Lääkekannabiksen käyttö 10-vuotiaan pojan autismin hoitamiseen voi kuulostaa kuohuttavalta, mutta Kalifornian Orange Countyssa asuvan äidin mukaan kaikki muut mahdollisuudet oli käytetty.
Ennen lääkekannabiksen käyttöä lääkärit kuvailivat Joeyta “vihamieliseksi, tuhoavaksi ja vaaralliseksi itselleen ja muille”.
Joyen äidin mukaan hän on nyt aivan eri poika.
Neljä kuukautta sitten lääkärit sanoivat äidille että Joey tulee kuolemaan. Äiti uskoo vakaasti että lääkekannabis pelasti hänen poikansa hengen. “Ellen olisi valinnut tätä reittiä, poikani ei olisi nyt täällä”, hän sanoi.
Joeylla diagnosoitiin autismi hänen ollessaan 16:n kuukauden ikäinen. Hänen oireensa olivat vakavia. “Joeyn käytös oli täysin holtitonta”, äiti kertoi. “Se todella otti koko perheen voimille”.
Joey ei puhu eikä kävele. Hän ei tule koskaan elämään niin sanottua normaalia elämää.
“Hän ei nukkunut viikkoihin, enkä nukkunut minäkään”, Joeyn äiti kertoi.
Hän ja ryhmä lääkäreitä kokeilivat kaikkea mahdollista, kuten 13:a eri lääkitystä ja terapiaa. Eräässä vaiheessa Joey käytti kuutta eri lääkettä samaan aikaan. Mutta reseptilääkkeet verottivat Joeyn kehoa, aiheuttaen maksavaurioita, kipukohtauksia, unettomuutta ja huomattavaa laihtumista.
Joeyn todettiin kärsivän aliravitsemuksesta ja anoreksiasta ja hänen painonsa putosi 21 kiloon.
“10-vuotiaani painoi 21 kiloa”, kertoi Joeyn äiti. “Hän oli erittäin heikossa kunnossa. Luut näkyivät hänen rinnassaan. Siinä vaiheessa tajusin, että ellen saisi häntä irti näistä kovan luokan lääkkeistä, poikani tulisi kuolemaan”.
Epätoivoisena äiti kääntyi viimein lääkekannabiksen puoleen. Hän antaa sitä pojalleen erityisesti valmistetuissa pikkuleivissä ja kekseissä.
Hänen mukaansa muutokset ovat olleet valtavia.
Joeyn lääkäri kertoi huomanneensa muutoksen muutaman viikon aikana.
“Lääkäri katsoi Joeytä ja sanoi ‘Pojalla on ensimmäistä kertaa posket‘“, äiti muistelee. “Nykyään hän syö kaikkea. Kaikkea! Hän syö mustekalaa ja sushia. Poikani saa viimeinkin ravinteita joita ilman hän ollut viimeiset seitsemän vuotta”.
Mutta paljon muutakin kuin pelkkä ruokahalu on muuttunut. Joey on nykyään rauhallisempi ja vähemmän ärtyisä.
“Hän on tyytyväinen, hän tuntee elävänsä. Ja on ollut mahtavaa kuulla hänen ääntelevän. Hän ei ennen ikinä päästellyt ääniä”, äiti kertoi.
Joeyn itseään toistava käytös on myös vähentynyt.
“Minusta tämä vaikuttaa erittäin järkevältä lääkekannabiksen käytöltä”, sanoi riippuvuuksien asiantuntija tohtori Drew Pinksy.
“Ajatus, että kannabis on jotenkin ‘paha‘ lääke ja on olemassa ‘hyviä‘ lääkkeitä, on valtaisa erehdys. On lääkkeitä joihin liittyy vastuuvelvollisuuksia ja jotka asianmukaisesti käytettynä voivat todella auttaa ihmisiä. Tässä tapauksessa lääke selkeästi auttaa lasta. Miksi sitä ei käytettäisi?”, hän lisäsi.
Hän painotti että Joeyn lääkärien tulee tarkasti seurata hoitoa, mutta mahdollisen riippuvaisuuden ei pitäisi muodostua ongelmaksi.
“Kannabiksen pitkäaikaisen käytön seurauksena saattaa tulla vieroitusoireita, kuten levottomuutta ja mielialahäiriöitä, mutta tässä tapauksessa lapsi jolla ei ole minkäänlaista riippuvuushistoriaa, ei muutu addiktiksi”, sanoi Pinksy.
Sekä tohtori Pinksy että Joeyn äiti ovat yhtä mieltä siitä, että lisätutkimuksia tarvitaan. Mutta tällä hetkellä äiti uskoo että kannabis pelasti hänen poikansa.
