat! Löydät siihen vielä uuden muijan,ja oo tarkkana,nyt tiiät,minkälaista EI kannata ottaa!!
Ja muista! haukkuva koira ei kuitenkaan pure!
Ap:lle tuo Narsistien Uhrien Tuki ry:n keskustelupalsta olisi paras paikka kokemusten vaihtoon. Ei minusta sinun ole mitään mieltä kuunnella haukkumisia puhelimitse eikä lukea viesteinä. Puhelun alussa kysyt kylmän asiallisesti mitä asiaa ja jos hänellä ei muuta ole kuin että haluaa sulle häijyillä niin luuri korvaan, poista haukkutekstarit samantien lukematta. Tuota jatkuu jos et itse selkeästi laita sulkua henkiselle väkivallalle. Paikkakunnanvaihtoa kannattaa harkita.
ja taitavat olla enemmistönä suomalaisissa naisissa. Vittuilu ja kaikesta mahdollisesta väitteleminen ja tappeleminen ovat pääasioita. Omat loputtomat mielihalut jättävät alleen lapset ja kaiken muun..
Kyllä on taas niin tyhmä miehinen kannanotto.että!...
Kyllä ne eron syyt on siinä,ettei miehet osaa puhua ongelmista,mitkä suhteessa tulee ajan myötä!
Takki niskaan ja baariin vaan! Niinhän se menee suomalaisilla ukkoilla,kun jostain vähänkään arasta asiasta pitäs pystyy puhuun! Pullo auki ja silleen! Ja kyllä taas naurattaa!
Ei kantsis mennä semmosen ukon ollenkaan naimisiin,joka ei osaa sitä suutansa aukoo ku syömiseen,juomiseen ja paskanjauhantaan! Sä oot hyvä esimerkki siitä!
narsunaisten ajattelusta. Miehet haukutaan, kaikki syy on miehissä ja itsessä ei huomata yhtään mitään negatiivista. Puhuminen on muuten eri asia kuin vittuilu. Eikä läheskään kaikki miehet lähde baariin ja/tai tartu pulloon. Miksi ylipäätään muuten pitää mennä naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka "ei osaa puhua"?
Jätetyn katkeran ukon kirjottelusta..Naiset haukutaan,ennen kuin ruvetaan edes miettiin,mikä siinä suhteessa mättää..Tämänkin ukkopahan puhuminen on pelkkää vittuilua.
Pää pannaan heti vaan pensaaseen,kun kuulee sanan keskustelu ja aletaan mollaan naisia..
No itsekkin varmaan edes sen älyät,että miksi pitää sitten edes mennä vittuilijan kanssa naimisiin?
Ja kehtaat raukkamaisesti vielä sotkee lapsetkin asiaan..Miehethän ne tosiaan ajatteleekin niitten lasten parasta! Hah! Olet tyypillinen "vali ,vali minussa ei sitten ole mitään vikaa!!"
Haista paska.
Olen kyllä tuon edellisen kanssa samoilla linjoilla,että kyllä miesten kanssa on hankala puhua suhteen jatkuessa ongelmista..Ei millään pahalla,mutta näin se tuntuu olevan,kun naisten kanssa ukoistamme puhumme keskenämme..
Vaikka liitto alussa tuntuu hyvin menevänkin,niin se on miehille vaikea pala,kun asiat muuttuu..
Se mikä on tuntunut naisesta ennen hyvälle,ei enää niin tunnukkaan ja mieskin muuttuu,mutta ei jotenkin halua myöntää sitä..
Sitten kun sitä asiaa haluaisi purkaa,niin mies menee kuoreensa..Siinä vaiheessa menee monelta naiselta hermot! Ja tulee sanottua tiukastikkin arasta asiasta ja sitten se mies vaikenee täysin!
Näin se yleensä on..mutta on tietenkin poikkeuksiakin ja toisinkin päin voi olla..
Olen eri mieltä tuosta,että suurin osa naisista jotain narsisteja olisi!
Se on ihan joidenkin narsisitimiesten omaa käsittelemätöntä ongelmaa se! Ystäväpiiristäni kukaan nainen ei ole pistänyt itseään koskaan perheensä edelle! Onneksi meillä naisilla on kuitenkin monesti keskenämme keskusteluiltoja ja voimme purkaa pahaa oloa,jota mies ei halua käsitellä.
Monet liitot kestävät näitten avulla pystyssä!
