Minut jätettiin vähä aika sitten elämäni ensimmäisen pitkän suhteen jälkeen. Ystävilläni, joilla on ollut muutamia suhteita kertovat ja exä jankkaa että kyllä pääset yli, mutta ei tällä hetkellä siltä tunnu. Tekisin mitä vaan, että saisin hänet takaisin ja olen sen hänelle kertonutkin. Tuntuu vaan, että pahenee ahdistus koko ajan. Meneekö se alussa niin?
Luulin olevani hirveän vahva ihminen, mutta miten sitten voi käydä näin?
Ammattini on hyvin paljon keskittymistä vaativa ja vaikeaa, ja luulin että siinä saa ajatuksia eroon, mutta en vaan voi tällä hetkellä miettiäkään sitä, koska vastuukin on niin iso. Mietinkin sitä että missä vaiheessa asia pitäisi alkaa helpottamaan. Voiko se tapahtua muutamassa viikossa?
Luulin olevani hirveän vahva ihminen, mutta miten sitten voi käydä näin?
Ammattini on hyvin paljon keskittymistä vaativa ja vaikeaa, ja luulin että siinä saa ajatuksia eroon, mutta en vaan voi tällä hetkellä miettiäkään sitä, koska vastuukin on niin iso. Mietinkin sitä että missä vaiheessa asia pitäisi alkaa helpottamaan. Voiko se tapahtua muutamassa viikossa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
ennemmin kuukausiin, ei se niin äkkiä ohi mene, vaan pikuhiljaa helpotaa, itsellä jätettyä elämää kohta kolme kuukautta takana ja vieläkin tuntuu, että koville ottaa.
Ei tosin enää läheskään niin paljon kuin alussa.
Eli toivoa on=) myös sinulla
JÄtetyn asema ei ole koskaan helppo. Maanis-depressiivisia oireita saattaa esiintyä tosiaan kuukausia, mutta kyllä se siitä. Sanonta aika parantaa pitää paikkansa. Itsellä on etäerosta aikaa, mutta tätä kirjoittaessa nousee vieläkin pala kurkkuun ja silmät kostuu.
Yksilöllistä, mutta itselläni meni 3 vuotta ennen kuin olin asian kanssa sinut. Näin mies 31 vuotta.
Minulla kesti yli vuoden, ennen kuin aloin olemaan asian kanssa sinut niin, ettei asia vellonut jatkuvasti päässäni. Raskainta oli pohjaton viha. Varaudu myös siihen, sillä viha kuuluu asiaan.
Kiitos varoituksesta. Pelottaa kaikki asiat tällä hetkellä tosi paljon. Juuri kun kaikki puhuu tuosta vihasta, että millon se oikein tulee. Mutta pakko se kai on vaan kohdata.
Älä vain patoa tunteitasi, vaan käsittele ne kaikki mitä tuleman pitää. Halveksunta ja viha ovat enemmän kuin inhimillisiä tunteita, varsinkin jos on tullut jätetyksi. Viha on myös yksi keino päästä asian yli, itselläni se taisi oikeastaan olla suurin dynamo.
miten tuo tehdään? Kaikki on niin sekavaa ja outoa. Viikko sitten naureskelimme muille ja mietimme ensi kesää. Nyt ihmettelen yksin, enkä tiedä miten päin olisin :(
Mistä tiedän mikä on vihaa ja mikä mitäkin. Miten voin olla patoamatta tunteita. Eli ajattelen ne läpi vai kerron niistä muille?
Puhu ystäviesi kanssa ja varsinkin vertaistuki on hyvästä. Ihminen joka ei ole koskaan tullut jätetyksi, ei voi ymmärtää tunteitasi, jotka kumpuavat siitä todella suuresta nöyryytyksestä, mitä jättäminen pohjimmiltaan on.
Varaa aika esimerkiksi miestenkriisikeskuksesta. Psykologi osaa antaa sinulle perspektiiviä tapahtuneeseen ja sanoo puolueettoman kannan asiaan. Sitä varten heidän ammattikuntansa on olemassa, jotta he voivat auttaa miestä mäessä. En halua pelotella tai maalata piruja seinille, mutta sinulla on raskas taival edessäsi nyt. Mutta, se vahvistaa sinua henkisesti. Kasvupiste on aina kipupiste.
