Kertalaakista

eikä enää viestejä ei katseita ei mitään sanoja
2466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

purkaus haluatko kertoa taustoja?

Äänestä

mitä tapahtui ennen tuota? Kuinka monta kertaa hän ehkä itse oli siinä samassa tilanteessa, että ei sinun puolelta mitään? Tämä on rankka yleistys, mutta aika totta myös, että kyllä tuollainen tilanne jostain oireilee ja miksi se tilanne on mennyt niin, että ei ole yhteyttä? Se ei hetkessä muutu sillä tavalla ilman jotain niin isoa raskasta pettymystä, ettei siitä enää puhumalla yli päästä tai puhuminen ei muuttaisi mitään vaan tekisi vaan hallaa lisää. Toinen vaihtoehto että sitä aitoa yhteyttä ei ole sitten koskaan ollutkaan.

Itse myönnän, että olen joitakin kertoja jättänyt ihmissuhteen omalta puolelta taakse noin. Yhden kerran toisella oli uusi suhde aivan yllättäin, se tilanne ei tarvinnut enää sanoja ja tiesin, että nyt se on kerralla ohi. Toisen kerran tulin loukatuksi niin perusteellisen syvästi, ettei ollut enää kykyä mihinkään. Kielsin molemmilla kerroilla koko asian elämästäni täysin, menin ihan lukkoon, enkä kyennyt kohtaamaan sitä tilannetta enää.
Kummallakaan kerralla ei tullut oikeastaan mieleenkään enää puhua yhtään mitään, eikä tullut mieleen, että kumpikaan olisi sen jälkeen itsekään halunnut enää edes tuntea tai että kumpikaan olisi halunnut olla noiden asioiden jälkeen itsekään tuttu. En tiedä pitäiskö tuntea jotain syyllisyyttä tuollaisesta, mutta ei kaikista aina siihen ole, vaikka se pinnalta katsoen vois näyttää jotekin ulkokohtaisesti niin epäkohteliaalta. Ainakin noissa tilanteissa oli niin muut tunteet mielessä, että se olisi ollut ehkä viimeinen asia, mitä olisi ajatellut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haistakoon kirjoitti:

eikä enää viestejä ei katseita ei mitään sanoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu