Koira- vai kissa ihminen?????

Koira/kissa

Oletko koira - vai kissaihminen?
Torstai 14.1.2010 klo 14.07

Lemmikin valinta voi kertoa persoonallisuudesta.
Kissaa tuskin saisi seuraksi pulkkamäkeen.
Kissaa tuskin saisi seuraksi pulkkamäkeen. (ZUMA PRESS)

(ZUMA PRESS)
keskustele

Keskustele lemmikeistä

Amerikkalainen uutiskanava CNN kertoo tutkimuksesta, jossa arvioitiin kissa - ja koiraihmisten persoonallisuuksien ominaisuuksia.

Teksasin yliopiston tekemässä tutkimusessa arvioitiin 4500 henkilön persoonallisia taipumuksia viidellä alueella: avoimuudella, huolellisuudella, ulospäin suuntautuneisuudella, sopeutuvaisuudella sekä neuroottisuudella. Aiempien tutkimusten mukaan nämä viisi aluetta käsittävät yleisimmät luonteenpiirteet.

Testihenkilöiltä kysyttiin, pitävätkö he itseään enemmän koira - vai kissaihmisinä.

Riippumatta siitä, mitä eläimiä henkilöt omistivat, "koiraihmisinä" itseään pitävät henkilöt olivat sosiaalisempia ja seurallisempia, kun taas "kissaihmiset" olivat neuroottisempia, mutta luovempia, elämänkatsomuksellisimpia ja vähemmän perinteitä noudattavia, kuin koiriin mieltyneet.

Koira janoaa seuraa, kissa elää omaa elämäänsä

Koirista pitävät osoittautuivat selvästi useammin ulospäin suuntautuneiksi, sopeutuvaisiksi sekä huolellisiksi. Kissaihmiset saivat enemmän pisteitä neuroottisuudestaan, mutta olivat avoimempia koiraihmisiin verrattuna. Tulokset pysyivät samoina testihenkilöiden sukupuolesta riippumatta.

- Tässä on tiettyä logiikkaa. Koirat ovat tunnetusti seurallisia ja pitävät omistajansa seurasta, kun taas kissat tekevät enemmän mitä haluavat, tutkija Sam Gosling kertoo CNN:lle.

Tulokset voivat helpottaa ihmisiä sopivan lemmikin valinnassa.

- Pitääksesi kissoista, sinun täytyy pystyä pitämään tai rakastamaan asioita niiden itsensä vuoksi. Kissoilla on oma elämänsä, eivätkä ne ole välttämättä riippuvaisia ihmisistä. Koira tavallaan elää ihmistä varten, eläinkääkäri David Bessler kommentoi tutkimusta.

Aiempien tutkimusten mukaan ihmiset mieltyvät eläimiin, jotka muistuttavat heitä itseään.

18

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuinkas sattuikaan, tuon samaisen luin myös itse tuossa aamuisella. mutta enempi tosiaan se kissa, hyväksyn tuonkin kattimuksen sellaisenaan jos näin voi sanoa.

    • Zakuskat

      Täähän on itsestään selvä tutkimus.

      Mitä kissoihin ja niiden habitukseen tulee, niin mä olen vienyt tämän idean vielä pidemmälle. Kissojen omistajat ovat koiria.

      EIhän kissan ylitse mene mikään, tai edes rinnalle kurkistaakseen sen ihmiseltä salattuun maailmaan.

      • ...

        Mua vituttaa sellaiset ihmiset, jotka ottavat lemmikkieläimen vain yksinäisyyttään paikkaamaan eivätkä jaksa huolehtia eläimestä kunnolla. Sellaisista ihmisistä voisi tehdä tutkimuksen, mutta kai sekin olisi itsestäänselvää: Narsistiluonne kaipaa vain leluja.


      • Zakuskat
        ... kirjoitti:

        Mua vituttaa sellaiset ihmiset, jotka ottavat lemmikkieläimen vain yksinäisyyttään paikkaamaan eivätkä jaksa huolehtia eläimestä kunnolla. Sellaisista ihmisistä voisi tehdä tutkimuksen, mutta kai sekin olisi itsestäänselvää: Narsistiluonne kaipaa vain leluja.

        Hän valitsi minut.

        Ja lyhyenä anekdootinomaisena virstasi pylväänä voisin kertoa kissan suulla, että me rakastamme uusia haasteita.

        Minä tunnen kissani, sinä tunnet yksinäisyyden.


      • Zakuskat
        Zakuskat kirjoitti:

        Hän valitsi minut.

        Ja lyhyenä anekdootinomaisena virstasi pylväänä voisin kertoa kissan suulla, että me rakastamme uusia haasteita.

        Minä tunnen kissani, sinä tunnet yksinäisyyden.

        ... (jatkaa lausetta) ... kissassasi.


      • ...
        Zakuskat kirjoitti:

        Hän valitsi minut.

        Ja lyhyenä anekdootinomaisena virstasi pylväänä voisin kertoa kissan suulla, että me rakastamme uusia haasteita.

        Minä tunnen kissani, sinä tunnet yksinäisyyden.

        En tarkoittanut sanomaani miteenkään sinulle erityisesti. Olen vaan havainnut sen että ihan liikaa on lemmikkien hylkääjiä ja kaltoin kohtelijoita. Niitä pitäisi tutkia, eikä mieltymyksiä tyyliin kissa vai koira.


      • Zakuskat
        ... kirjoitti:

        En tarkoittanut sanomaani miteenkään sinulle erityisesti. Olen vaan havainnut sen että ihan liikaa on lemmikkien hylkääjiä ja kaltoin kohtelijoita. Niitä pitäisi tutkia, eikä mieltymyksiä tyyliin kissa vai koira.

        Tuo nyt vain kuulosti siltä. En itse ymmärrä koko lemmikki - sanaa. Mikä lemmikki?

        Mitä sana lemmikki edes tarkoittaa suomen kielessä?


      • ...
        Zakuskat kirjoitti:

        Tuo nyt vain kuulosti siltä. En itse ymmärrä koko lemmikki - sanaa. Mikä lemmikki?

        Mitä sana lemmikki edes tarkoittaa suomen kielessä?

        Miltä kuulosti? Mihin takerruit?

        Haluatko puhua asioista muiden kuin itsesi kanssa?

        Lemmikkieläin ei voi olla vaikea asia ymmärtää. Vai pidätkö itseäsi kaiken tämän yläpuolella?


    • monte34

      olen vaik mun jerico olikin aika koiramainen kissa niin huippu tyyppi se oli.

    • sirpamaikkarilta

      Olosuhteiden pakosta on koiria. Kaks niistä on idiootteja ja yks itsepäinen sekä komenteleva. Joten tämä kohta hivenen huolestuttaa...

      "Aiempien tutkimusten mukaan ihmiset mieltyvät eläimiin, jotka muistuttavat heitä itseään."

    • koiraherkkuja
    • Jazuli

      aika 50/50...kissasta tykkään juur siks kun se ei matele muiden mukaan..se on kyllä mua itteeni hyvin pitkälle..mä teen niiku oma pää sanoo aika usein..hmm mutta koira taas on siit hieno eläin et se on lojaali ja uskollinen laumalleen, jopa omalla hengellään tarvittaessa...eli siinä on sitä laumansa puolesta taisteluhenkeä...mitä mussakin..se on sitten joko tai jos aletaan sapeleita kalisuttamaan.."voitto tai häviö mutta se sitten katotaan loppuu asti"...=o)

      hmm..fifty fifty..

    • Enempi koiraihminen. Eipä siksees oo mitään kissoja vastaan, mutta jos valita pitäs jokotai ni koira ehdottomasti.

    • vänksy

      En kuitenkaan koe olevani kovinkaan sosiaalinen, enkä seurallinen. Korkeintaan kausiluonteisesti. Suurimman osan ajasta erakko/kaksin nyhjöttäjä. En siis koe, että tuo tutkimus ois kovinkaan luotettava..

      http://www.media.desicolours.com/2009/february/goatdog03.jpg

      En tuu kissojen kanssa toimeen, me ei vaan puhuta samaa kieltä. Lisäksi vähän pelkään niitä.

    • Koira on ehkä maailman paras eläin. Tai ei mitää ehkä, vaan se On.

    • Kissaihminen. Koirat on yleensä ihan idiootteja, tuleekin kun vähän viheltää. Ei mitään omanarvontuntoa, jota taas minut omistavassa kisussani on pilvin pimein. Palvon hänen jumalaista korkeuttaan.. mutta se ei taida olla ihan molemminpuolista.. ainakaan samassa määrin.. no, ehkä ruoka-aikaan Hänen Kuninkaalliselta Korkeudeltaan irtoaa hieman lämpöä. Sopii mulle. Nytkin me ollaan täällä kaksin, mä olkkarissa ja Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa omassa huoneessaan (ulos Hän ei voi mennä kun siellä on sitä inhaa valkoista töhnää jota Hän ei voi sietää).

      Olen mieluusti omanarvontuntoisen kisun kaltainen, kuin läähättävä idiootti vailla mitään järkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      36
      3795
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      51
      1724
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1379
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1211
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      175
      1096
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1051
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      945
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      836
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      791
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      760
    Aihe