Palkankorotus mielessä?

Laitan tämän tännekin, jos saisi paremmin vastauksia kuin palkankorotuspalstalta...


Sain valmistuttuani insinööriksi AMK:sta harjoittelupaikan puolen vuoden sopimuksella. Palkka oli harjoittelijalla noin 1500/kk bruttona.

Työsopimustani jatkettiin ilman "harjoittelija" -nimikettä puoli vuotta lisää, palkka nousi mielestäni ihan "normaalin aloittelevan työntekijän" tasolle, eli noin 2300e/kk brutto.

Tämän jatkosopimuksen loputtua tilanne on se, ettei työtäni firmassa tee kukaan jos eivät minua palkkaa jatkamaan. Työtä on jatkuvasti, ja PALJON, joutuisivat siis kouluttaa tilalleni uuden henkilön, ja tämän työn hyvätasoiseen oppimiseen meni itselläni kuukausi-kaksi, jona aikana toinen työntekijä opetti ja neuvoi jatkuvasti vieressä.

Kalliiksi ja vaikeaksi tulisi heille uuden työntekijän kouluttaminen jälleen, joten oletan että minulle taas jatkopaikkaa tarjotaan kun tämä sopimus keväällä päättyy.

Kysymys kuuluukin: Onko siis näin tuoreella insinöörillä varaa kysyä/vaatia enempää palkkaa kuin tuo 2300e/kk? Ottaen huomioon että joutuisivat kouluttamaan tilalleni uuden henkilön.

Minkälaista korotusta itse uskaltaisit pyytää?
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos on vuosi kokemusta nykyisestä hommasta, niin mielestäni voidaan jo olettaa, että homman osaa riittävän hyvin, että voi korotusta alkupalkkaan jo pyytää. Kysyä aina voi. Korotus riippuu tosin useista tekijöistä, kuten tällä hetkellä firman taloudellisesta tilanteesta, tehtävän vaativuudesta ja tuottavuudesta, vastuusta, jne. Täytyy kuitenkin todeta, että jos tehtävän hyvätasoiseen oppimiseen menee 1-2 kk, ei voi kovin vaativasta tehtävästä olla kyse. Oman tämänhetkisen tehtäväni oppimiseen menee yleensä vähintään vuosi, hyvätasoiseen oppimiseen 2-3 vuotta, riippuen henkilöstä. Juurikin tuo 2-3 vuotta on itsellä kokemusta ja peruspalkka on 2900 €. AMK-inssi olen itsekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Metsäinen neito kirjoitti:

Laitan tämän tännekin, jos saisi paremmin vastauksia kuin palkankorotuspalstalta...


Sain valmistuttuani insinööriksi AMK:sta harjoittelupaikan puolen vuoden sopimuksella. Palkka oli harjoittelijalla noin 1500/kk bruttona.

Työsopimustani jatkettiin ilman "harjoittelija" -nimikettä puoli vuotta lisää, palkka nousi mielestäni ihan "normaalin aloittelevan työntekijän" tasolle, eli noin 2300e/kk brutto.

Tämän jatkosopimuksen loputtua tilanne on se, ettei työtäni firmassa tee kukaan jos eivät minua palkkaa jatkamaan. Työtä on jatkuvasti, ja PALJON, joutuisivat siis kouluttaa tilalleni uuden henkilön, ja tämän työn hyvätasoiseen oppimiseen meni itselläni kuukausi-kaksi, jona aikana toinen työntekijä opetti ja neuvoi jatkuvasti vieressä.

Kalliiksi ja vaikeaksi tulisi heille uuden työntekijän kouluttaminen jälleen, joten oletan että minulle taas jatkopaikkaa tarjotaan kun tämä sopimus keväällä päättyy.

Kysymys kuuluukin: Onko siis näin tuoreella insinöörillä varaa kysyä/vaatia enempää palkkaa kuin tuo 2300e/kk? Ottaen huomioon että joutuisivat kouluttamaan tilalleni uuden henkilön.

Minkälaista korotusta itse uskaltaisit pyytää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu