Erosin juuri poikaystävästäni. Suhde oli vain 6kk pituinen, mutta silti kuukausiin mahtui vaikka mitä. Pyysin poikaystävääni keskustelemaan joistain epäkohdista suhteessamme, kunnes hän möläytti että haluaa erota. AIVAN puun takaa. Menin sanattomaksi. Itse koin, että ensin pitäisi jutella ja sitten yhdessä pohtia kannattaako jatkaa. Hän myös alkoi egoilla "miten nyt pärjäät kun jätin sinut" puheilla. Miksi ihmeessä? Yhteinen menety kyseessä ja hän kerää jotain pisteitä "hähä, mä jätinkin sut eka". Hän myös samaisena iltana soitti ja kyseli miten pärjään ja jaksanko varmasti? Antaisi olla.
Nyt olo on todella epämukava, ei ollut ensimmäinen kerta kun mies täysin puuntakaa ilmoittaa haluavansa erota. Miksei asioista voi puhua? katsoa onko ratkaisua eikä märehtiä yksin?
Nyt olo on todella epämukava, ei ollut ensimmäinen kerta kun mies täysin puuntakaa ilmoittaa haluavansa erota. Miksei asioista voi puhua? katsoa onko ratkaisua eikä märehtiä yksin?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen samaa mieltä kanssasi ja lohdutukseksi voin sanoa että olen saanut naiselta saman mitä sinä. Surullinen juttu mutta siinä katosi tämän ihmisen viimeiset uskottavuuden rippeet. Nyt pitää sitten vaan ootella yksin jotain parempaa... Joskus tuntuu että on liikaa vaadittu että tapaisi vain sen yhden ihmisen.
Minulle tehtiin muutama päivä sitten samanlailla. Tyttöystäväni vain pahoitteli, että hän on itse pähkäillyt tätä asiaa pidempään. Kyllähän se satuttaa ja mietityttää, että onko sitä niin paha/huono ettei edes mulle kannata ongelmista kertoa.
Mutta minkäs teet. vaikka kuinka vingut häntä takaisin (siihen minäkin sorruin ja sorrun varmaan vielä uudestaan) luultavasti ei palaa. Ikävä on täälläkin järkyttävä ja olisin varma, että saisimme suhteen toimimaan, koska olen jo nyt oppinut niin paljon tästä, eikä meillä sinänsä edes ollutkaan mitään suurta ongelmaa (tai näin olen ainakin ymmärtänyt).
"Minulle tehtiin muutama päivä sitten samanlailla. Tyttöystäväni vain pahoitteli, että hän on itse pähkäillyt tätä asiaa pidempään. Kyllähän se satuttaa ja mietityttää, että onko sitä niin paha/huono ettei edes mulle kannata ongelmista kertoa.
Mutta minkäs teet. vaikka kuinka vingut häntä takaisin (siihen minäkin sorruin ja sorrun varmaan vielä uudestaan) luultavasti ei palaa. Ikävä on täälläkin järkyttävä ja olisin varma, että saisimme suhteen toimimaan, koska olen jo nyt oppinut niin paljon tästä, eikä meillä sinänsä edes ollutkaan mitään suurta ongelmaa (tai näin olen ainakin ymmärtänyt)."
Ei voi olla totta. Luulin että olen yksin tässä tilanteessa, mutta enpä näköjään olekaan. Edellä oleva teksti oli kuin suoraan itseltäni, eri sukupuolta olen tosin, muuten allekirjoitan kaiken. Miten tästä joka hetki mielessä olevasta surusta ja yksinäisyydestä pääsee yli???
A) Omat rahkeet eivät riitä siihen; ei osata puhua, pelätään keskustelun dialogia, yksinpuhelussa pärjää aina
B) Ei uskalleta aidosti avautua toiselle, kun pelätään ettei toinen kykene kohtaamaan aitoa itseä
C) Pelätään toisen tunteita, surua ja vihaa, myös omaa syyllisyyttä satuttamisesta
D) On jo toinen katsottuna, kun ei ole osannut parisuhdetta aiemmin hoitaa
E) Muu henkilökohtainen ongelma joka estää avoimen keskustelun
Pääpiirteissään tuohon suuntaan, listalta voi valita mieleisensä.
Nimimerkille espoosta...
Puun takaa on tullut itsellenikin, harkittu ilmeisesti pidempään, muttei mitään varsinaista syytä erolle ollut, mikään suhteessa ei ollut kuulemma varsinaisesti vialla. Silti erosi. Keskustelematta ja enempiä selittelemättä. Missä oli/on vika, vaikea ymmärtää toisen ajatuksen lentoa. Toisella on jokin henkilökohtainen syynsä, vika olikin kai siinä, ei suhteessa, ei minussa. Ottaa aikansa niellä.
keskustelun siihen sävyyn,et toinen ymmärsi,et olet jättämässä, ja siksi tuo puuntakaa tuleva suhteen lopetus.Jätti ettei tule jätetyksi..