Olet edelleen shokkivaiheessa ja kaikki tuntuu sekavalta ja päämäärättömältä. Jokainen sekunti kuitenkin antaa sinulle etäisyyttä tapahtuneeseen.
On raskasta kantaa kahden ihmisen taakka yksin, sillä jätetty joutuu niin tekemään. Yleensä jättäjällä on jo valmiiksi rakennetut uudet kuviot, joten hän haluasi itsensä vuoksi, että sinäkin toipuisit nopeasti. Hän haluaa kiertää oman syyllisyytensä siten. Mutta, älä uhraa yhtään ajatusta eksällesi. Nyt keskityt täysin omaan itseesi ja toipumiseen. Harrasta liikuntaa ja syö terveellisesti. Voin kokemuksesta kertoa, vaikka henkisesti voi karmeasti, niin hyvä fyysinen olo helpottaa kummasti ahdistusta. Ainakin minulla se auttoi.
Mulla kesti päästä avoerosta oikeasti yli 3 vuotta. Siihen liittyi niin paljon toiveita, suunnitelmia ja lupauksia, pettymyksiä, rumia asioita ja särkymistä. Niin se vaan on, että en mä ennen sitä oikeasti ollut päässyt yli, elin toki eteenpäin ja tein kyllä työni, harrastin ja suunnittelin.
Mä vaan tein kaikki asiat ja elin kyllä, mutta se viha oli vaikeinta. Oli todella vaikeaa antaa anteeksi: ja olin se, joka suhteen lopulta päätti. Että mua ei jätetty. Mutta se oli tosi raastavaa, kun toinen on muka jotain ja sitten onkin jotain aivan muuta. Kyllä siinä petetyksi itsensä tuntee, kun totuus tulee ilmi, ja se onkin jotain, minkä kanssa ei vaan voikaan elää.
Mun mielestä mua hidasti se, että mä luulin myös että heti pitää päästä yli ja en sitten itkenyt, enkä surrut enkä mitään. Pakotin itseni vaan eteenpäin, mutta kuule: kyllä ne asiat joutuu käsittelemään ennemmin tai myöhemmmin. Ja surin oikeasti surujani ehkä myöhempään sen takia. Joten jos sä oikeasti suret nyt, niin anna itsesi surra. Jos sä tunnet vihaa, niin anna itsesi vihata. Jos sä olet vuoden paskana, niin olet, sä pystyt kyllä taas hoitamaan työsi ja kaikki, mutta en usko, että se auttaa, jos itseään vielä piiskaa siihen päälle, "PAKKO päästä yli, NYT!" ja haukkuu itseään, jos ei pääse. Etsi ystävä, joka vaan kuuntelee hetken (tai psykologi: toimi mulla! Selvisi siinä muutakin ja kaikinpuolin voin suositella) ja antaa tuntea ilman sen "kyllä se siitä" hokemista ja neuvoja, miten heti pitäs olla jo selvinnyt. Eksäsi tuntee syyllisyyttä ja haluaa omista syistään sinun toipuvan heti. Joo, inhimillistä, mutta sinun ei tarvitse: hänen pitää kestää omat päätöksensä, niinkuin jokaisen meistä.
Mun mielestä ei voi tapahtua muutamassa viikossa toipumista oikeasti tärkeästä suhteesta, eikä kuulukaan (eikä sen tarvitse olla edes ensimmäinen pitkä suhde, ei se eroaminen pidä olla helppoa, eikä mulle ainakaan ole, vaikka suhteita onkin muutama takana). Shokin jälkeen ahdistus todella pahenee joksikin aikaa. Ja se ei tee sinua heikoksi ihmiseksi: voit olla edelleen vahva ihminen. Olet myös tunteva ja inhimillinen, ja siihen kuuluu suru ja pettymys ja se, että tottakai vahvaankin ihmiseen sattuu. Anna itsellesi lupa siihen.
Eikä sun tarvitse ylianalysoida joka tunnetta ja tietää kaikkia miksi ja miksi. Annat vaan itsesi olla, itket jos itkettää ja teet sen, mihin pystyt.
