Auttakaa..!

Olen seurustellut nyt puoli vuotta... Sitä ennen olimme hyviä kavereita, mutta jätkällä oli tunteita minua kohtaan jo silloin. Kun aloimme seurustella, millään muulla ei ollut väliä kuin minulla. Hän rakasti minua paljon, mutta itse en tiennyt mitä tunsin... En ollut varma tunteistani, ja joskus saatoin ahdistua ja saatoin olla häntä kohtaan epäreilu. Aina hän ymmärsi. Eikä se häntä haitannut vaikka välillä olin inhottava.. Vaikea selittää!

Kuitenkin viime vuosi on ollut hänelle vaikea, kaverit pettivät ja hänelle ilmaantui paniikkihäiriöitä...Yritin tukea parhaani mukaan mutta tilanteet ahdistivat minua ja olin välinpitämätön.. Se tietenkin satutti miestäni mutta silti hän aina ymmärsi. Nyt asiat ovat muuttuneet. Nyt vasta olen tajunnut miten tärkeä ihminen hän minulle on, enkä voisi tehdä mitään mikä satuttaisi häntä..

Pari kuukautta on ollut täyttä helvettiä... Riitelemme koko ajan ja hetki sitten hän sanoi ettei enään rakasta minua. Rakkaus on hänen mielestään liian vahva sana. Sen jälkeen olen pelännyt eroa... Häntä ei pahemmin kiinnosta mun seura päivällä. Yleensä hän tulee meille vain yöksi.. Ja muutenkin hän tuntuu etäiseltä. Olemme keskustelleet erosta, mutta hän sanoo että tämä on vain sellainen vaihe joka menee ohi.

Tällähetkellä häntä ei oikein kiinnosta mikään muu kun kavereiden kanssa oleminen. Ja muutenkin menemminen... Väittää ettei kiinnostus ole lopahtanut. Mutta käyttäytyy kuitenkin toisin...
Välillä hän on ihana, mutta nykyään yleensä hän tuntuu välttelevän minua. Luulen ettei uskalla jättää minua koska olemme olleet kuitenkin läheisiä niin pitkään (alunperin kavereita). Olen sanonut että voimme erota jos hänestä siltä tuntuu.. Hän vain aina sanoo että pidetään sellaista taukoa ettei nähä usein.

En ymmärrä miksi hän haluaa seurustella kanssani jos seura ei kelpaa... sanoo että kärsivällisyys palkitaan, kyllä se ohi menee, minusta taas tuntuu toisin. Onko miehillä tälläisiä meno vaiheita vai johtuuko se minusta. olen onneton ja toivoisin että tämä alkaisi toimia niinkuin ennen. Mitä pitäisi tehdä...? Hän on kohta 19 ja minä täytän 18...

Välillä hän saattaa olla minua kohtaan tosi inhottava. Mutta silti hän aina väittää että kuvittelen kaiken ja mietin asioita liikaa. Suuttuu jos huomautan miten hän välillä puhuu minulle... Silti hän aina väittää että välittää minusta eikä välttämättä halua erota. En enään ymmärrä mitä tässä nyt pitäisi tehdä... Minun on paha olla hänen kanssaan, mutta viellä pahempi jos eroamme...

Joskus kun pahasti riitelemme hän kyllä sanoo ettei tästä mitään tule. Mutta silti emme ikinä eroa. Tiedän etten ole hänelle enään niin tärkeä mitä ennen ja se tuntuu pahalta... Mitä minun pitäisi tehdä että kaikki olisi niinkuin ennen...? Onko mitään enään tehtävissä? Vastaukset olisivat todella tärkeitä
6420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Anna miehelle aikaa, juttu jatkuu jos on jatkuakseen.

Äänestä

Hankalalta kuulostaa, sekaisin olette varmasti molemmat, ja hankala tietää mitä toinen ajattelee. Ja mitä itse ajattelee. Mutta varmasti kuitenkin tietää mitä kestää ja mitä ei. Selvät säännöt peliin. Jos hän tekee/sanoo jotakin joka loukkaa sinua, sano se selkä suorana "minua kohtaan et käyttäydy noin". Eli itsetuntoa ja varmuutta, esim. "minä rakastan sinua, mutta se loukkaa minua kun sanot noin ja minun ei tarvitse kuunnella sitä". Vietä aikaa omien ystävien kanssa, älä "elä hänen kauttaan", vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Joko selvitätte asiat ja jatkatte suhdettane terveemmällä pohjalla, tai sitten käy ilmi, että ette pysty tekemään toisenne onnelliseksi. Ja vaikka se olisikin surullista, niin parempi selvittää nyt kuin jatkaa onnetonta juttua monta vuotta ja lopettaa kun molempien itsetunto on maassa!

Äänestä

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!

Äänestä

Meilläki oli tollanen vaihe joskus reilu puol vuotta sitte, mut se meni ohi, kun annoin miehelleni tilaa ja aikaa. Nyt meillä menee ihan älyttömän hyvin!! Rakastetaan toisiamme älyttömästi ja arvostetaan toisiamme paljon enemmän kuin ennen!! Oon ite nyt 18 ja kultani on 19. Ollaan oltu yhdessä vasta 1.5 vuotta, mut ollaan tunnettu jo 9 vuotta.. Eli ainut neuvoni on, et anna miehelles aikaa miettiä asioita ja anna hänelle enemmän tilaa..
Mut kaikkea hyvää teille!! Toivon, että saatte asiat selvitettyä!!:)

Äänestä

Miehesi ei luota sinuun. Kaikki syyt siihen kirjoitit jo.