“Ihmiset jotka ovat tavanneet Joeyn sanovat että hän on nyt aivan eri lapsi”, äiti sanoi.
Hän ei halunnut nimeään julkisuuteen peläten ihmisten reaktioita, mutta suostui kertomaan perheensä tarinan toivoen että se voisi auttaa muita vanhempia, joiden lapsilla on erityistarpeita.
Lähde:
http://abclocal.go.com/kabc/story?section=news/health&id=6989085

Vastaukset 32
Vanhimmat
http://kannabisuutiset.wordpress.com/
Rauhoittaa ja antaa hyvän olon, niin se vaan on. Olisipa se laillista täälläkin, aika outoa että vahvoja viinoja saa alkosta laillisesti mutta lll oluen tasolla olevaa kannabista ei.
Kannabiksen suurin vaara tällä hetkellä on se että jäät kiinni ja saat merkinnän rikosrekisteriin, voi vaikeuttaa työnsaantia. Jotkut raivoraittiit työnantajat heittävät sut pihalle, jotkut luultavasti nauravat koko jutulle.
Se on jo nyt laillista Alankomaissa, Argentiinassa, Espanjassa, Tsekissä ja varmaan monessa muussakin paikassa. Ja nyt USAkin alkaa olla laillistamisen rajamailla.
Ehkä jonakin päivänä Suomi Ruotsin mukana.
Käytännössä laillista myös.
Tanska, Portugal, Sveitsi, Saksa, Mexico, Kolombia, Prasilia, Nepal, Venäjä, Intia, Viro, Kanada ym.
Suomessa ei saa puhua totuudesta eikä Cannapiksesta.
On se ihme yrtti ja näemmä vielä tupakkia ja alkoholia miedompaa:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288
12.10.2009
Poliisit ja tuomarit tukevat kannabiksen laillistamista
Lainvalvojien mielestä kieltolain lopettaminen lisää yleistä turvallisuutta.
Kalifornian osavaltion lainsäätäjät ovat historiallisen äänestyksen edessä tiistaina. Äänestyksen kohteena on kannabiksen laillistaminen, kontrollointi ja verollepano. Ryhmä tuomareita ja poliiseja, jotka ovat aiemmin lähettäneet ihmisiä vankilaan kannabiksen vuoksi, antavat laillistamiselle tukensa.
Poliisiviranomaisista, tuomareista ja syyttäjistä koostuva ryhmä, joka on taistellut epäonnistunutta “huumeiden vastaista sotaa” kannattaa tänään äänestettävää lakiehdotusta kannabiksen laillistamisen puolesta. Kalifornian alahuoneen turvallisuus- ja terveyskomiteoiden äänestys on merkki kasvavasta yleisön turhautuneisuudesta kieltolain aiheuttamia haittoja kohtaan, sekä laajalle levinneestä halukkuudesta lähestyä ongelmaa toisesta lähtökohdasta.
Tuomari Jim Gray jäi viime vuonna eläkkeelle Kalifornian Orange Countyn korkeimmasta oikeudesta. LEAPin* puhemiehenä hän totesi vastikään: “Pelkästään se, että alahuone äänestää kannabiksen myynnin säännöstelystä ja kontrolloinnista, olisi ollut täysin sopimatonta vielä vuosi sitten. Vaikka ehdotus ei menisikään läpi tällä kertaa, se tullaan hyväksymään vielä pian. Lakiehdotus voi tulla myös tarpeettomaksi, koska äänestäjät tulevat todennäköisesti hyväksymään samankaltaisen ehdotuksen marraskuun kansanäänestyksessä”.
Tuomari Gray puhui viime lokakuussa alahuoneen turvallisuuskomitean tiedotustilaisuudessa, jossa käsiteltiin kannabiksen laillistamista. Puhe löytyy videoituna osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=RDKarCeC_Ic.
Tammikuun 12. päivänä turvallisuuskomitea järjestää muodollisen tilaisuuden, jossa käsitellään edustaja Tom Ammianon kannabiksen laillistamisehdotusta (numerokoodilla AB 390). Tilaisuuden jälkeen komitea äänestää asiasta, ja jos ehdotus hyväksytään sitä seuraa toinen tilaisuus jossa terveyskomitea äänestää aiheesta.