Kun jätetyt miehet vaan ei ole sitä kuuminta kamaa markkinoilla :D
Mutta oikeasti, kuka heittää suhteen tuollaisen takia menemään? Miksei uskalleta olla avoimia? Miksi ja miksi. Itse koen, että ei tässä elämässä oikeasti saavuta mitään jos ei laita itseään peliin. Ja totta, tuo siis, että ehkä hätäpäissään keksimoisen. Voi kun tietäisin mikä tilanne olisi ollut jos olisin itse aloittanut keskustelun, eikä hän.
TAI sitten hänellä tosiaan on jo toinen katsottuna, kun ei tunteet riittäneet minua kohtaan.
Nyt kun menny jo vähän aikaa, on minulle tullut ikävä ja suru. En asiaa mieti aktiivisesti, mutta ärsyttää tämä jossittelu! Jos ja jos ja jos...
Puoli vuotinen suhde loppui kuin seinään, tuli vain kylmästi sähköposti että hänestä tuntuu siltä että ei voi jatkaa. Olisi kuulema toivonut että suhteemme olisi toiminut??? ei juuri muuta.
Viikkoa ennen puhuttiin yhteisestä lomamatkasta ja viikon päästä päättääkin vetää maton alta.
Miten kukaan voi toimia näin? Minusta vastoin kaikkia pelisääntöjä ja hyviä tapoja.
T: mies huuli pyöreenä
Sama juttu kävi myös täällä. Mikä ihme siinä on ettei voi keskustella ensin asiasta ja sitten tehdä ratkaisuja!? Mies vaan yhtäkkiä ilmoitti ettei me voida jatkaa, haki kamansa pois ja lähti. Mielestäni meilläkään ei niin huonosti mennyt että pitäisi suhde lopettaa, tietysti vajaan vuoden suhteessa kerkee jo arkikin tulla mukaan, mutta mitä hittoa, kyllä se kuitenkin tulee vastaan suhteessa kuin suhteessa. Ei vaan voi käsittää! Jonkinlainen iso kysymysmerkki jäi vaan suhteesta käteen. Miksei voinut tulla jo aiemmin puhumaan jos jotain valittamista oli? Miks? Myös meillä oli tulevaisuuden suunnitelmia vielä viime viikolla! Itse myös sorruin takaisin ruikutteluun, puheluihin ja tekstareihin, mutta en enää. Jos se haluaa tulla takaisin niin aloitteen on tapahduttava sen puolelta. Mutta tottahan se on että kovasti tekisi mieli ottaa yhteyttä häneen. Olisin vaan vielä halunnut yrittää jatkaa yhdessä. Valtava suru jää.
vaan tuntenut tarpeeksi sinua kohtaan. Miten ihmeessä tuollaisesta ongelmasta sitten jutellaan jotenkin rakentavasti?
"Ei sussa ole varsinaisesti mitään erityistä vikaa, mutta koittaisit nyt vähän muuttua rakastettavammaksi" ???
jos ei pysty mitään syytä kertomaan ja varsinkin edellis viikolla on vielä yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia pohdittu. Kyllä suhteen päättäminen täytyy tehdä suhteen mukaan, jos on jo ehditty taloja katsella ja matkoja varata niin ei sitä minusta sitten suhdettakaan lopeta vain sanomalla että nyt ei tunnukkaan enää siltä.
Eri juttu jos on muutama viikko tai kuukausi tapailtu satunnaisesti eikä mitään sen kummempaa vielä ole.
Tuollaiset äkkipysäykset on henkistä kypsymättömyyttä ja huonoa käytöstä. Siinä jätetään toinen aika tylysti pyörittelemään ajatuksiaan, eikä paskaakaan välitetä miltä toisesta tuntuu. En sitä sano jos tuntuu että ei voi jatkaa niin eihän sitä voi jatkaa mutta pitää toisellekkin osapuolelle antaa jotain eväitä päästä yli suhteen loppumisesta.
Omakin ero tuli hieman yllättäen ja syytkin hieman heppoisia. Olin kuulemma taakka... Kumpikin sairasti, joten täydellisiä ei oltu kumpikaan. Mutta vaikka muut ihmetteli miten mä pysyn edes tolpillani, tein kotitöitä, toisen sai tekemään riidalla edes roskien viennit. Eli taakkana kai oli juuri tuo satunnainen kotitöiden teko (sotki minkä ehti), satunnaiset avuntarpeet ihon hoidossa (selkää ei itse näe kunnolla rasvata jollain lääkevoiteilla) sekä ennen kuin noista pelkotiloistani pääsin yli, tuki lääkärireissuilla. Ilmeisesti liikaa oli jopa tämä pätkä, kun itse vuorostani sain pahemman vaiheen yhteen sairauksista, ja ex joutui käymään kaupassa. Kotitöitä ei siis todellakaan silloinkaan tehnyt vaan olivat minun vastuullani, kaupasta haki ruokaa kai vain koska muuten ei olisi saanut itsekään mitään syödäkseen. Kuitenkin vastaavasti itse olen joutunut hoitamaan ihan kaiken hänen sairauksiensa ollessa pahoina, joten ilmeisesti roskien vienti ja kauppareissut (kauppa on lähellä) oli muka liian raskaita. Toki ovat, jos ei koskaan liiku...
