luovuttaakko vaan?

Noin ajattele koska ajatukset muuttuu ja nauti nuoruudesta ja vapaudesta ja lapset vasta 30-40 kympin välillä niin hyvää tulee. Jos on teillä hyvät työpaikat niin ensin kunnon asunto mihin lapset mahtuu ja maksaa sitä 10 vuotta niin velkataakka on pienentynyt niin on varaa kasvattaa lapsia ja maksaa niistä tulevat kulut ja ei tartte kituuttaa.

Teillä on varmasti ihan erilainen tilanne kuin meillä, mutta kerronpa silti oman kokemukseni. Olin aika nuori kun aloimme seurustella, ja siksi yhteenmuutto ei ollut ensimmäisinä vuosina ajankohtainen. Ja ennen kuin se alkoi tulla ajankohtaiseksi, olin ehtinyt jo turhautua, kun mies ei oikein osoittanut mitään kiinnostustakaan siihen suuntaan - olisihan sitä edes haaveilla voinut, tai vastata minun jutteluihin vähän innostuneemmin :) Noh, hän ilmeisesti yritti vain olla hoputtamatta nuoresta iästäni johtuen. Joka tapauksessa kun minä turhaudun, niin minusta voi tulla vähän hankala... ja mies tietysti jäi seurailemaan tilannetta, että mikä pirttihirmu tuosta kehittyy, ennen kuin huoli minut kattonsa alle :D Ja kierre oli valmis. Mie vakuuttelin että ajoittainen kärttyisyys johtuu vain siitä kun ei edetä mihinkään, ja mies vakuutteli että aletaan mennä johonkin kunhan lakkaan olemasta kärttyisä.

Sitten viiden vuoden seurustelun jälkeen ilmoitin ylioppilaskirjoitukset suoritettuani, että nyt minä muutan tänne, ja onko selvä. Mies tuumasi kulmat kurtussa että selvä on, ja nyt on asuttu kohta vuosikymmen yhdessä, siitä 7 vuotta naimisissa. Jälkeen päin mies on sanonut olevansa tyytyväinen tapahtumien kulkuun. Enkä minä ole enää turhautunut!