Täällä näkyy olevan vaimoilla, rakastajattarilla ja "muilla kylän miehillä (no naisilla kai lähinnä) kissanhännän vetoa siitä, mitä petturimiehet ajattelee... Vaikkei sitä ole erityisesti minulta kysytty, kerron kumminkin.
En ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vaikka vaimo ihan fiksu ja filmaattinen onkin, eikä missään nimessä mikään pihtarip...u. Jokin kipinä tai mikä sit mahtaa ollakaan, on tuntunut kadonneen tai tarkemmin ajatellen, ei sellasta ole kai koskaan ollutkaan. Pari pitempiaikaista rakastajatarta on ollut runsaan 20 avioliittovuoden aikana, mutta ei kumminkaan mitään, minkä vuoksi olisin ajatellut eroavani, eikä vaimokaan näistä jutuista käsittääkseni ole tietoinen ollut. No ei tämän kolmannen tapauksen pitänyt olla mitään edellisiä kummempi, samanikäisen työkaverin kanssa yhteisen projektin merkeissä tuttavuus syveni puolivahingossa sänkyyn saakka. Nainen on, totta kai, tietoinen elämäntilanteestani eikä ole mitään hankaluuksia aiheuttanut tai aiheuttamassa, vaikka itse onkin eronnut ja sen puoleen vapaa tekemään mitä vaan. Sitten tulee se ISO mutta: alkaa pahasti tuntua siltä, että olen rakastunut siihen naiseen. Ennen olen pystynyt pitämään rakastajattaret pois mielestä kotona vaimon kanssa ollessa, nyt tämä nainen on mielessä koko ajan. Töissä ei koko ajan nähdä, mutta silti ei jää mielestä. Oikeastaan jurppii koko tilanne, elämä on kumminkin ollut melko mutkatonta tähän saakka. Nyt olen alkanut miettiä jopa sitä, millaista olisi elää tuon työkaverinaisen kanssa... En ole sitä hänelle kertonut, jotenkin en kai uskalla, kun en ole ainakaan vielä täysin varma siitä, että haluan / uskallan laittaa kuviot uusiksi. Ehkä olisi kuitenkin vaimon kannalta aika tehdä vihdoin jotain epäitsekästä ja paljastaa koko kuvio ennen kuin kuulee kyliltä tai jotain.
En ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vaikka vaimo ihan fiksu ja filmaattinen onkin, eikä missään nimessä mikään pihtarip...u. Jokin kipinä tai mikä sit mahtaa ollakaan, on tuntunut kadonneen tai tarkemmin ajatellen, ei sellasta ole kai koskaan ollutkaan. Pari pitempiaikaista rakastajatarta on ollut runsaan 20 avioliittovuoden aikana, mutta ei kumminkaan mitään, minkä vuoksi olisin ajatellut eroavani, eikä vaimokaan näistä jutuista käsittääkseni ole tietoinen ollut. No ei tämän kolmannen tapauksen pitänyt olla mitään edellisiä kummempi, samanikäisen työkaverin kanssa yhteisen projektin merkeissä tuttavuus syveni puolivahingossa sänkyyn saakka. Nainen on, totta kai, tietoinen elämäntilanteestani eikä ole mitään hankaluuksia aiheuttanut tai aiheuttamassa, vaikka itse onkin eronnut ja sen puoleen vapaa tekemään mitä vaan. Sitten tulee se ISO mutta: alkaa pahasti tuntua siltä, että olen rakastunut siihen naiseen. Ennen olen pystynyt pitämään rakastajattaret pois mielestä kotona vaimon kanssa ollessa, nyt tämä nainen on mielessä koko ajan. Töissä ei koko ajan nähdä, mutta silti ei jää mielestä. Oikeastaan jurppii koko tilanne, elämä on kumminkin ollut melko mutkatonta tähän saakka. Nyt olen alkanut miettiä jopa sitä, millaista olisi elää tuon työkaverinaisen kanssa... En ole sitä hänelle kertonut, jotenkin en kai uskalla, kun en ole ainakaan vielä täysin varma siitä, että haluan / uskallan laittaa kuviot uusiksi. Ehkä olisi kuitenkin vaimon kannalta aika tehdä vihdoin jotain epäitsekästä ja paljastaa koko kuvio ennen kuin kuulee kyliltä tai jotain.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.