Jos ahdistus käy ylivoimaiseksi, on syytäkin hakea ammattiapua, ja sairaslomaakin saa viikon ottaa ja toisenkin, jos siltä tuntuu, että se auttaisi: etenkin kun työ on vastuullista. Itselleen saa ja pitää ottaa aikaa kasata itsensä, jos tarve vaatii. Itseensä panostaminen (mitä se kenelläkin on) kannattaa, siis tehdä mukavia asioita, sallia hemmottelua tai urheilua, kumpi nyt rentouttaakaan. Kavereitten kanssa kannattaa viettää aikaa ja läheisiltä ystäviltä pyytää olkapäätä ja aikaa, ettei tarvitse heti yksin olla. Mä itken aina kynttilän valossa, koska se myös lohduttaa ja auttaa. Mietiskelen ja muistelen, käyn asioita läpi. Sitten mietin miten selviä, mitä OMIA tavoitteita minulla on ja mihin kaikkeen suhteen päättyminen ei vaikuta millään tavalla. Mulla on se onni, että olen aina ollut aika itsenäinen ja viihtynyt myös omissa oloissani ja tarvinnutkin aikaa myös yksin. Siksi kaikki yksinolo ei ole huonoa eronkaan jälkeen ollut, vaan siitä osasta on osannut nauttia.
Mä pahalla mielellä teen myös esim. jalkakylvyn, syön suklaata ja katson dvd:tä. Just, ihan vaan säälin itseäni ja möllötän. Halaan tyynyä. Kirjaimellisesti. Uiminen rauhoittaa mua ja saunassa saan aina jotenkin paremman olon.
No, toivottavasti saat voimia toipumiseen ja annat itsellesi aikaa toipua rauhassa. Se on totta, että kaikki kyllä toipuukin, mutta sillä ei ole kiire eikä sun tarvitse heti toipua.
Ota itsellesi aikaa. Jos sä fyysisesti loukkaannut, kaikki hyväksyy että olet saikulla kunnes olet terve, ja sua hoidetaan ja saat lääkkeet; etkä itsekään kiroa toisena päivänä murtuneelle luulle, että miksei se jo ole valmis, joten älä myöskään murtuneelle sydämelle. Anna sen toipua rauhassa ja sua itsellesi oma aikasi: sua on loukattu ja sä olet nyt kipeä, sun kuuluu saada hoivaa ja lupa olla.
erittäin paljon! Hieno viesti ja ehkä tämä joskus sitten helpottaa. Ärsyttää vaan kun tietää, että tämä tulee kestämään varmaan sen vuoden verran, että miksi ei voi vain unohtaa. Mutta pakko se on asiat kohdata ja miettiä niitä ja joku päivä sitten tulee vastaan ehkä joku josta välittää vielä enemmän.
Toivottavasti edes jotain auttoi, empatiat on kyllä sun puolella; kipu ei ole kivaa.
Ja sydän surut ehkä surullisempia (ja mulla on kasa muitakin ollut).
Mutta sen verran sanon vielä tuohon, että nyt kun sattuu, sä toivot, että unohdat, mutta kuule, tulee sekin päivä sieltä, kun sä ajattelet kuitenkin, että onneksi et unohtanut. Koska sähän suret sitä kaikkea hyvää mitä olet saanut. Eli vaikkei se nyt todellakaan tuntuisi siltä ja pännii ylitsepääsemättömältä tuntuvasti, ettei se hyvä voi jatkua enää, niin kuitenkin: sä olet saanut elää sen. Sä olet saanut rakastaa ja sua on rakastettu. Jos suhun ei nyt sattuisi, se oli ollut vaan "joku" ja suhde "mikä tahansa". Nyt sulla lopulta tulee kuitenkin olemaan jotain, missä on asioita mitä voi muistella. Meilläkin oli ero todella surullinen (ja ruma), mutta olen vihdoin tajunnut, että ei se pyyhi pois niitä hyviä juttuja. Usko vaan, nekin voi muistaa vielä jonain päivänä.
Ja mä tiedän, että jonain päivänä tulee se joku, josta välittää, jos mahdollista, vielä enemmän. Ainakin yhtä paljon.
Mä toivotan sulle jaksamista ja voimia!
Niin minutkin, vaimo rakas jätti, Nyt se vehtaa netissä etsimässä seuraa. Istun yksinäni ravintolassa kavereiden kanssa ja kaverit soittelevat mulle, mutte ehdi puhua, koska sukulaiset soittlevat jatkuvasti.Lapsetkin vaativat osansa ja uudet naiystävät jotka tyntävät rintojaan minua vasten, kun tanssitaan ja nauravat minun tyhmlle jutuilleni ja antavat kielareita. Kurjaa. Pitäisi lähteä hiihtelemään 8 km lenkki. kurjuutta.
Kyllä sitä ehkä tästä selviää. Ainoa ongelma on, että ero on selvä vasta ensi lauantaina kun kämpästä on haettu kamat joten vielä joutuu painimaan viikon tässä ennenkuin surutyö voi oikeasti alkaa. Tulee vaikea viikko, mutta joskushan senkin on loputtava.
niin itse olet tärkeämpi. Eli mieti tarkkaan, tarvitsisitko hieman sairauslomaa. Ei siinä ole mitään ihmeellistä tai hävettävää, sinua on juuri lyöty ja kovaa. Voi olla, että pieni loma tekisi hyvää, saisit keskittyä suremiseen ja itseesi täysillä hetkeksi. Työ voi olla hyvin terapoivaa sekin, joten sitäkin tarvinnet, mutta vaativa työ kärsii helposti paljon, jos et kykene riittävästi keskittymään. Voisi siis olla kaikkien etu, että otat pienen aikalisän. Harkitse ainakin :)
Itselleni teki todella terää, vaikkeivät asia olennaisesti kuukaudessa muuttuneetkaan. Mutta keskittyminen parani huomattavasti ja työ oli loman jälkeen omanlaistaan lomaa vaikeista ajatuksista.
Voimia!
Sä oot Toljake kyllä hieno ihminen. Palstaa lukiessani olen käsittänyt, että sinullakin taitaa olla ero takana, mutta jaksat silti vain tsempata muita täällä. Täysi tunnustus ja kunnioitus siitä!
Nyt olen kuitenkin päättänyt selvitä tästä, mutta aion silti surra hyviä aikoja ja uskon, että vaikka tosi harvoin saankaan naista itsestäni kiinnostumaan, niin ehkä joskus tulee vielä joku vastaan ja vielä jopa parempi kuin tämä eksä.
Noh. Hieno en oo, on vain niin helppo samaistua ja koittaa sanoa sitten jotain, jopa jotain mikä on itseä matkalla auttanut. Tsempata toista, samalla tsemppaan itseäni jaksamaan, olen huomannut, ja muiden tarinoita lukiessa saa itsekin uusia näkökulmia. Ja voi hetkeksi myös tavallaan unohtaa oman murheensa. Paljon pieniä hyötyjä, mutta parasta on se kun tuntuu että voinut jotain kannustavaa sanoa jollekulle :)
Olet oikeassa, kipeä ero on takana, tai meneillään, koitan käsittää mitä tapahtui ja miksi, päästä surusta ja vihasta eroon. Mutta tästä selvitään. Ja tästä opitaan, paljon. Ja sitten jonain päivänä löytyy taas ihminen jonka kanssa yrittää. 100% varmasti, hetken pitää vain kärvistellä :)
Kiitos ja tsemppiä :)
Tsemppiä sinne myös! :)
Elämässä on kaikki mahdollista. Omasta erostani on nyt kolme vuotta ja vasta nyt tunnen, että minä olen minä enkä kenenkään muun jatke.Tee työtä, ulkoile älä jää kotiin suremaan. Jos silti kaikkialla tuntuu olevan seinä pystyssä, hae ammattiapua,
Mieti, mitä ihmeellistä exässä oli, keskustele vaikka työterveyshoitajan kanssa. Ystävät ovat tärkeitä, mutta ammatti auttaja näkee tilanteen reaaliteetit, on puolueeton.
Kuulostat nuorelta, siksi uskallan sanoa, että aika parantaa, ja toisen perään vinkuminen ei kannata.