Olen ihan hajalla tästä erosta, mutta en itke kauhean paljon naisen perään, joka jätti minut. Kun olen miettinyt niin tuntuu enemmänkin siltä, että kaipaan sitä läheisyyttä ja tottakai jossain määrin häntäkin.
En vain ymmärrä miten se tuntuu näin pahalta, enkä usko että kukaan toinen tällä hetkellä voisi korvata häntä halikumppanina.
Pessimistinen realisti kun olen, en montaakaan kertaa suhteen aikana ajatellut, että olisimme loppuelämämme yhdessä jne.
Mutta miksi tämä tuntuu niin kauhealta. johtuuko se elämänmuutoksesta vai mistä?
En vain ymmärrä miten se tuntuu näin pahalta, enkä usko että kukaan toinen tällä hetkellä voisi korvata häntä halikumppanina.
Pessimistinen realisti kun olen, en montaakaan kertaa suhteen aikana ajatellut, että olisimme loppuelämämme yhdessä jne.
Mutta miksi tämä tuntuu niin kauhealta. johtuuko se elämänmuutoksesta vai mistä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiitos pitkähköstä viestistäsi. En kuitenkaan päässyt jyvälle siitä, mitä et tarkoita.
Ota rehellinen nainen tai mies
www.city.fi
www.iskuri.fi
Se on juurikin sitä elämänmuutosta. Yhtäkkinen yksinäisyys ja sen tajuaminen että enää ei olekaan ketään kenen viereen käpertyä, pelästyttää. Juuri se sama tunne ajaa useat parit takaisin toistensa luo, mutta lähinnä vain huomaamaan ne samat asiat mitkä johtivat eroon. Silloin täytyy puntaroida rehellisesti kumpi painaa enemmän, eroon johtaneet syyt vai halipula. Läheisyyden kaipuuta ei saa sekoittaa rakkauteen. Se että kaipaat toisen läheisyyttä ei tarkoita sitä että nythän sinä vasta tajusit rakastavasi häntä. Eron jälkeisen alkushokin jälkeen alkaa juuri tuo vaikea ja herkkä vaihe, epäröinti että tekikö sittenkään oikein. Se kuuluu asiaan ja menee ohi kun omaan elämään muodostuu uudet rutiinit.
Olen itse edellisessä suhteessa palannut takaisin juurikin tuosta hellydenkipeys-syystä, ja sekoitin sen siihen tunteeseen etten muka voisi elää ilman häntä. Olimme pari kuukautta täysillä ripustautuneet toisiimme, menettämisen pelko oli luja. Kunnes palasimme maan pinnalle, samat vanhat ongelmat nostivat päätään. Pelkäsimme vain tuttuuden katoamista. Lopulta erosimme uudestaan sovussa myöntäen ettemme olleet kuitenkaan luodut toisillemme.
Mahtava vastaus. tuota olen täällä juuri pohtinutkin. Mutta miksi se vain tuntuu niin vaikealta ja okei, erosta on vasta viikko et ehkä se helpottaakin.
Miten siihen sitten löytää uuden tilalle vai pitääkö vaan odottaa niin kauan kunnes ei mieti enää tilannetta?
Yritin vaan tossa etsiä jo uutta tilalle ja jos oisin jonkun matkaan löytänytkin vaikka missin, niin en olisi halunnut heitä siihen kainaloon
Tosi hienoa, että joku pystyy ajattelemaan noin järkevästi. Ehkä mäkin joskus...
Erosin 1½ vuotta kestäneestä suhteesta viikko sitten ja tuntuu etten meinaa millään päästä tästä ahdistavasta tunteesta eroon. Välillä ahdistaa niin, että tuntuu kuin sydän lakkaisi toimimasta.
Syynä eroon oli pettäminen...jota on varmaankin ollut koko suhteemme ajan. Viestejä ja puheluita vierailta naisilta jne.
Aina kun ahdistus tulee, yritän miettiä kuinka p....amainen mies oli minua kohtaan, se helpottaa hetkeksi, mutta vähän ajan päästä jo mietin millä syyllä voisin soittaa hänelle. Enkä kuitenkaan halua enää satuttaa itseäni.
On tää vieläkin tosi vuoristorataa ja nyt sanoin eksälle, että ei pidetä yhteyttä pariin kuukauteen, koska se vaan repii haavoja auki (Olin siis jätetty).
Oma eksäni kertoi että oli suudellut toista poikaa ja sanoi vielä sillon, että nyt tajuaa ettei halua ikinä menettää minua, eikä koskaan enää tee niin. No, piti ainakin lupauksensa kun erottiin 2 viikkoa tämän jälkeen.
Ahdistus helpottaa hetkeksi sillä, että ajattelee kuinka epäreilusti hänkin välillä minua kohteli, mutta oli hän vaan niin loistava tyttö että ei ne negatiiviset asiat kauaa mielessä pysy.
Onneksi minulla on koulussa tällä hetkellä tosi vaativaa niin ei ehdi koko ajan vaan rypeä ajattelemassa asiaa. Vieläkin uskon, etten parempaa tule löytämään, mutta toivon, että sekin mielipide vielä muuttuu...
Se kuuluu nuoren elämään ihastumiset,seurustelut,jättämiset ja murehtimiset..
Vähän niinkuin opettelis tulevaa varten tuntemaan naisten ja miesten maailmaa..
Usko vaan,tulee sekin päivä,että ihmettelet,miten oot voinu tuntee häntä kohtaan niin,kun nyt tunnet?
Tulee uusia ihastuksia ja vakavampaakin seurustelua vielä monta kertaa..se nuoruudessa ihanaa onkin!
Ei tartte aatella vielä mitään perheiden perusteluja,vaan elää porskuttaa menemään!
Keskity vaan kouluusi,kyllä tuo tunne ohi menee,kun aikaa vähän kuluu..
Täytä elämäsi kavereilla ja harrasta jotain koulun lisäksi! Ja ajattele tulevaa kesää! Siihenkään ei enää kuitenkaan niin montaa kuukautta enää ole!! Tsemppiä sulle! Oot harvinaisen ajatteleva ikäiseksesi!!
uskottelee mulle.
Vähän se pelottaa, että kun en ikinä oo mikään naisten mies ollu, eikä mitkään yhdenyön jutut oo oikee napannu, ni miten tästä eteenpäin?
En oo ikinä saanu edes baarista tai muualtakaan naista pokattua. Oon yksinkertaisesti varmaan siihen liian kiltti ja ujo. Minutkin tämä eksä pokasi ja hän tuntui alusta saakka siltä, että hän on hyvä minulle ja sitä kaikkea mitä tarvitsen.
Mutta ehkä joku tulee vieläl minut pokaamaan :)