Mikä on merkki siitä, tuleeko suhteesta enää mitään, vai onko ero molempien kannalta parempi ratkaisu?
Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta, siitä puolet naimisissa. Lapsia ei ole. Muutama vuosi sitten oli isompia elämänmuutoksia (töihin ja opiskeluihin liittyviä), ja samoihin aikoihin alkoi suhde väljähtymään. Nykyään tuntuu, että asun parhaan ystäväni kanssa. Rakastan miestäni edelleen, mutta romantiikkaa ja/tai seksiä ei ole enää lainkaan. Rakkaus on muuttunut toverilliseksi.
Itse kuitenkin kaipaisin vielä edes jonkinmoista kipinää ja tunnetta, sillä en ole vielä hieman yli kolmekymppisenä valmis näin väljähtäneeseen avioliittoon. Olemme käyneet pariterapiassa, mutta siitä ei tunnu olevan apua. Tunteet eivät löydy. Mitään ns. isoa ongelmaa (viina, väkivalta) ei ole, ainoastaan tämä erilleen kasvaminen, ja siitä kumpuava ahdistus.
Olemme keskustelleet todella paljon, ja jo vuoden olen odotellut kipinän uudelleen löytymistä. Nyt mietimme erilleen muuttoa, mutta pelottaa, että entäs jos sittenkin teen virheen. Toisaalta uskon, että avioliittoon kuuluu myös seksielämä ja se hitunen sitä romanttista rakkautta -ne kai sen erottavat kaverisuhteesta.
Jäädäkö odottamaan josko ne tunteet vielä löytyisivät, vai luovuttaako nyt kun vielä ollaan kavereita?
Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta, siitä puolet naimisissa. Lapsia ei ole. Muutama vuosi sitten oli isompia elämänmuutoksia (töihin ja opiskeluihin liittyviä), ja samoihin aikoihin alkoi suhde väljähtymään. Nykyään tuntuu, että asun parhaan ystäväni kanssa. Rakastan miestäni edelleen, mutta romantiikkaa ja/tai seksiä ei ole enää lainkaan. Rakkaus on muuttunut toverilliseksi.
Itse kuitenkin kaipaisin vielä edes jonkinmoista kipinää ja tunnetta, sillä en ole vielä hieman yli kolmekymppisenä valmis näin väljähtäneeseen avioliittoon. Olemme käyneet pariterapiassa, mutta siitä ei tunnu olevan apua. Tunteet eivät löydy. Mitään ns. isoa ongelmaa (viina, väkivalta) ei ole, ainoastaan tämä erilleen kasvaminen, ja siitä kumpuava ahdistus.
Olemme keskustelleet todella paljon, ja jo vuoden olen odotellut kipinän uudelleen löytymistä. Nyt mietimme erilleen muuttoa, mutta pelottaa, että entäs jos sittenkin teen virheen. Toisaalta uskon, että avioliittoon kuuluu myös seksielämä ja se hitunen sitä romanttista rakkautta -ne kai sen erottavat kaverisuhteesta.
Jäädäkö odottamaan josko ne tunteet vielä löytyisivät, vai luovuttaako nyt kun vielä ollaan kavereita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
no oon varmaan vähän huono neuvomaan mut meillä on eukon kans sama homma eli ollaan eukon kans vaan helevetin hyviä kavereita mut seksiä ei oo laisinkaan... ollaan oltu yhessä nelisen vuotta ja nyt muutetaan sitten erilleeen, eli tämmönen ratkasu meillä mut mähän oonki vasta 23v. joten kuten sanoin oon vähän huono neuvomaan...
mieti sitä, että yleensäkkään mietit eroa, eikö se ole jo aika hälyttävä merkki, että jotain ratkaisevaa täytyy tehdä!
Ymmärrän hyvin sinua. Aviopuoliso voi todella alkaa tuntua parhaalta kaverilta. Tuntee toisen täysin, sängyssäkin kaikki on tuttua.
Sinä olet vielä nuori ja sulla on elämä edessäsi. Entä jos ottaisitte aikalisän? Olisitte sovitun ajan erillään ja katsoisitte sitten. Joskus etäisyys tekee hyvää; ymmärtää, mitä toisessa kaipaa ja mikä hänessä on hyvää. Samalla se myös selventää omia ajatuksia ja toiveita.
Älä vielä heitä hanskoja tiskiin, joskus vain tulee sellainen väljähtymisen maku, se kuuluu asiaan.
Mutta kuuntele itseäsi! Hyvää pääsiäistä!
Sanon ihan suoraan että minä kyllä eroaisin, varsinkin jos voi olla ystäviä vielä, eikä lasten kannalta tarvitse pähkäillä kun niitä ei ole. Pääseehän sitä uudestaan vihille jos siltä tuntuu.
Elämä kannattaa elää niin että kuolinvuoteellaan voi sanoa että on elänyt.