Et ensin ollut 100% mukana suhteessa, olit hänelle inhottava, et tukenut häntä paniikkikohtauksissa, riitelette nykyään koko ajan, olet sanonut että voitte erota...

Miksi ihmeessä miehesi luottaisikaan sinuun? Ei voi rakastaa kovin kauaa eikä elää täysipainoisesti ja turvallisesti suhteessa, joka ei lupaa mitään. Todennäköisesti aiempi itsekäs käytöksesi ei ole ainakaan estänyt miehesi paniikkihäiriötä.

Aika paljon saat tehdä EPÄITSEKÄSTÄ työtä suhteesi ja miehesi luottamuksen palauttamisen eteen.

Äänestä
  • Myönnän että olen käyttäytynyt hieman itsekkäästi, mutta olen pyytänyt häneltä anteeksi huonoa käytöstäni. Olen myöntänyt miten epäreilu olen ollut häntä kohtaan. Tiedän ettei se riitä... mutta HUOM! olen sanonut hänelle että voimme erota jos hänestä se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Itse en todellakaan haluaisi, ja tekisin melkein mitä vaan että suhteen saisi taas toimivaksi.
    viestisi sai minut ajattelemaan... Itse tämän tilanteen olen aiheuttanut, ja toivon ettei ole myöhäistä korjata tekemiäni virheitä. No ainakin tiedän nyt miltä hänestä on tuntunut. Todella pahalta... Haluaisin hyvittää kaiken hänelle. En vain oikein tiedä mitä pitäisi tehdä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanse kirjoitti:

Olen seurustellut nyt puoli vuotta... Sitä ennen olimme hyviä kavereita, mutta jätkällä oli tunteita minua kohtaan jo silloin. Kun aloimme seurustella, millään muulla ei ollut väliä kuin minulla. Hän rakasti minua paljon, mutta itse en tiennyt mitä tunsin... En ollut varma tunteistani, ja joskus saatoin ahdistua ja saatoin olla häntä kohtaan epäreilu. Aina hän ymmärsi. Eikä se häntä haitannut vaikka välillä olin inhottava.. Vaikea selittää!

Kuitenkin viime vuosi on ollut hänelle vaikea, kaverit pettivät ja hänelle ilmaantui paniikkihäiriöitä...Yritin tukea parhaani mukaan mutta tilanteet ahdistivat minua ja olin välinpitämätön.. Se tietenkin satutti miestäni mutta silti hän aina ymmärsi. Nyt asiat ovat muuttuneet. Nyt vasta olen tajunnut miten tärkeä ihminen hän minulle on, enkä voisi tehdä mitään mikä satuttaisi häntä..

Pari kuukautta on ollut täyttä helvettiä... Riitelemme koko ajan ja hetki sitten hän sanoi ettei enään rakasta minua. Rakkaus on hänen mielestään liian vahva sana. Sen jälkeen olen pelännyt eroa... Häntä ei pahemmin kiinnosta mun seura päivällä. Yleensä hän tulee meille vain yöksi.. Ja muutenkin hän tuntuu etäiseltä. Olemme keskustelleet erosta, mutta hän sanoo että tämä on vain sellainen vaihe joka menee ohi.

Tällähetkellä häntä ei oikein kiinnosta mikään muu kun kavereiden kanssa oleminen. Ja muutenkin menemminen... Väittää ettei kiinnostus ole lopahtanut. Mutta käyttäytyy kuitenkin toisin...
Välillä hän on ihana, mutta nykyään yleensä hän tuntuu välttelevän minua. Luulen ettei uskalla jättää minua koska olemme olleet kuitenkin läheisiä niin pitkään (alunperin kavereita). Olen sanonut että voimme erota jos hänestä siltä tuntuu.. Hän vain aina sanoo että pidetään sellaista taukoa ettei nähä usein.

En ymmärrä miksi hän haluaa seurustella kanssani jos seura ei kelpaa... sanoo että kärsivällisyys palkitaan, kyllä se ohi menee, minusta taas tuntuu toisin. Onko miehillä tälläisiä meno vaiheita vai johtuuko se minusta. olen onneton ja toivoisin että tämä alkaisi toimia niinkuin ennen. Mitä pitäisi tehdä...? Hän on kohta 19 ja minä täytän 18...

Välillä hän saattaa olla minua kohtaan tosi inhottava. Mutta silti hän aina väittää että kuvittelen kaiken ja mietin asioita liikaa. Suuttuu jos huomautan miten hän välillä puhuu minulle... Silti hän aina väittää että välittää minusta eikä välttämättä halua erota. En enään ymmärrä mitä tässä nyt pitäisi tehdä... Minun on paha olla hänen kanssaan, mutta viellä pahempi jos eroamme...

Joskus kun pahasti riitelemme hän kyllä sanoo ettei tästä mitään tule. Mutta silti emme ikinä eroa. Tiedän etten ole hänelle enään niin tärkeä mitä ennen ja se tuntuu pahalta... Mitä minun pitäisi tehdä että kaikki olisi niinkuin ennen...? Onko mitään enään tehtävissä? Vastaukset olisivat todella tärkeitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu