En jaksa tätä enää! Työnantajani ei tunnu arvostavan tippaakaan tekemääni työtä. Tunnen olevani aika lopussa. Olen venynyt, tehnyt ylimääräisiä vuoroja, palkatonta ylityötä ja muuten ylimääräistä työtä omalla ajalla. Mitään hän ei arvosta, kiitosta ei tule. En pidä tupakka-taukoja, en ole vaatinut puolen tunnin ruokatuntia, minulla ei ole mitään rajoituksia työvuoroihin. Siitä huolimatta hän ilkeilee ja haukkuu muille selän takana. Jos ei ole todellista aihetta, niin hän valehtelee. Tänäänkin valehteli yhdelle työkaverilleni, etten muka ole tehnyt jotain tiettyä hommaa, mikä on täyttä valetta. Olen tehnyt kaiken mitä kuuluukin. Kun uskalsin tänään ottaa asian puheeksi, niin meni täysin hiljaiseksi. Ei puhunut pitkään aikaan minulle sanaakaan. Sitten jossain vaiheessa lupasi, että lopettaa tuon muille pahan puhumisen.
Nyt tästä kirjoituksestani saa kunnon marttyyri-työntekijän kuvan! En kyllä sellainen ole, vaikka joku niin voi luullakin. En ole KOSKAAN valittanut siitä, että olen tehnyt ylimääräistä työtä. Syy miksi olen suostunut on se, että olen halunnut jeesata työkavereitani. Sitten vastaavasti jos itse vaikka sairastun, he jeesaavat minua tekemällä minun vuorojani. Joku toinen työntekijä saa kiitosta siitä, että tekee ylimääräistä hommaa mutta minäpä en.
Aivan kuin työnantajani olisi päättänyt etukäteen, että mitään, mitä tulen tekemään, ei tarvitse arvostaa.
En muuten ole ainoa kiusattu. Työssä on ollut ainakin kolme muuta ihmistä ennen minua, joilla sama kohtalo. Hän on haukkunut heitä kaikille muille työntekijöille, joita yritetty saada haukkumiseen ja pahan puhumiseen mukaan. Kaksi heistä on lähtenyt itse ja yhden hän erotti. Niistäkin, kenestä hän pitää, osa lähtee itse pois koska eivät jaksa hänen käytöstään.
Ironisinta on, että ennen tätä työrupeamaa tein hänelle pari kesää töitä. Eka kesä meni hyvin, toinen vähän huonommin. Sitten hän pyysi minua nyt kolmannen kerran pidempään työsuhteeseen. Elikä hänellä on kokemusta minusta työntekijänä jo aikaisemmalta ajalta. Ilmeisesti tällä kertaa tarjolla oli tämä roskasäkin rooli.
Ihmetyttää myös se, että kun välillä on kuitenkin ollut täysin hyväkin päiviä. Hän on ollut minua kohtaan miellyttävä ja asiallinen. Meillä on jopa saattanut olla hauskaa yhdessä ja syvällisiä keskusteluja, kaikesta huolimatta. Sitten hän kuitenkin sellaisenkin päivän jälkeen keksii jotain paskaa, mitä voi minusta puhua muille. Siis päivä on mennyt täysin hyvin, mutta jälkeenpäin tulee työkaverilta viestiä, miten mua on haukuttu. Mitä tämmöisille ihmisille yleensä voi tehdä?!

Vastaukset 13
Vanhimmat
jo täällä kertonutkin, niin yhden läheisen työpaikalla asia hoidettiin niin, että alaiset ottivat jossain työviihtyvyyskeskustelussa?, jossa oli ulkopuolinen läsnä, esimiehen käytöksen ja toiminnan puheeksi. Tämä ulkopuolinen rupesi seuraamaan tilannetta, ja lopulta esimies siirrettiin toiselle paikkakunnalle jonkun alaiseksi. Jos rupeaisitte puuhaamaan tällaista selvittelyhommaa yhteistuumin.
Asioihin puuttuminen tällä alalla on todella vaikeaa! Ketään ei kiinnosta puuttua epäkohtiin. Työnantajalle on kyllä sanottu käytöksestä ja siitä miten sen pitäisi muuttua, mutta ei se auta. Silloin hän ottaa uhrin roolin. Alkaa itkemään, miten HÄNELLE ollaan oltu ilkeitä. Yleensä kai hänen hampaisiinsa joutuneet ihmiset ovat olleet niitä, jotka ovat uskaltaneet nostaa kissan pöydälle. Elikä ne, ketkä ovat puuttuneet ja huomauttaneet epäkohdista. Ne ketkä eivät ole pystyneet sulattamaan kaikkea mukisematta. Elikä sellaiset ihmiset, ketkä vaativat oikeudenmukaista kohtelua nimittelyn ja parjaamisen sijaan.
Työnantaja saattaa nimitellä työntekijöitään ja nolata heitä jopa yleisellä paikalla. Joskus rähisee tappavansa jonkun ihmisen. Välillä käytös on sitä, että työntekijä on kuin ilmaa. Pomo ei vastaa kysymyksiin eikä reagoi sanomisiin.
Lisäksi on niin, että jos on saanut kaikki hommansa tehtyä ja lähtee vähän etuajassa, niin se on väärin.
Jos taas jää palloilemaan tyhjänpanttina työpaikalle, niin sekin on häiritsevää. Elikä toimii miten päin hyvänsä, hän saa sen näyttämään väärältä.
on ja valitushan tulee silloin, kun olet tauolla, pitäisi vissiin alkaa ottamaan siitä ajastakin liksaa, jos pilaa valituksellaan toisen tauon, joka on omaa aikaa. Ei paljoa kiinnosta pomon ongelmat.
voi aina huomauttaa, että ottaa työtä koskevat valitukset vastaan työaikana.