Ei minua ole jätetty ja tosiaan ajattelen lasteni parasta. Kukahan täällä on se katkera ja jätetty haistattelija..
sinä vaikutat..Jos sinulla on hyvin vaimosi kanssa asiat,niin miksi täällä niin tietäväisenä sitten muita naisia haukut narsuiksi? vai onko vaimosikin sellainen? Jos omaat itsekkään naisen,niin kyllä minäkin noita kirjoituksiasi lukeneena ihmettelen myös,etkö huomaa itse itsessäsi samoja piirteitä?
Hyvä,jos sinä et ole juomari,mutta mistä voit tietää jonkun muun juomatavat?
Ei monet juopot alkuvaiheessa suhdetta ole häiritsevästi juomareita..juominen pahenee vuosien myötä ongelmaksi..
Menehän sinäkin nyt vain hoitelemaan niitä lapsukaisiasi ja jätä nämä asiat tietävimpien syyniin :)
Sinulla ei taida olla oikein asioista tietoa..
Sinäkään et juoppoutasi edes tunnista! Joka viikonloppu se pullo hupenee sullakin,et vain pidä sitä minään juopon merkkinä itse! Kännisillä kourilla sitten eukkoos meet kähmiin ja ihmettelet,kun se inhoten lähtee muualle nukkuun..saahan sitä siinä selitellä..suomalaiset ukot on järkiään juoppoja!
Piilottelevat vain ongelmaa selvinpäin..ja taitaapi se erokin siellä mielenpäällä kummitella,mitäs muuten täällä erosivustolla riekkusit! Ettei olis eukkos jo toisen panokaverin löytänyt? hehheh..
kun pistää tuollaista kirjoittamaan. Nykyäänhän naiset alkavat jo olla miehiä edellä tässä juopotteluasiassa, perheväkivallassahan naiset ovat jo johdon ottaneet miehiin nähden.
On ollu pakko kasvattaa.Jotkut ukot on ruvennu ilmanaikuisiksi ruikuttajiksi.
Munat on surkeet ja pienet ja ääni kimee..niinku tollaki "raittiilla.."
Onneksi on toisenlaisiakin miehiä..ne ei jouda täällä akkojen palstoilla kitisee..
Tulipa omaa kultaa ikävä! Mun mies ei ikinä ajattelis kenestäkään naisesta noin rumasti,et ne on jotain narsui?
Ei se kyllä ikinä tosiaan näillä sivuilla käykkään...Sillä on omat harrastukset,eikä tietokoneella ilkeily kuulu niihin..
Todistit juuri itse olevasi narsisti syyttämällä vastaan toisia. Voin harkita olevani narsisti, mutten ala jatkamaan kinaamista syyttämällä toisia. Vastaa vain toistekin tähän ja jatkat tyypillisen narsistin toimintaa.
Jos havaittavissa on toisen syyllistämistä ja mollaamista, niin tällöin voi jo epäillä.
Hyvien tekojen mitätöinti ja niiden unohtaminen on myös tunnusomaista. Asioiden pyörittäminen omaksi hyväksi ja toisen hyväksikäyttö alkaa tehdä jo asiasta selvän. Tähän päälle kun vielä lisätään kostotoimet, kiristämiset ja itku/raivokohtaukset kun asiat eivät mene oman mielen mukaan, niin voidaan jo puhua patologisesta narskusta.
Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen tekee valitettavasti lapsestaan samanlaisen, aivopesu on niin totaalista.
Tuommoista kuulee kyllä naisten suusta,mutta kamalaa on,jos olet tosiaan mies ja jaksat jauhaa jauhamista päästyäs just tota sontaa,jota on tottunut akkojen läpättävän loputtomasti..
Taidat harrastaa myös naistenlehtien lukemista ahkerasti?
Oletko homo vai nainen oikeasti..
Jos tosiaan olet mies,häpäiset meidät tolla naisten tapaan "syyllistämällä"..
Taitaa olla nainen linjalla..narskusellainen.
On järkiään kaikki niin katkeria akan lähdettyä,että niille pitäs perustaa joku "ukkojen märinäkerho",ennen kuin ne ryyppää ittensä hengiltä..vaikka tuskin niitä kukaan kaipais..
että miksi olet niin kitkerä naisille,sinä narsun mies?
En minä ainakaan tunnista itsessäni moittimiasi piirteitä?
