Maailmankuvani eli synteesi kaikesta

minä en nyt, käsitä, mitä sanoa..

Tarkoitin oman alan töiden tekemisellä palkkatyötä tietokoneohjelmoijana. Sitä työtä en ole tehnyt korkeakoulusta valmistuttuani enkä aio tehdä jatkossakaan. Voisin esim. hankkia tietokoneeseeni C -kääntäjän ja pyöritellä sitä pari vuotta, jotta oppisin käyttämään sitä kunnolla. Tuntemalla C -kielen kunnolla saa hyvää palkkaa Suomesta ja Intiastakin saisi varmasti töitä (ja ennenkaikkea työviisumin pitkäaikaiseen oleskeluun maassa), mutta sitä en kuitenkaan tee. Tietokoneohjelmointi on kiinnostavaa ja haastavaa työtä, mutta samalla sen opiskelu vie paljon aikaa. Minä haluan käyttää aikani muuhun kuin tietokonekielien koukeroiden opetteluun. Pesen vaikka vessoja Intiassa mielummin kuin teen tietokoneohjelmia Suomessa. Aivot lepäisivät tällöin työaikana, muihin ihmisiin voisi tutustua työaikana ja vapaa-ajalla voisi taas aivoja käyttää kirjojen lukuun, ihmisten kanssa keskusteluun ym. En halua, että työ vie mehut minusta. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin työ.

Nykyinen tietokoneeni on toinen kone kotonani. Ensimmäisen ostin vuonna 1986, kun PC:t syrjäyttivät kotimikrot ja kotimikroja sai loppuunmyynnistä pilkkahintaan. Ostin omani 300:lla markalla. Se oli Salora Manager. ROM:ia siinä oli 16 kT (8 kT käyttöjärjestelmää ja 8 kT Basic-tulkkia) ja RAM:ia myös 16 kT, prosessorin nopeus oli 1 MHz ja näyttönä toimi televisio (256 * 192 pikseliä). Massamuistina toimi erillinen (musiikkikäyttöön tarkoitettu) kasettinauhuri, johon mahtui paljon tietoa, mutta jota piti kelata edes takaisin ja etsiä käytettävän ohjelman oikea paikka. Konetta tutkiessa meni 1 vuosi, mutta oli kiva ymmärtää syvällisesti, miten laite toimi. Nykyisen tietokoneeni hankin vuonna 2008. Se maksoi 800 euroa, keskusmuistia on 4 GT, prosessori on 4 ytiminen nopeudella 2,2 GHz, näyttö on 22-tuumainen (1680 * 1050 pikseliä) ja kiintolevytilaa on 1 TT. Tietokoneet ovat siis kehittyneet huikeasti 22 vuodessa, mutta niin ovat kehittyneet monet muutkin asiat. Seuraavan tietokoneen aion hankkia vuonna 2030. Senkin teen vain mielenkiinnon vuoksi. On kiva tuntea tietokoneita syvällisesti, mutta on mukava välillä tehdä jotain aivan muutakin. Niinpä tutustun nykyiseen koneeseeni tarkasti, sillä seuraavan kerran teen jotakin vastaavaa 20 vuoden kuluttua. Esimerkiksi Word:in ja Excel:in tunteminen kiinnostaa minua suuresti tällä hetkellä. Parin vuoden päästä teen sitten kokonaan toisenlaisia juttuja (mieluiten olisin Intiassa oppimassa paikallista kultturia).

Ilman tietokonettakin pärjäisin loistavasti, mutta esim. Intian tapahtumien seuraaminen ilman internettiä on vaikeaa. Intiassa en tietokonetta tarvitse, kiinnostavaa tekemistä riittäisi muutenkin (paikallisen kielen opiskelu, ihmisiin tutustuminen). Suomessa mielisairaalassa olo käy helposti yksitoikkoiseksi ja pelkkiä kirjoja on ikävä lukea. Tietokone tuo vaihtelua muuten melko tylsään arkeen samalla tavalla kuin kitaran soitto ja liikunta. Tietokoneen käyttö on siis minulle väliaikainen harraste eikä työ.

