Erosimme jo vuosia sitten liitosta johon syntyi nyt kahdeksanvee tyttönen, erossa tyttö jäi äidille. Olin paljon antavalla hoitovapaalla yli kaksi vuotta joten jätin työelämän taakseni tuoksi ajaksi keskittyen vain tyttäreemme. Tuo aika varmaankin kiinnytti meidät toisiimme tunnetasolla hyvinkin voimakkaasti sillä tyttö haluaa olla luonani joka viikonloppu vaikka papereissa puhutaan vain joka toisesta viikon lopusta, niin on ollutkin eli pidän tyttöä luonani puolet enemmän mitä sossun papereissa seisoo...
Nyt on herännyt exsäni puolelta närä koskien kuljetuksia -eli tytön perjantain tulo sekä sunnuntain lähtö, matkaa välillämme on noin 30 km eli yhteensä mennen tullen noin 60 km. Toki ymmärrän ne viralliset viikon loput mitkä papereissa seisoo että hoidan osan kuljetuksista mutta kun pitäisi enemmän ja enemmän olla ratissa myös niinä viikon loppuina kun pitäisi olla tytön hoidosta ns. vapaalla.
Itse olen hoitanut noita kuljetuksia joka viikon loppu vaan nyt kun ystäväni tuumasi että hän ei ainakaan kuljettaisi "epävirallisena" viikon loppuna metrin metriä vaan vaatisi että tyttö tuodaan ja haetaan pihasta pistefi, sillä kaikkinaisia kuluja viikon lopusta koituu jo ilman bensan polttoakin.
Kertokaa mitä tilanteestani olette mieltä -eli miten toimisitte.
Nyt on herännyt exsäni puolelta närä koskien kuljetuksia -eli tytön perjantain tulo sekä sunnuntain lähtö, matkaa välillämme on noin 30 km eli yhteensä mennen tullen noin 60 km. Toki ymmärrän ne viralliset viikon loput mitkä papereissa seisoo että hoidan osan kuljetuksista mutta kun pitäisi enemmän ja enemmän olla ratissa myös niinä viikon loppuina kun pitäisi olla tytön hoidosta ns. vapaalla.
Itse olen hoitanut noita kuljetuksia joka viikon loppu vaan nyt kun ystäväni tuumasi että hän ei ainakaan kuljettaisi "epävirallisena" viikon loppuna metrin metriä vaan vaatisi että tyttö tuodaan ja haetaan pihasta pistefi, sillä kaikkinaisia kuluja viikon lopusta koituu jo ilman bensan polttoakin.
Kertokaa mitä tilanteestani olette mieltä -eli miten toimisitte.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tyttös ei enää kauan oo lapsi,joten enpä alkaisi tuommoisesta valittaan..
Muutama vuosi,niin menot on ihan eri suuntaan ,kun sun luo..Ennemminkin lapsi voi aatella,ettet halua enää häntä ottaa luoksesi,jos alat kilometrejä laskeen..
Niitä"ystävien" neuvoja ei niin kannata noteerata,hänellä voi olla aivan eri intressit takana..ja hänellähän ei ole mitään tunne sidettä tyttöösi..
Lapset kuluttaa ja kasvaa ja varmaankin äitillensäkkin tulee ihan tarpeeksi kuluja lapsesta..
Eri asia on sitten,jos tuossa vähän vihjaatkin,että et haluaisi joka viikonloppua lasta pitää?
Onko se "ystäväsi" nykyisesi,jota ehkä lapsen vierailut rasittavat? Kannattaisiko silloin vaihtaa mieluummin sitä "Ystävää" ja pitää lapsi?
Itse ramppailen tuommoisia matkoja,josta valitit, jatkuvasti,eikä ole matka eikä mikään!!
Tuo ystäväni on tyttäreni parhaan kaverin isä ja lapsen kuullen ei näistä asiaoista ole todellakaan puhuttu vaan kahden kesken, tuntuu vaan että olen liian hyvä nahkainen ja sitä käytetään nyt hyväksi, markoista penneistä ei todellakaan ole kyse vaan periaatteesta.
Otat vapaaehtoisesti lapsen luoksesi jokaikiseksi viikonlopuksi. Mitä periaatetta tarkoitat, jossa sinua käytetään hyväksi? Kaikki olisi hyvin ja ok, jos toimisit kuten sopimuksessa sanotaan, eikö? Sitten vain näkisit tyttöä puolet vähemmän. Vai valitatko mahdollisuuttasi ottaa tyttö luoksesi joka viikonloppu?
mutta jos itselläni olisi vastaava tilanne, kyllä jäisi bensakulut huomioimatta. olisin onnellinen että saisin tavata tytärtäni joka viikonloppu, enkä vain joka toinen mikä lukee papereissa.
mutta tämä vain minun mielipiteenäi, jokainen omalla tavallaan kuten jo mainitsinkin.