Tämän lisäksi kannabiksen laillistamisen puolestapuhujat ovat äskettäin ilmoittaneet, että heillä on tarpeeksi allekirjoituksia, jotta laillistamisesta voidaan äänestää marraskuun kansanäänestyksessä. Tämän avulla kalifornialaiset äänestäjät voisivat itse lopettaa kannabiksen kieltolain. Washingtonin osavaltiossa taas lainsäätäjät järjestävät tällä viikolla tilaisuuden aiheenaan kannabiksen laillistaminen, ja Rhode Islandin senaatti on parhaillaan muodostamassa sininauhakomiteaa tehdäkseen katsausta osavaltion kannabislainsäädännön suhteen.
*) Law Enforcement Against Prohibition (Lainvalvojat kieltolakia vastaan) on 15000-jäseninen järjestö, joka edustaa poliisia, syyttäjiä, tuomareita, liittovaltion agentteja sekä muita ihmisiä, jotka haluavat laillistaa huumausaineet ja saattaa ne kontrollin piiriin. Nämä ihmiset ovat taistelleet vuosia huumesodan etulinjassa ja oppineet kokemuksiensa myötä, että kieltolaki ainoastaan pahentaa riippuvuuksia ja väkivaltaa. Lisätietoja: http://www.CopsSayLegalizeDrugs.com.
Lähde:
http://www.prweb.com/releases/marijuana/legalize/prweb3430594.htm
Mun edellinen tyttöystävä/avovaimo harrasti kannabiksen polttoa, ja sai minutkin innostumaan siitä. Aloitin polton 2005 kesällä. Olen normaali työssäkäyvä, tai pitäisikö sanoa että olin normaali työssäkäyvä ihminen. Aluksi polteltiin lähinnä viikonloppuisin, mutta sitten käyttö lisääntyi keskimäärin 3-4 kertaan viikossa. Ja täytyy sanoa että ihan hienosti meni. Minulla oli hiukan ongelmia alkoholin kanssa. Lähinnä se että minä suutuin humalassa suhteellisen helposti jne. Nuo ongelmat olivat nyt pois, kun en käyttänyt enään alkoholia. 2007 toukokuun 28. päivä sain käsittämättömän ahdistuskohtauksen kesken työpäivän. Olin varma että henki lähtee, taikka jotain muuta pahaa tapahtuu. Minut vietiin sairaalaan ambulanssilla, ja siellä minut saatiin rentoutumaan ja rauhoittumaan. Kerrottiin että olin saanut vaikean paniikkihäiriö kohtauksen. Siitä päivästä alkoi minun alamäkeni. Tänäpä'ivänä minulla on jatkuva lääkitys paniikkihäiriöön ja maanisdebressiivisiin oireisiin. Olen keskustellut asiasta neurologin kanssa useasti, ja hänen mielestä ongelmani johtuu kannabiksesta tulleen rasvan varastoitumisesta päähäni. Olen ollut nyt täysin polttamatta juhannuksesta 2008. Se onko sillä ollut nyt vaikutusta minuun, en osaa sanoa. Neurologi sanoi että tapahtuneet vauriot ovat ikuisia, ne ei parane, mutta että kun lopetan tötsyttelyn, ei olotilani todennäköisesti enään huonone. Mene ja tiedä. Olen siis varmaankin jonkinlainen poikkeus. Tai ainakin näin tuntuu, kun lueskelen näitä teidän juttuja siitä kuinka käytännössä pilvenpoltolla aukeaa taivas. Myönnän kyllä että se oli todella kivaa, mutta vain niinkauan kun rupesi tulemaan ongelmia. Aivan yksin en kuitenkaan ole ongelmineni, sillä hoitojaksoillani olen tavannut muutamia samanlaisia kuin minä. En kiellä enkä kehoita ketään polttamaan, se ei ole minun tehtäväni. Mutta sanonpahan vain että ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää...
Syyt löytyy löytyy muualta kuin kannabiksesta.
Lukenu yli 10v,psykologiaa ja poltellu taannoin enemmän kuin tämä palsta yhteensä.
Ja hoidot on huuhaata,tai sit täytyy olla todella heikkopäinen.
Äh,jaksa selittää. Neurologi sanoi,just joo,mun tapaukses mä sanon ja ne kuuntelee.
3-4 kertaa viikossa on aika usein vetää yleensä mitään päihdettä. Voihan olla ettei pitoisuudet veressäsi päässeet poistumaan kunnolla. Joten voi olla että paniikkihäiriösi laukesi polttelusta. Mistä neurologi tiesi että päähäsi on varastoitunut rasvaa? Toivotaan että pääset oireistasi vielä eroon. Kun puhutaan lääkekannabiksesta sitä käytetään aika pieniä pitoisuuksia Monet särkylääkkeet joita saa reseptillä ovat nekin aika tujuja ja uskoisin ettei niidenkään pitkäaikainen käyttö ole vaaratonta.
kannabis keskusteluihin ilmestyy samaa kaavaa noudattava tarina, ja siis nimenomaan tarina. Vierestäseurannut tms. hullu on tainnut ottaa oikein elämäntehtäväkseen kannabiksen vastustamisen disinformaatiota hyväksikäyttäen. Ja sitäpaitsi, vaikka em. kertomus pitäisikin paikkaansa, ei syy ole ole kannabiksessa vaan puhtaasti ihmisessä itsessään.
särkylääkkeet,myrkkyjä. bentsot ainoot mitä voi vetää sillon tällön,useimmat vetää niit viinan kans ja black out. Luultavasti kyseinen heebo ei kerro kaikkea,veikkaan entinen sekakäyttäjä!
CCHR Marketing of Madness - Never Saw It Coming (kattokaas ryynipäät)
http://www.youtube.com/watch?v=ck-756qYcWs
Pointti on et jos vanhemmat vetää,ne hyväksyy jälkikasvulle saman.
Selatkaa,löytyy aikuisille ym,vastaavaa faktaa videoilt.
jokainen mielialalääke johtaa six feet under.
Mulle on aivan yks ja sama, polttaako joku tai vetääkö joku kovempia aineita. Eikä mulla ole tarvista valehdella asiasta. Mielenkiintoinen ilmiö kuitenkin on, että kun joku, niinkuin tässätapauksessa minä kertoo jossain puolustelioiden keskuudessa jotain negatiivista kannabiksesta, käyttäjät rupeaa raivoamaan ja nimittelemään ties miksikä. Mielestäni se jo kertoo jostain syvemmästä ongelmasta. Minä olen oppinut elämään ongelmieni kanssa, ja saan lääkityksen niihin. Lääkitykseni on saatu hyvin kohdalleen, joten pystyn suht normaaliin elämään. Kannabiksen tuottaman rasvan päähän varastoitumisesta on kuulemma tiedetty jo kauan. Ja minulle sanottiin että siitä' on kyllä kirjoitettu joskus julkisuudessakin... Aika heikkoa on kirjoittelu ollut, kun minä en ainakaan ole sitä huomannut. Mutta näin sanottiin. Ensimmäisenä rupeaa muisti pätkimään. (tulee hiukan hajamielinen olo) Jotkut puhuvat myös muistin hidastumisesta. Sitten rupeaa tulemaan sellaisia synkkyys fiiliksiä... jne. jne. Näin jälkik'äteen kyllä tunnen paljolti niitä oireita. Kaikki ylinmääräinen mielihyväkeskukseen vaikuttava aine on paskaa oikeasti. Niin on kahvi, viina, pilvi jne. jne 60-70 luvun vaiheessa LSD pidettiin viellä vaarattomana tajuntaa laajentavana aineena. Mutta niinkuin sanoin, täysi-ikäinen ihminen saa mielestäni tehdä ihan mitä lystää. Saa poltella pilveä taikka käyttää kovempia aineita. Nythän tuo tuntuu olevan jo kokkelikin kohta lähes terveyttä tuottavaa ainetta.
http://www.huumetietobussi.fi/pdf/20063/10kannabis.pdf
Kannattaa lukea.
AIVOILLE!
VAIN TÄYSIN PÖPI!, DORKA!, SEKO!, HUUMERIIPPUVAINEN TARVITSEE KANNABISTA!
NORMAALIT, TERVEET AIVOT EI TARVISE HUUMEITA!
suosittelisin aikaa psykiatrilta, tai päihdelääkäriltä kun taidat olla viinanarkkari-LUUSERI.
samoin kommentein.
KANNAPIKSEEN EI OLE KUKAAN KOSKAAN KUOLLUT VAAN SE ON PELASTANUT LUKUISIA IHMISHENKIÄ LÄÄKINNÄLLISTEN OMINAISUUKSIENSA TAKIA JOTEN SEN ON PAKKO OLLA PAHINTA PASKAA!!! VITTU MÄ TAPAN TEIÄT NARKKARIT AAAH SAATANA!!
ei näköjään ole vieläkään päässyt hoitoon. Toivomme hänelle kuitenkin pikaista paranemista mielenterveysongelmaansa.
alan luulla että kyseessä on joku vitsi ja tämä jätkä on trolli.
"KANNABIS ON PAHINTA PASKAA!! Vi##umainen Aine!"
aina sama slogani
"VAIN TÄYSIN PÖPI!, DORKA!, SEKO!, HUUMERIIPPUVAINEN TARVITSEE KANNABISTA!
NORMAALIT, TERVEET AIVOT EI TARVISE HUUMEITA!" ---- mahtaakohan tää kaveri tajuta miltä se itte vaikuttaa, sen aivot kyllä tarvis vähän THC:tä vois jopa poika parantua.
Kannabiksella 163 miljoonaa käyttäjää koko maailmassa, kuolemantapauksia ei ole.
Suomessa on 5,3 miljoonaa asukasta joista jokainen ei edes käytä alkoholia, silti täällä kuolee siihen yli 1000 ihmistä vuodessa.
http://www.stat.fi/til/ksyyt/2007/ksyyt_2007_2008-12-04_tie_001.html
Miksi päättäjät määrittelevät toisen laittomaksi?
163 miljoonaa on vast vuoren huippu,totuus on lähes miljardi!
Suomessakin edes joku älyllinen:
Matti Tolvanen, Joensuun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori, sähköistää huumausainekeskustelua.
Tolvanen sanoo Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa, että hän vähentäisi rajusti huumausaineiden käyttörikoksista rankaisemista.
Tolvasen mielestä huumausaineiden käytön sakottamisessa ei ole mitään järkeä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1755471
Kylla. vain. "Laake.kannabiksen. kaytto" on "Oivallisempaa" ja. huomattavasti. "Halvempaa. ja. vaarattomampaa. ja. tahdikkaampaa" Salut, Kuin. sinansa. "Resepti.laakitys" joka. todellakin. "Raunioittaa. potilasta" kuvauksenne. mukaan, Ja. vasta. "Viimeisena. mahdollisuutena" sallitte. "Laake.Cannabiksen" Niin. johan. "Ihme. tapahtui" parantumisessa, "Salut"
muuten hyvä mut kerro se lääke yhtiöille,luonnon kasvia kun ei voi patentoida !
Miksei kannabista voisi laillistaa, mutta kyllä mun mielestä kovien aineiden hallusapitoa ei saisi mennä laillistamaan. On aika erikoista että monet särkylääkkeet ovat huumausainepohjaisia ja silti lääkekannabista ei halutaisi laillistaa. Asian vierestä vielä, koska kuituhampun viljely vahvistaa maaperää ja on ekologista olisi hyvä jos sitäkin alettaisiin käyttää yleisemmin ruoka- ja kosmetiikkateollisuudessa. Itse ostaisin mieluummin hammpuöljykapseleita kuin kalaöljykapseleita.
suurin syy kannabiksen laittomuuteen. Lääkeyhtiöt käyttävä suuria summia kannabiksen vastaiseen propagandaan mm. korruption muodossa. Lääkeyhtiöille se olisi aivan liikaa jos ihmiset saisivat itse kasvattaa lääkkeensä kymmeniin, tai jopa satoihin vaivoihin ja tauteihin.
HUUMEpohjaisia, eli lähinnä opiaatteja ja muita myrkkyjä. Kannabis ei ole huume vaikka niin meille yritetään väittää.
Kylla, vaan, olet, oivaltanut, "Liike,elaman, lakia" sovellettavan, "Kansan,terveytemme, kustannuksella" Ja, silloin, on, todella, "Laakari,liiton, mielesta, valitettavaa" etta, "Kansa, osaa, kasvattaa, kukintoa, laakkeeksensa, ja, huviksensa" Salut.
Ja vanhemmat tuskin ylpeilee arsenikkimyrkyn (As2O3, lääke Trisonox) tarjoamisesta lapselleen , vai ?
Mutta ei sitä myrkkyä sen takia annetaan julkiseen levitykseen jokapojalle.
Jengillä tuntuu olevan logiikka hukassa.
Jos käytetään lääketieteessä, niin se ei oikeuta julkiseen myyntiin.
Plutonium on tahdistimissa pelastanut monta sydänpotilasta jne.
R-kiskallako sitä nyt pitäisi tarjota nautittavaksi ?
Haloo järki !
Plutonium R-kioskeihin! Logiikka nimenomaan on hukassa, kun lääkekäyttöön vedoton halutaan oikeuttaa huumaantunut pilviolotila itselle. Kannabiksen parantavaa ainesosaa voidaan muuten nykyään valmistaa synteettisesti siten, että sen huumaavat vaikutukset jäävät pois, mutta TÄTÄ faktaa eivät pilvenveikot KOSKAAN tuo esiin.
kuitenkin ollut paras vaihtoehto ns. jalkiabortti.
Kirjoituksesi apara ei koskaan tule tuottamaan yhtaan mitaan muuta kuin harmia. Moiset yksilot tulisi yksinkertaisesti eliminoida.