Kirjoja totisesti on paljon ja maailmankuvaakin sieltä löytää, mutta koko kirjaston läpilukeminen vie turhan paljon aikaa. Monet kirjat on kirjoitettu yhdestä suppeasta alueesta ja kokonaisnäkemys elämästä jää kertomatta. Kirjoista löytää täten runsaasti analyysiä mutta vähän synteesiä. Samoin asioiden kuvaileminen lyhyesti ja ytimekkäästi on usein kadoksissa. Itse kaipaisin joka asiasta kuvauksen yhdellä rivillä, yhdessä kappaleessa, yhdessä sivussa, 10 sivussa, 100 sivussa, 1000 sivussa ja niin edelleen. Tällöin saisi nopeasti yleiskuvan asiasta ja tarvittaessa voisi lukea lisää aiheesta.

Nuorena maailmankuvani rakentui Raamatun varaan, koska se tuntui vastaavan elämänkatsomuksen kysymyksiin parhaiten. Ongelmana on vain Raamatun tekstien soveltaminen nykypäivään, maailma on muuttunut runsaasti 2000 vuodessa. Joka kysymykseen ei Raamattu vastaa ja eri ihmiset tulkitsevat ja painottavat Raamatun kohtia eri tavalla. Nykyisin etsin ja löydän elämänohjeita myös muista uskonnoista. Mikään uskonto ei ole täydellinen, mutta hyviä ajatuksia on kaikissa niissä. Niinpä oma maailmankuva pitää virittää monesta eri lähteestä. Se vie aikaa, mutta tehtävä on mielenkiintoinen. Maailman voi nähdä monelta eri kantilta. Minua etoo ihmiset, jotka uskovat yhden kirjan sisältävän vastauksen kaikkiin ongelmiin. Kaikki asiat eivät mahdu yhteen kirjaan, kun ne eivät tunnu mahtuvan edes yhteen kirjastoon. Maailma on laaja ja kysymyksiä on runsaasti. Tällöin pitää keskittyä olennaiseen. Siitäkin, mikä on olennaista, ovat eri ihmiset eri mieltä, mutta kysymys on herkullinen.

Ihmisiä olisi hyvä tuntea laaja-alaisesti. Kannatta kysellä asioita laidasta laitaan ja katsoa, mikä aihe on toiselle läheinen. Jokainen ihminen on yksilö ja kahta täysin identtistä maailmankuvaa ei ole (uskovaisetkin ovat samaa mieltä Raamatun jakeiden oikeellisuudesta, mutta käytännön tuhansissa kysymyksissä mielipiteet heilläkin eroavat runsaasti). Uskovaiset painottavat pelastumisen tärkeyttä, mutta maailmassa on monta muutakin tärkeätä asiaa. Elämässä olisi hyvä harrastaa muutakin kuin sielujen pelastamista, sillä se on samojen vanhojen asioiden uudelleenkertaamista. Levyä olisi hyvä vaihtaa välillä.

Herää kysymys, mikä kirja kuvaa parhaiten nykysuomalaisen maailmankuvaa. Sellaista kirjaa ei mielestäni ole kirjoitettu. Kokemukseni mukaan ihmiset luottavat asiantuntijoiden sanaan. Joka alalle löytyy koulutusta ja ammattilainen tuntee oman tonttinsa parhaiten. Yksityisen ihmisen osaamisen alue jää täten hyvin suppeaksi. Itse koetan olla laaja-alinen, enkä halua olla yhden asian spesialisti niinkuin työelämässä pitää olla. Se tuottaa kuitenkin työtä ja uutta oppiessaan huomaa vain sen, kuinka vähän itse asiassa maailmasta tietääkään. Yksi ihminen ei pysty siihen, mihin miljardi (tai edes tuhat) ihmistä pystyy. Elämässä pitää siten tehdä yhteistyötä.