Metsä puilta vaan jää näkemättä -kannatan ajatusta että hankit kunnon Kiikarit joilla näet nöpönenääsi pidemälle -niinkuin Eput joskus lauloi, lensin matalalla, liian matalalla lallalaaa... jne...
Jätä tyttös joka toinen viikonloppu ottamatta! Sehän on niin helppoa!
Varmaan äiti kuitenkin tienaa vähemmän kuin sinä..nainen kun on! Tuskin rahoja kuskata muksua ja haluakaan..mielellään pitää varmaan tytön itsekkin välillä kotona!
Tyttö on varmaan vaan mankunu sun luokses..on kuitenkin jo isompi tyttö,ymmärtää,jos ei ole sulla varaa hakee jatkuvasti.. ja itsehän olet opettanut siihen.
Varaudu vaan siihen,että välit kyllä hieman viilenee..
Itse käyn hoitamassa iäkkäitä vanhempiani joka viikonloppu 40 kilometrin päässä,eikä tulisi mieleenkään ruveta vinkuun jostain bensakuluista..eivät montaa vuotta ole ilonani enään..
että voisit selittää jo tytölle,että tulis vain kaks kertaa kuussa..
On kait sillä varmaan jo kavereitaki siellä kotona..aika kuluu niittenki kans tuon ikäsellä..
En rupeis yh-äitiä kiusaan jollain bensarahalla..ku se sullekin on kerta vaan periaatejuttu.
Tuskin itekkään koko juttuu olisit ottanu esiin,jos ei takana olis kuitenki tuo,et kaipaat jo vissiin omaa aikaa välillä. Tyttös ymmärtää,mut älä tee ex-eukkoos syylliseksi siihen..ite oot totuttanu tyttös siihen systeemiin..Voi vaan loppupeleissä olla sinä,jolla se ikävä jää..lapset unohtaa helposti.
Ole onnellinen, että sinulla on hyvä suhde tyttöösi. Jos lapsi on kiintynyt sinuun ja haluaa luoksesi, hae hänet. Älä pohdi kustannuksia tai autossa istumisia ylimääräisinä viikonlopuina. Ottamalla tytön luoksesi, rakennat suhdettanne. Annat tytölle paremmat rakennusaineet elämää varten. Hänellä on rakastava isä. Ei 30 km nyt niin pitkä matka ole, tunti perjantaina ja tunti sunnuntaina. Ole aikuinen.
Edessä on muutaman vuoden kuluttua aika, jolloin tyttö ei enää halua tulla.
Ettei vaan olis kuitennii kiusantekoa exälle?
Onhan ex tytön kanssa kuitenkin 5 päivää viikossa ja sinä 2? ,joten mikä ongelmana?
Ex hoitaa kuitenkun muut juoksevat kulut lapsesta ja sä maksat elarii?
Tee viikonloppusin kotiruokaa,niin tuskin kehtaat silloin tytön syömiskuluista valittaa?
Mulla 3 tyttöö ja otan heidät aina,kun haluavat isäänsä nähdä..välimatkaa kylläkin vähemmän,mutta autolla kuskausta silti! Ja vien viikollakin harrastuksiinsa,exällä ei autoo.
Vanhin on jo 13,eikä enään niin usein ehdi tuleen omilta menoiltaan,joten äkkiä se sultakin tyttö muutaman vuoden päästä lipenee meneen..
Väärät valinnat nyt kyllä sulla mielessä!
Ystäväsi neuvot ovat perseestä.
Kuinka sinä edes VOIT kutsua tuollaista ihmistä joka tietäen tilanteesi , kylvää epäsovun siemeniä, -ystäväksesi!
Tuo mies on täydellisen paha. Ole mielummin yksin kuin tuonlaisten ihmisten kanssa.
Lapsesi äiti tietää että lapsenne haluaa vietää viikonloput kanssasi. Tu 60kn ajomatka on HYVINpieni hinta maksaa sovun säilyttämiseksi.
Jos vain suinkin mahdollista yritä saada lapsesi viettämää enemmän aikaa kanssasi. Onko yhteiselämä lapsen JA äidin kanssa totaalisesti pois kuvioista?
Ooksä mies vai Nainen. oOksä homo vai vai heTero. mInä kujetan halvalla lapsia, Lutamuksela.
Tyttö luonani miltei joka pyhän eli joulut jne!! Eikö teillä kellään soinut kellot päässä että MIKSI Äiti ei halua lastaan VAPAA-AIKAANSA???????
Kuule,missäspäin asut? Me emme ole mieheni kanssa saaneet lasta yrityksistä huolimatta!