Enkä moiti sinuakaan..kuuleehan tuon,että loukattu sua on ja pahasti..
En kuitenkaan haluaisi,että vaimosi tai tyttöystäväsi paska käytös saa sinut ajattelemaan,että kaikki oltaisiin jotain itsekkäitä...hulluja?
Olen yksin kasvattanut 3 lasta mieheni kuoltua auto-onnettomuudessa,enkä koe olevani mikään narsu..kaikkeni olen lasteni eteen yrittänyt ja itsenikin välillä hukannut..nyt helpottaa jo suru ja ensimmäinen lapseni valmistuu lääkäriksi..
Minä olen ainakin osannut ajatella muitakin,kuin itseäni..toivon sulle ihmistä rinnallesi,joka muuttaa ajatusmalliasi naisista.
Tulipa mieleen tuon Ap.n kirjoituksesta,että taas tällainen tyypillinen esimerkki miesten tyhmyydestä!
Kyllähän sitä nyt jokainen aivoillaan ajatteleva sen ymmärtää,että KOSKAAN ei pidä mennä naimisiin noin lyhyellä varoitusajalla..Ja tehdä heti putkeen vielä lapsi!
Aivan käsittämätöntä,että aina löytyy näitä nenästä vedettäviä hölmöjä!
Ja lapsi tehdään kiireellä,ennekuin kunnolla häämekkoa on ehditty nurkkaan heittää..
Tuo on raukkamaisin fraasi,mitä tiedän tuo":Ex halus lapsen..."Kuuleppa mies,kun jo koulussa opetetaan se kortongin käyttö ja miehenkin sanavarastoon kuuluu sana:EI!
Saahan sitä sitten naisia syyllistää ja mollata!Olisit pistänyt selkeät rajat heti alussa! Miksi olit vain"puudeli"
koko suhteen ajan..
Ottakaapa nyt ukot tuosta onkeenne! Ja kattokaa ja testatkaa sitä muijaanne ainakin 5 vuotta ensialkuun,ennekuin alatte edes haaliin niitä huonekaluja sun muuta yhteen!
Ja pitäs opetella vähän varovaisuutta enemmän,vaikka se pillun haju tuntuu ukkojen ajattelukyvyn vievänkin tyystin kokonaan..
Sitä miestä valitessakin kannattaa ensin vuosi,pari seurailla sen tottumuksia..Itse nuorena sorruin siistin oloiseen kaveriin,joka osasi puhua ja pyöritellä oikein mieluusti..Ajattelin,että siinäpä kaveri!
No vuoden päästä yhdessä asuessamme alkoi paska haista joka paikassa! Ukko oli oikea sika!
Jutut oli aina ne samat vitsit ja niille ei hekotellut enää kuin hän itse!
Haju alkoi olla niin kauheaa kummastakin päästä,että kerran kun hän oli työmatkalla,pakkasin omat kamani,jätin viestin pöydälle,johon kirjoitin,ettei ota enää yhteyttä ja lähdin!
Vieläkin puistattaa koko iljetys! Huh huh! Miten miehet voivatkin haista niin pahalle?
Exäsi on hyvin tavallinen suomalainen nainen. Siinä mielessä siis ns. "normaalitapaus". Tavallinen suomalainen nainen taas on äärimmäisen itsekäs, ahne, ylimielinen, hyväksikäyttäjä, vedättäjä ja empativajeinen. Siinä mielessä ajateltuna siis mielenvikainen.
On aina parempi kun tuollaiset "sinunkaltaisesi" ajattelevat kaikista naisista juuri tuollalailla!
Pysyttepä pois naisten reviireiltä ja meille tosimiehille,jotka osataan pitää ämmät kurissa,jää enempi valinnanvaraa..Mikään ei ole ihanampi paikka kun kuuman naisen pehmeä syli..
En tajua,miten mun kohdalle ei ole tuollaisia kuvailemiasi naisia koskaan osunut?
Olisko niin,et niin se metsä vastaa,kuin sinne huudellaan..vai miten se meni..?
Mukava poikkeus olet tässä ulisevien ukkojen seassa!
Itsekkin olen samaa mieltä,että sitä saa,mitä tilaa..
En tuolla oikeassa elämässä ole törmännyt kyllä tommosiin ilkeileviin ukkoihin,mut ne varmaan käyttääkin kaikenaikansa täällä sivustoilla olemiseen!
Kivat sulle! vaikutat normaalilta kaverilta!