Kuka sitten on maailmankuvan asiantuntija? Se voisi olla pappi, filosofi tai politikko, muttei heilläkään ole kovin paljon aikuiselle ihmiselle annettavaa. He kertaavat vain vanhoja kirjoituksia uudelleen ja uudelleen ja tuoreet ja uudet näkemykset ovat harvassa. Elämässä eletään hyvin pitkälle samalla tavalla kuin edellinenkin sukupolvi. Massasta erottuminen on harvinaista. Omia mielipiteitä ei tuoda julki, koska muutkaan eivät sitä tee nykyään, eivätkä he ole sitä tehneet aikaisemminkaan. Yleinen puhumattomuus vaivaa länsimaita. Asiantuntijat saavat puhua lehdistössä ja televisiossa, mutta tavallinen ihminen ei ääntänsä korota, vaan tyytyy nykymenoon. Pääasia on, että itsellä menee edes kohtuullisesti. Massasta erottuminen vaatii työtä, eikä nykyihminen ole siihen valmis. Enemmistön mielipide on laki, vähemmistöistä ei ole niin väliä. Muutama kylähullu mahtuu aina mukaan.

(Teksti jatkuu seuraavassa viestissä.)

PAsifistiVEgaani kirjoitti:

Kirjoja totisesti on paljon ja maailmankuvaakin sieltä löytää, mutta koko kirjaston läpilukeminen vie turhan paljon aikaa. Monet kirjat on kirjoitettu yhdestä suppeasta alueesta ja kokonaisnäkemys elämästä jää kertomatta. Kirjoista löytää täten runsaasti analyysiä mutta vähän synteesiä. Samoin asioiden kuvaileminen lyhyesti ja ytimekkäästi on usein kadoksissa. Itse kaipaisin joka asiasta kuvauksen yhdellä rivillä, yhdessä kappaleessa, yhdessä sivussa, 10 sivussa, 100 sivussa, 1000 sivussa ja niin edelleen. Tällöin saisi nopeasti yleiskuvan asiasta ja tarvittaessa voisi lukea lisää aiheesta.

Nuorena maailmankuvani rakentui Raamatun varaan, koska se tuntui vastaavan elämänkatsomuksen kysymyksiin parhaiten. Ongelmana on vain Raamatun tekstien soveltaminen nykypäivään, maailma on muuttunut runsaasti 2000 vuodessa. Joka kysymykseen ei Raamattu vastaa ja eri ihmiset tulkitsevat ja painottavat Raamatun kohtia eri tavalla. Nykyisin etsin ja löydän elämänohjeita myös muista uskonnoista. Mikään uskonto ei ole täydellinen, mutta hyviä ajatuksia on kaikissa niissä. Niinpä oma maailmankuva pitää virittää monesta eri lähteestä. Se vie aikaa, mutta tehtävä on mielenkiintoinen. Maailman voi nähdä monelta eri kantilta. Minua etoo ihmiset, jotka uskovat yhden kirjan sisältävän vastauksen kaikkiin ongelmiin. Kaikki asiat eivät mahdu yhteen kirjaan, kun ne eivät tunnu mahtuvan edes yhteen kirjastoon. Maailma on laaja ja kysymyksiä on runsaasti. Tällöin pitää keskittyä olennaiseen. Siitäkin, mikä on olennaista, ovat eri ihmiset eri mieltä, mutta kysymys on herkullinen.

Ihmisiä olisi hyvä tuntea laaja-alaisesti. Kannatta kysellä asioita laidasta laitaan ja katsoa, mikä aihe on toiselle läheinen. Jokainen ihminen on yksilö ja kahta täysin identtistä maailmankuvaa ei ole (uskovaisetkin ovat samaa mieltä Raamatun jakeiden oikeellisuudesta, mutta käytännön tuhansissa kysymyksissä mielipiteet heilläkin eroavat runsaasti). Uskovaiset painottavat pelastumisen tärkeyttä, mutta maailmassa on monta muutakin tärkeätä asiaa. Elämässä olisi hyvä harrastaa muutakin kuin sielujen pelastamista, sillä se on samojen vanhojen asioiden uudelleenkertaamista. Levyä olisi hyvä vaihtaa välillä.

Herää kysymys, mikä kirja kuvaa parhaiten nykysuomalaisen maailmankuvaa. Sellaista kirjaa ei mielestäni ole kirjoitettu. Kokemukseni mukaan ihmiset luottavat asiantuntijoiden sanaan. Joka alalle löytyy koulutusta ja ammattilainen tuntee oman tonttinsa parhaiten. Yksityisen ihmisen osaamisen alue jää täten hyvin suppeaksi. Itse koetan olla laaja-alinen, enkä halua olla yhden asian spesialisti niinkuin työelämässä pitää olla. Se tuottaa kuitenkin työtä ja uutta oppiessaan huomaa vain sen, kuinka vähän itse asiassa maailmasta tietääkään. Yksi ihminen ei pysty siihen, mihin miljardi (tai edes tuhat) ihmistä pystyy. Elämässä pitää siten tehdä yhteistyötä.

Kuka sitten on maailmankuvan asiantuntija? Se voisi olla pappi, filosofi tai politikko, muttei heilläkään ole kovin paljon aikuiselle ihmiselle annettavaa. He kertaavat vain vanhoja kirjoituksia uudelleen ja uudelleen ja tuoreet ja uudet näkemykset ovat harvassa. Elämässä eletään hyvin pitkälle samalla tavalla kuin edellinenkin sukupolvi. Massasta erottuminen on harvinaista. Omia mielipiteitä ei tuoda julki, koska muutkaan eivät sitä tee nykyään, eivätkä he ole sitä tehneet aikaisemminkaan. Yleinen puhumattomuus vaivaa länsimaita. Asiantuntijat saavat puhua lehdistössä ja televisiossa, mutta tavallinen ihminen ei ääntänsä korota, vaan tyytyy nykymenoon. Pääasia on, että itsellä menee edes kohtuullisesti. Massasta erottuminen vaatii työtä, eikä nykyihminen ole siihen valmis. Enemmistön mielipide on laki, vähemmistöistä ei ole niin väliä. Muutama kylähullu mahtuu aina mukaan.

(Teksti jatkuu seuraavassa viestissä.)

Lue lisää

(Teksti jatkuu edellisestä viestistä)

Yhteiskunta etenee raiteillaan kuin juna. Päämäärä on vain epäselvä. Se on luultavasti sama kuin edellisilläkin sukupolvilla - talouskasvu ja uuden sukupolven kasvattaminen muka parempaan maailmaan. Nykyihmisillä on vain niin kovat työkiireet ja -paineet, ettei elämästä (ja rahasta) ehdi nauttia. Sulkeudutaan oman perheen ja sukulaisten seuraan ja katsotaan televisiosta väkivaltaa ja seksiä. Mielestäni olisi hyvä puhua siitä, millaisessa maailmassa ihmiset haluaisivat elää. Jos noudatettaisiin vanhaa ohjetta - mitä haluat tehtävän itsellesi, tee se toiselle - niin oltaisiin pitkällä. Mutta sitä nykyihminen ei halua jostain syystä tehdä, tai sitten hän ajattelee, että kärsimys ja ongelmat ovat hyväksi niin itselleen kuin muille. Ajatus tuntuu oudolta - ovatko suomalaiset masokisteja. Elämässä pitäisi pyrkiä hyvään ja nautintoon eikä (ihmissuhde) ongelmissa pitäisi ihmisten rypeä vain sen takia, ettei juttelu toisen ihmisen kanssa satu kiinnostamaan. Se on kuitenkin niitä rikastuttavimpia kokemuksia koko elämässä, jakaa omat ilot ja surut toisten kanssa, eikä kärsiä (henkisestä) yksinäisyydestä. Maailma on perin huonossa jamassa, kun ihmissuhteet eivät kiinnosta ja töitä tehdään hullun lailla. Siitä ei hyvää seuraa. Mihin unohtui (ihmisten välinen) rakkaus? Onko sitä koskaan ollutkaan?