Tai vastaavasti tauon jälkeen menee kysymään esimieheltä "Sinulla oli jotain asiaa kun olin palkattomalla tauolla. Voisitko kertoa mitä?"
mulla itellä taas työntekijät puhuu pahaa minusta osastonhoitjalle, joka taas uskoo aivan kaiken. Työkaverit keksii kaikenlaisia perättömiä juttuja kuten puhun pahasti asukkaille sekä työkaverielle. en ikimaailmassa vaarantaisi työpaikkaani tullaisilla typerillä jutuilla joita he minun väittävät tekevän. Olen ihan lopen kyllästynyt koko asiaan. tänään viimeksi olin puhuttelussa kun en työkaverin mukaan osaa käyttäytyä enkä osaa arvostaa työkavereita. tätä on jatkunut siitä asku kun työpaikkani tuli savuttomaksi en ole kertaakaan käynyt esim työaika tupakilla enää, silti oh kyselee taukoomati siitäkin. Mitä tässäkin tilanteessa pitäisi tehdä?
myös kokenut tuon roskasäkin roolin. Muilta työntekijöiltä kysellään vointeja ja jaksamisia, kun taas minulle pomo purkaa ärtymyksensä arvostellen minua ja valituksensa omastatyö taakastaan yms. Aina ei edes tervehdi, mutta silloin kun hän on pulassa mielistellään ja odotetaan taas sitä taipumista minun puolelta. Työni olen kyllä tehnyt ja usein myös muidenkin, jopa niin että oma vapaa-aikani menee työstäpalautumiseen, mikä on väärin.
voi johtua kahdesta eri syytä.
Hän todella arvostaa sinun työpanostasi, mutta ei niin paljon, etteikö huonoina päivinä purkaa kiukkuaan sinuun.
Toinen vaihtoehto on siinä, että esittämällä mukavaa hän saa sinut jatkamaan työssä missä tulet palamaan loppuun.
Lopulta sinä joko eroat itse tai hän erottaa sinut.
Kuitenkin, kun olet torunut häntä hänen perusteettomista juoruista sinuun, hän saattaa tarkoituksella pitää sinut töissä, jotta voisi murtaa sinut henkisesti.
Kannattaa harkita kannattaako jatkaa paikassa. Vaikka tiedät tekeväsi työt partan tietotaitosi mukaan perusteettomat juorut kuitenkin saa ajan myötä taka-ajatuksiisi epävarmuutta ja pikkuhiljaa niitä mokauksia saattaa tulla.
Työnantajasi tietää, että olet ahkera ja teet paljon ylitöitä jopa ilmaiseksi. Ehkä muutkin työntekijät tietävät tämän. Hänellä omatunto soimaa siitä, että hän ei ole jakanut töitä tasaisesti työpaikallasi. Niinpä hänellä on kaksi vaihtoehtoa, joko myöntää tai kieltää oma virheensä. Jos persoona on sellainen, ettei kykene myöntämään toisille mokanneensa, niin hänen täytyy löytää "perusteet" miksi teet pitkää päivää. Niinpä hän puolustautuakseen selittää, että et olet hyvä työntekijä jne.
Minulla on vastaava tilanne, ilmaisia ylityötunteja ym. Kuulin esimieheni viereisessä huoneessa isoon ääneen selittävän, (kun joku kysyi minun työtehtävistä), että "ne työt eivät ole niin vaativia kuin muilla".
Itse viimeiset pari vuotta ollut sylkykuppina!! Tulin täs siihen tulokseen et teen mitä hyvänsä niin aina teen väärin. Sellainen on äärimmäisen rankkaa jos nokkija on lähin esimies.
Meidän osastolta sanoutui täs lyhyen ajan sisään jo kaksi työntekijää ja itse ilmoitin eilen irtisanoutuvani.Talon johdolla pitäisi hälytyskellot soida et missä vika kun väki lähtee.
Vaikka nykyisessä taloustilanteessa tuntuu järjettömältä irtisanoutua joskus se on ainut vaihtoehto.Itse tunnen tehneeni oikean ratkaisun!! Aamuisin ei tarvitse enää miettiä et mitäköhän tänään.
Onnittelut viisaasta päätöksestä, ei ole mitään järkeä polttaa itseänsä loppuun.Itelläni oli 3 vuotta esimiehenä kaksnaamanen tyyppi,joka oli kiero ja puhu aina paskaa työntekijöistä.Tein saman tempun,kuin sinä ja ollut nyt 7kk "työttömänä" ja kyllä on helpottava olla.
edellisestä työpaikasta!!!! siellä itse työ, asiakkaat ja työkaverit oli kivoja, pomolla ilmeisesti joku persoonallisuushäoriö. Kaikki entiset olivat lähteneet pois ennen koeajan loppua, ite tein samanvalinnan. Kannattaa oikeesti muistaa et meitä on moneksi ja jotku oikeesti tarviis lääkityksen eikä pitäs olla pomona. Suosittelisin ittes takia katteleen muita töitä, näin ainakin ite koin paremmaks. Tsemppiä! :)
hei,tässä kanssa toveri.aion jäädä maanantaina sairaslomalle.en tupakoi enkä ole sairaslomilla.olen ahkera
ja teen ne vuorot mitkä annetaan.pomo huutaa ja nolaa minua toisten kuullen eikä arvosta ammattitaitoani.työni on yksipuoleista en osaa edes täytekakkua täyttää vaikka olen tehnyt satoja ihania kakkuja.tupakoitsijat tekevät kuulema paremmin työnsä.minulle riittää..tsemppiä sinulle ja ruvetaan sairaslomalle ..
Työstä maksetaan palkka. Itke arvostusta vaikka äidiltäsi.