Voimme ottaa tyttösi, tai ruveta vaikka sijaisperheeksi,jos tyttöö ei oikein kukaan haluais?
On lahja,kun on saanut lapsen..
Älä ala vaimoa haukkuun..ne on sitten sosiaalipuolen asioita,jos naisella ongelmia..
Kyllä tytölle hyvä perhe löytyy..otat sitten joskus tyttöä luoksesi,kun haluat.
Ei kuitenkaan lapsesta heittopussia!
Asiat asioina!
kerran on, miksi SINUN päässäsi ei ole soinut kello ja miksi et ole selvittänyt asiaa tyttäresi äidin kanssa?!
Ja oletko ajatellut,että jos äiti ei voi lasta pitää,ota sinä tyttö ja ala lähi-vanhemmaksi!
Olethan sinäkin vanhempi! äiti katsoo sitten sillon kun voi..
Jotenkin sun kirjottelusta saa sen kuvan,et tytöstä on tullut rasite..sorry vaan!
Alkuperäisestä viestistä ymmärsin niin, että lapsi haluaa tulla luoksesi kaikiksi viikonlopuiksi.
Keneltä aloitteet tulevat ylimääräisinä viikonloppuina ? Tytöltä vai äidiltä ?
Keskustele asiasta rauhallisesti äidin kanssa, jos haluat muutosta. Ehkä tilanne on jatkunut noin pitkään ja äidin kuljetushaluttomuus johtuu juuri siitä, että haluaa pitää lapsen viikonloppuna luonaan. Ehkä äiti haluaa antaa mahdollisuuden sinulle lapsen tapaamiseen, jos lapsi ikävöi sinua. Ennen kaikkea keskustele äidin kanssa.
Jos keskustelun tuloksena tapaamisiin tulee muutoksia, kerrotte ne rauhallisesti lapselle.
Muista lapsi ei ole mikään heittopussi. Missään tapauksessa hänelle ei saa tulla tunnetta, että kumpikaan teistä ei huoli häntä.
Tuo nainen todennäkoisesti olisi valmis luovuttamaan lapsen kokonaan sinulle. Se vasta olisikin lottovoitto sinulle. Pääsisit koko naisesta lopullisesti eroon ja saisit vietttää paljon enemmän aikaa pienokaisesi kanssa. Sinä olisit se joka iloitsisi lapsen koulumenestyksestä, sinä olisit se joka seuraisi vieressä lapsen peliharjoituksissa ja innostaisi sivusta, sinä olisit se jonka kanssa hän menisi yksityistunneille halutessaan oppia lisää harrastuksestaan, harrastuksesta jota vain sinä isänä osaat oikein tukea tietäessäsi että (oli aikuinen tai lapsi) laiskuus on kaiken pahan alku ja juuri. Sinä lukisit lapsesi kanssa iltaisin tai silloin tälloin jakaist pitzan katsoessanne hänen valitsemaa elokuvaa jne jne jne jne
Sinä ja lapsesi saisitte yhdessä elostanne niin paljon enemmän irti . Lapsi varsinkin, voithan itsekin nähdä miten raastavaa on pienelle lapselle huomata että äidille "oma aika" on tärkeämpää kuin oma lapsi joka tyonnetää heti tilaisuuden osuessa ulos ovesta!
..existä ei aina tiedä,mikä on totuus?..ja mikä kuvitelmaa ja panettelua..?
Itselleni oli aikanaan järkytys,kuinka ex panetteli minua kaikille,jotka vaan jakso kuunnella!
Ja aivan järkyttäviä juttuja! Onneksi oli ihmisiä,jotka tiesi asioiden oikean laidan,ja oikaisivat exän alulle panemia juoruja..Lopuksi piti uhkailla oikeustoimilla,jos ei lopeta..
Asioilla tahtoo olla aina kaksi puolta..
No voi )(/%¤&( että teille lapsi jota rakastan koko kehollani, ketään EN OLE HAUKKUNUT vaan hakenut "valoa tilanteeseeni" -sossu jo vihjannut huoltajuuden hakemista! JA TEILLE jotka luulette että tyttö on minulle rasite voin todeta että lopettakaa typerien neuvojen antaminen tällä ja muillakun palstoilla!!!
SUURKIITOS "OTSIKOLLE" Voisitko saada yksinhuoltajuuden ;)
Ai että keneltä aloite tulee jos tyttö haluaa olla joka viikon loppu luonani -uskoisin että Korvatunturilla asustavalta joulupukilta tietenkin -keltäpä muulta -HUH HUH!
S U U R K I I T O S Sinulle jolla järki pelaa -Ainut kirjoitus missä nähtiin rivien välit. Tästä ei Sinua lukuun ottamatta puuttunut kuin pedofilia syytteet.