Todellisuudessa oli uusi nainen katsottuna, vaikkakin laastarisuhteelta vaikuttaa niidenkin mielestä jotka hänen kanssaan ovat eron jälkeen jutelleet. Yritystä tehdä/korjata asioita ei ollut ollenkaan, ei parisuhteen saati yksilötasollakaan oman elämänsä suhteen. Kaikki oli aina muiden vikaa, itse ei voinut minkään eteen tehdä mitään kun aina muka uupui/oli esteenä jotain. Itse yritin minkä jaksoin, mutta turhautuuhan siinä jos kaikki vähäiset voimat menee vain siivoamiseen, juttelu onnistui vain koneen kautta vaikka samassa asunnossa oltiin ja olisi itse vielä pitänyt koulua käydä. Seksielämän puutteesta kyllä kitistiin, tajuamatta ettei oikein haluja riitä, saati voimia jos pitää heikossakin kunnossa hoitaa lähes kaikki yksinään, apua saaden vain riitelemällä!
Eron kyllä hoiti paskamaisesti, yllättäen koneen kautta. Vannoi rakkautta siihen asti jatkuvasti, olisi halunnut olla jatkossa kaveria jne. Ja vastata ei olisi saanut suoraan, peittelemättä mielipiteitään ja tunteitaan, niistä tuli vain kiukkua takaisin. Nyt ei enää kaveria onneksi halua edes olla, itsekin saanut kiitos kavereiden ihan uutta näkökulmaa taas tilanteeseen. Edelleen ilmeisesti omalta osaltaan yrittää muille väittää olleensa virheetön, tehneensä kaikkensa (niin, istumalla koneella kaiket päivät), eli vika olisi vain minussa. Itse tiedän etten ollut täydellinen, ei kukaan ole, mutta tiedän myös yrittäneeni, ehkä liikaakin. Ja asioista tosiaan yritettiin jo yli puoli vuotta ennen eroa puhua, mutta todellisuudessa miehellä ei ollut mitään motivaatiota nostaa tikkuakaan sen eteen, että jotkut ongelmat olisivat helpottaneet. Tosin, miksi laittaa suhteenkaan eteen mitään panosta jos omakaan elämä ei kiinnosta niin paljoa että hoitaisi omat asiansa kuntoon ilman muiden syyttelyä tilanteesta? Ja kai siinä tuli lopussa kateellisuuskin peliin, minä löysin koulupaikan, vajaakuntoisuudesta huolimatta, hän ei päässyt suurimmaksi osaksi omaa syytään eteenpäin.
Juttelu on tosiaan auttanut, ei ole mitään hinkua saada enää exää takaisin, etenkään sen jälkeen kun tuo uusi nainen-kuvio paljastui. Ilmeisesti piti heti ottaa ensimmäinen joka vähänkin tunteita kiinnostumisesta osoitti, joku passaamaan ja tekemään kaikki toisen puolesta. Ei kai osaa olla edes yksin. Alussa oli vaikeaa, mutta nyt mennään näin eteenpäin. Enkä itse edes suunnittele mitään uutta suhdetta ennen kuin kaikki asiat saa käsiteltyä kunnolla pois, en halua turhia pelkotiloja (niitä on jo valmiiksi tarpeeksi) rehata seuraavaan suhteeseen saati etsiä jotain lohduttamaan hetkeksi ja hajottamaan vielä pahemmin itseäni.
Itse en tiedä itkeäkkö vai nauraa. Viime viikolla mies oli vielä tulossa kovasti kylään jne, tunnettu ollaan 8 kk, ja nyt hän onkin kuulemma sopinut että rakentaa jollekkin talon, ja että palataan me asiaan sitten kun talo on valmis!!!!
Tekisi mieli kostaa mutta ei meinaa edes sitä jaksaa...
Ja kun ollaan 50siä sitä miettii että hukkaan meni viime vuosikin sitten.
Seurustelin vajaa kaksi vuotta naisen kanssa, melkein asuin hänen luonaan. Meillä meni mielestäni todella hyvin, ainakin niin luulin. katselimme omakotitaloja yhdessä ja suunniteltiin tulevaisuutta ja 2päivää myöhemmin meillä tuli riita ja nainen sanoi, en jaksa tätä ja jätti minut! Yritin noin 3vkoa kysellä mitä tapahtui mutta hän ei vastannu minu viesteihin, hän vain katosi kuin tuhka tuuleen :( Ja riitoja ei ollut paljon, viime riita oli ehkä 3kk sitten.